2010 false KKO:2010:6 Viisumin saaneen ulkomaalaisen tuominen Suomeen ei täyttänyt rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistöä, vaikka v

§:ssä säädettiin ulkomaalaisen maahantulon edellytyksistä. Nämä edellytykset olivat tässä tapauksessa täyttyneet. Ulkomaalaiset olivat ylittäneet rajan ja saapuneet Suomeen asianmukaisen viranomaisen myöntämillä viisumeilla. Viranomaisilla oli keinot pysäyttää ulkomaalaisten matka käännyttämällä ja mitätöimällä viisumit. Maahan pyrkivällä ulkomaalaisella voi olla maahantuloon vaadittavat asiakirjat, mutta maahan pääseminen voitiin kuitenkin evätä esimerkiksi silloin kun ulkomaalainen oli viisumia hakiessaan antanut tahallaan vääriä henkilöllisyyttään tai matkaansa koskevia, viisumin tai oleskeluluvan myöntämiseen vaikuttaneita tietoja. Nyt esillä olevaa tulkintaepäselvyyttä ei käräjäoikeuden tiedon mukaan ollut aikaisemmin käsitelty saatika perustellusti ratkaistu Suomen oikeusistuimissa. Rangaistuksella uhatun toiminnan kuvaus sekä teosta seuraava rangaistus oli määriteltävä sellaisella tarkkuudella, että kansalaiset ja lain soveltajat voivat ennakolta tietää, mikä oli rangaistavaa ja mikä ei. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi sai katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä oli laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jukka Hallavainio ja lautamiehet. Kouvolan hovioikeuden tuomio 13.11.2008 Syyttäjä valitti hovioikeuteen. Selostettuaan maahantuloon tarvittavan viisumin käsitettä ja laittoman maahantulon järjestämistä koskevan lainsäädännön sisältöä ja merkitystä sekä sen taustalla olevia kansainvälisiä yleissopimuksia hovioikeus on päätynyt seuraaviin johtopäätöksiin. Lainvalmisteluasiakirjoista kävi ilmi, että lainsäätäjä oli ottanut nimenomaisesti huomioon Suomen kansainväliset velvoitteet ja erityisesti maahanmuuttajien salakuljetusta koskevan lisäpöytäkirjan aiheuttamat tulkinnalliset kysymykset rikoslain 17 luvun 8 §:n osalta. Hallituksen esityksessä (HE 34/2004 vp) oli havaittu lisäpöytäkirjan väärän asiakirjan laaja käsite ja katsottu, että asiakirjan valmistamista väärien tietojen antamisen avulla voitaisiin arvioida väärän henkilötiedon antamista ja väärän todistuksen antamista viranomaiselle koskevien rangaistussäännösten mukaisesti. Tästä kannanotosta oli johdettavissa perustellusti käsitys, jonka mukaan väärien tietojen avulla saatua viisumia ei ollut rikoslain 17 luvun 8 §:ssä tarkoitettu pidettävän vääränä. Muutoin kyseisessä hallituksen esityksessä oli viitattu maahantuloon vaadittavan viisumin osalta Suomeen tuloon vaadittaviin asiakirjoihin.

§:n 2 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellytti, että hänellä oli voimassa oleva vaadittava viisumi. Asiassa oli riidatonta, että syytteen teonkuvauksessa tarkoitetuilla kolmella Venäjän federaation kansalaisella oli ollut muilta osin asianmukaiset viisumit.

§:n 3 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellytti muun muassa, että hän pystyi tarvittaessa esittämään asiakirjoja, joilla osoitettiin suunnitellun oleskelun tarkoitus ja edellytykset. Ulkomaalaislain 28 §:n mukaan Schengen-viisumi voitiin peruuttaa muun muassa silloin, kun viisumin myöntämisen jälkeen havaittiin, ettei 23 - 25 §:ssä mainittuja myöntämisen edellytyksiä ollut. Ulkomaalaislain 23 §:n mukaan viisumi voitiin myöntää, jos ulkomaalainen täyttää maahantulon edellytykset ja jos ei ollut perusteltua syytä epäillä, että tarkoituksena oli maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen. Näin ollen viranomaisilla oli vielä henkilön tullessa maahan tehokkaat keinot tarkistaa mahdollisesti annetut väärät tiedot ja tarvittaessa peruuttaa viisumi. Hovioikeus katsoi, että asianmukaisen viranomaisen myöntämää viisumia oli pidettävä rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna maahantuloon vaadittavana viisumina, vaikka se oli saatu väärien tietojen avulla. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Ketola, Lolita Tuomainen ja Helena Metso. Esittelijä Kimmo Lähtinen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että asia palautetaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. A ja B vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu ja sovellettava säännös

1. Syytteessä on esitetty, että A oli tuonut Suomeen ja B oli yrittänyt tuoda Suomen kautta kolmanteen valtioon kolme alle 18-vuotiasta Venäjän federaation kansalaista, joilla ei ollut ollut maahantuloon vaadittavaa asianmukaista viisumia. Asianmukaisen viisumin puuttuminen oli syytteen mukaan ilmennyt siten, että kyseisille ulkomaalaisille oli hankittu viisumit matkan tarkoituksesta annettujen väärien tietojen avulla.
2. Rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan laittoman maahantulon järjestämisestä tuomitaan se, joka tuo tai yrittää tuoda Suomeen tai Suomen kautta muuhun maahan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa passia, muuta matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa.
3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, täyttääkö syytteessä kerrottu A:n ja B:n menettely laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistön. Ratkaistaessa sitä onko nyt kysymyksessä olevien ulkomaalaisten maahantuloa pidettävä laittomana, on harkinnassa keskeisellä sijalla se, onko asianomaisilta katsottava puuttuneen maahantuloon vaadittavat viisumit, koska niitä haettaessa on annettu virheellisiä tietoja Suomeen tulon tarkoituksesta. Säännöksessä käytetyt käsitteet ja niiden tulkinta; johtopäätös
4. Laittoman maahantulon järjestämistä koskeva säännös on alun perin saatettu voimaan ulkomaalaislain muutoksella, jolla lakiin lisättiin uusi 64 b § (639/1993). Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä rangaistussäännös on siirretty rikoslain 17 luvun 8 §:ään (563/1998). Pykälän säätämistä alun perin koskevista sen paremmin kuin sen siirtämiseen rikoslakiin liittyvistä lainvalmistelutöistä ei ilmene, mitä pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetaan maahantuloon vaadittavalla viisumilla.
5. Kun rikoslain 17 luvun 8 § on 1.8.2004 voimaan tulleella lailla (650/2004) saanut nykyisen sanamuotonsa, esitettiin lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 34/2004 vp, s. 43 - 46 ja s. 74), että maahantuloon vaadittavalla passilla, muulla matkustusasiakirjalla, viisumilla tai oleskeluluvalla tarkoitetaan Suomeen tuloon vaadittavia asiakirjoja. 6.

§:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaisen maahantulo edellyttää, että hänellä on voimassa oleva vaadittava viisumi, jollei Euroopan yhteisön lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu. Ulkomaalaislain 18 §:ssä säädetään viisumivapaudesta ja viisumivelvollisuudesta ja 20 §:ssä Schengen-viisumin eri lajeista. Näiden säännösten perusteella tarkoitetaan maahantuloon vaadittavalla viisumilla viisumivelvollisen voimassa olevaa, vaaditun lajista viisumia. Korkein oikeus katsoo edellä sanotun perusteella, että myös rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa käytetyllä vaadittavan viisumin käsitteellä tarkoitetaan samaa.

1. Kuten hovioikeudenkin tuomiosta ilmenee, edellä kohdassa 5 mainitussa hallituksen esityksessä on todettu (s. 44), että rikoslain 17 luvun 8 §:n uudistamiseen vaikuttaneessa kansainvälisessä sopimuksessa käytetyt väärän tai väärennetyn asiakirjan käsitteet ovat laajoja, eivätkä sanotussa rikoslain säännöksessä käytetyt käsitteet kata niitä kaikkia. Nämä näkökohdat eivät kuitenkaan johtaneet rikoslain 17 luvun 8 §:n kyseisten sanamuotojen muuttamiseen. Säännöksen lainsäätämisvaiheet asettavat näin rajat säännöksen käsitteiden tulkinnalle.
2. Näin ollen ulkomaalaisella on katsottava olevan rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu maahantuloon vaadittava viisumi, jos hänellä on voimassa oleva vaaditun lajinen viisumi, vaikka sitä haettaessa olisi annettu vääriä tietoja matkan tarkoituksesta. Tällaisella viisumilla maahantulo ei ole maahantuloa koskevien lainsäännösten vastaista ja laitonta, eikä maahantulossa avustaminen siten ole myöskään sellaisenaan rangaistavaa.
3. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät A ja B ole menettelyllään syyllistyneet rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn laittoman maahantulon järjestämiseen. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Pertti Välimäki, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijä Petteri Mikkola.