2011 false KKO:2011:91 A oli kertonut psykiatrisessa hoidossa häntä hoitaneille lääkäreille ja sairaanhoitajille sytyttäneensä aiemmin tulipalon turkisliikkeessä. Hoitohenkilökunta kertoi rikosepäilyi

§:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lääkäri tai hänen apulaisensa eivät saa todistaa siitä, mitä he ovat saaneet asemansa perusteella tietää ja mitä asian laadun vuoksi on pidettävä salassa, ellei se, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty, todistamiseen suostu. Säännöstä on tulkittu siten, että todistamiskielto koskee seikkoja, joiden ilmaiseminen olisi potilaalle vahingollista. Vaitiolovelvollisuus väistyy säännöksen 3 momentin mukaan asiassa, jossa syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai ankarampi rangaistus, tai sellaisen rikoksen yrityksestä. Esitutkintalain 27 §:n 1 ja 3 momentissa ovat vastaavat lääkärin ja muun terveydenhoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuutta ja sen syrjäytymistä koskevat säännökset kuin oikeudenkäymiskaaressa.

1. Lääkärin ja muun terveydenhoitohenkilökunnan salassapitovelvollisuudessa on kysymys myös perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatusta yksityisyyden ja luottamuksellisen tiedonvaihdon suojasta. Terveydenhuollossa keskeisen potilaan terveystietoja koskevan lääkärin salassapitovelvollisuuden tarkoituksena on säilyttää hoidon ja hoitoon hakeutumisen kannalta tärkeä lääkärin ja potilaan luottamuksellinen suhde. Salassapitovelvollisuutta on perusteltua tulkita lähtökohtaisesti laajasti.
2. A on ollut sairaalassa hoidettavana mielenterveydellisistä syistä, aluksi avo-osastolla ja sittemmin tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa. Lääkärinlausunnosta 12.12.2008 ja käräjäoikeuden tuomion salassa pidettävästä liitteestä ilmenevät tarkemmin A:n hoitoon hakeutumisen syyt ja A:sta tehty diagnoosi. A on oikeudenkäynnissä ilmoittanut sairaalassa antamansa kertomuksen syyksi sen, että hän halusi apua sairauteensa. Korkein oikeus katsoo, että A:n sairaalassa hoitohenkilökunnalle kertomat seikat ovat hänen sairautensa laatu huomioon ottaen sellaisia hoitoon liittyviä potilastietoja, jotka A:ta hoitaneet lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ovat velvollisia pitämään salassa.
3. Potilaslaki ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki eivät oikeuta lääkäriä tai muuta terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluvaa antamaan oma-aloitteisesti poliisille salassapidettäviä potilastietoja. Potilaslaissa ei ole, toisin kuin sosiaalihuollon toimijoita koskevassa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa, rikosilmoituksen tekemiseen oikeuttavaa säännöstä edes vakavien tai törkeiden rikosten osalta. Todistelua koskevista periaatteista
4. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole yleisiä säännöksiä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Lainsäädännössä on yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin seikasta tai joissa todistaja oikeutetaan vaikenemaan jostakin asiasta. Lääkäreiden ja heidän apulaistensa osalta tällainen säännös on edellä mainittu

§:n 1 momentin 3 kohta.

1. Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen ole sinänsä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (ks. esimerkiksi Schenk v. Sveitsi 12.7.1988, Mantovanelli v. Ranska 18.3.1997, Khan v. Yhdistynyt kuningaskunta 12.5.2000, P.G. ja J.H. v. Yhdistynyt kuningaskunta 25.9.2001, Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta 5.11.2002 ja Gäfgen v. Saksa 1.6.2010). Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi.
2. Käsillä olevassa tapauksessa todisteiden hyödyntämistä vastaan puhuu se, että niiden olennaisena sisältönä oleva A:n kertomus on tullut esitutkintaviranomaisen tietoon hoitohenkilökunnan oma-aloitteisen ilmoituksen perusteella. Tällaiseen ilmoitukseen heillä ei edellä todetuin tavoin ole ollut lainsäädännön nojalla oikeutta. Menettely on loukannut A:n oikeutta luottaa lääkäri-potilassuhteen luottamuksellisuuteen.
3. Todisteiden hyödyntämisen sallimista puoltaa syytteestä ilmenevän rikoksen vakavuus. A:ta on epäilty ja syytetty törkeästä tuhotyöstä, josta voi seurata kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta. Kun enimmäisrangaistus tutkittavasta teosta on ollut kuusi vuotta tai enemmän, ovat lääkärit ja muu hoitohenkilökunta olleet esitutkintalain 27 §:n 3 momentin nojalla oikeutetut esitutkinnassa todistamaan sanotuista salassa pidettävistä seikoista. Vastaavasti

§:n 3 momentin nojalla heidät on voitu velvoittaa todistamaan näistä seikoista tuomioistuimessa, kun virallinen syyttäjä on ajanut syytettä tällaisesta rikoksesta.

1. Siten sen jälkeen kun A:n sairaalassa antama kertomus on tullut esitutkintaviranomaisten tietoon, lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan kuulusteleminen siitä todistajina esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on ollut edellä mainittujen lainsäännösten perusteella sallittua. Samoin A:n kertomusta koskevat lääkärinlausunnot on saatu ottaa vastaan kirjallisina todisteina. A:lla on myös ollut mahdollisuus oikeudenkäynnissä riitauttaa todisteiden näyttöarvo ja kuulustella todistajia.
2. Korkein oikeus katsoo, ettei lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan kuuleminen todistajina ja lääkärinlausuntojen käyttäminen todisteena asiassa loukkaa A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eikä asiassa ole estettä sallia näiden todisteiden hyödyntämistä näyttönä asiassa. A:n kertomusta koskevien todisteiden näyttöarvosta
3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vielä siitä, mikä merkitys lääkäreiden ja sairaanhoitajien kertomuksista ja lääkärinlausunnoista ilmeneville seikoille voidaan antaa näyttönä käsillä olevassa rikosasiassa.
4. Mikäli todiste on hankittu lainvastaisella taikka muutoin virheellisellä menettelyllä, tämä voi heikentää todisteen näyttöarvoa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, ettei tuomiota voida pääasiallisesti tai kokonaan perustaa laittomasti hankitulle todistusaineistolle.
5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n säännöksen mukaisesti tuomioistuimen tulee vapaasti harkita mitä asiassa on pidettävä totena. Jos todisteen hankkimiseen liittyy lain säännösten vastaista tai muutoin virheellistä menettelyä, on arvioitava, onko tämä vaikuttanut todisteen luotettavuuteen. Käsiteltävässä asiassa esitutkintamenettely on ollut sinänsä virheetön eikä tavan, jolla todisteet ovat tulleet esitutkintaviranomaisen tietoon, voida katsoa suoranaisesti vaikuttavan todisteiden luotettavuuteen.
6. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2000:35 katsonut, ettei tuomiota voida perustaa yksin tai pääasiassa syylliseksi epäillyn esitutkinnassa antamaan, sittemmin peruuttamaan lausumaan. Kysymys on tällöin myös siitä, kuinka uskottava kertomuksen muuttamiselle esitetty peruste on.
7. Tässä asiassa A on kertonut itselleen epäedullisia ja rikoksen tunnustamiseksi katsottuja seikkoja sairaalassa psykiatrisessa hoidossa ollessaan. A ei siten ole tunnustanut rikosta esitutkinnassa rikoksesta epäillyn asemassa kuultaessa, vaan hoitosuhteen aikana sairaalassa. A on sittemmin esitutkinnassa ja oikeudessa kiistänyt syyllistyneensä kysymyksessä olevaan rikokseen. A on selittänyt syyksi sairaalassa kertomalleen sen, että hän oli halunnut apua sairauteensa ja oli sen vuoksi kehitellyt tarinoita, jotka tukivat hänestä tehtyä diagnoosia. A:n sairaalassa antama kertomus ei ole sisältänyt yksityiskohtaisia tietoja rikoksesta, vaan pikemminkin sellaisia yleisluonteisia seikkoja, joita voidaan arvioida olleen asian saaman julkisuuden vuoksi myös rikokseen osallistumattoman henkilön tiedossa.
8. Lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan kertomukset A:n sairaalassa kertomasta ovat olleet hovioikeuden tuomion mukaan vahva näyttö A:n syyllisyydestä.
9. Korkein oikeus katsoo, että huomioon ottaen ne olosuhteet, joissa A on kertomuksensa sairaalassa antanut, lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan kertomukset ja lääkärinlausunnot eivät ole syyksilukemiseen riittävä näyttö A:n syyllisyydestä. Muu selvitys
10. Muuna selvityksenä asiassa ovat olleet muun muassa Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnot 23.7.2008, 15.10.2008, 10.9.2009 ja 3.12.2009, joista ilmenee, että palopaikan läheisyydestä jäteastioista on löytynyt useita vaatekappaleita, lasileikkuri, tulitikkurasia, Sinol-pullo ja valkoiset näppylähansikkaat. Tekniset tutkimukset osoittavat, että hansikkaissa on samanlaista maalia kuin poltetun turkisliikkeen ovessa ja että palopaikalta taltioidut palavan nesteen jäänteet saattavat olla peräisin samanlaisesta palavasta nesteestä kuin Sinol. Jäteastioista löytyneestä tummansinisestä puserosta on otettu talteen lasinsiruja, jotka ovat samanlaista lasia kuin turkisliikkeen ikkunoissa.
11. Vaatteista tehdyistä DNA-tutkimuksista ilmenee, että kolmesta vaatekappaleesta on voitu osoittaa jonkun muun hen-kilön kuin A:n DNA-tunniste ja että tummansinisestä puserosta ei ole saatu määritettyä DNA-tunnistetta. Vihreistä kangashousuista taltioidussa DNA-näytteessä on voitu osoittaa DNA-sekoitustulos, jossa on sekoittuneena todennäköisesti kahden eri henkilön DNA:ta. A:n DNA-tunniste sopii tähän sekoitustulokseen. A on hovioikeudessa kertonut, että mainitut housut olivat valokuvasta arvioiden samannäköiset kuin hänen aikanaan omistamansa housut. A on selittänyt vieneensä omat housunsa keväällä 2008 ilmaiskirpputorille, mistä joku oli hyvin voinut ottaa ne käyttöönsä.
12. Syytettä tukee A:n sairaalassa antaman kertomuksen lisäksi se, että palopaikan lähistöltä ovat löytyneet kangashousut, joista on tavattu A:n DNA-tunniste. Housujen löytyminen samoista jäteastioista, joissa on ollut ilmeisesti palopaikalla käytettyjä esineitä, ei vielä riitä osoittamaan sitä, että housut olisivat päätyneet jäteastiaan tekoaikaan ja nimenomaan A:n toimesta, varsinkin kun otetaan huomioon housuista taltioidusta DNA-näytteestä löytynyt toisen henkilön DNA-tunniste.
13. Hovioikeus on tuomiossaan lausunut, ettei A ollut halunnut kertoa asiasta mitään esitutkinnassa tai auttaa poliisia rikoksen tutkinnassa eikä ollut esittänyt muuta vastanäyttöä kuin oman kertomuksensa. Korkein oikeus toteaa, että syytetyllä on oikeus vaitioloon ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Syytetyn vaikenemisesta voidaan tehdä johtopäätöksiä lähinnä vain niissä tilanteissa, joissa hänen toiminnassaan taikka lausumissaan on jokin selvä selitystä vaativa ristiriita, josta hänellä olisi mahdollisuus halutessaan esittää selvitystä (ks. esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996).
14. Näyttöä kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsoo, ettei jutussa ole näytetty A:n syyllistyneen törkeän tuhotyön yritykseen. Kun syyttäjän tai B:n esittämä todistelu ei voi riittää syyksilukevaan tuomioon, Korkein oikeus on ratkaissut asian toimittamatta suullista käsittelyä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte hylätään ja A vapautetaan hovioikeuden hänelle tuomitsemasta vankeusrangaistuksesta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Pekka Koponen. Esittelijä Kaisa Arponen.