KKO/2012/61

2012 false KKO:2012:61 Velkoja vaati A:lta kanteella suoritusta saatavasta, joka oli sisältynyt tuomioistuimen A:lle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla vahvistamaan maksuohjelmaan. Kysymys siitä, oliko A menettänyt oikeuden esittää saatavan perustetta ja määrää koskevia väitteitä maksuohjelman raukeamisen jälkeen vireille pannussa samaa saatavaa koskevassa oikeudenkäynnissä. VJL 40 § 2 mom VJL 42 § 6 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta Äänekosken käräjäoikeus oli 15.12.2000 aloittanut A:ta koskevan yksityishenkilön velkajärjestelyn. Hovioikeuden 1.7.2003 vahvistama maksuohjelma oli sisältänyt B:n alempana selostetussa kanteessa yksilöidyt saatavat. Maksuohjelma oli sittemmin määrätty raukeamaan Äänekosken käräjäoikeuden 6.3.2007 antamalla lainvoimaiseksi jääneellä päätöksellä. Asian käsittely Äänekosken käräjäoikeudessa B vaati 18.4.2007 vireille tulleessa kanteessaan, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle yhteensä 74 428,91 euroa viivästyskorkoineen maksuohjelman raukeamisesta 6.3.2007 lukien. Saatavat perustuivat velkakirjaan vuodelta 1989 sekä takaajan regressioikeuteen ja ne olivat olleet mukana A:lle 1.7.2003 vahvistetussa maksuohjelmassa. Velkajärjestelyn aloittamispäätös oli 15.12.2000 katkaissut vanhentumisen kaikkien saatavien osalta. A vaati, että kanne hylätään. Perusteinaan A lausui ensinnäkin, että velkakirjaan perustunut saatava oli ollut vanhentunut jo ennen velkajärjestelyn aloittamista ja toiseksi, ettei hän ollut myöntänyt kanteessa mainittujen saatavien olemassaoloa velkajärjestelyasiassaan. Sillä seikalla, että saatavat oli mainittu maksuohjelmaehdotuksessa, ei ollut asian ratkaisemisen kannalta merkitystä. Käräjäoikeuden tuomio 16.12.2009 Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle tämän vaatimat saatavat viivästyskorkoineen 6.3.2007 lukien. Perusteluinaan käräjäoikeus lausui, että kanteessa tarkoitettujen saatavien voimassaolo oli vahvistettu maksuohjelman vahvistamispäätöksellä 1.7.

1. Väitteitä vanhentumisesta tai muusta saatavien perusteettomuudesta ei ollut esitetty, vaikka näin olisi voitu tehdä. Päätöksen saatua lainvoiman niitä seikkoja, jotka ovat olleet ratkaisun perusteena tai joihin A olisi voinut vedota, ei voida saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Asian on ratkaissut käräjätuomari Sari Nevalainen. Vaasan hovioikeuden tuomio 2.2.2011 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Lisäperusteluina hovioikeus lausui, että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 40 §:n 2 momentin mukaan maksuohjelman vahvistaminen ei estä velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan perustetta tai määrää koskevien väitteiden tutkimista, jos velka oli velkajärjestelyn yhteydessä riitautettu ja asia oli 57 §:n 2 momentin nojalla osoitettu ratkaistavaksi erillisessä oikeudenkäynnissä. Kyseessä olevat saatavat olivat A:n oman ilmoituksen perusteella sisältyneet hänen maksuohjelmaansa eikä niitä ollut riitautettu. Velkojen peruste oli tullut oikeusvoimaisesti ratkaistuksi maksuohjelman vahvistamisen yhteydessä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Harri Kurkinen (eri mieltä) ja Maija Hakkarainen-Ylänkö. Esittelijä Anna-Maria Salparanta-Lindström. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kurkinen katsoi, että maksuohjelman rauettua A oli voinut esittää saatavien perustetta ja vanhentumista koskevia väitteitä. Konkurssilain 13 luvun 17 §:n mukaan konkurssituomiolla ei ollut konkurssiasian ulkopuolista oikeusvoimavaikutusta. Konkurssisäännön 96 §:ssä oli ollut vastaava säännös. Erityisesti viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 216/1993) esitetyt perusteet huomioon ottaen eri maksukyvyttömyysmenettelyissä annettujen ratkaisujen oikeusvoimavaikutusta ei ole syytä arvioida toisistaan poiketen. Näin ollen käräjäoikeuden olisi tullut tutkia A:n väitteet. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään tai asia palautetaan käräjäoikeuteen. B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta
2. A:lle on vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (jäljempänä velkajärjestelylaki) nojalla maksuohjelma, joka on myöhemmin määrätty raukeamaan. B on tämän jälkeen vireille panemassaan kanteessa vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle ne saatavat, jotka ovat olleet mukana rauenneessa maksuohjelmassa. A on oikeudenkäynnissä kiistänyt kannevaatimuksen ja esittänyt väitteitä kyseisten saatavien perusteesta, määrästä ja lakkaamisesta.
3. Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n menettäneen oikeutensa tehdä väitteitä, koska saatavien peruste ja määrä on myöhempiin oikeudenkäynteihin nähden sitovasti eli oikeusvoimaisesti ratkaistu maksuohjelman vahvistamisen yhteydessä. A ei ollut velkajärjestelymenettelyssä riitauttanut velkoja, vaikka hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus.
4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, estääkö maksuohjelma sen raukeamisen jälkeen tutkimasta velallisen väitteitä veloista, jotka on merkitty riidattomina tuomioistuimen vahvistamaan maksuohjelmaan. Sovellettavat velkajärjestelylain säännökset
5. Maksuohjelman raukeamisesta päättää tuomioistuin. Maksuohjelma on velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin mukaan ensiksikin määrättävä raukeamaan velallisen hakemuksesta; velallisen ei tarvitse ilmoittaa mitään perusteita hakemukselleen. Toiseksi ohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos lainkohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät eikä seuraamusta laissa määrätyt seikat huomioon ottaen voida pitää kohtuuttomana velallisen kannalta. Jos maksuohjelma on määrätty raukeamaan, velkojalla on pykälän 6 momentin nojalla oikeus vaatia maksua saatavastaan velalliselta niiden ehtojen mukaan, joita olisi ollut noudatettava ilman velkajärjestelyä. Kuten velkajärjestelylain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 183/1992 vp s. 73) on todettu, velkajärjestelyn tai - niin kuin sittemmin tarkistetussa laissa (63/1997) säädetään - maksuohjelman raukeamisen johdosta maksuohjelman oikeusvaikutukset lakkaavat ja velkojien oikeudet palaavat ennalleen.
6. Maksuohjelman oikeusvaikutuksista säädetään velkajärjestelylain 40 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen ja muiden maksuohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät vahvistetun maksuohjelman mukaisesti. Pykälän 2 momentin mukaan maksuohjelman vahvistaminen ei estä velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan perustetta tai määrää taikka velkaan liittyvän vakuusoikeuden pätevyyttä tai sisältöä koskevan väitteen tutkimista, jos velka tai oikeus on velkajärjestelyn yhteydessä riitautettu ja asia on 57 §:n 2 momentin nojalla osoitettu ratkaistavaksi erillisessä oikeudenkäynnissä.
7. Edellä viitattu velkajärjestelylain 57 § liittyy velkajärjestelyvelkojen selvittämismenettelyyn. Päättäessään velkajärjestelyn aloittamisesta tuomioistuimen tulee velkajärjestelylain 54 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan asettaa määräpäivä, johon mennessä velkojien on kirjallisesti ilmoitettava velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan määrä, mikäli se poikkeaa velallisen ilmoittamasta, uhalla, että velallisen ilmoituksen ylittävä määrä voidaan muuten jättää maksuohjelmassa huomioon ottamatta. Tuomioistuin asettaa sanotun 2 momentin 3 kohdan nojalla myös määräpäivän, johon mennessä velkojien on toimitettava mahdolliset väitteensä ehdotukseen sisältyvistä omista tai toisten velkojien veloista. Myös tämä määräys annetaan uhalla, että väitteet voidaan muuten jättää maksuohjelmassa huomioon ottamatta. Mainituista säännöksistä ja lain 66 §:n 2 momentista ilmenevin tavoin tuomioistuin voi määrätä selvittäjän suorittamaan edellä mainitut toimenpiteet tiedoksiantoineen velkojille. Tuomioistuin ratkaisee velkojien tai velallisen tekemät väitteet velkajärjestelylain 57 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelmassa, jos se on viivytystä tai muuta haittaa aiheuttamatta mahdollista, tai osoittaa 2 momentin nojalla riidan ratkaistavaksi erillisessä oikeudenkäynnissä.
8. Velkajärjestelylain 41 ja 42 §:n mukaisesti maksuohjelman nojalla voidaan säännöksistä ilmenevin edellytyksin vaatia maksuohjelmassa vahvistetun suorituksen täytäntöönpanoa niin kuin ulosottolaissa säädetään. Siten maksuohjelma rinnastuu ulosotossa suoritustuomioon. Rauenneen maksuohjelman vaikutus myöhemmässä oikeudenkäynnissä
9. Maksuohjelman raukeamisen seurauksena velallisen eduksi tehdyt velkojen järjestelyt kumoutuvat, eikä maksuohjelma siten enää ole täytäntöönpanokelpoinen. Jollei velkojalla ole ennestään ulosottoperustetta, hän tarvitsee suoritustuomion voidakseen jatkaa saatavansa pakkoperintää. Onkin selvää, ettei maksuohjelma raukeamisen jälkeen estä velkojaa nostamasta kannetta velasta, joka on kuulunut maksuohjelman piiriin ja jonka perusteella velallisen maksuvelvollisuus siinä on määrätty. Päätös, jolla maksuohjelma määrätään raukeamaan, johtaa siten siihen, että maksuohjelma menettää keskeiset lainvoimaiseen tuomioon yleensä liittyvät oikeusvaikutukset.
10. Alemmat tuomioistuimet ovat perustaneet ratkaisunsa riita-asiassa annetun tuomion yleisiin oikeusvaikutuksiin ja katsoneet, että saatavien olemassaolo ja määrä on tullut sitovasti ratkaistuksi maksuohjelman vahvistamisen yhteydessä. Oikeuskäytännössä onkin katsottu lainvoimaisen tuomion estävän sen, että asianosaiset voisivat uudessa, asiallisesti samaa asiaa koskevassa oikeudenkäynnissä vedota seikkoihin, joihin he ovat vedonneet tai olisivat voineet vedota aikaisemmassa oikeudenkäynnissä (KKO 2001:136).
11. Velkajärjestelylain säännöksistä ei ole pääteltävissä, että sillä seikalla, minkälaisena saatava määrältään ja perusteeltaan on merkitty vahvistettuun maksuohjelmaan, olisi ohjelman raukeamisen jälkeen sitova vaikutus samaa saatavaa koskevassa velkojan ja velallisen välisessä myöhemmässä oikeudenkäynnissä. Edellä kohdassa 5 mainitut lainkohdat koskevat yhtäältä maksuohjelman oikeusvaikutuksia sen keston aikana ja toisaalta erilliskanteen tutkimismahdollisuuksia velkajärjestelymenettelyn aikana.
12. Korkein oikeus toteaa, että velkajärjestely on yleistäytäntöönpanoa, jonka piiriin kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki velallisen ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneet, myös riitaiset tai epäselvät velat. Velkajärjestelyasiat käsitellään yleensä summaarisessa menettelyssä, jossa tuomioistuin määrää velkajärjestelylain 1 §:stä ilmenevän lain tarkoituksen mukaisesti maksukyvyttömän yksityishenkilön taloudellisen tilanteen korjaamiseksi hänen velkojaan koskevista järjestelyistä ja vahvistaa maksukyvyttömälle velalliselle hänen todellista maksukykyään vastaavan maksuohjelman. Maksuvelvollisuuden kokonaismäärään eivät siten vaikuta velkojen määrät tai ehdot, vaan se määräytyy yksinomaan velallisen maksukyvyn ja varojen perusteella. Näin ollen velallisen kannalta tärkeää on tavallisesti vain ohjelmassa määrätty maksuvelvollisuuden määrä eivätkä velkojen määrät tai ehdot.
13. Koska velallisen maksuvara kuitenkin jaetaan velkojille näiden saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa, velkojien oikeusturva puolestaan edellyttää lähtökohtaisesti, ettei maksuohjelmaan sisällytetä velkoja, jotka eivät sinne kuulu, ja että ne ovat määrältään oikeat. Velkajärjestelylain säännökset mahdollistavatkin velkojen riitauttamisen ja tarjoavat keinot niiden ratkaisemiseen. Toisaalta velallinen tai velkoja, joka pitäisi sinänsä aiheellisena riitauttaa jonkin saatavan perusteen tai määrän, joutuu harkitsemaan, onko erillisoikeudenkäyntiin ryhtyminen vahvistettavan maksuohjelman odotettavissa oleva sisältö ja kesto huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. Riitautuksesta luopuminen onkin järkevää ja perusteltua ainakin silloin, kun on nähtävissä, ettei velallisella olisi maksuvaraa. Riitauttamatta jättäminen perustuu tällöin oletukseen, että asianmukaisesti sujuneen maksuohjelman päätyttyä velallinen joka tapauksessa vapautuu suorittamasta myös sanotun velan maksamatta olevaa määrää. Maksuohjelma voi tosin niin velkojan kuin velallisenkin hakemuksesta raueta, jolloin velkoja voi periä saataviaan aikaisempien ehtojen mukaisesti. Kuitenkaan saatavan riitauttamista pelkästään tällaiseen, sinänsä mahdolliseen, mutta poikkeuksellisena pidettävään tapahtumainkulkuun varautumista varten ei voida velkajärjestelymenettelyssä vaatia. Sitä ei voida pitää joutuisaksi tarkoitetussa velkajärjestelymenettelyssä myöskään yleiseltä kannalta tarkoituksenmukaisena. Näistä syistä saatavan riitauttamatta jättämisen ei voida päätellä merkitsevän sitä, että saatava tai velka ehtoineen olisi edes tarkoitettu hyväksyä muutoin kuin velkajärjestelylain mukaista maksuohjelman vahvistamista varten.
14. Kuten edeltä ilmenee, velkajärjestelylain nojalla tapahtuva maksuohjelman vahvistaminen poikkeaa menettelyltään ja tarkoitukseltaan tavanomaisesta riita-asian oikeudenkäynnistä. Maksuohjelma itsessään ei velkajärjestelylain säännöstenkään perusteella saa samanlaisia oikeusvaikutuksia kuin riita-asiassa annetut tuomiot yleensä, vaan lainvoimaistakin maksuohjelmaa voidaan jälkikäteen tuomioistuimen ratkaisulla muuttaa tai määrätä se raukeamaan. Velkajärjestelymenettelyn yhteydessä tehtävien ratkaisujen merkitys liittyy kiinteästi lain tarkoitukseen ja sen toteuttamiseen, eikä ratkaisuilla voida katsoa olevan itse velkajärjestelyn ulkopuolelle ulottuvaa merkitystä. Tilanteessa, jossa maksuohjelma on rauennut ja uusi oikeudenkäynti on suoritustuomion saamiseksi joka tapauksessa välttämätön, ei ole myöskään niitä lainkäytön tehokkuuteen, taloudellisuuteen ja asianosaisten oikeusturvaan liittyviä tekijöitä, joiden vuoksi asianosaisten vaatimusten ja väitteiden esittämistä on yleensä tarpeen rajoittaa.
15. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo velkajärjestelymenettelyn erityispiirteistä seuraavan, että maksuohjelmaan riitauttamattomana sisällytetyn saatavan osalta maksuohjelman vahvistamisella on ratkaistu vain se, että kysymys on laissa tarkoitetusta velkajärjestelyvelasta, jolle tuleva maksuosuus määräytyy ohjelman mukaan. Vahvistetulla maksuohjelmalla ei siten sen raukeamisen jälkeen ole sitovaa vaikutusta samaa saatavaa koskevassa myöhemmässä oikeudenkäynnissä eikä se estä tutkimasta velallisen väitteitä näistä veloista. Korkeimman oikeuden kannanotto
16. B:n nyt vaatimia saatavia ei ollut velkajärjestelyn yhteydessä riitautettu. Näin ollen se seikka, että saatavat oli vahvistettu maksuohjelmassa, ei maksuohjelman raukeamisen jälkeen ole esteenä saatavaa koskevien väitteiden tutkimiselle. Käräjäoikeus ei siten olisi saanut mainitsemillaan perusteilla jättää A:n väitteitä tutkimatta. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan Keski-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa se omasta aloitteestaan käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen ja Marjut Jokela. Esittelijä Samuli Sillanpää.