KKO/2012/25

2012 false KKO:2012:25 A oli käräjäoikeudessa tuomittu aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. OK 25 a luku 11 § 1 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 4.2.2011 Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 23 luvun 4 §:n nojalla 10.12.2010 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijasta määrättiin yhdyskuntapalvelua 60 tuntia. Syyte ja vastaus käräjäoikeudessa sekä käräjäoikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian on ratkaissut käräjätuomari Vesa-Matti Valkama. Turun hovioikeuden päätös 8.6.2011 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että rangaistus määrätään ehdolliseksi tai että sitä ainakin alennetaan. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mariitta Lehmus, Riitta Santo ja Juha Suvanto. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että jatkokäsittelylupa myönnetään ja asia palautetaan hovioikeuteen. Pääasian osalta A vaati, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.
2. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta; 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä; 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa; tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. Käräjäoikeuden tuomio
3. A on käräjäoikeudessa tuomittu 10.12.2010 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijasta on määrätty yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.
4. A:n syyksi on luettu, että hän oli kuljettanut henkilöautoa Salon kaupungin keskustan alueella nautittuaan alkoholia niin, että hänellä oli ajon jälkeen ollut 0,86 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa ja että olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus on lausunut, että tekoaika oli ollut perjantai-ilta kello 22.55 ja ajo oli tapahtunut Salon keskustassa. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut syytä epäillä A:n lausumaa, jonka mukaan tarkoitettu ajomatka oli ollut suhteellisen lyhyt. Käräjäoikeus on pitänyt uskottavana sitäkin, että muu liikenne oli kyseiseen aikaan ollut suhteellisen hiljaista, mutta yleisen elämänkokemuksen perusteella liikennettä oli tuohon aikaan todennäköisesti jonkin verran ollut.
5. Käräjäoikeus on todennut, että A oli tuomittu 19.3.2009 annetulla tuomiolla 23.1.2009 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeuteen, jonka koeaika oli määrätty päättymään 31.3.2011, sekä oheissakkoon. Ottaen erityisesti huomioon sen, että kyse oli samantyyppisestä rikoksesta kuin nyt syyksiluettava teko, käräjäoikeus on katsonut A:n aikaisemman rikollisuuden estävän hänelle tuomittavan vankeusrangaistuksen tuomitsemisen ehdollisena.
6. Syyttäjän vaadittua aiemman ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi käräjäoikeus on tältä osin ottanut huomioon, että nyt syyksiluettava teko oli tehty ajallisesti suhteellisen lähellä yli kahden vuoden mittaisen koeajan päättymistä, sekä edellä teko-olosuhteista selostetut seikat. Sen vuoksi käräjäoikeus on katsonut, ettei ollut aihetta määrätä sitä täytäntöönpantavaksi, ja hylännyt tätä koskevan vaatimuksen. A:n valitus hovioikeudessa ja hovioikeuden ratkaisu
7. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi, koska käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli tekoon ja rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara. Hän on korostanut, että ajo oli tapahtunut hiljaisella nopeudella hiljaisen liikenteen aikaan, ja ajomatka oli ollut lyhyt. Mitään vahinkoa ei ollut aiheutunut. A on viitannut Rovaniemen hovioikeuden 15.1.2004 antamaan, Finlex-tietokannassa julkaistuun ratkaisuun (RHO:2004:1), jossa törkeästä rattijuopumuksesta aikaisemmin ehdolliseen rangaistukseen tuomitulle tuon ehdollisen rangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta on määrätty seuraamukseksi ehdollinen vankeusrangaistus ja oheissakko. A on katsonut, että hänet oli tuomittu Rovaniemen hovioikeuden julkaistussa ratkaisussa tuomittua ankarampaan rangaistukseen, vaikka A:n teko oli ollut monessakin suhteessa lievemmän laatuinen. Rikoksen uusimisnopeuskin oli huomattavasti pienempi kuin mainitussa julkaistussa ratkaisussa.
8. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle eikä ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Korkeimman oikeuden arviointi
9. A:n valituksen perusteella hovioikeudessa on ollut kysymys rikoslain 6 luvun 9 §:ssä säädellystä valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä. Pykälän 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Rangaistuksen määräämisen lähtökohtia koskevan 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
10. A:n valituksessa hovioikeuteen on tuomittua rangaistusta pidetty liian ankarana tekoon ja rangaistuskäytäntöön nähden. Tekoon liittyvien seikkojen osalta valituksessa on mainittu ajonopeus, ajomatka ja vallinnut liikennetilanne. Rangaistuskäytännön osalta on viitattu yhteen hovioikeusratkaisuun. Yleisiä näkökohtia
11. Törkeä rattijuopumus on käräjäoikeuksissa käsiteltävissä rikosasioissa yleisimpiä rikosnimikkeitä. Tällaisia asioita käsitellään käräjäoikeuksissa vuosittain yli 10
12. Käräjäoikeuksissa joudutaan siten hyvin monissa ja erilaisissa tapauksissa ottamaan kantaa seuraamusten määräämiseen törkeästä rattijuopumuksesta, myös teon uusimistapauksissa. Yleensä ei ole kysymys erityisen vaativista rikosasioista. Sen kaltaiset tekoa ja teko-olosuhteita koskevat seikat, joihin A on asiassa vedonnut, ovat seuraamusharkinnassa tyypillisesti esillä ja arvioitavina. Käräjäoikeuksissa on myös hyvät edellytykset pitää silmällä seuraamuskäytäntöä ja sen yhtenäisyyttä tällaisissa asioissa. Vastaavasti hovioikeuksilla on hyvät edellytykset jatkokäsittelylupaharkinnassaan näiltä osin arvioida käräjäoikeuden ratkaisujen oikeellisuutta.
13. Jatkokäsittelyn lupajärjestelmässä hovioikeus arvioi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden, mutta ei ota asiaa uudelleen tutkittavaksi ja ratkaistavaksi, ellei laissa säädettyä perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiselle havaita olevan. Lupajärjestelmä on erityisen sovelias ja perusteltu sen kaltaisissa asioissa, joissa käräjäoikeuksissa yleensä on asioiden määrän ja laadun kannalta vahvat edellytykset huolehtia oikeusturvan toteutumisesta. Muutosperuste
14. Arvioitaessa, onko tämän kaltaisessa asiassa aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, on yleensä perusteltua edellyttää, että valituksessa selvästi ja seikkaperäisesti tuodaan esiin syyt, joiden vuoksi käräjäoikeuden ratkaisua olisi pidettävä asiallisesti tai oikeudellisesti kyseenalaisena. A on tällaisiksi syiksi valituksessaan esittänyt edellä kohdassa 7 mainitut seikat.
15. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan muutosperustetta sovellettaessa harkinta kohdistuu osaltaan siihen, kuinka todennäköistä on käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksessa sekä mahdollisesti pyydetyssä vastauksessa esitettyjen seikkojen perusteella, ettei käräjäoikeuden ratkaisu ole oikea. Valittajan oikeusturvanäkökohdat edellyttävät, että kynnys luvan myöntämiselle on matala ainakin sellaisessa tapauksessa, jossa ilmenee epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Momentissa käytetty sanamuoto ”ilmenee aihetta epäillä” viittaa kaikissa tapauksissa matalaan lupakynnykseen (HE 105/2009 vp s. 60). Valituksen koskiessa näytön arvioinnin oikeellisuutta, mistä nyt ei ole kysymys, kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiselle muutosperusteella on kuitenkin pykälän 2 momentin erityissäännöksen mukaan korkeampi.
16. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Käräjäoikeuden ratkaisun tai A:n hovioikeudelle tekemän valituksen perusteella asiassa ei ole ilmennyt arvioitavana ollutta tekoa tai teko-olosuhteita koskevia, seuraamusharkinnan kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka antaisivat aihetta epäillä käräjäoikeuden rangaistuslajia koskevan ratkaisun oikeellisuutta. Käräjäoikeuden ratkaisun tai valituksen perusteella asiassa ei myöskään ole ollut kysymys mistään sellaisista vastaajan henkilöön liittyvistä seikoista, jotka olisivat saattaneet olla seuraamusharkinnan kannalta asiaan vaikuttavia.
17. Siltä osin kuin A on katsonut yleisen rangaistuskäytännön edellyttävän päätymistä ehdolliseen rangaistukseen, Korkein oikeus toteaa seuraavan.
18. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan silloin, kun kysymys on rangaistuksen mittaamisesta, voidaan harkinnassa ottaa huomioon vakiintunut oikeuskäytäntö. Jos vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei ole, esimerkiksi rangaistussäännöksen uutuuden vuoksi, tulisi esitöiden mukaan jatkokäsittelylupa useimmiten myöntää (HE 105/2009 vp s. 60). Edellä kohdassa 11 mainituin tavoin nyt on kysymys rikosasiasta, jonka kaltaisia etenkin käräjäoikeuksissa ja myös hovioikeuksissa käsitellään paljon ja jossa seuraamusharkinnan perusteita ei voida pitää vakiintumattomina.
19. Valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä koskee muun muassa ratkaisu KKO 1993:
20. Korkein oikeus on tuossa asiassa sovellettavana olleen ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain nojalla katsonut, että vuotta aikaisemmin törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt vastaaja, joka oli kuljettanut autoa 2,31 promillen humalatilassa ja aiheuttanut vakavan vaaratilanteen, oli tuomittava ehdottomaan vankeuteen.
21. A:n valituksessa mainitussa Rovaniemen hovioikeuden julkaistussa ratkaisussa vastaaja oli kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 2,32 promillea. Ratkaisuselosteesta ei ilmene tarkemmin, millaiset teko-olosuhteet olivat tapauksessa olleet, esimerkiksi se, missä ajaminen oli tapahtunut. Teko oli tehty yli vuosi vastaajan syyksi aikaisemmin luetun törkeän rattijuopumuksen jälkeen ja tuolloin tuomitun ehdollisen vankeuden koeajan loppupuolella. Hovioikeus on ratkaisussaan katsonut, että vastaajalle tuomittu 75 päivän vankeusrangaistus voitiin tuomita ehdollisena. Vankeusrangaistuksen ohella vastaaja tuomittiin oheissakkoon.
22. Korkein oikeus toteaa, että oikeuskäytännön yhtenäisyyden taustalla oleva yhdenvertaisuusperiaate koskee myös rangaistuslajin valintaa ja on oikeudellisesti sitova (HE 44/2002 vp s. 186 - 187). Toisaalta on selvää, että rangaistuslajin valinta tehdään kussakin yksittäistapauksessa tekoon ja tekijään liittyvien rikoslain 6 luvun säännösten nojalla huomioon otettavien seikkojen pohjalta, mistä johtuen tuomioistuinten ratkaisut samantyyppisissäkin tapauksissa saattavat erota toisistaan ilman, että käsillä välttämättä olisi oikeusturvaa vaarantava yhdenvertaisuudesta tai oikeuskäytännön yhtenäisyydestä poikkeaminen.
23. Verrattaessa A:n tapausta ratkaisuun KKO 1993:72 on tosiasiakysymyksiä koskevien eroavuuksien lisäksi otettava huomioon rangaistusjärjestelmän kehittyminen, erityisesti mahdollisuus tuomita nykyisin seuraamukseksi yhdyskuntapalvelua joko ehdottoman vankeuden asemesta tai ehdollisen vankeuden oheisrangaistuksena. Muun muassa rattijuopumusrikosten toistumisen ehkäisemisen kannalta merkityksellinen on yhdyskuntapalveluun liittyvä mahdollisuus päihdeongelmien vähentämiseen tarkoitettujen palvelujen käyttöön.
24. Käräjäoikeus on rangaistuslajin valintaa koskevassa harkinnassaan päätynyt tuomitsemaan A:n ehdottomaan vankeuteen ja sen sijasta yhdyskuntapalveluun. Valituksessaan A on nojautunut edellä mainittuun Rovaniemen hovioikeuden ratkaisuun, jossa rangaistuslajin valinnassa on päädytty toisenlaiseen tulokseen. Korkein oikeus toteaa, että törkeää rattijuopumusta koskevassa oikeuskäytännössä on kuitenkin hyväksytty, että nyt kysymyksessä olevan kaltaisesta uusimisteosta tuomittava vankeusrangaistus voi olla ehdoton. Tämän kaltaisessa asiassa yksittäinen julkaistukaan hovioikeusratkaisu, joka ei edes ole kaikilta osin vertailukelpoinen, ei siten sellaisenaan osoita, että tässä tapauksessa rangaistuslajin valinta olisi käräjäoikeudessa poikennut yleisestä oikeuskäytännöstä ja edellyttäisi sen vuoksi asian uudelleen tutkimista hovioikeudessa. Korkein oikeus katsookin, ettei hovioikeus ole menetellyt virheellisesti päätyessään siihen, ettei asiassa ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta.
25. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan kannalta voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. Ennakkoratkaisuperuste
26. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeää myöntää asiassa jatkokäsittelylupa. Luvan myöntämiseen voi siten antaa aiheen myös tarve turvata oikeuskäytännön yhtenäisyyttä tai ohjata laintulkintaa, mistä hovioikeuskin on osaltaan vastuussa (ks. HE 105/2009 vp s. 33).
27. Selvää on, että jatkokäsittelyluvan myöntäminen mainitun lainkohdan nojalla voi olla tarpeellista myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden valvomista silmällä pitäen taikka käytännön ohjaamiseksi tai muuttamiseksi. Tällöin voidaan kuitenkin perustellusti edellyttää, että käräjäoikeuden ratkaisun tai valituksen pohjalta on selviä viitteitä siitä, että rangaistuskäytännön yhtenäisyydessä on sellaisia ongelmia tai puutteita, joiden vuoksi ohjaavia ratkaisuja tarvitaan, ja että valituksen kohteena oleva tapaus soveltuu kyseistä tarvetta palvelevan ohjaavan ratkaisun antamiseen. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen tällaisella ennakkopäätösperusteella, kun muuta perustetta ei ole, on siten harkinnanvaraista. Hovioikeuden ei tässä tapauksessa voida katsoa menetelleen virheellisesti päätyessään siihen, ettei jatkokäsittelylupaa tullut myöntää oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla. Muut perusteet
28. Asiassa ei ole ilmennyt muutakaan perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen. Hovioikeuden päätöksen muuttamiseen ei siten ole syytä. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöstä ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Jukka Sippo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.