← Suomi

KKO/2013/10

2013 false KKO:2013:10 Kaupunki oli maksanut Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä olleelle työntekijälle pienempää palkkaa kuin samaa työtä tekevälle Kunnallisen työmarkkinalaitoks

§:n 1 momentissa säädetyillä kielletyillä perusteilla, eikä kyse ollut syrjinnästä esimerkiksi ammattiyhdistystoiminnan perusteella. Kaupungilla oli kuitenkin

§:n 3 momentissa säädetyn tasapuolisen kohtelun vaatimuksen perusteella velvollisuus mahdollisuuksiensa mukaan tasoittaa syntyneet palkkaerot. (Ään.) PL 6 § PL 13 § 2 mom TSL 2 luku 2 § YhdenvertaisuusL 6 § 2 mom TyöehtosopimusL 4 § 3 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta ja asianosaisten vaatimukset Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa A on työskennellyt ensin X:n kunnan ja sittemmin kuntaliitoksen myötä Y:n kaupungin palveluksessa vuodesta 1996 perushoitajana vanhainkodissa. A on SuPer ry:n jäsen ja hänen samaa työtä tekevä työtoverinsa on kuulunut Tehy ry:hyn. A:n ja hänen työtoverinsa saama palkka on aikaisemmin ollut sama. A:n palkka on määräytynyt Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja SuPer ry:tä edustavan Toimihenkilöiden neuvottelujärjestön välisen kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Syksyllä 2007 Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Tehy ry solmivat niin sanotun Tehy-pöytäkirjan, jonka mukaan sen määräyksiä sovelletaan vain Tehy ry:n jäseniin. Helmikuusta 2008 lähtien A:n ja hänen Tehy ry:hyn kuuluvan työtoverinsa palkat ovat kehittyneet eri tavoin A:n vahingoksi. A vaati käräjäoikeudessa muun ohessa, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkasaatavaa yhteensä 1 206,50 euroa viivästyskorkoineen. Kaupunki oli A:n mukaan maksanut hänelle samasta työstä eri palkkaa kuin hänen työtoverilleen A:n vakaumuksen, mielipiteen ja ammattiliittoon järjestäytymisen vuoksi. Kaupunki kiisti kanteen ja katsoi, että se ei ollut syrjinyt A:ta, koska sen palkanmaksua koskeva menettely oli perustunut työnantajalle perustuslaissa turvattuun oikeuteen solmia työehtosopimuksia ja valita tätä koskevat sopimuskumppaninsa. A:lle ja hänen työtoverilleen maksetulle eri palkalle oli ollut hyväksyttävä syy, koska työehtosopimusvaikutuksin sovellettavan Tehy-pöytäkirjan palkkamääräyksiä sovelletaan vain Tehy ry:n jäseniin. Joka tapauksessa kaupungille oli tullut varata riittävä aika yhdenmukaistaa sitä sitovat ristiriitaiset sopimukset. Käräjäoikeuden tuomio 27.9.2010 Käräjäoikeus totesi muun ohessa, että A on saattanut todennäköiseksi, että työnantaja oli asettanut hänet eriarvoiseen asemaan verrokkinsa kanssa eri ammattiliittoon järjestäytymisen perusteella. Sen sijaan A ei ollut saattanut todennäköiseksi, että eriarvoinen kohtelu olisi perustunut hänen vakaumukseensa ja mielipiteeseensä. Kaupunki ei ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut väittämänsä hyväksyttävät perusteet menettelylleen. Käräjäoikeus velvoitti kaupungin suorittamaan A:lle vaaditut palkkasaatavat korkoineen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Lea Rosa Pohjola. Turun hovioikeuden tuomio 9.2.2012 A ja kaupunki valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni, että A:n kuukausipalkka oli helmikuussa 2008 ollut noin 113 euroa pienempi kuin Tehy ry:hyn kuuluvan verrokin palkka. Tämän jälkeen kunnallisessa yleisessä työ- ja virkaehtosopimuksessa (KVTES) sovitut jaettavat palkkaerät eli niin sanotut järjestelyvaraerät olivat vuoden 2008 aikana kaventaneet eron noin 60 euroon. Vuoden 2009 järjestelyvaraerät olivat pudottaneet A:n ja verrokin palkkaeron noin 24 euroon ja helmikuussa 2010 palkkaeroa ei ollut enää ollut. Kaupunki oli siten KVTES:n mukaisia järjestelyvaraeriä käyttäen päässyt kahden vuoden aikana tilanteeseen, jossa A:n ja Tehy ry:hyn kuuluvan verrokin välinen palkkaero oli poistunut. A:n ja kaupungin välisessä riidassa oli kysymys muun ohella siitä, oliko kaupunki yhdenmukaistanut palkat hyväksyttävissä olevan siirtymäajan kuluessa. Oikeuskäytännössä on hyväksytty kohtuullinen siirtymäaika tilanteessa, missä palkkaerot ovat johtuneet työehtosopimusten välisistä eroista. Siirtymäajan hyväksyttävänä pituutena on oikeuskäytännössä (KKO 2004:133) pidetty noin kahta vuotta. Myös tasa-arvovaltuutettu ja -lautakunta (lausunto nro 1/2003) ovat kannanotoissaan sallineet siirtymäajan samapalkkaisuusvaatimuksen toteuttamiseksi ja katsoneet kohtuulliseksi siirtymäajaksi noin kaksi vuotta. Ratkaisukäytännön perusteella aikaa, jonka kuluessa A:n palkka oli saatu yhdenmukaistetuksi, oli pidettävä kohtuullisena. A:n palkkasaatavavaatimus oli hylättävä. Hovioikeus vapautti kaupungin velvollisuudesta suorittaa A:lle palkkasaatavia. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Peter Sandholm, Mikko Suvanto ja Nina Porkka. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessa A uudisti vaatimuksensa. Kaupunki vastasi valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Y:n kaupunki on syntynyt vuoden 2009 alussa Y:n, Z:n, V:n, X:n ja W:n kuntien kuntaliitoksella. Kaupunki on noudattanut sosiaalipalvelun ja terveydenhoidon alalla työskentelevien työntekijöidensä palkkaus- ja muiden työsuhteen ehtojen osalta yhtäältä Kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta 2007-2009 (KVTES 2007-2009, KVTES) ja toisaalta 19.11.2007 allekirjoitettua, niin kutsuttua Tehy-pöytäkirjaa siten, että sanottua pöytäkirjaa on sovellettu vain Tehy ry:n jäseniin. KVTES:n ja Tehy-pöytäkirjan soveltamisalan piiriin kuuluville työntekijöille, jotka tekivät samaa tai vaativuusluokaltaan vastaavaa työtä, oli maksettu samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Sitä vastoin helmikuusta 2008 lukien työnantajan toimesta tapahtunut edellä mainittujen sopimusten soveltaminen johti kuitenkin siihen, että työntekijöistä KVTES:n piiriin kuuluvalle SuPer ry:n jäsenelle maksettu palkka on jäänyt pienemmäksi kuin Tehy-pöytäkirjan piiriin kuuluvalle Tehy ry:n jäsenelle maksettu palkka. Palkanero on kokonaan poistunut vasta tammikuussa 2010. 2. A, joka on kuulunut SuPer ry:hyn, on vuodesta 1996 työskennellyt perushoitajana vanhainkodissa X:n kunnan ja kuntaliitoksen jälkeen Y:n kaupungin palveluksessa. A on kaupunkia vastaan ajamassaan, muun ohella maksamattomia palkkaeriä koskevassa kanteessa vedonnut siihen, että kaupunki oli maksanut hänelle pienempää tehtäväkohtaista palkkaa kuin samaa työtä tekevälle toiselle työntekijälle hänen ammattiliittoon järjestäytymisensä ja vakaumuksensa sekä mielipiteensä perusteella. A on vaatinut, että kaupunki velvoitetaan maksamaan hänelle kysymyksessä oleva palkanerotus. A:n mukaan hänelle oli maksettu pienempää palkkaa kuin toiselle työntekijälle, koska toiseen työntekijään oli sovellettu Tehy-pöytäkirjaa, jossa sopimuksen soveltamisala oli rajattu vain Tehy ry:n jäseniin. A:han oli sovellettu ainoastaan KVTES:iä. Tällä menettelyllään kaupunki oli palkkauksen osalta

§:n vastaisesti syrjinyt häntä ja laiminlyönyt kohdella häntä tasapuolisesti.

  1. Kaupunki on kiistänyt vaatimukset ja katsonut, että se on ollut velvollinen lainsäädännön perusteella noudattamaan työntekijöiden palkkauksessa sitä sitovia KVTES 2007-2009 -sopimusta ja Tehy-pöytäkirjaa sanotuissa sopimuksissa määrätyin tavoin. Joka tapauksessa palkat on harmonisoitu kohtuullisen ajan kuluessa.
  2. Asiassa on riidatonta, että KVTES 2007-2009 ja Tehy-pöytäkirja ovat työehtosopimuksen tasoisina sopimuksina (jäljempänä työehtosopimukset) kaupunkia sitovia ja että kumpaakin sopimusta on työntekijöiden palkkausten määräytymisen osalta noudatettu soveltamalla asianomaisen sopimuksen sisältämiä määräyksiä niiden sisällön mukaisesti. Riidatonta on myös, että palkaneroja tarkasteltaessa vertailuna käytetty Tehy ry:hyn kuuluva työntekijä on tehnyt samaa tai samanarvoista työtä kuin SuPer ry:hyn kuuluva A. Samoin syntyneet palkanerot ovat määrällisesti riidattomat, niin kuin myös se, että palkanerot olivat poistuneet tammikuussa
  4. Asiassa on kysymys siitä, onko kaupunki rikkonut

§:ssä säädettyä syrjintäkieltoa ja tasapuolisen kohtelun vaatimusta ammattiyhdistykseen järjestäytymisen, vakaumuksen tai mielipiteen johdosta. Kaupunki on maksanut A:lle pienempää palkkaa kuin samaa työtä tekevälle toiselle työntekijälle sillä perusteella, että he ovat kuuluneet eri ammattiliittoihin ja sen vuoksi palkkaus on määritetty heidän osaltaan erikseen ainoastaan kummankin oman työntekijäjärjestön solmimaa työehtosopimusta soveltamalla. Sovellettavista säännöksistä 6. Perustuslain 6 §:n 1 momentissa turvataan ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä, ja 6 §:n 2 momentissa kielletään asettamasta ketään ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain edellyttämän syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi työsuhteissa

§:n 1 momentissa säädetään, ettei työnantaja saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä eri asemaan iän, terveydentilan, vammaisuuden, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteen, vakaumuksen, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun näihin verrattavan seikan vuoksi. Lainkohdan mukaan siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, säädetään yhdenvertaisuuslaissa. Virkasuhteiden osalta vastaava säännös on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:ssä.

  1. Yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin mukaan syrjinnällä tarkoitetaan muun ohella 1) sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa (välitön syrjintä) ja 2) sitä, että näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun erityisen epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden, paitsi jos säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (välillinen syrjintä).
  2. Lainkohtaa koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee, että syrjinnästä ei olisi kysymys, kun käyttäytymisen perusteena olevalla säännöksellä tai käytännöllä on oikeutettu tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia. Henkilön käyttäytymisen tai toiminnan oikeutusta olisi arvioitava niistä lähtökohdista käsin, joihin hän toimintansa nojaa. Välillisestä syrjinnästä ei puolestaan hallituksen esityksen mukaan olisi kysymys silloin, kun sinänsä jonkun henkilön epäedulliseen asemaan johtaneen toiminnan perusteena on velvoittavan lain säännöksen noudattaminen edellyttäen, että laissa säädettyjä velvoitteita ei olisi voitu toteuttaa yhdenvertaisen kohtelun turvaavin muin toimenpitein (HE 44/2003 vp s. 42). 9.

§:n 3 momentin mukaan työnantajan on saman pykälän 1 momentissa säädetyn syrjimättömyyden lisäksi muutoinkin kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Työ- ja virkaehtosopimuksista

  1. Perustuslain 13 §:n 2 momentissa on turvattu jokaiselle yhdistymisvapaus, joka sisältää niin oikeuden kuulua kuin olla kuulumattakin yhdistykseen. Säännöksessä on nimenomaisesti turvattu myös ammatillinen yhdistymisvapaus. Tähän perusoikeuteen kuuluu myös se, että ammattiliitoilla on mahdollisuus ajaa jäsentensä ammatillisia etuja kollektiivisilla sopimusneuvotteluilla.
  2. Työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten noudatettavista ehdoista voidaan sopia työehtosopimuslain (436/1946) 1 §:ssä tarkoitetuissa työehtosopimuksissa sekä vastaavasti valtion virkamiesten ja kunnallisten viranhaltijoiden palvelussuhteen ehdoista voidaan määrätä valtion virkaehtosopimuslaissa (664/1970) ja kunnallisessa virkaehtosopimuslaissa (669/1970) tarkoitetuin virkaehtosopimuksin. Työehtosopimuslain 4 §:n mukaan työehtosopimukseen ovat sidotut, paitsi ne työnantajat ja yhdistykset, jotka ovat työehtosopimuksen tehneet, myös ne työnantajat ja työntekijät, jotka ovat sopimukseen sidotun yhdistyksen jäseniä. Vastaavanlaiset säännökset sisältyvät mainittuihin kahteen muuhun lakiin. Työehtosopimusjärjestelmää ja yhdistymisvapautta koskevat kansainväliset sopimukset ja käytäntö
  3. Työntekijöiden järjestäytymisoikeus ja kollektiivinen neuvotteluoikeus on perustuslaissa ja työsopimuslaissa taatun suojan lisäksi tunnustettu Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksen numero 98

(1949)1 artiklassa ja YK:ssa 16.12.1966 hyväksytyn taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 8 artiklassa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen, mikä käsittää myös oikeuden perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa turvaamiseksi. Artiklan 2 kappaleen mukaan näiden oikeuksien rajoittaminen on mahdollista vain lailla ja vain artiklassa mainituin perustein. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on suuren jaoston ratkaisussa Demir ja Bayakara v. Turkki 12.11.2008 katsonut, viitaten edellä mainittuun ILO:n sopimukseen numero 98, että oikeus virka- ja työehtosopimusneuvotteluihin oli tullut olennaiseksi osaksi ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan turvaamaa ammattiyhdistysvapautta. Lisäksi myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 28 artiklan mukaan työntekijöillä ja työnantajilla tai näiden järjestöillä on unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti muun muassa oikeus asianmukaisilla tasoilla neuvotella ja tehdä työ- ja virkaehtosopimuksia. Suomalaisesta työehtosopimusjärjestelmästä
  1. Suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle on ominaista työntekijä- ja työnantajajärjestöjen keskeinen asema neuvotteluosapuolina työ- ja virkaehtosopimuksia solmittaessa. Tätä vakiintunutta sekä työlainsäädäntöön ankkuroitua ja siinä tunnustettua lähtökohtaa ilmentää jo vuonna 1924 ja sen tilalle vuonna 1946 säädetty työehtosopimuslaki. Työehtosopimuksella sovitaan käytännössä niin palkkauksesta kuin monista muistakin työehdoista. Työehtosopimus on kokonaisuus, joka syntyy yhteisen neuvottelun tuloksena ja joka sitoo sen allekirjoittaneita työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä sekä siihen liittyneitä ammattiliittoja ja niiden jäseniä. Työehtosopimuksia koskevat pääperiaatteet koskevat myös virkaehtosopimuksia siten kuin niitä koskevissa laeissa säädetään.
  2. Työehtosopimusjärjestelmästä seuraa, että samalla työpaikalla voi olla noudatettavana useampia työehtosopimuksia, mutta silloinkin lähtökohtana on, että niin työnantaja- kuin työntekijäosapuoli ovat sidottuja keskenään solmimaansa sopimukseen. Järjestäytyneiden työntekijöiden näkökulmasta tämä merkitsee sitä, että kunkin työntekijän palkka- ja työehdot määräytyvät pääsääntöisesti työntekijän oman ammattiliiton solmiman työehtosopimuksen pohjalta. Tilannetta ei lähtökohtaisesti muuta se seikka, että toisen työehtosopimuksen ehto ja siten työehtosopimus siltä osin voi olla sellaisenaan työntekijälle edullisempi kuin häneen järjestäytymisensä perusteella sovellettava työehtosopimus vastaavilta osin. Työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta on otettava huomioon myös se, että eri työehtosopimusten yksittäisten ehtojen vertailussa saattaa toisen työehtosopimuksen ehto osoittautua oman työehtosopimuksen ehtoa edullisemmaksi, mutta tästä ei kuitenkaan ole sellaisenaan pääteltävissä, että jokin työehtosopimus olisi kokonaisuudessaan toista edullisempi työntekijän työehtojen kannalta. Korkeimman oikeuden kannanotto syrjintään
  3. Edellä kohdassa 6 mainituin tavoin syrjinnän kielto turvaa myös oikeutta omaan vakaumukseen ja mielipiteeseen. Vakaumus liittyy henkilön syvälliseen ja perustavanlaatuiseen suhtautumiseen asioihin. Mielipiteen vapaus taas on läheisesti yhteydessä sananvapauteen, sillä esimerkiksi syrjintä mielipiteen perusteella ei voi tulla kyseeseen, ellei mielipidettä ole ilmaistu.
  4. Tässä asiassa on riidatonta, että A:n pienempi palkka on ollut seurausta siitä, että hän on ollut toisen ammattiliiton jäsen kuin vertailtavana ollut työntekijä. Ammattiliiton valintaan ei voida yleensä katsoa liittyvän sellaisia perustavanlaatuisia henkilökohtaisia katsomuksia, että kyse olisi vakaumuksesta tehdystä ratkaisusta. Perustuslain turvaama yhdistymisvapaus, johon kuuluu ammattiliiton valitsemisen vapaus, on tässä yhteydessä eri asia kuin mielipiteen vapaus. Korkein oikeus katsoo, että A:ta ei ole palkkauksen määräytymisasiassa syrjitty vakaumuksen tai mielipiteen vuoksi.
  5. A ja kaupunki ovat yksimielisiä siitä, ettei A:ta ole ammattiyhdistystoiminnan perusteella syrjitty. Korkein oikeus toteaa, että A:n palkkauksen jälkeenjääneisyys suhteessa Tehy ry:hyn kuuluvan työntekijän palkkaukseen ei ole ollut millään lailla yhteydessä siihen, onko A ollut aktiivinen toimija ammattiliitossaan. Tässä tapauksessa ei myöskään ole kyse siitä, että olisi väitetty kaupungin työnantajana puuttuneen työntekijän yhdistymisvapauden turvaamaan oikeuteen valita se, mihin ammattiliittoon tämä kuuluu vai kuuluuko mihinkään, eikä liioin siitä, että olisi puututtu työnantaja- ja työntekijäpuolten sopimusvapauteen valita sopimuskumppaninsa ja solmia haluamansa kaltainen sopimus. Asiassa ei ole myöskään ollut miltään osin kysymys naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon edes välillisesti liittyvästä tilanteesta, joten sitä koskevalla sääntelyllä ja käytännöllä ei ole asiassa merkitystä (Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986); EY-tuomioistuimen ratkaisut Enderby, asia C-127/92, tuomio 27.10.1993, Kok., s. I-5535, Kok. Ep. XIV, s. I-429, Royal Copenhagen, asia C-400/93, tuomio 31.5.1995, Kok., s. I-1275).
  6. Sen sijaan tässä tapauksessa on kysymys siitä, että työntekijöiden tehtäväkohtaisten palkkojen palkkausperusteiden erilaisuus on suoraan ja yksinomaan johtunut työntekijä- ja työnantajaosapuolia sitovasta työehtosopimuksesta. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Tehy ry:n solmimaa Tehy-pöytäkirjaa sovelletaan sen määräysten mukaan vain Tehy ry:n jäsenien palkkausjärjestelmään. Tehy-pöytäkirjassa on siten itsessään selkeästi rajoitettu sopimukseen sidottujen työntekijöiden piiriä. Sanotun pöytäkirjan rinnalla samaa tai samanarvoista työtä tekeviin kaupungin muihin työntekijöihin sovelletaan palkkauksen perusteiden osalta näitä työntekijöitä koskevaa KVTES 2007-2009 -sopimusta.
  7. Edellä mainitun kaltainen rajoitusehto on sinänsä työehtosopimuslain 4 §:n 3 momentin ja kunnallisen virkaehtosopimuslain 5 §:n 6 momentin mukaan mahdollinen. Sekä Tehy-pöytäkirja että KVTES 2007-2009 ovat lähtökohtaisesti kokonaisuudessaan päteviä sekä työnantaja- että työntekijäpuolta sitovia työehtosopimuksia. Sitova vaikutus ulottuu niin yksittäiseen työnantajaan kuin työntekijäänkin. Näin ollen kaupungilla on ollut lakiin perustuva velvollisuus noudattaa työntekijöiden palkkauksen määräytymisperusteiden osalta kumpaakin työehtosopimusta asianomaisen sopimuksen sitovaisuuspiiri huomioon ottaen.
  8. Korkein oikeus toteaa, että ero A:n ja vertailtavana olleen työntekijän palkkojen välillä oli syntynyt lähinnä helmikuusta 2008 alkaen Tehy ry:hyn kuuluville työntekijöille maksetun yleiskorotuksen johdosta. Palkanerot eivät ole poistuneet kummankin sopimuksen mukaan vuonna 2008 ja toukokuussa 2009 palkkoihin kohdennettujen järjestelyvarojen kautta, koska nämä järjestelyvarat ovat määräytyneet sopimuskohtaisesti siten, että niiden laskentatavat ovat olleet erilaiset. Korotusten määrittely on perustunut vertailuhenkilön osalta Tehy-pöytäkirjaan ja A:n osalta pöytäkirjan soveltamista koskevan rajoitusehdon perusteella KVTES:iin. Näin määritettyinä palkankorotukset ovat johtaneet siihen, että Tehy-pöytäkirjaan sidottujen työntekijöiden palkkauskehitys on muodostunut muihin nähden edullisemmaksi ja siten muiden palkat ovat jääneet Tehy-pöytäkirjaan sidottujen palkkoja pienemmiksi.
  9. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainitun kaltaisesta palkkausperusteiden erosta ei ole sellaisenaan perusteltua tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan palkkausperusteen eroavuus olisi syrjivä ja että siitä johtuen työehtosopimuksiin perustuvien palkkausjärjestelmien rinnakkainen soveltaminen merkitsisi palkkasyrjintää.
  10. Yksittäistapauksissa on mahdollista, että sitovan työehtosopimuksen ehtojen soveltaminen johtaa ristiriitaan pakottavan lainsäädännön kanssa. Työsopimuslain 13 luvun 6 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei tästä laista johdu muuta. Työsopimuslain 13 luvun 7 §:n mukaan työmarkkinajärjestöt voivat sopia tietyistä, lainkohdassa luetelluista asioista toisin kuin työsopimuslaissa on säädetty.

§:ssä säädetty syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus eivät kuulu näihin asioihin.

  1. Syrjinnän kielto ja tasavertaisen kohtelun vaatimus ovat siten pakottavaa oikeutta, joka rajoittaa myös sopimista työsuhteen ehdoista työehtosopimuksin. Tämä merkitsee ennen kaikkea sitä, että saman työehtosopimuksen piiriin kuuluvia, samaa taikka samanarvoista työtä tekeviä työntekijöitä ei voida työehtosopimuksen määräyksin asettaa esimerkiksi palkkaetujen suhteen syrjivällä tavalla toisistaan poikkeavaan asemaan.
  2. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys, kun samaa taikka samanarvoista työtä tekevät työntekijät ovat kahteen eri ammattijärjestöön kuulumisensa perusteella jakaantuneet kahdeksi ryhmäksi. Tällöin kummankin ryhmän osalta on noudatettavana oma työehtosopimus, joka on solmittu asianomaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kesken neuvotteluvapauden pohjalta itsenäisesti ja molemminpuolisesti sitovasti. Kummankin työehtosopimuksen sitova vaikutus työntekijöihin nähden perustuu lain nojalla ensisijaisesti siihen, kumpaan työntekijäjärjestöön nämä ovat liittyneet. Näin ollen työntekijöihin sovellettavat työehdot ja niiden keskinäinen erilaisuus ovat seurausta niistä valinnoista, jotka he itse ovat tehneet heille perus- ja ihmisoikeutena suojattuun yhdistymisvapauteen kuuluvan päätösvaltansa nojalla. Tällaisessa tilanteessa perusteena työntekijöiden erilaiselle kohtelulle palkkaetujen suhteen on ainoastaan työntekijää sitovan työehtosopimuksen määräyksen poikkeaminen toista työntekijää sitovan työehtosopimuksen määräyksestä.
  3. Kaupunki on noudattanut kahden sitovan työehtosopimuksen määräyksiä, mihin sillä on ollut lakiin perustuva velvollisuus. Kaupunki ei ole itse omilla toimillaan tai päätöksillään pyrkinyt kohtelemaan työntekijöitään eriarvoisesti tai aiheuttanut eriarvoisuutta. Sen sijaan edellä todetuin tavoin helmikuun alusta 2008 alkanut palkkojen erilaisuus Tehy-pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluneiden ja KVTES:n piiriin kuuluneiden työntekijöiden välillä on ollut seurausta työehtosopimusneuvotteluista, joiden lopputuloksen yksityiskohtiin ja neuvotteluissa syntyneiden työehtosopimusten ehtosisältöihin kaupungilla yksinään ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Kaupungin menettelyä ei ole perusteltua pitää työsopimuslain pakottavan sääntelyn vastaisena toimintana.
  4. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus päätyy katsomaan, että tässä tapauksessa kysymyksessä olevissa olosuhteissa kaupunki ei ole pelkästään eri työehtosopimusten rinnakkaisella soveltamiskäytännöllään asettanut samaa taikka samanarvoista työtä tekeviä työntekijöitä eri asemaan

§:n 1 momentissa kielletyllä tavalla. Syrjinnän kiellosta ei voida johtaa työntekijälle oikeutta saada hyväkseen palkkaetuja sen työehtosopimuksen mukaan, joka kulloinkin antaisi hänelle edullisimman tuloksen, riippumatta siitä, kumman sopimuksen ehtoihin hän itse on yhdistymisvapautensa perusteella tullut sidotuksi. Kysymys ei siten ole ollut lainkohdassa tarkoitetusta syrjinnästä. Korkeimman oikeuden kannanotto tasapuolisen kohtelun vaatimukseen

  1. Korkein oikeus toteaa, että kyse on ollut samaa tai samanarvoista työtä tekevistä työntekijöistä, joiden tehtävissä ja asemassa ei ole ollut sellaisia eroja, jotka lähtökohtaisesti oikeuttaisivat erisuuruisen tehtäväkohtaisen palkan maksamiseen heille. Vaikka erilaisten palkkausjärjestelmien soveltamisen ei edellä esitetyin tavoin tässä tapauksessa katsotakaan rikkovan syrjintäkieltoa, on työnantajan työntekijöiden tasapuolisen kohtelun periaatteen mukaisesti tullut kuitenkin mahdollisuuksiensa mukaan pyrkiä siihen, että tällaiset palkanerot korjaantuvat. Tämä oikeusohje käy ilmi muun ohella Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä KKO 1992:18 ja 2004:
  2. Vastaava periaate unionin oikeudessa ilmenee EU-tuomioistuimen ratkaisusta Hennings ja Mai (yhdistetyt asiat C-297/10 ja C-298/10, tuomio 8.9.2011), jossa kysymys oli ikään perustuvaan syrjintään johtaneen palkkausjärjestelmän korvaamisesta objektiivisiin perusteisiin perustuvalla palkkausjärjestelmällä. Tuomioistuin hyväksyi tiettyjen ensiksi mainitun palkkausjärjestelmän syrjivien vaikutusten pitämisen voimassa väliaikaisesti ja rajoitetun ajan, jotta varmistettiin, että palveluksessa olevat toimihenkilöt siirtyivät uuteen järjestelmään ilman, että he menettivät tuloja.
  3. Työnantajan palkkausjärjestelmässä sovellettavat olennaiset palkkausperusteet eivät siten saa muodostua pysyvästi toisistaan poikkeaviksi samaa tai samanarvoista työtä tekevien työntekijöiden osalta. Työnantajalle on kuitenkin annettava mahdollisuus kohtuullisessa siirtymäajassa yhtenäistää eriperusteiset palkat.
  4. Kuten edeltä ilmenee, eri työehtosopimuksiin sidottujen kaupungin työntekijöiden välille palkaneroa on alkanut syntyä 1.2.2008 lukien ja 31.1.2010 alkaen palkat on saatu kaupungin toimin harmonisoitua. Palkkojen eroavuutta koskenut siirtymävaihe on siten kestänyt kaksi vuotta. Korkein oikeus katsoo, että kaupunki on kohtuullisessa ajassa yhtenäistänyt palkkauksen ehdot ja että kaupunki on näillä toimillaan täyttänyt

§:n 3 momentissa edellytetyn työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen. Johtopäätös kanteen perusteeseen 30. Sen perusteella mitä edellä on esitetty, Korkein oikeus katsoo, että A ei ole osoittanut, että kaupunki olisi kanteessa vedotuin tavoin rikkonut

§:ssä säädettyä syrjintäkieltoa ja tasapuolisen kohtelun vaatimusta, millä perusteella kaupungilta on vaadittu korvausta saamatta jääneestä palkanerosta. Näin ollen kanteen peruste on jäänyt asiassa näyttämättä ja kanne on sen vuoksi perusteeton. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo, oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä (eri mieltä), Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Katariina Sorvari. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Häyhä: Olen kappaleiden 1 - 9 osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Tämän jälkeen lausun seuraavan: Kannanottoni syrjintään Sekä KVTES että Tehy-pöytäkirja sitovat työnantaja- ja työntekijäpuolia työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä mainitun pykälän 3 momentin mukaan työehtosopimuksessa voidaan rajoittaa sen sitovuuspiiriä. Näin on asiassa meneteltykin ja mainittua Tehy-pöytäkirjaa on sovellettu vain Tehy ry:n jäseniin ja vastaavasti KVTES:iä muiden sosiaalipalvelun ja terveydenhuollon alalla työskentelevien työntekijöiden palkka- ja työehtoihin. A:n palkkaus on määräytynyt häntä SuPer ry:n jäsenenä sitovan KVTES:in perusteella. Palkkaero verrattuna samaa työtä tekeviin Tehy ry:n jäseniin on perustunut mainittuihin virka- ja työehtosopimuksen veroisiin sopimuksiin ja edellisessä kappaleessa mainittuihin lainkohtiin, jotka velvoittavat kaupunkia soveltamaan kyseisiä sopimuksia sen mukaisesti kuin niissä itsessään on niiden sitovuuspiiriä rajoitettu. A:n kanteessa on kysymys siitä, että hänen palkkauksensa tulisi määräytyä Tehy-pöytäkirjan mukaisesti siltä osin kuin se johtaa hänelle edullisempaan tulokseen kuin KVTES, jonka perusteella hänen palkkauksensa muutoin määräytyy. Työsopimuslain 13 luvun 6 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei tästä laista johdu muuta. Työsopimuslain 13 luvun 7 §:n nojalla työmarkkinajärjestöt voivat sopia tietyistä, lainkohdassa nimenomaisesti luetelluista asioista toisin kuin työsopimuslaissa on säädetty.

§:ssä säädetyt syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus eivät kuulu näihin asioihin. Työntekijöiden syrjivää kohtelua ei siten voida perustella yksin sillä, että menettely perustuu työnantajaa velvoittavan virka- ja työehtosopimuksen määräyksiin, joita työnantaja on lain mukaan velvollinen soveltamaan. Se, onko asiassa kysymys joko välittömästä tai välillisestä syrjinnästä, tulee ensisijaisesti arvioitavaksi yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin pohjalta. Arvioinnissa on lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaisesti kiinnitettävä huomiota menettelyn perusteeksi ilmoitettuun tavoitteeseen sekä sen saavuttamiseksi käytettyihin keinoihin. Syrjinnästä voi olla kysymys, vaikka toiminnan perusteeksi osoitetaan lain noudattaminen, sikäli kuin laissa säädetyt velvoitteet olisi voitu toteuttaa yhdenvertaisen kohtelun turvaavin muin toimenpitein (ks. HE 44/2003 vp s. 42). Siltä osin kuin A:n kanne perustuu siihen, että häntä on syrjitty ammattiyhdistystoiminnan vuoksi, on todettava, että A on asiassa kertonut kuuluvansa ammattiliittoon työttömyyskassan jäsenyyden takia sekä neuvoja ja apua saadakseen. Hän ei myöskään ole ollut ammattiyhdistystoiminnassa aktiivinen. Tähän nähden asiassa ei ole perusteita katsoa, että palkanerokäytännöllä olisi syrjitty A:ta hänen mielipiteensä, vakaumuksensa tai ammattiyhdistystoimintansa perusteella. A on lisäksi katsonut tulleensa syrjityksi hänen ammatillista järjestäytymisvapauttaan loukkaavalla tavalla, kun kaupunki on maksanut erisuuruista palkkaa samasta työstä yksinomaan ammatillisen järjestäytymisen perusteella. Tältä osin totean olevan mahdollista, että yksittäisellä työpaikalla ilmenevien palkkaerojen tausta on rakentunut itse työmarkkinajärjestelmään ja siellä vaikuttaviin syrjiviin tekijöihin. Erot ammattijärjestöjen neuvotteluvoimassa ovat omiaan synnyttämään eroja neuvottelutuloksissa. Työntekijän järjestäytymisvapauteen puuttuvasta syrjinnästä voi olla kysymys silloin, jos työnantaja asettamalla tiettyyn ammattijärjestöön kuuluvia työntekijöitä verrokkityöntekijöihin nähden eri asemaan pyrkii vaikuttamaan ammattijärjestöjen neuvotteluvoimaan tai käyttämään hyväksi järjestöjen välillä tässä suhteessa vallitsevia eroja. Tilannetta on sanotun vuoksi arvioitava myös siltä kannalta, onko palkkaeroon johtaneiden työehtosopimusten soveltamisen taustalla kiellettyä syrjintää. Asiassa ei kuitenkaan ole edes väitetty, että Tehy-pöytäkirja olisi sisällöltään kokonaisuudessaan edullisempi ja tällä perusteella sellaisenaan syrjivä suhteessa KVTES:iin, johon A on sidottu. Myöskään sopimusten taustalla ei ole väitetty olevan sellaista eriarvoisuutta, jonka vuoksi niiden soveltaminen olisi syrjintää edes välillisesti. Tämän vuoksi asiassa ei ole perusteita katsoa, että kaupunki olisi syrjinyt A:ta hänen järjestäytymisvapauttaan loukaten suosimalla tarkoituksellisesti Tehy ry:n jäseniä SuPer ry:n jäsenten kustannuksella. Kaupunki on ollut molempiin mainittuihin sopimuksiin sidottu. Kaupunki ei ole ollut sopimuksissa osallisena eikä siten ole voinut itse vaikuttaa niiden sisältöön. Kaupunki ei ole myöskään voinut vaikuttaa siihen, kenen palkkaedut määräytyvät KVTES:n, kenen Tehy-pöytäkirjan perusteella. Tämä seikka on riippunut siitä, kuinka kaupungin työntekijät ovat itse järjestäytymisvapauttaan käyttäneet. Kaupungin menettelyllä maksaa A:lle KVTES:in mukaista palkkaa, vaikka samaa työtä tehneille Tehy ry:n jäsenille on maksettu kanteessa yksilöidyin osin parempaa palkkaa, on tämän vuoksi ollut oikeutettu peruste ja tavoite. Kanteessa kuvattu eripalkkaisuus ei ole ollut luonteeltaan pysyvää, vaan se on kestänyt noin kahden vuoden ajan, jonka mainitut sopimukset ovat olleet voimassa. Kaupungilta ei voida mainittujen sopimusten voimassaoloaikana edellyttää sellaisia henkilöstön palkkausta koskevia toimenpiteitä, joilla saattaisi olla vaikutusta työmarkkinaosapuolten sopimusvapauteen tai voimasuhteisiin. On lisäksi ilmeistä, että työmarkkinajärjestöjen välinen sopimuskäytäntö on tyypillisesti omiaan edistämään samapalkkaisuuden toteutumista eri ammattiryhmissä verrattuna tilanteeseen, jossa työntekijöiden palkat määräytyisivät yksittäisten työsopimusten perusteella. Tämä seikka vähentää tarvetta turvautua muihin keinoihin samapalkkaisuuden saavuttamiseksi. Koska kaupungin mahdollisuudet työsuhteen ehtojen yhtenäistämiseksi ovat sanotuista syistä olleet kanteessa tarkoitetuissa oloissa vähäiset, yhdenvertaista kohtelua ei olisi voitu kohtuudella saavuttaa muin toimenpitein mainittuna aikana. Mainituilla perusteilla katson, ettei kanteessa kuvattu kaupungin menettely ole sellaista syrjintää, jota yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentissa on tarkoitettu. Kappaleiden 27 - 30 osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.