2010 false KKO:2010:88 Television ajankohtaisohjelmassa oli vihjattu, että kolme ohjelmassa nimeltä mainittua henkilöä kuului ryhmään, joka rahoitti ulkomailla toimivaa terroristijärjestöä. Kyseiset h

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

1. Mainitulla rangaistussäännöksellä turvataan perustuslain 10 §:ssä sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 17 artiklassa tarkoitettua kunnian suojaa. Tämä suoja on johdettavissa myös yksityiselämän suojaa koskevasta ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ihmisoikeussopimus) 8 artiklasta. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on toisaalta otettava huomioon myös perustuslain 12 §:ssä sekä KP-sopimuksen 19 artiklassa ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapauden suoja. Tämän suojan ydinajatuksena on oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennalta estämättä.
2. Näitä perusoikeuksia joudutaan siten punnitsemaan vastakkain arvioitaessa

§:n 1 momentin 1 kohdan tunnusmerkistön täyttymistä julkaistaessa tietoja yksityisestä henkilöstä, kuten tässä tapauksessa X:stä, Y:stä ja Z:sta. Tässä punninnassa on otettava huomioon muun muassa se, kuinka keskeisesti julkaistut perättömät tiedot kulloinkin koskettavat asianomaisen henkilön perusoikeuden ydinaluetta ja kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on tästä syystä pidettävä. Silloin, kun kunnianloukkausasian asianomistajaan kohdistuvan rikollista tai muuten yleisesti paheksuttavaa menettelyä koskevan väitteen paikkansapitävyyttä ei ole kiistattomasti osoitettu, tulee lisäksi arvioitavaksi, mitä tällaisen tiedon tai vihjauksen tueksi esitettäviltä perusteilta voidaan edellyttää. Tällöin on huomioon otettava X:n, Y:n ja Z:n kannalta myös se, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan ja KP-sopimuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Säännöksistä ilmenevään syyttömyysolettamaan on kiinnitetty huomiota esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2004:136 (kohta 24) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Hacquemand v. Ranska 30.6.2009. Ovatko ohjelmassa esitetyt tiedot ja vihjaukset aiheuttaneet vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa 23.

§:n 1 momentin mukaan vain sellainen valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen on rangaistavaa, joka on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.

1. Korkein oikeus toteaa, että A:n toimittamasta ohjelmasta sen sisältämine haastatteluineen ja kuvamateriaaleineen on omiaan syntymään katsojalle mielikuva, jonka mukaan X, Y ja Z kuuluvat tai että ainakin on vahvoja epäilyksiä olettaa heidän kuuluvan ohjelmassa mainittuun Turussa toimivaan terrorismia tukevaan ryhmään, jolle he myös keräävät rahaa, ja että X on tässä ryhmässä johtavassa asemassa. Ohjelmassa on esitetty väitteitä ryhmän toimintatavoista, jotka ohjelmassa esitettyjen lausumien valossa muistuttavat rikoslain 34 a luvussa rangaistavaksi säädettyjä terrorismirikosten tunnusmerkistöissä tarkoitettuja menettelyjä. Ohjelmassa on tosin myös kerrottu Irakissa vangittuina olleiden X:n, Y:n ja Z:n vapauttamisesta. Sen korostaminen, että vapauttaminen oli tapahtunut todisteiden puutteen vuoksi, on kuitenkin omiaan luomaan käsityksen, että vapauttaminen on johtunut heidän taitavasta toiminnastaan ryhmän jäseninä, mikä on ohjelmassa myös tuotu nimenomaisesti esille. Katsojalle ohjelmasta syntyvää mielikuvaa vahvistaa terrorismiin varsin vahvasti viittaavan kuvamateriaalin käyttö heitä koskevien ohjelman osien yhteydessä.
2. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että ohjelma sisältää kokonaisuudessaan sellaisia tietoja ja vihjauksia, jotka ovat omiaan aiheuttamaan X:lle, Y:lle ja Z:lle vahinkoa, kärsimystä ja halveksuntaa. X:n ja Y:n ohjelmassa esiintymisen merkitys
3. Kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön täyttymistä on arvioitava myös siltä kannalta, että X ja Y ovat esiintyneet ohjelmassa haastateltavina. Kysymys on tällöin siitä, ovatko he suostumalla haastateltaviksi hyväksyneet ohjelman sisällön.
4. Tähän liittyen asiassa on selvitetty, että A on toimittajana haastatellut Irakissa vangittuina olleita X:ää ja Y:tä sinänsä heidän suostumuksellaan. Haastattelut on X:n ja Y:n tieten videoitu. Haastattelulausumissaan X ja Y ovat kiistäneet vangitsemisten aiheellisuuden. On ilmeistä, että X ja Y ovat ymmärtäneet, että heidän haastattelunsa voivat tulla julkisuuteen ja että heidän henkilöllisyytensä saattaa siten paljastua.
5. Ohjelmasta ei kuitenkaan ole ilmennyt, mitä kysymyksiä heille on esitetty, eikä asiassa ole muutoinkaan selvitetty sitä, ovatko X ja Y tienneet tulevansa haastatelluksi ohjelmaan, jonka aiheena on se, että heitä epäillään terroristiyhteyksistä. Pelkästään siitä, että X ja Y ovat suostuneet haastatteluun, ei voida päätellä, että he olisivat hyväksyneet, että heidät ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten perusteella voitaisiin yhdistää terrorismia tukevan ryhmän jäseniksi. X:ään ja Y:hyn kohdistettujen epäilyjen tueksi esitetyt seikat ovat ohjelmassa selvästi korostuneet verrattuna siihen, millä tavalla heidän pidätysolosuhteissa antamansa puolustautumislausumat on esitetty. On ilmeistä, että heillä ei ole ollut haastattelutilanteessa riittävää kuvaa ohjelmakokonaisuudesta, jotta heidän voitaisiin katsoa hyväksyneen ohjelman sisällön suostumalla siinä haastateltaviksi. Tietojen ja vihjausten valheellisuus 29.

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai vihjauksen tulee olla lainkohdassa tarkoitetuin tavoin "valheellinen", jotta kunnianloukkausrikos toteutuisi. Niinkuin edellä kohdassa 22 on mainittu, tämän tunnusmerkistötekijän arviointi edellyttää punnintaa, jossa otetaan huomioon sekä kunnian suojaa että sananvapautta koskevien perus- ja ihmisoikeuksien vaatimukset. 30.

§:n säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 184/1999 vp s. 34 - 35) on lausuttu, että esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ei ole aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat julkistettuina olla loukkaavia, tulee ennen esittämistä arvioida kriittisesti. Väitteiden paikkansapitävyys on yritettävä varmistaa useammasta kuin yhdestä lähteestä.

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään tässä yhteydessä erottanut arvoarvostelmat tosiasiaväitteistä. Jälkimmäisiä koskee ihmisoikeustuomioistuimen tulkinta, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla ei periaatteessa estä sitä, että väitteiden todenperäisyyttä koskeva todistustaakka asetetaan niiden esittäjälle, vaikka hän onkin asiassa vastaajana (esim. Alithia Publishing Company Ltd ja Constantinides v. Kypros 22.5.2008, kohta 68, sekä McVicar v. Yhdistynyt kuningaskunta 7.5.2002, kohta 87).
2. Ratkaisussaan Standard Verlagsgesellschaft mbH (no. 2) v. Itävalta 22.2.2007, kohta 38, ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että täytyi olla olemassa erikoisia perusteita, jotta median ei tarvitsisi normaalin velvollisuutensa mukaisesti todentaa tosiseikkoja, jotka herjasivat yksityishenkilöitä. Sellaisten perusteiden olemassaolo riippui erityisesti herjauksen luonteesta ja asteesta sekä siitä, missä määrin media saattoi perustellusti pitää lähteitään luotettavina asianomaisten väitteiden kohdalta. Ihmisoikeustuomioistuin on ottanut ratkaisussaan The Wall Street Journal Europe Sprl ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta, päätös 10.2.2009, tässä arvioinnissa huomioon lisäksi lähteen arvovaltaisuuden ja sen, oliko lehti toimittanut kohtuullisen määrän tutkimuksia ennen artikkelin julkaisua, oliko tiedot esitetty kohtuullisen tasapainoisesti ja olivatko herjatut henkilöt saaneet tilaisuuden puolustautua. Myös Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisussaan KKO 2006:62 (kohta 6) katsonut, että vakavaa tekoa koskevalta väitteeltä voidaan edellyttää riittävän vahvaa tosiasiapohjaa.
3. Tässä tapauksessa valtakunnallisessa televisio-ohjelmassa on väitetty, että X:llä, Y:llä ja Z:lla on yhteyksiä terroristijärjestöihin. Ohjelmassa on näin ollen esitetty kaikkien nimet sekä X:n ja Y:n kasvot paljastaen heitä leimaavia väitteitä ja vihjauksia, jotka ovat rinnastettavissa vakaviin rikosepäilyihin. Syyttömyysolettama sekä heidän kunniansa ja maineensa suojan vaatimus edellyttävät näissä olosuhteissa, että väitteiden ja vihjausten esittämiselle on osoitettavissa riittävät perusteet.
4. A on ohjelmassa esitettyjen tietojen paikkansa pitävyyden tueksi vedonnut C:n lausumien ja ohjelmassa esiintyvien irakilaisten viranomaislähteiden lisäksi siihen, että hänen luotettavina pitämänsä kahdeksan toisistaan riippumatonta ja erilaisia poliittisia suuntauksia edustavaa lähdettään olivat kertoneet samansuuntaisesti ja siten kuin ohjelmassa oli kerrottu. A on edelleen kertonut, että osa lähteistä oli kotimaisia ja osa ulkomaisia ja että lähteisiin kuului sekä miehiä että naisia ja myös viranomaisia.
5. A on asiassa myös kuulustuttanut todistajana F-nimistä henkilöä, joka oli Yleisradio Oy:n toimeksiannosta toiminut tulkkina haastateltaessa viittä lähteenä ollutta henkilöä. Nämä olivat F:n mukaan kertoneet ohjelmassa tarkoitetusta ryhmästä, ja myös X:n nimi sekä johtava asema oli tullut esiin kaikissa haastatteluissa. Haastateltavat olivat F:n mukaan kertoneet sekä kuulemiaan että itse näkemiään asioita. A, B ja Yleisradio Oy ovat muutoksenhakemuksessaan todenneet, että F oli todistajana kuultuna vahvistanut viiden lähteen kertoneen A:lle ohjelman tekovaiheessa siten kuin A on itse kertonut ja siten kuin ohjelmassa on esitetty. F oli edelleen kertonut katsoneensa ohjelman läpi jälkikäteen ja todennut sen vastaavan A:n tietolähteiden kertomaa.
6. Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoittamien lähteiden kertomaa ja heidän kertomustensa merkitystä ja luotettavuutta ei A:n lähdesuojaan vetoamisen vuoksi ole mahdollista arvioida muutoin kuin välillisesti sen pohjalta, mitä A:n ja F:n kertomuksista on käynyt ilmi. He ovat puolestaan kuvanneet lähteitä ja näiden kertomuksia varsin yleisluonteisesti.
7. Ohjelmassa on mainittu nimeltä mainitsemattomien ja muutoinkin yksilöimättä jääneiden lähteiden kertoneen muun muassa, että Turussa toimi aktiivinen Ansar al Islam -tukiryhmä, siellä suoritettiin terroristeille suuntautuvaksi epäiltyjä rahankeräyksiä, rahaa siirrettiin Irakiin, ja terrorismia rahoitettiin muillakin tavoin.
8. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että kysymys on ollut pääosin yksityishenkilöiltä peräisin olevista epäilyistä väitetyn ryhmän toiminnasta ja järjestäytymisestä Suomessa sekä X:n, Y:n ja Z:n kuulumisesta ryhmään. Oikeudenkäyntiaineistosta ei ilmene, mitä viranomaisia A:n ilmoittamien kahdeksan tietolähteen piiriin on kuulunut.
9. Lähteiden luotettavuuden merkitys on korostunut silloin, kun henkilön väitetään syyllistyneen vakavaan rikokseen. Väite henkilön syyllistymisestä terrorismin tukemiseen ja siis erityisen paheksuttavaan menettelyyn rinnastuu sanotunlaista rikosta koskevaan väitteeseen. Lisäksi on otettava huomioon, että lähteiden ilmoittamiin tietoihin terrorismin tukemisesta voi liittyä voimakkaitakin lähteiden riippumattomuutta horjuttavia poliittisia ja uskonnollisia motiiveja.
10. Lähdesuojaan vetoamisesta johtuen asiassa on jäänyt selvittämättä tietolähteiden ja heidän antamiensa tietojen luotettavuuden arvioinnin kannalta tärkeitä seikkoja kuten se, millä perusteella A:n tietolähteet ovat valikoituneet ja miten A on varmistautunut lähteidensä luotettavuudesta. Asiassa ei esimerkiksi ole voitu arvioida sitä, onko lähteillä ollut jokin heidän mielipiteitään yhtenäistävä tausta, vaikka he eivät olisikaan olleet toisistaan riippuvaisia. Ei myöskään tiedetä, mitä lähteet ovat kertoneet ja mitä perusteita heillä on epäilystensä tueksi ollut. Se seikka, että X:n, Y:n ja Z:n vangitsemiseen johtaneita tietoja oli toimitettu Suomesta Irakiin, on vielä ollut omiaan korostamaan tarvetta varmistua tietolähteiden puolueettomuudesta ja luotettavuudesta. Tarkasti ei tiedetä sitäkään, kuinka olennaisilta osin lähteiden kertomukset ovat perustuneet heidän omiin havaintoihinsa ja miltä osin mahdollisesti muilta saamiinsa tietoihin.
11. Korkein oikeus katsoo, että ohjelmasta ilmeneviä haastateltavien henkilöiden, siteerattujen lähteiden ja juontajan lausumia ei voida pitää riittävänä selvityksenä siitä, että X, Y ja Z kuuluisivat Turussa toimivaksi väitettyyn terrorismia tukevaan ryhmään. A:n ja hänen myötäpuoltensa oikeudenkäynnissä esittämä todistelu ei ole perustunut A:n tai todistaja F:n omakohtaisiin havaintoihin X:n, Y:n ja Z:n väitetystä toiminnasta, eikä A:n käyttämien lähteiden luotettavuutta voida kohdassa 40 mainituista syistä lainkaan arvioida. Se, että lähteitä on ollut useita, ei sellaisenaan osoita heidän antamiensa tietojen olevan luotettavia varsinkaan, kun ei voida arvioida lähteiden riippumattomuutta toisistaan. Tällaisten lähteiden kertomusten yleisluontoisten kuvausten lisäksi ohjelmassa esitettyjen vakavien väitteiden ja vihjausten tueksi ei ole esitetty muuta selvitystä. Erityisesti siihen nähden, että Y ja Z oli ennen ohjelman esittämistä vapautettu Irakissa suoritetun viranomaistutkinnan jälkeen, syytteenalaisten tietojen ja vihjausten tueksi tässä asiassa esitettyä näyttöä on pidettävä selvästi riittämättömänä.
12. Vaikka A:n väitteidensä ja vihjaustensa tueksi esittämä näyttö on ollut edellä todetuin tavoin riittämätön, on vielä erikseen tarkasteltava lähdesuojan vaikutusta näyttövelvollisuuden laajuuteen. On arvioitava sitä, onko tässä asiassa näyttökynnys syytä asettaa tavanomaista alemmaksi sen vuoksi, ettei näyttövelvollisuus kohtuuttomasti kaventaisi lähdesuojaa ja siten rajoittaisi sananvapautta tavalla, jota ei voida pitää välttämättömänä. Lähdesuojan merkityksen arviointi
13. A, joka kerrotuin tavoin lähdesuojaan vedoten ei ole paljastanut tietolähteidensä henkilöllisyyttä, on katsonut, että hän oli joka tapauksessa riittävästi selvittänyt ohjelmassa esitettyjen tietojen totuudenmukaisuuden. Tämän vuoksi hän oli ollut sananvapautensa perusteella oikeutettu esittämään ohjelman sisältämät tiedot ja vihjaukset.
14. Lähdesuoja kuuluu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tiedotusvälineiden vapauden perusedellytyksiin (Ruokanen ja muut v. Suomi 6.4.2010, kohta 47, sekä Cumpana ja Mazare v. Romania 17.12.2004, kohta 106). Lähdesuoja on usein välttämätön edellytys sille, että tietyistä aiheista on ylipäätään mahdollista käydä julkista keskustelua. Korkein oikeus toteaakin, että ohjelman tekijällä ei ole velvollisuutta paljastaa tietolähteitään nyt kysymyksessä olevan kaltaisessakaan kunnianloukkausasiassa.
15. Pelkästään lähdesuojaan vetoaminen ei kuitenkaan vapauta tosiseikkoja koskevasta perusteluvelvollisuudesta silloin, kun esitetään yksityishenkilön kunniaa loukkaavia väitteitä tai vihjauksia, kuten tässä tapauksessa. Edellä mainitussa Cumpana ja Mazare -ratkaisussaan (kohta 106) ihmisoikeustuomioistuin ei ole hyväksynyt herjauksesta tuomittujen valittajien väitettä siitä, että he olivat lähdesuojan vuoksi jättäneet perustelematta väitteitään. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan valittajien ei olisi tarvinnut paljastaa lähteitään tarjotakseen riittäviä tosiasiaperusteita väitteilleen.
16. Korkein oikeus toteaa, että mahdollisuudet puolustautua väitteitä ja vihjauksia vastaan heikentyvät ratkaisevasti, jos väitteiden esittäjä voi lähdesuojaan vetoamalla vapautua esittämästä perusteita väitteidensä tueksi.
17. Erityisesti silloin, kun kunnianloukkausasian asianomistajan oikeus syyttömyysolettamaan on loukkaavien väitteiden leimaavuudesta ja vakavuudesta johtuen olennaisesti vaarantunut, lähdesuojan sisältöä ei voida ymmärtää niin, että toimittaja lähdesuojaan vedoten saisi kokonaan pidättyä esittämästä selvitystä väitteidensä tueksi. Toimittaja ei voi lähdesuojaan vetoamalla välttyä rangaistusuhasta, jollei hän ole valmis tuomaan esiin ainakin sellaisia seikkoja, jotka voitaisiin esittää lähteiden suojaa vaarantamatta ja joiden pohjalta lähteiden kertomuksia, niiden merkitystä ja luotettavuutta olisi mahdollista arvioida. Tietojen tai vihjausten esittäjän onkin tapauskohtaisesti arvioitava, ovatko esitettävät tiedot tai vihjaukset sisällöltään niin haitallisia, että niiden johdosta on vaara joutua tuomituksi kunnianloukkauksesta, jos esitettyihin tietoihin ja vihjauksiin perustuvien väitteiden oikeellisuuden osoittaminen vaatii lähteen paljastamisen mutta sitä ei kuitenkaan haluta tehdä.
18. Nyt kysymyksessä olevassa ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten yleisluonteisuudesta johtuen syyttäjä ja asianomistajat eivät ole voineet esittää näyttöä niiden valheellisuudesta, kun taas A on tiennyt lähteiden henkilöllisyyden ja mitä nämä ovat kertoneet. A ei kuitenkaan ole ilmoittanut, mitä lähteet olivat hänelle tarkalleen kertoneet, mihin lähteet olivat käsityksensä perustaneet ja millä perusteella käsitys lähteiden luotettavuudesta oli syntynyt, vaikka tämä olisi ollut lähdesuojaa vaarantamatta mahdollista esimerkiksi lähteitä ja heidän kertomustensa kuvausta tarpeellisin tavoin anonymisoimalla.
19. Korkein oikeus katsoo yhteenvetona, että A:lla on edellä mainituin tavoin lähdesuojan vuoksi ollut oikeus olla paljastamatta lähteitään. Voidaan kuitenkin perustellusti olettaa, että A olisi tässä tapauksessa voinut halutessaan kuvata sitä, mitä lähteet olivat hänelle kertoneet ja mihin lähteet olivat kertomuksensa perustaneet, oikeudenkäynnissä nyt esitettyä laajemminkin lähdesuojan tai lähteiden turvallisuuden vaarantumatta. Ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten ei voida katsoa perustuneen riittävään tosiasiapohjaan pelkästään sillä perusteella, että A on vedonnut lähteiltään saamiinsa tietoihin. Sananvapauden ja kunnian suojan välinen punninta
20. Edellä on todettu, että kysymyksessä olevassa ohjelmassa on esitetty vakavia X:n, Y:n ja Z:n kunniaa loukkaavia väitteitä ja vihjauksia, joiden tueksi ei ole lähdesuojan vaatimuksetkaan huomioon ottaen esitetty riittäviä perusteita. Sananvapauden suojan tärkeyden vuoksi on kuitenkin vielä harkittava, edellyttääkö X:n, Y:n ja Z:n kunnian suoja välttämättä A:n sananvapauden rajoittamista ja onko hänen rankaisemiselleen siten sananvapauden suojaamistarve huomioon ottaen riittävän painavia perusteita. Tällöin on arvioitava, onko tässä tapauksessa perusteita tinkiä tiedotusvälineeltä tavanomaisesti vaadittavasta velvollisuudesta näyttää tosiasiaväitteet toteen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään muun muassa kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka huolellisesti tiedotusväline on varmistautunut lähteidensä luotettavuudesta (Bladet Tromsö ja Stensaas v. Norja 20.5.1999, kohta 66), kuinka paljon omaa muuta selvittelytyötä on tehty (Prager ja Oberschlick v. Itävalta 26.4.1995, kohta 37) ja onko väitteet esitetty tasapuolisella tavalla sekä onko väitteiden kohteille annettu mahdollisuus puolustautua (Bergens Tidende ja muut v. Norja 2.5.2000, kohdat 57 ja 58).
21. Korkein oikeus toteaa, että terrorismiin liittyvät kysymykset ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä ja laajaa yleistä keskustelua herättäviä. Suomessa toimivaa, terrorismia mahdollisesti tukevaa ryhmittymää koskevien tietojen tuominen julkisuuteen on epäilyksettä yleiseltä kannalta merkityksellistä ja siten sananvapauden vahvasti suojaamaa. A on ohjelmaa valmistellessaan tehnyt suhteellisen runsaasti tutkimuksia. Hän on ollut yhteydessä useisiin tietolähteisiin, matkustanut Irakiin ohjelman taustoja selvittääkseen ja haastatellut siellä vangittuina olleita X:ää ja Y:tä. Ohjelmaa tehdessään hän on tukeutunut useilta lähteiltä saamiinsa tietoihin. Nämä seikat puoltaisivat sitä, että A:lla on ollut oikeus sananvapautensa nojalla esittää ohjelmassa vasta epäilyn asteella olevia seikkoja.
22. Toisaalta on otettava huomioon, että yksityishenkilöiden X:n, Y:n ja Z:n henkilöllisyyden paljastaminen valtakunnallisessa televisiolähetyksessä heihin kohdistettujen vakavien väitteiden ja vihjausten yhteydessä on heidän kunniaansa ja mainettaan vakavasti loukkaavaa. Kysymyksessä on ollut asiaohjelma, jossa esitettyjen väitteiden ja vihjausten on annettu ymmärtää olevan tarkistettuja ja luotettavia. X:n osalta loukkauksen vakavuutta lisäävät väitteet hänen johtavasta roolistaan rahankeräämisessä terrorismitoiminnan tukemiseksi. X:n ja Y:n haastattelujen esittäminen siten, että myös heidän ulkonäkönsä on tullut selvästi esiin, on merkittävästi lisännyt julkisuutta heidän osaltaan. Näin vakavien ja näin selvästi tunnistettaviin henkilöihin kohdistettujen väitteiden ja vihjausten julkisen esittämisen edellytyksenä tulee olla edellä kohdissa 32 ja 50 ilmenevin tavoin vahva tosiasiapohja. Tässä tapauksessa ei ole näytetty, että väitteet ja vihjaukset olisivat perustuneet tällaiseen tosiasiapohjaan.
23. Niin kuin edellä kohdasta 28 ilmenee, asiassa ei voida katsoa, että X ja Y olisivat suostuneet haastattelujensa julkistamiseen sellaisessa ohjelmassa kuin mistä nyt on kysymys. Kohdassa 27 todetulla tavalla tapahtunut X:n, Y:n ja Z:n kuuleminen ei ole myöskään tarjonnut heille tasapuolista mahdollisuutta tuoda esille heidän puolestaan puhuvia näkökohtia. Henkilön on ylipäätään vaikea puolustautua tämänkaltaisia väitteitä ja vihjauksia vastaan, koska sen osoittaminen, ettei ole mukana jossakin toiminnassa, jota koskeva tieto on epämääräistä, on vaikeaa. Tällöin puolustautuminen yleensä edellyttää mahdollisuutta kuulustella henkilöitä, jotka ovat esittäneet osallistumista koskevan väitteen tai vihjauksen tai esittää vastanäyttöä niiden perusteiden johdosta, joihin väitteet ja vihjaukset pohjautuvat.
24. Tärkeää aihetta koskevan yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ei ole välttämättä edellyttänyt nimettyjen henkilöiden näkyvää leimaamista selvästi epäilyksenalaisiksi erityisen paheksuttavaan toimintaan. Asiassa on esitetty perusteena Irakissa vangittuina olleiden X:n, Y:n ja Z:n henkilöllisyyden paljastamiselle se, että toiset kurdit eivät tulisi aiheettomasti epäillyiksi. Tämän perusteen painoarvoa vähentää se, että ohjelmassa on kuitenkin kohdistettu epäilyjä heidän lisäkseen pariinkymmeneen nimeltä mainitsemattomaan turkulaiseen henkilöön. Asiassa ei ole tullut esille muitakaan sananvapauden kannalta tärkeitä näkökohtia, jotka puoltaisivat tapahtuneen kaltaista henkilöllisyyden paljastamista tosiasiapohjan puutteellisuudesta huolimatta.
25. Sananvapauden sekä kunnian ja maineen suojan välistä suhdetta punnittaessa korostuu tässä tapauksessa ohjelmassa leimattujen henkilöiden tarve saada oikeudenkäynnissä todetuksi, onko heidän leimaamiseensa kerrotulla vakavalla tavalla ollut riittäviä perusteita. Korkein oikeus katsoo, että ohjelmassa esitetyt väitteet ja vihjaukset X:n, Y:n ja Z:n kuulumisesta terrorismia tukevaan järjestöön ja osallistumisesta rahan keräämiseen järjestölle ovat niin vakavia ja niin voimakkaasti heitä henkilöinä leimaavia sekä väitteiden ja vihjausten perusteeksi esitetty selvitys niin selvästi riittämätöntä ja heidän puolustautumismahdollisuutensa siinä määrin puutteelliset, että sananvapauden suojasta huolimatta X:n, Y:n ja Z:n kunnian suojan turvaamiseksi on perusteltu tarve kohdistaa A:han myös rikosoikeudellisia seuraamuksia.
26. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että A on esittänyt X:stä, Y:stä ja Z:sta sellaisen valheellisen vihjauksen, jota tarkoitetaan

§:n 1 momentin 1 kohdassa. Rikoksesta tuomitseminen edellyttää kuitenkin lisäksi, että hänen menettelynsä on ollut tahallista. A:n tahallisuus

1. Tahallisuudesta säädetään rikoslain 3 luvun 6 §:ssä. Säännös koskee niin sanottua seuraustahallisuutta. Pykälän säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan niin sanottu olosuhdetahallisuus on jäänyt tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen perusteella oikeuskäytännössä arvioitavaksi (LaVM 28/2002 vp s. 10).
2. Rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää. Tällainen tunnusmerkistöerehdys merkitsee erehtymistä jostakin tunnusmerkistössä tarkoitetun tosiasian olemassaolosta ja asioiden tosiasiallisesta tilasta (ks. myös HE 44/2002 vp s. 105).
3. Korkein oikeus katsoo, että kunnianloukkausrikoksen edellyttämää tahallisuutta ei kuitenkaan poista pelkästään se, ettei väitteen tai vihjauksen esittäjä ole tiennyt, onko se, mitä hän on esittänyt, ollut valheellista vai ei. Tahallisuutta arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä myös siihen, onko asianomainen voinut väitteitä tai vihjauksia esittäessään perustellusti lähteä siitä, että niiden tueksi on esitettävissä riittävät perusteet.

§:n 1 momentin esitöissä onkin lausuttu, että teko ei ainakaan silloin ole 1 kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut (HE 184/1999 vp s. 34). Rikoslain tahallisuutta ja tunnusmerkistöerehdystä koskevia säännöksiä uudistettaessa ei ole tuotu esiin näkökohtia, jotka viittaisivat siihen, että näillä säännöksillä olisi ollut tarkoitus muuttaa edellä mainittua arvioinnin lähtökohtaa.

1. A:n rangaistusvastuu ei siten poistu pelkästään sen vuoksi, että hän on lähteisiin tuntemansa luottamuksen vuoksi otaksunut esittämiensä väitteiden ja vihjausten olevan totta. Jotta A:lla olisi ollut riittävät perusteet pitää lähteiltään saamiaan tietoja totena, voidaan edellyttää, että hän on punninnut asianmukaisesti lähteidensä luotettavuutta myös esitettyjen väitteiden ja vihjausten totuudenmukaisuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden kannalta.
2. A:n toiminta on ollut tahallista, jos hänen on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten julkitulo on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asianomistajille taikka heihin kohdistuvaa halveksuntaa ja että niiden tueksi ei ole ollut esitettävissä riittävästi perusteita. Niin kuin edellä on todettu, totuudenvastaiset väitteet ja vihjaukset, joiden mukaan X, Y ja Z kuuluvat terrorismia tukevaan ryhmään tai ainakin suhtautuvat siihen myönteisesti, ovat julkisuudessa esitettyinä omiaan aiheuttamaan asianomistajille vahinkoa tai kärsimystä taikka heihin kohdistuvaa halveksuntaa. Myös A:n on täytynyt tämä tietää. Tämän vuoksi A:n tahallisuuden arvioinnissa jää keskeiseksi kysymys siitä, onko A:n täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että hänellä ei ole ollut esitettävissä ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten tueksi riittäviä perusteita huomioon ottaen myös se, että hän on halunnut suojata lähteitään.
3. Edellä kohdissa 40 - 41 kerrotuin tavoin tietojen ja vihjausten tueksi tässä asiassa esitettyä selvitystä on pidettävä selvästi riittämättömänä osoittamaan, että X, Y ja Z kuuluisivat väitettyyn terrorismia tukevaan ryhmään. Ohjelmasta ilmenee, että A on tiennyt Y:n ja Z:n tulleen vapautetuiksi Irakissa suoritetun viranomaistutkinnan jälkeen. Oikeudenkäyntiaineistosta ei myöskään ilmene, että heihin olisi Suomessa kohdistettu rikosoikeudellisia tutkintatoimenpiteitä. A ei kuitenkaan ole tämän perusteella kyseenalaistanut lähteiltään saamiensa tietojen todenperäisyyttä, vaan on antanut ohjelmassa ymmärtää, että vapautuminen johtui X:n, Y:n ja Z:n taitavasta ja varovaisesta toimintatavasta. Lisäksi A on tiennyt, että heidän vangitsemiseensa johtaneita tietoja oli toimitettu Suomesta Irakiin. A ei kuitenkaan ole näyttänyt selvittäneensä näiden tietojen taustaa ja luotettavuutta.
4. Huomioon ottaen lähteistä ja heiltä saaduista tiedoista esitetyn selvityksen selvä puutteellisuus ja A:n tiedossa olleet lähteidensä luotettavuutta vastaan puhuvat seikat A:n on täytynyt ymmärtää olevan varsin todennäköistä, että ohjelmassa esitettyjen väitteiden ja vihjausten tueksi ei ole esitettävissä riittäviä perusteita. Sen vuoksi A:n menettely on ollut tahallista. Syyksilukeminen A:n osalta
5. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain (sananvapauslaki) 12 §:n mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä vastaa se, jota rikoslain mukaan on pidettävä rikoksen tekijänä tai siihen osallisena.
6. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että A:n menettely toteuttaa kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Sananvapauteen puuttuminen on edeltä Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevistä syistä välttämätöntä X:n, Y:n ja Z:n kunnian suojaamiseksi.
7. Korkein oikeus hyväksyy kunnianloukkauksen törkeysarviointia ja rikosten lukumäärää koskevat hovioikeuden kannanotot. A on siten syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemiin kolmeen törkeään kunnianloukkaukseen. B:n osallisuus
8. Sananvapauslain 4 §:n 3 momentin mukaan vastaavan toimittajan tehtävänä on johtaa ja valvoa toimitustyötä ja päättää ohjelman sisällöstä sekä huolehtia hänelle laissa säädetyistä muista tehtävistä.
9. B on vastaavana toimittajana ennen ohjelman lähettämistä lukenut sen käsikirjoituksen sekä keskustellut sen johdosta ohjelman tuottajan, lakimiehen ja A:n kanssa. B:llä olisi ollut mahdollisuus kieltää ohjelman esittäminen tai vaatia siihen tehtäväksi muutoksia, mutta hän ei ole näin menetellyt.
10. Kysymys on ensisijaisesti siitä, toteuttaako B:n menettely kunnianloukkausrikoksen. Sananvapauslain 12 §:n säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 54/2002 vp s. 69) on lausuttu, että julkaisu- ja ohjelmatoiminnan alueella tunnusmerkistön mukaisen tahallisen teon tekijänä tulee yleensä kysymykseen se, joka viime kädessä päättää paitsi viestin sisällöstä myös siitä, että hänen päätöksensä mukainen viesti toimitetaan yleisön saataville. Näin ollen ehdotetussa säännöksessä tarkoitettujen rikosten tekijävastuu kohdistuu yleisesti siihen henkilöön tai niihin henkilöihin, jotka tosiasiassa tekevät viestin sisältöä tai julkaisemista koskevia päätöksiä.
11. Päätoimittajarikkomusta koskeva sananvapauslain 13 § tulee sovellettavaksi toissijaisesti, mikäli vastaavan toimittajan tekojen ja laiminlyöntien ei voida katsoa perustavan tekijän ja osallisen vastuuta. Niin kuin lainkohdan esitöissä (HE s. 70) on todettu, vastaava toimittaja osallistuu usein julkaisun tai ohjelman sisältöä koskevaan tosiasialliseen päätöksentekoon ja siten häntä voidaan tapauksesta riippuen pitää joko rikoksen päätekijänä tai tekijäkumppanina.
12. B on katsonut, että hän oli toiminut riittävän huolellisesti ja että vastaavan toimittajan tuli voida luottaa ohjelman laatineen toimittajan käsitykseen siitä, että ohjelmassa esitetyt tiedot pitivät paikkansa. Hänen mukaansa vastaavan toimittajan ei voida edellyttää itse selvittävän toimittajan lähteitä ja sitä, mitä lähteet ovat toimittajalle kertoneet.
13. B ei ole itse haastatellut ohjelman toimittajan A:n tietolähteitä eikä hänellä ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia arvioida näiden kertomusten paikkansapitävyyttä kuin A:lla. Korkein oikeus katsoo, että B:ltä vastaavana toimittajana on kuitenkin voitu edellyttää sen arvioimista, onko A:n suorittama selvitystyö ollut riittävää ja onko ohjelman sisältöön ja siinä esitettyihin vakaviin vihjauksiin nähden tässä tapauksessa ollut edellytyksiä X:n, Y:n ja Z:n henkilöllisyyden paljastamiseen. B:n arviointia tältä osin on pidettävä puutteellisena.
14. Ratkaisussaan KKO 2009:3 Korkein oikeus on katsonut vastaavan toimittajan, joka oli ennen ohjelman lähettämistä nähnyt ohjelman ja hyväksynyt sen lähetettäväksi, syyllistyneen tekijänä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Tässä tapauksessa B ei ole nähnyt ohjelmaa ennen sen lähettämistä, mutta hän on edellä kohdassa 68 kuvatulla menettelyllään osallistunut ohjelman sisältöä ja sen lähettämistä koskeneeseen tosiasialliseen päätöksentekoon siten, että hänen on katsottava tekijänä syyllistyneen edellä kuvattuihin kolmeen törkeään kunnianloukkaukseen. Edellä A:n osalta lausutuin perustein myös B:n menettelyä on pidettävä tahallisena. C
15. C:lle on vaadittu rangaistusta kolmesta törkeästä kunnianloukkauksesta sillä perusteella, että hän on esittänyt X:stä, Y:stä ja Z:sta valheellisen tiedon tai vihjauksen ohjelmassa haastattelulausumia antamalla. Hovioikeus on hylännyt häneen kohdistetun syytteen erityisesti sillä perusteella, että C ei ollut ohjelmasta ilmenevissä haastattelulausumissaan maininnut ketään heistä nimeltä eikä loukannut kenenkään kunniaa.
16. C on haastattelulausunnoissaan kertonut ohjelmassa tarkoitetun ryhmän toiminnasta Turussa sekä käsityksensä ryhmää organisoivasta henkilöstä ilmoittamatta kuitenkaan tämän nimeä. Kyseinen henkilö on ohjelman juonnossa yksilöity X:ksi ja hänen on myös väitetty toimivan hengellisenä johtajana muslimien seurakunnassa. C on tähän liittyen arvostellut kyseistä henkilöä antaen ymmärtää hänen olevan koko ihmiskuntaa vastustava äärimuslimi X:ää kuitenkaan tässäkään kohtaa nimeltä mainitsematta.
17. Korkein oikeus toteaa, että C:n edellä mainitut lausumat ovat sisällöltään kunniaa loukkaavia. Hän ei kuitenkaan ole maininnut nimeltä henkilöä, jota hän on lausumillaan tarkoittanut. Kyseiset lausumat on kytkenyt X:ään toimittajan juonto. Mistään C:n lausumasta ei ole ilmennyt, että hän olisi niillä tarkoittanut nimenomaan Y:tä tai Z:ää.
18. Syyte on perustunut siihen, että ohjelmassa esitettyjen vihjausten kohteina olevien X:n, Y:n ja Z:n nimet on ohjelmassa laajasti julkistettu. Asiassa ei ole ilmennyt, että C olisi ollut perillä ohjelmakokonaisuudesta ja lausumansa antaessaan tiennyt, että se voidaan ohjelman muun sisällön perusteella yhdistää X:n, Y:n ja Z:n nimeämiseen ohjelmassa. Hän ei siten ole syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin kunnianloukkausrikoksiin. Rangaistusseuraamukset
19. Hovioikeus on tuominnut A:n ja B:n kummankin syyksi luetusta kolmesta törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon. Korkein oikeus katsoo, että tekojen vakavuuden ja lukumäärän vuoksi sakkorangaistuksen on oltava suhteellisen ankara. Hovioikeuden tuomitsema rangaistus ei asiassa työnantajan kanssa yhteisvastuullisesti suoritettavaksi tuomittava vahingonkorvauskaan huomioon ottaen ole kohtuuton verrattaessa kunnianloukkauksen kohteeksi joutuneiden yksityisyyden suojan tarvetta ja siitä sananvapaudelle aiheutuvaa rajoitusta. Vahingonkorvaus
20. Sananvapauslain 14 §:n 1 momentin mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta on voimassa, mitä vahingonkorvauslaissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan ohjelmatoiminnan harjoittaja on toiminnassaan aiheutetun, 1 momentissa tarkoitetun vahingon korvaamisesta vastuussa myös silloin, kun vahinko on muun kuin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetun henkilön aiheuttama.
21. Asianomistajat X, Y ja Z ovat vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) nojalla oikeutettuja saamaan törkeän kunnianloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä korvausta A:lta, B:ltä ja ja Yleisradio Oy:ltä.
22. Asianomistajat ovat vaatineet, X 40 000 euron sekä Y ja Z kumpikin 20 000 euron korvauksia, ja ilmoittaneet parhaaseen katseluaikaan esitetyssä valtakunnallisessa televisio-ohjelmassa esitettyjen poikkeuksellisen vakavien valheellisten väitteiden ja vihjausten aiheuttaneen heille erittäin suurta kärsimystä. X:n, Y:n ja Z:n mukaan ohjelman lähettämisen jälkeenkin internetissä jatkunut perätön loukkaus on johtanut heidän kunniansa täydelliseen menettämiseen sekä Suomessa että kurdiyhteisön piirissä laajemminkin.
23. Korkein oikeus toteaa, että kunnianloukkaukset ovat levinneet laajan yleisön tietoisuuteen, koska ne on esitetty valtakunnallisella televisiokanavalla parhaaseen katseluaikaan lähetetyssä asiaohjelmassa. Ohjelmassa esitetyt väitteet, joilla X, Y ja Z on leimattu syyllisiksi tai ainakin vahvoin perustein epäillyiksi terrorismin tukemiseen, ovat olleet laadultaan erittäin vakavia ja jo sellaisinaan omiaan aiheuttamaan heille tuntuvaa kärsimystä ja heihin kohdistuvaa halveksuntaa. On ilmeistä, että loukkausten vaikutus heidän kunniansa ja maineensa kannalta sekä Suomessa että kurdiyhteisössä laajemminkin on merkittävää ja pitkäaikaista. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kunnianloukkauksista on aiheutunut kullekin asianomistajalle merkittävää kärsimystä. X:ään ohjelmassa kohdistettuja vihjauksia voidaan pitää muihin asianomistajiin kohdistettuja vakavampina, joten korvauksen määrää hänen osaltaan harkittaessa on perusteltua päätyä muita korkeampaan korvaukseen.
24. Korkein oikeus pitää kohtuullisena korvauksen määränä X:n osalta 10 000 euroa sekä Y:n ja Z:n kummankin osalta 5 000 euroa. Verkkoviestin hävittämismääräys
25. Yleisradio Oy on vaatinut, että sananvapauslain 22 §:n 3 momenttiin perustuva vaatimus MOT-ohjelman käsikirjoituksen poistamisesta Yleisradio Oy:n internet-sivuilta hylätään. X, Y ja Z taas ovat vaatineet, että käsikirjoitus tai vähintäänkin käsikirjoituksen kansilehti, millä Korkein oikeus tulkitsee tarkoitettavan syyttäjän hovioikeudessa yksilöimää Yleisradio Oy:n internet-sivuilla olevaa MOT-ohjelman arkistolehteä, on poistettava.
26. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun MOT-ohjelman käsikirjoituksen poistamista koskevalta osalta.
27. Mitä tulee Yleisradio Oy:n internet-sivuilla olevan MOT-ohjelman arkistolehden poistamista koskevaan vaatimukseen, Korkein oikeus toteaa, että arkistolehdellä kohdassa "haastateltavat" on muiden ohjelmassa haastateltujen henkilöiden lisäksi mainittu X:n ja Y:n nimet. Arkistolehteä ja käsikirjoitusta, jossa X:n, Y:n ja Z:n nimet on korvattu kirjaintunnuksilla, vertaamalla on pääteltävissä, että kaksi kyseisistä kirjaintunnuksista tarkoittaa X:ää ja Y:tä. Korkein oikeus katsoo X:n, Y:n ja Z:n suojaamisen edellyttävän, ettei heidän henkilöllisyyttään voida edellä mainitulla tavalla kytkeä ohjelman käsikirjoituksesta ilmeneviin edellä kunniaa loukkaaviksi todettuihin vihjauksiin. Määräystä heidän nimiensä poistamisesta myös arkistolehdeltä ei tässä tapauksessa voida pitää sananvapauden rajoittamisen yhteydessä huomioon otettavan suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti: Hovioikeuden tuomitsemaa korvausta henkisestä kärsimyksestä korotetaan. A, B ja Yleisradio Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hovioikeuden tuomitseman korvauksen asemesta korvaukseksi X:lle 10 000 euroa sekä Y:lle ja Z:lle kummallekin 5 000 euroa käräjäoikeuden tuomiossa määrättyine korkoineen. Korkein oikeus määrää, että hovioikeuden antaman hävittämismääräyksen lisäksi Yleisradio Oy:n internet-sivustolta on poistettava MOT-ohjelman arkistolehdeltä X:n ja Y:n nimet. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.