KKO/2008/54

2008 false KKO:2008:54 Aviopuolisot A ja B olivat ottaneet hoidettavakseen ja kasvatettavakseen kuusivuotiaan C:n ja nelivuotiaan D:n. Ottolapsisuhteen perustamisen arkaluontoisuuden takia he olivat hakeneet lapseksiottamisen vahvistamista vasta sen jälkeen, kun C:n täysi-ikäiseksi tulosta oli kulunut 17 ja D:n 15 vuotta. Lapseksiottaminen vahvistettiin, kun hakijoiden ja lapseksi otettavien suhde tosiasiallisesti vastasi vanhempien ja lasten välistä suhdetta eikä mikään viitannut siihen, että lapseksi otettavat olisivat epäasiallisesti vaikuttaneet hakemuksen tekemiseen. Ks. KKO:2007:66 L lapseksiottamisesta 1 § 1 mom L lapseksiottamisesta 2 § 2 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Hakemus Vantaan käräjäoikeudessa Aviopuolisot A ja B pyysivät hakemuksessaan, että heidän ja täysi-ikäisten C:n ja D:n välille vahvistetaan vanhemman ja lapsen suhde. C ja D oli otettu huostaan heidän biologisten vanhempiensa erottua ja heidät oli vuonna 1977 sijoitettu A:n ja B:n perheeseen. A ja B olivat huolehtineet C:n ja D:n hoidosta ja kasvatuksesta näiden täysi-ikäiseksi tuloon saakka. Hakijoiden sekä poikien C ja D välille oli vuosien aikana syntynyt normaali lasten ja vanhempien välinen suhde, ja yhteydenpito oli edelleen tiivistä myös toisen pojan lasten kanssa. Hakijoilla ei ollut muita lapsia, ja pojat olivat alusta lähtien liittyneet hakijoiden sukuun. A ja B eivät olleet hakeneet lapseksiottamisen vahvistamista poikien ollessa alaikäisiä, koska poikien suhde biologisiin vanhempiinsa oli katkennut eivätkä hakijat olleet voineet siinä tilanteessa ryhtyä selvittämään biologisten vanhempien kantaa asiaan. C ja D olivat antaneet kirjallisen suostumuksensa lapseksiottamisen vahvistamiseen. Käräjäoikeuden päätös 25.7.2006 Käräjäoikeus totesi, että lapseksiottamisesta annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen henkilön lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että tämä on alaikäisenä ollut lapseksiottajan hoidettavana ja kasvatettavana eikä lapseksiottamista ole voitu vahvistaa lapsen ollessa alaikäinen tai lapseksiottamiseen on olemassa muita tähän verrattavia erittäin painavia syitä. C ja D olivat olleet hakijoiden hoidettavina ja kasvatettavina vuodesta 1977 lähtien. C oli ollut tällöin kuusi- ja D nelivuotias. Sitä, että C:n ja D:n yhteys biologisiin vanhempiinsa oli katkennut ja ettei näiden kantaa lapseksiottamiseen ollut voitu selvittää, ei kuitenkaan voitu pitää riittävänä syynä lapseksiottamisen vahvistamatta jättämiselle lasten ollessa alaikäisiä. Huostaanotettujen lasten yhteyden katkeamista vanhempiinsa ei voitu pitää poikkeuksellisena. Lain tarkoittamana esteenä oli pidettävä lähinnä oikeudellista estettä, mikä käsiteltävänä olevassa tapauksessa olisi voinut olla se, etteivät biologiset vanhemmat olisi antaneet suostumustaan lapseksiottamiseen. Tässä ei kuitenkaan edellytetty välttämättä sitä, että aiempi alaikäisen lapseksiottamista koskeva hakemus oli hylätty. Lapseksiottaminen voitiin siten tässä tapauksessa vahvistaa, jos siihen oli olemassa laissa tarkoitettuja muita erityisen painavia syitä. Hallituksen esityksessä lapseksiottamista koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 147/1978 vp) oli edellytetty, että arvioitaessa lapseksiottamisen vahvistamisperusteiden olemassaoloa huomiota kiinnitetään myös siihen, oliko lapsen ja vanhemman välisen suhteen perustamistarve olemassa vielä vahvistamisajankohtana. Tässä arvioinnissa merkitystä oli muun muassa sillä seikalla, kuinka pitkän ajan kuluttua siitä, kun lapsi oli tullut täysi-ikäiseksi, hakemus lapseksiottamisen vahvistamisesta tehtiin. Pääsääntöisesti hakemus tuli tehdä pian täysi-ikäiseksi tulon jälkeen ja mahdollisen vahvistamisesteen poistuttua. Myös sille, että lapsi oli täysi-ikäiseksi tultuaan muuttanut yhteisestä kodista ja perustanut oman perheen, oli lain esitöissä annettu merkitystä lapseksiottamista vastaan puhuvana seikkana. C oli lapseksiottamisen vahvistamista haettaessa 35-vuotias ja hänellä oli omia lapsia. D oli 33-vuotias ja asui omassa kodissaan. A ja B eivät olleet esittäneet mitään syytä sille, että lapseksiottamisen vahvistamista oli haettu vasta, kun molempien poikien täysi-ikäisyyden saavuttamisesta oli kulunut jo noin 15 vuotta. Ottaen huomioon lain täysi-ikäisen henkilön lapseksiottamiselle asettamat tiukat edellytykset ja käsiteltävänä oleva tapaus kokonaisuudessaan ei ollut esitetty myöskään erityisen painavia syitä lapseksiottamisen vahvistamiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen. Asian on ratkaissut notaari Kati Lindholm. Helsingin hovioikeuden päätös 21.2.2007 A ja B valittivat hovioikeuteen ja uudistivat hakemuksensa. He perustelivat vaatimustaan aikaisemmin esittämänsä lisäksi sillä, että lapseksiottamisen vahvistamista ei ollut haettu lasten ollessa alaikäisiä, koska oli pelätty biologisten vanhempien suhtautumista asiaan ja vahvistamisen mahdollisia haitallisia vaikutuksia poikiin. Asia oli ollut tuolloin arkaluontoinen, ja oli ollut perusteltua odottaa poikien tuloa täysi-ikäisiksi. Asiassa oli erityisen painavia syitä lapseksiottamisen vahvistamiseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Riitta Rajala ja Elisabeth Bygglin. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A ja B vaativat, että heidän hakemuksensa täysi-ikäisten C:n ja D:n lapseksiottamiseksi hyväksytään. C ja D vastasivat yhteisesti valitukseen ja ilmoittivat yhtyvänsä siihen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Hakemus ja siihen sovellettavat säännökset

1. Aviopuolisot A ja B ovat 6.6.2006 vireille tulleessa hakemuksessaan pyytäneet, että heidän sekä 29.3.1971 syntyneen C:n ja 21.1.1973 syntyneen D:n välille vahvistetaan lapsen ja vanhemman suhde. C ja D ovat antaneet lapseksiottamisesta annetun lain (ottolapsilaki) 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun suostumuksensa lapseksiottamisen vahvistamiseen.
2. Ottolapsilain 2 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen henkilön lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että tämä on alaikäisenä ollut lapseksiottajan hoidettavana ja kasvatettavana eikä lapseksiottamista ole voitu vahvistaa lapsen ollessa alaikäinen tai että lapseksiottamiseen on olemassa muita tähän verrattavia erittäin painavia syitä.
3. Tässä lainkohdassa tarkoitetuista syistä on lain esitöissä mainittu eräänä esimerkkinä tilanne, jossa lapsen ja lapseksiottajan välisen tosiasiallisen perhesuhteen vahvistamista koskeva asia on koettu siinä määrin arkaluontoiseksi ja tätä suhdetta häiritseväksi, että lapseksiottamisen vahvistamisesta on haluttu pidättyä, kunnes lapsi on saavuttanut täysi-ikäisyyden ja sen myötä yleisen oikeustoimikelpoisuuden (HE 147/1978 vp s. 20). Kysymyksessä oleva tapaus
4. C on kuusivuotiaasta ja D nelivuotiaasta saakka ollut yhtäjaksoisesti A:n ja B:n hoidettavana ja kasvatettavana siihen saakka, kunnes C on vuonna 1992 ja D vuonna 1998 muuttanut omaan asuntoon.
5. A ja B eivät ole sijaisvanhempina hakeneet lapseksiottamisen vahvistamista lasten ollessa alaikäisiä, ilmoituksensa mukaan siksi, että he olivat pelänneet lasten biologisten vanhempien suhtautumista asiaan ja asian esille ottamisen mahdollisia haitallisia vaikutuksia lapsiin. Kun C ja D on sijoitettu A:n ja B:n perheeseen, tiedossa ei myöskään ole ollut sijoituksen kesto. Näissä olosuhteissa kysymys lapseksiottamisen vahvistamisesta lasten ollessa alaikäisiä on ollut arkaluontoinen. Tämän vuoksi lapseksiottamista ei ole hakijoiden mukaan voitu vahvistaa lasten ollessa alaikäisiä. Korkeimman oikeuden kannanotto
6. Ottolapsilaissa ei ole säädetty määräaikaa lapseksiottamisen vahvistamista koskevan hakemuksen tekemiselle. Lain esitöissä on lähdetty siitä, että hakemus olisi pääsääntöisesti tehtävä pian sen jälkeen, kun lapsi on tullut täysi-ikäiseksi ja aikaisempi lapseksiottamisen vahvistamisen este on poistunut. Muussa tapauksessa olisi selvitettävä, mitkä seikat edelleen puoltavat lapseksiottamisen vahvistamista (HE 147/1978 vp s. 20).
7. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2007:66 katsonut, ettei lapseksiottamisen vahvistamiselle ollut estettä, vaikka sitä oli pyydetty vasta sen jälkeen, kun lähes 12 vuotta oli kulunut lapseksiotettavan täysi-ikäiseksi tulosta. Korkein oikeus on ratkaisussaan kiinnittänyt huomiota siihen, ettei laissa ollut tilanteiden erilaisuuden vuoksi säädetty määräaikaa hakemuksen tekemiselle mutta että ajan kuluminen saattoi herättää kysymyksen lapseksiottajaan kohdistuneesta epäasiallisesta taivuttelusta, varsinkin, jos lapseksiottaja oli jo korkeassa iässä.
8. A:n ja B:n sekä C:n ja D:n yhteinen tahto on, että heidän välilleen oikeudellisesti vahvistetaan vanhemman ja lapsen välinen suhde. Asianosaisten ilmoituksen mukaan C:n ja D:n yhteys biologisiin vanhempiinsa on katkennut kokonaan, kun taas näiden yhteydenpito ja kanssakäyminen A:n ja B:n kanssa on edelleen tiivistä ja säännöllistä, ja heidän suhteensa muutoinkin vastaa tosiasiallisesti vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Korkein oikeus toteaa, ettei mikään asiassa viittaa siihen, että C tai D olisi epäasiallisesti vaikuttanut vuonna 1949 syntyneiden A:n ja B:n hakemukseen. Vaikka lapseksiottamisen vahvistamista on haettu vasta siinä vaiheessa, kun C:n täysi-ikäiseksi tulosta on kulunut 17 vuotta ja D:n täysi-ikäiseksi tulosta 15 vuotta, ottolapsisuhteen vahvistamiselle ei siten ole estettä.
9. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa on edellytykset vahvistaa C:n ja D:n lapseksiottaminen. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Korkein oikeus vahvistaa ottolapsisuhteet A:n ja B:n sekä C:n ja D:n välille. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Esittelijä Lea Nousiainen.