2014 false KKO:2014:16 Velallisella oli maksuvaraa, joka maksuohjelmassa osoitettiin kokonaan vakuusvelkaosuuden maksamiseen. Tavallisille veloille ei maksuohjelmassa kertynyt suorituksia. Korkeimman

§:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaan poistettu. Käräjäoikeuden päätös 23.6.2011 Käräjäoikeus hyväksyi selvittäjän esittämät perustelut ja vahvisti A:lle tavallisten velkojen osalta kolmen vuoden maksuohjelman. Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Laine. Vaasan hovioikeuden päätös 12.6.2012 Nordea Rahoitus Suomi Oy valitti hovioikeuteen vaatien, että maksuohjelman kestoksi vahvistetaan tavallisten velkojen osalta viisi vuotta. Hovioikeus totesi, että

§:n 1 momentin mukaan velallisen maksuvara mahdollisen vakuusvelkaosuuden vähentämisen jälkeen ja velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saadut varat oli käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen siten kuin 34 §:ssä säädettiin. Lain 30 §:n 2 momentin mukaan tavallisten velkojen osalta velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö oli määrättävä niin, että maksuohjelman kesto oli kolme vuotta, jollei 31 a §:stä johtunut muuta. Edelleen lain 30 §:n 4 momentin mukaan jos velallisen maksuvelvollisuus oli maksuohjelmassa kokonaan poistettu tai velkajärjestely oli myönnetty 10 a §:n nojalla, maksuohjelman kesto oli viisi vuotta, jollei 31 a §:stä johtunut muuta. Mainittu lain 31 a § koski maksuohjelman keston jatkamista yksityisvelkojan hyväksi, mistä ei nyt ollut kysymys. Maksuohjelman mukaan A:lla oli laskennallinen maksuvara, mikäli hän säilytti asuntonsa ja tinki elinkustannuksistaan koko maksuohjelman keston ajan. A:n maksuvara käytettiin maksuohjelman mukaan kuukausittain kokonaan vakuusvelkaosuuden maksamiseen, jolloin hänelle ei jäänyt maksuvaraa tavallisten velkojen hoitamiseen. Hänen maksuvelvollisuuttaan ei ollut maksuohjelmassa kuitenkaan kokonaan poistettu. Näin ollen hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että tavallisten velkojen maksuohjelman kesto voi olla kolme vuotta ja hyväksyi näillä lisäyksillä käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen. Hovioikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Maija Hakkarainen-Ylänkö ja Andreas Uthardt. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Lindorff Invest Oy:lle, jolle Nordea Rahoitus Suomi Oy oli siirtänyt saatavansa A:lta, myönnettiin valituslupa. Lindorff Invest Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja A:n velkajärjestelyssä maksuohjelman kestoksi tavallisten velkojen osalta vahvistetaan viisi vuotta. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Käräjäoikeus on 23.6.2011 vahvistanut A:n velkajärjestelyssä maksuohjelman. Maksuohjelman mukaan A säilytti omistusasuntonsa, koska hänen maksuvaransa riitti elinkustannuksista tinkimisen jälkeen vakuusvelkaosuuden suorittamiseen. Tavallisille veloille ei maksuohjelman mukaan kertynyt suorituksia. 2. Käräjäoikeus on määrännyt maksuohjelman kestoksi tavallisten velkojen osalta kolme vuotta. Nordea Rahoitus Oy, jonka saatavat ovat sittemmin siirtyneet Lindorff Invest Oy:lle, on valittanut käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen vaatien, että tavallisten velkojen osalta maksuohjelman kestoksi määrätään viisi vuotta, koska A:n maksuvelvollisuus oli maksuohjelmassa kokonaan poistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 30 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeus on katsonut, ettei A:n maksuvelvollisuutta ollut maksuohjelmassa kokonaan poistettu. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun. 3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n maksuvelvollisuus

§:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaan poistettu ja maksuohjelman kesto sen vuoksi määrättävä tavallisten velkojen osalta viideksi vuodeksi. Maksuohjelman kestoa koskeva sääntely

1. Maksuohjelman sisällöstä ja kestosta vakuusvelkojen osalta säädetään velkajärjestelylain 29 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan jos velallisella on velkaa, josta hänen perusturvaansa kuuluva omaisuus on vakuutena, tulee velallisen maksuvarasta ensin osoittaa tarpeellinen osuus tällaista velkaa varten (vakuusvelkaosuus). Tämä vakuusvelkaosuus on määrättävä niin suureksi, että vähintään vakuusvelan nykyarvo tulee maksetuksi kohtuullisen ajan kuluessa. Ilman erityistä syytä tämä aika ei saa olla olennaisesti pitempi kuin jäljellä oleva alkuperäinen luottoaika. Pykälän 2 momentin mukaan jos velallinen ei kykene suorittamaan 1 momentin mukaista vakuusvelkaosuutta, omaisuus on muutettava rahaksi.
2. Maksuohjelmaa tavallisten velkojen osalta koskevan

§:n 1 momentin mukaan velallisen maksuvara mahdollisen vakuusvelkaosuuden vähentämisen jälkeen ja velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saadut varat on käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen. Pykälän 2 momentin mukaan tavallisten velkojen osalta velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö on määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on kolme vuotta. Pykälän 4 momentin mukaan maksuohjelman kesto on kuitenkin viisi vuotta, jos velallisen maksuvelvollisuus on maksuohjelmassa kokonaan poistettu tai jos velkajärjestely on myönnetty esteestä huolimatta. Silloin kun maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu, maksuohjelma voi kuitenkin olla viittä vuotta lyhyempi, jos velalliselta puuttuu pysyvästi maksuvara sairauden, iän tai muun vastaavan syyn vuoksi.

§:n 4 momentin tulkinta 6.

§:n 2 momentin mukaan pääsääntönä on, että tavallisten velkojen osalta maksuohjelman kesto on kolme vuotta. Lain 30 §:n 4 momentissa käytetty ilmaisu maksuvelvollisuuden kokonaan poistamisesta merkitsee sanamuotonsa mukaan sitä, ettei velalliselle aseteta maksuohjelmassa minkäänlaista suoritusvelvollisuutta. Ilmaisua on käytetty myös säännöksen alkuperäisessä muodossa (57/1993), mutta sen merkityssisältöä ei käsitelty tuolloin säännöksen esitöissä (HE 183/1992 vp s. 66). 7. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:76 katsonut, että maksuohjelman kestoa pääsäännön mukaisesta kolmesta vuodesta pidentävän

§:n 4 momentin soveltamisedellytyksiä ei tule tulkinnalla laajentaa ja että maksuvelvollisuuden poistamisella kokonaan on tarkoitettu viitata sellaisiin maksuohjelmiin, joissa velkojille ei kerry lainkaan suorituksia velallisen ennakoitavissa olevista tuloista eikä varallisuudesta (kohta 11). Ratkaisussa tarkoitetussa tapauksessa kaikki velkajärjestelyn piiriin kuuluneet velat olivat tavallisia velkoja. Näin ollen ratkaisun perustelulausuma ei merkitse kannanottoa siihen, koskeeko

§:n 4 momentissa käytetty maksuvelvollisuuden kokonaan poistamista koskeva ilmaisu ainoastaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvia tavallisia velkoja. Sellaiseen tulkintaan, jonka mukaan lainkohdassa tarkoitettaisiin vain tavallisia velkoja koskevan maksuvelvollisuuden poistamista, ei ole perusteltua päätyä myöskään pelkästään sen vuoksi, että

§ sinänsä koskee maksuohjelmaa tavallisten velkojen osalta ja että vakuusvelkojen osalta ei voida poistaa niiden maksuvelvollisuutta kokonaan, kuten velkajärjestelylain 26 §:n 1 momentista ilmenee. 8.

§ on saanut nykyisen muotonsa 1.8.2010 voimaan tulleella lainmuutoksella (632/2010). Lain esitöissä on niin sanottu nollaohjelma ilmaistu joko siten, että velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu maksuvaran puuttumisen vuoksi tai siten, että maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu (HE 52/2010 vp s. 7 - 8, LaVM 11/2010 vp s. 3). Myöskään pykälän aikaisempia sisältömuotoja koskevissa esitöissä ei ole täsmennetty ilmaisua "maksuvelvollisuuden kokonaan poistaminen" (HE 183/1992 vp s. 66 ja 180/1996 vp s. 40). 9. Maksuohjelman kestoaika tavallisten velkojen osalta on kolme vuotta, jota ei voida missään olosuhteissa lyhentää. Pykälän 4 momentin mukaista maksuohjelman pidempää kestoa on säännöksen esitöissä (HE 52/2010 vp s. 8) perusteltu seuraavasti. Velkajärjestelyn maksuohjelman pituuden tulee olla yleisesti hyväksyttävä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei velkajärjestely saa herättää laajamittaista epäoikeudenmukaisuuden tunnetta niiden velallisten keskuudessa, jotka pienestäkin maksuvarastaan hoitavat vapaaehtoisesti velvoitteensa. Järjestelmä ei saa myöskään suosia velallistahoa tavalla, joka houkuttelee holtittomaan luotonottoon ja laskemaan sen varaan, että velvoitteet hoituvat lyhyellä ja kevyellä maksuohjelmalla. Silloin, kun velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu, järjestelmän yleinen hyväksyttävyys puoltaa sitä, että maksuohjelman kesto säilyy viitenä vuotena. 10.

§:ssä säädetään maksuohjelmasta tavallisten velkojen osalta yhtäältä sitä tilannetta varten, jolloin velallisella on maksuvaraa, ja toisaalta sitä tilannetta varten, jolloin velallisen maksuvelvollisuus on kokonaan poistettu. Korkein oikeus katsoo, että

§:n 4 momentin sanamuodon mukaan maksuohjelman keston kannalta merkityksellistä on vain se, onko velallisella maksuohjelman mukaan maksuvelvollisuutta vai onko se poistettu kokonaan. Merkitystä ei sen sijaan ole sillä, keiden velkojien saataviin maksuvelvollisuus kohdentuu tai kohdentuuko se yksinomaan vakuusvelkoihin. Sen perusteella, mitä sääntelyn esitöissä on lausuttu, voidaan perustellusti katsoa, että maksuohjelman viiden vuoden kestoa ei ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa velallinen, mahdollisesti elinkustannuksistaan tinkimällä, suorittaa kuukausittain vakuusvelkaosuutensa.

§:n 4 momentin sanamuotoon pitäytyvää tulkintaa tukee sekin, että säännös merkitsee poikkeusta pääsäännön mukaisesta maksuohjelman kolmen vuoden kestosta ja sitä tulee sen vuoksi tulkita suppeasti. Korkeimman oikeuden johtopäätös 11. Maksuohjelman mukaan A suorittaa vakuusvelkaosuutta kuukausittain 400 ja 1 720 euron välillä vaihtelevan määrän koko vakuusvelkoja koskevan maksuohjelman 18 vuoden 3 kuukauden keston ajan. Hänen maksuvelvollisuuttaan ei siten ole

§:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla poistettu kokonaan. Maksuohjelman kesto on tavallisten velkojen osalta pääsäännön mukaisesti kolme vuotta. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Kirsi Kohonen.