KKO/2012/93

2012 false KKO:2012:93 Korkein oikeus oli ulosottovelallisen valituksesta kumonnut ulosmittauksen katsottuaan, että perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittaneen ulosottovelkojan saatava päävelallista vastaan oli vanhentunut ja siten myös takaajana ollut ulosottovelallinen oli vapautunut takausvastuustaan. Ratkaisu oli keskeisiltä osiltaan perustunut siihen, että päävelkaa koskeva asia oli ollut vireillä ulosotossa vanhentumislain tullessa voimaan. Ulosottovelkoja vaati Korkeimman oikeuden päätöksen purkamista, koska myöhemmin oli käynyt ilmi, että ulosottoviranomaiselta saatu tieto päävelkaa koskevan asian vireilletulon ajankohdasta ulosotossa oli ollut virheellinen. Kysymys siitä, oliko ulosottovelkoja saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut aikaisemmin voinut vedota oikeaan ulosottoasian vireilletulon ajankohtaan. OK 31 luku 7 § 1 mom 3 kohta Hakemus Korkeimmassa oikeudessa Lindorff Oy vaati hakemuksessaan, että Korkeimman oikeuden jäljempänä selostettava päätös 25.6.2009 nro 1445 puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla. A vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään. Korkeimman oikeuden ratkaisu Hakemus ja sen kohteena oleva ratkaisu

1. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden hylättyä A:n ulosottovalituksen Korkein oikeus on päätöksellään 25.6.2009 nro 1445 kumonnut Seinäjoen kihlakunnanviraston avustavan ulosottomiehen 25.5.2007 suorittaman ulosmittauksen ulosottoon kertyneiden, vielä tilittämättä olleiden varojen osalta. Ulosotto oli perustunut Valkealan kihlakunnanoikeuden 18.11.1993 antaman yksipuolisen tuomion perusteena olleeseen velkaan, jossa päävelallisena oli Nelikolmio Oy ja takaajana muun muassa A.
2. Korkeimman oikeuden päätös on perustunut siihen, että päävelan vanhennuttua 25.4.2004 myös A oli vapautunut takausvastuustaan. Perusteluissaan Korkein oikeus on todennut muun ohessa, että päävelan vanhentuminen oli edellisen kerran katkaistu 25.4.1994 ja että päävelkaa koskeva asia oli ollut vireillä ulosotossa velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) tullessa voimaan 1.1.
3. Vanhentumislain voimaan tullessa vireillä olleessa ulosottoasiassa edellytettiin vanhentumislain 21 §:n 4 momentin mukaan, että velalliselle oli ilmoitettu velkojan vaatimuksesta ennen kuin velka muutoin vanhentuisi. Tässä tapauksessa ulosottoviranomainen oli 21.4.2004 lähettänyt A:lle Nelikolmio Oy:n edustajana postitse ilmoituksen ulosotossa vireillä olleesta velkojan vaatimuksesta. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kun muuta ei ollut näytetty, vanhentumisajan kulumisen kannalta merkityksellinen tiedonsaanti oli ulosottolain 3 luvun 39 §:n 2 momentin (679/2003) säännös huomioon ottaen tapahtunut seitsemäntenä päivänä asiakirjan lähettämisen jälkeen eli 28.4.
4. Päävelan vanhentumista ei siten ollut keskeytetty vanhentumisajan kuluessa.
5. Lindorff Oy on vaatinut Korkeimman oikeuden päätöksen purkamista sillä perusteella, että asiassa oli Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen selvinnyt, että Lindorff Oy:n täytäntöönpanohakemus päävelallista vastaan olikin tullut vireille vasta vanhentumislain voimaantulon jälkeen 1.4.2004, ja vanhentuminen päävelallista vastaan oli siten katkennut mainittuna päivänä ja siis 10 vuoden kuluessa 25.4.1994 tapahtuneen edellisen vanhentumisen katkaisemisen jälkeen. Lindorff Oy on katsonut, että Korkeimman oikeuden ratkaisu oli perustunut vanhentumisen katkaisemisen osalta puutteellisiin tietoihin ja että tuomio tulee uusien tietojen perusteella oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla purkaa.
6. A on vaatinut, että hakemus hylätään, koska Lindorff Oy ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut voinut vedota hakemuksen perusteena olevaan seikkaan asiaa Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä. Korkeimman oikeuden kannanotto
7. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut toiseen lopputulokseen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomiota älköön purettako 1 momentin 3 kohdassa mainitusta syystä, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä oikeudessa, joka tuomion on antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.
8. Lindorff Oy on vedonnut edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettuna uutena seikkana siihen, että toisin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa oli katsottu, päävelallista koskeva ulosottoasia ei ollut ollut vireillä vanhentumislain voimaan tullessa. Tämän vuoksi vanhentumiskysymykseen oli sovellettu väärää lainkohtaa ja ratkaisu oli muodostunut virheelliseksi. Lindorff Oy on katsonut, että se ei ollut voinut vedota ulosottoasian vireilletulon todelliseen ajankohtaan oikeuskäsittelyn aikana, koska ulosottoviranomaisen asiassa antaman lausunnon mukaan Lindorff Oy:n ulosottohakemus oli tullut vireille lokakuussa vuonna 2003 ja oli ollut vireillä vanhentumislain voimaan tullessa.
9. Lindorff Oy on hakemuksessaan ilmoittanut, että sen perintäjärjestelmässä oli ollut merkintä siitä, että kysymyksessä oleva saatava oli siirtynyt ulosottoperintään päävelallisen osalta 5.3.2004 mutta ettei sille ollut jäänyt ulosottohakemuksista jäljennöksiä. Lindorff Oy on katsonut että sillä oli ollut oikeus luottaa siihen, että ulosottoviranomaisella oli oikea tieto asian vireilletulosta.
10. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on ollut ulosottovelallisen ja perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan yhtiön välisestä ulosottovalitusasiasta, jossa ratkaistavana on ollut ulosottovelallisen väite ulosottosaamisen vanhentumisesta päävelan vanhentumisen vuoksi. Keskeistä tuon kysymyksen ratkaisemisen kannalta on ollut sen selvittäminen, milloin päävelan vanhentuminen oli keskeytynyt, ja tässä suhteessa merkitystä on ollut muun ohella sillä, oliko päävelalliseen kohdistunut ulosottovalitus tullut vireille ennen vai jälkeen vanhentumislain voimaantulon 1.1.
11. Ulosottovalitusasiassa antamassaan lausumassa Seinäjoen kihlakunnanviraston johtava kihlakunnanvouti on tosin esittänyt tästä virheellisen tiedon, jonka mukaan ulosottoasia olisi päävelallisen osalta tullut ulosotossa vireille jo lokakuussa vuonna
12. Lindorff Oy:n omassa tietojärjestelmässä on kuitenkin ollut tieto siitä, että hakemus oli tehty vasta maaliskuussa vuonna
13. Purkuhakemukseen liitetystä Valtakunnanvoudinviraston päätöksestä 1.2.2010 puolestaan ilmenee, että velkojataholla oli myös havaittu sanottu ristiriita sen oman tiedon ja ulosottoviranomaisen lausunnosta ilmenneen vireilletuloajankohdan välillä.
14. Korkein oikeus toteaa, että Lindorff Oy:n asiana velkojana on ollut huolehtia sekä saamisensa vanhentumisen keskeyttämisestä että tarvittaessa sen ajankohdan selvittämisestä ja osoittamisesta. Ulosottovalituksen ratkaisemisen kannalta kysymys on ollut keskeisistä seikoista, ja Lindorff Oy:ltä on voitu perintäalan ammattilaisena edellyttää korostetun huolellista menettelyä vanhentumiskysymystä koskeneiden olennaisten seikkojen selvittelyssä. Tässä tapauksessa kysymys on ollut Lindorff Oy:n omien toimien ajankohdan eli sen selvittämisestä, milloin Lindorff Oy oli pannut ulosottohakemuksen päävelalliseen nähden vireille. Perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavalla Lindorff Oy:llä voidaan edellyttää olleen tällaisista seikoista asianmukaiset tiedot, ja sillä olikin ollut tietojärjestelmässään oikea tieto sanotusta ajankohdasta. Lindorff Oy oli ilmeisesti myös havainnut ristiriidan tämän tietonsa ja ulosottoviranomaisen lausunnossa esitetyn ajankohdan välillä. Se ei kuitenkaan ollut ryhtynyt selvittämään tätä ristiriitaa asiaa käräjä-, hovi- tai edes Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä, vaikka siihen olisi ollut erityistä aihetta seikan ratkaiseva merkitys huomioon ottaen.
15. Edellä mainituilla perusteilla, kun erityisesti otetaan huomioon asiassa merkityksellisiä tosiseikkoja koskenut Lindorff Oy:n selonottovelvollisuus ja siihen liittynyt huolellisuusvelvollisuus, Korkein oikeus katsoo, ettei Lindorff Oy ole saattanut todennäköiseksi, ettei se ole voinut vedota hakemuksensa perusteena olevaan seikkaan Korkeimman oikeuden tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä tai että se muutoin on pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta. Sen vuoksi Korkein oikeus hylkää hakemuksen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pasi Aarnio, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kristina Oinonen.