2016 false KKO:2016:19 Työnantaja vaati 4,5 vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen nostamassaan kanteessa, että sen entinen työntekijä ja tämän työhön ottanut yritys velvoitetaan korvaamaan vahinko, jo

§:n 3 momentissa säädetyn, työsuhteen päättymisestä laskettavan kahden vuoden kanneajan piiriin, kanne hylättiin vanhentuneena. TSL 13 luku 9 § 3 mom Johdanto Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, vanhentuvatko työnantajan työsopimuslakiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset

§:n 3 momentissa tarkoitettuna kahden vuoden kanneaikana. Vantaan käräjäoikeuden päätös 20.11.2013 ja Helsingin hovioikeuden päätös 9.5.2014 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kari Kangas ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Paula Salonen ja Olli Mäkinen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A Oy vaati, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden päätöksen ja vahvistaa, että kanne ei ole vanhentunut. B ja C Oy vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu

1. A Oy on kanteessaan vaatinut vahingonkorvausta entiseltä työntekijältään B:ltä sillä perusteella, että B on työsuhteen aikana harjoittanut työsopimuslain 3 luvun 3 §:n vastaisesti kilpailevaa toimintaa. A Oy on vaatinut vahingonkorvausta myös B:n työnantajalta C Oy:ltä sillä perusteella, että C Oy on ottanut B:n työhön, vaikka on tiennyt B:n olleen sanotulla perusteella estynyt ryhtymästä työhön. Vahingonkorvausvaatimus on perustunut B:n osalta työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 1 momenttiin ja 12 luvun 1 §:n 3 momenttiin sekä C Oy:n osalta työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 3 momenttiin.
2. A Oy:n kanne on jätetty käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa

§:n 3 momentin nojalla vanhentuneena tutkimatta. 3. A Oy on perustanut valituksensa siihen, ettei

§:n 3 momentissa säädetty kanneaika koske nyt kysymyksessä olevia työnantajan vahingonkorvausvaatimuksia, vaan pelkästään työntekijän palkkasaatavia. Asiassa on siten kysymys siitä, soveltuuko

§:n 3 momentin mukainen kanneaika A Oy:n vaatimuksiin, ja jos soveltuu, onko saatava säännöksen nojalla rauennut.

§:n 3 momentin mukaisen kanneajan soveltamisala 4.

§:n 1 momentin 1 virkkeen mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sama vanhentumisaika koskee momentin 2 virkkeen mukaan myös muita tässä laissa tarkoitettuja saatavia. Pykälän 2 momentin mukaan työntekijälle aiheutuneen henkilövahingon korvaamisessa vanhentumisaika on kuitenkin kymmenen vuotta. Pykälän 3 momentissa säädetään, että työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu kuten 1 momentissa säädetään. 5. Pykälän 1 momentin ensimmäinen virke koskee työntekijän palkkasaatavaa, mutta toinen virke myös muita työsopimuslaissa tarkoitettuja saatavia. Työsuhteen päättymisen jälkeen sovellettavassa 3 momentissa viitataan puolestaan 1 momenttiin ilman rajauksia. Sanamuodon mukaan tulkittuna 3 momentti koskee, niin kuin 1 momenttikin, kaikkia työsopimuslakiin perustuvia saatavia ja siten myös työnantajan vahingonkorvausvaatimuksia, jollei laissa ole toisin säädetty. Pykälän 3 momentissa käytetty yksikkömuoto "saatava" ei osoita A Oy:n väittämin tavoin, että sen viittaus 1 momenttiin rajautuisi koskemaan vain 1 momentin ensimmäistä virkettä. 6.

§ on muutettu nykyiseen muotoonsa velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) säätämisen yhteydessä. Lain esitöistä käy nimenomaisesti ilmi, että työsuhteen kestäessä myös työsopimuslain rikkomiseen perustuvat työnantajan ja työntekijän vahingonkorvaussaatavat kuuluvat 1 momentin soveltamisalaan (HE 187/2002 vp s. 91). Pykälän 3 momentin osalta (s. 92) todetaan, että säännös kattaa niin palkkasaatavat kuin myös esimerkiksi laittomaan irtisanomiseen perustuvat korvausvaatimukset. Lisäksi todetaan, että pykälässä ollut kanneaikasäännös säilytettäisiin sisällöltään ennallaan. 7. Nykyisen kanneaikasäännöksen tulkinnassa voidaan siten ottaa huomioon myös

§:n alkuperäinen kanneaikasäännös ja sen esityöt. Työsopimuslakia koskeneen hallituksen esityksen (HE 157/2000 vp s. 128) mukaan ehdotettu kanneaika koski kaikkia työsopimuslaista ja työsopimuksista johtuvia riita-asioita. Lakivaliokunnan lausunnossa (LaVL 18/2000 vp s. 8) on käsitelty kanteen nostamisen määräajan riittävyyttä erityisesti sen kannalta, voiko sääntely johtaa siihen, että kanneaika on ehtinyt kulua umpeen ennen kuin vahinko on edes ilmennyt. Lakivaliokunta totesi, että kilpailukieltosopimuksen rikkomisesta nostettavan kanteen osalta määräaika saattaa käydä niukaksi. Arviointi ei kuitenkaan tältä osin johtanut muuhun kuin henkilövahinkoja koskeneeseen muutosehdotukseen.

1. Myös työsopimuslain esityöt tukevat siten selvästi sitä, että kaikki työsopimuslakiin perustuvat saatavat, myös työnantajan työntekijään ja tämän ohella kilpailevaan yritykseen kohdistamat vahingonkorvausvaatimukset, kuuluvat 3 momentin kanneaikasäännöksen piiriin. Toisin kuin A Oy on katsonut, sille seikalle, että hallituksen esityksessä on momentin kohdalla mainittu esimerkkeinä vain työntekijän saatavat, ei voida antaa merkitystä. Lain esitöissä ei useinkaan käsitellä kaikkia säännöksen mahdollisia soveltamistilanteita. Vastakohtaispäätelmien tekeminen ei siten ole tällaisten esimerkkien nojalla perusteltua.
2. Edellä lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo, että

§:n 3 momentin mukainen kahden vuoden kanneaika koskee työnantajan vahingonkorvausvaatimusta, joka perustuu kilpailevan toiminnan kiellon rikkomiseen ja joka on perustettu työntekijän osalta työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 1 momenttiin ja 12 luvun 1 §:n 3 momenttiin sekä kilpailevaa toimintaa harjoittavan työntekijän työhön ottaneen työnantajan osalta työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 3 momenttiin. Kanneajan umpeen kulumisen merkitys 10.

§:n 3 momentin mukaan kanneajan umpeutuminen johtaa saatavan raukeamiseen.

1. Toissijaisesti sovellettavan vanhentumislain 2 §:n 3 momentin mukaan kanneoikeuden menettämisellä on samat oikeusvaikutukset kuin velan vanhentumisella. Vanhentumislain 14 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen merkitsee velallisen maksuvelvollisuuden lakkaamista, joten vanhentuminen kohdistuu osapuolten välisen oikeussuhteen sisältöön. Vanhentumisväite, samoin kuin vanhentumisen katkaisemista tarkoittava väite, ovat niin sanottuja asiaväitteitä, jotka kohdistuvat kanteen hyväksymisen edellytyksiin. Kyseessä ei ole oikeudenkäynnin edellytys, jonka perusteella kanne tulisi jättää tutkimatta. Myös vanhentumislain esitöissä on todettu, että erityissäännökseen perustuvan kanneajan ylittämisestä seuraa yleensä kanteen hylkääminen (HE 187/2002 vp s. 65).
2. Kanneajan umpeutuminen ei siten ole peruste kanteen tutkimatta jättämiselle vaan sen hylkäämiselle. Arviointi tässä tapauksessa
3. A Oy on pannut kanteensa vireille noin neljä ja puoli vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen eli vasta

§:n 3 momentin mukaisen kahden vuoden kanneajan päätyttyä. 14. A Oy on vedonnut siihen, että se on saanut tietää vasta B:n työsuhteen päättymisen jälkeen sellaisista töistä, joita B on työsuhteensa aikana tehnyt omaan lukuunsa tai C Oy:n lukuun. A Oy:n mukaan olisi yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden vastaista, että kanneaika kuluisi umpeen siitä huolimatta, onko vahingosta tai sen aiheuttajasta vielä tietoa. 15.

§:n 3 momentissa säädetyn kanneajan alkaminen on sidottu yksinomaan työsuhteen päättymisajankohtaan. Tarkoituksena on ollut, että kaikki työsopimuslakiin perustuvat riita-asiat saadaan työsuhteen päättyessä ratkaistuiksi mahdollisimman nopeasti ja yhtäaikaisesti. Kuten kohdasta 7 ilmenee, lainsäätäjän valinta on ollut, ettei kanneajan alkamiseen vaikuta se, milloin saatava on syntynyt tai milloin velkoja on saanut tiedon saatavastaan ja sen perusteesta. 16. Kanne on edellä lausutun perusteella hylättävä vanhentuneena. Alemmat oikeudet ovat päätöksissään jättäneet kanteen tutkimatta. Tältä osin hovioikeuden päätöksen lopputulosta on muutettava. Tuomiolauselma Hovioikeuden päätös A Oy:n kanteen tutkimatta jättämisestä kumotaan. A Oy:n kanne B:tä ja C Oy:tä vastaan hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio, Marjut Jokela, Pekka Koponen ja Tuula Pynnä. Esittelijä Mia Hoffrén.