2013 false KKO:2013:60 Kysymys hätävarjelusta ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. RL 4 luku 4 § RL 21 luku 5 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio

§:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentti koskee hätävarjelun liioittelua: Jos puolustuksessa oli ylitetty hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

1. Lisäksi rikoslain 4 luvun 7 §:ssä säädetään, että vaikka tekijää ei mainitussa luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään. Tällöin rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa.
2. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan pahoinpitelyä pidetään törkeänä muun muassa silloin, kun pahoinpitelyssä käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta näihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Asianosaisten lausumista Korkeimmassa oikeudessa
3. A ei ole Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kiistänyt sitä, että hän oli oikeudettomasti tunkeutunut B:n ja C:n asuntoon ja pahoinpidellyt C:tä lyömällä tätä kumipampulla ja kuristamalla kurkusta. Asiassa on myös riidatonta, että B on kysymyksessä olevassa tilaisuudessa lyönyt A:ta useita kertoja pihviveitsellä, jossa on ollut noin seitsemän senttimetrin pituinen sahalaitainen terä.
4. B on tunnustanut aiheuttaneensa A:lle syytteessä mainitut 22 haavaa. Lääkärintodistuksen mukaan sanotut pisto- ja viiltohaavat ovat olleet pinnallisia ja pisimmät niistä puolitoista senttimetriä. Haavoja on ollut eniten pään alueella sekä oikean jalan reidessä ja sääressä. Pään alueella on ollut viisi haavaa, joista kolme viiltohaavaa nenässä. Jalan haavoista kahdeksan on ollut jalan ulkosivussa, kolme sisäsivussa ja kaksi keskilinjassa. Rintakehän alueella on ollut kaksi pistohaavaa.
5. A ja B ovat olleet yhtä mieltä siitä, että B on ryhtynyt väkivallantekoon puolustaakseen C:tä A:n väkivaltaista hyökkäystä vastaan. Sen sijaan he ovat olleet eri mieltä siitä, kuinka vaarallinen A:n hyökkäys oli ollut, minkä vuoksi A oli tapahtumien loppuvaiheessa pyrkinyt asunnon ovelle ja mistä syystä hänen poistumisensa asunnosta oli estetty. Lisäksi he ovat olleet eri mieltä siitä, oliko B jatkanut veitsellä lyöntejä senkin jälkeen, kun A oli lopettanut C:n pahoinpitelyn, ja millä tavoin nämä lyönnit oli tehty.
6. A on todistelutarkoituksessa kuultuna kertonut, että hän oli keskivahvaa voimakkaammassa humalatilassa lähtenyt kahden miehen kanssa hakemaan B:n ja C:n asunnolta tavaroitaan, jotka hän epäili näiden varastaneen. Hän oli sattumalta löytänyt asunnon pihalta muoviputkeksi luulemansa kumipampun ja ottanut sen mukaansa. Tappelu oli alkanut heti B:n avattua asunnon oven. A oli ensin lyönyt kumipampulla C:tä ylävartaloon, minkä jälkeen he olivat painineet seisten niin, että A oli pitänyt C:tä kurkusta. Tällöin B oli ryhtynyt lyömään häntä veitsellä, ja hän oli tuupertunut lattialle muutaman iskun jälkeen. C oli päässyt nopeasti hänen altaan, mutta hän itse ei ollut päässyt enää nousemaan jaloilleen eikä ollut voinut muutoinkaan puolustautua. Toinen hänen mukaansa lähteneistä miehistä oli tullut porraskäytävään oven taakse. A oli yrittänyt päästä ovelle voidakseen avata sen, ja hän oli myös huutanut miestä apuun. C oli estänyt oven avaamisen seisomalla sen edessä. B oli jatkanut veitsellä lyömistä aina siihen saakka, kunnes poliisi oli tullut paikalle.
7. A:n kertoman mukaan B:n ensimmäiset veitsen iskut olivat osuneet häntä käsivarteen ja ylävartaloon ja viimeiset iskut lähinnä jalkoihin. Myös viillot kasvoihin olivat voineet tulla hänen ja C:n painimisen aikana, kun he olivat olleet liikkeessä. Lyönnit eivät olleet olleet kohdistettuja, vaan lähinnä satunnaisia. Yllään A:lla oli ollut avonainen ulkotakki ja farmarihousut. Hän oli menettänyt verta, mutta ollut kuitenkin koko ajan tajuissaan. Haavojen vuoksi hän oli ollut kipeänä pari viikkoa.
8. B on todistelutarkoituksessa kuultuna kertonut, että A oli etukäteen soittanut ja uhannut tulevansa hänen ja C:n kotiin. B oli tämän vuoksi soittanut poliisille, joka oli kieltänyt päästämästä ketään sisään. B oli kuitenkin avannut oven tarkistettuaan ensin, ettei A:lla ollut asetta. A oli välittömästi tunkeutunut väkisin asuntoon ja tönäissyt B:n lattialle. A oli lyönyt pampulla keittiössä istunutta C:tä ja saanut painimisen jälkeen tämän alleen eteisen lattialle. A oli kuristanut kaksin käsin tai pampulla C:tä kaulasta niin, ettei tämä ollut voinut hengittää. B oli pelännyt C:n tukehtuvan. A oli isokokoinen mies, ja C oli ollut täysin alakynnessä. B oli huutanut ja yrittänyt käsin saada A:n pois C:n päältä. Kun tämä ei ollut onnistunut, B oli hakenut keittiön pöydältä pihviveitsen ja lyönyt sillä A:ta saadakseen tämän lopettamaan kuristamisen, mikä muutaman lyönnin jälkeen oli tapahtunutkin. B oli itse ollut täysin paniikissa ja suurimmaksi osaksi vain huitonut veitsellä. A oli huutanut oven takana ollutta miestä apuun ja pyrkinyt ovelle avatakseen sen, minkä C kuitenkin oli estänyt. B oli pelännyt, että myös A:n kaveri tulee pahoinpitelemään heitä. B on ensin kiistänyt lyöneensä veitsellä senkin jälkeen, kun A oli lopettanut C:n kuristamisen, mutta tarkentanut kertomustaan niin, että hän oli lopettanut lyömisen vasta sen jälkeen, kun A:sta ei ollut ollut enää vaaraa C:lle. Koko tapahtuma oli kestänyt vain lyhyen ajan, ja C:n soiton jälkeen poliisi oli tullut paikalle nopeasti.
9. Todistelutarkoituksessa kuultuna C, joka on todennut, etteivät hänen muistikuvansa tapahtumista enää olleet tarkkoja, on kertonut seuraavasti: A:n uhkailtua puhelimitse C oli kieltänyt B:tä avaamasta tälle ovea. Kun B oli kuitenkin raottanut ovea, A oli tunkeutunut asuntoon ja käynyt kumipampuin suoraan C:n kimppuun. A ja C olivat painineet ja kaatuneet eteisen lattialle, jolloin C oli jäänyt alle. A oli kuristanut C:tä niin, ettei hän ollut enää kyennyt hengittämään ja hänen olonsa oli käynyt sekavaksi. B oli tällöin lyönyt useita kertoja veitsellä A:ta. Päästyään A:n alta C oli mennyt seisomaan oven eteen estääkseen sen avaamisen oven takana huudelleelle miehelle. C ei sekavassa tilassaan havainnut eikä ainakaan enää muistanut, oliko B lyönyt A:ta vielä senkin jälkeen, kun hän oli päässyt pystyyn ja A oli jäänyt istumaan lattialle. Kaikki oli tapahtunut hyvin nopeasti. C:n muistikuva oli, että A oli huutanut itselleen apua eteisessä puoli-istuvassa asennossa ja B oli seissyt kauempana. Hän oli itse mennyt keittiöön soittamaan poliisille. Johtopäätökset näytöstä
10. A on tunnustanut tunkeutuneensa väkivalloin B:n ja C:n asuntoon sekä aloittaneensa välittömästi C:n pahoinpitelyn lyömällä tätä kumipampulla ja pitämällä kiinni kurkusta. Asianosaisten kertomuksista on pääteltävissä, että A:n hyökkäys on ollut raju ja että B ja C ovat kokeneet sen yllättäväksi ja vaaralliseksi. Lisäksi tapahtumat ovat edenneet varsin nopeasti ahtaassa eteistilassa. Asianosaisten yhdenmukaisten kertomusten mukaan B on ottanut keittiöstä veitsen ja ryhtynyt lyömään sillä A:ta siinä vaiheessa, kun tämä on kuristanut C:tä. C:n mukaan hänen hengityksensä oli salpautunut ja hänen olonsa muuttunut sekavaksi. Vaikka epäselväksi onkin jäänyt, onko A kuristanut C:tä käsin vaiko kumipampulla, on kuristusotteen täytynyt joka tapauksessa olla voimakas. Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että B:llä on ollut aihe pelätä C:n olevan vakavassa hengen ja terveyden vaarassa A:n kuristusotteen johdosta.
11. Riidatonta on, että A on päästänyt irti C:stä muutaman veitsen iskun jälkeen. Asiassa on selvitetty, ettei A ole sen jälkeen tehnyt väkivaltaa, vaan yrittänyt päästä asunnon ulko-ovelle. Kukin heistä on kuullut A:n seurassa olleen miehen tulleen asunnon oven taakse, mutta miehen aikeista B:llä ja C:llä ei ole ollut tietoa.
12. B ei ole enää Korkeimmassa oikeudessa väittänyt, että hän olisi lopettanut lyömisen välittömästi A:n lopetettua C:n kuristamisen. Sen sijaan B on kertonut lopettaneensa lyönnit, kun A:sta ei hänen käsityksensä mukaan enää ollut vaaraa C:lle, eli siinä vaiheessa, kun C oli päässyt asunnon ulko-oven eteen estämään A:n avaamisaikeet. C puolestaan ei ole enää muistanut tapahtumia tarkasti, ja hänen kertomuksensa käräjä- ja hovioikeudessa ovat tältä osin poikenneet toisistaan. C:n lausumien näyttöarvo jää vähäiseksi. A:n kertomus veitsellä lyömisen jatkumisesta aina poliisien tuloon saakka puolestaan merkitsisi sitä, että B olisi jatkanut lyömistä senkin jälkeen, kun C oli poistunut eteisestä keittiöön soittaakseen poliisille, eli vaaratilanteen B:n tarkoittamassa mielessä jo päätyttyä. Se, milloin B on lopettanut lyönnit, on jäänyt asiassa täsmällisesti selvittämättä.
13. A:n mukaan ensimmäiset veitsen iskut olivat osuneet häntä käsivarteen ja myös haavat kasvoihin olivat voineet syntyä painimisen aikana. Muutoin haavat olivat tulleet B:n jatkaessa lyöntejään, vaikka hän oli lopettanut C:n pahoinpitelyn. Korkein oikeus toteaa tältä osin, etteivät haavat A:n oikeassa sääressä, reiden sisäsivuilla ja keskilinjalla sekä rintakehällä ole voineet syntyä painimisen aikana, vaan vasta siinä vaiheessa, kun C oli päässyt pois A:n alta ja A oli jäänyt lattialle istumaan.
14. B on pitänyt lyöntejään vain satunnaisina, lähinnä uhkailuina ja huitomisena. Korkein oikeus toteaa, että ainakin A:n käsivarteen ja ylävartaloon osuneiden iskujen voidaan arvioida olleen verrattain voimakkaita, koska ne ovat lävistäneet A:n yllä olleen päällystakin ja aiheuttaneet hänelle useita valokuvista ilmeneviä pistohaavoja. Selvää toisaalta on, ettei yksikään lyönneistä ole tosiasiassa ollut A:n hengen ja terveyden kannalta vaarallinen. Ovatko toimet olleet hätävarjelua tai anteeksiannettavaa hätävarjelun liioittelua Hätävarjelu 19.

§:n 1 momentin mukaan muutoin rangaistava teko voi olla hätävarjeluna oikeutettu ja jäädä sellaisena rankaisematta. Oikeuttamisperusteen soveltaminen edellyttää tilannetta, jossa puolustustekoon ryhdytään aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Hätävarjelulla on lupa torjua myös kolmatta vastaan kohdistetut hyökkäykset. Puolustusteon tulee olla hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen. Käytetyt keinot eivät saa olla ilmeisessä epäsuhteessa sinänsä hyväksyttävään puolustautumistarkoitukseen. Oikeus hätävarjeluun kestää niin kauan kuin hyökkäys jatkuu tai hyökkääjän käyttäytymisestä voi päätellä, että uusi hyökkäys uhkaa (HE 44/2002 vp s. 116 - 117). Säännös asettaa siten sekä ajallisia että voimankäyttöä koskevia rajoituksia, jotka on suhteutettava oikeudettoman hyökkäyksen laatuun ja suojeltavaan etuun. Hätävarjeluoikeus edellyttää, että tekoa voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavana. Jättäessään teon oikeuttamisperusteen nojalla rankaisematta tuomioistuin toteaa tekijän menetelleen oikein.

1. Kuten edeltä kohdasta 14 ilmenee, A on aloittanut oikeudettoman hyökkäyksen C:tä kohtaan. B on ryhtynyt lyömään A:ta veitsellä siinä vaiheessa, kun C:n hengitys on ollut A:n kuristusotteen johdosta salpaantuneena. B:n käsitystä siitä, että C on ollut tuossa tilanteessa vakavassa hengen ja terveyden vaarassa, voidaan pitää perusteltuna. Korkein oikeus katsoo, että B:n A:han kohdistamat osin kovatkin veitsen iskut ovat olleet tarpeellisia A:n hyökkäyksen torjumiseksi. Siten B ei ole ryhtyessään lyömään A:ta ylittänyt sallitun puolustusteon rajoja. B on toiminut tässä tilanteessa hätävarjelussa ja hänen tekonsa on siis tältä osin ollut oikeutettu.
2. Arvioitavaksi jää B:n menettelyn puolustettavuus sen jälkeen, kun A oli lopettanut C:n kuristamisen. Kuten edellä on todettu, A:n tunkeutuminen asuntoon ja käyttäytyminen siellä on ollut väkivaltaista. Suullisessa käsittelyssä tehtyjen havaintojen mukaan A on huomattavasti B:tä ja C:tä rotevampi. A:lle aiheutuneet pisto- ja viiltohaavat eivät ole olleet niin vakavia, että hän olisi niiden johdosta tullut silmin nähden toimintakyvyttömäksi, ja hän oli pyrkinytkin siirtymään asunnon ulko-ovelle, kertomansa mukaan paetakseen. C puolestaan on estänyt oven aukaisemisen, jotta sen taakse tullut mies ei pääsisi A:n avuksi häntä ja B:tä pahoinpitelemään. Asunnon haltijoiden pelon ja C:n menettelyn voidaan katsoa olleen olosuhteet huomioon ottaen aiheellisia.
3. Korkein oikeus katsoo, että B on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, ettei väkivallan uhka ole ollut sanotussa tilanteessa ohitse ja että puolustautuminen on ollut edelleen tarpeen. Kysymys on siten ollut edelleen hätävarjelutilanteesta. Puolustusteon sallittavuuden kannalta on kuitenkin arvioitava, onko veitsellä lyöminen tässä vaiheessa ollut enää oikeassa suhteessa havaittavaan vaaraan.
4. Korkein oikeus toteaa, että puolustautumistilannetta on sinänsä arvioitava B:n näkökulmasta. B on edellä todetuin tavoin lyönyt A:ta veitsellä vielä useita kertoja tämän istuessa eteisen lattialla jo saamistaan iskuista tuupertuneena. C:n on täytynyt olla tällöin jo A:n ja oven välissä. Lyönnit ovat tässä vaiheessa kohdistuneet A:n rintakehään ja oikean jalan sisä- ja keskiosaan. Kysymys ei ole ollut vain huitomisesta. Lyöntien määrä ja niissä käytetty voima huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että B:n menettely on tältä osin ylittänyt sen, mitä voidaan kokonaisuutena arvioiden pitää puolustettavana oletetun hyökkäyksen torjumiseksi. Hätävarjelun liioittelu 24.

§:n 2 momentin mukaan puolustautumisteko, joka ei ole oikeutettu, voi olla hätävarjelutilanteessa anteeksiannettava, jos tekijältä ei hänen asemassaan olisi voitu kohtuudella edellyttää toisenlaista suhtautumista. Teon anteeksiannettavuuteen vaikuttavat muun ohella hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja tämän vaikutukset hyökkäyksen kohteeksi joutuneen harkintakykyyn. Lain esitöiden mukaan merkitystä on myös henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, vaikka jokaiselta edellytetään määrätynlaista kykyä itsehillintään (HE 44/2002 vp s. 117 - 118). Anteeksiantoperuste ei siis tee tekoa sallituksi, mutta sen perusteena olevan seikan katsotaan vaikuttaneen tekijän kykyyn ja mahdollisuuksiin valita sallitun ja kielletyn käyttäytymisen välillä.

1. B oli tapahtumapäivänä ottanut yhteyttä poliisiin A:n uhkaavien puheluiden johdosta. A:n tunkeuduttua asuntoon tilanne on muodostunut kaoottiseksi ja tapahtumat ovat edenneet nopeasti. B:n pelkoa on lisännyt oven takana ollut A:n kaveri.
2. Edellä mainituissa olosuhteissa B:n tosiasialliset mahdollisuudet harkita puolustustoimien tarpeellisuutta ja suhteellisuutta ovat olleet vähäiset senkin jälkeen, kun A on jäänyt istumaan verissään lattialle. A:n C:hen kohdistaman hyökkäyksen yllätyksellisyys, vaarallisuus ja tilanne kokonaisuudessaan huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei B:ltä ole kohtuudella voinut vaatia muunlaista suhtautumista. B:n menettelyä on loppuvaiheiden osalta perusteltua pitää anteeksiannettavana.
3. B:n syyksi luettava pahoinpitely on tehty teräaseella. Lyönnit ja viillot eivät ole olleet miltään kannalta hengenvaarallisia, vaan jääneet vaikutuksiltaan pinnallisiksi. Tekoa ei voida edellä kuvattu kokonaisuus huomioon ottaen pitää törkeänä. B jää hätävarjelun liioitteluna syyksi luettavasta pahoinpitelystä rangaistukseen tuomitsematta. Vahingonkorvaus
4. Vaikka B vapautetaan rangaistusvastuusta, hän on tuottamuksensa perusteella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle aiheuttamansa vahingot. B ei ole riitauttanut korvauksen määrää tai vaatinut sen sovittelua. Hovioikeuden ratkaisua ei ole tältä osin syytä muuttaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B:n syyksi luetaan 7 kohdassa rikoslain 21 luvun 5 §:n ja 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehty pahoinpitely ja hänet jätetään tästä teosta rangaistukseen tuomitsematta. Vahingonkorvausten osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Matti Sepponen.