KKO/2008/99

2008 false KKO:2008:99 A ja C olivat allekirjoittaneet pienurakkasopimuksen A:n omakotitalon ja piharakennuksen rakennusteknisten töiden suorittamisesta. Kysymys siitä, oliko sopimussuhdetta tästä huolimatta pidettävä työsuhteena, kun otettiin huomioon sopimusneuvotteluissa esillä olleet tiedot ja sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat. Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa A ja B lausuivat C:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että he olivat solmineet urakkasopimuksen urakoitsija C:n kanssa omakotitalon ja piharakennuksen rakennusteknisistä töistä. Urakkasuoritukseen kuuluneet työt eivät olleet valmistuneet sopimuksen mukaisessa aikataulussa 17.12.2002 mennessä. C oli 18.12.2002 keskeyttänyt kokonaan työt rakennustyömaalla. C ei ollut palannut jatkamaan lopputöitä eikä ollut antanut selvitystä niiden suorittamisesta. Tämän vuoksi A ja B olivat 17.2.2003 päivätyllä kirjeellä purkaneet urakkasopimuksen. Rakennustyön tilaajien ja urakoitsijan välinen katselmus oli pidetty työmaalla 26.2.2003, jolloin oli todettu urakkasuorituksessa huomattava määrä erilaisia virheitä ja puutteita. Koska A ja B olivat joutuneet purkamaan urakkasopimuksen urakoitsijasta C:stä johtuvista syistä, C oli velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle töiden loppuunsaattamisesta sekä virheiden ja puutteiden korjaamisesta aiheutuvat kustannukset ja suorittamaan urakan viivästymisestä urakkasopimuksen mukaisen korvauksen. Tämän vuoksi A ja B vaativat, että C velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvauksena rakennustyön virheistä ja puutteista sekä loppuunsaattamisesta 28 694,40 euroa, korvauksena rakennuksen arvon alenemisesta 5 000 euroa ja rakennustyön viivästymisestä 1 771,70 euroa eli yhteensä 35 466,15 euroa viivästyskorkoineen. Vastauksessaan C kiisti kanteen vedoten muun ohella siihen, että hänen työskentelynsä rakennustyömaalla oli perustunut työsopimukseen eikä urakkasopimukseen. Osapuolten välinen kirjallinen sopimus oli tosin laadittu pienurakkasopimuslomakkeelle, mutta sopimuksen mukaiseen rakennustyön hintaan ei ollut sisältynyt arvonlisäveron määrää, vaikka elinkeinonharjoittajan laskuttama rakennustyö oli aina arvonlisäverollinen palvelu. C ei myöskään ollut ollut rekisteröitynä ennakkoperintärekisteriin. A ja B olivat maksaneet C:lle palkan ja korvauksen omien työkalujen käyttämisestä kaksi kertaa kuukaudessa. Maksuista oli suoritettu ennakonpidätys ja maksettu työttömyysvakuutusmaksu C:n vaimon tekemien palkkalaskelmien mukaisesti. A ja B olivat maksaneet palkan myös työmaalla työskennelleelle apumiehelle. A oli urakkasopimuksessa merkitty työmaan vastaavaksi työnjohtajaksi ja hän oli myös tosiasiallisesti johtanut ja valvonut työtä työmaalla käyden siellä kerran tai kaksi kertaa päivässä. C:n vastauksen johdosta antamassaan lausumassa A ja B kiistivät väitteen, että kysymys olisi ollut työsopimuksesta. Sopimus oli laadittu pienurakkaa koskeneelle sopimuslomakkeelle, jonka ehdot vastasivat heidän tarkoitustaan solmia sopimus itsenäisen ammatinharjoittajan kanssa. Urakkaneuvottelussa oli C:n kanssa sovittu, että C:lle suoritettiin kiinteää urakkasummaa vastaavat maksusuoritukset. Käräjäoikeuden tuomio 22.8.2006 Käräjäoikeus totesi, että sopimusosapuolet olivat allekirjoittaneet päiväämättömän Rakennustietosäätiön lomakkeelle laaditun pienurakkaa koskeneen sopimuksen. Sopimuksessa oli sovittu urakkahinnaksi 43 231,02 euroa ja urakkahinnan maksutavaksi maksu kahden viikon välein tehtyjen tuntien ja työn edistymisen mukaan. Käräjäoikeuden mukaan A:n ja C:n kertomukset sopimuksen luonteesta olivat täysin vastakkaiset. Kertomuksista ei ilmennyt, että sopimusneuvottelujen tai työn aikana olisi keskusteltu muusta kuin urakkasopimuksesta. C oli samanaikaisesti työskennellyt toisellakin työmaalla. A:n kertomusta, että kysymyksessä oli urakkasopimus, tukivat laadittu kirjallinen sopimus ja sitä edeltänyt tarjouspyyntö liitteineen. Vaikka C:n aloitteesta noudatettu urakkahinnan maksutapa oli ollut poikkeuksellinen, ei sitä yksin voitu pitää riittävänä näyttönä siitä, että sopimus olisikin ollut työsopimus. Näyttöä kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus päätyi siihen, ettei kysymyksessä ollut ollut työsopimus. Mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus velvoitti C:n suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvaukseksi rakennuksen loppuunsaattamisesta sekä virheistä ja puutteista ja arvonalennuksesta 8 302,95 euroa ja rakennustyön viivästymisestä 1 771,70 euroa eli yhteensä 10 074,65 euroa korkoineen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Ulla Tikkanen. Helsingin hovioikeuden tuomio 31.10.2007 C valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne hylätään. Vastavalituksessaan A ja B vaativat vahingonkorvausta korotettavaksi. Hovioikeus totesi, ettei työsuorituksesta solmitun sopimuksen tyypillä tai nimityksellä tai muulla sellaisella, johon sopimus perustui, ollut ratkaisevaa merkitystä työoikeuden normien soveltamisen kannalta. Asianosaisten kertomukset sopimusneuvotteluista ja siitä, mitä he olivat solmimallaan urakkasopimuksella tarkoittaneet, olivat ristiriitaiset. Asiassa oli ratkaisevaa, täyttikö sopimussuhde siitä esitetty näyttö kokonaisuutena arvioiden tosiasiallisesti työsopimuksen tunnusmerkistön. Hovioikeus katsoi, että A:n tarkoituksena neuvottelutilaisuudessa oli ollut solmia urakkasopimus. Hovioikeuden arvion mukaan tuolloin oli kuitenkin jäänyt epäselväksi, missä asemassa C työn suoritti eli toimiko hän itsenäisenä yrittäjänä vai työntekijänä. Asiassa oli riidatonta, että C oli neuvottelutilanteessa ilmoittanut, ettei hänellä ollut yritystä. Hän oli sitoutunut tekemään työtä verokirjalla A:n ja B:n lukuun, mitä tukivat myös A:n asiasta tekemät muistiinpanot. C:n yrittäjäasemaan kuitenkin viittasi osapuolten solmima pienurakkasopimus, jolle ratkaisusta KKO 1995:145 ilmenevästi ei voitu antaa yksinään ratkaisevaa merkitystä. Hovioikeus totesi, että A:lla oli ollut mahdollisuus C:n työn johtamiseen ja valvontaan, koska hän oli käynyt työmaalla päivittäin. Kun A oli myös kertonut seuranneensa työn edistymistä ja antaneensa ohjeita sen suorittamiseen, hän oli myös tosiasiallisesti valvonut C:n työsuoritusta. A oli vastannut työmaalla tarvittavista tarvikkeista ja maksanut rakennusalan työehtosopimuksen mukaisen korvauksen C:n käyttämistä työkaluista. Nämä seikat tukivat johtopäätöstä, että C oli tehnyt työtä A:n ja B:n johdon ja valvonnan alaisena. Hovioikeus totesi lisäksi, että sopimuksen mukaisen tuntihinnan alhaisuus 14,40 euroa viittasi muuhun kuin yrittäjänä tapahtuvaan työn suorittamiseen. Urakan tarjoaminen arvonlisäverottomana yhdessä verokortilla sovitun palkanmaksun ja jo neuvotteluvaiheessa esillä olleen työeläkemaksuvapautuksen kanssa tuki vahvasti johtopäätöstä, että kysymys ei voinut olla yrittäjänä tapahtuvasta urakan suorittamisesta. Urakkaneuvottelujen ja sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen A ja B olivat säännöllisesti puolen vuoden ajan kahden viikon välein maksaneet palkkalaskelmien mukaista palkkaa C:lle. Palkka oli maksettu samalla tavoin myös työmaalla toimineelle nuoremmalle kirvesmiehelle, mikä edelleen tuki käsitystä, ettei C ollut toiminut yrittäjänä, vaan työntekijänä työsuhteessa A:han ja B:hen. Hovioikeus katsoi, että A:n nimenomaisella tarkoituksella solmia urakkasopimus ja pienurakkasopimuslomakkeen käyttämisellä sekä C:n tahdonilmaisun mahdollisella epäselvyydellä sopimustilanteessa ei ollut muiden seikkojen viitatessa vahvasti ja johdonmukaisesti työsopimussuhteen olemassaoloon sellaista merkitystä, että C:n voitaisiin perustellusti katsoa toimineen itsenäisenä yrittäjänä. Hovioikeus hylkäsi C:hen pelkästään urakkasopimuksen perusteella kohdistetut vahingonkorvausta, arvonalennusta sekä viivästyskorvausta koskeneet vaatimukset. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Rintala, Ulla Rantanen ja Nina Hotti. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Valituslupa myönnettiin. Valituksessaan A ja B vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. C vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. A:n ja B:n korvausvaatimuksen perusteita arvioitaessa kysymys on ensiksi siitä, onko asianosaisten välistä sopimussuhdetta pidettävä kanteen mukaisesti urakkasopimussuhteena, jolloin C olisi sitoutunut työsuoritukseen itsenäisenä ammatinharjoittajana, vaiko työsuhteena.
2. Tässä arvioinnissa on otettava huomioon, että työsuhdetta sääntelevät työsopimuslain säännökset ovat pakottavia. Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaan lakia sovelletaan sopimukseen, jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Säännösten pakottavuus tarkoittaa sitä, etteivät sopijapuolet voi pätevästi sopia siitä, että mainitut tunnusmerkit täyttävässä sopimussuhteessa ei sovellettaisi työsopimuslakia.
3. Työsopimuslain säännösten pakottavuudesta riippumatta sopijapuolilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisena heidän sopimussuhdettaan on pidettävä. Niin kuin voimassa olevaa työsopimuslakia koskevassa hallituksen esityksessä on lausuttu (HE 157/2000 vp s. 57), sopijapuolet voisivat osoittaa oikeussuhteen luonnetta koskevan tarkoituksensa sisällyttämällä sopimukseen sellaisia ehtoja, joiden perusteella on pääteltävissä, onko työ tarkoitettu tehtäväksi työnantajan johdon ja valvonnan alaisena vaiko itsenäisessä asemassa ammatinharjoittajana. Sopimusta ja tosiasiallisia työskentelyolosuhteita on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaisesti huomiota tulee tällöin kiinnittää sopimusasiakirjaan, niihin tietoihin, joita on saatavissa sopimusneuvotteluista, ja siihen, miten sopimusta on käytännössä toteutettu.
4. Tässä tapauksessa A tilaajien puolesta ja C urakoitsijana ovat allekirjoittaneet pienurakkasopimukseksi otsikoidun valmiin vakiosopimuslomakkeen, jota on täydennetty kysymyksessä olevan työn suorittamista koskevilla tiedoilla. Sopimuksen mukaan urakan kohteena on ollut pientalon ja piharakennuksen rakennustekniset työt. Urakoitsija on sitoutunut urakkahintaa vastaan tekemään muun muassa kaikki urakkasopimuksen edellyttämät työt ja luovuttamaan työn tuloksen sopimusasiakirjojen mukaisesti tehtynä valmiina tilaajalle. Urakkahinnaksi on merkitty 43 231,02 euroa, mikä määrä on sovittu maksettavaksi kahden viikon välein tehtyjen tuntien ja työn edistymisen mukaan.
5. Mainittu allekirjoitettu urakkasopimus viittaa vakiosopimuslomakkeen mukaisen otsikkonsa ja pääasiallisen sisältönsäkin perusteella siihen, että C on ryhtynyt työhön itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tämä on ollut myös A:n ja B:n tarkoitus sopimusta solmittaessa. C:n tarkoitus puolestaan on ollut tehdä sovitut työt työsuhteessa tilaajiin. Niin kuin alempien oikeuksien ratkaisuista ilmenee, sopimusneuvotteluissa ei ole kuitenkaan puolin eikä toisin otettu selvästi esiin kysymystä sopimussuhteen luonteesta. Näissä olosuhteissa ratkaisevaa merkitystä sopimuksen luonteen arvioinnissa ei voida antaa sille, että sopimuksen ehdot on kirjattu valmiille urakkasopimuskaavakkeelle.
6. Sopimus on syntynyt A:n ja B:n kirjeitse pyytämän tarjouksen pohjalta. Tarjouspyynnön liitteenä on ollut rakennuspiirustuksia tarjouksen laskemista varten. Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjousta rakennustyöurakasta siten, että tarjouspyyntö on ollut jaoteltuna eri osatehtäviin. Nimenomaan rakennuksen rakennusteknisten töiden loppuunsaattamisesta on pyydetty tarjousta erillisen sopimuksen mukaan ja ilmoittamaan kiinnostus näitä tehtäviä kohtaan. Vielä on pyydetty tietoja aikaveloitusperusteista. Tarjouspyyntö on siten jättänyt kysymyksen työn tekemistä koskevan sopimuksen muodosta avoimeksi. Tarjouksen tehdessään C on suullisesti ilmoittanut tekevänsä työn verokortilla ja arvonlisäveroa perimättä. Nämä seikat ilmenevät myös A:n tekemistä muistiinpanoista. C on myös ilmoittanut, ettei hänellä ollut yritystä.
7. Mikäli C olisi ryhtynyt tekemään sopimuksen mukaista työtä itsenäisenä ammatinharjoittajana, olisi urakkahintaan sen suuruus huomioon ottaen pitänyt sisällyttää arvonlisäverolain säännösten mukaan arvonlisävero. C:n ilmoitus arvonlisäveron perimättä jättämisestä osoittaa, että hän on jo sopimusneuvotteluissa tuonut esiin tarkoituksensa tehdä työ muutoin kuin itsenäisenä ammatinharjoittajana.
8. A on laatinut sopimuksen kohteena olevien omakotitalon ja piharakennuksen piirustukset. Hän on oman ilmoituksensa mukaan käynyt rakennustyömaalla päivittäin ja antanut työn suorittamista koskevia ohjeita. A on hankkinut sopimuksen mukaisesti työssä tarvittavat rakennusaineet ja -tarvikkeet ja hänen vastuulleen on sopimuksen mukaan jäänyt rakennuskohteen vakuuttaminen vahingon varalta. Rakennustyössä on käytetty C:n työkaluja, mistä hänelle on maksettu erillinen rakennusalan työehtosopimuksen mukainen korvaus.
9. C:lle maksetuista, tavanomaista kirvesmiehen ansiotasoa vastanneista korvauksista on hänen toimittamiensa laskelmien mukaisesti pidätetty verot ja työttömyysvakuutusmaksut. Vastaavalla tavalla A ja B ovat maksaneet palkan C:n apuna olleelle työntekijälle. Verojen ja maksujen pidättäminen on kuitenkin johtunut verolainsäädännöstä, eikä menettely siten sellaisenaan ole osoituksena A:n ja B:n tarkoituksen muuttumisesta.
10. Kohdissa 8 ja 9 mainitut rakennustyön toteuttamista koskevat seikat voivat sinänsä liittyä sekä itsenäiseen ammatinharjoittamiseen että työsuhteeseen. Ne tukevat kuitenkin sitä johtopäätöstä, että sopimussuhteessa on ollut kysymys työsuhteesta. Merkitystä on tässä suhteessa annettava erityisesti sille seikalle, että A:lla ja B:llä on ollut mahdollisuus rakennustyön johtamiseen ja valvontaan, mitä he myös ovat tosiasiassa tehneetkin.
11. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan C on samanaikaisesti kysymyksessä olevan rakennustyön kanssa tehnyt remonttityötä muualla. Asiassa ei ole kuitenkaan osoitettu, että mainitulla yksittäisellä remonttityöllä olisi ollut sellaista vaikutusta rakennustyön johtamiseen ja valvontaan, että sille tulisi antaa ratkaisevaa merkitystä sopimuksen luonnetta koskevassa arviossa.
12. Yhteenvetonaan Korkein oikeus katsoo, että kirjallisesta sopimuksesta huolimatta sopimusneuvotteluihin ja sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat - erityisesti työn suorittaminen perimättä arvonlisäveroa sekä rakennustyön johtoon ja valvontaan liittyvät olosuhteet - osoittavat, että C on tehnyt rakennustyötä A:n ja B:n lukuun työsuhteessa eikä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tämän vuoksi asiassa ei ole perusteita vaadittujen korvausten tuomitsemiseen kanteessa ilmoitetuilla perusteilla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Gustav Bygglin ja Jukka Sippo. Esittelijä Kirsti Uusitalo.