2013 false KKO:2013:67 Eläkesäätiön sääntöjen mukaan työntekijä, joka oli ollut vähintään 10 vuotta kysymyksessä olevan työnantajan palveluksessa mutta jonka työsuhde päättyi ennen eläkeoikeuden alkam

§:n muutosten johdosta. Sääntöjen 34 §:n 3 kohdassa on määrätty, että A-osaston etuudensaaja saa eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu.

1. A oli jäänyt varhennetulle vanhuuseläkkeelle vuonna 1993 ja saavuttanut 65 vuoden iän 26.1.
2. B oli jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1994 ja saavuttanut 65 vuoden iän 7.9.
3. Kumpikaan heistä ei ollut saavuttaessaan 65 vuoden iän hakenut eläkesäätiöltä lisäeläkettä.
4. Eläkesäätiö oli syksyllä 2008 ilmoittanut A:lle ja B:lle kirjeitse heidän oikeudestaan lisäeläkkeeseen ja siitä, että eläkesäätiön sääntöjen mukaan eläkettä tuli hakea kirjallisesti säätiöltä. Eläkesäätiö oli A:n 28.10.2008 vireille tulleesta hakemuksesta myöntänyt hänelle lisäeläkkeen 1.11.2008 lukien sekä lisäksi lisäeläkettä takautuvasti ajalta 1.
5. - 31.10.
6. Eläkesäätiö oli B:n 30.12.2008 vireille tulleesta hakemuksesta myöntänyt hänelle lisäeläkkeen 1.1.2009 lukien ja takautuvasti lisäeläkettä ajalta 1.
7. - 31.12.
8. Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
9. A on vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa eläkesäätiötä vastaan ajamassaan kanteessa, siltä osin kuin enää on kysymys, että eläkesäätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle maksamattomia lisäeläkkeitä 10 174,32 euroa vuodelta 2006, 10 399,20 euroa vuodelta 2007 ja 3 548,20 euroa ajalta 1.
10. - 30.4.2008, kaikki määrät viivästyskorkoineen. B on puolestaan vaatinut, että eläkesäätiö velvoitetaan suorittamaan hänelle maksamattomia lisäeläkkeitä 6 772,20 euroa vuodelta 2006, 6 921,84 euroa vuodelta 2007 ja 3 543,90 euroa ajalta 1.
11. - 30.6.2008, kaikki määrät viivästyskorkoineen. A:n ja B:n mukaan he eivät olleet ennen eläkesäätiön ilmoitusta tienneet, että lisäeläkettä oli haettava työeläkkeen lisäksi erikseen.
12. Eläkesäätiö on vaatinut kanteiden hylkäämistä. Eläkesäätiö on katsonut, ettei sillä ollut ollut sääntöjen 34 §:n 3 kohdan perusteella velvollisuutta tiedottaa A:lle ja B:lle henkilökohtaisesti heidän oikeudestaan lisäeläkkeeseen. Tällaista velvollisuutta sillä ei ollut ollut myöskään muutetun

§:n nojalla, koska säännös ei ollut ollut voimassa A:n ja B:n jäädessä eläkkeelle. Eläkesäätiölle ei ollut säännöksessä asetettu velvollisuutta selvittää työntekijöiden osoitteita, eivätkä A ja B olleet ilmoittaneet uusia yhteystietojaan eläkesäätiölle. A:lle ja B:lle oli annettu heidän työssä ollessaan tietoa lisäeläkkeestä. 11. Käräjäoikeus on ottanut tuomiossaan huomioon

§:n muuttamisen 1.6.2006 voimaan tulleella lailla (391/2006) ja katsonut, että pykälän 3 momentin nojalla eläkesäätiön olisi tullut ilmoittaa A:lle ja B:lle henkilökohtaisesti heidän oikeudestaan lisäeläkkeeseen heti lain tultua voimaan.

§:n muutoksella oli tarkoitettu asettaa eläkesäätiöille velvollisuus tiedottaa riittävästi eläkejärjestelmän ehdoista ja erityisesti eläkejärjestelmän osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista myös vapaakirjan saaneille henkilöille. Se seikka, että eläkesäätiö oli ilmoittanut A:lle ja B:lle heidän eläkeoikeudestaan vasta syys-lokakuussa 2008, oli pätevä syy lisäeläkkeen suorittamiseen takautuvasti pidemmältä ajalta kuin säätiön sääntöjen mukaiselta kuudelta kuukaudelta hakemista seuraavan kuukauden alusta lukien. Muun muassa näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi A:n ja B:n kanteissa esitetyt vaatimukset lisäeläkkeiden suorittamisesta takautuvasti 1.1.2006 lukien korkoineen. 12. Hovioikeus on tuomiossaan viitannut 3.6.2003 ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/41/EY (lisäeläkedirektiivi) ja todennut, että

§ on muutettu 1.6.2006 voimaan tulleella lailla vastaamaan direktiivin tarkoitusta. Hovioikeus on katsonut, että

§:n muutoksen jälkeen eläkesäätiön oli tullut antaa vapaakirjan saaneille henkilöille, joihin lainkohdan mukaan eläkesäätiöille asetettu tiedonantovelvollisuus nimenomaisesti ulottui, tiedoksi eläkesäätiön säännöt ja kohtuullisen ajan kuluessa olennaiset tiedot sääntöihin tehdyistä muutoksista. Tiedonantovelvollisuus oli lähtökohtaisesti tullut täyttää henkilökohtaisesti. Eläkesäätiö ei voinut vedota puuttuviin yhteystietoihin tiedonantovelvollisuutensa täyttämisen viivästymisen syynä. Hovioikeus on edelleen katsonut, että A:n ja B:n hakemukset olivat viivästyneet osin heistä riippumattomista syistä, kun eläkesäätiö ei ollut täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan heti lainmuutoksen voimaantulon jälkeen. Johtopäätöstä, jonka mukaan eläkesäätiön tuli suorittaa lisäeläkettä A:lle ja B:lle takautuvasti kuuden kuukauden ajalta eläkesäätiölain muutoksen voimaantulosta lukien, voitiin myös pitää kohtuullisena osapuolten taloudelliseen asemaan nähden. Muun muassa näillä ja lisäksi käräjäoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen. Mistä asiassa on kysymys

1. Eläkesäätiölain tiedonantosäännöksiä on muutettu 1.6.2006 voimaan tulleella lailla (391/2006). Lain tarkoituksena on ollut saattaa voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annetusta direktiivistä 2003/41/EY (lisäeläkedirektiivi) johtuvat välttämättömät muutokset (HE 156/2005 vp s. 1).
2. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko eläkesäätiöllä ollut velvollisuus ilmoittaa edellä mainitun eläkesäätiölain muutoksen voimaan tullessa eläkesäätiön vapaakirjan saaneille, eläkesäätiön sääntöjen mukaisen eläkeiän saavuttaneille henkilökohtaisesti heillä mahdollisesti olevasta oikeudesta lisäeläkkeeseen ja onko mahdollista laiminlyöntiä pidettävä sellaisena eläkesäätiön säännöissä mainittuna pätevänä syynä, jonka johdosta lisäeläkettä on tullut maksaa takautuvasti kuutta kuukautta pidemmältä ajalta. Kysymys on myös siitä, onko asiassa tarpeen esittää Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle lisäeläkedirektiivin tulkinnasta. Tiedonantovelvollisuutta koskevat lisäeläkedirektiivin säännökset
3. Lisäeläkedirektiivin johdanto-osan mukaan direktiivi on ensimmäinen askel kohti ammatillisten lisäeläkkeiden sisämarkkinoita (perustelukappale 6). Direktiivin säännöksillä on tarkoitus varmistaa tulevien eläkkeensaajien korkeatasoinen suoja tiukkojen valvontastandardien avulla ja mahdollistaa järjestelmien tehokas hoitaminen (perustelukappale 7). Johdanto-osassa korostetaan myös eläkejärjestelmän jäsenille ja edunsaajille tarjottavan riittävän tiedonsaannin erittäin tärkeää merkitystä (perustelukappale 23).
4. Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenellä tarkoitetaan henkilöä, joka on nyt tai tulevaisuudessa ammatillisen toimintansa perusteella oikeutettu eläke-etuuksiin eläkejärjestelmän määräysten mukaisesti (6 artiklan e kohta). Edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka nauttii eläke-etuuksia (6 artiklan f kohta).
5. Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikkien laitosten hallinnoimien eläkejärjestelmien toimintaa varten on olemassa asianmukaisesti asetetut säännöt ja että jäsenet ovat saaneet riittävästi tietoa näistä säännöistä. Artiklassa edellytetään, että jäsenille tiedotetaan riittävästi eläkejärjestelmän ehdoista kuten erityisesti eläkejärjestelmän osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista.
6. Direktiivin 11 artiklassa eritellään ne tiedot, jotka eläkelaitoksen on vähintään annettava eläkejärjestelmän jäsenille ja edunsaajille joko pyydettäessä tai pyynnöstä riippumatta. Ilman erillistä pyyntöä jäsenille ja edunsaajille on annettava tiedoksi muun muassa kohtuullisen ajan kuluessa kaikki eläkejärjestelmän sääntöihin tehtäviä muutoksia koskevat olennaiset tiedot (11 artiklan 2 kohdan b alakohta). Lisäksi kunkin edunsaajan on saatava eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä asianmukaista tietoa niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu, ja vastaavista maksuvaihtoehdoista (11 artiklan 5 kohta).
7. Unionin tuomioistuin on asiassa C-343/08, komissio vastaan Tsekin tasavalta, kohta 59, vahvistanut, että lisäeläkedirektiivin säännökset ovat vähimmäisvaatimuksia ja että direktiivillä ei ole ollut tarkoitus yhdenmukaistaa kansallisia eläkejärjestelmiä itsessään. Lisäeläkedirektiivin täytäntöönpano Suomessa
8. Ennen vuoden 2006 lainmuutosta Suomessa voimassa olleen

§:n (421/2003) mukainen eläkesäätiön tiedonantovelvollisuus koski ainoastaan eläkesäätiön toimintapiiriin kuuluvia, mutta ei työnantajayhtiön palveluksesta ennen eläkeikää eronneita vapaakirjan saaneita henkilöitä. 21. Niin kuin edellä on todettu, eläkesäätiölakia on muutettu direktiivin säännösten täytäntöönpanemiseksi.

§ koskee muutetussa muodossaan eläkesäätiön toimesta ilman erillistä pyyntöä annettavia tietoja. Pykälän 1 momentin mukaan A-eläkesäätiön ja AB-eläkesäätiön A-osaston on annettava toimintapiiriinsä kuuluville ja vapaakirjan saaneille henkilöille sekä tarvittaessa heidän edustajilleen tiedoksi muun ohella eläkesäätiön säännöt, joista käy ilmi heidän eläkeoikeuksiensa laajuus, etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet sekä kohtuullisen ajan kuluessa olennaiset tiedot eläkejärjestelmän sääntöihin tehdyistä muutoksista. Pykälän 3 momentin mukaan kunkin eläkkeensaajan on saatava eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä yksityiskohtaiset tiedot niistä eläke- ja muista etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten ulottuminen vapaakirjan saaneisiin henkilöihin

1. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun tietty tapaus kuuluu jonkin direktiivin soveltamisalaan, kansallisen tuomioistuimen on kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle kyseisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi (esimerkiksi asia C-81/12, Asociatia ACCEPT, 25.4.2013, kohta 71).
2. Korkein oikeus katsoo, että direktiivin yhtenä keskeisenä tavoitteena sen johdanto-osan ja sanamuodon perusteella on ollut lisätä lisäeläkejärjestelmien jäsenten sekä edunsaajien tietoisuutta heille kuuluvista oikeuksista ja heiltä edellytettävistä menettelytavoista. Tässä yhteydessä merkitykselliset tiedonantovelvoitteet kohdistuvat direktiivin sanamuodon mukaan eläkejärjestelmän jäseniin ja edunsaajiin.
3. Direktiiviin sisältyvissä eläkesäätiön tiedonantovelvollisuutta koskevissa säännöksissä tiedonantovelvoitteen kohderyhminä ei ole erikseen mainittu toimintapiiriin kuuluvia ja vapaakirjan saaneita henkilöitä. Kuten hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu (HE 156/2005 vp s. 18), direktiivin 6 artiklan e kohtaan sisältyvän määritelmän mukainen direktiivin termi jäsen tarkoittaa Suomen eläkesäätiölain mukaisessa järjestelmässä sekä toimintapiiriin kuuluvia että vapaakirjan saaneita. 25.

§:n 1 momentin mukainen eläkesäätiön sääntöjä ja niihin tehtyjä muutoksia koskeva tiedonantovelvollisuus koskee lain sanamuodon mukaan toimintapiiriin kuuluvia ja vapaakirjan saaneita henkilöitä sekä tarvittaessa heidän edustajiaan. Säännöksellä on pantu täytäntöön direktiivin 11 artiklan 2 kohdan b alakohdan velvoite antaa jäsenille ja edunsaajille kohtuullisen ajan kuluessa tiedoksi kaikki eläkejärjestelmän sääntöihin tehtäviä muutoksia koskevat olennaiset tiedot. 26.

§:n 3 momentissa, jota vastaa lisäeläkedirektiivin 11 artiklan 5 kohta, tiedonantovelvollisuuden kohderyhmä on määritelty eri tavalla kuin eläkesäätiölain sanotun pykälän 1 momentissa.

§:n 3 momentti tulee sovellettavaksi eläkkeensaajan jäädessä eläkkeelle tai muiden etuuksien erääntyessä. Eläkesäätiön tiedonantovelvoite kohdistuu tällöin eläkkeelle jäävään eläkkeensaajaan tai vastaavasti etuuksien erääntyessä kyseiseen etuudensaajaan.

§:n 3 momentissa kohderyhmä vastaa direktiivin 11 artiklan 5 kohdassa mainittua direktiivin 6 artiklan f kohdassa määriteltyä edunsaajaa, kuten myös hallituksen esityksen perusteluissa on todettu (HE 156/2005 vp s. 18). Korkein oikeus toteaa lisäksi, että eri eläkejärjestelmissä etuudensaajana voi eläkejärjestelmän säännöistä riippuen olla muukin henkilö kuin toimintapiiriin kuulunut tai vapaakirjan saanut henkilö. 27. Direktiivin ja

§:n sanamuodot eivät viittaa siihen, että aikaisemmin työnantajan palveluksesta eronnutta ja sittemmin eläkeiän saavuttanutta koskisi suppeampi tiedonantovelvollisuus kuin palveluksesta nyt tai vastedes eläkkeelle jäävää. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että juuri aikaisemmin eronneiden ja myöhemmin eläkeiän saavuttaneiden on tärkeää saada henkilökohtaisesti tieto eläkeoikeuksistaan, koska heillä ei ole yleensä mahdollisuutta seurata työnantajan ja eläkesäätiön sisäistä tiedotusta samalla tavalla kuin edelleen palveluksessa olevilla. 28.

§:n 3 momentin mukainen eläkesäätiön tiedonantovelvollisuus tulee sovellettavaksi ”eläkkeensaajan jäädessä eläkkeelle tai muiden etuuksien erääntyessä”. Tämän johdosta on arvioitava, onko mainittua tiedonantovelvollisuutta sovellettava myös niiden vapaakirjan saaneiden henkilöiden osalta, jotka ovat jääneet eläkkeelle jo ennen eläkesäätiölain muutoksen voimaantuloa. Korkein oikeus toteaa, että vapaakirjan saanut henkilö on säilyttänyt oikeutensa palvelusaikaansa vastaavaan osuuteen eläkkeestä saamalla vapaakirjan. Hyväksyttäviä asiallisia syitä poiketa eri eläkkeensaajaryhmien yhdenvertaisesta kohtelusta tiedonantovelvollisuuden suhteen ei tältäkään osin ole. 29. Edellä todetusta seuraa, että

§:n 3 momentissa asetettu tiedonantovelvollisuus tulee sovellettavaksi riippumatta siitä, jääkö henkilö eläkkeelle yhtiön palveluksesta vai onko hän jäänyt eläkkeelle jo aikaisemmin ja saanut eläkeoikeudestaan vapaakirjan. Korkein oikeus toteaa, ettei

§:ssä tiedonantovelvollisuuden edellytykseksi ole myöskään asetettu erillistä pyyntöä vaan eläkesäätiön tulee toimia oma-aloitteisesti.

§ on tullut voimaan 1.6.2006, josta alkaen sitä on tullut noudattaa. Edellyttääkö

§ tiedonannon toimittamista henkilökohtaisesti 30. Kuten edellä kohdassa 19 on todettu, lisäeläkedirektiivillä otettiin Euroopan tasolla käyttöön tiettyjä vähimmäisvaatimuksia koskevia sääntöjä. Lisäeläkedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c ja f alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenet saavat riittävästi tietoja artiklassa mainituista seikoista. Vastaavasti direktiivin 11 artiklan 5 kohdan mukaan kunkin edunsaajan on saatava eläkkeelle jäädessään tai muiden etuuksien erääntyessä asianmukaista tietoa niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu, ja vastaavista maksuvaihtoehdoista. Korkein oikeus toteaa, ettei direktiivissä ole täsmällisesti määrätty sitä, miten tiedonanto tulee toimittaa, ja että se jättää tässä suhteessa kansallista liikkumavaraa edellyttäen, että direktiivin vähimmäisvaatimukset toteutetaan tehokkaasti. Direktiivi ei ole esteenä sille, että kansalliset tiedonantovelvoitteet ovat kattavampia kuin mitä direktiivi edellyttää, kunhan vaatimukset eivät sinänsä ole unionin oikeuden vastaisia. 31.

§:n muuttamista koskevissa lain esitöissä on todettu, että vakuutettujen tiedonsaantioikeuksien turvaamiseksi lain 49 a §:ssä mainitut tiedonantovelvoitteet tulisi toteuttaa lähtökohtaisesti henkilökohtaisesti. Jos tiedonantovelvoitetta ei voida täyttää hyödyntäen hallituksen esityksessä mainittuja muita keinoja, vakuutetulle tulee lähettää postitse tiedot säännöistä ja niiden muutoksista sekä tiedot eläkeyhtiön tilanteesta. Lain 49 a §:n 3 momentissa tarkoitetut eläke-etuuksia koskevat yksityiskohtaiset tiedot tulisi hallituksen esityksen mukaan aina lähettää vähintäänkin postitse (HE 156/2005 vp s. 27 - 28).

1. Korkein oikeus katsoo, että vaikka eläkesäätiö voi sääntöjensä mukaisesti olosuhteiden niin salliessa tiedottaa postitiedonantoa kevyemmillä tavoilla, on tiedonantotavan oltava sellainen, että se vallitsevissa olosuhteissa myös tavoittaa vakuutetut. Lähtökohtana on, kuten hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu, henkilökohtainen tiedonanto. Korkeimman oikeuden kannanotto tässä asiassa
2. A ja B ovat edellä kohdassa 3 todetulla tavalla säilyttäneet oikeutensa lisäeläkkeeseen saamalla vapaakirjan työsuhteen päättyessä työnantajayritykseen. He ovat saavuttaneet eläkeiän ja olleet eläkkeellä jo ennen kerrotun

§:n muutoksen voimaantuloa. 34. Eläkesäätiöllä on ollut 1.6.2006 alkaen

§:n perusteella velvollisuus omasta aloitteestaan tiedottaa myös vapaakirjan saaneille henkilöille säännöksessä mainituista seikoista. Eläkesäätiön tulee olla tietoinen niistä henkilöistä, jotka se on vakuuttanut ja joiden mahdollisesta eläkkeestä se on vastuussa. Eläkesäätiö ei ole toimittanut lain voimaantulon jälkeen A:lle ja B:lle lainmuutoksen edellyttämiä tietoja ennen syksyä

1. Tämän vuoksi se on laiminlyönyt eläkesäätiölain 49 §:n mukaisen velvollisuutensa.
2. Eläkesäätiö ei voi vedota pelkästään osoiterekisterin laatimisen yleiseen vaikeuteen perusteena tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnilleen. Eläkesäätiö on ilmoittanut A:lle ja B:lle heidän oikeudestaan eläkkeeseen ja velvollisuudestaan hakea eläkettä lain voimaantulon jälkeen vuonna
3. Asiassa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden johdosta vastaavaa ilmoitusta ei olisi voitu tehdä lain voimaan tullessa tai heti sen voimaan tultua.
4. Eläkesäätiö ei voi myöskään vedota siihen, ettei tiedonantovelvollisuutta koskevia sääntöjä ollut eläkesäätiön säännöissä ennen vuotta
5. Eläkesäätiölain 9 §:n 1 momentin 15 a kohdan mukaan eläkesäätiön säännöissä on mainittava, mitkä tiedot eläkesäätiö toimittaa muun kuin lakisääteisen toimintansa osalta toimintapiiriinsä kuuluvalle ja vapaakirjan saaneille henkilöille sekä eläkkeensaajille pyynnöstä tai eläkesäätiön omasta toimesta 7 luvun 49 a §:ssä ja 49 b §:ssä edellytetyllä tavalla.
6. Kuten hallituksen esityksessä (HE 156/2005 vp s. 18) on todettu, edellä kuvattu säännös lisää direktiivin keskeisten tavoitteiden mukaisesti vakuutettujen tiedonsaantioikeuksia. Säännöksellä pyritään varmistamaan, että vakuutetut tietävät etukäteen, mitä tietoja heillä on oikeus saada ja miten ja milloin niistä tulisi heille tiedottaa. Koska tiedonantovelvoitteiden mainitseminen säännöissä suojaa nimenomaan vakuutettujen tiedonsaantioikeuksia ja koska sääntöjen muuttaminen on eläkesäätiön vallassa, ei eläkesäätiö voi vedota säännöissä oleviin puutteellisuuksiin omaksi edukseen.
7. Eläkesäätiölain 50 §:n mukaan eläkettä on haettava kirjallisesti. Eläkettä ei lain 53 §:n 1 momentin mukaan suoriteta takautuvasti pitemmältä ajalta kuin eläkkeen hakemista seuraavaa kuukautta edeltäneiden kuuden kuukauden ajalta tai eläkesäätiön säännöissä määrätyltä tätä pitemmältä ajalta.
8. Eläkesäätiön säännöissä

§:n ja 49 b §:n (391/2006) tiedonantosäännökset sanamuotonsa mukaan määrittävät lisäeläkejärjestelmän piiriin kuuluvien tiedonsaantioikeuden ja eläkesäätiön tiedonantovelvoitteen heitä kohtaan henkilöryhmittäin. Sama lähtökohta on omaksuttu myös Y:n eläkesäätiön vuoden 2007 sääntöjen 34 §:n tiedonantomääräyksissä. Sanotun pykälän 1 ja 2 kohtien mukaan toimintapiiriin kuuluvat ja vapaakirjan saaneet saavat tiedot säätiön säännöistä ja sääntömuutoksista sekä säätiön A-osaston taloudellisesta asemasta säätiön internetsivuilta. Sivuilla on näiden henkilöryhmien nähtävänä sääntöihin sisältyvät tiedot eläkeoikeuden laajuudesta, etuuksien saamisen edellytyksistä ja valintamahdollisuuksista. Lisäksi nämä ryhmät, samoin kuin myös eläkesäätiön eläkkeensaajat, saavat mainituilta sivuilta tiedon etuuksia ja niiden hakemista koskevista sääntömuutoksista kohtuullisessa ajassa muutosten vahvistamisesta. Sen sijaan sääntöjen 34 §:n 3 kohdassa on erityisesti määrätty, että nimenomaisesti eläkesäätiön A-osaston etuudensaaja saa eläkkeelle jäädessään yksityiskohtaiset tiedot niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Henkilökohtaisen tiedonantovelvoitteen suhteen asiantila on sääntöjen mukaan toimintapiiriin kuuluvien ja vapaakirjan saaneiden osalta toinen, koska vapaakirjan saaneiden osalta säännöissä ei ole asiasta mainintaa ja A-osaston toimintapiiriin kuuluvallekin annetaan sääntöjen 34 §:n 6 kohdan mukaan ainoastaan pyynnöstä tiedot eläke-etuuksien tavoitetasosta ja etuuksien tasosta työsuhteen päättyessä. Y:n eläkesäätiön vuoden 2007 säännöt on laadittu muun ohella tarkoituksin saada ne vastaamaan muun muassa tiedonantoa koskevia, 1.6.2006 voimaan tulleita eläkesäätiölain uusia säännöksiä (391/2006).

§:n (391/2006) 1 ja 2 momentissa säädetään, että toimintapiiriin kuuluville ja vapaakirjan saaneille on annettava tiedoksi eläkesäätiön säännöt ja kohtuullisen ajan kuluessa sääntömuutosten olennaiset tiedot, sekä vuosittain selvitys säätiön taloudellisesta tilanteesta. Säännöistä on käytävä ilmi eläkeoikeuden laajuus ja etuuksien saamiseen liittyvät edellytykset ja valintamahdollisuudet. Eläkkeensaajien vastaavasta oikeudesta saada olennaiset tiedot sääntöihin tehdyistä muutoksista kohtuullisessa ajassa on erikseen säädetty pykälän 3 momentissa. Lisäksi mainitussa 49 a §:n 3 momentissa säädetään ainoastaan eläkkeensaajan osalta, että tämän on saatava eläkkeelle jäädessään yksityiskohtaiset tiedot niistä eläke- ja muista etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Tältä osin säännös vastaa niitä vähimmäisvaatimuksia, jotka on asetettu lisäeläkedirektiivin 11 artiklassa, kun sanotun artiklan 5 kohdan mukaan edunsaajan on eläkkeelle jäädessään saatava asianmukaista tietoa niistä etuuksista, joihin hän on oikeutettu. Eläkkeensaajien asema poikkeaa myös

§:n 3 momentin nojalla muiden henkilöryhmien asemasta, koska esimerkiksi eläkesäätiölain 49 b §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan toimintapiiriin kuuluvat ja vapaakirjan saaneet saavat vain pyynnöstään yksityiskohtaiset tiedot eläke-etuuksien tavoitetasosta ja etuuksien tasosta vakuutussuhteen päättyessä. Samankaltainen eroavuus ilmenee lisäeläkedirektiivistä jäsenen aseman ja edunsaajan aseman välillä, koska direktiivin 11 artiklan 4 kohdan mukaan jäsen saa vain pyynnöstään yksityiskohtaista tietoa eläke-etuuksien tavoitetasosta ja etuuksien tasosta työsuhteen päättyessä, kun taas edunsaajan on edellä todetuin tavoin artiklan 5 kohdan mukaan saatava yksityiskohtaiset tiedot etuuksistaan eläkkeelle jäädessään. Sen perusteella mitä edellä on esitetty, voidaan yhteenvetona todeta, että eläkesäätiön velvollisuus omasta toimestaan tapahtuvaan henkilökohtaiseen tiedottamiseen yksityiskohtaisista tiedoista eläke-etuuksista ulottuu Y:n vuoden 2007 sääntöjen 34 §:n 3 kohdan sekä myös

§:n 3 momentin sanamuodon mukaan ainoastaan eläkkeensaajiin heidän jäädessään eläkkeelle. Sääntely noudattaa myös lisäeläkedirektiivin 11 artiklan vähimmäisvaatimuksia, kuten edellisissä kappaleissa esitetystä ilmenee. Eläkkeensaajilla voidaan sanan yleiskielisen merkityksen mukaan katsoa tarkoitettavan henkilöitä, joille eläkettä on hakemuksesta päätetty maksaa. Aikaisemmin todetuin tavoin myös lisäeläkedirektiivin 6 artiklan f kohdan mukaan edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka nauttii eläke-etuutta. Arvioitaessa sitä, voitaisiinko tämän henkilöryhmän tulkita käsittävän eläkettä jo nauttivien lisäksi muitakin henkilöitä, voidaan todeta, että niin eläkesäätiölain 50 §:n 1 momentin kuin Y:n eläkesäätiön sääntöjen 17 §:n 1 kohdan mukaan eläkettä tulee hakea kirjallisesti eläkesäätiöltä. Tällöin hakijan on kyseisen lainkohdan sekä eläkesäätiön sääntöjen 20 §:n 1 kohdan mukaan vaadittaessa esitettävä sellaista selvitystä, joka on tarpeen eläkeoikeuden ja säätiön vastuun arvioimiseksi. Lisäksi eläkesäätiöllä on velvollisuus omasta aloitteestakin hankkia selvitystä ja säätiö on oikeutettu tiedonsaantiin laissa säädetyin tavoin eräiltä muilta tahoilta. Näiden seikkojen pohjalta on luontevaa päätyä tulkintasääntöön, jonka mukaan eläkkeensaajaksi voidaan tiedonantosäännösten soveltamistapauksissa katsoa myös henkilö, joka on hakenut eläkesäätiöltä eläkettä ja jonka eläkkeen saamista koskeva asia on siten tullut säätiössä vireille ja on siellä käsiteltävänä. Edellä omaksuttu tulkintasääntö johtaa päätelmään, jonka mukaan

§:n 3 momentin säännös yhtäältä eläkkeensaajan oikeudesta yksityiskohtaisten tietojen saamiseen eläke-etuudesta ja toisaalta eläkesäätiön velvoitteesta näiden tietojen antamiseen ei koske sellaisia vapaakirjan saaneita, jotka eivät ole hakeneet lisäeläkettä ja joiden lisäeläkkeen saamista koskeva asia ei ole muullakaan perusteella eläkesäätiössä käsiteltävänä. Tätä johtopäätöstä ei voida pitää vapaakirjan saaneiden näkökulmasta yllättävänä, kun vastuu eläkkeen oikea-aikaisesta hakemisesta on sekä eläkesäätiölain säännösten että Y:n eläkesäätiön sääntöjen mukaan lähtökohtaisesti vapaakirjan saaneella itsellään. Edellä esitetystä johtuu, että

§:n 3 momentissa taikka Y:n eläkesäätiön vuoden 2007 sääntöjen 34 §:n 3 kohdassa ei ole asetettu eläkesäätiölle kuhunkin vapaakirjan saaneeseen kohdistuvaa henkilökohtaista tiedonantovelvoitetta lisäeläkeoikeutta koskevista yksityiskohtaisista tiedoista, joihin myös yksilöity tieto oikeudesta eläkkeeseen kuuluu. Tähän nähden eläkesäätiön viaksi ei voida lukea tällaisen tiedonantovelvoitteen laiminlyöntiä, joka sille ei siis ole lain taikka sääntöjen mukaan kuulunut. Tässä tapauksessa Y:n eläkesäätiö on kuitenkin syksyllä 2008 ilmoittanut A:lle ja B:lle heillä mahdollisesti olevasta oikeudesta säätiön A-osaston mukaiseen lisäeläkkeeseen. Eläkesäätiö on myöntänyt A:lle ja B:lle lisäeläkkeet, kummallekin erikseen, hakemiskuukautta seuranneen kuukauden alusta lukien ja lisäksi säätiön sääntöjen 18 §:n 1 kohdan mukaisesti lisäeläkettä takautuvasti tätä edeltäneeltä kuuden kuukauden ajalta. Niin kuin edellä on todettu, A:n kuolinpesä ja B ovat kumpikin kohdaltaan vaatineet lisäeläkkeen suorittamista takautuvasti pidemmältä ajalta eli 1.1.2006 lukien, koska heidän mukaansa siihen on ollut sääntöjen 18 §:n 1 kohdassa tarkoitettu pätevä syy. Eläkesäätiön sääntöjen 18 §:n 1 kohdan määräys eläkkeiden takautuvan suorittamisen rajoittamisesta pääsääntöisesti hakemiskuukautta seuraavaa kuukautta edeltäneisiin kuuteen kuukauteen vastaa eläkesäätiölain 53 §:n 1 momentin säännöstä eläkkeen takautuvasta suorittamisesta. Näin ollen sääntöjen mukaista takautuvan eläkkeen maksamisrajoitusta ei voida pitää sinänsä kohtuuttomana eläkkeensaajan kannalta. Tästä rajoitussäännöstä voidaan sääntöjen 18 §:n 1 kohdan mukaan yksittäistapauksessa pätevästä syystä poiketa eläkkeensaajan eduksi. A:n kuolinpesän ja B:n vaatimukset lisäeläkkeiden takautuvasta maksamisesta 1.1.2006 alkaen nojautuvat siihen, että Y:n eläkesäätiö olisi laiminlyönyt eläkesäätiölakiin 1.6.2006 voimaan tulleella lainmuutoksella (391/2006) lisättyyn 49 a §:n 3 momentin säännökseen perustuneen velvollisuutensa heti lain tullessa voimaan ilmoittaa heille kummallekin henkilökohtaisesti heidän oikeudestaan eläkesäätiön A-osaston mukaiseen lisäeläkkeeseen. Eläkesäätiön laiminlyönti muodostaisi pätevän syyn vaaditun laajuiselle eläkkeen takautuvalle suorittamiselle. Edellä on kuitenkin katsottu, ettei eläkesäätiöllä ole

§:n 3 momentin nojalla ollut tällaista ilmoitusvelvollisuutta 1.6.2006 lukien, taikka myöhemminkään eläkesäätiön vuoden 2007 sääntöjen 34 §:n 3 kohdan johdosta. Sen vuoksi A:n kuolinpesän ja B:n vetoama seikka ei ole säännöissä tarkoitettu pätevä syy siihen, että Y:n eläkesäätiön tulisi suorittaa lisäeläkettä takautuvasti kanteissa vaaditulta kuutta kuukautta pidemmältä ajalta. Näin ollen A:n kuolinpesän ja B:n kanteet Y:n eläkesäätiötä vastaan tulevat kokonaan hylättäviksi. Euroopan unionin tuomioistuimen suosituksissa tuomioistuimille ennakkoratkaisupyyntöjen tekemisestä (2012/C 338/01) on todettu kohdassa 7, että Euroopan unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole ratkaista kansallisen oikeuden tulkintaa tai soveltamista koskevia mahdollisia näkemyseroja. Suositusten kohdan 11 mukaan kansallinen tuomioistuin voi esittää Euroopan unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön silloin, kun se katsoo, että unionin säännön tulkinta on tarpeen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemiseksi. Käsillä olevassa asiassa on ollut kysymys siitä, aiheuttiko kansallisen lainsäädännön muutos eli lähinnä uuden 49 a §:n ottaminen 1.6.2006 voimaan tulleella lainmuutoksella (391/2006) eläkesäätiölakiin Y:n eläkesäätiölle tässä asiassa väitetyn laajuisen tiedonantovelvollisuuden. Kysymys on siten kansallisen lainsäädännön tulkinnasta. Korkein oikeus hylännee eläkesäätiön pyynnön ennakkoratkaisun hankkimisesta Euroopan unionin tuomioistuimelta. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden tuomion siltä osin kuin Y:n eläkesäätiö on velvoitettu suorittamaan A:n kuolinpesälle ja B:lle lisäeläkettä. Kanne hylättäneen. Oikeusneuvos Poutiainen: Hyväksyn esittelijän mietinnön.