KKO/2010/28

2010 false KKO:2010:28 Vanhempiensa seurassa kulkenut lapsi oli pudonnut Suomenlinnassa Kuninkaanportin yläpuolelta rintamuurilla olevalta, käytössä muodostuneelta polulta noin 15 metriä alas ja kuollut. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että Suomenlinnan hoitokunta, joka vastasi valtion puolesta Suomenlinnan alueen hoidosta ja kunnossapidosta, oli laiminlyönyt huolehtia siitä, että alueella nähtävyyksiin tutustuminen tavanomaisella tavalla kulkien oli voinut tapahtua ilman kävijöiden turvallisuudelle aiheutuvaa vaaraa. Valtio oli korvausvelvollinen aiheutuneesta henkilövahingosta. VahL 2 luku 1 § VahL 3 luku 2 § VahL 5 luku 3 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa Kanteessaan A ja B vaativat, että Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain ja asetuksen nojalla Suomenlinnasta vastaava valtio velvoitetaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n, 3 luvun 2 §:n ja 5 luvun 3 §:n nojalla suorittamaan heille yhteisesti korvauksena heidän tyttärensä 14.7.2004 kuolleen C:n hautaamiseen liittyneistä kustannuksista 3 000 euroa korkoineen. A ja B katsoivat, että Suomenlinnan hoitokunnan toiminnasta vastuulliset virkamiehet olivat laiminlyöneet huolehtia Suomenlinnassa Kuninkaanportin yläpuolella rintamuurin ja sinne johtavan vallimuurin päällä yleisessä käytössä olleen polun käyttäjien turvallisuudesta tai vaihtoehtoisesti laiminlyöneet estää yleisöltä pääsyn polulle. Polulle rakennetut portaat osoittivat, että kysymyksessä oli tavanomaiseen käyttöön tarkoitettu kulkureitti. Laiminlyönnistä oli seurannut, että A:n ja B:n 6-vuotias tytär C oli kuljettuaan vanhempiensa kanssa polulla pudonnut muurinharjalta 15 metrin korkeudelta kivipäällysteiseen vallihautaan ja kuollut. Paikalla ei ollut ollut aitaa eikä varoituskylttejä. Valtio vastusti kannetta vaatien sen hylkäämistä. Kiistämisensä perusteena valtio vetosi siihen, että Suomenlinna oli Helsingin kaupunginosa, jossa kaikilla oli oikeus liikkua, eikä Suomenlinnaan pääsystä peritty pääsymaksua. Kuten kaikkialla muuallakin, ihmisten tuli itse kiinnittää huomiota ympäristöönsä ja valvoa erityisesti lapsiaan. Suomenlinna oli Unescon maailmanperintökohde, jota koskevan sopimuksen johtavana ajatuksena oli toisaalta luetteloon hyväksyttyjen kohteiden säilyminen mahdollisimman alkuperäisinä ja toisaalta se, että yleisöllä tuli olla mahdollisuus tutustua kohteeseen. Hoitokunnan tehtävänä oli ensisijaisesti hoitaa Suomenlinnan aluetta ja rakennuksia sopimuksessa edellytetyllä tavalla. Lisäksi hoitokunnan tuli huolehtia alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta kohtuuden rajoissa. Suomenlinnan linnoitusrakenteet eivät olleet oikeudellisessa mielessä rakennuksia eikä rakennus- ja maankäyttölain mukaisia turvarakenteita, kuten aitoja, edellytetty rakennettavan. Suomenlinnassa oli muureja yli kuusi kilometriä eikä niiden aitaaminen käytännössä ollut mahdollista. Valtio katsoi edelleen, että Suomenlinnassa oli päätetty vastaavissa kohteissa kansainvälisesti noudatettuun tapaan tiedottamalla varoittaa ihmisiä kohteen vaaroista. Alueen vaaroista, erityisesti äkkijyrkistä aitaamattomista jyrkänteistä, oli kerrottu tiedotustaululla eri puolilla saarta sekä Suomenlinnan lautalla. Kaikissa opasteissa, kuten A:n käyttämässä esitteessä, oli varoitusten lisäksi suositeltu turvallista reittiä, joka ei kulkenut muurien päällä. Lisäksi oli tiedotettu siitä, että kävijät liikkuivat alueella omalla vastuullaan. Valtio kiisti menettelynsä ja vahingon välisen syy-yhteyden, koska paikan aitaaminen tai varoituskyltin asettaminen ei olisi estänyt putoamista. Kokemus osoitti, että ihmiset eivät välittäneet aidoista ja loivat jatkuvasti uusia kulkureittejä. Valtio vetosi myös vahingon ennalta-arvaamattomuuteen. Paikan luonteesta johtui, että siellä oli valleja ja muureja eikä siten ollut ollut ennalta-arvattavissa, ettei alueeseen ensimmäistä kertaa tutustumassa ollut perhe ollut kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä ja että lasten valvonta oli laiminlyöty. Käräjäoikeuden tuomio 30.11.2007 Käräjäoikeus totesi, että valtio vastasi Suomenlinnasta. Suomenlinnan hoitokunnan tehtävänä oli kehittää aluetta asuinalueena ja turistikohteena. Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1991 lukien kuuluneessa Suomenlinnassa, jonne oli vapaa pääsy, vieraili vuosittain 650 000 henkilöä. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa oli katsottu korostuneen huolellisuusvelvoitteen koskevan alueita ja tiloja, joihin yleisöllä oli vapaa pääsy. Näyttövelvollisuus alueiden ja tilojen turvallisuudesta sekä tuottamuksen puutteesta oli alueiden ja tilojen ylläpitäjällä. Suomenlinnan opastauluissa, joista ensimmäinen oli lauttasatamassa, varoitettiin vaarallisista jyrkänteistä, jotka oli aidattu vain osittain. Kävijöiden ilmoitettiin liikkuvan alueella omalla vastuullaan ja vanhempia kehotettiin valvomaan lapsiaan. Opastaulujen varoitusteksti ei kokonsa ja värinsä puolesta taikka muullakaan perusteella ollut omiaan kiinnittämään vierailijoiden huomiota. Opaskarttoihin oli pisteviivalla merkitty pääreitti, jolla ei kuitenkaan oltu selkeästi kehotettu pysymään. Putoamispaikka oli Kuninkaanportin välittömässä läheisyydessä, kapean muurin päällä, jossa ei tapahtuma-aikana ollut ollut mitään varoitusta. Kukkien reunustama, ihmisten paljon käyttämä polku johti kulkijan salakavalasti muurin päälle, jossa toisella puolen oli 15 metrin pudotus kiveyksen päälle ja toisella puolella noin parin metrin pudotus. Muurin päällä kasvillisuus peitti sen kaltevan reunan, mikä teki paikasta entistä vaarallisemman. Tapahtumapaikan vaarallisuus tuli kulkijalle yllätyksenä. Käräjäoikeus katsoi, ettei vahinkoriski ollut ollut valtiolle ennalta-arvaamaton, vaan kyseisessä paikassa silmiinpistävä. Kun alueen yhden päänähtävyyden, Kuninkaanportin välittömässä läheisyydessä olevaa lännestä tulevaa polkua pitkin kulkija joutui kapealle ja reunoiltaan viettävälle muurin harjalle, ei valtio ollut noudattanut kohtuudella asetettavia vaatimuksia Suomenlinnassa kävijöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Opastauluissa ollut, lähes huomaamaton varoitusteksti ei poistanut valtion vastuuta tai siirtänyt sitä lapsen vanhemmille. Käräjäoikeus katsoi valtion laiminlyöneen velvollisuutensa huolehtia Suomenlinnassa kävijöiden turvallisuudesta, kun erityisen vaaralliselle paikalle pääsi kulkemaan esteittä ja huomaamatta. Valtion menettely oli syy-yhteydessä C:n putoamiseen ja kuolemaan. Valtio oli siten velvollinen korvaamaan C:n hautaamisesta johtuneet kustannukset. A ja B eivät olleet myötävaikuttaneet vahinkoon laiminlyömällä lapsen valvonnan tai antautumalla vaaraan. Käräjäoikeus velvoitti valtion suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvaukseksi 3 000 euroa korkoineen 7.11.2006 lukien. Asian on ratkaissut käräjätuomari Mirja Sormunen. Helsingin hovioikeuden tuomio 30.10.2008 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi valtio valittamalla saattoi jutun ja vaati, että se vapautetaan korvausvelvollisuudesta, totesi, että A ja B olivat perustaneet korvausvaatimuksensa muun ohella vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ään, jossa säädetään julkisyhteisön velvollisuudesta korvata julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutunut vahinko. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että julkisen vallan käyttämisestä aiheutuneesta vahingosta oli kysymys lähinnä silloin, kun vahingon aiheutti teko, toimenpide tai päätös, johon julkisyhteisöllä oli oikeus ainoastaan niiden säännösten nojalla, joilla yksityisen vapautta ja muita perusoikeuksia oli rajoitettu. Oikeuskäytännössä oli katsottu, että kulkuväylien kunnossapito ei ollut julkisen vallan käyttämistä (KKO 1998:146 ja 147). Valtio ei näin ollen ollut korvausvelvollinen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla. Lainsäädännössä oli valtiolle, kunnalle sekä tontin ja muun alueen omistajalle asetettu kunnossapitovelvoite yleisten teiden, katujen ja jalkakäytävien osalta. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä edellä mainittujen kulkuväylien kunnossapidon oli katsottu kuuluvan korostuneen huolenpitovelvollisuuden alueeseen (KKO 1998:147 ja 2004:17). Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hoitokunnan tehtävänä oli huolehtia hallinnassaan olevien ja erikseen määrättyjen alueiden, rakennusten ja laitteiden hoidosta, kunnossapidosta, siivouksesta, restauroinnista ja peruskorjauksista sekä Suomenlinnan kehittämisen edellyttämästä uudisrakentamisesta. C oli pudonnut rintamuurin päältä. Rintamuurille oli johtanut polku, joka oli jatkunut muurin päällä sen parin metrin korkuisella sisäreunalla. Putoaminen oli tapahtunut polun ulkopuolella, muurin ulkoreunalla. Kysymyksessä ei ollut rakennettu reitti, vaan ihmisten käytössä muodostunut kapea polku. Polku johti Kuninkaanportin päälle, kun taas rakennettua pääreittiä pitkin kävijät ohjattiin tutustumaan nähtävyyteen kulkemalla Kuninkaanportin läpi laiturille. Kysymyksessä oleva polku ei ollut lainsäädännössä määritelty kulkuväylä eikä siten sellainen kulkuväylä, jonka kunnossapito kuuluisi niin sanotun korostetun huolellisuusvelvollisuuden alueeseen. Suomenlinnan hoitokunnan tehtäväksi ei lainsäädännössä ollut annettu alueelle muodostuneiden polkujen kunnossapitoa. Suomenlinnan vaaroista oli tiedotettu käräjäoikeuden tuomiossa selostetuilla opastauluilla. Valokuvista ja katselmuksessa tehdyistä havainnoista ilmeni, että rintamuurille muodostunut polku kulki aivan sen sisäreunalla. Noustaessa polkua muurin harjalle kulkija oli huomattavan korkealla merenpinnan yläpuolella. Tapahtuma-aikaan muurin ulkoreunalla ollut kasvillisuus ei valokuvien perusteella ollut ollut putoamispaikalla niin runsasta tai rehevää, että se olisi merkittävästi heikentänyt näkyvyyttä paikalla. Hovioikeus katsoi, että polun vaarallisuus sekä se, että polku kulki muurin päällä, oli ollut polkua käyttävien havaittavissa. Ottaen huomioon varoitustaulut ja Suomenlinnassa olevien muurien määrä, hovioikeus katsoi, että vaaroista oli varoitettu riittävän tehokkaasti. Muureilla liikkumiseen liittyi normaalia suurempi riski ja oli ennalta-arvaamatonta, mihin kohtaan varoitustaulu tai kaide olisi tullut asettaa. Näin ollen valtio ei ollut toiminut huolimattomasti jättäessään estämättä muurinharjalle pääsyn kaiteella tai jättäessään pystyttämättä paikalle varoitustauluja. Valtio ei siten ollut tuottamuksellaan aiheuttanut C:n kuolemaa. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti valtion korvausvelvollisuudesta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Hellevi Niemelä ja Markus Nikolainen (eri mieltä) sekä viskaali Tiina Nygård. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Nikolainen totesi, että C:n käyttämä polku kulki aivan jyrkänteen reunalla. Runsas kasvillisuus paikalla oli estänyt lasta näkemästä jyrkännettä. Paikalla ei ollut kaidetta tai varoitusta, vaikka ei ollut ennalta-arvaamatonta, että kulkijat voivat poiketa polulta muutaman metrin. Polku ei ollut Suomenlinnan kartassa kävijöille suositeltu reitti, mutta sen käyttöä ei ollut kiellettykään. Suomenlinnan hoitokunta oli ollut tietoinen syntyneestä polusta, jota se oli kunnostanut rakentamalla jyrkkiin rinteisiin portaita. Valtion oli siten katsottava hyväksyneen polun käyttämisen ja tulleen siten kyseisen tien tienpitäjäksi. Hoitokunta oli laiminlyönyt kunnossapitovelvoitteensa edellä selostetuilta osin. Tienhoidosta vastuullisella oli laaja velvollisuus tiellä liikkuviin nähden. Valtio ei ollut näyttänyt, että putoaminen olisi ollut ennalta-arvaamatonta ja että olisi ollut ylivoimaista rakentaa tälle vaarallisella paikalle kaide tai johtaa reitti kauempaa jyrkännettä. Valtio oli siten vastuussa C:n putoamisesta ja velvollinen korvaamaan kanteessa vaaditut kustannukset. Näillä ja muuten käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla Nikolainen katsoi, ettei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A ja B vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. Valtio vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. Korkein oikeus toimitti asiassa katselmuksen Suomenlinnassa ja sen jälkeen asianosaisten suullisen kuulemisen Korkeimmassa oikeudessa. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Mistä asiassa on kysymys

1. A:n ja B:n lapsi C oli 14.7.2004 pudonnut Suomenlinnassa Kuninkaanportin yläpuolelta rintamuurin ja sinne johtavan vallimuurin päälle muotoutuneelta polulta ja kuollut. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko valtio vahingonkorvausvastuussa C:n hautaamisesta A:lle ja B:lle aiheutuneista kustannuksista sillä perusteella, että Suomenlinnan hoitokunta, joka vastasi valtion puolesta Suomenlinnan alueen hoidosta ja kunnossapidosta, oli syyllistynyt näiden tehtäviensä laiminlyöntiin. Korvausvastuun peruste
2. Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain (1145/1988) ja asetuksen (168/1989) mukaan opetusministeriön alaisen hoitokunnan tehtävänä on huolehtia Helsingin kaupungissa sijaitsevan Suomenlinnan alueen ja rakennusten hoidosta ja kunnossapidosta. Näissä säädöksissä ei kuitenkaan ole tarkempia hoidon ja kunnossapidon sisältöä ja laatua koskevia määräyksiä. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään (esimerkiksi KKO 1989:114) katsonut, että kiinteistön tai rakennuksen tulee olla tarkoituksensa mukaisessa käytössä turvallinen ja että omistajalle kuuluu huolenpito siitä, ettei kiinteistön tai rakennuksen turvallisuus vaarannu. Vahinkotapauksissa kiinteistön tai rakennuksen hoidosta ja kunnossapidosta vastaavan on vastuusta vapautuakseen tullut näyttää menetelleensä huolenpidossaan huolellisesti tai osoittaa jokin vastuupiirinsä ulkopuolelle jäävä syy vahinkotapahtumalle (esimerkiksi KKO 2001:1, 1992:123 ja 1985 II 69). Korkein oikeus katsoo, että myös tässä tapauksessa Suomenlinnan alueen hoidosta ja kunnossapidosta vastaavan Suomenlinnan hoitokunnan vahingonkorvausvastuuta syntyneestä henkilövahingosta on arvioitava mainituista periaatteista käsin. Hoitokunnan huolenpitovelvollisuudesta
3. Suomenlinna on Unescon maailmanperintöluetteloon merkitty matkailukohde, joka on yleisön käytettävissä virkistystarkoituksiin. Unescon maailmanperintösopimus rajoittaa alueen käyttöä ja siihen kohdistuvia toimenpiteitä muun muassa siten, että alueen tulee säilyä mahdollisimman alkuperäisenä. Tämä seikka on hoitokunnan mukaan tullut ottaa huomioon huolehdittaessa alueella sijaitsevista muureista, joiden yhteenlaskettu pituus on yli kuusi kilometriä. Hoitokunta on todennut, että muurien aitaaminen kaikilta osin on jo niiden määränkin vuoksi käytännössä mahdotonta. Näistä syistä hoitokunta oli päättänyt huolehtia yleisön turvallisuudesta tiedottamalla yleisölle alueen vaaroista, mikä toimintatapa oli käytäntönä muuallakin maailmanperintöluettelon kohteissa.
4. Hoitokunnan antamassa Suomenlinnan järjestyssäännössä on mainittu, että hoitokunta on alueen hallinnasta vastaavana viranomaisena maanomistajan ominaisuudessa oikeutettu antamaan alueen käyttöä koskevia määräyksiä. Järjestyssäännössä ja alueelle sijoitetuissa opastetauluissa yleisöä varoitetaan aitaamattomista jyrkänteistä ja kehotetaan vanhempia valvomaan lapsiaan sekä lisäksi ilmoitetaan, että kävijät liikkuvat alueella omalla vastuullaan.
5. Korkein oikeus toteaa asiakirjoista ilmenevän, että kyseisenlainen koko aluetta koskeva opastetaulu on sisällöltään vain yleispiirteinen opaste alueelle tulevalle yleisölle. Näin ollen tulijoilla ei ole opastetaulun perusteella mahdollisuutta arvioida sitä, missä opasteessa tarkoitetut vaaralliset paikat alueella tarkalleen sijaitsevat.
6. B on kertonut, että hän oli alueelle saavuttuaan katsonut opastetaulua, mutta hän ei kuitenkaan ollut huomannut varoitusta jyrkänteistä eikä ilmoitusta omalla vastuulla liikkumisesta. Korkein oikeus on voinut asiakirjoista havaita, samoin kuin käräjäoikeuskin on tuomiossaan lausunut, ettei varoitusta ja ilmoitusta ole opastetauluun merkitty kokonsa ja värinsä puolesta tai muutoin sillä tavalla huomiota herättävästi, että asiassa olisi syytä arvioida B:n tulleen niistä tietoiseksi.
7. Korkein oikeus toteaa asian oikeudenkäyntiaineiston ja toimittamansa katselmuksen perusteella tapahtumapaikan osalta, että Kuninkaanportin yläpuolella olevalle rintamuurille ja sinne johtavalle vallimuurille oli muotoutunut paljon käytetty polku. Polku oli ollut hoitokunnan tiedossa ja sen toimesta oli polun jyrkkiin kohtiin rakennettu portaita jalankulkua varten. Kun Kuninkaanportille tullaan tätä polkua pitkin, porttia lähestytään takaapäin siten, etteivät itse portti ja sen muurin suuri korkeus ole lainkaan nähtävissä.
8. C:n putoamispaikka rintamuurilla on ollut aitaamaton eikä sen välittömässä läheisyydessä tai muuallakaan Kustaanmiekan alueella ole tapahtuma-aikaan ollut korkeasta paikasta tai putoamisvaarasta varoittavia kylttejä. Aikoinaan paikalla olleet varoituskyltit olivat jossain vaiheessa vuoden 1990 jälkeen ilmeisesti ilkivallan seurauksena kadonneet.
9. Kustaanmiekan alueella sijaitsevat muurit, vallit, tykit ja Kuninkaanportti ovat Suomenlinnan alueen päänähtävyyksiä, jotka on merkitty yleisölle tarjolla oleviin opastekarttoihin ja joita yleisö tavanomaisesti tulee paikalle katsomaan. Kun otetaan huomioon Kuninkaanportin tärkeys Suomenlinnan nähtävyytenä ja portin alueella olevien kulkuteiden vaarallisuus, kysymys on sellaisesta alueesta, jossa alueen hoidosta vastaavalla on korostettu vastuu vierailijoiden turvallisuudesta.
10. Hoitokunnan on tullut alueen turvallisuudesta huolehtiessaan ottaa huomioon, että Suomenlinnan alue ei ole entuudestaan tuttu kaikille siellä vieraileville ja että yleisön kyky havaita ja arvioida alueen vaaralliset paikat voi olla erilaisista syistä rajoittunut. Suorittamansa katselmuksen ja edellä esitettyjen seikkojen perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei alueen vaaroista tiedottaminen ja niistä varoittaminen ole ollut riittävää turvallisen kulkemisen varmistamiseksi yleisölle Kustaanmiekan alueella Kuninkaanportin läheisyydessä. Hoitokunta ei ole pelkästään yksipuolisin, omalla vastuulla liikkumista koskevin ilmoituksin ja itse antamaansa järjestyssääntöön sisältyvin ylimalkaisin varoituksin voinut tehokkaasti rajoittaa vastuutaan yleisön turvallisuudesta mainitulla alueella. C:n putoamispaikan aitaaminen tapahtuman jälkeen lisäksi osoittaa, että vahinko olisi ollut vältettävissä yksinkertaisella ja edullisella tavalla. Putoamisvaara aitaamattomalta jyrkänteeltä aivan alueen päänähtävyyksien välittömässä läheisyydessä ei ole ollut edellä mainituista syistä ennalta-arvaamatonta. Johtopäätös
11. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hoitokunta on laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia siitä, että Kuninkaanportin läheisyydessä Kustaanmiekan alueella nähtävyyksiin tutustuminen tavanomaisella tavalla alueella kulkien oli voinut tapahtua ilman kävijöiden turvallisuudelle aiheutuvaa vaaraa. Tämän huolenpitovelvollisuuden laiminlyönnin perusteella hoitokunta on velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle aiheutuneen vahingon. Vahingonkärsineen myötävaikutus
12. Hoitokunta on vedonnut asiassa siihen, että A ja B olivat laiminlyöneet lapsensa riittävän valvonnan ja että he eivät olleet riittävästi kiinnittäneet huomiota ympäristöönsä, jonka vaarallisuus olisi ollut havaittavissa.
13. Korkein oikeus on katselmuksessaan paikalla havainnut, että A:n ja B:n käyttämän reitin varrella jo ennen C:n putoamispaikkaa vallimuurilla on kohtia, joista on jyrkkä pudotus alas. Tämän oli myös B kertomansa mukaisesti yhdessä kohtaa havainnut. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että kuljetulta polulta on ollut nähtävissä kulkusuuntaan nähden oikealla puolella meri ja että polun ja vallimuurin reunamailla kasvillisuus on peittänyt näkyvyyttä polulta. C:n putoamispaikalla rintamuurin korkeus meren puolella on selvästi suurempi kuin kuljetun reitin varrella muualla. Polku on kulkenut aivan vallimuurin reunalla, jossa kasvillisuus on vaikeuttanut mahdollisuuksia arvioida muurin korkeutta ja jyrkkyyttä. Polku, joka oli ollut kokonaan aitaamaton, kapeni entisestään ja nousi takaapäin rintamuurin harjalle tapahtumapaikkaan, josta oli varsin yllättävästi korkea ja jyrkkä pudotus alas muurilta vallihautaan meren puolella. Maastomuutoksen yllätyksellisyys ja putoamisvaaran selvä lisääntyminen huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n havaittavissa ole etukäteen ollut se, että polku saattaisi johtaa näin vaaralliseen paikkaan. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, etteivät A ja B olleet laiminlyöneet C:n valvontaa tapahtumatilanteessa. A ja B eivät siten ole omalla huolimattomuudellaan myötävaikuttaneet vahinkotapahtumaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Juha Häyhä ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kirsti Uusitalo.