§:ssä (578/1995) tarkoitettuun syrjintään. PL 6 § 2 mom PL 11 § RL 11 luku 9 § (578/1995) Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Syyte Hyvinkään käräjäoikeudessa Virallinen syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta syrjinnästä, koska A ja B olivat 4.3.2007 julkista jumalanpalvelusta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä yhdessä asettaneet Hyvinkään seurakunnan naispastori C:n hänen sukupuolensa perusteella miespuolisiin pappeihin verrattuna ilmeisen eriarvoiseen ja heitä olennaisesti huonompaan asemaan estämällä C:tä osallistumasta hänelle ennalta määrättyyn työtehtävään toimia pappina jumalanpalveluksessa ehtoollisavustajana. Tilaisuutta ennen A oli sitoutunut B:n pyynnöstä pitämään saarnan Hyvinkään kirkossa pidettävässä jumalanpalveluksessa eli Hyvinkään seurakunnan toimesta järjestetyssä julkisessa tilaisuudessa, jossa A:n ohella oli työskennellyt muitakin seurakunnan määräämiä henkilöitä seurakunnan päättämällä tavalla, muiden ohella tehtävään määrätty C. Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua A ja B olivat kuitenkin asettaneet A:n saarnaamisen ehdoksi sen, että C ei osallistunut tilaisuuteen avustajana. Tilanteessa B oli ilmaissut, ettei C:n pitäisi olla paikalla, ja lausunut kantanaan, ettei jumalanpalvelusta voinut näin järjestää ja kertonut lupailleensa paikalle tuleville, ettei sinne tullut naispappia. A oli taas ryhtynyt perustelemaan näkemystään naispapeista. Paikalla ollut kirkkoherra D ei ollut ottanut kantaa kiistaan. Näissä käsillä olleissa olosuhteissa A:n ja B:n menettely oli ollut C:tä kohtaan painostavaa tai ainakin se oli tosiasiallisesti estänyt C:n osallistumisen tilaisuuteen määrätyllä tavalla. Kiistely oli jatkunut siihen saakka, kunnes C oli lopulta ilmoittanut väistyvänsä tehtävän suorittamisesta. Asianomistaja C yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Vastaukset A kiisti syytteen. Mitään sellaista menettelyä ei ollut tapahtunut, missä C:tä olisi syrjitty. A:lla ei ollut ollut velvollisuutta saarnan pitämiseen, eikä seurakunnan kanssa ollut tehty sopimusta saarnan pitämisestä. Syrjintärikos edellytti menettelyä ja syrjintätarkoitusta eikä tällaista A:n kohdalla ollut ollut. Uskonvakaumus oli apostolisen järjestyksen mukainen, eikä A voinut osallistua uuden järjestyksen mukaiseen jumalanpalvelukseen. Kysymyksessä oli ollut uskonnonharjoittaminen, ja se oli A:n uskonnonvakaumuksen vastaista. Perustuslain uskonnonvapaussäännöksen mukaan ketään ei voitu velvoittaa vakaumuksensa vastaiseen uskonnonharjoittamiseen. A ei ollut toiminut yksituumaisesti B:n kanssa eikä ollut vastuussa siitä, mitä B oli mahdollisesti sanonut. A ei ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin virassa. A oli tullut kirkkoon siinä luulossa, että jumalanpalvelus olisi ollut apostolisen järjestyksen mukainen. A ei ollut sellaisessa asemassa, että hän olisi voinut antaa mitään määräyksiä. A ei ollut mitenkään estänyt tai painostanut C:tä ja tämän poistuminen oli ollut yksinomaan hänen oma päätöksensä. B kiisti syytteen perusteettomana. B:llä ei ollut ollut jumalanpalveluksessa tai sen järjestämisessä sellaista osaa tai asemaa, että hän olisi voinut
§:n tarkoittamalla tavalla määrätä tilaisuuteen osallistuvista papeista tai estää heitä siihen osallistumasta. B ei ollut toiminut yhteistuumaisesti A:n kanssa. C:tä ei ollut asetettu sukupuolensa perusteella miespuolisiin pappeihin verrattuna eriarvoiseen ja huonompaan asemaan. Seurakunta ei voinut rajoittaa perusoikeuksia. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoittamiseen liittyvä toiminta oli rajattu tasa-arvolain soveltamisalan ulkopuolelle. B:n mukaan syrjintäsäännös oli tarkoitettu suhteessa seurakuntalaisiin. Käräjäoikeuden tuomio 30.11.2007 Selostettuaan asiassa esitettyä henkilötodistelua ja asianosaisten lausumia käräjäoikeus lausui asian taustasta seuraavan. Piispainkokous oli 12. - 13.9.2006 päättänyt lähettää muun muassa seurakunnille työyhteisön ongelmia koskevan selonteon (piispainkokouksen tiedoksianto 1/2006), jossa oli todettu, että perustuslain 6 § ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 § edellyttivät, että naisten ja miesten välistä tasa-arvoa aktiivisesti edistettiin yhteiskunnallisessa toiminnassa. Kirkkoherran tehtävänä oli muun muassa huolehtia työyhteisön työtehtävien tasaisesta jakautumisesta ja työn organisoinnista. Työnantajan ja esimiehen velvollisuutena oli kohdella työntekijöitä tasapuolisesti riippumatta ulkoisista tekijöistä kuten sukupuolesta ja jakaa pappien työtehtävät tasapuolisesti sukupuolesta riippumatta, jollei tasapuolisuudesta poikkeamiseen ollut työtehtävän sisällöstä johtuvaa hyväksyttävää syytä. Toimiessaan kirkkoherrana Hyvinkään seurakunnassa D oli mainitun piispainkokouksen selonteon jälkeen määrännyt pappien työvuorot matemaattisen kaavan mukaan mahdollisimman tasapuolisesti eikä työvuoroja jaettaessa enää ollut otettu huomioon erityispyhiä. C oli merkitty ehtoollisavustajaksi 4.3.2007 pidettävään jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelus oli pidetty Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistys r.y:n (SLEY) juhlapäivänä, mikä oli järjestetty Hyvinkään seurakunnassa. Mainittua päivää koskeva työvuorolista oli laadittu tammikuussa, ja D:n tiedossa oli ollut, että kysymyksessä oli SLEY:n juhlapyhä. Vierailevaksi saarnaajaksi kirkkoon kysymyksessä olevana päivänä oli SLEY:n Hyvinkään paikallisosaston puheenjohtajan B:n toimesta kutsuttu SLEY:n pastori A. B oli huolehtinut A:n tulemiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä. B oli yhdyshenkilönä ilmoittanut D:lle A:n tulevan saarnaamaan. A ei ollut ollut D:hen missään yhteydessä ennen jumalanpalvelusta. D:n tiedossa oli ollut SLEY:n kanta naispappeuteen sekä myös, että B:n oma käsitys noudatti apostolista virkakäsitystä, jonka mukaan vain miehet toimivat pappeina. Tapahtumista sakastissa käräjäoikeus lausui, että C oli saapunut sakastiin 15 minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkamista. Paikalla olivat olleet A ja B sekä liturgina toiminut R, jota oli kuultu asiassa todistajana. Myöhemmin sakastiin oli tullut kirkkoherrana toiminut D. Asianosaiset olivat kertoneet tapahtumista sakastissa suurelta osin yhdenmukaisesti. Käräjäoikeus piti asianosaisten ja R:n kertomuksia tapahtumista sakastissa yksityiskohtaisina ja luotettavina. Asianosaiset eivät kuitenkaan olleet muistaneet kaikkia tapahtumia tai he eivät olleet kiinnittäneet niihin huomiota ja jonkin seikan he olivat käsittäneet eri tavoin. C oli kertonut pyytäneensä muutaman kerran kirkkoherraa ratkaisemaan asian siitä, kumpi, C vai A, poistuisi. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että kysymyksessä olevassa tilanteessa D:tä oli pyydetty ratkaisemaan asia. Asianosaisten kertomuksilla oli selvitetty, että A oli sakastissa kyseenalaistanut naispapit ja ilmoittanut C:lle, että jos sinä jäät, minä lähden. A oli kutsuttu saarnaamaan, mutta hän oli sakastissa asettanut saarnaamisen ehdoksi C:n poistumisen. Kukaan ei ollut ottanut C:n puolesta kantaa ja B oli ilmoittanut C:lle, että kirkkokuorokaan ei olisi tullut laulamaan, jos olisi tiennyt "sinun" olevan täällä. A ei kysymyksessä olevassa tilanteessa muutamia minuutteja ennen jumalanpalveluksen alkua ollut poistunut paikalta. A:n kertoman mukaan C oli tehnyt itsenäisesti päätöksen lähteä sakastista. C oli itse kertonut tehneensä ratkaisun henkisesti painostettuna ja tosiasiassa ilman muuta vaihtoehtoa. C:n kertomusta sakastista poistumisen syystä tuki D:n kertoma siitä, että A oli tilanteessa asettanut C:n altavastaajan asemaan. Myös R:n kertomus siitä, että C:n poistuminen oli ollut enemmän pakon sanelema kuin vapaaehtoista, tuki C:n kertomusta. Edellä olevan perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että kysymyksessä olevassa tilanteessa C:llä ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistua sakastista ja jättää virkatehtävänsä toimittamatta. C:n kertomuksesta ilmeni A:n ja B:n puheillaan vahvistaneen toinen toisensa lausumaa. Myös D oli kertonut tästä asiasta C:n kanssa samansuuntaisesti. R:n kertomus siitä, että C:n tullessa sakastiin A ja B olivat yhdessä aloittaneet keskustelun siitä, ettei A voisi toimia naispapin kanssa, tuki C:n kertomusta. Edellä olevan perusteella käräjäoikeus katsoi A:n ja B:n toimineen yhteistuumaisesti, kuitenkin siten, että B:n toiminta oli ollut tekoon A:n toimintaa vähäisempää.
§:ää sovellettiin muun ohella julkisen tilaisuuden järjestämisessä. Säännös perustui perustuslain 6 §:n syrjintäkieltoon, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen lukuisiin artikloihin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan. Sukupuolisyrjinnällä tarkoitettiin sukupuoleen liittyvän syyn perusteella eri asemaan asettamista sekä sellaista menettelyä, jonka vaikutuksesta eri sukupuolta olevat henkilöt tosiasiallisesti joutuivat tällaisesta syystä eriarvoiseen asemaan.
§:n mukainen syrjintää koskeva yleissäännös soveltui myös sukupuolisyrjintään, vaikka siitä oli säädetty erikseen tasa-arvolaissa. Sukupuolisyrjinnällä tarkoitettiin sukupuoleen liittyvän syyn perusteella eri asemaan asettamista sekä sellaista menettelyä, jonka vaikutuksesta eri sukupuolta olevat henkilöt tosiasiallisesti joutuivat tällaisesta syystä eriarvoiseen asemaan. Teko ei edellyttänyt syrjimistarkoitusta. A:n ja B:n oli näytetty menetelleen syytteessä kerrotuin tavoin. Heidän oli näytetty toimineen kysymyksessä olevassa tilanteessa yksissä tuumin. Teko oli tapahtunut jumalanpalvelusta järjestettäessä eli lainkohdan edellyttämää julkista tilaisuutta järjestettäessä. Teko edellytti, ettei tekijöillä ollut ollut sen tekemiseen hyväksyttävää syytä. Käräjäoikeuden oli ratkaistava, oliko A:n ja B:n uskonnollinen vakaumus ollut lainkohdassa tarkoitettu hyväksyttävä syy asettaa C sukupuolensa perusteella ilmeisen eriarvoiseen asemaan. Oikeuskirjallisuudessa (Scheinin, Uskonnonvapaus ja omantunnon vapaus, Perusoikeudet 1999, s. 371) oli todettu, että naisten perusoikeuksien turvaaminen oli eräs perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste rajoittaa uskonnollisten yhdyskuntien itsehallinnollista toimintaa määrätä omasta tunnustuksestaan, sisäisestä järjestäytymisestä ja uskonnonharjoituksen muodoista. Edelleen oikeuskirjallisuuden mukaan esimerkiksi pappi käytti uskonnon ja omantunnon vapauttaan ryhtyessään uskontokunnan palvelukseen. Tämän jälkeen hän ei voinut vedota omaan henkilökohtaiseen vakaumukseensa perusteena poiketa uskontokunnan tunnustuksesta (Scheinin, s. 383). Edellä kerrottua kannanottoa soveltaen voitiin katsoa, että A:n oli, tietoisena edellä kerrotusta piispainkokouksen selonteosta lupautuessaan tulemaan saarnaamaan Hyvinkään kirkkoon, pitänyt ottaa huomioon, että alttaripalvelua voi olla suorittamassa naispappi. A:n ja B:n oli näytetty tienneen, että Hyvinkään seurakunnassa oli sitouduttu piispainkokouksen selontekoon. Noudatetun käytännön mukaisesti A:n tai B:n olisi pitänyt etukäteen ottaa seurakuntaan yhteyttä ja ilmoittaa A:n asettamista saarnaamisen ehdoista eikä vain epämääräisesti kysellä jumalanpalveluksessa alttaripalveluksessa olevien henkilöiden nimiä. Näin asia olisi voitu käsitellä etukäteen asiallisesti. Ei ollut riittänyt, että A oli ottanut yhteyttä B:hen ja B oli kysellyt D:ltä jumalanpalveluksessa mukana olevien pappien nimiä. Käräjäoikeus katsoi, että uskonnon ja omantunnonvapautta oli käytetty silloin, kun A oli ehtoja seurakunnalle asettamatta lupautunut saarnaamaan kirkossa. Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla tai B:llä ollut ollut lainkohdassa tarkoitettua hyväksyttävää syytä menettelyynsä. Edellä olevilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat syyllistyneet syytteessä mainittuun syrjintään kuitenkin siten, että B:n syyllisyys tekoon oli vähäisempi kuin A:n. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n syrjinnästä, A:n 20:een ja B:n 15:een päiväsakkoon. Asian ovat ratkaisseet laamanni Leena Kartimo ja lautamiehet. Kouvolan hovioikeuden tuomio 6.2.2009 A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että syyte hylätään. Syyttäjä vaati vastavalituksessaan, että A:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia korotetaan. Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn. Hovioikeus piti selvitettynä, että B oli loppuvuonna 2006 keskustellut D:n kanssa jumalanpalveluksen järjestämisestä Hyvinkään seurakunnassa ja että A tulisi saarnaamaan tilaisuuteen. B:n tarkoituksena oli ollut, että jumalanpalvelus oli apostolinen, koska A ei uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi ollut voinut hyväksyä naispappeutta. Keskustelujen perusteella jumalanpalvelus oli sovittu järjestettäväksi 4.3.2007 ja että A saarnasi tilaisuudessa. Hovioikeus piti mahdollisena, että B:n ja D:n kesken oli syntynyt väärinkäsitys jumalanpalveluksessa avustavasta henkilöstä. B oli saamansa käsityksen perusteella ilmoittanut A:lle, että asiat olivat kunnossa tarkoittaen jumalanpalveluksen apostolisuutta. Näin ollen A ja B olivat olleet siinä käsityksessä, että jumalanpalveluksen toimittamiseen ei osallistunut naispappia. D:n mukaan hän oli työvuorot järjestäessään sijoittanut C:n jumalanpalvelukseen ehtoollisavustajaksi. Piispainkokouksen vuonna 2006 tekemän selonteon jälkeen Hyvinkään seurakunnassa ei ollut enää järjestelty työvuoroja sillä perusteella, että voitiin välttää sellainen tilanne, jossa jumalanpalve- luksen toimittajana olivat naispappi ja pappi, joka vakaumuksensa vuoksi ei katsonut voivansa toimia naispapin kanssa. Kun C oli saapunut noin 15 minuuttia ennen jumalanpalveluksen alkamista sakastiin, oli siellä ollut B sanonut hänelle: "Sinäkö tänne tulit, tänne piti tulla P:n. Tämä ei käy näin." C oli vastannut, että hänellä oli kirkkoherran määräys toimia jumalanpalveluksessa avustajana. A oli tuonut ilmi, ettei hän voinut toimittaa messua naispapin kanssa. A oli sanonut, että "tarvittaessa olen valmis väistymään, teette seurakunnassa niin kuin teette". A ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään sellaista, joka olisi osoittanut hänen väistyvän tilanteesta. C ja A olivat keskustelleet tiukkaan sävyyn C:n mahdollisuudesta osallistua toimitukseen. Ilmapiiri oli ollut jännittynyt ja kiusallinen. Keskustelun jossain vaiheessa B oli sanonut A:n kantaa tukien, että "kirkkokuorokaan ei olisi tullut, jos olisi tiennyt täällä olevan naispapin". R:n kertoman mukaan C oli kokenut olevansa selvästi ei-toivottu henkilö, kun häntä vastaan olivat olleet A ja B yhdessä. B:n kommentointi oli ollut A:ta tukevaa ja siinä oli ollut sanelun makua. Keskustelun aikana C oli pyytänyt D:tä ratkaisemaan asian. D ei kuitenkaan ollut pystynyt ottamaan kantaa tilanteeseen. R oli ehdottanut asian ratkaisemista niin, että ehtoollinen jaettaisiin siten, että hän ja C toimivat toisena sekä D ja A toisena jakoparina. Tämä ei ollut käynyt A:lle. C oli katsonut vähän ennen jumalanpalveluksen alkamista olevansa pakotettu vetäytymään tilanteesta, jotta jumalanpalvelus voitiin toimittaa. Hovioikeus katsoi, että A ja B olivat tehneet C:lle selväksi, että tämä ei voinut osallistua jumalanpalvelukseen, jos A:n haluttiin saarnaavan siinä. Syynä oli se, että C oli naispappi ja että A ei vakaumuksensa vuoksi voinut toimia naispapin kanssa. C:n vetäytyminen tilanteesta ei ollut tapahtunut hänen vapaasta tahdostaan vaan A:n ja B:n menettelyn seurauksena. Asiassa oli ratkaistavana se, olivatko A ja B menettelyllään syyllistyneet syrjintään. Hovioikeus totesi sovellettavista oikeusohjeista, että
§:n (578/1995) mukaan syrjintään syyllistyi muun muassa se, joka julkista tilaisuutta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä asetti jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan sukupuolen perusteella. Lainkohtaa oli rikoslain 11 luvun muuttamisen johdosta muutettu 1.5.2008 voimaan tulleella lailla (212/2008) siirtämällä syrjintärikosta koskeva säännös kiskonnantapaista työsyrjintää koskevalla lisäyksellä 9 §:stä 11 §:ään. Käsiteltävään asiaan sovellettiin tekoaikaista säännöstä. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan syrjintään voivat syyllistyä kyseisten toimintojen harjoittajien ohella myös heidän palveluksessaan tai avustajinaan olevat henkilöt, esimerkiksi virkamiehen alaisena toimiva avustava henkilö tai julkisen tilaisuuden järjestämisessä apuna oleva henkilö (HE 94/1993 vp s. 34). Syrjintärikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellytti, että epäyhdenvertaiseen kohteluun ei ollut hyväksyttävää syytä. Hyväksyttävä syy voisi pohjautua oikeusjärjestykseen tai kansalaisten vakiintuneisiin oikeuskäsityksiin. Hyväksyttävät syyt erilaiselle kohtelulle voivat johtua myös harjoitetun toiminnan luonteesta. Esimerkiksi kirkkojen tai uskontokuntien järjestämät tilaisuudet voivat olla tarkoitettuja vain kyseisen uskonnon omaksuneille (HE 94/1993 vp s. 34). Syrjinnän rangaistavuus edellytti tahallisuutta. Rangaistavalta syrjinnältä ei kuitenkaan edellytetty nimenomaista, lainkohdassa mainituista perusteista johtuvaa syrjintätarkoitusta. Sen sijaan tahallisuus edellytti tietoisuutta syrjintäperusteen olemassaolosta ja merkityksen antamista sille henkilön kohtelussa (HE 94/1993 vp s. 36). Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset olivat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saanut ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa sukupuolen perusteella. Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella oli uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyi oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ollut velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp s. 55 - 56) mukaan ketään ei voitaisi velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen. Kuitenkin esimerkiksi uskonnon ja omantunnon vapauden ja virkavelvollisuuksien väliset ristiriidat jouduttiin ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Siten säännöksestä ei voitu johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella. Uskonnon ja omantunnon vapauden turvaaminen perustuslaissa ilman rajoituslauseketta ei merkinnyt, että tähän vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkasivat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai olivat oikeusjärjestyksen vastaisia. Erityisesti muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat olisi muutoinkin otettava huomioon tulkittaessa, miten pitkälle säännöksen antama perusoikeussuoja, esimerkiksi uskonnon harjoittamisen käsite, ulottui. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai uskoaan voitiin asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista oli säädetty laissa ja jotka olivat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa yleisen turvallisuuden vuoksi, yleisen järjestyksen, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimuksen 14 artiklassa kaikenlainen syrjintä oli kielletty, myös sukupuolen perusteella tapahtuva. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 ja 26 artiklassa oli vastaavat periaatteet uskonnon- ja uskonvapaudesta sekä syrjinnän kiellosta kuin ihmisoikeussopimuksessa. Tasa-arvolain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena oli estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovellettu evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Lain esitöissä todettiin, että lakia ei sovellettaisi kirkollisiin toimituksiin, kuten papiksi vihkimiseen. Esityksellä ei näin puututtaisi naispappeuskysymykseen. Milloin uskonnollinen yhdyskunta oli työnantajan asemassa, soveltuisivat lain säännökset työnantajan velvoitteista siihenkin (HE 57/1985 vp s. 12). Korkein oikeus oli ratkaisussaan 2001:9 todennut, että tasa-arvolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista rajoitusta oli tulkittava tavalla, joka parhaiten edisti sukupuolten tasa-arvoa erityisesti työelämässä. Tästä syystä lainkohdan ilmaisua "uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan" oli tulkittava ahtaasti eikä laajentavasti. Korkein hallinto-oikeus oli ratkaisussaan 2008:8 vaalikelpoisuutta kirkkoherran virkaan koskevassa asiassa todennut, että kirkolliskokous oli hyväksynyt vuonna 1986 naispappeuden evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tasa-arvolain perusteella miespappia ja naispappia ei saanut asettaa sukupuolensa perusteella eri asemaan. Vaikka tasa-arvolakia ei sovellettu uskonnon harjoittamiseen liittyvään toimintaan, useimmat kirkollisen elämän käytännön tilanteet kuuluivat tasa-arvolain soveltamisalaan. Työn johtamisen, työtehtävien jakamisen ja työolojen järjestämisen oli tapahduttava siten, ettei työntekijöitä kohdeltu eri tavoin sukupuolensa perusteella. Työvuorojärjestelyt sukupuolen perusteella olivat jo itsessään tasa-arvolaissa kiellettyjä syrjiviä toimenpiteitä. Piispainkokouksessa vuonna 2006 oli käsitelty erilaisten virkanäkemysten aiheuttamia työyhteisöongelmia ja laadittu selonteko (Piispainkokouksen tiedoksianto 1/2006) niiden hoitamista varten. Selonteossa oli katsottu, että naisen pappisvirkaa vastustavalla oli mielipiteen vapaus, mutta hän ei voinut toimia kirkon ykseyttä vahingoittaen tai kieltäytyä minkään laillisesti annetun työtehtävän hoitamisesta. Naispappeuteen torjuvasti suhtautuvalla oli edelleen oikeus tulla vihityksi papiksi, mutta häneltä edellytettiin valmiutta toimia yhteistyössä naispappien kanssa. Hovioikeus totesi, että selonteolla ei ollut lain velvoittavuutta. Sen tarkoituksena oli toimia ohjeena tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevien oikeusohjeiden soveltamisessa. Arvioidessaan A:n ja B:n menettelyä oikeudellisesti hovioikeus lausui, että
§:n mukaan syrjinnän tunnusmerkistöön nyt käsiteltävässä tapauksessa kuului kysymys siitä, olivatko A ja B toimineet jumalanpalveluksen järjestämisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli riidatonta, että Hyvinkään seurakunta oli kirkkolain 4 luvun 1 §:n ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 2 §:n nojalla vastannut jumalanpalveluksen järjestämisestä. A ja B olivat edellä kerrotuin tavoin olleet sopimassa A:n osallistumisesta jumalanpalvelukseen saarnan pitäjänä. Heidän tarkoituksenaan oli ollut, että naispappi ei osallistunut jumalanpalveluksen toimittamiseen. Kun tästä oli syntynyt epätietoisuutta, he olivat selvittäneet asiaa ja tulleet siihen käsitykseen, että jumalanpalvelus toimitettiin heidän tarkoittamallaan tavalla. B oli ollut sopimassa myös kirkkokuoron osallistumisesta jumalanpalveluksen toimittamiseen sekä jumalanpalveluksen jälkeen kirkossa pidettävästä SLEY:n päiväjuhlasta. Jumalanpalveluksen järjestämiseen oli liittynyt myös sakastissa käyty keskustelu jumalanpalveluksen toimittamisesta apostolisena. Hovioikeus katsoi, että A ja B olivat toimineet jumalanpalveluksen järjestämisessä avustavassa asemassa ja näin tekijöinä niin, että tämä rikoksen teonkuvaukseen kuuluva tunnusmerkki toteutui. Johtopäätöstä tuki se, että säännöksen esitöiden mukaan myös julkisen tilaisuuden järjestämisessä apuna oleva henkilö voi syyllistyä syrjintään (HE 94/1993 vp s. 34). A oli perustuslain 11 §:n 2 momentin säännökseen nojautuen katsonut, että hän ei ollut ollut velvollinen osallistumaan jumalanpalveluksen toimittamiseen C:n kanssa, koska se oli vastoin hänen vakaumustaan. Tämän perusteella hänellä oli ollut ainakin
§:ssä tarkoitettu hyväksyttävä syy menettelyynsä. B oli yhtynyt A:n näkemykseen vakaumuksesta ja hyväksyttävästä syystä. Syyttäjä ja C olivat katsoneet, ettei A suostuttuaan saarnan pitäjäksi ollut evankelis-luterilaisen kirkon pappina voinut kieltäytyä tehtävästä C:n sukupuolen perusteella syyllistymättä syrjintään. Yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoa koskevat kansainväliset sopimukset, joihin Suomi oli sitoutunut, sekä kansallinen lainsäädäntömme sisälsivät selkeän periaatteen kaikenlaisen syrjinnän kieltämisestä sekä osin tiettyjä ja osin kaikkia tahoja koskevia velvoitteita tavoitteen toteuttamiseksi. Kansainvälisissä sopimuksissa ja lainsäädännössämme oli joitakin rajoituksia, jotka koskivat yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteita. Tällaisten rajoitusten perusteina olivat yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa vastaavat ihmis- ja perusoikeudet. Käytännössä tuli tilanteita, joissa oikeudet olivat kilpailevassa asemassa keskenään. Koska tilanteet voivat olla hyvinkin erilaisia, ne jouduttiin ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Säännösten soveltamisessa oli lähdettävä siitä, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo olivat vahvoja ihmis- ja perusoikeuksia, koska kaikenlainen syrjintä oli kiellettyä. Kansainvälisiä sopimuksia ja kansallista lainsäädäntöämme oli tulkittava näille tavoitteille myönteisellä tavalla ja niitä koskevia rajoitussäännöksiä suppeasti. Perustuslain 11 §:n 2 momenttia koskevissa esitöissä oli todettu, ettei uskonnon ja omantunnon vapauden turvaaminen perustuslaissa ilman rajoituslauseketta merkinnyt, että tähän vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkasivat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai olivat oikeusjärjestyksen vastaisia. Tasa-arvolain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovellettu uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Kuten tämän säännöksen esitöissä oli todettu, milloin uskonnollinen yhdyskunta oli työnantajan asemassa, soveltuisivat lain säännökset työnantajan velvoitteista siihenkin. Euroopan ihmisoikeustoimikunta ja eduskunnan perustuslakivaliokunta olivat asettuneet sille kannalle, että esimerkiksi pappi käytti uskonnon ja omantunnon vapauttaan ryhtyessään uskontokunnan palvelukseen. Tämän jälkeen hän ei voinut vedota omaan henkilökohtaiseen vakaumukseensa perusteena poiketa uskontokunnan tunnustuksesta. Kun nyt kyseessä olevassa tapauksessa harkittiin A:n oikeutta kieltäytyä osallistumasta jumalanpalveluksen toimittamiseen C:n kanssa, hovioikeus piti ratkaisevina seuraavia seikkoja. A oli evankelis-luterilaisen kirkon vihitty pappi. Tähän tehtävään ryhtyminen oli merkinnyt sitä, että evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollinen perusta ja sen mukaiset papin velvollisuudet olivat tulleet häntä velvoittaviksi. Kun evankelis-luterilainen kirkko oli hyväksynyt naispappeuden, tämä ja siitä seuraavat velvoitteet evankelis-luterilaiselle kirkolle koskivat myös kirkon pappeja. Kun A oli ottanut tehtäväkseen pitää saarnan Hyvinkään seurakunnan jumalanpalveluksessa, hän ei ollut voinut asettaa saarnaamisen ehdoksi sitä, että naispappi ei osallistunut jumalanpalveluksen toimittamiseen. Tätä ei muuttanut toiseksi se, että A ei ollut ollut Hyvinkään tai muunkaan seurakunnan virassa pappina, vaan uskonnollisen yhdyskunnan, SLEY:n, palveluksessa pappina. Edellä sanotusta seurasi, että A:lla ei ollut ollut hyväksyttävää syytä menettelyynsä. Tämän vuoksi B:nkään kohdalla A:n vakaumuksella ja hyväksyttävällä syyllä ei ollut merkitystä arvioitaessa B:n menettelyä. A oli katsonut, ettei hän ollut voinut syyllistyä syrjintään, koska hän oli ollut vapaaehtoisena käytettävissä saarnan pitäjänä jumalanpalvelukseen sillä edellytyksellä, että jumalanpalvelus olisi toimitettu apostolisen järjestyksen mukaisena. Häntä ei ollut kirkkojärjestyksessä edellytetyllä tavalla kirkkoherran toimesta kutsuttu saarnaamaan jumalanpalveluksessa. Hän ei ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin virassa, joten hänellä ei ollut mitään virkavelvollisuuksia kirkkoa kohtaan eikä hän ollut sidottu kirkon sisäisiin määräyksiin tai suosituksiin. Hänellä oli siten ollut oikeus asettaa saarnaamisensa ehdoksi, että hän voi saarnata ainoastaan apostolisen järjestyksen mukaisessa jumalanpalveluksessa. Syyttäjä ja C olivat katsoneet, ettei jumalanpalvelusta ollut sovittu pidettäväksi apostolisena. Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus päätyi siihen, että sanotut perusteet eivät olleet oikeuttaneet A:ta asettamaan ehtoa jumalanpalveluksen toimittamisesta apostolisena. A ja B olivat molemmat katsoneet, etteivät he olleet voineet syyllistyä syrjintään, koska he olivat olleet siinä käsityksessä, ettei jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistunut naispappia. Heidän erehdyksensä tämän asian suhteen oli tullut ilmi vasta vähän ennen jumalanpalveluksen alkamista. Syyttäjä ja C olivat katsoneet A:lla ja B:llä olleen ainakin syytä epäillä, ettei jumalanpalvelus ollut apostolinen. Hovioikeus oli edellä päätynyt siihen, että A ja B olivat voineet erehtyä kertomallaan tavalla. Kysymys oli siitä, merkitsikö erehdys sitä, että A ja B eivät olleet menettelyllään syyllistyneet syrjintään. Syrjinnän rangaistavuus edellytti tahallisuutta. Rangaistavalta syrjinnältä ei kuitenkaan edellytetty nimenomaista, lainkohdassa mainituista perusteista johtuvaa syrjintätarkoitusta. Sen sijaan tahallisuus edellytti tietoisuutta syrjintäperusteen olemassaolosta ja merkityksen antamista sille henkilön kohtelussa (HE 94/1993 vp s. 36) Rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan teko ei ollut tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ollut selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellytti, tai jos hän erehtyi sellaisesta seikasta. Kun arvioitiin A:n ja B:n erehdyksen merkitystä, hovioikeus piti ratkaisevina seuraavia seikkoja. Kun A:lle ja B:lle oli sakastissa selvinnyt C:n toimivan jumalanpalveluksessa avustajana, heillä oli ollut mahdollisuus muuttaa mielipidettään jumalanpalveluksen apostolisuuden suhteen. Olisi saattanut myös olla mahdollista toimia niin, että A ei saarnannut jumalanpalveluksessa. Vaikka A oli sanonut olevansa valmis vetäytymään tehtävästä, hän ei ollut kuitenkaan toiminut näin. Kun D ei ollut ratkaissut tilannetta, A ja B olivat tosiasiallisesti asettaneet C:n päättämään, miten erimielisyys ratkaistiin ja jumalanpalvelus voitiin toimittaa. Vaikka C:n osallistuminen jumalanpalveluksen toimittamiseen oli tullut yllätyksenä A:lle ja B:lle, he eivät olleet voineet asettaa C:n jumalanpalveluksessa avustamisen esteeksi sitä, että hän oli naispappi. Erehdys ei näin ollen poistanut A:n ja B:n vastuuta syrjinnästä. A ja B olivat katsoneet, että he eivät olleet voineet syyllistyä syrjintään, koska he eivät olleet kehottaneet C:tä poistumaan paikalta tai estäneet häntä osallistumasta jumalanpalvelukseen. A ja B olivat vedonneet myös siihen, ettei heillä ollut ollut määräävää asemaa C:tä kohtaan. A:n mukaan C ei ollut jäänyt odottamaan D:n ratkaisua asiassa. Syyttäjän ja C:n mukaan oli riidatonta, etteivät A ja B olleet kehottaneet C:tä poistumaan paikalta tai estäneet häntä osallistumasta jumalanpalvelukseen. C oli poistunut paikalta, koska hän oli kokenut painostusta. Todistelu osoitti, että C oli kokenut A:n ja B:n menettelyn syrjintänä ja painostuksena sekä tilanteen ahdistavana. Kuten edellä oli katsottu, A:n ja B:n menettely oli tosiasiallisesti merkinnyt sitä, että C ei ollut nähnyt muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä tehtävästä ja poistua paikalta. D ei ollut ratkaissut asiaa ja saarna oli ollut A:n vastuulla. Jumalanpalveluksen oli ollut määrä alkaa muutaman minuutin kuluttua. Tällaisessa tilanteessa sillä, että A ja B eivät olleet kehottaneet C:tä poistumaan tai estäneet häntä osallistumasta jumalanpalvelukseen, ei ollut syrjintää poistavaa vaikutusta. Syrjintärikoksen toteutumisen arvioinnissa ei ollut merkitystä myöskään sillä, että A:lla ei ollut määräävää asemaa C:tä kohtaan. Sillä, että C ei ollut jäänyt odottamaan jumalanpalveluksen alkamiseen saakka sitä, ratkaisiko D asian ja millä tavoin, ei ollut merkitystä syrjinnän toteutumisessa. A ja B olivat kiistäneet, että he olisivat toimineet yksituumaisesti, kun he olivat keskustelleet C:n kanssa sakastissa. He eivät olleet vastuussa toistensa sanomisista tilanteessa. Syyttäjä ja C olivat katsoneet, että A ja B olivat toimineet yhdessä. A:n ja B:n vakaumus jumalanpalveluksen apostolisuudesta ei muodostanut yksituumaisuutta sen suhteen, miten he olivat toimineet keskustellessaan C:n kanssa jumalanpalveluksesta. A ja B olivat kumpikin sakastissa käydyssä keskustelussa omilla kannanotoillaan esittäneet sen, ettei jumalanpalvelus ollut mahdollinen niin, että A ja C molemmat olisivat osallistuneet sen toimittamiseen. Tämä merkitsi sitä, että A ja B olivat toimineet yhdessä C:tä vastaan. A ja B olivat katsoneet, että syrjintärikossäännöstä sovellettiin julkisen tilaisuuden järjestäjän ja tilaisuuteen tulevan yleisön välisiin suhteisiin. Syrjintärikos voisi jumalanpalveluksessa tulla kysymykseen vain silloin, jos jotakuta ei päästettäisi osallistumaan yleisönä jumalanpalvelukseen. Syyttäjä ja C olivat katsoneet, että syrjintärikos voi kohdistua yleisön lisäksi myös jumalanpalveluksen toimittamiseen osallistuviin henkilöihin.
§:ssä syrjinnän kohdetta julkisessa tilaisuudessa ei ollut rajoitettu koskemaan vain tilaisuuteen yleisönä osallistuviin henkilöihin. A:n ja B:n kanta ei saanut tukea myöskään lain esitöistä. Syrjintä voi kohdistua myös tilaisuuden toimittajiin. C oli ollut tällaisessa asemassa ja syrjintä oli voinut kohdistua häneen. Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoi, että A ja B olivat syyllistyneet syytteen mukaisesti syrjintään. Hovioikeus pysytti A:lle tuomitun rangaistuksen. B:n osalta hovioikeus lausui, että B oli yhdessä A:n kanssa syyllistynyt syrjintään. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että B:n syyllisyys oli A:n syyllisyyttä vähäisempi. B:n menettelyn moitittavuutta lievensivät lisäksi seuraavat seikat. B:ltä ei voitu maallikkona edellyttää samanlaista tietämystä kuin A:lta naispappeuteen ja tasa-arvoon liittyvistä asioista. B oli A:n tavoin pyrkinyt välttämään ristiriitatilanteen, joka oli tullut myös hänelle yllätyksenä. B:n käyttäytyminen oli johtunut osaksi siitä, että hän oli kokenut olleensa vastuussa siitä, että jumalanpalvelus toimitettiin apostolisena. B:n vakaumuksella oli hänen syyllisyyttään vähentävä merkitys. Hovioikeus piti mainituilla perusteilla B:n syyllisyyttä siinä määrin vähäisenä, että hovioikeus katsoi perustelluksi rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla jättää hänet rangaistukseen tuomitsematta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Pertti Nieminen sekä hovioikeudenneuvokset Satu Salmi ja Tuomo Kurki. Esittelijä Johanna Venemies. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. A ja B vaativat valituksissaan, että syyte hylätään. Virallinen syyttäjä ja C vastasivat valituksiin ja vaativat, että ne hylätään. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Tapahtumatiedot ja kysymyksenasettelu
§:n (578/1995) mukaan syrjinnästä tuomitaan muun muassa se, joka julkista tilaisuutta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan sukupuolen perusteella. Säännöstä on muutettu ensin lailla 212/2008 ja sitten lailla 885/
§:ssä (578/1995) oleva syrjintärikoksen tunnusmerkistö on yleinen, eikä siinä suljeta pois kirkon piirissä uskonnonharjoituksessa tapahtuvaa syrjintää sukupuolen perusteella tai muullakaan perusteella. Säännöksessä ei myöskään viitata tasa-arvolakiin eikä sen soveltamisalaan.
§:ssä (578/1995) tarkoitettu julkinen tilaisuus. Ovatko A ja B olleet järjestämässä jumalanpalvelusta
§:ssä (578/1995) tarkoitetulla tavalla.
§:n (578/1995) esityöt (HE 94/1993 vp) osoittavat, että lakia valmisteltaessa on päähuomio kohdistettu siihen, milloin kysymys on julkiseen tilaisuuteen osallistuvan ulkopuolisen henkilön syrjinnästä. Lain sanamuoto ei kuitenkaan aseta estettä tulkinnalle, että rangaistava syrjintä voi kohdistua myös tilaisuuden järjestämiseen osallistuvaan henkilöön. Tällaista tulkintaa puoltaa myös se, että syrjintärikoksen tavoitteena on kaikenlaisen syrjinnän estäminen. Tällöin merkityksellistä ei ole se, missä ominaisuudessa teon kohteeksi joutuva henkilö osallistuu tilaisuuteen.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.