2013 false KKO:2013:38 Osakeyhtiön konkurssipesän velkojainkokouksessa oli vahvistettu maksettavaksi muun ohella Verohallinnolle ja työeläkevakuutusyhtiölle tulevat jako-osuudet. Konkurssin katsottiin

§:n 1 momentissa oli puolestaan säädetty, että vanhentunutta julkista saatavaa ei saanut periä ja että vanhentuminen ei estänyt suorituksen saamista saatavan panttina olevasta velallisen omaisuudesta.

§:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos ennen vanhentumisen päättymistä julkisen saatavan perimiseksi oli toimitettu ulosmittaus, julkinen saatava oli valvottu konkurssissa tai asianosaiskeskustelussa ulosottokaaren mukaisessa kiinteistön myynnissä taikka julkinen saatava oli ilmoitettu julkisen haasteen johdosta, vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estänyt maksun saamista ulosmitatuista tai konkurssiin luovutetuista varoista taikka niistä varoista, joista julkisessa haasteessa ilmoitetut saatavat oli suoritettava. Verotäytäntöönpanolaki oli tullut voimaan 1.1.2008. Aikaisemmin vastaavat säännökset sisältyivät 1.8.1961 voimaan tulleen veroulosottolain 11 §:ään. Pykälän 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä oli säädetty, että vero, leimaveroa lukuunottamatta, ja muu sanotussa laissa tarkoitettu saaminen oli maksuvelvolliselta perittävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen oli määrätty tai maksuunpantu, uhalla, että oikeus maksun saamiseen oli menetetty. Pykälän 2 momentin mukaan sen estämättä, mitä 1 momentissa oli säädetty, saaminen saatiin periä sen panttina lain tai sopimuksen nojalla olevasta omaisuudesta. Veroulosottolain 11 §:n 3 momentin mukaan jos 1 momentissa mainitun ajan kuluessa oli saamisen perimiseksi toimitettu ulosmittaus tai se oli valvottu konkurssissa tahi (vuosihaasteessa) taikka kiinteistön pakkohuutokaupan yhteydessä, sanotun ajan umpeen kuluminen ei estänyt maksun saamista ulosmitatuista tai konkurssiin luovutetuista varoista taikka niistä varoista, joista (vuosihaasteessa) ilmoitetut saamiset oli suoritettava. Käräjäoikeus lausui johtopäätöksinään, että

§:n 2 momentissa ja veroulosottolain 11 §:n 3 momentissa käytetty ilmaus maksun saamisesta ei ollut nyt käsillä olevan kysymyksen suhteen selvä. Lainkohtien voitiin ymmärtää tarkoittavan sitä, että velkojan oikeus saada suoritus saatavalleen rajoittui konkurssiin luovutettuun omaisuuteen mutta että tuon omaisuuden suhteen konkurssissa valvottu julkinen saatava ei vanhentunut missään suhteessa. Toisaalta säännöksen voitiin tulkita koskevan vain maksun saamista saatavien pääomille ja niille ennen normaalin vanhentumisajan päättymistä kertyneille viivästysseuraamuksille. Ennen veroulosottolain voimaantuloa julkisten maksujen vanhentumisesta oli säädetty laissa verojen ja maksujen vanhentumisesta (226/1925). Sen 1 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vero tai muu julkisoikeudellinen maksu, joka oli pantu suoritettavaksi valtiolle tai kunnalle, oli viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona maksuunpano tapahtui, maksuvelvolliselta perittävä sillä uhalla, että oikeus maksun saamiseen oli menetetty. Pykälän 2 momentissa oli puolestaan säädetty, että jos edellä mainitun ajan kuluessa oli veron tai maksun perimiseksi toimitettu ulosmittaus taikka vero tahi maksu valvottu konkurssissa tahi vuosihaastossa tahi kiinteistön pakkohuutokaupan yhteydessä, älköön sanotun ajan umpeen kuluminen estäkö veron tai maksun saamista ulosmitatuista tai konkurssiin luovutetuista varoista taikka niistä varoista, joista vuosihaastossa ilmoitetut saamiset oli suoritettava. Käräjäoikeus totesi, että sekä verojen ja maksujen vanhentumisesta annetussa laissa että veroulosottolaissa myös julkisen saatavan vanhentumista koskeva perussäännös oli kirjoitettu saatavan perimistä ja maksun saamista koskevaan muotoon. Siitä huolimatta säännösten oli katsottu tarkoittaneen saatavan lopullista vanhentumista, johon muotoon vastaava säännös oli verotäytäntöönpanolaissa kirjoitettukin (HE 83/2006 vp s. 94). Oli oletettavaa, että maksun saamisella oli tarkoitettu samaa myös pykälien konkurssia koskevissa kohdissa, jolloin kysymys olisi siis vanhentumisen keskeytymisestä. Myös verojen ja maksujen vanhentumisesta annetun lain esityöt (Ehdotus laiksi eräänlaisten ulostekojen ja maksujen vanhentumisesta ynnä perustelut, Lainvalmistelukunnan julkaisu 1923:6 s. 11) sekä ratkaisu KKO 1991:159 tukivat tätä tulkintaa. Verotäytäntöönpanolaissa käytettyjä ilmauksia oli muutettu niin, että lain 20 §:ssä sekä 21 §:n 1 momentissa puhuttiin nimenomaan julkisen saatavan vanhentumisesta ja myös 21 §:n 2 momentissa aikaisemmat viittaukset 1 momentissa mainittuun aikaan oli korvattu ilmauksilla vanhentumisajan päättymisestä ja vanhentumisajan umpeen kulumisesta. Muutoin ulosmittausta, konkurssia ja julkista haastetta koskevassa 21 §:n 2 momentissa käytettiin edelleen aikaisempaa maksun saamista koskevaa ilmaisua. Lain esityöt eivät viitanneet siihen, että 21 §:n 2 momenttia olisi ollut tarkoitus asiallisesti muuttaa, vaan niissä oli päinvastoin todettu, että konkurssitilannetta koskeva 21 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös vastasi asiallisesti veroulosottolain mukaista sääntelyä (HE 83/2006 vp s. 95). Verojen ja maksujen vanhentumisesta annetun lain, veroulosottolain tai verotäytäntöönpanolain esitöissä (Lainvalmistelukunnan julkaisu 1923:6, HE 98/1924 vp, Veronulosottokomitean mietintö 1960:8, HE 56/1960 vp, HE 83/2006 vp, LaVM 26/2006 vp) ei ollut otettu nimenomaisesti kantaa nyt kysymyksessä olevaan viivästysseuraamuksien kertymistä koskevaan kysymykseen. Edellä oli kuitenkin katsottu, että

§:n 2 momentin ja veroulosottolain 11 §:n 3 momentin säännökset tarkoittivat julkisen saatavan vanhentumisen keskeytymistä. Tästä seurasi, ettei myöskään viivästysseuraamusten kertyminen lakannut. Edellä kerrottua tulkintaa tuki myös velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003, vanhentumislaki) 17 §, jonka 1 momentissa oli muita kuin julkisia saatavia koskeva asiallisesti

pykälän 2 momentin 2 kohtaa vastaava säännös. Sen mukaan jos velkojan saatava oli otettu huomioon konkurssituomiossa, vanhentumisajan kuluminen ei estänyt maksun saamista konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta. Vanhentumislain 17 §:n esitöissä (HE 187/2002 vp s. 69) oli todettu, että konkurssituomiolla vahvistettu oikeus konkurssipesän jako-osaan ei vanhentunut ja että velkojan ei tarvinnut erikseen muistuttaa velasta tai tehdä muita katkaisutoimia konkurssin kestäessä. Näin ollen tässä lainkohdassa tarkoitetuille saataville kertyi myös viivästyskorkoa vanhentumisaikojen estämättä. Oli johdonmukaista ja myös velkojien tasa-arvon kannalta perusteltua, että veroulosottolain ja verotäytäntöönpanolain vastaavan sisältöistä säännöstä tulkittiin samalla tavoin. Se seikka, että julkiset saatavat oli eräissä muissa suhteissa asetettu muita saatavia edullisempaan asemaan, ei antanut aihetta arvioida asiaa konkurssitilanteen osalta toisin. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, että Verohallinnon Länsi-Suomen ja Uudenmaan perintäyksikön ja Varman saataville oli konkurssipesän varoja jaettaessa laskettava viivästysseuraamuksia siten kuin velkojainkokouksen päätöksessä oli tehty. Käräjäoikeus hylkäsi X Oy:n hakemuksen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa X Oy:lle myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalituksena. Valituksessaan X Oy vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja että Korkein oikeus vahvistaa, että yhtiön konkurssipesän velkojainkokouksessa 31.1.2011 vahvistettujen määrien sijasta Verohallinnon Länsi-Suomen perintäyksiköllä on oikeus saada konkurssipesän varoista jako-osuutena 408 752,46 euroa, Verohallinnon Uudenmaan perintäyksiköllä 264 076,52 euroa ja Varmalla 80 796,16 euroa. Konkurssipesä vastasi valitukseen ja vaati, että se hylätään. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. Elokuvayhtiö X Oy:n 18.3.1999 alkaneessa konkurssissa on pidetty 31.1.2011 konkurssipesän velkojainkokous, jossa on vahvistettu muun ohella Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman (Varma), Verohallinnon (Länsi-Suomen perintäyksikkö) ja Verohallinnon (Uudenmaan perintäyksikkö) jako-osuudet maksettavaksi pesänhoitajan laatiman jakoehdotuksen mukaisesti. Asiassa on riidatonta, että vahvistettuihin jako-osuuksiin on jakoehdotuksessa ja velkojainkokouksen päätöksessä katsottu sisältyvän viivästysseuraamuksia Varman osalta 26 952,97 euroa, Verohallinnon (Uudenmaan perintäyksikkö) osalta 139 269,74 euroa ja Verohallinnon (Länsi-Suomen perintäyksikkö) osalta 115 441,51 euroa.
2. Asiassa on kysymys siitä, ovatko ne Varman ja Verohallinnon saatavat, joille velkojainkokouksessa on edellä kohdassa 1 kerrotuin tavoin määrätty maksettavaksi viivästysseuraamuksia, vanhentuneet konkurssimenettelyn aikana siten, että viivästysseuraamusten maksettavaksi määrääminen on perusteetonta. Asiassa sovellettavat säännökset ja oikeusohjeet
3. Korkein oikeus toteaa aluksi, että viivästysseuraamukset tehostavat pääsääntöisesti sellaisen saatavan suorittamista, joka ei ole lakannut. Näin ollen saatavalle ei sen vanhentumisen jälkeen enää kerry viivästysseuraamuksia, vaikka saatava olisi toteutettavissa esimerkiksi pantista. Verosaatavien osalta tämä käy ilmi ratkaisusta KKO 2006:
4. Tämän vuoksi on arvioitava, ovatko Verohallinnon ja Varman saatavat vanhentuneet siten, että viivästysseuraamukset ovat perusteettomia, kuten X Oy on asiassa väittänyt.
5. Asiassa sovellettavan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (verotäytäntöönpanolaki) 20 §:n mukaan julkinen saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on määrätty tai maksuunpantu, ja muussa tapauksessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona se on erääntynyt.

§:n 1 momentin mukaan vanhentunutta julkista saatavaa ei saa periä. Pykälän 2 momentista ilmenee muun ohella, että jos ennen vanhentumisajan päättymistä julkinen saatava on valvottu konkurssissa, vanhentumisajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista konkurssiin luovutetuista varoista.

1. Verotäytäntöönpanolailla on kumottu 1.1.2008 lukien laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin (veroulosottolaki). Veroulosottolain 11 §:n 1 momentissa säädettiin muun ohella, että vero, leimaveroa lukuun ottamatta, ja muu tuossa laissa tarkoitettu saaminen oli maksuvelvolliselta perittävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen oli määrätty tai maksuunpantu uhalla, että oikeus maksun saamiseen oli menetetty. Pykälän 3 momentissa säädettiin, että jos 1 momentissa mainitun ajan kuluessa saaminen oli valvottu konkurssissa, sanotun ajan umpeen kuluminen ei estänyt maksun saamista konkurssiin luovutetuista varoista.
2. Konkurssin vaikutusta verovelan vanhentumiseen koskee Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 1991:159, jossa Korkein oikeus on katsonut, että konkurssituomio keskeyttää siinä vahvistettujen veroulosottolaissa tarkoitettujen verojen ja maksujen vanhentumisen. Sen vuoksi ei ollut estettä periä näitä saatavia konkurssiin luovutetuista varoista, vaikka konkurssituomion julistamisesta oli kulunut jo yli 10 vuotta. Korkeimman oikeuden johtopäätös
3. Asiassa on riidatonta, että edellä kohdassa 1 tarkoitetut Varman ja Verohallinnon saatavat ovat sellaisia julkisia saatavia, joita verotäytäntöönpanolaissa tarkoitetaan. Verotäytäntöönpanolaissa tarkoitetaan julkisella saatavalla asiallisesti samaa kuin aiemmassa veroulosottolaissa tarkoitettiin saamisella. Kuten ratkaisusta KKO 1991:159 ilmenee, veroulosottolain voimassaoloaikana noudatettiin periaatetta, jonka mukaan saatavan vanhentuminen oli keskeytyneenä konkurssimenettelyn ajan. Verotäytäntöönpanolain voimaantulo ei ole tuonut tähän asiaintilaan muutosta. Korkein oikeus toteaa, että vastaavaa periaatetta noudatetaan velan vanhentumisesta annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaisesti myös sellaisten konkurssituomiossa huomioon otettujen saatavien osalta, joihin sovelletaan kyseistä lakia.
4. Koska edellä kohdassa 1 tarkoitettujen Varman ja Verohallinnon saatavien vanhentuminen on konkurssimenettelyn vuoksi keskeytynyt, on perusteltua katsoa, että saataville on voinut kertyä keskeytymisen eli konkurssimenettelyn ajalta myös viivästysseuraamuksia.
5. Edellä mainituilla perusteilla asiassa ei ole esitetty perustetta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen. Päätöslauselma Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Kari Vesanen.