KKO/2011/67

2011 false KKO:2011:67 Asianomistaja oli saanut liikenneonnettomuudessa aivovamman. Rikoksen esitutkintaa varten hänelle ei ollut määrätty edunvalvojaa. Kysymys siitä, oliko asianomistajan isällä asiainhuollon periaatteiden mukaan oikeus esittää pojan puolesta syyttämispyyntö vammantuottamuksesta. (Ään.) KK 18 luku 10 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Vaasan käräjäoikeuden tuomio 13.2.2008 Käräjäoikeus tuomitsi A:n virallisen syyttäjän syytteestä 17.7.2007 tehdystä vammantuottamuksesta ynnä muusta yhteiseen 75 päivän vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A:n huolimattoman ajon seurauksena hänen kyydissään ollut B oli lyönyt päänsä auton tuulilasiin ja saanut lievää vaikeamman aivovamman. Käräjäoikeus totesi, että poliisitutkinnassa syyskuussa 2007 eli sen jälkeen kun B:n vamma oli pahentunut, B:n puolesta puhevaltaa oli käyttänyt hänen isänsä. Käräjäoikeus hyväksyi tämän puhevallan käyttämisen. B:n isän vaadittua asiassa rangaistusta syyttäjällä oli syyteoikeus vammantuottamuksesta. Asian on ratkaissut käräjätuomari Ilkka Ylönen ja lautamiehet. Vaasan hovioikeuden tuomio 27.11.2008 A vaati valituksessaan, että syyte vammantuottamuksesta jätetään tutkimatta ja että hänet vapautetaan rangaistuksesta tältä osin. B oli ilmoittanut häntä esitutkinnassa 18.7.2007 kuultaessa, ettei hänellä ollut vaatimuksia ketään kohtaan. B:n isällä ei ollut ollut oikeutta esitutkinnassa 18.9.2007 käyttää poikansa puolesta asianomistajan puhevaltaa. Hovioikeus totesi, että B:tä ei ollut esitutkinnassa kuulusteltu asiassa henkilökohtaisesti asianomistajana, vaan häntä oli kuulusteltu 18.7.2007 syylliseksi epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ynnä muista rikoksista. Tätä kuulustelua ei voitu pitää asianomistajakuulusteluna, eikä B:n ilmoitukselle, ettei hänellä ollut ketään kohtaan mitään vaatimuksia, voitu antaa merkitystä. B:n asianomistajakuulustelu oli esitutkinnassa toteutettu siten, että hänen edustajanaan/asiamiehenään oli 18.9.2007 kuulusteltu hänen isäänsä. Hovioikeus katsoi, että epikriisiin 11.9.2007 merkityn B:n statuksen perusteella häntä ei olisi todennäköisesti voitu tuon hetkisessä tilanteessa kuulla. B:lle ei ollut missään vaiheessa määrätty uskottua miestä. B on syntynyt vuonna 1972 eli tapahtuma-aikaan hän oli 35-vuotias. Hovioikeus katsoi, että vaikka B todennäköisesti vielä 18.9.2007 oli ollut siinä kunnossa, ettei häntä olisi voinut kuulustella asianomistajana esitutkinnassa, ei hänen isänsä ilman edunvalvojamääräystä olisi saanut edustaa häntä (esitutkintalaki 22 § 1 momentti). Asiassa ei ollut selvitetty sitä, oliko B edunvalvojan tarpeessa. Tämä olisi tullut selvittää jo esitutkinnassa tai syyttäjän toimesta, kun B:n isä oli 18.9.2007 ilmoittanut esitutkinnassa edustavansa poikaansa, joka ei pystynyt vammojensa takia suoriutumaan kuulustelusta. Tarvittaessa olisi tullut ryhtyä toimenpiteisiin edunvalvojan määräämiseksi B:lle (esitutkintalaki 10 § 2 momentti). Viimeistään käräjäoikeuden olisi tullut tehdä tämä eikä 20.12.2007 toimittaa B:lle itselleen pyyntöä kirjallisen vaatimuksen esittämiseksi, koska esitutkinnassa otetun kannan mukaan B ei kyennyt käyttämään asiassa puhevaltaansa. Asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, koska B:tä ei ollut asianmukaisesti kuultu. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion vammantuottamusta koskevan syytekohdan ja yhteisen vankeusrangaistuksen osalta ja palautti asian Vaasan käräjäoikeuteen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Seppo Männikkö ja Kari-Matti Kauppila. Palauttamisen jälkeinen asian käsittely alemmissa oikeuksissa Vaasan käräjäoikeuden tuomio 26.11.2009 Käräjäoikeus totesi, että se oli päätöksellään 7.8.2009 määrännyt B:n edunvalvojaksi oikeudenkäyntiä varten julkisen oikeusavustajan. B oli edunvalvojansa edustamana esittänyt rangaistusvaatimuksen A:lle 5.11.2009 käräjäoikeudelle saapuneessa kirjelmässä. Käräjäoikeus totesi, että syyte asiassa oli nostettu 10.12.2007, ja haaste oli alun perin annettu A:lle tiedoksi 7.2.

1. Asian käsittelyssä tapahtuneiden muutosten johdosta asia ei ollut vanhentunut. Hovioikeuden ratkaisussa ei ollut ollut kysymys syytteen lopullisesta tutkimatta jättämisestä. Asianomistajan syyteoikeus ei vanhentunut. Syytteen teonkuvauksessa tarkoitettu liikenneturvallisuuden vaarantaminen oli lainvoimaisesti ratkaistu. Muiltakaan osin syytteen teonkuvausta ei sinänsä ollut riitautettu. Lääkärintodistuksesta ilmenivät B:n vammat, jotka osaltaan tukivat syytettä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n vammantuottamuksesta ja hänen syykseen 13.2.2008 luetuista teoista yhteiseen 60 päivän vankeusrangaistukseen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Anna-Maria Sjöblom. Vaasan hovioikeuden tuomio 4.6.2010 A vaati valituksessaan, että syyte vammantuottamuksesta hylätään. Hovioikeus totesi, että rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saanut nostaa syytettä vammantuottamuksesta, ellei asianomistaja ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. Saman lain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan syyteoikeus vanheni, jollei syytettä ollut nostettu kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus oli enintään vuosi vankeutta tai sakkoa. A oli katsonut, että syyteoikeus asiassa oli vanhentunut sen vuoksi, että B oli edunvalvojansa edustamana esittänyt rangaistusvaatimuksensa vasta 5.11.2009 päivätyssä käräjäoikeudelle toimitetussa kirjelmässä, jolloin kahden vuoden vanhentumisaika 17.7.2007 tapahtuneesta teosta oli jo kulunut umpeen. Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan B oli kuitenkin esittänyt rangaistusvaatimuksensa esitutkinnassa 18.9.
2. Tuolloin häntä oli edustanut hänen isänsä, joka oli toimitetussa puhelinkuulustelussa ilmoittanut vaativansa onnettomuudessa vammautuneen poikansa edustajana lain mukaista rangaistusta kyseisen auton kuljettajalle liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Hovioikeus totesi, että syyttämispyynnön muotoa ei ollut laissa säännelty. Asianomistaja voi esittää pyynnön suullisesti tai kirjallisesti ja hän voi lähettää sen postitse viranomaiselle, joka oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 5 §:n mukaan oli sen paikkakunnan virallinen syyttäjä tai poliisi, jonka toimialueella syyte rikoksesta saatiin nostaa. Syyttämispyyntö voitiin tehdä myös asiamiehen välityksellä, kuten esitutkintalain 22 §:n 2 momentin säännöksestä ilmeni. Käsiteltävässä tapauksessa poliisin tutkittavana oli ollut liikenteen vaarantamista koskeva asia, jossa rikoksen tekotapa, rikoksen tekijä ja teon seuraukset olivat olleet selvillä silloin, kun B:tä oli kuultu esitutkinnassa asianomistajana. Tällaisessa tilanteessa B:n isällä oli asemansa perusteella ollut oikeus edustaa onnettomuudessa vammautunutta poikaansa ja esittää syyttämispyyntö asiassa. B:n isällä oli vallinneissa olosuhteissa ollut tilannevaltuutus poikansa asioiden hoitamiseen. Näin ollen syyteoikeus asiassa ei ollut vanhentunut. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirjo Latvala, Jukka Mäkelä ja Petteri Korhonen. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte vammantuottamuksesta hylätään vanhentuneena ja että hänet vapautetaan tältä osin rangaistuksesta. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. B ilmoitti vastauksessaan, ettei hänellä ollut asiassa lausuttavaa. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu
3. B on ollut 17.7.2007 matkustajana A:n kuljettamassa henkilöautossa, ja ojaanajon seurauksena lyönyt päänsä tuulilasiin. B:tä on asian esitutkinnassa kuultu ensin 18.7.2007 rikoksesta epäiltynä. Tuolloin hän on ilmoittanut, ettei hänellä ollut asiassa rangaistus- tai korvausvaatimuksia.
4. Noin kahden viikon kuluttua onnettomuudesta B:n tila on huonontunut merkittävästi, ja hänellä on todettu aivovamma. Hänen asemansa esitutkinnassa on muuttunut asianomistajaksi. Poliisi on kuullut B:n isää puhelimitse 18.9.
5. B:n isä on tällöin ilmoittanut edustavansa vaikeasti vammautunutta poikaansa, koska tämä ei pystynyt vammansa vuoksi suoriutumaan kuulustelusta. B:n isä on ilmoittanut vaativansa kyseisen auton kuljettajalle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
6. Asia on tullut Vaasan käräjäoikeudessa vireille 10.12.2007, ja haaste on annettu A:lle tiedoksi 7.2.
7. Käräjäoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä tuomiollaan 13.2.2008 katsonut A:n syyllistyneen asiassa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja vammantuottamukseen. Vaasan hovioikeus on päätöksellään 27.11.2008 kumonnut käräjäoikeuden tuomion vammantuottamuksen ja yhteisen vankeusrangaistuksen osalta ja palauttanut asian näiltä osin käräjäoikeuteen katsoen, että B:tä ei ollut asianmukaisesti kuultu käräjäoikeudessa.
8. Vaasan käräjäoikeus on päätöksellään 7.8.2009 määrännyt oikeudenkäyntiä varten B:lle edunvalvojan, joka on 5.11.2009 ilmoittanut vaativansa asiassa rangaistusta syyttäjän esittämän rangaistusvaatimuksen mukaisesti. Tuomiollaan 26.11.2009 käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti vammantuottamuksesta. Vaasan hovioikeus ei ole tuomiollaan 4.6.2010 muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
9. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, oliko B esitutkinnassa sitovasti luopunut syyteoikeudestaan ja onko vammantuottamusta koskeva rikos asianmukaisesti ilmoitettu syytteeseen pantavaksi ennen syyteoikeuden vanhentumista. Sovellettavat säännökset
10. Rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä vammantuottamuksesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 4 §:stä ilmenee, että 18 vuotta täyttäneen vajaavaltaisen puolesta syyttämispyynnön henkilöön kohdistuneesta rikoksesta tekee tämän edunvalvoja tai muu laillinen edustaja, jollei vajaavaltainen itse ilmeisesti kykene ymmärtämään asian merkitystä. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asianosaiselle edunvalvojan oikeudenkäyntiä varten, jos asianosainen on sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemätön valvomaan etuaan oikeudenkäynnissä.
11. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdasta ja 2 §:n 1 momentista seuraa, että syyteoikeus vammantuottamuksesta vanhenee, jollei syytettä ole nostettu kahdessa vuodessa rikoksen tekopäivästä tai rikoksen tunnusmerkistössä edellytetyn seurauksen ilmenemispäivästä. Väitetty syyteoikeudesta luopuminen
12. A on esittänyt, että B oli kuulustelussaan 18.7.2007 syylliseksi epäiltynä sitovasti luopunut syyteoikeudestaan. Korkein oikeus toteaa, että B:n syylliseksi epäiltynä antama lausuma, jonka mukaan hänellä ei ollut asiassa vaatimuksia, ei ole merkinnyt, että hän olisi asianomistajana luopunut syyteoikeudestaan. B:lle rikoksen johdosta aiheutuneiden vammojen vakavuus on sitä paitsi ilmennyt vasta hänen henkilökohtaisen kuulemisensa jälkeen. Syyttämispyynnön asianmukaisuus
13. A on katsonut, että B:n isällä ei ole ollut oikeutta esittää syyttämispyyntöä poikansa puolesta. Hovioikeus on 4.6.2010 katsonut, että B:n isällä on ollut asemansa perusteella oikeus edustaa vammautunutta poikaansa ja esittää syyttämispyyntö asiassa niin sanotun tilannevaltuutuksen nojalla.
14. Hovioikeuden tavoin Korkein oikeus katsoo, että B:n isällä on ollut oikeus esittää syyttämispyyntö asiassa. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole perustunut hovioikeuden mainitsemaan tilannevaltuutukseen, vaan asiainhuoltoon (negotiorum gestio).
15. Asiainhuollolla tarkoitetaan toimimista toisen puolesta ilman nimenomaista valtuutusta tai muuta toimeksiantoa, ilman suoraan lain perusteella syntynyttä lakimääräisen edustajan asemaa ja ilman tuomioistuimen tehtävään antamaa määräystä. Asiainhuolto tulee kysymykseen tilanteissa, joissa asianomainen on itse estynyt etujaan valvomasta ja joissa valtuutettua tai määrättyä edustajaa ei ole.
16. Suomen lainsäädännössä on asianhuoltoon perustuva sääntely omaksuttu kauppakaaren 18 luvun 10 §:ssä. Säännös on kirjoitettu kauppakaaren alkuperäiseen, yksittäisiä tilanteita koskevaan tapaan, eikä se rajoita asiainhuollon soveltamista muissakin sellaisissa tapauksissa, joissa asiainhuollon edellytykset ja tarkoitusperät täyttyvät. Asiainhuoltoa voidaan soveltaa esimerkiksi sellaisiin yksityisoikeudellisiin yksipuolisiin oikeustoimiin kuin velan vanhentumisen katkaisemiseen tai irtisanomiseen.
17. B:n terveydentilaa on käräjäoikeuden tuomiossa 13.2.2008 kuvattu toteamalla lääkärintodistuksesta ilmenevän, että vammaa ei aluksi ollut pidetty vakavana, mutta myöhemmin se oli pahentunut voimakkaasti, jopa niin, että B itse ei ollut pystynyt käyttämään puhevaltaa. Hovioikeuden tuomiossa 4.6.2010 on todettu B:n saaneen aivovamman, jonka johdosta hänet on luokiteltu vaikeavammaiseksi.
18. Korkein oikeus katsoo, että kun poliisiviranomainen esitutkintaa suorittaessaan on 18.9.2007 kuullut puhelimitse B:n isää asianomistajan edustajana, on B ollut liikenneonnettomuudessa saamiensa vammojen vuoksi estynyt hoitamasta omia asioitaan. B:n isän toiminta poikansa etujen valvomiseksi on ollut välttämätöntä. B:n isän tuolloin vaadittua kyseisen auton kuljettajalle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta ei syyteoikeus asiassa ole vanhentunut. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Pasi Aarnio, Ilkka Rautio (eri mieltä), Timo Esko ja Jukka Sippo (eri mieltä). Esittelijä Sari Ruokojärvi (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Vanhempi oikeussihteeri Sari Ruokojärvi: Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1 - 9 osalta Korkeimman oikeuden tuomion mukainen. Muilta osin mietinnössä esitettiin, että Korkein oikeus lausuisi seuraavan. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan B on saamiensa vammojen vuoksi ollut kykenemätön valvomaan etuaan asiassa siitä lähtien, kun hänen kuulemisensa asianomistajana on tullut esitutkinnassa ajankohtaiseksi. B:n isällä ei kuitenkaan ole pelkästään tällä ja isän asemansa perusteella ollut lakiin perustuvaa oikeutta edustaa täysi-ikäistä poikaansa asiassa. Hovioikeuden mainitsemat, laissa sääntelemätöntä niin sanottua tilannevaltuutusta koskevat periaatteet eivät myöskään sovellu nyt kysymyksessä olleeseen tilanteeseen. Kauppakaaren 18 luvun 10 §:ssä säädetään niin sanotusta asiainhuollosta (negotiurum gestio). Sen mukaan jos jonkun poissa ollessa tapahtuu jotakin, johon hän ei ole voinut asiamiestä määrätä, niin saa hänen sukulaisensa tahi ystävänsä kantaa ja vastata hänen puolestaan, pantuansa, jos vaaditaan, takauksen siitä, että poissa oleva tyytyy siihen, mitä hän on tehnyt. Säännös ilmentää vanhaa siviilioikeudellista periaatetta, jonka nojalla kiireellisiä toimenpiteitä vaativissa tilanteissa - esimerkiksi jonkin määräajan umpeutumisen uhatessa poissa olevan oikeusturvaa - voidaan oikeudenmenetyksen välttämiseksi toimia toisen puolesta ilman valtuutusta tai muuta toimeksiantoa. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tämän siviilioikeudellisen periaatteen käyttö onkin tavattu säännönmukaisesti liittää äkillisesti ilmenneisiin kiireellisiin tilanteisiin, joissa laillisen edustajan hankkimiseen ei ole aikaa tai mahdollisuutta. B:n asianomistajan asemaan liittyneiden vaatimusten selvittämisessä ei ole ollut kysymys sellaisesta tilanteesta, jossa olisi ollut tarvetta tai perusteita turvautua edellä mainittuihin siviilioikeudellisiin asiainhuoltoa koskeviin periaatteisiin. Syyteoikeuden vanhentuminen ei ole ollut uhkaamassa esitutkinnassa eikä vielä käräjäoikeus- tai hovioikeusvaiheessakaan. B:n isä ei siten ole voinut myöskään asiainhuoltoa koskevien periaatteiden nojalla edustaa B:tä esitutkinnassa ja esittää syyttämispyyntöä. Sen sijaan etuaan valvomaan kykenemättömän täysi-ikäisen asianomistajan edustaminen rikosoikeudenkäynnissä ja sitä edeltävässä esitutkinnassa on Korkeimman oikeuden tuomion kohdasta 6 ilmenevin tavoin tarkoitettu järjestettäväksi niin, että hänen eduistaan huolehtimaan määrätään tarvittaessa edunvalvoja. Näin ollen edunvalvojan määräämisestä B:lle olisi tullut huolehtia jo esitutkinnassa tai viimeistään asian tultua käräjäoikeuden käsiteltäväksi. B:lle onkin lopulta määrätty edunvalvoja, mutta vasta hovioikeuden kiinnitettyä huomiota edunvalvojan määräämisen tarpeeseen ja palautettua asian tämän vuoksi käräjäoikeuteen. Edunvalvoja on kuitenkin esittänyt rangaistusvaatimuksen vasta 5.11.2009, jolloin syyteoikeus 17.7.2007 tehdystä vammantuottamuksesta oli jo vanhentunut. Vammantuottamusta koskevan syytteen nostamisen ja tutkimisen edellytyksenä on ollut asianomistajan asianmukainen syyttämispyyntö. Puute tässä suhteessa on merkinnyt puutetta syyttäjän puhevallassa, joka ei ole ollut korjattavissa enää sen jälkeen, kun oikeus syyttää rikoksesta on vanhentunut. Näin ollen syyte vammantuottamuksesta on hylättävä vanhentuneena. Johtopäätökset Hovioikeuden tuomiota muutettaneen siten, että syyte vammantuottamuksesta 17.7.2007 (syytekohta 10) hylätään. A tuomittaneen hänen syykseen jäävien syytekohtien 4, 5, 8, 9, 11 ja 13-17 osalta yhteiseen 40 päivän vankeusrangaistukseen. Oikeusneuvos Sippo: Hyväksyn mietinnön. Oikeusneuvos Rautio: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Sippo.