KKO/2008/3

2008 false KKO:2008:3 Kysymys siitä, oliko rikoksesta rangaistukseen tuomitun vastaajan velvollisuus korvata todistelukustannukset valtiolle hänen henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihinsa nähden kohtuuton. (Ään.) ROL 9 luku 1 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kouvolan käräjäoikeuden tuomio 7.9.2006 Virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä käräjäoikeus tuomitsi A:n kotirauhan rikkomisesta 30:een 6 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 180 euroa ja velvoitti hänet korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 200,27 euroa. Asian on ratkaissut notaari Mika Viskari. Kouvolan hovioikeuden tuomio 30.11.2006 A vaati valituksessaan hovioikeudelle, että hänet vapautetaan korvaamasta todistelukustannuksia tai että korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan. Hovioikeus viittasi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan rangaistukseen tuomittu vastaaja on velvoitettava suorittamaan valtiolle sen varoista maksettaviksi määrätyt todistelukustannukset, jotka ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan korvausta voidaan kuitenkin alentaa tai jättää se kokonaan tuomitsematta, mikäli korvausvelvollisuus olisi rikoksen laatuun tai vastaajan henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihin nähden taikka muusta syystä kohtuuton. Hovioikeus lausui, että se on omaksunut edellä mainitun säännöksen osalta viimeaikaisessa oikeuskäytännössään tulkinnan, jonka mukaan vastaajan ollessa oikeusavun tuloselvityksen mukaan varaton ja saadessa oikeusapua korvauksetta, todistelukustannukset on jätettävä valtion vahingoksi, ellei yksittäisessä tapauksessa ole erityisiä syitä määrätä toisin. Asiakirjoista ilmeni, että A oli 54-vuotias pitkäaikaistyötön, jonka ainoana tulona oli työttömyyskorvaus. Hänelle oli tässä asiassa myönnetty oikeusapua korvausvelvollisuudetta. Hänen päiväsakkonsa rahamääräksi oli vahvistettu 6 euroa. Hovioikeus katsoi, että todistelukustannusten osittainenkin korvausvelvollisuus valtiolle olisi ollut A:n henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihin nähden kohtuuton. Hovioikeus vapautti A:n velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset, jotka jätettiin valtion vahingoksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Rantanen, joka myös esitteli asian, Tapani Vasama ja Lolita Tuomainen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 200,27 euroa. A vastasi valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. A on tuomittu kotirauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoa vastaavaan 180 euron sakkorangaistukseen. Tuomio on tältä osin lainvoimainen ja muutoksenhaussa on kysymys siitä, onko A:n velvoittaminen korvaamaan valtiolle rikoksen selvittämiseksi tarpeelliset todistelukustannukset kohtuutonta ja onko korvausta sen vuoksi alennettava tai jätettävä se kokonaan tuomitsematta.
2. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vastaaja, joka tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen, on velvollinen suorittamaan valtiolle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain (666/1972) nojalla maksettaviksi määrätyt korvaukset sekä muut todistelusta ja oikeuslääkeopillisista tutkimuksista esitutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana aiheutuneet erityiset kustannukset, jos nämä ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi.
3. Pykälän 2 momentin mukaan, milloin vastaajan velvoittaminen suorittamaan 1 momentissa tarkoitettu korvaus olisi hänen rikoksensa laatuun tai henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihinsa nähden taikka muusta syystä kohtuutonta, korvausta on alennettava tai jätettävä se kokonaan tuomitsematta.
4. A on tuomittu tahallisesta rikoksesta sakkorangaistukseen. Hän on vähävarainen ja saa toimeentulonsa työttömyyskorvauksesta suuruudeltaan 404,20 euroa kuukaudessa. Todistelukustannusten määrä on 200,27 euroa.
5. Tuomitulle asetettu velvollisuus korvata valtiolle aiheuttamansa rikoksen selvittelykustannukset on lain selkeä pääsääntö, josta on perusteltua poiketa vain silloin, kun säännön noudattaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuus on kysymyksessä silloin, kun korvausvelvollisuuden ja huomioonotettavien olosuhteiden välillä vallitsee huomattava epäsuhta. Tällainen voi tilanne olla esimerkiksi silloin, kun todistelukustannukset ovat olleet poikkeuksellisen suuret, vaikka rikos on verraten vähäinen ja rangaistus lievä.
6. Käsillä olevassa tapauksessa on ilmeistä, että korvauksen suorittaminen tuottaa vähävaraiselle A:lle vaikeuksia. Kohtuuttomana korvauksen suorittamisvelvollisuutta ei voida kuitenkaan tässä tapauksessa pitää. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n nojalla A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 200,27 euroa. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Mikael Krogerus, Juha Häyhä (eri mieltä) ja Ilkka Rautio (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Rautio: Valtio vastaa valtaosasta rikosten tutkinnasta ja oikeuskäsittelystä muodostuvista kuluista, kuten poliisitoimen, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten kustannuksista. Tästä poikkeuksena rangaistukseen tuomittu vastaaja on velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut tarpeelliset todistelukustannukset. Tuomioistuimelle on kuitenkin Korkeimman oikeuden ratkaisun 3 kohdasta ilmenevällä tavalla annettu mahdollisuus poiketa todistelukustannusten korvausvelvollisuuden tuomitsemisesta. Tavoitteena on välttää kohtuuttomuutta, joka voi aiheutua tuomitun rikoksen laadusta tai rikoksesta tuomitun henkilökohtaisista tai taloudellisista oloista tai muustakin laissa tarkemmin yksilöimättä jätetystä syystä. Lainsäätäjä on siten antanut tuomioistuimelle varsin laajan harkintavallan kohtuuttomuuden estämiseksi. Todistelukustannusten korvauksen alentaminen tai niiden jättäminen tuomitsematta edellyttää kuitenkin aina tapauskohtaista harkintaa. Sen vuoksi ei ole mahdollista asettaa esimerkiksi ehdotonta tulorajaa, jonka alittuessa tuomittu vastaaja olisi aina vapautettava todistelukustannusten korvaamisesta. Tässä tapauksessa todistelukustannusten määrä on noin puolet tuomitun A:n vain noin 400 euron nettokuukausituloista. Vaikka määrä ei sellaisenaan olekaan kovin suuri eikä se ole myöskään asian laatuun nähden tavanomaista suurempi, A:n velvoittaminen korvaamaan se valtiolle merkitsisi jopa hänelle tuomittua rangaistusta ankarampaa taloudellista seurausta ja olisi siten tässä tapauksessa hänen rikoksensa laatuun ja taloudellisiin oloihinsa nähden kohtuutonta. Näillä perusteilla katson, ettei hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ole syytä muuttaa. Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rautio.