2011 false KKO:2011:101 Sanomalehdessä oli julkaistu marraskuussa 2004 ja joulukuussa 2004 kaksi kirjoitusta, joissa oli käsitelty erään koulun oppilaiden vanhempien ja koulun rehtorin välistä kiistaa

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rangaistavaa on valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen toisesta ja säännöksen 2 kohta koskee tilannetta, jossa toisesta esitetyt tiedot ovat sinänsä oikeita. Pykälän 2 momentin oikeus esittää arvostelua, joka pohjautuu menettelyyn muun muassa julkisessa virassa, liittyy vain 2 kohdan tilanteisiin. Näin ollen paikkansa pitämättömän tiedon tai vihjauksen esittäminen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on kiellettyä siitä riippumatta, onko kirjoituksen kohde ollut julkisessa virassa vai ei. Tämän johdosta asiaa ratkaistaessa on ensiksi ratkaistava kysymys siitä, ovatko Å-lehden artikkeleissa rehtori X:stä esitetyt tiedot tai vihjaukset olleet paikkansa pitäviä. Käräjäoikeus totesi asiassa esitettyä näyttöä ensin selostettuaan johtopäätöksenä, että artikkelissa 26.11.2004 oli todettu muun muassa, että ”erityisen pelottavina oppilaat ovat kokeneet kurinpitotilanteet, joissa lapsi seisoo keskellä ja opettajat ympärillä huutavat hänelle niin kauan kunnes lapsi alkaa itkeä”. Tämä tieto artikkelissa perustui erään todistajan lasten kertomuksiin, eikä kertomuksia voitu käräjäoikeuden mukaan pitää luotettavina. Myös erään toisen todistajan kertomus tältä osin perustui hänen lapsensa kertomaan eikä sitä ollut pidettävä jo lapsen ikäkin huomioon ottaen täysin luotettavana. Toimittaja A oli haastatellut artikkelia varten ainakin toista näistä todistajista ja tällöin A:n tietoon oli täytynyt tulla, että väite perustui vain lasten kertomuksiin. A:n olisi jo tämän vuoksi tullut olla erityisen varovainen arvioidessaan kertomuksen todenperäisyyttä. Artikkelissa oli myös todettu, että ”opetusmenetelmänä on käytetty myös jonkinlaista pelkotestiä, joka tehdään pimeässä kellarissa”. Z:n kunnan teettämässä psykologin raportissa tällainen pelkotesti oli todettu olleen. Sen sijaan todistajien kertomuksista, rehtori X:n kertomuksesta ja lääninhallituksen kantelun johdosta antamasta päätöksestä ilmeni, että koulun opetusmenetelmänä ei ollut käytetty pelkotestiä. Näin ollen kirjoitus oli näiltä osin paikkansa pitämätön. Kirjoituksessa 17.12.2004 oli todettu muun muassa, että ”Vanhempien kantelun sisältöä tukee traumaattisiin kokemuksiin erikoistuneen psykologin johdolla tehty lasten haastatteluihin perustuva, lääninhallituksen käytettävissä ollut raportti. Raportin mukaan rehtori X oli käyttänyt opetuksessaan menetelmiä, jotka aiheuttivat lapsissa ahdistusta ja pelkoa. Hänellä oli ollut esimerkiksi tapana nimitellä lapsia, muun muassa paskahousuiksi ja huoriksi”. Raportin tilannut Z:n kunnan sivistyslautakunta oli määrännyt raportin salaiseksi ja kunnanvaltuusto oli kokouksessaan 1.4.2005 päättänyt raportin olevan osittain julkinen. Toimittaja A on kertonut, että hänen tietonsa olivat peräisin raportin laatineelta psykologilta ja yhdeltä kantelun tehneeltä oppilaan äidiltä eikä raportti ollut ollut hänen käytössään. Käräjäoikeuden mukaan raportissa oli pidetty niin sanottuja yökouluja koulun opetukseen kuuluneina tapahtumina, vaikka kysymys oli ollut vapaa-aikaan kuuluneista tapahtumista, joissa oli ollut mukana myös oppilaiden vanhempia. Oulun lääninhallitus ja Z:n kunnan sivistyslautakunta olivat todenneet koulun opetuksen turvalliseksi. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että rehtori X olisi käyttänyt opetuksessaan menetelmiä, jotka aiheuttavat lapsissa ahdistusta ja pelkoa, eivätkä edellä mainitut kirjoituksen kaksi ensimmäistä lausetta eivät olleet totuudenmukaisia. Edelleen käräjäoikeus totesi, että siltä osin kuin koulun opetuksen oli väitetty aiheuttaneen ahdistusta ja pelkoa, todistajien kertomuksista ei ilmennyt, että koulun opetuksessa olisi ollut sellaista, mikä yleisen elämänkokemuksen mukaan aiheuttaisi lapsille sellaista ahdistusta ja pelkoa, mikä poikkeaisi normaalin koulunkäynnin lapsille tavanomaisesti aiheuttamasta paineesta. Myöskään lasten nimittelemistä ei ollut näytetty toteen. Syytteessä mainitut A:n laatiman artikkelin kohdat eivät olleet pitäneet paikkaansa. A oli käräjäoikeuden arvion mukaan laiminlyönyt asianmukaisen lähdekritiikin ja toimittajalta vaadittavan huolellisuuden juttuja kirjoittaessaan. A oli ilmeisesti vain toisen riitapuolen tai raportin laatineen henkilön kertomien perusteella tehnyt suoria viittauksia raporttiin siten kuin hän olisi itse lukenut sen. Ilmeisesti tämän vuoksi juttuihin oli jäänyt myös virheitä siten, että A oli viitannut raporttiin sellaisten seikkojen osalta, mitä raportista ei ilmennyt. A:n oli tullut ymmärtää menettelynsä riskialtis luonne, joten artikkelin virheellisyyteen johtanut menettely oli ollut tahallista. A oli tarkastanut tietojen todenperäisyyden haastattelemalla vain niitä vanhempia, jotka olivat olleet mukana muun muassa lääninhallitukselle tehdyssä kantelussa. A:n olisi tullut tarkastaa tiedot myös esimerkiksi muilta vanhemmilta, jotka eivät olleet yhtyneet kanteluihin. Aiheellista olisi ollut kysyä myös rehtori X:ltä kannanottoa väitteisiin. Kirjoitusten perusteella lukijoille oli syntynyt kuva mieleltään sairaasta ihmisestä. A:n oli tullut havaita, että erityisesti 17.12.2004 julkaistusta artikkelista lukijalle syntyi tällainen vaikutelma. Kirjoituksilla oli tarkoituksin yritetty antaa lukijoille kuva sairaasta lapsia kiusaavasta rehtorista. A oli tahallaan esittänyt X:stä valheellisia tietoja ja vihjauksia siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle kärsimystä, halveksuntaa ja vahinkoa. Å-lehden levikki kattoi koko maan ja virheelliset, loukkaavat tiedot oli toistettu kahdessa jutussa siitä huolimatta, että päätoimittajaa oli varoitettu tietojen olevan virheellisiä. A:n oli täytynyt ymmärtää, että jutut aiheuttivat asianomistajaan kohdistuvaa suurta huomiota. A oli tietoisesti aiheuttanut X:lle huomattavaa kärsimystä. Kysymys oli törkeästä kunnianloukkauksesta. Lopputulos Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 24 luvun 10 §:n nojalla törkeästä kunnianloukkauksesta 60:een päiväsakkoon. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Sirkka Jäntti ja lautamiehet. Helsingin hovioikeuden tuomio 30.1.2009 A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Hovioikeus totesi, että kunnianloukkaus on

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kysymyksessä silloin, kun henkilöstä esitetään valheellinen tieto tai vihjaus niin, että teko oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Säännöksen 2 kohdan mukaan tunnusmerkistön voi täyttää myös muulla tavalla tapahtuva toisen halventaminen. Kunnianloukkauksena ei pykälän 2 momentin mukaan kuitenkaan pidetä edellä 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn julkisessa virassa tai tehtävässä ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kunnianloukkaus oli rangaistavaa vain tahallisena siten, että tekijä mieltää kaikki rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvat seikat.

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäjän tulee olla tahallisuuteen kuuluvalla tavalla tietoinen sen totuudenvastaisuudesta ja loukkaavasta luonteesta, jolloin tekijä pitää tiedon paikkansa pitämättömyyttä varsin todennäköisenä. Vastuu voi seurata myös silloin, kun tekijä pitää tiedon totuudenmukaisuutta ja totuudenvastaisuutta yhtä todennäköisenä, mutta jättää tiedon tarkistamatta, vaikka olisi voinut sen tarkistaa. Mitä loukkaavammista tiedoista on kysymys, sitä herkemmin selonottovelvollisuuden laiminlyömisen on katsottava osoittavan tahallisuutta. Teko ei ole rikos, jos tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut. Toisaalta

§:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin mukaan kunnianloukkauksesta on kysymys myös silloin, kun sinänsä totuudenmukainen arvostelu kohdistuu menettelyyn julkisessa virassa tavalla, joka selvästi ylittää sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Hallituksen esityksen (HE 184/1999 vp s. 34 - 35) mukaan joukkotiedotusvälineissä ei ollut aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille oli kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat julkistettuina olla loukkaavia, tulee ennen niiden esittämistä arvioida kriittisesti. Väitteiden paikkansapitävyys oli yritettävä varmistaa useammasta kuin yhdestä lähteestä. Myös hyvä journalistinen tapa edellytti asiatietojen huolellista tarkistamista ja kriittistä suhtautumista kaikkiin tietolähteisiin. Y:n koulun tilannetta oli käsitelty näyttävästi kaksi kertaa Å-lehdessä. Ensimmäisen artikkelin 26.11.2004 otsikkona on ”Z:n koulukiista mutkistuu. Raportti kohukoulusta julistettiin salaiseksi”. Artikkelissa, jossa on mainittu X:n nimi, oli kerrottu koulukiistan siihenastisista vaiheista, psykologin raportin julistamisesta salaiseksi ja myös kurinpitotilanteesta, jossa opettajat seisoivat oppilaan ympärillä ja huusivat, kunnes lapsi alkoi itkeä. Lisäksi artikkelissa oli kirjoitettu pimeässä kellarissa tehdystä pelkotestistä. Toisessa artikkelissa 17.12.2004, jonka otsikkona oli ”Lääninhallitukselta vain pari moitetta Y:n rehtorille”, oli kerrottu viiden vanhemman kantelua koskevasta Oulun lääninhallituksen päätöksestä. Artikkelissa oli haastateltu koulutoimen tarkastajaa, X:ää, raportin laatinutta psykologia ja yhtä kantelun tehneistä vanhemmista. Artikkelissa oli kerrottu X:n käyttäneen raportin mukaan opetuksessa menetelmiä, jotka aiheuttivat lapsissa ahdistusta ja pelkoa ja että X:llä oli ollut esimerkiksi tapana nimitellä lapsia muun muassa paskahousuiksi ja huoriksi. Artikkelissa todettiin lääninhallituksen kehottaneen rehtoria kiinnittämään huomiota siihen, että oppilaita ei tullut nimitellä epäasiallisesti. Asiassa oli selvitetty, että X ei ollut ollut tietoinen antaessaan haastatteluja Å-lehdelle siitä, mitä muita kouluun liittyviä asioita lehti kirjoitti samassa artikkelissa ja että hänelle oli näytetty ainoastaan hänen omaa haastatteluosuuttaan koskeva osa. X:ltä ei myöskään ollut erikseen kysytty lupaa hänen kuvansa käyttöön 17.12.2004 julkaistun artikkelin yhteydessä. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa esitettyä näyttöä ollut syytteessä tarkoitettujen Å-lehdessä julkaistujen artikkelien sisällön virheellisyyksien osalta aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt huomioon ottaen myös hovioikeudessa esitetty uusi todistelu. Edellä mainitut artikkelien tiedot olivat olleet suurelta osin virheellisiä ja liioiteltuja. Hovioikeudessa kuullut todistajat eivät olleet kuulleet X:n nimitelleen oppilaitaan artikkelissa 17.12.2004 ilmaistulla tavalla ja artikkelissa 26.11.2004 kerrottu tieto kellarissa tehdystä pelkotestistä oli virheellinen. Myös 26.11.2004 julkaistussa artikkelissa edellä kerrottu opettajien ja oppilaiden välisen kurinpitotilanteen tosiasiaperuste oli jäänyt selvittämättä. X oli itse kertonut jossain tilanteessa korottaneensa ääntään. Tästä huolimatta artikkelin sisältöä voitiin kuitenkin pitää vahvasti liioiteltuna. Käräjäoikeuden perustelujen mukaisesti artikkelissa oli virheellisesti kerrottu, että lapsia olisi vastoin heidän tahtoaan pakotettu osallistumaan yökoulussa järjestettyihin tapahtumiin tai että X olisi käyttänyt yökoulussa tai muutoinkaan opetuksessaan sellaisia menetelmiä, mikä aiheuttaisi lapsille ahdistusta ja pelkoa. Vaikka A oli esitetyn selvityksen mukaan pyrkinyt selvittämään tietojensa lähteet ja vaikka 17.12.2004 artikkelia kirjoittaessaan hänellä oli ollut käytettävissään lääninhallituksen päätös, häntä oli kuitenkin varoitettu viimeistään ennen jälkimmäisen artikkelin julkaisemista ja kerrottu aikaisemmassa kirjoituksessa olleiden tietojen olevan virheellisiä. Tästä huolimatta jälkimmäinen artikkeli oli julkaistu. Hovioikeus totesi, että edellä mainitut kirjoitukset muodostivat kokonaisuuden väitetyistä X:n opetusmenetelmistä ja Y:n koulun tapahtumista. Lisäksi 17.12.2004 julkaistu artikkeli oli laadittu niin, että lukijalle syntyi käsitys siitä, että lääninhallitus olisi päätöksessään hyväksynyt X:n sanoiksi väitetyt nimittelysanat, ja se oli näin omiaan johtamaan lukijaa harhaan ja herättämään vääriä mielikuvia tai vaikutelmia X:n menettelystä. X:stä 17.12.2004 artikkelissa esitetty kuva yhdistettynä otsikointiin ja kirjoituksen sisältöön voitiin pitää tarkoituksellisen näyttävänä ja liioiteltuna. Å-lehden kirjoittelu oli ollut omiaan aiheuttamaan X:lle kärsimystä, halveksuntaa ja vahinkoa käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin. A:n menettely täytti siten

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Rikos oli tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä. Ottaen huomioon käräjäoikeuden tuomion perusteluissa mainitut seikat lehden laajasta levikistä ja kirjoituksen toistuvuudesta vielä senkin jälkeen, kun asian oikeellisuudesta oli esitetty vastakkaisia näkemyksiä sekä lisäksi kirjoituksissa esitettyjen vihjausten sisältö ja se, että X oli ollut tunnistettavissa kirjoituksissa esitettyjen tietojen ja toisen kirjoituksen yhteydessä olleen valokuvan perusteella, tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Edellä mainituilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Karppinen, Helena Sunila (eri mieltä) ja Olli Mäkinen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Sunila totesi, että

§:n säännöksessä oli kysymys yhtäältä kunnian suojasta ja toisaalta sananvapaudesta. Näiden perusoikeuksien laajuutta tulkittaessa oli otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä oli hyväksytty, että toimittajan sananvapaus käsittää paitsi myönteisinä, vaarattomina tai yhdentekevinä pidettyjä myös loukkaavia, järkyttäviä ja huolestuttavia tietoja ja ajatuksia sekä joskus jopa tietynasteista liioittelua ja provokaatiota. Tiedotusvälineissä julkaistavilta tiedoilta on kuitenkin edellytettävä totuudenmukaisuutta. Tämä totuudenmukaisuuden vaatimus ei kuitenkaan edellyttänyt, että tiedotusväline voisi julkaista vain varmasti tosia tietoja. Ehdottoman täsmällisyyden vaatimus voi nimittäin muodostua esteeksi sananvapauden ydinalueeseen kuuluvalle tiedotusvälineen tehtävälle levittää tietoja ja mielipiteitä yleisistä asioista. Tiedon julkaisemisella tulee kuitenkin olla perusteltu syy ja sen tulee tapahtua hyvässä uskossa. Harkittaessa kysymyksessä olevaa syytettä olennaista oli, olivatko A:n kirjoittamissa artikkeleissa olevat tiedot todenperäisiä ja oliko A ollut vilpittömässä mielessä kirjoitukset laatiessaan. Artikkelissa 26.11.2004 oli mainittu tietojen lähteenä viiden vanhemman keväällä 2004 Oulun lääninhallitukselle tekemä kantelu ja erään toisen lehden aikaisempi uutisointi asiassa. Artikkelissa kerrotuista opettajien oppilaaseen kohdistamasta huutamalla tapahtuvasta kurinpitotilanteeseen ja pelkotestiin viittaavasta menettelystä olivat kertoneet kaksi todistajaa, joiden kertomusten uskottavuutta tuki koulun oppilaana olleen henkilön yksityiskohtainen ja luotettava kertomus. Kirjoituksessa 17.12.2004 oli kerrottu lääninhallituksen kantelun johdosta antamasta päätöksestä. Artikkelissa oli haastateltu Z:n kunnan koulutoimentarkastajaa, X:ää, raportin laatinutta psykologia ja yhtä kantelun tehneistä vanhemmista. A:n tietojen perustana olivat olleet henkilöhaastattelut ja taustatyö ja tähän nähden hän oli voinut luottaa tietojen todenperäisyyteen. A:n saamat tiedot olivat olleet todenperäisiä eikä jutuissa ollut tarkoitettu antaa kuvaa sairaasta ja lapsia kiusaavasta rehtorista. Hyväksyttävän arvostelun rajat olivat väljempiä virkamiesten kuin yksityishenkilöiden kohdalla. A oli voinut saamiensa tietojen perusteella käsitellä X:n toimintaa artikkelien sisältämällä tavalla. Asian yhteiskunnallinen merkittävyys ja sen jo aikaisemmin saama julkisuus eri tiedotusvälineissä sekä lasten hyvinvointi ja turvallisuus huomioon ottaen artikkeleissa esitetyt väitteet eivät selvästi ylittäneet sitä, mitä voitiin pitää hyväksyttävänä. Näillä perusteilla hovioikeudenneuvos Sunila katsoi, ettei A ollut syyllistynyt kunnianloukkaukseen, ja hylkäsi syytteen. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta. Joka tapauksessa kysymys oli korkeintaan kunnianloukkauksesta ja hänet tuli jättää rangaistukseen tuomitsematta tai rangaistusta tuli ainakin alentaa. Virallinen syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Rehtori X vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu 1. Syytteessä on kerrottu, että Kustannus-Osakeyhtiö Å -nimisen kustannusyhtiön kustantamassa Å-lehdessä on 26.11.2004 ja 17.12.2004 julkaistu A:n toimittajana laatimat kirjoitukset, joissa käsiteltiin Z:lla sijaitsevaan Y:n kouluun liittyviä tapahtumia, koulussa noudatettuja opetusmenetelmiä ja erityisesti koulun rehtorin X:n uskonnonopetusta ja toimintaa rehtorin virassaan. Lehtiartikkelit liittyivät oppilaiden vanhempien tekemään kanteluun ja Z:n kunnan X:n johtaman koulun opetustoiminnasta teettämään raporttiin, johon viitaten X:stä esitettiin valheellisia tietoja ja vihjauksia. Lehtijutussa 26.11.2004 kirjoitettiin koulun oppilaiden kokeneen erityisen pelottavina kurinpitotilanteet, joissa lapsi seisoo keskellä ja opettajat ympärillä huutavat hänelle niin kauan kunnes lapsi alkaa itkeä. Lisäksi kirjoitettiin oppilaille pimeässä kellarissa tehdystä pelkotestistä. Lehtijutussa 17.12.2004 kirjoitettiin X:n nimitelleen oppilaita epäasiallisesti ja käyttäneen opetuksessaan menetelmiä, jotka aiheuttivat lapsissa ahdistusta ja pelkoa. 2. Alemmat oikeudet ovat hyväksyneet syytteen ja tuominneet A:n rikoslain 24 luvun 10 §:n nojalla törkeästä kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Tuomioissa on katsottu, että A on kirjoituksissaan tahallaan esittänyt X:stä valheellisia tietoja ja vihjauksia tarkoituksin antaa lukijoille kuva mieleltään sairaasta lapsia kiusaavasta rehtorista. Teko, joka oli tehty laajalevikkisen lehden kautta ja tietoisesti X:ää loukkaavalla tavalla, on ollut omiaan aiheuttamaan X:lle kärsimystä, halveksuntaa ja vahinkoa, ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Lisäksi X:lle on tuomittu maksettavaksi vahingonkorvausta. 3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt X:ään kohdistuneeseen kunnianloukkausrikokseen. Rangaistussäännöksistä ja niiden tulkinnasta 4.

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Momentin 2 kohdan mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Jälkimmäisessä kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pykälän 2 momentin mukaan pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

1. Edelleen rikoslain 24 luvun 10 §:n 1 kohdan mukaan, jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville ja jos kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
2. Rangaistussäännösten säätämiseen johtaneiden lain esitöiden (HE 184/1999 vp s. 33 - 35) mukaan

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaiselle rikokselle on ominaista, että kysymys on tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta, joka on perätön. Hallituksen esityksen mukaan kunnianloukkauksen ollessa rangaistava vain tahallisena teko ei olisi ainakaan 1 kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut. Joukkotiedotusvälineissä ei ole aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Toisaalta tahallista väärien tietojen esittämistä ei ole syytä sallia silloinkaan, kun se liittyy yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseen. 7.

§:n 1 momentin 2 kohdassa sanonnalla ”halventaa” on tarkoitettu kuvata kaikkia mahdollisia tekotapoja, joilla loukataan toisen kunniaa (HE 184/1999 vp s. 34). Pykälän 2 momentista ilmenee toisaalta, että kunnianloukkaussäännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa oikeutta julkaista tietoja ja arvostelua, joka kohdistuu henkilön menettelyyn esimerkiksi julkisessa virassa tai tehtävässä tai muussa näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa (s. 35). Arvostelun tarkoituksena ei kuitenkaan saa olla toisen loukkaaminen. Asian yhteiskunnalliseen merkitykseen nähden vähäpätöisen menettelyn tarkoituksellisen näyttävä ja paisutteleva julkinen arvostelu saattaa olla rangaistavaa kunnian loukkaamista.

1. Kunnianloukkausta koskevien rangaistussäännösten tulkinnassa ja soveltamisessa on otettava huomioon myös Suomen perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapaus ja sananvapauteen liittyvät oikeudelliset näkökohdat. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään korostanut lehdistön merkitystä demokraattisessa yhteiskunnassa.
2. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on jo vakiintuneesti katsottu, että virkamiesten päätösten ja menettelyn oikeellisuutta voidaan oikeutetusti arvostella varsinkin silloin, kun on kysymys yleisiin asioihin liittyvästä yleistä mielenkiintoa herättävästä julkisesta keskustelusta. Sellaisesta on katsottu olevan kysymys esimerkiksi silloin, kun kritisoidaan julkisen koulun rehtorin toimintaa (Papaianopol v. Romania 16.3.2010) ja kun koululaitoksen yleistä tilaa käsiteltäessä arvostellaan nimenomaisesti esimerkiksi otetun laitoksen johtajan toimintaa (Fedchenko v. Venäjä (n:o 2) 11.2.2010).
3. Virkatoimia koskevien väitteiden tulee olla kuitenkin totuudenmukaisia tai niiden tueksi tulee olla ainakin riittävät perusteet (Pedersen ja Baadsgaard v. Tanska 17.12.2004). Silloinkaan, kun lehdessä käsitellään vakavia julkisia huolenaiheita, sananvapaus ei ole rajoittamaton eikä se anna oikeutta perusteettomasti syyttää ihmisiä rikoksista varsinkaan, jos syytetyllä ei ole mahdollisuutta vastata syytöksiin (Flux v. Moldova 29.7.2008).
4. Väitteille on toisaalta voitu katsoa olleen riittävä tosiasiaperusta siitä huolimatta, että myöhemmillä tutkimuksilla ei ole havaittu väitettyjä väärinkäytöksiä (Fedchenko v. Venäjä (n:o 2) 11.2.2010). Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä toimittajan ei ollut mainitussa tapauksessa tarvinnut tehdä omia tutkimuksia todentaakseen artikkelissa esitetyt väitteet. Kun ei ollut syytä epäillä kirjoittajan vilpitöntä mieltä, ei ollut ollut riittäviä syitä puuttua hänen sananvapauteensa tuomitsemalla hänet kunnianloukkausrikoksesta. Å-lehden kirjoittelun taustaa
5. Eräät Y:n koulun oppilaiden huoltajat olivat keväällä 2004 kyseenalaistaneet X:n opetuksen uskontotunneilla ja kääntyneet selvityspyyntöineen ensin Z:n kunnan sivistyslautakunnan puoleen. Kesäkuussa 2004 vanhemmista viisi teki X:stä hallinnollisen kantelun Oulun lääninhallitukseen. Kantelussa kiinnitettiin huomiota kolmeen seikkaan eli uskonnonopetukseen, rehtorin tapaan tehdä yhteistyötä perheiden kanssa ja oppilaiden fyysiseen ja psyykkiseen turvallisuuteen.
6. Z:n kunnan sivistyslautakunta tilasi koulun tilanteesta selvityksen, jonka tehneen työryhmän johtajana toimi psykologi. Selvitystä varten haastateltiin kymmenen vanhemman lisäksi 14 oppilasta. Selvityksestä laaditun raportin mukaan lapsista useat kertoivat tapahtumista, jotka oli kuvattu vanhempien selvityspyynnöissä ja kantelussa ja jotka X oli raportin mukaan myös vahvistanut omissa vastineissaan. Lapset kertoivat myös muista tapahtumista, jotka olivat aiheuttaneet heissä pelkoa ja ahdistusta. Raportti, joka oli alun perin julistettu kokonaisuudessaan salaiseksi ja vasta keväällä 2005 määrätty osittain julkiseksi, luovutettiin kunnalle 13.10.
7. Sen mukaan vanhempien tekemät valitukset, kantelut ja kirjelmät olivat aiheellisia.
8. Asiassa esitetyn todistelun mukaan koulukiistasta oli kirjoitettu syksyn 2004 aikana valtakunnallisissa lehdissä. Å-lehdessä aihetta oli käsitelty ensimmäisen kerran jo 17.9.2004 julkaistussa lehtiartikkelissa, josta ei nyt ole kysymys. Tässä Å-lehden jutussa kerrottiin kanteluun johtaneista syistä ja selostettiin yhden kanteluun osallistuneen oppilaan äidin näkemyksiä. Lisäksi todettiin Z:n kunnan tutkivan tapausta ja kerrottiin Z:n kunnan opetustoimenjohtajan ilmoittaneen, että tarpeen vaatiessa opettajan toimintaan puututaan. Niin ikään kerrottiin, että X kiisti uskonnonopetukseensa kohdistuvan arvostelun ja koki kantelun kohtuuttomana.
9. Kaleva-lehdessä oli 10.11.2004 julkaistu juttu otsikolla ”Raportti vahvisti lasten ahdistuksen - Y:n tapahtumista tehty puolueeton selvitys tukee vanhempien kanteluita”. Jutussa selostettiin keskeisiä kohtia psykologin raportista ja kirjoitettiin myös siitä oppilaiden kurinpitoon liittyneestä tilanteesta, joka on mainittu syyttäjän syytteessä. Koulusta on lisäksi kerrottu Kalevan artikkelin pohjalta ainakin 11.11.2004 Iltalehdessä julkaistussa kirjoituksessa, jossa selostettiin myös kahden vanhemman haastattelulausumia ja X:n ilmoitusta toimimisesta opetussuunnitelmien mukaisesti.
10. Lääninhallituksen vanhempien kanteluun 10.12.2004 antamassa päätöksessä korostetaan opettajan suurta vastuuta ja todetaan muun muassa, että toteuttaessaan opetustehtävää opetussuunnitelman valtakunnallisten tavoitteiden mukaisesti opettajan ei pidä lähteä tarjoamaan omaa mielipidettään tai vakaumustaan ainoana oikeana vaihtoehtona. Oppilaiden fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden osalta lääninhallitus katsoi, että huoltajien kuvaus oppilaiden nimittelystä oli osittain enemmän uskottava kuin X:n kiistäminen. Lääninhallitus kehotti X:ää kiinnittämään huomiota siihen, että oppilaita ei tule nimitellä epäasiallisesti. A:n kirjoitusten arviointia
11. Otsikolla ”Z:n koulukiista mutkistuu - Raportti kohukoulusta julistettiin salaiseksi” 26.11.2004 julkaistussa A:n kirjoituksessa tuodaan esiin koulukiistan perusasetelma eli vanhempien epäluulo koulun opetusmenetelmiä kohtaan, heidän tekemänsä selvityspyynnöt ja kantelu samoin kuin se, että vanhempien toimenpiteiden johdosta koulun opetusmenetelmiä on ryhdytty tutkimaan paitsi kantelun perusteella lääninhallituksessa myös psykologin kunnan tilauksesta laatiman selvityksen avulla.
12. Artikkelissa viitataan tietolähteenä vanhempien tekemään kanteluun, josta oli uutisoitu Å-lehdessä jo syyskuussa. Oppilaiden kurinpitotilannetta ja pelkotestiä koskevalta osalta kirjoitus perustuu Kaleva-lehdessä jo aikaisemmin julkaistuihin tietoihin salaiseksi julistetusta raportista. Jutussa kerrotaan myös, että X on julkisuudessa kiistänyt häntä vastaan esitetyt syytökset.
13. Artikkelissa esitetään siinä kerrottujen tietojen perusteella huoli siitä, että koulun lapsia ahdistavan tilanteen selvittäminen etenee kangerrellen ja sen ratkaisemista hidastavat muun muassa hallinnolliset viiveet. Kirjoituksesta käy selvästi ilmi, että kysymys on keskeneräisestä asiasta.
14. Toinen syytteessä tarkoitetuista A:n kirjoituksista on julkaistu Å:ssa lääninhallituksen päätöksen antamisen jälkeen 17.12.2004 otsikolla ”Lääninhallitukselta vain pari moitetta Y:n rehtorille”. Tässä lehtijutussa kerrotut seikat perustuvat vanhempien kantelukirjoitukseen, raportin laatineen psykologin antamiin tietoihin ja lääninhallituksen päätökseen. Jutussa on myös haastateltu lääninhallituksen päätöksen laatimiseen osallistunutta koulutoimentarkastajaa, selvityksen laatinutta psykologia ja lisäksi yhtä kantelun tehneistä vanhemmista.
15. Artikkelissa tuodaan esille myös X:n oma käsitys lääninhallituksen päätöksen sisällöstä ja todetaan hänen olevan pääosin tyytyväinen päätökseen, mutta siinä oleva maininta oppilaiden nimittelemisestä on jäänyt häntä harmittamaan. Syytös nimittelystä on X:n mukaan epäoikeudenmukainen.
16. Lääninhallituksen päätöksessä on edellä kohdassa 16 kerrotuin tavoin kiinnitetty nimenomaisesti huomiota nimittelyyn. Päätöksessä ei siten ole päädytty siihen, että nimittelyä ei olisi tapahtunut. Yhteenveto ja johtopäätökset
17. A:n kirjoitukset ovat koskeneet lasten kouluopetusta ja heidän kohteluaan kouluun liittyvissä tilanteissa. Aihepiiri on ollut tärkeä ja yleisesti kiinnostava. Y:n koulukiista on herättänyt mielenkiintoa paitsi Z:n kunnan sisällä myös valtakunnallisesti ja siitä oli kirjoitettu muissakin lehdissä jo ennen kuin nyt kysymyksessä olevat artikkelit on julkaistu Å:ssa. Kirjoitukset ovat käsitelleet koulun rehtoria, hänen antamaansa uskonnonopetusta ja muutakin toimintaa hänen johtamassaan koulussa. Korkein oikeus toteaa, että asemassaan rehtorin tulee sietää toimintaansa kohdistuvaa arvosteluakin. Kirjoittaminen edellä kuvatuissa olosuhteissa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyvästä asiasta on asian yhteiskunnallinen merkittävyys ja sen jo aikaisemmin saama julkisuus huomioon ottaen ollut perusteltua. Tällaisesta aihepiiristä kirjoittaminen lehdistössä myös kuuluu normaaliin demokraattiseen yhteiskuntaan.
18. Kummassakin A:n laatimassa jutussa tuodaan esiin asian käsittelyn senhetkinen tilanne. Kumpikin artikkeli on perustunut kirjoitushetkellä käytettävissä olleeseen materiaaliin. A on pyrkinyt varmistumaan tietojen paikkansapitävyydestä ja luotettavuudesta muun muassa haastattelemalla asiaan liittyviä henkilöitä. Aineistoa on saatu useammalta taholta, osittain myös kunnan teettämästä ulkopuolisesta selvityksestä ja osittain lääninhallituksen päätöksestä. Se on ollut suurelta osin sisällöltään samansuuntaista. Näihin seikkoihin nähden A:lla ei ole ollut syytä epäillä tietojen todenperäisyyttä.
19. A:n laatimissa kirjoituksissa on käsitelty tärkeää aihetta maltillisesti ja niissä on selostettu X:nkin näkemykset. Korkeimman oikeuden arvion mukaan kirjoituksista ei saa virheellistä käsitystä koulukiistan sisällöstä tai sen käsittelyn vaiheista, eikä A:n jälkimmäisessä artikkelissa esiintuomaa esimerkkiä nimittelystä voida erityisesti lääninhallituksen päätös huomioon ottaen pitää virheellisen tiedon tai vihjauksen esittämisenä. Tätä pääosin yhdensuuntaiseen selvitykseen perustuvaa arviota ei horjuta Korkeimmalle oikeudelle toimitettu uusi selvitys, jonka X on esittänyt tarkoituksin osoittaa yhden asiassa kuullun todistajan kertomus epäluotettavaksi. Myöskään A:n jälkimmäistä artikkelia mahdollisesti rasittavat epätarkkuudet sen suhteen, onko jokin artikkeliin sisältyvä tieto ollut peräisin psykologin raportista vai kenties vanhempien tekemästä kantelusta, eivät anna aihetta arvioida kirjoituksen sisältöä toisin.
20. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy toteamaan, että A:n laatimien kirjoitusten ei voida katsoa sisältäneen

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja, kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttäviä virheellisiä tietoja tai vihjauksia. 27. X on katsonut, että kirjoituksilla on joka tapauksessa tarkoitettu antaa kuva sairaasta lapsia kiusaavasta rehtorista ja että A on näin ollen

§:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventanut häntä. Korkein oikeus toteaa, että kirjoituksissa on kerrottu koulukiistasta asiallisesti eikä tapahtumia ole erityisesti paisuteltu. Esille ei ole tullut mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella voitaisiin päätellä A:n tärkeästä aiheesta kirjoittaessaan tarkoittaneen tahallaan halventaa X:ää.

1. Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen A:n ei voida katsoa syyllistyneen alempien oikeuksien hänen syykseen lukemaan törkeään kunnianloukkausrikokseen. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A:han kohdistettu syyte törkeästä kunnianloukkauksesta (tekoaika 26.
2. - 17.12.2004) hylätään ja A vapautetaan tuomitusta sakkorangaistuksesta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Ari Kantor. Esittelijä Timo Ojala.