2016 false KKO:2016:70 Hovioikeus arvioi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen suuruudeksi neljän kuukauden palkkaa vastaavan määrän. A oli saanut välittömästi työsuhteen

§:n 1 momentin 1 kohdan mukaista vähennystä laskettaessa tuli ottaa huomioon A:lle sairauspäivärahakauden päättymisestä lukien laskettavalla neljän kuukauden jaksolla maksetut työttömyyspäivärahat. (Ään.) TSL 12 luku 3 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Helsingin käräjäoikeuden tuomio 6.11.2012 A vaati käräjäoikeudessa muun ohella, että hänen työnantajansa velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä korvauksena kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan määrän 24 591,65 euroa korkoineen. Käräjäoikeus katsoi, että työnantajalla oli ollut asialliset ja painavat syyt irtisanoa A:n työsopimus ja hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Henrikki Mikkola. Helsingin hovioikeuden tuomio 28.11.2013 A:n valituksesta hovioikeus katsoi, ettei työnantajalla ollut ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita irtisanoa A:n työsopimusta. Hovioikeuden mukaan yhtiön tuli maksaa A:lle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä neljän kuukauden palkkaa vastaavaa määrä eli 9 836 euroa. Hovioikeus totesi, että

§:n 1 momentin perusteella korvauksesta on vähennettävä 75 prosentin pääsäännön mukaan vaaditulta 10 kuukauden palkkaa vastaavalta määrältä 4 586,96 euroa vähennyksen ollessa vastaavasti pienempi, jos korvaus määrätään lyhyemmältä ajalta. Hovioikeus katsoi, että vähennyksen määrä neljän kuukauden ajalta oli siten 1 834,78 euroa. Hovioikeus velvoitti työnantajan maksamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 8 005,22 euroa korkoineen. Lisäksi hovioikeus velvoitti yhtiön maksamaan korvauksesta vähennetty määrä 1 834,78 euroa Työttömyysvakuutusrahastolle korkoineen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Vihriälä (eri mieltä), Jussi Heiskanen ja Anna-Liisa Hyvärinen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Vihriälä katsoi, ettei käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ollut syytä muuttaa. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa siltä osin kuin hänelle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta on vähennetty 1 834,78 euroa, mikä määrä korkoineen on tuomittu maksettavaksi Työttömyysvakuutusrahastolle. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. A vaati valituksessaan, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hänelle 1 834,78 euroa, jonka hovioikeus on vähentänyt A:lle maksettavaksi tuomitusta korvauksesta. Työttömyysvakuutusrahasto antoi pyydetyn lausuman. Työnantaja vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Ratkaisu valituslupahakemukseen A:lle ei myönnetä valituslupaa siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden tuomio jää siis tältä osin pysyväksi. Pääasiaratkaisun perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Hovioikeus on todennut, ettei työnantajalla ollut ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita irtisanoa A:n työsopimusta. Asianmukainen korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli hovioikeuden mukaan neljän kuukauden palkkaa vastaava määrä eli 9 836 euroa, josta oli vähennettävä

§:n 1 momentin mukaisesti 1 834,78 euroa. Hovioikeus on ottanut huomioon korvausta korottavana seikkana A:lle aiheutuneen ansionmenetyksen ja korvausta alentavana seikkana A:n itsensä antaman aiheen työsopimuksensa päättämiseen. 2.

§:n 1 momentin 1 kohdan perusteella saman luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa (602/1984) tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta.

1. A:n työsuhde oli päättynyt 25.5.
2. Hän oli saanut Työttömyysvakuutusrahaston hovioikeudelle antamasta lausumasta ilmenevien tietojen mukaan sairauspäivärahaa 31.10.2011 saakka. Yleinen työttömyyskassa oli maksanut A:lle ansiopäivärahaa ajalla 10.11.2011 - 15.8.2013 omavastuuajan
3. - 9.11.2011 jälkeen. Lausumasta ilmenee edelleen, että jos korvaus määräytyy kymmenen kuukauden ajalta, kuten A oli vaatinut, on vähennettävä osuus 75 prosentin pääsäännön mukaan laskien 4 586,96 euroa. Vähennys on vastaavasti pienempi, jos korvausta suoritetaan lyhyemmältä ajalta.
4. A:n valituksen mukaan mainittua vähennystä määritettäessä tulee ottaa huomioon vain työsuhteen päättymistä välittömästi seuraavalla neljän kuukauden jaksolla maksetut ansiopäivärahat. Koska A:lle ei ole kyseisellä jaksolla maksettu ansiopäivärahaa, vähennystä ei tule lainkaan tehdä.
5. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys enää siitä, miten

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun vähennyksen määrittämiseen vaikuttaa se, että A on työsuhteen päättymisestä 25.5.2011 lukien saanut sairausvakuutuslaissa (1224/2004) tarkoitettua sairauspäivärahaa 31.10.2011 saakka ja että hän on saanut ansiopäivärahaa vasta 10.11.2011 alkaen. Korkeimman oikeuden kannanotto 6.

§:stä ei ilmene, millä ajanjaksolla maksetut työttömyysetuudet tulisi ottaa huomioon lainkohdan mukaista vähennystä määritettäessä. Tulkinnanvaraista on, tulisiko huomioon ottaa vain välittömästi työsuhteen päättymistä seuraava aika vai onko säännöstä tulkittava niin, että tätä myöhempikin ajanjakso voidaan ottaa huomioon, jos työntekijälle ei ole maksettu välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen korvausta lainkohdassa tarkoitetusta palkkatyön menetyksestä. Myöskään lain esitöissä (HE 157/2000 vp, LaVL 18/2000 vp ja TyVM 13/2000 vp) ei käsitellä asiaa lähemmin. 7. Korkein oikeus toteaa lain esitöistä ilmenevän, että

§:n säätämisellä on pyritty yhtäältä antamaan nimenomaiset säännökset siitä, että työntekijän työsopimuslain vastaisen irtisanomisen seurauksena menettämien palkkaetujen korvauksena maksettavasta määrästä vähennetään työntekijän työttömyysajaltaan saamat työttömyysetuudet siltä osin kuin hän ei ole osallistunut työttömyysturvansa kustantamiseen. Toisaalta sääntelyllä on tavoiteltu sitä, että työnantajan tulee maksaa korvauksen määrä kokonaisuudessaan eivätkä työntekijän saamat työttömyyspäivärahaetuudet vähennä työnantajan korvausvelvollisuutta (HE 157/2000 vp s. 120, LaVL 18/2000 vp s. 4 ja TyVM 13/2000 vp s. 40). 8. Työttömyysvakuutusrahasto on asiassa esittämissään lausumissa katsonut, että vähennystä laskettaessa työntekijälle maksetut työttömyysetuudet tulisi ottaa huomioon työsuhteen päättymisestä lukien vastaavalta ajanjaksolta, jolta tuomitaan korvausta palkkaetujen menetyksestä. 9. Korkein oikeus katsoo, että

§:n 1 momentin edellisessä kohdassa kuvattu tulkinta sopii hyvin yhteen vähennysjärjestelmän lain esitöistä ilmenevien tavoitteiden kanssa. Mainitun laskentatavan soveltaminen kaavamaisesti saattaa kuitenkin johtaa säännösten tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen tilanteissa, joissa työntekijälle ei esimerkiksi sairausloman vuoksi aiheudu etujen menetystä välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen.

1. Arvioitavaksi tulee, miltä ajanjaksolta A:lle maksetut ansioon suhteutetut työttömyyspäivärahat ovat vaikutuksellisia vähennystä määritettäessä ottaen huomioon, että A on saanut sairauspäivärahaa työsuhteen päättymisestä lähtien 31.10.2011 saakka.
2. Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, määräaikaisen työsopimuksen jäljellä ollut kestoaika, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat.
3. Lain esitöiden mukaan lähtökohta korvauksen suuruutta määrättäessä olisi työsopimuksen lain vastaisesta päättämisestä työntekijälle aiheutuneen aineellisen vahingon määrä (HE 157/2000 vp s. 119). Korvaus voi muodostua työntekijän työttömyydestä aiheutuneiden palkkaetujen menetyksen korvaamisesta, työsuhteen ennenaikaisesta päättymisestä syntyneen muun taloudellisen vahingon korvaamisesta ja niin sanotun aineettoman vahingon korvaamisesta. Palkkaetujen menetyksestä johtuva korvausosa koostuu korvauksen määräämishetkeen mennessä syntyneestä ansion menetyksestä (HE 157/2000 vp s. 120). 13.

§:n 1 momentin 1 kohdan mukainen vähennys tehdään säännöksen sanamuodon perusteella siitä korvauksen osasta, joka on korvausta palkkaetujen menetyksistä ennen tuomiota. Korkein oikeus katsoo, että mainittua vähennystä määritettäessä tulee lähtökohtaisesti ottaa huomioon maksetut työttömyyspäivärahat nimenomaan siltä ajanjaksolta, johon korvaus kohdistuu.

1. A on ollut välittömästi työsuhteensa päättymisen jälkeen sairauslomalla ja saanut tuolta ajalta Kansaneläkelaitokselta sairauspäivärahaa. A:lle ei ole koitunut tuolta ajalta palkkaetujen menetystä työsuhteen päättymisen vuoksi. Hänelle määrätty korvaus aineellisesta vahingosta on siten voinut kohdistua vasta sairauspäivärahakauden jälkeiseen ajanjaksoon. A:lle tuomitusta neljän kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta tulisi näin ollen vähentää 75 prosenttia 1.11.2011 - 29.2.2012 maksetuista ansiopäivärahoista. Tämä johtaisi kuitenkin siihen, että A:n saama osuus korvauksesta pienenisi hovioikeuden tuomitsemaan nähden. Kun ainoastaan A on hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon, ei sitä voida muuttaa hänen vahingokseen.
2. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole näin ollen syytä muuttaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä, Pekka Koponen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Mervi Pere. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Huovila: Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, miten hänelle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n nojalla työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittu korvaus on sovitettava yhteen työttömyyspäivärahan kanssa, kun A on saanut työsuhteen päättymisestä 25.5.2011 lukien sairauspäivärahaa 31.10.2011 saakka, ja vasta sen jälkeen ansiopäivärahaa. A on vedonnut valituksessaan siihen, ettei työttömyyspäivärahaa ole maksettu neljän kuukauden korvausajalta, joka hänen mukaansa on 26.
3. - 25.9.
4. Tuomitusta neljän kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta ei tämän vuoksi tule vähentää mitään. Katson, että asiassa on A:n vetoaman lisäksi arvioitava viran puolesta osana yhteensovittamista myös se, miten asiassa on sovellettava

§:n 1 momenttiin sisältyvää säännöstä, jonka mukaan vähennys on suoritettava "siltä osin kuin se on korvausta menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista". Perustelen kantaani seuraavasti.

§:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta, siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista, on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa (602/1984) tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta. Työsopimuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan mainitun 3 §:n 4 momentissa olisi säädetty nimenomaisesta erittelyvelvollisuudesta eri korvausperusteiden perusteella seuraavasti: "Tuomiossa … on määrättävä erikseen työttömyydestä työntekijälle aiheutuneiden palkkaetujen menetyksen määrä ja muun kuin taloudellisen vahingon korvauksen määrä". Kun pykälää eduskunnan valiokuntien kannanottojen (LaVL 18/2000 vp ja TyVM 13/2000 vp) perusteella muutettiin, siihen ei enää sisällytetty sanottua 4 momenttia. Työsopimuksen perusteetonta päättämistä koskeva asia on sinänsä työntekijän ja työnantajan välinen riita-asia, jossa sovinto on sallittu (dispositiivinen riita-asia). Tuomioistuin ei sen vuoksi saa perustaa ratkaisuaan asiassa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut (oikeudenkäymiskaari 24 luku 3 § 2 momentti). Haettaessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta (oikeudenkäymiskaari 26 luku 1 §). Periaatetta sovelletaan myös Korkeimmassa oikeudessa, kun valitus koskee hovioikeuden tuomiota. Kuten

§:n 3 momentista ilmenee, pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua asiaa käsiteltäessä tuomioistuimen on varattava Työttömyysvakuutusrahastolle ja etuuden maksaneelle työttömyyskassalle tilaisuus tulla kuulluksi asiassa ja velvoitettava työnantaja suorittamaan Työttömyysvakuutusrahastolle rahamäärä, joka vähennetään työntekijälle tuomittavasta korvauksesta. Lainkohdassa säädetään kuulemismenettelystä, johon tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta ja jonka tarkoituksena on saatujen tietojen perusteella mahdollistaa työsopimuksen laittomasta päättämisestä määrättävän korvauksen ja työntekijän ennen tuomiota saamien työttömyysturvaetujen yhteensovittaminen. Vaikka Työttömyysvakuutusrahasto on asiassa kuultavana ja mahdollisena edunsaajana, sitä ei ole pidetty jutun asianosaisena tai väliintulijana (ks. Korkeimman oikeuden tuomio 16.9.2015 nro 1674). Tuomioistuimelle säädetty velvollisuus huolehtia viran puolesta yhteensovittamisesta on poikkeus riita-asioissa noudatettavaan oikeudenkäyntimenettelyyn. Koska Työttömyysvakuutusrahastolla ei asemansa vuoksi ole ainakaan lähtökohtaisesti oikeutta hakea muutosta tuomioon, sanotun toimimisvelvollisuuden on perusteltua katsoa koskevan myös muutoksenhakutuomioistuinta. Samanaikaisesti on selvää, ettei tuomioistuin näin toimiessaan voi muuttaa tuomiota muutoksenhakijan vahingoksi (reformatio in peius -kielto). Hovioikeus on tuominnut työnantajan maksamaan korvausta A:n henkilöön liittyvästä työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Hovioikeus ei ole lausunut siitä, miltä osin sen tuomitsema määrä on korvausta työttömyyden aiheuttamasta palkkaetujen menetyksestä ja miltä osin mahdollisesti aineettomasta vahingosta. Tästä katson edellä lausutuin perustein seuraavan, ettei Korkeimmassa oikeudessa voida rajoittua arvioimaan vain sitä, miten

§:n 1 momentissa tarkoitetun vähennyksen määräämiseen vaikuttaa se, että A on saanut sairauspäivärahaa viiden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä. Koska valituksessa ei ole lausuttu Korkeimman oikeuden harkittavaksi viran puolesta otettavasta edeltä ilmenevästä kysymyksestä, asianosaisille on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua siitä. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan pääasiasta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö. Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.