2012 false KKO:2012:6 Ulosmittaus oli siinä tapahtuneen selvän virheen johdosta kumottu sivullisen valituksesta. Kysymys siitä, voitiinko valtio velvoittaa korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikulut, kun sivullinen ei ollut vaatinut kulujaan oikeudenkäynnissä vaatimuksia ja todistelua esittäneiltä ulosottovelkojilta. (Ään.) UK 11 luku 20 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Ulosmittaus Länsi-Uudenmaan ulosottoviraston kihlakunnanulosottomies ulosmittasi 3.12.2008 ulosottokaaren 4 luvun 12 §:n nojalla ulosottovelallisen A:n veloista kiinteistön katsoen sen kuuluneen tosiasiallisesti velallisen varallisuuspiiriin ja määräysvaltaan, vaikka kiinteistö oli merkitty M Oy:n nimiin. Espoon käräjäoikeuden päätökset 12.11.2009 ja 22.1.2010 M Oy valitti käräjäoikeuteen vaatien, että ulosmittaus kumotaan ja että valtio velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Ulosmitattu kiinteistö ei ollut velallisen vaan sivullisen M Oy:n omaisuutta ja ulosmittaus loukkasi sen todellista oikeutta. Kiinteistön ulosmittausta ei olisi saanut toimittaa irtaimen omaisuuden ulosmittausta koskevan ulosottokaaren 4 luvun 12 §:n nojalla. Käräjäoikeus käsitteli M Oy:n valituksen yhdessä toisen ulosottovalituksen kanssa, jossa muut sivulliset vaativat samassa yhteydessä toimitetun irtaimen omaisuuden ulosmittauksen kumoamista. Lisäksi puhevaltaa valitusasiassa käyttivät kaksi ulosottovelkojaa, jotka vastustivat M Oy:n vaatimuksia ja vaativat valituksen hylkäämistä. Velkojat katsoivat, että ulosmittaus olisi voitu tehdä myös keinotekoista järjestelyä koskevan ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla. Toinen velkojista esitti myös väitteen takaisinsaantiperusteesta. Käräjäoikeus toimitti pääkäsittelyn, jossa otettiin vastaan M Oy:n ja velkojien esittämää todistelua. Käräjäoikeus kumosi kiinteistön ulosmittauksen 12.11.2009 antamallaan päätöksellä katsoen, että kiinteistöä ei olisi voinut ulosmitata irtainta omaisuutta koskevan ulosottokaaren 4 luvun 12 §:n nojalla. Ulosmittauksen toimittanut ulosottomies ei myöskään olisi ollut toimivaltainen tekemään ulosmittausta keinotekoisen järjestelyn perusteella ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n nojalla. Käräjäoikeus ratkaisi asian oikeudenkäyntikulujen osalta erikseen 22.1.2010 antamallaan päätöksellä. Käräjäoikeus katsoi, että asia ei ollut näytöllisesti eikä oikeudellisesti epäselvä, koska ulosmittaus oli toimitettu väärän lainkohdan nojalla eivätkä ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n soveltamisen edellytykset siten edes tulleet arvioitaviksi asiassa. M Oy:n valitus oli ollut aiheellinen ja perusteltu ja näissä olosuhteissa oikeudenkäyntikulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voitiin pitää kohtuuttomana. Käräjäoikeus velvoitti valtion suorittamaan M Oy:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista. Asian on ratkaissut käräjätuomari Tiina Veranen. Helsingin hovioikeuden päätös 17.6.2010 Valtio vaati valituksessaan, että se vapautetaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta tai että korvausvelvollisuutta ainakin alennetaan. Hovioikeus totesi, että sivullinen on asianosainen ulosottovalitusasiassa silloin, kun ulosmittauspäätös koskee sen oikeutta. Ulosottovalitusasioissa lähtökohtana on oikeudenkäyntikulujen jääminen asianosaisen itsensä vastattavaksi. Asian hävinnyt asianosainen voidaan kuitenkin erityisestä syystä velvoittaa korvaamaan vastapuolensa kulut. Toissijaisesti, jos kulujen jääminen sivullisen vahingoksi olisi kohtuutonta, valtio voidaan määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan tämän kulut. Koska M Oy ei ollut käräjäoikeudessa vaatinut kulujensa korvaamista sen vastapuolina olleilta ulosottovelkojilta, kysymys velkojien velvoittamisesta korvaamaan M Oy:n oikeudenkäyntikulut ei ollut tullut käräjäoikeuden arvioitavaksi. Hovioikeus katsoi, että kulujen jäämistä M Oy:n vahingoksi ei näissä olosuhteissa voitu pitää kohtuuttomana. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja vapautti valtion tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela, Tatu Leppänen ja Marjut Koivisto. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa M Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Valtio vastusti yhtiön muutosvaatimusta ja vaati valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu
- M Oy:n omistaman kiinteistön ulosmittaus on yhtiön sivullisena tekemästä valituksesta käräjäoikeudessa kumottu, koska ulosmittaus oli perustettu irtaimen omaisuuden ulosmittaamista koskevaan säännökseen ja koska ulosottomiehellä ei olisi ollut toimivaltaa tehdä päätöstä ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetusta keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisesta. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko olemassa edellytykset velvoittaa valtio korvaamaan ulosottovalitusasian voittaneen M Oy:n oikeudenkäyntikulut. Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta
- Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Tuomioistuin voi kuitenkin erityisestä syystä velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, osittain tai kokonaan korvaamaan vastapuolelleen muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos sivullisen valitus hyväksytään, valtio voidaan sivullisen vaatimuksesta määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan tämän kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana.
- Ulosottokaaren 1 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan ulosottoasian asianosaisia ovat muun muassa velallinen ja velkoja. Sivullinen ei tuon lainkohdan mukaan ole asianosainen ulosottoasiassa. Sen sijaan ulosottovalitusasiassa sivullinen tulee asianosaiseksi esimerkiksi silloin, kun ulosottomiehen päätös koskee sivullisen oikeutta ja tämä valittaa päätöksestä. Ulosottovalitusasiassa tulee siten myös sivullisen osalta sovellettavaksi ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentista ilmenevä pääsääntö asianosaisen omasta oikeudenkäyntikuluvastuusta. Näin ollen sivullinenkin vastaa ulosottovalitusasiassa lähtökohtaisesti itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.
- Ulosottovalitusasian voittaneen sivullisen oikeudenkäyntikulut voidaan määrätä ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n mukaan yhtäältä asian hävinneen vastapuolen ja toisaalta valtion korvattaviksi. Pykälän sanamuodon mukaan mainittuja korvausvastuita ei ole asetettu keskinäiseen etusijajärjestykseen. Sen sijaan vastapuolen ja valtion kulukorvausvelvollisuudelle säädetyt edellytykset poikkeavat toisistaan.
- Hovioikeuden ratkaisussaan omaksuman tulkinnan mukaan valtion korvausvastuu sivullisen oikeudenkäyntikuluista on toissijaista vastapuolen korvausvelvollisuuteen nähden. Korkein oikeus pitää tulkintaa perusteltuna siltä kannalta, että muussa tapauksessa sivullinen voisi pelkästään kohdistamalla kulukorvausvaatimuksensa yksinomaan valtioon saada aikaan sen, ettei vastapuolen korvausvelvollisuuden edellytyksiä voitaisi asiassa ottaa lainkaan tutkittaviksi. Säännöksen esitöissä on myös todettu, että silloin, kun sivullisen oikeudenkäyntikulut voidaan määrätä jonkun asianosaisen, esimerkiksi aktiivisesti prosessia käyneen velkojan korvattavaksi, valtiolle ei syntyisi vastuuta sivullisen kuluista (ks. HE 83/2006 vp s. 79).
- Korkein oikeus toteaa, että edellä mainittu tulkintavaihtoehto johtaisi kuitenkin myös siihen, että asian voittanut sivullinen, joka ei ole vaatinut oikeudenkäyntikuluja vastapuoleltaan, menettäisi kokonaan mahdollisuutensa saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, vaikka valtion korvausvastuun edellytykset muutoin täyttyisivätkin. Tällöin ei voitaisi kuluvastuuta arvioitaessa ottaa huomioon sitä, onko ulosottoviranomaisen päätös kumottu viranomaisen virheellisen menettelyn tai muun selvän virheen perusteella vai onko kysymyksessä ollut oikeudellisesti tai näytöllisesti tulkinnanvarainen tai epäselvä tilanne, jossa ulosottomiehen on ollut tehtävä ratkaisunsa. Näihin seikkoihin on säännöksen esitöissä muun ohessa viitattu valtion korvausvastuun harkintaperusteina (HE 83/2006 vp s. 79). Sivullisen oikeusturvanäkökohdat sekä kohtuussyyt huomioon ottaen Korkein oikeus pitää perustellumpana tulkita säännöstä siten, että valtion kuluvastuu voi toteutua, paitsi vastapuolen korvausvastuun ohella, myös siitä riippumatta. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden arviointi tässä tapauksessa
- M Oy:n ulosottovalitus on hyväksytty ja ulosmittaus on kumottu. M Oy:n vastapuolina ulosottovalitusasiassa olleet kaksi ulosottovelkojaa ovat osallistuneet aktiivisesti valitusasian käsittelyyn käräjäoikeudessa vaatien esittämillään perusteilla valituksen hylkäämistä ja esittäen asiassa todistelua. Osan M Oy:lle syntyneistä oikeudenkäyntikuluista voidaankin päätellä aiheutuneen sen vastapuolien menettelystä ja toimenpiteistä valitusasiassa. M Oy ei ole kuitenkaan vaatinut vastapuoliensa velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulujaan eikä asiassa ole sen vuoksi voitu arvioida, olisiko siinä ollut ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä velvoittaa vastapuolet korvaamaan M Oy:n oikeudenkäyntikulut.
- Ulosmittaus on käräjäoikeudessa kumottu 1 kohdasta ilmenevän ulosottomiehen selvän menettelyvirheen ja virheellisen lainsoveltamisen johdosta. Tähän nähden oikeudenkäyntikulujen jääminen kokonaan sivullisen vahingoksi olisi kohtuutonta. Koska M Oy ei kuitenkaan ole asiassa vaatinut vastapuoltensa velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikuluja, Korkein oikeus katsoo kohtuulliseksi määrätä valtio korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa vain osaksi. Tällaisena osuutena Korkein oikeus pitää yhtä kolmasosaa yhtiön vaatimista, ulosottovalitusasian käsittelyyn liittyvistä kuluista. M Oy:n käräjäoikeudessa esittämään oikeudenkäyntikululaskuun sisältyy käräjäoikeudenkin toteamalla tavalla myös ennen ulosmittauspäätöksen tekemistä syntyneitä kuluja, joista yhtiöllä ei ole oikeutta saada korvausta. Tällä perusteella Korkein oikeus hyväksyy vaaditut kulut 4 268,98 euron määräisinä, jolloin oikeudenkäyntikulujen korvauksen määräksi käräjäoikeuden osalta tulee 1 423 euroa.
- Muutoksenhaussa M Oy on voittanut asian. Valtio on siten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti velvollinen korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeuden osalta 1 945,90 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa kohtuulliseksi harkitulla 1 800 eurolla. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan M Oy:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena käräjäoikeudessa 1 423 euroa, hovioikeudessa 1 945,90 euroa ja Korkeimmassa oikeudessa 1 800 euroa, kaikki määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua Korkeimman oikeuden ratkaisun antamisesta lukien. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Pekka Koponen. Esittelijä Kristina Oinonen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: Asia koskee valtion vastuuta sivullisen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ulosottovalitusasiassa, jossa sivullisen valitus on hyväksytty ja ulosmittaus kumottu ulosmittauksessa tapahtuneen selvän virheen vuoksi. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin mukaan valtio voidaan määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan sivullisen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana. Korvausedellytyksen muotoilu viittaa siihen, että sivullisen tulee pyrkiä hyödyntämään myös muut korvausmahdollisuudet, kuten mainitun 20 §:n 1 momentissa säännelty ulosottovalitusasian hävinneen asianosaisen kuluvastuu. Ulosottovalitusasioissa pääsääntönä on kulujen kuittaaminen. Vain erityisestä syystä tuomioistuin voi velvoittaa hävinneen asianosaisen korvaamaan voittaneen kulut. Kun sivullisen valituksen hyväksyminen ei ole käsillä olevassa tapauksessa johtunut velkojien perusteettomista tai virheellisistä vaatimuksista, vaan ollut seurausta ulosottomiehen lainvastaisesta menettelystä, on ilmeistä, ettei ulosottovelkojiin kohdistettu sivullisen kuluvaatimus olisi tuottanut tulosta. Mainituilla perusteilla päädyn siihen, että valtio on vastuussa M Oy:n oikeudenkäyntikuluista ulosottovalitusasiassa. Kulujen kohtuulliseksi määräksi hyväksyn käräjäoikeuden osalta 4 951,95 euroa, hovioikeuden osalta 1 945,90 euroa ja Korkeimman oikeuden osalta 1 800 euroa, kaikki laillisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden ratkaisun antamisesta. Muutoksenhakuasteiden osalta korvausvelvollisuus perustuu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momenttiin.