KKO/2012/28

2012 false KKO:2012:28 A:ta oli käräjäoikeudessa syytetty vammantuottamuksesta sillä perusteella, että A oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Toinen koirista oli purrut A:n asuintalon kohdalla tiellä kävellyttä asianomistajaa vammoja aiheuttaen. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan koirat olivat olleet sisällä A:n asunnossa, jossa olivat olleet myös A ja tämän tuttava. Koirat olivat päässeet ulos asunnosta, kun tuttava ei ollut ulos mennessään sulkenut ulko-ovea kunnolla. Käräjäoikeus oli katsonut A:n huolimattomuudellaan aiheuttaneen asianomistajan vammat, koska hän ei ollut ollut paikalla tuttavan poistuessa asunnosta eikä ollut siten riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja koska hän oli laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven sulkemisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa sekä tarkistusperusteella sen selvittämiseksi, oliko A tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta oli vaadittu, että muutosperusteella ja ennakkoratkaisuperusteella. (Ään.) OK 25 a luku 11 § 1 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 26.1.2011 Käräjäoikeus tuomitsi A:n järjestyslain 14 §:n 3 momentin ja rikoslain 21 luvun 10 §:n nojalla vammantuottamuksesta 20 päiväsakkoon ja velvoitti hänet suorittamaan vahingonkorvaukseksi asianomistaja X:lle 1 443,30 euroa korkoineen. Vaatimukset ja vastaus käräjäoikeudessa sekä käräjäoikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian on ratkaissut käräjätuomari Sirpa Pakkala. Turun hovioikeuden päätös 25.5.2011 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa sekä että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Saara Laapas, Sirpa Saarnilehto ja Liisa Hirvonen. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A katsoi, että hovioikeuden olisi tullut myöntää asiassa jatkokäsittelylupa, ja vaati, että asia palautetaan hovioikeuteen sen asiallista käsittelyä varten. Syyttäjä ja X ovat vastanneet valitukseen. Syyttäjä on todennut, että asiassa olisi tullut myöntää hovioikeudessa jatkokäsittelylupa. X on yhtynyt siihen, mitä syyttäjä oli vastauksessaan esittänyt. X on vastustanut asian palauttamista hovioikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensi sijassa kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa. Vaatimukset ja vastaus käräjäoikeudessa
2. Syyttäjä on lausunut käräjäoikeudessa rangaistusvaatimuksessaan, että A oli 16.2.2010 suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. X oli kävellyt A:n talon kohdalla tiellä, kun talon pihasta oli juossut kaksi koiraa hänen luokseen, ja toinen koirista oli purrut häntä polvitaipeeseen. Pureman johdosta X:n polvitaipeeseen oli tullut haava. X:lle oli määrätty sairauslomaa ajalle 16.
3. - 21.3.
4. A oli edellä kuvatuin tavoin menetellessään huolimattomuudellaan aiheuttanut X:n vamman, jota ei ollut pidettävä vähäisenä. Tämän vuoksi syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen vammantuottamuksesta.
5. X on yhtynyt syytteeseen ja vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan X:lle vahingonkorvausta.
6. A on kiistänyt syytteen ja X:n vahingonkorvausvaatimuksen perusteeltaan. Käräjäoikeuden tuomio
7. Käräjäoikeus on selostanut ensin asiassa esitettyä suullista näyttöä. Lisäksi käräjäoikeus on selostanut järjestyslain 14 §:n sisältöä ja viitannut kahteen Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisuun, joissa on ollut kysymys koiran omistajan vastuusta koiran aiheuttamista vammoista.
8. Käräjäoikeus on tämän jälkeen todennut perusteluissaan käräjäoikeudessa kuultujen A:n ja todistaja K:n kertoneen yhdenmukaisesti, että he olivat olleet A:n asunnossa sisällä juomassa kahvia, jolloin A:n koirat olivat olleet heidän kanssaan sisällä vapaina. Koirat olivat päässeet asunnosta ulos, kun K oli lähtenyt asunnosta mennäkseen tupakalle ja kun A oli ollut samaan aikaan wc:ssä. A:n ja K:n käsityksen mukaan koirat olivat päässeet asunnosta, kun K oli sulkenut ulko-oven huolimattomasti, vaikkakin A:n kertomus osoitti, että koirat olivat voineet saada ulko-oven auki, vaikka se olisi ollut kunnolla suljettu.
9. Käräjäoikeuden mukaan A:n kertomus osoitti, että hänen koiransa olivat koulutettuja koiria, jotka olivat käyneet muun muassa suojelukoulutuksen. Tällaisen koulutuksen käynyt koira suojeli omistajaansa ja omistajan taloa. A:n ja K:n kertomukset osoittivat, että K oli viettänyt paljon aikaa koirien kanssa. Koirat olivat tunteneet näin K:n hyvin ja ne olivat voineet kokea tarvetta suojella K:ta, kun tämä oli poistunut asunnosta. Muutoinkaan ei ollut ennalta arvaamatonta, että koirat pyrkivät asunnosta ulos hyvin tuntemansa henkilön perässä. Asiassa oli riidatonta, että koirat tottelivat vain omistajaansa A:ta. Kun A ei ollut ollut paikalla K:n poistuessa asunnosta, A ei ollut riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa olisi päässyt tapahtumaan. A oli lisäksi laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi siitä, että asunnon ulko-ovet tuli sulkea kunnolla. A oli siten huolimattomuudellaan aiheuttanut X:lle mainitut vammat.
10. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n järjestyslain 14 §:n 3 momentin ja rikoslain 21 luvun 10 §:n nojalla 20 päiväsakon rangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan X:lle vahingonkorvausta, jota määrättäessä on otettu huomioon X:n K:lta ja tämän vakuutusyhtiöltä vastuuvakuutuksen perusteella saamat korvaukset. A:n valitus hovioikeudessa ja hovioikeuden ratkaisu
11. A on valittanut hovioikeuteen ja pyytänyt asiassa jatkokäsittelylupaa, koska oli aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. A on vaatinut, että syyte ja vahingonkorvausvaatimus hylätään. A:n näkemyksen mukaan käräjäoikeus ei ollut arvioinut A:n menettelyä normaalien tuottamussäännösten mukaisesti, vaan oli perustanut A:n rangaistus- ja korvausvastuun tosiasiassa vain koirien omistamiseen. A on katsonut, ettei käräjäoikeuden ilmeisesti hänen syykseen luetun huolimattomuuden tueksi viittaama järjestyslain säännös soveltunut lainkaan asiaan, koska tapaus ei ollut sattunut taajamassa. A:n huolimattomuutta tai varomattomuutta osoittavina seikkoina oli mainittu, että kun A ei ollut ollut paikalla K:n poistuessa asunnosta, hän ei ollut riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja että A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven huolellisesta sulkemisesta. Asiassa ei kuitenkaan ollut osoitettu sellaista A:n tekoa tai laiminlyöntiä, jonka perusteella A:n voitaisiin katsoa menetelleen tuottamuksellisesti. Käräjäoikeus ei ollut ottanut lainkaan kantaa siihen, mikä merkitys K:n menettelylle oli annettava arvioitaessa A:n vastuuta. Vielä A on todennut, että syytteen teonkuvaus ei ollut koskenut sitä menettelyä, minkä käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi.
12. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle eikä ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Korkeimman oikeuden arviointi
13. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste) tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy.
14. A:n valituksen perusteella kysymys on ensi sijassa siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla muutosperusteella. Niin kuin mainitusta 1 momentista ja myös luvun 17 §:n 1 momentin 1 kohdasta ilmenee, asiassa on tutkittava myös muut perusteet - tarkistusperuste, ennakkopäätösperuste ja painava syy - jatkokäsittelyluvan myöntämiselle. Näin hovioikeus onkin menetellyt. Korkein oikeus toteaa, ettei A ole riitauttanut käräjäoikeudessa esitettyä näyttöä.
15. Korkein oikeus toteaa käräjäoikeuden tuomion perustelujen viittaavan siihen, että käräjäoikeus on katsonut A:n menetelleen huolimattomasti kahdella tavalla. Ensiksi, kun A ei ollut ollut paikalla K:n lähtiessä asunnosta ulos, A ei ollut riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa olisi päässyt tapahtumaan. Toiseksi A oli laiminlyönyt ohjeistaa vieraitaan riittävästi siitä, että asunnon ulko-ovet tuli sulkea kunnolla. Käräjäoikeuden mukaan A oli siten huolimattomuudellaan aiheuttanut X:lle ruumiinvammat. Käräjäoikeus on perustelujensa syyksilukemista koskevassa osassa lausunut, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta.
16. Syytteessä on kuitenkin lausuttu teonkuvauksena, että A oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Asiassa on A:n valituksen perusteella ollut arvioitavana se, onko käräjäoikeus tuominnut A:n muusta teosta, kuin mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Yhtäältä syytteen teonkuvauksen ja käräjäoikeuden syyksilukemisen sekä toisaalta käräjäoikeuden syyksilukemisen perustelujen eroavaisuuden johdosta hovioikeuden olisi tullut arvioida sitä, mikä teko A:n syyksi oli luettu. Käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei siten ole voitu arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä.
17. Vaikka jatkokäsittelylupa onkin myönnettävä, jos jokin luvan myöntämisen perusteista täyttyy, Korkein oikeus tarkastelee asiaa tässä tapauksessa myös siltä pohjalta, että käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytteen teonkuvauksen mukaisen menettelyn. Siinäkin tapauksessa käräjäoikeus on perustellut A:n huolimattomuutta edellä kohdassa 13 kuvatuilla seikoilla. Tällöin asiassa on ollut arvioitavana vammantuottamuksen syyksilukemisen kannalta ennen kaikkea se kysymys, onko A kerrotuissa olosuhteissa rikkonut häneltä vaadittavan huolellisuusvelvollisuuden.
18. Käräjäoikeus näyttäisi arvioineen koiran omistajan huolellisuusvelvollisuutta nojautumalla lain säännöksiin ja kahteen hovioikeusratkaisuun. Asiassa on näin ollen jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteidenkin kannalta tarkasteltava sitä, saako käräjäoikeuden ratkaisu riittävästi tukea lainsäädännöstä tai oikeuskäytännöstä.
19. Rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaan vammantuottamuksesta tuomitaan se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen. Rikoslain 3 luvun 7 §:ään sisältyy tuottamuksesta seuraava määritelmä: tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Nämä säännökset antavat tuomioistuimelle laajan harkintavallan yksittäisessä tapauksessa.
20. Järjestyslain 14 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi koiran omistajan tai haltijan on pidettävä koira taajamassa kytkettynä. Pykälän 3 momentin mukaan mainittu kytkettynä pitäminen ei koske suljettua pihaa. Koiran tulee kuitenkin tällaisessakin paikassa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa. A on valituksessaan hovioikeuteen vedonnut siihen, ettei käräjäoikeuden mainitsemaa 3 momentin säännöstä voida soveltaa, koska kysymys ei ole ollut taajamasta.
21. Myös metsästyslain 51 §:ssä säädetään ulkona olevan koiran kiinnipitovelvollisuudesta. Asiayhteytensä vuoksi säännös ei sovellu tähän tapaukseen.
22. Rikoslain 44 luvun 15 §:ssä säädetään rangaistavaksi eläimen vartioimatta jättäminen. Rangaistusvastuu syntyy, jos joku tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättää asianmukaisesti vartioimatta ihmiselle vaarallisen eläimen, josta hän on vastuussa. Säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä on todettu (HE 17/2001 vp s. 57), että eläimistä vastuussa oleva joutuu tuottamuksensa perusteella korvaamaan eläinten aiheuttamat vahingot ja että huolimattomasti vahditun vaarallisen koiran purema voi saattaa koiranpitäjän vastuuseen vammantuottamuksesta.
23. Koiran tai muun eläimen omistajan huolellisuusvelvollisuuden rikkomiseen perustuvasta rikosoikeudellisesta vastuusta ei ole viimeaikaista Korkeimman oikeuden käytäntöä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1986 II 63 vuoden 1889 rikoslain 44 luvun 8 §:n 2 momenttia soveltaen tuominnut henkilön koiran valvonnan laiminlyönnistä ja ruumiinvamman tuottamuksesta, kun tämä oli kaupunkialueella pitänyt saksanpaimenkoiransa niin huonosti valvottuna, että se oli riistäytynyt irti ja hyökännyt ohi kulkeneen asianomistajan omistaman koiran kimppuun ja toisessa tilaisuudessa lisäksi törmännyt asianomistajan kuljettamaan polkupyörään, jolloin asianomistaja oli kaatunut pyörineen ja saanut vammoja. Ratkaisun tosiseikasto on siten erilainen verrattuna kysymyksessä olevaan tapaukseen. Ratkaisut KKO 1986 II 47, 1981 II 130 ja 1972 II 62 koskevat vahingonkorvausvastuuta. Käräjäoikeuden viittaamista hovioikeusratkaisuista toinen koskee koiran omistajan vahingonkorvausvastuuta ja toinen rikosoikeudellista vastuuta, kuitenkin erilaisessa tilanteessa kuin mistä nyt on kysymys.
24. Korkein oikeus katsoo, että suoraan edellä mainittujen säännösten perusteella ei voida arvioida, ovatko ne käräjäoikeuden mainitsemat seikat, joilla se on katsonut koiran omistajan rikkoneen huolellisuusvelvollisuutensa tämän tapauksen olosuhteissa, riittävät toteuttamaan rikosoikeudellisen vastuun. Käräjäoikeuden ratkaisun tueksi ei ole olemassa myöskään vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Tässä tapauksessa huolellisuusvelvollisuuden rikkomisen arvioinnissa saavat korostuneen merkityksen tapauksen olosuhteet. A on valituksessaan yksityiskohtaisesti riitauttanut ne seikat, joiden nojalla käräjäoikeus on katsonut A:n menetelleen huolimattomasti. Käräjäoikeus ei ole ottanut lainkaan kantaa siihen A:n mainitsemaan seikkaan, mikä merkitys K:n menettelylle tuli antaa arvioitaessa A:n tuottamusta.
25. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo myös, että A:n valituksen perusteella asiassa on ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta.
26. Korkein oikeus toteaa edelleen, että asiassa on ollut ratkaistavana myös koiran omistajan huolellisuusvelvollisuuden rikkomista koskeva oikeuskysymys, johon laki ei edellä lausutuin tavoin anna selvää vastausta ja josta ei ole olemassa Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä. Vaikka kysymykseen liittyykin tässä tapauksessa myös tapauskohtaisten seikkojen arviointia, on ratkaisulla kuitenkin perusasetelmansa johdosta yleistä oikeudellista merkitystä. Näin ollen asiassa olisi ollut tärkeä myöntää jatkokäsittelylupa myös lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa. Asian jatkokäsittely
27. Tällaisessa tapauksessa ei oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa voida ottaa tutkittavaksi suoraan Korkeimmassa oikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa. Asia palautetaan Turun hovioikeuteen, jossa asian käsittelyä on jatkettava. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Petteri Mikkola. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: Koiranomistaja A on syyttäjän syytteestä tuomittu käräjäoikeudessa vammantuottamuksesta sakkorangaistukseen ja vahingonkorvaukseen toisen hänen koiristaan päästyä puremaan ohikulkenutta asianomistajaa. Toisin kuin monissa muissa maissa, koiranomistajan vastuu Suomessa edellyttää mainitunlaisissa tapauksissa koiranomistajan tuottamusta. Tuottamuksen olemassaolo ratkaistaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon olosuhteet. Käsitykseni mukaan käräjäoikeus on näistä lähtökohdista asian oikein ratkaissut. Toisin kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, en näe mitään perustetta sille, että hovioikeuden olisi tällaisessa asiassa tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Jatkokäsittelylupaa koskevalla säännöstöllä on tärkeä merkitys hovioikeuksien niukkojen voimavarojen suuntaamisessa tarpeellisiin kohteisiin. Kokonaisuutena arvioiden nyt kysymyksessä oleva asia on vähäpätöinen ja sitä koskevat oikeusperiaatteet yleisesti tunnetut. Kenenkään oikeusturvaa ei ole loukattu. Hylkään valituksen.