2012 false KKO:2012:49 Käräjäoikeudessa rikoksista tuomittu A oli valittanut hovioikeuteen vaatien syytteiden hylkäämistä, rangaistuksen ja vahingonkorvauksen poistamista sekä joka tapauksessa rangais

§:n 1 momentin (381/2003) mukaan, jos valittaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, valitus jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 29 §:n mukaan asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä, katsotaan poisjääneeksi. 9.

§:n 1 momenttiin johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 91/2002 vp s. 46) todetaan, että poissaolotilanteissa valitus jää sillensä vain pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta ja että valitus tutkitaan esittelystä ratkaistavilta osin. Hallituksen esityksessä katsotaan olevan valittajan oman edun mukaista, että aikaisempaa useammin saataisiin hovioikeuden aineellinen ratkaisu eikä valitusta jätettäisi sillensä niiden kysymysten osalta, jotka hyvin voidaan tutkia hänen poissaolostaan huolimatta, kuten lainsoveltamis- ja usein seuraamuskysymykset. Hallituksen esitykseen sisältynyttä ehdotusta, jonka mukaan valitus olisi muutoinkin voitu ratkaista vain syytetyn asiamiehen läsnäollessa, ei sitä vastoin toteutettu. Tällaisen menettelyn arvioitiin yhtäältä voivan vaarantaa asianmukaisen oikeudenkäynnin, mikäli tarpeellisena pidetystä henkilökohtaisesta kuulemisesta luovutaan, ja toisaalta voivan johtaa hovioikeuksissa vaivalloisiin pääkäsittelyiden lykkäämisiin (LaVM 27/2002 vp s. 19).

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään vakiintuneesti katsonut, että oikeus tehokkaaseen puolustukseen asianajajan avulla kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspiirteisiin ja ettei syytetyltä voida riistää tuota oikeutta pelkästään sen vuoksi, ettei hän ole itse läsnä asian käsittelyssä. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että vaikka lainsäätäjällä tulee olla valta ehkäistä aiheettomia poissaoloja, pakotteena ei voida käyttää puolustajan avun epäämistä (mm. Poitrimol v. Ranska 23.11.1993, Lala v. Alankomaat ja Pelladoah v. Alankomaat 22.9.1994, Van Geyseghem v. Belgia 21.1.1999, Van Pelt v. Ranska 23.5.2000, Goedhart v. Belgia 20.3.2001 sekä Pietiläinen v. Suomi 22.9.2009).
2. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:94 jo aikaisemmin voimassa olleen

§:n 1 momentin (165/1998) nojalla sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja sen soveltamiskäytännön johdosta katsonut (kohta 17), että oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevien säännösten mukaan hovioikeus ei voi ilman erityistä syytä muuttaa käräjäoikeuden näyttökysymyksestä tekemää ratkaisua, jos todistelutarkoituksessa kuultavaksi määrätty jää pois pääkäsittelystä. Lähtökohtana on, että ylemmällä oikeudella tulee olla yhtä hyvät edellytykset arvioida suullista todistelua kuin käräjäoikeudellakin, jonka ratkaisun oikeellisuudesta siellä on kysymys. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että todistelun välittömyydestä tulee pitää kiinni myös muutoksenhakuasteessa.

§:n 1 momentin sanamuodosta ei kuitenkaan seuraa, että valitus tulisi aina jättää kokonaan sillensä, kun valittaja jää pois pääkäsittelystä hänelle annetusta määräyksestä huolimatta. Tuomioistuin, jolla on oikeus ja velvollisuus johtaa oikeudenkäyntiä, voi ja sen tulee myös tällöin ratkaista, onko valituksen tutkiminen joidenkin erikseen ratkaistavissa olevien kysymysten osalta vain asiamiestä kuulemalla aiheellista ja perusteltua. Tässä harkinnassa on otettava erityisesti huomioon valittajan perustellut oikeusturvaodotukset. Mikäli havaitaan, ettei valittajan henkilökohtainen kuuleminen ole hänelle annetusta määräyksestä huolimatta tarpeen, ei valitusta tule tällaisessa tilanteessa jättää hänen omasta poisjäännistään huolimatta osaksikaan sillensä.

1. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:30 oli samoin kysymys tilanteesta, jossa rikosasian vastaajana ollut valittaja oli jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä, johon hänet oli kutsuttu henkilökohtaisesti asian selvittämistä varten, eikä hän ollut ennalta ilmoittanut esteestä. Valittajan oikeudenkäyntiasiamies oli ilmoittanut hovioikeuden pääkäsittelyssä, että valittaja oli kotonaan sairaana, mutta hän ehtisi saapua hovioikeuteen tunnin kuluessa. Asiamies oli pyytänyt, että pääkäsittely aloitettaisiin valittajan poissaolosta huolimatta. Hovioikeus jätti valituksen kokonaan sillensä. Mainitussa tapauksessa valittaja oli vaatinut valituksessaan hovioikeudelle käräjäoikeuden tuomion kumoamista kokonaan tai toissijaisesti muun ohella rangaistuksen lieventämistä ja vahingonkorvauksen alentamista. Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa ensinnäkin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän, että valittajan kertomuksella oli ollut merkitystä myös syyksilukemisen ja rangaistuksen määräämisen kannalta. Valitus oli keskeisesti perustunut siihen, että käräjäoikeus oli arvioinut virheellisesti asiassa esitetyn näytön, ja valittaja oli itse vaatinut henkilökohtaista kuulemistaan hovioikeudessa. Valittajan vaatimukset hovioikeudessa perustuivat siihen, että hän oli kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja lisäksi lausunut, ettei hän ainakaan ollut menetellyt tahallisesti eikä ottanut kaikkea hänen anastamakseen väitettyä omaisuutta. Korkein oikeus totesi, ettei valituksessa ollut tuotu esiin sellaisia oikeudellisia kysymyksiä ja asiaväitteitä, kuten esimerkiksi väitteitä esineiden arvoista, jotka olisi voitu tutkia vain kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Asiassa ei ollut myöskään tullut esille sellaisia seikkoja, joiden johdosta hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteesta arvioida rangaistuksen määräämistä käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavasti valittajan eduksi. Näistä syistä Korkein oikeus katsoi, ettei valituksessa ollut ollut sellaisia osia, jotka olisi voitu hovioikeudessa asiallisesti tutkia ilman pääkäsittelyssä vastaanotettavaa suullista todistelua. Johtopäätös
2. A on vaatinut hovioikeudessa ensisijaisesti syytteiden hylkäämistä sekä tähän liittyen rangaistuksen ja vahingonkorvauksen poistamista. Näitä vaatimuksiaan A on perustellut sillä, että käräjäoikeus oli arvioinut näytön asiassa virheellisesti, ja tähän on perustunut myös vaatimus pääkäsittelyn toimittamisesta. Lisäksi A on vaatinut joka tapauksessa rangaistuksen alentamista, suurempaa kohtuullistamista aikaisempiin tuomioihin nähden sekä koventamisperusteen soveltamatta jättämistä. Kun A:n esteetön poissaolo oli todettu hovioikeuden pääkäsittelyssä, hänen oikeudenkäyntiasiamiehensä oli esittänyt hovioikeudelle vaatimuksen rangaistuksen mittaamista koskevan kysymyksen erottamisesta erikseen ratkaistavaksi kirjallisessa menettelyssä.
3. Kuten edellä kohdassa 11 selostetusta ratkaisusta KKO 2004:94 ilmenee,

§:n 1 momentin sanamuodosta ei seuraa, että valitus tulisi aina jättää kokonaan sillensä, kun valittaja jää henkilökohtaisesti kutsuttuna esteettä pois hovioikeuden pääkäsittelystä. Tällaisessa tilanteessa hovioikeuden tulee tapauskohtaiseen harkintaan perustuen ratkaista, onko valituksen tutkiminen joidenkin erikseen ratkaistavissa olevien kysymysten osalta aiheellista ja perusteltua. Näin on asianlaita niiden kysymysten osalta, jotka hyvin voidaan tutkia ja ratkaista valittajan poissaolosta huolimatta. Sellaisia ovat usein seuraamuskysymykset rikosasiassa.

1. Korkein oikeus katsoo, että A:n hovioikeudelle tekemässä valituksessa esitetty rangaistuksen mittaamista koskeva vaatimus on sisältänyt riittävät perusteet valituksen käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi sen osalta kirjallisessa menettelyssä. A:n henkilökohtainen kuuleminen esimerkiksi hänen henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa taikka syyksiluettujen rikosten luonteeseen liittyen ei ole ollut seuraamuskysymyksen asianmukaisen ratkaisemisen kannalta välttämätöntä. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään mitään sellaista, minkä vuoksi asianomistaja B:n oikeusturvatarpeet olisivat estäneet A:n valituksen käsittelemisen mainittujen hänen asiamiehensä esittämien rangaistuksen mittaamista koskevien vaatimusten osalta.
2. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta sillensä siltä osin kuin A:n oikeudenkäyntiasiamies oli hovioikeuden pääkäsittelyssä vaatinut asian ratkaisemista kirjallisessa menettelyssä rangaistuksen mittaamisen osalta. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio poistetaan kantelun johdosta siltä osin kuin A:n valitus on jätetty sillensä rangaistuksen alentamista, suurempaa kohtuullistamista ja koventamisperusteen soveltamatta jättämistä koskevien vaatimusten osalta. Asia palautetaan tältä osin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa käräjäoikeuden tuomiota koskeva valitus tältä osin käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä ja Ari Kantor. Esittelijä Minna Ihonen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Mansikkamäki: A on vaatinut hovioikeudessa syytteen (syytekohdat 1 - 4) ja korvausvaatimusten hylkäämistä, koska käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin. Tuomittua rangaistusta tuli ”joka tapauksessa alentaa ja kohtuullistaa enemmän aiempiin tuomioihin. Koventamisperusteen käyttämistä koskeva vaatimus tuli hylätä”. Vaatimuksia ei ollut näiltä osin perusteltu. A on nimennyt itsensä kuultavaksi hovioikeudessa. A:n asiamies on pääkäsittelyssä ilmoittanut, ettei hän tiedä syytä A:n poisjääntiin, ja pyytänyt, että valitus rangaistusta koskevilta osin käsitellään kirjallisessa menettelyssä. Syyttäjä ja kanssasyytetty ovat luopuneet A:n kuulemisesta syytekohdissa 3 ja 4, jotka koskivat paikalle saapunutta kanssasyytettyä. A:n asiamies on poistunut. Hovioikeus on pääkäsittelyn kanssasyytetyn osalta toimitettuaan antanut tuomion, jossa A:n valitus on jätetty sillensä. Hovioikeuden mukaan A:n valituksen käsittely olisi kaikilta osin edellyttänyt hänen henkilökohtaista kuulemistaan. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut hovioikeuden päätöksen purkamista ja asian palauttamista rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeuteen. A:n mukaan valituksen kokonaan sillensä jättäminen on ollut kohtuutonta. Muutoksenhakemusta ei ole perusteltu enemmälti. Rikoksesta syytetyn perusoikeuksiin kuuluu oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa oikeus puolustautua valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunut tulkintakäytäntö edellyttää, että oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännöksiä sovelletaan näiltä osin mahdollisimman joustavasti. Jo aikaisemmin voimassa olleen

§:n 1 momentin (165/1998) nojalla Korkein oikeus on katsonut, ettei valitusta tule aina jättää kokonaan sillensä, vaikka valittaja jää pois pääkäsittelystä hänelle annetusta määräyksestä huolimatta. Tuomioistuimen tulee tällöinkin ratkaista, onko perusteltua ja aiheellista tutkia valitus joltain osin vain asiamiestä kuulemalla (ks. KKO 2004:94, kohta 17, ja sittemmin sanotussa ratkaisussa lausuttua vastaava

§ 1

momentti sellaisena kuin se on laissa 381/2003, sekä lain esityöt HE 91/2002 vp s. 46). Kuten ratkaisuista KKO 2004:94 ja KKO 2011:30 tarkemmin ilmenee, edellä todettu ei merkitse sitä, että hovioikeuden menettelyä tulisi pitää aina virheellisenä, kun valitus kuitenkin jätetään myös rangaistuksen määräämisen osalta sillensä. Sitä ei merkitse myöskään esimerkiksi se pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevassa ratkaisussa KKO 2002:15 todettu, ettei rangaistuksen mittaamiseen tuossa tapauksessa liittynyt seikkoja, joiden vuoksi vastaajan henkilökohtainen kuuleminen syyttäjän valituksen johdosta olisi ollut hovioikeudessa tarpeellista. Kysymys on kussakin tapauksessa viime kädessä siitä, edellyttääkö rangaistuksen määrääminen sellaista esimerkiksi valittajan henkilöön, teon motiiviin tai syyksi luettuun tekoon liittyvän seikan arvioimista, mihin käräjäoikeudella on ollut pääkäsittelyssä vastaanottamansa näytön ja tekemiensä havaintojen perusteella hyvät edellytykset, mutta mitä mahdollisuutta hovioikeudella ei ole. A on tuomittu käräjäoikeudessa kahdesta varkaudesta (syytekohdat 1 ja 3) ja niihin liittyneistä maksuvälinepetoksista (syytekohdat 2 ja 4) toisaalta koventamis- ja toisaalta kohtuullistamisperustetta soveltaen seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen. A:n vaatimukset hovioikeudessa ovat perustuneet siihen, että käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin. Hovioikeus on toimitettuaan pääkäsittelyn syytekohtien 3 ja 4 osalta kanssasyytetyn valituksen johdosta voinut harkita, onko sen asiassa ilmenneeseen nähden perusteltua ja aiheellista omasta aloitteestaan arvioida rangaistuksen määräämistä käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavasti A:n eduksi. Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella hovioikeuden voitaisiin katsoa menetelleen asiassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin virheellisesti. Hylkään valituksen.