2012 false KKO:2012:20 Kihlakunnanvoudin ulosottoasiassa tekemän päätöksen mukaan sivullisen nimissä oleva kiinteistö voitiin ulosmitata velallisen veloista. Kihlakunnanvouti ei ollut antanut osoitust

§:n nojalla kohtuullistaneet kahden velkojan maksettavaksi tuomittujen kulujen määrää. Kysymys siitä, olivatko kaikki mainitut velkojat toimenpiteistään riippumatta yhteisvastuullisesti velvolliset korvaamaan oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Kysymys myös siitä, voitiinko korvausvelvollisuutta kohtuullistaa. (Ään.) UK 10 luku 18 § 2 mom OK 21 luku 1 § OK 21 luku 8 b § OK 21 luku 9 § 1 mom Asian tausta Kihlakunnanvouti päätti 25.3.2008, että R Oy:n nimissä ollut kiinteistö RN:o x:xx oli ulosmitattavissa ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla keinotekoisena järjestelynä A:n veloista ulosottoasioissa, joissa olivat velkojina muiden ohessa X Oy:n konkurssipesä (jäljempänä konkurssipesä), Verohallinto ja Turun kaupunki. Kihlakunnanvouti ei antanut täytäntöönpanoriitaosoitusta. Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne ja oikeudenkäyntikuluvaatimus Turun käräjäoikeudessa R Oy vaati 23.4.2008 vireille panemassaan täytäntöönpanoriitakanteessa vahvistettavaksi, ettei kiinteistöä saanut käyttää A:n velkojien suorittamiseen. R Oy vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaukseksi ajalta 22.3.2007 - 1.4.2008 yhteisvastuullisesti konkurssipesältä ja Verohallinnolta 10 980 euroa ja 18.4.2008 lähtien yhteisvastuullisesti konkurssipesältä, Verohallinnolta ja kaupungilta 20 642,40 euroa, molemmat määrät korkoineen. Vastaukset Konkurssipesä, Verohallinto ja Turun kaupunki vastustivat kannetta. Vaadituista oikeudenkäyntikuluista konkurssipesä ja kaupunki myönsivät oikeaksi määrältään enintään 16 896,72 euroa. Kaupunki kuitenkin katsoi, että sen osuus kuluista tuli määrätä huomattavasti pienempänä ottaen huomioon, että kyseessä oli sen osalta lapsen elatusapua koskeva saatava, jonka kaupunki oli velvollinen perimään. Verohallinto kiisti oikeudenkäyntikulujen maksuvelvollisuuden 25.3.2008 edeltävältä ajalta ja myönsi oikeudenkäyntikulujen määräksi 5 000 euroa. Käräjäoikeuden tuomio 9.2.2009 Käräjäoikeus vahvisti kanteen mukaisesti, ettei kiinteistöä saanut käyttää A:n velkojen suorittamiseen. Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus lausui, että koska konkurssipesä, Verohallinto ja Turun kaupunki olivat hävinneet asian, ne olivat lähtökohtaisesti velvolliset korvaamaan R Oy:n tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka kyseessä oli ollut niin sanottu täytäntöönpanoriitakanne, joka vaikeudeltaan poikkesi normaalisti käsiteltävistä velkomus- ja avioeroasioista, ei kyseessä kuitenkaan ollut niin vaikea asia, että asian hoitamiseksi olisi vaadittu 144 tuntia erilaisia toimenpiteitä. Kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksena käräjäoikeus piti myönnettyjä 16 896,72 euroa, joka konkurssipesä oli velvoitettava maksamaan.

§:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisten maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Käräjäoikeus katsoi, että huomioon ottaen kaupungin asema lapsen elatusapujen perijänä ja oikeudenkäyntiin johtaneet seikat oli kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta velvoittaa kaupunki ottamaan osaa oikeudenkäyntikulujen maksamiseen samalla määrällä kuin konkurssipesä, joka oli ollut asiassa aktiivisin toimija ja jota ilman koko oikeudenkäyntiä tuskin olisi syntynyt. Nämä seikat huomioon ottaen kaupungin korvausvelvollisuus voitiin alentaa 1 000 euroon. Verohallinto oli osallistunut oikeusprosessiin pelkästään puoltamalla 25.3.2008 tehtyä samastuspäätöstä ja antamalla vastauksen 30.6.2008.

§:n säännös huomioon ottaen myös Verohallinnon korvausvelvollisuutta tuli alentaa. Käräjäoikeus katsoi, että sen osalta kohtuullisena korvausmääränä oli pidettävä myönnettyjä 5 000 euroa. Käräjäoikeus velvoitti konkurssipesän maksamaan oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi R Oy:lle 16 896,72 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomiosta. Oikeudenkäyntikulukorvauksen ja korkojen maksamiseen Turun kaupungin ja Verohallinnon oli yhteisvastuullisesti osallistuttava, kaupungin 1 000 euron ja Verohallinnon 5 000 euron osalta. Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Karsio. Turun hovioikeuden tuomio 16.2.2010 Konkurssipesä ja R Oy valittivat hovioikeuteen. Konkurssipesä vaati kanteen hylkäämistä. R Oy vaati konkurssipesän, Verohallinnon ja Turun kaupungin velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa täysimääräisesti korkoineen käräjäoikeudessa vaaditulla tavalla ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 4 148 euroa. Pääasian osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Käräjäoikeuden tuomitsemien oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus totesi, että kun täytäntöönpanoriita oli nostettu ilman voudin antamaa osoitusta, tulivat ulosottokaaren 10 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan noudatettavaksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat säännökset, joiden mukaan käräjäoikeus oli asian ratkaissut. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen myös oikeudenkäyntikuluja koskevilta osin. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Jukka Uusitupa ja Marianne Salonen. Esittelijä Atso Sinervo. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa Valituslupa myönnettiin. R Oy (jäljempänä yhtiö) vaati, että konkurssipesä ja Verohallinto velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen kulut käräjäoikeuden osalta 31 622,40 eurolla korkoineen, johon määrään kaupungin oli osallistuttava yhteisvastuullisesti 20 642,40 euron osalta korkoineen. Lisäksi yhtiö vaati, että konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 4 148 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 2 500 eurolla, jälkimmäinen määrä korkoineen. Konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki vastasivat muutoksenhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä. Konkurssipesä vaati korvaukseksi vastauskuluista 2 460 euroa korkoineen. Yhtiölle varattiin tilaisuus lausua konkurssipesän vastauskuluvaatimuksesta Korkeimmassa oikeudessa. Yhtiö antoi lausuman. Konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki antoivat Korkeimman oikeuden kehotuksesta vastauksen yhtiön hovioikeudessa tekemästä vaatimuksesta saada korvausta valituksestaan hovioikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Konkurssipesä vaati korvaukseksi tästä vastauksesta johtuneista kuluista 400 euroa korkoineen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Kihlakunnanvoudin ulosottoasiassa 25.3.2008 tekemän päätöksen mukaan yhtiön nimissä oleva kiinteistö voitiin ulosmitata A:n veloista. Kihlakunnanvouti ei ole antanut osoitusta täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseen. Yhtiön A:n ulosottovelkojia, muiden ohella konkurssipesää, Verohallintoa ja Turun kaupunkia, vastaan vireille panemasta kanteesta on hovioikeuden tuomiolla lainvoimaisesti ratkaistu, ettei yhtiön kiinteistöä voida ulosmitata A:n veloista.
2. Yhtiö on tässä ilman osoitusta vireille panemassaan täytäntöönpanoriita-asiassa vaatinut, että kannetta vastustaneet velkojat eli konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.
3. Asiassa on kysymys täytäntöönpanoriita-asian hävinneiden konkurssipesän, Verohallinnon ja kaupungin velvollisuudesta korvata yhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa. Ratkaistavana on ensinnäkin se, onko yhtiöllä oikeus saada korvatuksi sen käräjäoikeudessa vaatima oikeudenkäyntikulujen määrä kokonaan, ja erityisesti Verohallinnon ja kaupungin korvausvastuun määrä. Asiassa on edelleen arvioitava, voidaanko viimeksi mainittujen velkojien oikeudenkäyntikulujen korvausvastuuta kohtuullistaa. Vielä on ratkaistava, miten kulujen korvausvastuu määräytyy hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Sovellettavat säännökset
4. Ulosottokaaren 10 luvun 18 §:n 2 momentin mukaan, jos täytäntöönpanoriitakanne on nostettu ilman ulosottomiehen antamaa osoitusta kanteen nostamiseen, noudatetaan oikeudenkäyntikulujen osalta, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä säädetään, että asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä.
5. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään, että milloin useampi kuin yksi asianosainen on vastuussa samoista oikeudenkäyntikuluista, he vastaavat niiden korvaamisesta yhteisvastuullisesti. Pykälän 2 momentin mukaan kustannukset, jotka liittyvät ainoastaan jotakin asianosaista koskevaan asian osaan, hänen on korvattava yksin.
6. Saman luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.
7. Luvun 16 §:n 1 momentissa säädetään, että jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä käräjäoikeudessa ja konkurssipesän vastuu näistä kuluista
8. Yhtiö on käräjäoikeuskäsittelyn osalta vaatinut, että konkurssipesä ja Verohallinto velvoitetaan maksamaan yhteisvastuullisesti 22.3.2007 ja 1.4.2008 välisenä aikana aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 10 980 euroa ja että konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki velvoitetaan maksamaan yhteisvastuullisesti 18.4.2008 lukien aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 20 642,40 euroa.
9. Korkein oikeus toteaa, että yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimus ajalta 22.3.2007 - 1.4.2008 perustuu pääasiassa niihin kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä ulosottovirastossa ennen kihlakunnanvoudin tekemää ratkaisua. Ulosottoasiassa asianosaiset vastaavat itse kustannuksistaan. Kuitenkin ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentissa mainitussa tilanteessa valtio voidaan määrätä korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikulut. Ulosottokaaren 10 luvun 18 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla täytäntöönpanoriita-asian oikeudenkäyntikuluilla tarkoitetaan vain niitä kuluja, jotka ovat aiheutuneet täytäntöönpanoriitakanteen vireille panemisesta ja asian käsittelystä tuomioistuimessa. Yhtiön 22.3.2007 ja 1.4.2008 väliseltä ajalta vaatimat kulut eivät ole täytäntöönpanoriidasta johtuvia kuluja. Sen vuoksi vaatimukselle tältä osin ei ole laillista perustetta.
10. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että yhtiön tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset ja siis oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaiset oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa olivat konkurssipesän ja kaupungin määrällisesti myöntämät 16 896,72 euroa, ja velvoittaneet konkurssipesän maksamaan tämän määrän korkoineen yhtiölle. Korkein oikeus katsoo, että tältä osin yhtiö ei ole esittänyt perustetta muuttaa hovioikeuden ratkaisua. Konkurssipesän maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen määrä siten pysytetään. Verohallinnon ja kaupungin vastuu yhtiön oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa sekä vastuun kohtuullistaminen
11. Alemmat oikeudet ovat lähteneet siitä, että Verohallinto ja kaupunki olivat sinänsä vastuussa yhtiön oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja että kulut siis johtuivat osaltaan myös näiden toimenpiteistä. Alemmat oikeudet ovat kuitenkin

§:n nojalla kohtuullistaneet Verohallinnon vastuun kuluista 5 000 euroksi ja kaupungin vastuun 1 000 euroksi. Käräjäoikeus on maininnut kohtuullistamisen perusteina Verohallinnon osalta kihlakunnanvoudin samastuspäätöksen puoltamisen ja vastauksen antamisen eli vähäisen osallistumisen oikeudenkäyntiin sekä kaupungin osalta sen aseman lapsen elatusapujen perijänä ja oikeudenkäyntiin johtaneet seikat.

1. Yhtiön muutoksenhaun johdosta on ratkaistava, onko Verohallinto 5 000 euroa ylittävältä osalta ja kaupunki 1 000 euroa ylittävältä osalta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaisessa täysimääräisessä oikeudenkäyntikuluvastuussa yhtiön kuluista eli johtuvatko yhtiöt kulut näiden määrien ylittävältä osalta myös Verohallinnon ja kaupungin toimenpiteistä oikeudenkäynnissä. Jos niiden katsotaan olevan sanotulla perusteella vastuussa mainittuja määriä suuremmilta osin, on ratkaistava, voidaanko kuluvastuuta tuolta ylimenevältä osalta kuitenkin kohtuullistaa.
2. Yhtiön nostettua täytäntöönpanoriitakanteen ilman ulosottomiehen antamaa osoitusta kanteen nostamiseen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen sovelletaan ulosottokaaren 10 luvun 18 §:n 2 momentin mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Näin ollen häviävä asianosainen on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan voittaneen osapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
3. Alemmat oikeudet ovat kohdassa 11 kerrotuin tavoin kohtuullistaneet Verohallinnon ja kaupungin maksettavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen määrää

§:n nojalla. Tämän vuoksi Korkein oikeus arvioi tässä tapauksessa ensin, ovatko säännöksestä ilmenevät kohtuullistamisperusteet sovellettavissa Verohallinnon ja kaupungin kuluvastuuseen.

1. Mainittua lainkohtaa koskevissa esitöissä (HE 107/1988 vp s. 20) todetaan, että säännöksen soveltaminen tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa, jos kohtuullistamisen edellytykset kokonaisuutena arvioiden täyttyvät. Kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia säännöksessä mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä yksinään ei voi täyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (KKO 2005:91).
2. Säännöksessä on yhtenä kohtuullistamisharkintaan vaikuttavana seikkana todettu asianosaisen asema. Tällä tarkoitetaan erityisesti sitä, että asianosaisten aseman tulee olla oikeudenkäynnissä tai sen ulkopuolella olennaisesti erilainen. Tyypillisenä tilanteena voidaan pitää asiaa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä valtio tai muu julkisyhteisö ja toisaalta yksityinen kansalainen. Tässä tapauksessa yksityisen yhtiön vastapuolina ovat valtio, jota edustaa Verohallinto, ja kaupunki. Niiden asemaa ei voida pitää yksityisen yhtiön asemaa heikompana. Oikeudenkäyntikulujen määrää ei siten voida kohtuullistaa osapuolten aseman perusteella.
3. Kohtuullistamisperusteena on lisäksi otettava huomioon asian merkitys asianosaisille kokonaisuutena arvioiden. Kaupunki on vedonnut siihen, että sen saatava A:lta oli määrältään vähäinen elatustukisaatava. Korkein oikeus toteaa, että asia on ollut yhtiölle merkittävä, koska kysymys on ollut sen omistaman kiinteistön käyttämisestä A:n velkojen suorittamiseen. Sen sijaan vastaavaa merkitystä ei arvioinnissa voida antaa kaupungin saatavan perusteelle ja pienelle määrälle, vaan kaupungille asia on ollut kokonaisuutena arvioiden vähäinen.
4. Korkein oikeus katsoo, että mainitut perusteet huomioon ottaen ei kokonaisuutena arvioiden ole edellytyksiä kohtuullistaa Verohallinnon ja kaupungin oikeudenkäyntikuluvastuuta

§:n nojalla.

1. Tämän jälkeen ratkaistavana on kysymys siitä, vastaavatko myös Verohallinto ja kaupunki kaikista yhtiölle korvattavista oikeudenkäyntikuluista vai voidaanko kuluvastuuta harkittaessa ottaa huomioon myös se, missä määrin yhtiön oikeudenkäyntikulut ovat aiheutuneet Verohallinnon ja kaupungin toimenpiteistä.
2. Kysymyksessä on ollut täytäntöönpanoriitakanne, jonka yhtiö on nostanut kihlakunnanvoudin tehtyä päätöksen siitä, että yhtiön nimissä oleva kiinteistö voitiin ulosmitata A:n veloista. Ulosottokaaren ja aiemman ulosottolain esitöissä on todettu, että oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta päätettäessä tulisi ottaa huomioon ulosottoasioiden luonne viranomaisen suorittamana täytäntöönpanona, josta aiheutuvat valitukset usein johtuvat viranomaisen yksin päätettävissä olevista seikoista (HE 106/1995 vp s. 116 ja HE 83/2006 vp s. 66 ja 78). Samoin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä on lausuttu, että esimerkiksi ulosottovalitusasioissa ja ulosottolain nojalla ajetuissa täytäntöönpanoriitakanteissa vastaajiksi haastetaan sellaisiakin henkilöitä, joita ei voida katsoa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kannalta jutun voittajiksi tai häviäjiksi, oli jutun lopputulos mikä tahansa. Näissä asioissa vastaajaksi haastettua ei voida pitää häviäjänä, ellei hän osallistu oikeudenkäyntiin siten, että oikeudenkäyntikulut kasvavat (HE 107/1998 vp s. 17).
3. Kun ulosottokaaressa oikeudenkäyntikuluvastuu täytäntöönpanoriitakanteissa on eriytetty sen mukaan, onko täytäntöönpanoriitaosoitus annettu, koskee edellä lausuttu nimenomaisesti vain osoituksesta nostettua kannetta taikka ulosottovalitusta. Sanotut perusteet eivät kuitenkaan ole merkityksettömiä myöskään arvioitaessa velkojan kuluvastuuta ilman osoitusta nostetussa täytäntöönpanoriidassa. Osoituksen puuttumisella on katsottu olevan merkitystä erityisesti silloin, kun sivullinen nostaa kanteen asiassa, jonka siirtämiseen täytäntöönpanoriitakanteena käsiteltäväksi ulosottoviranomainen tai käräjäoikeus ei ole nähnyt aihetta (HE 106/1995 vp s. 75 ja HE 83/2006 vp s. 66). Sen sijaan velkojalla on tällöin lähtökohtaisesti perusteltu syy luottaa ulosottoviranomaisen virkatoimen pysyvyyteen.
4. Oikeudenkäyntikuluvastuu täytäntöönpanoriita-asiassa on ulosottokaaren 10 luvun 18 §:ssä säädetty kerrotuin tavoin riippuvaksi siitä, onko täytäntöönpanoriitakanne nostettu ulosottomiehen antamasta osoituksesta vai ilman sitä. Ulosottokaaren esitöistä päätellen sääntelyn tausta-ajatuksena on ollut, että mikäli ulosottomieskin on pitänyt täytäntöönpanossa syntynyttä riitatilannetta epätietoisena tai tulkinnanvaraisena, oikeudenkäyntiin on kaikkien osapuolten kannalta perusteltu syy, jolloin pääsääntönä on kunkin asianosaisen vastuu omista oikeudenkäyntikuluistaan. Jos sitä vastoin kanne nostetaan ilman osoitusta, oikeudenkäynnin hävinneelle osapuolelle on katsottu perustelluksi asettaa tätä ankarampi, oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukainen kuluvastuu.
5. Niin kuin edellä on todettu, saatetaan ulosottokaaren nojalla ilman osoitusta vireille pannussa täytäntöönpanoriita-asiassa haastaa vastaajiksi sellaisiakin velkojia, joilla ei ole asiassa intressiä vastustaa kannetta joko lainkaan tai ainakaan enemmälti kuin hyväksymällä asiassa ulosottomiehen kanta. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo perustelluksi, että vastaajiksi haastetut velkojat voivat olla tällaisessa täytäntöönpanoriita-asiassa toisiinsa nähden erilaisessa asemassa harkittaessa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta siinä tapauksessa, että velkojat häviävät asian.
6. Arvioitaessa siten voittaneen asianosaisen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvien kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrää huomiota voidaan kiinnittää myös siihen, missä määrin hänen oikeudenkäyntikulunsa ovat aiheutuneet kunkin vastapuolen toimenpiteistä. Oikeudenkäyntikuluvastuuseen voi siten vaikuttaa sekin, puoltaako muutoin passiivisena oikeudenkäynnissä pysyttelevä velkoja vain ulosottomiehen ratkaisun pysyttämistä vai osallistuuko velkoja oikeudenkäyntiin asiaansa aktiivisesti ajaen ja selvitystä esittäen siten, että velkojan toimenpiteiden voidaan katsoa lisänneen voittaneen asianosaisen kuluja.
7. Tämän asian vastaajista konkurssipesä on osallistunut aktiivisesti oikeudenkäyntiin sen kaikissa vaiheissa vastustamalla kannetta, riitauttamalla yksilöidysti kanneperusteet sekä esittämällä kirjallisia todisteita ja henkilötodistelua. Verohallinto on kirjallisessa vastauksessaan vastustanut kannetta tukeutuen lähinnä kihlakunnanvoudin täytäntöönpanossa tekemään ratkaisuun. Verohallinto ei ole osallistunut oikeudenkäyntiin valmisteluistunnoissa tai pääkäsittelyssä. Kaupunki puolestaan on ollut edustettuna kahdessa valmisteluistunnossa ja pääkäsittelyssä vastustaen kannetta todistelua kuitenkaan esittämättä.
8. Käräjäoikeus on ratkaissut asian tuomiolla kaikkien vastaajiksi haastettujen velkojien osalta. Yhtiön on siten tullut esittää selvitystä kanteensa tueksi, paitsi konkurssipesän oikeudenkäynnissä vetoamien seikkojen ja sen esittämän selvityksen johdosta, myös sen vuoksi, että Verohallinto ja kaupunki ovat vastustaneet kannetta. Koska yhtiölle aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen voidaan kuitenkin arvioida aiheutuneen vain osaksi Verohallinnon ja kaupungin toimenpiteistä oikeudenkäynnissä, Verohallinto ja kaupunki ovat vastuussa yhtiön oikeudenkäyntikuluista vain näiden kulujen osalta. Korkein oikeus arvioi mainittujen oikeudenkäyntikulujen määräksi 10 000 euroa, millä määrällä Verohallinnon ja kaupungin on yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuuteen tuomitun konkurssipesän kanssa osallistuttava yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa
9. Yhtiö on vaatinut, että konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan yhtiölle korvaukseksi muutoksenhakemisesta aiheutuneista kuluista hovioikeudessa 4 148 euroa ja Korkeimmassa oikeudessa 2 500 euroa, viimeksi mainittu määrä korkoineen. Korkein oikeus toteaa, että yhtiö on esittänyt jo hovioikeudessa mainitun kuluvaatimuksen, vaikka vaatimus ei ilmenekään hovioikeuden tuomiosta. Konkurssipesä, Verohallinto ja kaupunki ovat antaneet Korkeimman oikeuden pyynnöstä lausuman kuluvaatimuksen johdosta.
10. Konkurssipesä on vaatinut Korkeimmassa oikeudessa korvaukseksi vastauskuluistaan yhtiön valitukseen 2 460 euroa ja yhtiön hovioikeudessa esittämään kuluvaatimukseen 400 euroa, molemmat määrät korkoineen.
11. Yhtiö häviää muutoksenhaun konkurssipesää vastaan. Tämän vuoksi se on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan konkurssipesän vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsoo ratkaistavana olevan asian laatu huomioon ottaen kohtuulliseksi korvaukseksi näistä kuluista 500 euroa. Se seikka, että konkurssipesä on antanut erikseen lausuman yhtiön hovioikeudessa vaatimista oikeudenkäyntikuluista, ei oikeuta tässä tapauksessa lisäkorvaukseen, koska kysymys on ollut vain kulujen määrää koskevan lausuman antamisesta.
12. Yhtiö voittaa muutoksenhaun Verohallintoa ja kaupunkia vastaan osaksi. Verohallinnon ja kaupungin kuluvastuuta on näin ollen arvioitava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n perusteella. Pääosa yhtiön vaatimista oikeudenkäyntikuluista on kohdistunut sen kysymyksen käsittelemiseen, millä tavoin Verohallinnon ja kaupungin asema vastaajina oikeudenkäynnissä konkurssipesän myötäpuolina vaikuttaa niiden velvollisuuteen osallistua oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Tämän perusteen ja vaatimuksen määrän pääosan osalta asia ratkaistaan yhtiön vahingoksi. Tämän vuoksi asiassa ei ole syytä velvoittaa Verohallintoa ja kaupunkia korvaamaan osaksikaan yhtiön oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa eikä Korkeimmassa oikeudessa, joten yhtiö saa pitää sanotut kulunsa vahinkonaan. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti. Verohallinnon ja Turun kaupungin on käräjäoikeuden tuomitsemien määrien sijasta maksettava yhteisvastuullisesti X Oy:n konkurssipesän kanssa R Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeuden osalta 10 000 euroa. Verohallinnon on maksettava sanotulle määrälle korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 5 000 euron osalta käräjäoikeuden määräämin tavoin ja 5 000 euron osalta siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Turun kaupungin on maksettava sanottua viivästyskorkoa 1 000 euron osalta käräjäoikeuden määräämin tavoin ja 9 000 euron osalta siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. R Oy velvoitetaan maksamaan X Oy:n konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 500 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Muilta osin oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Jorma Rudanko (eri mieltä) ja Pekka Koponen. Esittelijä Matti Sepponen (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Esittelijäneuvos Sepponen: Perustelujen kohtien 1 - 19 osalta mietintöni vastaa Korkeimman oikeuden päätöstä. Sen jälkeen mietintöni kuuluu: Korkein oikeus todennee, että Verohallinto ja kaupunki ovat kirjallisesti vastustaneet yhtiön kannetta. Verohallinto ei ole muutoin osallistunut käräjäoikeudessa asian käsittelyyn. Se ei ole ollut edustettuna käräjäoikeuden valmisteluistunnoissa eikä pääkäsittelyssä. Kaupunki on osallistunut käräjäoikeuden kolmesta valmisteluistunnosta kahteen istuntoon sekä pääkäsittelyyn. Kun osa kannetta vastustaneista vastaajista oli ollut poissa valmisteluistunnoista ja pääkäsittelystä, on pääteltävissä, että yhtiö on vaatinut asian ratkaisemista tuomiolla myös istunnoista poissaolleita vastaajia kohtaan. Tämä on merkinnyt sitä, että yhtiön on tullut oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 11 §:stä ilmenevän periaatteen mukaan esittää kanteen hyväksymistä varten tarvittava selvitys. Siten yhtiön on tullut antaa kanteen hyväksymistä varten selvitys paitsi sen vuoksi, että konkurssipesä oli käräjäoikeudessa kirjallisesti sekä valmisteluistunnoissa ja pääkäsittelyssä vastustanut kannetta, myös sen vuoksi, että Verohallinto ja kaupunki olivat kirjallisesti vastustaneet kannetta. Sen vuoksi Verohallinto ja Turun kaupunki ovat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja 9 §:n 1 momentin nojalla yhteisvastuullisesti konkurssipesän kanssa vastuussa yhtiölle aiheutuneista tarpeellisista toimenpiteistä johtuneista kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista. Kuten kohdasta 10 ilmenee, nämä kulut ovat olleet 16 896,72 euroa. Edellä sanotun johdosta Korkein oikeus muuttanee hovioikeuden tuomiota siten, että Verohallinnon ja Turun kaupungin on hovioikeuden tuomitsemien määrien sijasta maksettava yhteisvastuullisesti konkurssipesän kanssa yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeuden osalta 16 896,72 euroa korkoineen. Verohallinto ja Turun kaupunki velvoitettaneen yhteisvastuullisesti suorittamaan R Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeuden osalta 600 ja Korkeimman oikeuden osalta 600 euroa, jälkimmäinen määrä korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Muilta osin mietintöni lopputulos vastaa Korkeimman oikeuden päätöksen lopputulosta. Oikeusneuvos Rudanko: Hyväksyn mietinnön. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa vaadituista oikeudenkäyntikuluista ilmoitan olevani samalla kannalla kuin enemmistö. Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rudanko.