2012 false KKO:2012:69 Perittävä oli 88-vuotiaana myynyt maatilansa osittain lahjanluonteisella kaupalla sisarenpojalleen. Kauppa oli tehty sen jälkeen, kun perittävällä oli todettu vakava sairaus. Ko

§:n 3 momentissa tarkoitettuna lahjana, joka oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Kysymys myös siitä, liittyikö kauppaan sellaisia vastasyitä, joiden nojalla lahjan arvo olisi voitu jättää lisäämättä pesän varoihin rintaperillisen lakiosaa määrättäessä. PK 7 luku 3 § 3 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa A vaati C:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että käräjäoikeus vahvistaa A:n 11.8.2008 kuolleen isän B:n jälkeen A:lle kuuluvan lakiosan suuruuden määrittämisessä otettavaksi huomioon laskennallisena lisäyksenä B:n ja C:n 22.11.2006 tekemästä kiinteistönkaupasta johtuvan testamenttiin rinnastettavan lahjan arvon 916 000 euroa ja velvoittaa C:n maksamaan A:lle lakiosan täydennyksenä B:n kuolinpesältä puuttuvien varojen vuoksi 168 018,86 euroa korkoineen. B:ltä oli perukirjan mukaisesti jäänyt rintaperillisenä A ja yleistestamentinsaajana vainajan sisarenpoika C. Perunkirjoituksen yhteydessä oli käynyt ilmi, että B oli 22.11.2006 luovuttanut omistamansa kolme eri tilaa käsittävän yhteensä noin 144 hehtaarin maatilan C:lle 200 000 eurolla. Myytyjen tilojen arvo oli ollut kaupantekohetkellä vähintään noin 1 116 000 euroa. Erimielisyyttä oli syntynyt siitä, miten lakiosa lasketaan ja mistä varoista. Tapahtumien kulusta esitettiin seuraavaa. B oli hakeutunut elokuun alkupuolella 2006 kovien kipujen vuoksi terveyskeskukseen ja tutkimuksissa B:llä oli todettu olleen eturauhassyöpä, joka oli levinnyt luustoon. B oli kuollut 11.8.2008. B oli luovuttanut omistamansa maatilan C:lle muutaman kuukauden kuluessa tultuaan tietoiseksi parantumattomasta sairaudestaan olosuhteissa ja sellaisin ehdoin, että luovutus oli rinnastettavissa testamenttiin. A:n ja B:n välillä ei ollut ollut olemassa mitään perhesiteiden syntymisedellytyksiä. A oli joutunut ajamaan isyytensä vahvistamista oikeusteitse 1997 - 1998.

§:n 3 momentin mukaan pesän varoihin oli lisättävä perittävän sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin eläessään antama lahja, että se oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Oikeuskäytännön ja kirjallisuuden mukaan tällaisia olivat lähelle perittävän kuolemaa ajoittuvat viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyt lahjoitukset ja viimeisen sairauden aikana tapahtuvat lahjoitukset. Lahjoittaminen oli objektiivisesti katsoen ollut osa B:n varautumista kuolemaansa. B:n oli myös täytynyt tietää sairauden merkitys. Lahjanluonteisen kaupan vuoksi kuolinpesän perukirjavaroihin 579 962,29 euroon oli lakiosaa laskettaessa lisättävä lahjan arvona vähintään 916 000 euroa. Kuolinpesän varoiksi oli siten tullut 1 495 962,29 euroa ja A:n lakiosan suuruudeksi 747 981,15 euroa. Pesästä puuttuvien varojen määrä oli siten 168 018,86 euroa. B:n tavoite ainoan perillisen eli A:n perinnön tyhjäksi tekemiseksi tai ainakin minimoimiseksi oli ollut erittäin johdonmukainen koko 11.3.1998 vahvistetun isyyden ajan. Vasta vakavan sairauden ilmettyä B oli syksyllä 2006 jatkanut rintaperillisensä lakiosaan merkittävästi vaikuttaneita omaisuusjärjestelyjään ja myynyt maatilansa määräämälleen yleistestamentinsaajalle lahjanluonteisella kaupalla. Vastaus C vaati kanteen hylkäämistä. C oli 22.11.2006 tehdyllä kiinteistökaupalla ostanut enoltaan B:ltä kanteessa mainitun maatilan. Kauppahinta oli ollut 200 000 euroa. Rahakauppahinnan ohella myyjä oli pidättänyt itselleen elinikäisen asumisoikeuden noin 100 m 2 :n päärakennukseen vapaine sähköineen ja lämpöineen. Elinikäinen asumisoikeus oli asuinrakennuksen ohella käsittänyt sitä ympäröineen noin 2 000 m 2 :n suuruisen tonttimaan. Käyttöoikeus oli käsittänyt myös asuinirtaimiston hallintaoikeuden. Asumisetuuden arvoksi oli verotuksessa katsottu 21 500 euroa. Kokonaiskauppahinta asumisetuuden arvo mukaan lukien oli ollut 221 500 euroa. Kysymys oli ollut sukupolvenvaihdoskaupasta. Kauppa oli suunniteltu ja toteutettu Maaseutukeskuksessa B:n toimeksiannosta. C oli sitoutunut jatkamaan maatilatalouden harjoittamista kiinteistöillä, minkä vuoksi kauppaa oli pidetty sukupolvenvaihdoskauppana perintö- ja lahjaverotuksessa sekä varainsiirtoveroa määrättäessä. Kauppahinnan olivat määrittäneet Maaseutukeskuksen toimihenkilöt sukupolvenvaihdoskaupoille annettujen edellytysten mukaisesti. Verovirastosta pyydetyn perintö- ja lahjaverolain 39 a §:n mukaisen ennakkoratkaisun mukaan kaupan tarkoittaman omaisuuden käypä arvo oli 776 000 euroa ja verotuksellinen lahja 554 500 euroa, minkä määrän perusteella C oli maksanut hänelle määrättyä lahjaveroa. B:n pitkäaikainen tavoite oli ollut, että C jatkaa maatilatalouden harjoittajana sen jälkeen, kun B luopui tilan pidosta. C ja hänen vanhempansa olivat olleet B:n läheisimmät ihmiset. C oli ollut B:lle oman pojan vertainen perillinen. C oli osallistunut pienestä lähtien tilan töihin ja myös hänen vanhempansa olivat auttaneet B:tä. B oli ilmaissut jo vuosia ennen tilakauppaa, että C jatkaa B:n työtä maanviljelijänä. Tätä varten B oli tehnyt 15.1.1990 päivätyn testamentin. Hän oli halunnut varmistaa, että maatilataloudelle oli omasta perhepiiristä sovelias tilanpidon jatkaja. Testamentti oli ollut ensimmäisiä toimia, joilla B oli halunnut varmistaa tulevan sukupolvenvaihdoksen. Sukupolvenvaihdoksesta oli ollut puhetta jo vuosikausia ennen kaupan lopullista toteutumista. Maatalouskeskus oli B:n pyynnöstä valmistellut sukupolvenvaihdoskauppaa jo 1990-luvun loppupuolella ja tuolloin oli luonnosteltu myös tarpeelliset asiakirjat. C oli suorittanut maanviljelijän ammattitutkinnon, mikä oli muun muassa EU-tukien saamisen edellytyksenä. Toteutetulla sukupolvenvaihdoskaupalla B oli varmistanut maatilatalouden harjoittamisen jatkumisen tiloillansa. Lisäksi hän oli varmistanut elinikäisen vapaan asumisoikeuden maatilan päärakennuksessa ilman, että hänelle aiheutui asumismenoja. B oli ollut luonteeltaan itsenäinen ja omapäinen maanviljelijä, joka oli hoitanut omat asiansa kysymättä niihin muilta juurikaan neuvoa. Maatilatalouden töissä hän oli ottanut vastaan apua. Sukupolvenvaihdoskaupan toteuttaminen oli ollut B:lle hankalaa. Hän oli halunnut olla tilan isäntä, vaikka oli vuosia aikaisemmin päättänyt, että C jatkoi maatilatalouden harjoittamista. B:llä oli ollut selkeä käsitys siitä, ettei A ollut sovelias tilanpidon jatkaja. Sukutilan jatkajan saaminen oli ollut B:lle ensiarvoinen asia. B oli sairastanut eturauhassyöpää, mutta selvitystä ei ollut, että B olisi tiennyt jo syksyllä 2006 kuolevansa sairauteensa. Sukupolvenvaihdoskaupan lopullisesta toteuttamisesta oli sovittu C:n kanssa jo kesällä 2006 ennen kuin B oli saanut syöpädiagnoosin. Kauppaa edeltävät toimet olivat vieneet aikaa usean kuukauden, minkä vuoksi kaupanteko oli siirtynyt marraskuulle

1. Kaupanteon päivämäärä ei ollut liittynyt B:n sairauteen. Mitä ilmeisimmin B:n kuolinsyy ei ollut ollut syöpä, vaan jokin muu vanhuuteen liittyvä sairaus. Kaupan kohteen omistusoikeus oli siirtynyt C:lle heti kaupanteon perusteella eikä vasta B:n kuolinhetkellä. Asuinrakennuksen hallintaoikeuden pidättäminen oli tavanomainen oikeustoimi. Kysymys ei ollut testamenttiin rinnastuvasta lahjasta. B oli testamentannut maatilan C:lle, joten hänellä ei ollut ollut perintöoikeudellista perustetta siirtää omaisuutta C:lle. Koska kaupan ehtojen mukaan kaupan pääasiallinen tarkoitus oli ollut varmistaa tilanpidon jatkuminen, kysymyksessä oli sellainen erityinen vastasyy, ettei toteutunutta kauppaa voinut pitää laissa tarkoitetulla tavalla testamenttiin rinnastuvana oikeustoimena edes siltä osin kuin siinä oli ollut kysymys lahjanluonteisesta osuudesta. Sukupolvenvaihdoksen vuoksi erityiset vastasyyt oikeuttivat katsomaan, ettei lakiosan täydennysvaade voinut menestyä. Käräjäoikeuden tuomio 16.4.2010 Käräjäoikeus totesi, että B oli tilakokonaisuuden myydessään ollut 88-vuotias. Kuollessaan hän oli ollut 90-vuotias. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan B:lle oli jo vuosikymmenien ajan ollut tärkeää saada tilanpidolle jatkaja, ja hän oli puhunut C:stä jo tämän lapsuusaikana tulevana maatilansa isäntänä ja oli siinä mielessä opastanut tätä maatalouden harjoittamiseen. C vanhempineen oli yli 40 vuoden ajan viettänyt kesälomansa B:n tilalla. Ollessaan 71-vuotias B oli 15.1.1990 tehnyt testamentin, jossa yleistestamentin saajana oli C. Vuonna 1997 A oli nostanut isyyden vahvistamiskanteen. Kouvolan hovioikeus oli 11.3.1998 vahvistanut B:n isyyden. Vuonna 1998 B:n toimeksiannosta oli tehty kauppakirjan luonnoksia maatilan sukupolvenvaihdoksesta C:lle. Suunniteltua kauppaa ei kuitenkaan ollut ollut mahdollista tehdä molempien osapuolten kannalta edullisesti muun muassa siitä syystä, että B:n tilan pellot olivat olleet vuokrattuina ja ettei C:llä ollut ollut mahdollisuutta saada maatilan sukupolvenvaihdokseen liittyviä tukia. Suunniteltua sukupolvenvaihdosta varten C oli suorittanut maatalousoppilaitoksessa viljelijän tutkinnon 7.5.
2. Ennen 22.11.2006 tapahtunutta tilakokonaisuuden kauppaa B oli jatkanut peltojen vuokrasopimuksia siten, että B oli vuokrannut vuonna 2005 peltoa 13,14 hehtaaria 31.5.2005 ja 31.5.2010 väliseksi ajaksi ja vuonna 2006 lisäksi 13,14 hehtaaria 31.8.2006 ja 31.8.2011 väliseksi ajaksi sekä vuonna 2006 vielä pidentänyt 12,75 hehtaarin peltoalueen vuokra-aikaa 31.5.2012 asti. Asiassa esitetyn todistelun mukaan B oli vuoden 2006 alkupuolella ennen helmikuun loppua kertonut aikomastaan maatilakaupasta C:lle. B:n ensimmäiset yhteydenotot kaupan toteuttamiseksi olivat tapahtuneet joskus kesän 2006 kuluessa. Valtakirjan asian hoitamista varten B oli antanut 19.9.2006, jolloin kauppakirjan luonnos oli ollut jo valmis. Syksyn 2006 kuluessa oli tehty loput kauppaa varten tarvittavista valmisteluista. Kauppa oli lopulta toteutunut 22.11.
3. B oli myynyt maatilakokonaisuuden C:lle 200 000 euron kauppahinnasta. Kauppaa oli pidetty lainsäädännön mukaisena sukupolvenvaihdoskauppana ja kauppahinta oli muodostunut samanlaisilla arvostusperusteilla kuin muissakin saman ajan maatilan sukupolvenvaihdoskaupoissa. Keskeistä näissä oli, että kauppa tehtiin sellaisilla ehdoilla, että tilakokonaisuus oli jatkajalle elinkelpoinen. Hinnassa otettiin huomioon myös jatkajan kannalta tarvittavat välttämättömät investoinnit. Johtopäätöksissään käräjäoikeus totesi, että B:n sairaus, luustoon levinnyt syöpä, ei ollut ollut parannettavissa. Lääkärintodistuksen mukaan sairaus ei ollut ollut nopeasti etenevää. Voitiin pitää ilmeisenä, että B:n oli täytynyt ymmärtää, että syöpä tulisi aikanaan johtamaan kuolemaan, ellei jotain muuta syytä tullut sitä ennen. B:n kuolinsyystä ei ollut esitetty selvitystä. Aikaa kauppakirjan tekemisestä 22.11.2006 B:n kuolemaan 11.8.2008 oli kulunut yksi vuosi kahdeksan kuukautta kaksikymmentä päivää, joten ajallisen yhteyden puolesta luovutus voitiin katsoa kuolemaan liittyväksi. B:lle ei ollut muodostunut isä-lapsisuhdetta eikä edes tuttavuussuhdetta A:han. B:n oli kuitenkin täytynyt ymmärtää, että A:lla oli oikeus lakiosaan ja että A saattoi tulla vaatimaan maatilan luovutuksensaajalta lakiosan täydennystä, jollei hän voinut saada koko lakiosaansa B:n muusta jäämistöstä. Siitä huolimatta B ei ollut eläessään suorittanut A:lle mitään hyvitystä eikä määrännyt tälle mitään testamentillakaan eikä ottanut tätä huomioon luovuttaessaan maatilansa C:lle, joka ei ollut hänen lakimääräinen perillisensä. B oli alkanut ajatella kiinteistön luovuttamista C:lle jo C:n lapsuuden aikana. Myöhemmin ajattelu oli johtanut kaupan suunnitteluun ja edelleen kaupan toteuttamiseen 22.11.
4. Kauppakirja oli tehty tavanomaisten maatilakauppoihin liittyvien sukupolvenvaihdosmääräysten ja -ehtojen mukaisesti. Kauppahinta oli määräytynyt sen mukaan, että maatila pysyisi toimintansa kannalta elinkelpoisena. Kauppa oli ollut osittain lahjanluontoinen. B oli tehnyt yleistestamentin C:n hyväksi jo vuonna 1990 eli hänen ei olisi tarvinnut perintöoikeudellisesta syystä siirtää omaisuutta C:lle kaupalla. B oli maatilakaupassa pidättänyt itselleen elinikäisen asumisoikeuden. Hän oli vielä keväällä 2008 voinut asua kotonaan. Kaupalla hän oli varmistanut, että hän sai asua kotonaan elämänsä loppuun asti. B oli ryhtynyt sukupolvenvaihdoskaupan lopulliseen toteuttamiseen ennen kuin hän oli saanut syöpädiagnoosin. Kauppaa edeltäneet valmistelutoimet olivat vieneet aikaa useamman kuukauden, minkä vuoksi kaupanteko oli siirtynyt lopullisesti marraskuulle
5. Kaupanteon ajankohta ei ollut liittynyt B:n sairauteen, vaikka B oli tehnyt lopullisen kaupan tultuaan tietoiseksi sairaudestaan. Perukirjan mukaan B:ltä oli jäänyt muita varoja 579 962,29 euroa, mistä A tuli saamaan osuutensa. Asiassa oli käynyt kiistattomasti ilmi, että B oli suunnitellut kauppaa hyvin pitkän ajan. Kaupan tarkoitus ei ollut ollut syrjiä rintaperillistä A:ta. Käräjäoikeus katsoi, että kysymyksessä oli selvästi ollut oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä hyväksytty muussa kuin rintaperillisien syrjimistarkoituksessa tehty luovutus. Kauppa ei siten ollut ollut

§:n 3 momentissa tarkoitettu lahja, joka oli annettu sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin, että se tarkoituksensa puolesta olisi rinnastettavissa testamenttiin. B:n tarkoituksena oli ollut maatilakokonaisuuden siirtäminen sitä silmällä pitäen soveliaalle tilanpidon jatkajalle C:lle, joka oli hankkinut tilanpitoon tarvittavan koulutuksen. B:llä oli ollut omaan elinaikaansakin kohdistuva intressi luovutuksen tekemiseen, koska luovutuksen ehtoihin oli liittynyt B:n omien vanhuudenpäivien turvaaminen. Vaikka luovutus oli tapahtunut osittain lahjana, ja lahjoitus oli toteutunut vasta B:n vakavan sairauden aikana, eikä jo iäkäs B ollut enää kauan elänyt sen jälkeen, oli pitkään suunnitteluun perustunut sukupolvenvaihdostarkoitus katsottava lain tarkoittamaksi erityiseksi vastasyyksi. Käräjäoikeus katsoi, ettei tällaista luovutusta kokonaisuutena arvostellen ollut otettava laskennallisena eränä huomioon lakiosaa laskettaessa. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian ovat ratkaisseet laamanni Juha-Matti Murto sekä käräjätuomarit Markku Leporanta ja Markku Vuorio. Kouvolan hovioikeuden tuomio 14.1.2011 A valitti hovioikeuteen ja toisti kanteensa. Hovioikeuden mukaan asiassa oli kysymys siitä, oliko B:n ja C:n välistä kauppaa siltä osin kuin se oli ollut lahjanluontoinen pidettävä sellaisena

§:n 3 momentin mukaisena lahjana, joka oli tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Mikäli näin oli, oli ratkaistava kysymys siitä, oliko olemassa mainitussa säännöksessä tarkoitettuja erityisiä vastasyitä, joiden vuoksi kaupan lahjanluontoista osuutta ei tarvinnut lisätä B:n kuolinpesän varoihin eikä ottaa laskennallisesti huomioon A:n lakiosaa määritettäessä. Koska A oli B:n ainoa jälkeläinen, kysymys ei ollut mainitussa säännöksessä tarkoitetusta suosiolahjasta, jolla oli ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Näin ollen A:n väittämällä syrjimistarkoituksella, jonka puuttumiseen käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa, ei ollut sellaisenaan asiassa itsenäistä merkitystä. Arvioidessaan sitä, oliko lahja tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin, hovioikeus totesi, että perittävä sai elinaikanaan tehdä omaisuudellaan minkälaisia oikeustoimia tahansa ja hän voi vapaasti lahjoittaa omaisuuttaan kenelle halusi. Tämän vuoksi testamenttiin rinnastuvana lahjana voitiin pitää vain sellaisia oikeustoimia, jotka ajankohtansa ja ehtojensa puolesta olivat kytkettävissä perittävän kuolinhetkeen. Lain esitöiden (HE 37/1948 s. 6) mukaan lahjaa voitiin pitää testamenttiin rinnastuvana, jos se oli annettu perittävän viimeisen sairauden aikana. Oikeuskäytännössä oli suhtauduttu kielteisesti sellaisten luovutusten huomioon ottamiseen testamenttiin rinnastuvina lahjoina, jotka oli täytetty aikaisemmin kuin noin kolme vuotta ennen perittävän kuolemaa. B oli tehnyt maatilakaupan vuosi ja kahdeksan kuukautta ennen kuolemaansa. Kaupantekopäivänä marraskuussa 2006 hän oli varmuudella tiennyt sairastavansa syöpää. Kauppaa oli verotuksellisestikin pidetty osittain lahjana. Lahja oli siten annettu aikana, jona täytettyä lahjaa oli yleensä pidetty testamenttiin rinnastettavana. B:n lahjaa C:lle oli siten pidettävä säännöksessä tarkoitettuna testamenttiin rinnastettavana lahjana. Erityisten vastasyiden soveltamisedellytyksiä arvioidessaan hovioikeus totesi, että maatila oli ollut myös C:n äidin kotitila ja että C oli lapsesta lähtien viettänyt kesiään maatilalla ja auttanut B:tä tilan töissä tämän kuolemaan asti. B oli halunnut, että C:sta tulisi tilan jatkaja ja että tila pysyisi yhtenä kokonaisuutena. Tätä tarkoitusta osoitti myös B:n C:n hyväksi 15.1.1990 tekemä yleistestamentti. C oli puolestaan luvannut B:lle jatkaa maatilan toimintaa. Vuonna 1998 oli laadittu ensimmäinen kauppakirjaluonnos maatilan sukupolvenvaihdoksesta C:n hyväksi, mutta hanke oli tuolloin rauennut veroseuraamusten vuoksi. Asia oli kuitenkin ollut esillä koko ajan, mutta se ei erinäisistä syistä ollut edennyt. C oli samoihin aikoihin vuonna 1999 suorittanut viljelijän ammattitutkinnon. Kauppa oli sittemmin toteutettu 22.11.2006. Kauppahinta oli määräytynyt sukupolvenvaihdoskaupoille asetettujen edellytysten mukaisesti. Myös veroviranomainen oli pitänyt kauppaa perintö- ja lahjaverolaissa tarkoitettuna sukupolvenvaihdoskauppana. C oli maksanut kauppahinnan ja kauppahinta sisältyi siten pesän jaettaviin varoihin. Lain esitöiden mukaan erityinen vastasyy voi olla se, että saaja on hoitanut pitkään perittävää. Oikeuskirjallisuudessa oli pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen rinnastettu viivästynyt sukupolvenvaihdos. Hovioikeus katsoi edellä kerrottujen seikkojen osoittavan, että kaupalla oli toteutettu ainakin jo vuonna 1998 suunnitelmissa ja siitä lähtien vireillä ollut sukupolvenvaihdos, jossa B:n tarkoituksena oli ollut maatilakokonaisuuden siirtäminen sukupolvenvaihdosta silmällä pitäen soveliaalle tilanpidon jatkajalle eli C:lle. Näin ollen kysymyksessä oli ollut oikeuskirjallisuudessakin todettu viivästynyt sukupolvenvaihdoskauppa, jota oli pidettävä lain tarkoittamana erityisenä vastasyynä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Helena Metso ja Lea Nousiainen (eri mieltä). Hovioikeudenneuvos Nousiainen oli pääasiaratkaisun osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Lisäksi hän lausui, että sitä, mikä voitiin ottaa huomioon

§:n 3 momentissa tarkoitettuna erityisenä vastasyynä, ei ollut säännöksessä eikä sen esitöissä tarkemmin määritelty. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että pitkittynyt sukupolvenvaihdos saattoi olla tällainen erityinen vastasyy. Sukupolvenvaihdostarkoituksen katsomista erityiseksi vastasyyksi ei myöskään estänyt se, että B oli poikansa A:n sijasta myynyt maatilan sisarensa pojalle C:lle, jonka hyväksi B oli jo vuonna 1990 tehnyt yleistestamentin ja joka lisäksi oli riidattomasti ollut sovelias tilanpidon jatkaja. Tätä käsitystä tuki se, että perintökaaren 25 luvun säännökset jäämistöön kuuluvan maatilan jakamisesta antoivat myös yleistestamentin saajalle oikeuden vaatia perinnön jakamista mainitun luvun säännösten mukaan. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa Valituslupa myönnettiin. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että Korkein oikeus vahvistaa, että A:lle B:n rintaperillisenä kuuluvan lakiosan suuruutta määrättäessä on otettava laskennallisena lisäyksenä huomioon B:n ja C:n välillä 22.11.2006 tehdystä kiinteistökaupasta johtuvan testamenttiin rinnastettavan lahjan arvo 894 500 euroa, sekä velvoittaa C:n suorittamaan A:lle puuttuvan lakiosan täydennyksenä 157 268,85 euroa viivästyskorkoineen. C vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. B on 22.11.2006 allekirjoitetulla kauppakirjalla myynyt maatilansa sisarenpojalleen C:lle, jonka hyväksi B jo oli 15.1.1990 tehnyt yleistestamentin. Kauppahinta on ollut 200 000 euroa, minkä lisäksi kauppaan on sisältynyt B:n asumisoikeutta koskeva, verotuksessa 21 500 euron arvoiseksi katsottu syytinkiehto. Maatilan käyväksi arvoksi on verotuksessa katsottu 776 000 euroa ja lahjana pidettävän kauppahinnan määräksi 554 500 euroa. B on kuollut 11.8.2008 ja hänen ainoa rintaperillisensä A on nostanut lakiosan täydennyskanteen C:tä vastaan. 2. Asiassa on kysymys siitä, onko 22.11.2006 tehtyä kauppaa käyvän hinnan ja maksetun vastikkeen välisen erotuksen osalta pidettävä sellaisena

§:n 3 momentissa tarkoitettuna lahjana, joka on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin, ja jos näin katsotaan olevan, onko olemassa sellaisia mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja vastasyitä, joiden vuoksi lahjaa ei ole lisättävä pesän varoihin. Onko kysymyksessä testamenttiin rinnastuva lahja? 3.

§:n 3 momentin mukaan pesän varoihin on lisättävä, jollei erityisiä vastasyitä ole, perittävän sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin eläessään antama lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettava testamenttiin. Omaisuuden arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu. Saman luvun 5 §:n 1 momentin mukaan testamentti on perillistä kohtaan tehoton siltä osin kuin se estää häntä saamasta lakiosaansa jäämistöstä.

1. Perintökaaren 7 luvun esitöiden mukaan luvun 3 §:n 3 momentin mukaisia tarkoituksensa puolesta testamenttiin rinnastettavia lahjoja voivat olla perittävän kuolinvuoteella tai viimeisen sairauden aikana antamat lahjat sekä lahjoitukset, joissa perittävä on elinajakseen pidättänyt itselleen lahjoitetun omaisuuden tuoton tai käyttöoikeuden (HE 37/1948 vp s. 6). Korkein oikeus katsoo, ettei säännöksen soveltamista ole perusteltua rajoittaa vain kerrotuissa esimerkeissä kuvattuihin tilanteisiin, vaan säännöksen sanamuodon mukaisesti on kiinnitettävä laajemmin huomiota siihen, onko lahja tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Tarkoitusta on arvioitava tapauskohtaisesti ottamalla huomioon kaikki lahjoituksen olosuhteet ja ehdot.
2. Säännöstä sovellettaessa ei siten tule nojautua suoraviivaisesti esimerkiksi vain siihen, että lahjanantaja on tiennyt sairastavansa kuolemaan johtavaa sairautta tai siihen, että lahjoituksen ja lahjanantajan kuoleman välinen aika on lyhyt. Olennaista on lahjoittajan tarkoitus lahjaa annettaessa. Esimerkiksi sairauden hidas eteneminen ei vaikuta tarkoitusta koskevaan arvioon, vaikka pitkä aika lahjoituksen ja kuoleman välillä yleensä vähentääkin testamenttiin rinnastuvan tarkoituksen todennäköisyyttä. Merkitystä on myös sillä, onko kysymys pitkäaikaisen suunnitelman etenemisestä toteuttamisvaiheeseen vai esimerkiksi lahjoittajan tietoon tulleen tai hänen epäilemänsä oman vakavan sairauden laukaisemasta tarpeesta määrätä omaisuuden tulevasta jakamisesta. Testamenttiin rinnastettavaan tarkoitukseen voi viitata esimerkiksi lahjoittajan korkea ikä ja joko hänen tietoisuutensa tai myös hänen epäilynsä kuoleman lähestymisestä.
3. C on kiistänyt kaupanteon yhteyden B:n sairauteen, koska kauppaa oli suunniteltu jo alkuvuodesta 2006 eli ennen kuin B:n sairaus oli todettu. C on vedonnut myös siihen, että B:n kuolinsyystä ei ollut esitetty selvitystä. Sen vuoksi ei ollut edes mahdollista antaa merkitystä lahjoituksen ja kuoleman välillä kuluneelle ajalle.
4. Asiassa on riidatonta, että B on tehnyt kaupan noin vuosi ja yhdeksän kuukautta ennen kuolemaansa ja että hän on kaupantekopäivänä tiennyt sairastavansa syöpää. Esitetyn selvityksen mukaan tilan myynti C:lle sukupolvenvaihdoskauppana on ollut erilaisten keskustelujen kohteena jo huomattavasti ennen kaupan toteutumista. Kaupanteon suunnittelu on kuitenkin ollut useita vuosia keskeytyksissä, kunnes siitä on uudelleen keskusteltu vuoden 2006 aikana ilmeisesti jo ennen B:n vakavan sairauden varmistumista. Konkreettisiin toimiin kaupan toteuttamiseksi on kuitenkin ryhdytty vasta sairauden toteamisen jälkeen syyskuussa
5. Korkein oikeus katsoo, että B:n on tuossa vaiheessa täytynyt tietää sairastavansa kuolemaan johtavaa syöpää.
6. B on ollut 88-vuotias, kun sukupolvenvaihdosta koskevat keskustelut ovat alkaneet uudelleen vuonna
7. Ainakin kaupan tehdessään hän on ollut tietoinen vakavasta sairaudestaan. Nämä seikat viittaavat vahvasti siihen, että kauppaan sisältyvällä lahjoituksella on tarkoitettu turvata B:n maatilan ja muun omaisuuden siirtyminen mahdollisimman vähin rajoituksin C:lle, mikä on tyypillisesti testamentinkin tarkoitus.
8. C on vedonnut lisäksi siihen, että joka tapauksessa kaupan tarkoituksena oli ollut sukupolvenvaihdos, jolla myös oli turvattu tilanpidon jatkuvuus jo B:n elinaikana. Korkein oikeus toteaa tämän johdosta, että omaisuutta voidaan omistajan elinaikana lahjoittaa esimerkiksi maatilan sukupolvenvaihdoksen turvaamiseksi eikä tällainen lahjoitus sinänsä ole testamenttiin rinnastettava. Sukupolvenvaihdoskauppa voidaan kuitenkin tehdä myös omistajan kuolemaa silmällä pitäen tavalla, joka on testamenttiin rinnastettava.
9. Kauppakirjasta ilmenee muun muassa, että osa kaupalla luovutetuista pelloista on ollut vuokrattuna vuokrasopimuksin, jotka ovat jatkuneet vielä viisi vuotta maatilan omistusoikeuden siirtymisen ja hallinnan luovutuksen jälkeen. B on sopinut vuokrasopimusten pidentämisestä maaliskuussa 2006 ja elokuussa
10. Lisäksi kauppaan on sisältynyt syytinkiehto, jonka mukaan B on saanut elinikäisen asumisoikeuden tilan päärakennukseen ja hallintaoikeuden koti-irtaimistoon kokonaisuudessaan ja jonka nojalla B on jäänyt asumaan tilan päärakennukseen. Tämän vuoksi C ei ole voinut ryhtyä hoitamaan tilaa välittömästi sen jälkeen, kun tilan omistus- ja hallintaoikeus on kauppakirjan ehtojen mukaisesti siirtynyt hänelle. Korkein oikeus katsoo, että tämä kaupassa toteutettu menettely poikkeaa tavanomaisesta järjestelystä, joka liittyy maatilan myyjän elinaikana sukupolvenvaihdoksen tarkoituksessa tehtävään kauppaan. Edellä kerrotut seikat eivät näin ollen tue väitettä siitä, että kysymyksessä olisi tavanomainen sukupolvenvaihdoskauppa, vaan ne viittaavat pikemminkin kauppaan kuoleman varalta.
11. Sukupolvenvaihdoksen tarkoitusta koskevaan arvioon vaikuttaa myös se, onko maatilalla lakiosien maksamiseen tarvittavaa käyttöpääomaa vai onko vaarana tilan olennainen pilkkoutuminen perinnönjaossa. B:n perukirjan mukaan kuolinpesässä on ollut rahavaroja yli 550 000 euroa. Lisäksi maatilaa koskevista selvityksistä on käynyt ilmi, että tilalla on ollut huomattava määrä hakkuukypsää myyntikelpoista metsää. Pesän varallisuusolot ja metsän myyntimahdollisuuden perusteella arvioitavissa olevat tulot huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että tilanpidon jatkuvuus on ollut turvattavissa jo B:n aiemmin tekemän yleistestamentin nojalla.
12. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kauppaa on käyvän hinnan ja maksetun vastikkeen välisen erotuksen osalta pidettävä lahjoituksena, joka on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin. Erityisten vastasyiden arviointi 13.

§:n 3 momentissa tarkoitetuilla erityisillä vastasyillä on haluttu antaa tuomioistuimille mahdollisuus ottaa huomioon sellaisia seikkoja, joiden johdosta pääsäännön ankara noudattaminen voisi johtaa selvään kohtuuttomuuteen (HE 37/1948 vp s. 6). Lain esitöissä esimerkkinä vastasyystä on mainittu vain perittävän lahjoitus lapsille, jotka aikaisemman toiselle lapselle tehdyn lahjoituksen vuoksi muuten jäisivät tätä huonompaan asemaan.

1. Suosiolahjaa koskevassa oikeuskäytännössä vastasyynä on pidetty esimerkiksi tilanpidon jatkuvuuden ja perittävän loppuelämän turvaamista (KKO 1982 II 74). Korkein oikeus katsoo, että myös testamenttiin rinnastettavan lahjan kysymyksessä ollessa voidaan tilanpidon jatkuvuuden ja perittävän loppuelämän turvaamiselle antaa merkitystä vastasyynä. Tilanpidon jatkamisen turvaaminen ei kuitenkaan sellaisenaan muodosta erityistä vastasyytä, vaan tilannetta on aina arvioitava kokonaisuutena. Tällöin voidaan ottaa huomioon esimerkiksi pitkään jatkunut hoitosuhde perittävän ja lahjansaajan välillä sekä sukupolvenvaihdoksen viivästymiseen johtaneet syyt.
2. Asiassa esitetty selvitys ei viittaa siihen, että C olisi erityisesti huolehtinut B:n asumisolosuhteista tilalla. Myöskään kaupan jälkeen B ei ole ollut ainakaan välittömästi riippuvainen C:n avusta.
3. Tässä tapauksessa niin sanottuun pitkittyneeseen sukupolvenvaihdokseen on vedottu erityisenä vastasyynä sillä perusteella, että B oli puhunut C:stä tilanjatkajana jo vuosien ajan ja sukupolvenvaihdosta oli valmisteltu jo vuonna 1998, vaikkakaan sukupolvenvaihdoskauppaa ei ollut silloin toteutettu.
4. Korkein oikeus toteaa, että vaikka sukupolvenvaihdoksesta B:n ja C:n välillä on keskusteltu jo vuonna 1998, hankkeesta oli tuolloin luovuttu. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että sukupolvenvaihdosta olisi valmisteltu vuosien 1998 ja 2006 välillä. Sen sijaan B on tänä aikana vuokrannut osan pelloistaan, mikä puhuu sen puolesta, ettei B ole aiemmasta suunnitelmasta huolimatta ollut valmis luopumaan tilan isännyydestä.
5. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole

§:n 3 momentissa tarkoitettuja erityisiä vastasyitä. Näin ollen B:n kaupan yhteydessä antama lahja on lisättävä pesän varoihin A:n lakiosaa määrättäessä. Lakiosan määrä

1. Sukupolvenvaihdoskaupan lahjaveroa määrättäessä maatilan käyväksi arvoksi on arvioitu 776 000 euroa. Korkein oikeus katsoo, että verotuksessa arvioitu käypä arvo ei osoita maatilan käypää arvoa, jonka perusteella rintaperillisen lakiosa on määrättävä. Kiinteistöstä on annettu kaksi kiinteistön arvioinnin asiantuntijoiden arviota. Vuoden 2006 markkinatilanteeseen perustuvan arvion mukaan maatilan arvo on 1 065 200 euroa ja vuoden 2009 markkinahintatasoon perustuvan arvion mukaan 1 116 052 euroa. Molemmissa arvioissa on jäljellä olevan puuston ja metsämaan maapohjan arvioinnin perustana käytetty samaa metsätalousinsinöörin tekemää arviota. Kaadetun ja myydyn puuston osalta arviot ovat perustuneet tietoon hakkuualueiden pinta-alasta ja kehitysluokista sekä hakkuualueen maastossa tehdystä katselmuksesta. Arviot on tehty vakiintuneita maatalousmaan sekä puuston ja metsämaan arviointimenetelmiä käyttäen. Korkein oikeus katsoo, ettei arvioiden luotettavuutta ole syytä epäillä.
2. Kuten

§:n 3 momentista ilmenee, lahjan arvoksi otetaan yleensä se arvo, mikä sillä vastaanotettaessa oli. Tässä tapauksessa ei ole aihetta poiketa mainitusta periaatteesta. Sen vuoksi Korkein oikeus pitää lakiosalaskelmassa lähtökohtana vuoden 2006 tilanteeseen perustuvaa arviota. Pesän varoihin 579 962,29 euroa on tällä perusteella lisättävä 843 700 (1 065 200 - 221 500) euroa, jolloin A:n laskennallinen lakiosa on 711 831,15 euroa ja pesän varoista puuttuva lakiosan määrä on 131 868,86 euroa. Tuomiolauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. Korkein oikeus vahvistaa, että 11.8.2008 kuolleen B:n rintaperillisen A:n lakiosan suuruutta määrättäessä pesän varoihin on lisättävä laskennallisena lisäyksenä B:n C:lle 22.11.2006 lahjanluonteisella kaupalla antaman lahjan arvo 843 700 euroa. Korkein oikeus velvoittaa C:n suorittamaan A:lle puuttuvan lakiosan täydennyksenä 131 868,86 euroa korkoineen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Ilkka Rautio, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kristiina Harenko.