2008 false KKO:2008:88 Kunnan päiväkotipalvelujen tuottaja oli tarjouskilpailun jälkeen vaihtunut. Toimintansa lopettava palveluntuottaja A oli irtisanonut työntekijänsä työsopimuksen päättymään oman

§:n vastaisesti, kun hän ei ollut ottanut kantajia työntekijöikseen. Myös A oli menetellyt sanotun lainkohdan vastaisesti irtisanoessaan kantajien työsopimukset. C ja B vaativat, että kysymyksessä vahvistetaan olleen liikkeen luovutus ja että D taikka toissijaisesti A velvoitetaan suorittamaan C:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 20 kuukauden palkkaa vastaavat 34 440 euroa korkoineen ja B:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 20 kuukauden palkkaa vastaavat 29 300 euroa korkoineen sekä irtisanomisajan palkkaa 3 100 euroa korkoineen. A katsoi vastauksessaan, että kysymyksessä ei ollut liikkeen luovutus, koska hän oli lopettanut liiketoimintansa eikä sitä ollut luovutettu D:lle. Hän ei ollut tiennyt millaisen sopimuksen kunta tekisi seuraavan yrittäjän kanssa. Omaisuutta ei ollut luovutettu A:lta D:lle, ja D:n toiminta oli eronnut A:n toiminnasta siten, että esikoulutoiminta oli lopetettu. A oli ollut oikeutettu irtisanomaan kantajien työsopimukset liiketoimintansa päättymisen perusteella, eikä hän ollut voinut vaikuttaa siihen, ettei D ollut palkannut kantajia. A vaati, että kanteet hylätään. D katsoi vastauksessaan, että kysymyksessä ei ollut liikkeen luovutus, koska hänelle ei ollut siirtynyt minkäänlaista yrityskokonaisuutta. Luovutuksen olemassaolo edellytti nimenomaista sopimukseen perustuvaa siirtämistoimenpidettä osapuolten välillä. D:llä oli uusi liiketoimintaperiaate, ja toiminta poikkesi esikouluopetuksen puuttumisen lisäksi A:n toiminnasta siten, että henkilökunnan rakenne oli jossain määrin erilainen eikä lapsia otettu yksityisesti päivähoitoon. D vaati, että kanteet hylätään. Käräjäoikeuden tuomio 17.2.2006 Käräjäoikeus lausui Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen todenneen, että liikkeenluovutusdirektiivi 77/187/ETY oli sovellettavissa tilanteeseen, jossa kysymys on liiketoimintakokonaisuuden luovutuksesta. Liiketoimintakokonaisuuden käsite viittaa sellaiseen henkilöiden ja muiden tekijöiden muodostamaan organisoituneeseen yhdistelmään, jonka avulla on mahdollista harjoittaa omiin itsenäisiin tavoitteisiin tähtäävää liiketoimintaa. Pelkästään sen seikan perusteella, että yrityksen, jolle aiemmin oli tarjouskilpailun tuloksena tai muutoin annettu hoidettavaksi kyseinen tehtävä, ja sitä nyttemmin hoitavan yrityksen kummankin vuorollaan tarjoamat palvelut ovat samanlaisia, ei ole pääteltävissä, että yritysten välillä olisi tapahtunut liiketoimintakokonaisuuden luovutus. Liikkeenluovutusdirektiivin soveltamisen edellytyksenä on liikkeen luovutus, joka koskee taloudellista kokonaisuutta, joka on pysyvästi organisoitu ja jonka toiminta ei rajoitu minkään tietyn tehtävän suorittamiseen. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä löytyy sairaalan ruokapalvelujen hoidon osalta liikkeenluovutustapaus, jossa laitteiston osuus katsottiin niin suureksi, että kysymyksessä oli ollut liikkeen luovutus. Käräjäoikeus totesi, ettei A:lta ollut siirtynyt minkäänlaista irtainta omaisuutta taikka kalustoa D:n käyttöön. Päiväkoti toimi kunnan omistamassa rakennuksessa, jossa oli kunnan omistama kalustus. Kunta ei edellyttänyt tarjouspyynnössään edellisen yrittäjän henkilöstön palkkaamista. Päiväkotitoiminta oli pysynyt samankaltaisena pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Minkäänlaista liikkeen toiminnallista luovutusta A:lta D:lle ei ollut tapahtunut. Kun A ei ollut luovuttanut D:lle päiväkotitoimintaa, kysymyksessä ei ollut

§:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus. D ei ollut siten vastuussa A:n työntekijöistä, ja A oli irtisanonut työsopimuksen liiketoiminnan päättymisen johdosta. Kun kanteet koskivat vain liikkeenluovutusta, oli ne hylättävä kummankin vastaajan osalta. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi C:n ja B:n kanteet. Asian on ratkaissut käräjätuomari Eero Mattila. Turun hovioikeuden tuomio 11.4.2007 C ja B vaativat valituksissaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja D taikka toissijaisesti A velvoitetaan suorittamaan kanteissa mainitut korvaukset. Hovioikeus totesi liikkeen luovutuksen edellytyksenä olevan, että työnantajuus on vaihtunut, että osapuolten välillä on vallinnut oikeudellinen yhteys ja että toiminnallinen kokonaisuus on luovutettu. Liikkeen luovutuksen edellytysten täyttymistä arvioidaan tekemällä kokonaisarvio toiminnan luonteeseen vaikuttavista tekijöistä. Säännösten tavoitteena on suojella työntekijän etujen ja oikeuksien säilymistä sellaisissa yritystoiminnan muutostilanteissa, joissa työnantaja vaihtuu liiketoimintakokonaisuuden kuitenkin säilyessä. Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan sellaista henkilöiden ja muiden tekijöiden yhdistelmää, jonka avulla on mahdollista harjoittaa omiin itsenäisiin tavoitteisiinsa tähtäävää liiketoimintaa. Luovutussäännösten soveltamiseksi ei ole tarpeen, että luovuttajan tai luovutuksensaajan välillä olisi välitön sopimussuhde, sillä luovutus voidaan tehdä kolmannen tahon välityksellä. Liikkeen luovutus voi muiden edellytysten täyttyessä perustua myös julkisyhteisön yksipuoliseen päätökseen. Tällöin kuitenkin edellytetään, että luovutuksensaaja on tietoinen siitä, että luovuttaja on harjoittanut liiketoimintaa samoilla tuotantovälineillä. Luovuttajan taas tulee ymmärtää tai tiedostaa, että luovutuksensaaja jatkaa toimintaa riippumatta siitä, mitä hän ajattelee asiasta ja millä tavalla muut ovat vaikuttaneet luovutukseen. Hovioikeus totesi A:n ja D:n kummankin jättäneen tarjoukset päiväkotipalvelujen tuottamisesta. A oli käräjäoikeudessa kertonut irtisanoneensa jo tarjousvaiheessa neljä työntekijäänsä, koska hän oli tuolloin saanut tietää, ettei häntä oteta huomioon uutta päiväkotiyrittäjää valittaessa. A:n oli siten täytynyt ymmärtää, että tarjouskilpailun voittaja jatkaa toimintaa päiväkodissa hänen toimintansa päätyttyä. Kunta hyväksyi D:n tarjouksen ja hän aloitti toimintansa 1.8.2003 eli välittömästi sen jälkeen, kun A:n sopimus oli päättynyt. Hovioikeus katsoi, että päiväkotitoiminnan tärkeimmän osan muodostavat yrityksen työntekijät ja asiakkaat. D oli palkannut sekä lukumääräisesti että pätevyyden osalta olennaisen osan A:n työntekijöistä samaan tai samankaltaiseen työhön kuin mitä he tekivät A:n palveluksessa. Sillä, millä tavoin työntekijät siirtyivät D:n palvelukseen, ei ollut merkitystä. Sekä A:n että D:n harjoittaman toiminnan rahoitus oli perustunut pääosin kunnan suorittamaan korvaukseen palvelujen järjestämisestä sen valitsemille asiakkaille. Kunta oli luovuttanut toiminnan käyttöön tilat irtaimistoineen. Omaisuus voidaan luovuttaa kolmannen välityksin, joten asiassa ei ollut ratkaisevaa, miten liiketoiminnassa tarvittavan omaisuuden luovutus oli toteutettu. Näin ollen D:n oli täytynyt tietää harjoittavansa päiväkotipalveluja samoilla tuotantovälineillä kuin A oli tehnyt. A:n ja D:n toiminnan sisällön ja toimintatapojen ei ollut näytetty olennaisesti poikenneen toisistaan. Kysymys oli ollut pääosin saman tai samankaltaisen toiminnan harjoittamisesta. Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden A:n ja D:n välillä oli 1.8.2003 tapahtunut

§:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus. C:n aseman osalta hovioikeus totesi, että koska tämän työsuhde oli päättynyt 31.7.2003 eikä se siten ollut ollut voimassa liikkeen luovutushetkellä, C ei ollut siirtynyt D:n palvelukseen 1.8.

1. Hoitovapaalla olleen B:n työsuhde oli taas ollut voimassa liikkeen luovutushetkellä ja hänen työtehtävänsä olivat sisältyneet luovutuksen piiriin kuuluvaan kokonaisuuteen. Työsuhteiden siirtyminen liikkeen luovutuksen yhteydessä ei edellytä luovutuksensaajan tietoisuutta siirtyvistä työsuhteista. Työnteko voi olla luovutushetkellä keskeytynyt perhe- tai muun työsuhdevapaan takia. Tämän vuoksi A:n oikeudet ja velvollisuudet, jotka liittyivät B:n työsuhteeseen, olivat automaattisesti ja pakottavasti siirtyneet D:lle 1.8.
2. D:n ja A:n korvausvastuun osalta hovioikeus totesi, että kun tilannetta ei ollut ennalta arvioitu liikkeen luovutukseksi, D ei ollut voinut ennakoida C:n ja B:n työsopimuksiin liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtyneen hänen vastuulleen. D oli tullut viimeistään elokuussa 2003 tietoiseksi C:n ja B:n työsuhteista näiden käytyä tapaamassa häntä. D:n ei näytetty tienneen A:n suorittamasta B:n irtisanomisesta, minkä vuoksi B:n työsuhde oli päättynyt ilman D:n myötävaikutusta. Tämän vuoksi D ei ollut vastuussa B:lle aiheutuneista vahingoista. C ei edes väittänyt, että hän olisi halunnut palata perhevapaidensa jälkeen aikaisempaan työhönsä ja että D olisi tämän estänyt. D ei ollut siten syyllistynyt laiminlyönteihin C:n työhönpaluun suhteen ja aiheuttanut tälle vahinkoa. Koska A:n harjoittama toiminta oli siirtynyt D:lle ja kysymyksessä oli ollut liikkeen luovutus, A:lla ei ollut ollut oikeutta irtisanoa raskaana olleen C:n ja perhevapailla olleen B:n työsopimuksia. A oli tosiasiallisena työnantajana ja toimijana työsuhteen päättyessä vastuussa C:lle ja B:lle lainvastaisesta menettelystään. Hovioikeus harkitsi kohtuulliseksi korvaukseksi B:lle hänen perusteettomasta irtisanomisestaan hänen työttömyysaikaansa 2.8.2004-23.3.2005 vastaavan palkan määrän ja C:lle vastaavasti kolmen kuukauden palkkaa vastaavan määrän. A:n ei ollut näytetty noudattaneen B:n irtisanomisaikaa, mistä johtuen hän oli velvollinen suorittamaan B:lle irtisanomisajan palkan lomakorvauksineen. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A velvoitettiin suorittamaan C:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 5 166 euroa korkoineen, B:lle irtisanomisajan palkan korvaukseksi 3 100 euroa korkoineen ja korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 4 531,16 euroa korkoineen sekä Työttömyysvakuutusrahastolle B:lle tuomitusta korvauksesta vähennetyn osuuden 6 230,90 euroa korkoineen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula (eri mieltä), Peter Sandholm ja Arto Suomi. Esittelijä Pirjo Tammio. Eri mieltä ollut Jouko Nikula katsoi lausunnossaan, että kanteet perustuivat pelkästään siihen, että A olisi

§:ssä tarkoitetulla tavoin luovuttanut yrityksensä D:lle. A:lla oli ollut kunnan kanssa määräaikainen sopimus ja hänelle oli jo vähän ennen sopimuksen päättymistä käynyt selväksi, että hänen sopimustaan ei tulla jatkamaan. Toiminta oli tapahtunut kunnan tiloissa ja A oli vienyt toimintansa päätyttyä oman irtaimistonsa pois. A:lla ei riidattomasti ollut mahdollisuuksia käydä D:n kanssa toiminnan jatkumiseen liittyviä neuvotteluja eikä A:lla ollut mitään sellaista luovutettavaa D:lle, jolla olisi voinut olla taloudellista arvoa. A:n toiminta oli päättynyt ja D oli aloittanut oman toimintansa. D oli ottanut, sopimatta siitä A:n tai kunnan kanssa, palvelukseensa kaikki ne päiväkodin työntekijät, jotka olivat voineet tulla töihin. C oli ollut äitiyslomalla ja B pidemmällä hoitovapaalla. Tämä oli ainoa seikka, joka ulkoapäin tarkasteltuna tuki luovutusväitettä. Mikään ei viitannut siihen, että A tai D tai toinen heistä olisi jollain tavoin pyrkinyt tässä yhteydessä toimimaan vastoin työntekijöiden oikeutettuja etuja. Heillä ei ollut mahdollisuutta eikä velvollisuuttakaan toimia toisin. Näillä perusteilla Nikula hyväksyi käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen. Valitukset tuli hylätä. Velvollisena lausumaan asian ratkaisemisesta siinä tapauksessa, että käsillä katsottaisiin olleen liikkeen luovutus, Nikula lausui, että liikkeen luovutus tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että vastuu C:n ja B:n työsuhteista oli siirtynyt D:lle, ja D päätti heidän työsopimuksensa työsopimuslain vastaisesti. Näin ollen D oli velvoitettava suorittamaan B:lle vaaditun irtisanomisajan palkan sekä C:lle ja B:lle korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Molempien osalta Nikula harkitsi kohtuulliseksi korvauksen määräksi kolmen kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja C:n ja B:n kanteet hylätään. C ja B vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu 1. A:n ja X:n kunnan välillä tehdyn lasten päiväkotitoiminnan järjestämistä koskevan määräaikaisen sopimuksen voimassaolo on päättynyt 31.7.2003. A on irtisanonut 30.5.2003 C:n ja 17.2.2004 hoitovapaalla olleen B:n työsopimukset liiketoimintansa päättymisen vuoksi. Kunnan järjestämän tarjouskilpailun voittanut D on aloittanut päiväkotitoiminnan 1.8.2003 ja palkannut neljä A:n kuudesta työntekijästä siten, että vain C ja B eivät ole siirtyneet D:n palvelukseen. 2. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa A:n valituksesta kysymys enää siitä, onko A:n ja D:n välillä tapahtunut

§:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus ja onko A tällä perusteella vastuussa C:n ja B:n työsopimusten perusteettomasta päättämisestä. Liikkeen luovutus 3.

§:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu. 4. Liikkeen luovutusta koskevalla

§:n 1 momentilla on osaltaan pantu täytäntöön Euroopan neuvoston liikkeen luovutusta koskeva direktiivi 77/187/ETY ja sen muutosdirektiivi 98/50/EY, jotka on sittemmin kodifioitu liikkeenluovutusdirektiiviksi eli 12.3.2001 annetuksi neuvoston direktiiviksi 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Mainitut direktiivit ja niitä koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö on siten otettava huomioon työsopimuslain asianomaista säännöstä tulkittaessa. 5.

§:n 1 momentin mukaan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen tai liikkeen taikka näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että direktiiviä 77/187/ETY voidaan soveltaa kaikissa mahdollisissa tapauksissa, joissa yrityksen toiminnasta vastaava luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolle kuuluvat työnantajan velvollisuudet yrityksen työntekijöitä kohtaan, vaihtuu sopimuksen tai muun siihen verrattavan järjestelyn perusteella. Niinpä direktiivin soveltamiseksi ei ole tarpeen, että luovuttajan ja luovutuksensaajan välillä olisi välitön sopimussuhde, sillä luovutus voidaan tehdä myös kolmannen tahon välityksellä (esimerkiksi asia C-13/95, Süzen, tuomio 11.3.1997, Kok. 1997, s. I-1259, 12 kohta). Se, että A:n ja D:n välillä ei ole ollut välitöntä sopimussuhdetta vaan he ovat julkisia hankintoja koskevaan tarjouskilpailuun perustuen peräkkäin hoitaneet päiväkotitoimintaa, ei siten estä sitä, että kysymyksessä olisi ollut liikkeen luovutus. 6.

§:n 1 momentin soveltamisen edellytyksenä on, että luovutettava liike pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Säännös vastaa liikkeenluovutusdirektiivin 2001/23/EY 1 artiklan 1 b kohtaa, jonka mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-24/85, Spijkers, tuomio 18.3.1986, Kok. 1986, s. 1119, 13 kohta todennut, että tältä osin on otettava huomioon kaikki kyseistä liiketointa luonnehtivat tosiseikat, joita ovat erityisesti seuraavat: yrityksen tai liikkeen tyyppi; onko rakennuksia, irtaimistoa tai muuta sellaista aineellista omaisuutta luovutettu; luovutetun aineettoman omaisuuden arvo luovutushetkellä; onko uusi toiminnan harjoittaja ottanut olennaisen osan henkilöstöä palvelukseensa; onko asiakaskunta siirtynyt; miten samankaltaista harjoitettu toiminta on ollut ennen luovutusta ja sen jälkeen; toiminnan mahdollisen keskeytymisen kesto. Mainitut seikat ovat kuitenkin vain osatekijöitä arvioitaessa kokonaisuutta eikä niitä tästä syystä voida arvioida erikseen (asia Süzen, tuomion kohta 14). Osoituksena identiteetin säilyttämisestä on kuitenkin erityisesti mainittu liiketoiminnan tosiasiallinen jatkaminen tai uudelleen aloittaminen (yhdistetyt asiat C-232/04 ja C-233/04, Güney-Görres ja Demir, tuomio 15.12.2005, Kok. 2005, s. I-11237, 31 kohta).

1. Käsillä olevassa tapauksessa D palkkasi neljä A:n kuudesta työntekijästä, pääosa asiakaskunnasta siirtyi, toiminta säilyi pääasiallisesti samankaltaisena eikä toiminta ollut keskeytyneenä. A ei kuitenkaan luovuttanut D:lle omaisuutta eikä päiväkotitoiminnan johto eli A siirtynyt D:n palvelukseen. Toiminta jatkui samoissa kunnan omistamissa ja kalustamissa tiloissa.
2. Sellaisilla toimialoilla, joilla aineellisella tai aineettomalla omaisuudella ei ole suurta merkitystä vaan liiketoiminta rakentuu pääosin työvoiman varaan, ei omaisuuden siirtymisellä tai siirtymättä jäämisellä ole suurta painoarvoa arvioitaessa luovutetun kokonaisuuden identiteetin säilymistä (esimerkiksi yhdistetyt asiat C-127/96, C-229/96 ja C-74/97, Hernández Vidal ym., tuomio 10.12.1998, Kok. 1998, s. I-8179, 27 kohta). Päiväkotitoiminta on toimiala, jolla liiketoimintaa voidaan pitää itsenäisenä taloudellisena kokonaisuutena, vaikkei sen harjoittaminen vaatisikaan huomattavaa aineellista tai aineetonta omaisuutta. Myöskään toiminnan johdon siirtymättä jäämisellä ei voida katsoa olevan tässä tapauksessa ratkaisevaa merkitystä toiminnan identiteetin muodostumisessa, kun muun ohella otetaan huomioon toiminnan lakisääteisyys sekä tilaajan toiminnalle asettamat edellytykset (ks. johdon siirtymisen merkityksen osalta myös asia C-234/98, G. C. Allen ym., tuomio 2.12.1999, Kok. 1999, s. I-8643, 34 kohta).
3. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kokonaisuutena arvioituna kysymyksessä on ollut liikkeen luovutus. A:n vastuu B:n irtisanomisesta
4. B:n työsopimusta ei ollut irtisanottu D:n aloittaessa toimintansa liikkeen luovutushetkellä eli 1.8.2003.

§:n 2 momentin perusteella A:n oikeudet ja velvollisuudet B:n työnantajana ovat siirtyneet luovutushetkellä D:lle. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut yhdistetyissä asioissa 144/87 ja 145/87, Berg ja Busschers, tuomio 5.5.1988, Kok. 1988, s. 2559, 11 kohta, että työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien siirtyminen liikkeen luovutuksen yhteydessä on automaattista. B:n työsopimus on siten tosiasiallisesti päättynyt sen vuoksi, että D ei ole ottanut häntä palvelukseensa. A on toimittanut irtisanomisilmoituksen B:lle vasta 17.2.2004, jolloin A ei enää ollut B:n työnantaja. Irtisanomisilmoitus on jäänyt näin ollen merkityksettömäksi. Edellä lausutulla perusteella Korkein oikeus katsoo, että A ei ole vastuussa B:n työsopimuksen perusteettomasta päättymisestä. A:n vastuu C:n irtisanomisesta

1. A on irtisanonut C:n työsopimuksen päättymään päivää ennen liikkeen luovutushetkeä. A:n mukaan irtisanominen on johtunut hänen liiketoimintansa päättymisestä. Muita perusteita irtisanomiselle ei ole esitetty.
2. Liiketoiminnan päättyminen on sinänsä työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitettu irtisanomisperuste. A:n liiketoiminnan päättymistä on kuitenkin edellä todetuin tavoin seurannut tosiasiallisesti myös liikkeen luovutus. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että arvioitaessa sitä, johtuiko irtisanominen liikkeen luovutuksesta, tulee ottaa huomioon irtisanomisen tosiasialliset olosuhteet, erityisesti irtisanomisen ajallinen läheisyys liikkeen luovutukseen, sekä se, palkkasiko luovutuksensaaja saman henkilöstön (asia C-101/87, Bork International ym., tuomio 15.6.1988, Kok. 1988, s. 3057, 18 kohta). Ottaen huomioon C:n irtisanomiselle esitetyt perusteet ja irtisanomisen ajankohdan, Korkein oikeus katsoo, että C:n työsopimuksen päättäminen on jälkikäteen arvioituna johtunut liikkeen luovutuksesta.
3. Työsopimuslain 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan luovutuksensaaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta pelkästään liikkeen luovutuksen perusteella. Tällä säännöksellä on tarkoitettu panna täytäntöön liikkeenluovutusdirektiivin (2001/23/EY) 4 artiklan 1 kohta. Mainitun kohdan mukaan liikkeen luovutus ei taas sellaisenaan ole peruste, jota luovuttaja tai luovutuksensaaja voi käyttää irtisanomiseen. Irtisanomiskielto ulottuu liikkeen luovutustilanteessa siten myös liikkeen luovuttajaan. 14.

§:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Säännös vastaa liikkeenluovutusdirektiivin (2001/23/EY) 3 artiklan 1 kohdan ensimmäistä kappaletta, jonka mukaan ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle. Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että niillä työntekijöillä, jotka luovuttaja on lainvastaisesti irtisanonut vähän ennen yrityksen luovutusta ja joita luovutuksensaaja ei ole ottanut palvelukseensa, on oikeus vedota mainittuun lainvastaisuuteen luovutuksensaajaa vastaan (asia C-319/94, Dethier Équipement, tuomio 12.3.1998, Kok. 1998, s. I-1061, 42 kohta). Tässä ratkaisussaan (kohta 39) yhteisöjen tuomioistuin on viitannut myös aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä, jossa katsottiin, että sellaisessa yrityksessä työskenteleviä työntekijöitä, joiden työsopimus tai työsuhde on vastoin direktiivin (77/187/ETY) 4 artiklan 1 kohtaa irtisanottu ennen luovutusta, on pidettävä luovutusajankohtana edelleen yrityksen työntekijöinä. Tämä merkitsee, että työnantajan velvoitteet heitä kohtaan siirtyvät suoraan lain nojalla luovuttajalta luovutuksensaajalle (em. asia Bork International ym., 18 kohta). 15.

§:n 2 momentin toisen virkkeen mukaan ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Säännös perustuu liikkeenluovutusdirektiivin (2001/23/EY) 3 artiklan 1 kohdan toiseen kappaleeseen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat luovutuspäivän jälkeen yhdessä vastuussa luovutuspäivänä voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta johtuvista velvoitteista, jotka ovat syntyneet ennen luovutuspäivää. A on siten vastuussa C:n työsopimuksen päättämisestä ainoastaan, mikäli C:n saatava on erääntynyt jo ennen luovutushetkeä.

1. A on todennut, ettei hänellä ole ollut tietoa siitä, mitä hänen toimintansa päättymisen jälkeen tulee tapahtumaan. A on kuitenkin ollut tietoinen kunnan järjestämästä tarjouskilpailusta ja jättänyt siinä myös oman tarjouksensa. A on lisäksi saanut kunnalta tiedon siitä, ettei häntä tulla ottamaan huomioon uutta palveluntuottajaa valittaessa. Tällä perusteella A:n on tullut jo päiväkotitoiminnan luonne huomioon ottaen ymmärtää, että toiminta tulee jatkumaan toisen palveluntuottajan toimesta keskeytyksettä ja että myös pääosa asiakaskunnasta tulee siirtymään uudelle palveluntuottajalle. Kun kysymyksessä on kuitenkin ollut työvoimavaltaiseksi luonnehdittava toimiala, liikkeen luovutuksen edellytysten täyttymiseen on vaikuttanut keskeisesti se, siirtyvätkö A:n työntekijät D:n palvelukseen. Kunta ei ole tarjouspyynnössään edellyttänyt aikaisemman palveluntuottajan henkilöstön palkkaamista. Näissä olosuhteissa liikkeen luovutuksen edellytykset ovat täyttyneet vasta siinä vaiheessa, kun D on aloittanut oman toimintansa ja palkannut suurimman osan A:n työntekijöistä.
2. A:lla on oman liiketoimintansa päättymisen johdosta ollut laillinen irtisanomisperuste liikkeen luovutukseen saakka. C on esittänyt korvausvaatimuksen A:ta vastaan vasta sen jälkeen, kun on ilmennyt, että D ei ollut jatkanut hänen työsuhdettaan. C:llä ei siten ole ollut sellaista ennen liikkeen luovutushetkeä erääntynyttä saatavaa, jonka A olisi velvollinen suorittamaan. Edellä kerrotulla perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A ole vastuussa myöskään C:n työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan A:han kohdistettujen vaatimusten osalta. C:n ja B:n kanteet hylätään tältä osin. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Eeva Vuori, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio ja Marjut Jokela. Esittelijä Minna Ihonen.