KKO/2016/70
2016 false KKO:2016:70 Hovioikeus arvioi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen suuruudeksi neljän kuukauden palkkaa vastaavan määrän. A oli saanut välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen noin viiden kuukauden ajan sairausvakuutuslain mukaista sairauspäivärahaa ja työttömyyspäivärahaa vasta sairausloman päätyttyä. Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaista vähennystä laskettaessa tuli ottaa huomioon A:lle sairauspäivärahakauden päättymisestä lukien laskettavalla neljän kuukauden jaksolla maksetut työttömyyspäivärahat. (Ään.) TSL 12 luku 3 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Helsingin käräjäoikeuden tuomio 6.11.2012 A vaati käräjäoikeudessa muun ohella, että hänen työnantajansa velvoitetaan suorittamaan hänelle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä korvauksena kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan määrän 24 591,65 euroa korkoineen. Käräjäoikeus katsoi, että työnantajalla oli ollut asialliset ja painavat syyt irtisanoa A:n työsopimus ja hylkäsi kanteen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Henrikki Mikkola.
Helsingin hovioikeuden tuomio 28.11.2013 A:n valituksesta hovioikeus katsoi, ettei työnantajalla ollut ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita irtisanoa A:n työsopimusta. Hovioikeuden mukaan yhtiön tuli maksaa A:lle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä neljän kuukauden palkkaa vastaavaa määrä eli 9 836 euroa.
Hovioikeus totesi, että työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin perusteella korvauksesta on vähennettävä 75 prosentin pääsäännön mukaan vaaditulta 10 kuukauden palkkaa vastaavalta määrältä 4 586,96 euroa vähennyksen ollessa vastaavasti pienempi, jos korvaus määrätään lyhyemmältä ajalta. Hovioikeus katsoi, että vähennyksen määrä neljän kuukauden ajalta oli siten 1 834,78 euroa. Hovioikeus velvoitti työnantajan maksamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 8 005,22 euroa korkoineen. Lisäksi hovioikeus velvoitti yhtiön maksamaan korvauksesta vähennetty määrä 1 834,78 euroa Työttömyysvakuutusrahastolle korkoineen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Vihriälä (eri mieltä), Jussi Heiskanen ja Anna-Liisa Hyvärinen.
Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Vihriälä katsoi, ettei käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ollut syytä muuttaa.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa siltä osin kuin hänelle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta on vähennetty 1 834,78 euroa, mikä määrä korkoineen on tuomittu maksettavaksi Työttömyysvakuutusrahastolle. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.
A vaati valituksessaan, että työnantaja velvoitetaan maksamaan hänelle 1 834,78 euroa, jonka hovioikeus on vähentänyt A:lle maksettavaksi tuomitusta korvauksesta.
Työttömyysvakuutusrahasto antoi pyydetyn lausuman.
Työnantaja vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu Ratkaisu valituslupahakemukseen A:lle ei myönnetä valituslupaa siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden tuomio jää siis tältä osin pysyväksi.
Pääasiaratkaisun perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Hovioikeus on todennut, ettei työnantajalla ollut ollut työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja perusteita irtisanoa A:n työsopimusta. Asianmukainen korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli hovioikeuden mukaan neljän kuukauden palkkaa vastaava määrä eli 9 836 euroa, josta oli vähennettävä työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti 1 834,78 euroa. Hovioikeus on ottanut huomioon korvausta korottavana seikkana A:lle aiheutuneen ansionmenetyksen ja korvausta alentavana seikkana A:n itsensä antaman aiheen työsopimuksensa päättämiseen.
Korkeimman oikeuden kannanotto 6. Työsopimuslain 12 luvun 3 §:stä ei ilmene, millä ajanjaksolla maksetut työttömyysetuudet tulisi ottaa huomioon lainkohdan mukaista vähennystä määritettäessä. Tulkinnanvaraista on, tulisiko huomioon ottaa vain välittömästi työsuhteen päättymistä seuraava aika vai onko säännöstä tulkittava niin, että tätä myöhempikin ajanjakso voidaan ottaa huomioon, jos työntekijälle ei ole maksettu välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen korvausta lainkohdassa tarkoitetusta palkkatyön menetyksestä. Myöskään lain esitöissä (HE 157/2000 vp, LaVL 18/2000 vp ja TyVM 13/2000 vp) ei käsitellä asiaa lähemmin.
Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Juha Häyhä, Pekka Koponen ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Mervi Pere.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Huovila:
Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, miten hänelle työsopimuslain 12 luvun 2 §:n nojalla työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä tuomittu korvaus on sovitettava yhteen työttömyyspäivärahan kanssa, kun A on saanut työsuhteen päättymisestä 25.5.2011 lukien sairauspäivärahaa 31.10.2011 saakka, ja vasta sen jälkeen ansiopäivärahaa. A on vedonnut valituksessaan siihen, ettei työttömyyspäivärahaa ole maksettu neljän kuukauden korvausajalta, joka hänen mukaansa on 26.5. - 25.9.2011. Tuomitusta neljän kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta ei tämän vuoksi tule vähentää mitään.
Katson, että asiassa on A:n vetoaman lisäksi arvioitava viran puolesta osana yhteensovittamista myös se, miten asiassa on sovellettava työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momenttiin sisältyvää säännöstä, jonka mukaan vähennys on suoritettava "siltä osin kuin se on korvausta menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista". Perustelen kantaani seuraavasti.
Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään, että luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta, siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista, on vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa (602/1984) tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta.
Työsopimuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan mainitun 3 §:n 4 momentissa olisi säädetty nimenomaisesta erittelyvelvollisuudesta eri korvausperusteiden perusteella seuraavasti: "Tuomiossa … on määrättävä erikseen työttömyydestä työntekijälle aiheutuneiden palkkaetujen menetyksen määrä ja muun kuin taloudellisen vahingon korvauksen määrä". Kun pykälää eduskunnan valiokuntien kannanottojen (LaVL 18/2000 vp ja TyVM 13/2000 vp) perusteella muutettiin, siihen ei enää sisällytetty sanottua 4 momenttia.
Työsopimuksen perusteetonta päättämistä koskeva asia on sinänsä työntekijän ja työnantajan välinen riita-asia, jossa sovinto on sallittu (dispositiivinen riita-asia). Tuomioistuin ei sen vuoksi saa perustaa ratkaisuaan asiassa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut (oikeudenkäymiskaari 24 luku 3 § 2 momentti). Haettaessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta (oikeudenkäymiskaari 26 luku 1 §). Periaatetta sovelletaan myös Korkeimmassa oikeudessa, kun valitus koskee hovioikeuden tuomiota.
Kuten työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 3 momentista ilmenee, pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua asiaa käsiteltäessä tuomioistuimen on varattava Työttömyysvakuutusrahastolle ja etuuden maksaneelle työttömyyskassalle tilaisuus tulla kuulluksi asiassa ja velvoitettava työnantaja suorittamaan Työttömyysvakuutusrahastolle rahamäärä, joka vähennetään työntekijälle tuomittavasta korvauksesta. Lainkohdassa säädetään kuulemismenettelystä, johon tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta ja jonka tarkoituksena on saatujen tietojen perusteella mahdollistaa työsopimuksen laittomasta päättämisestä määrättävän korvauksen ja työntekijän ennen tuomiota saamien työttömyysturvaetujen yhteensovittaminen. Vaikka Työttömyysvakuutusrahasto on asiassa kuultavana ja mahdollisena edunsaajana, sitä ei ole pidetty jutun asianosaisena tai väliintulijana (ks. Korkeimman oikeuden tuomio 16.9.2015 nro 1674).
Tuomioistuimelle säädetty velvollisuus huolehtia viran puolesta yhteensovittamisesta on poikkeus riita-asioissa noudatettavaan oikeudenkäyntimenettelyyn. Koska Työttömyysvakuutusrahastolla ei asemansa vuoksi ole ainakaan lähtökohtaisesti oikeutta hakea muutosta tuomioon, sanotun toimimisvelvollisuuden on perusteltua katsoa koskevan myös muutoksenhakutuomioistuinta. Samanaikaisesti on selvää, ettei tuomioistuin näin toimiessaan voi muuttaa tuomiota muutoksenhakijan vahingoksi (reformatio in peius -kielto).
Hovioikeus on tuominnut työnantajan maksamaan korvausta A:n henkilöön liittyvästä työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Hovioikeus ei ole lausunut siitä, miltä osin sen tuomitsema määrä on korvausta työttömyyden aiheuttamasta palkkaetujen menetyksestä ja miltä osin mahdollisesti aineettomasta vahingosta. Tästä katson edellä lausutuin perustein seuraavan, ettei Korkeimmassa oikeudessa voida rajoittua arvioimaan vain sitä, miten työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun vähennyksen määräämiseen vaikuttaa se, että A on saanut sairauspäivärahaa viiden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä.
Koska valituksessa ei ole lausuttu Korkeimman oikeuden harkittavaksi viran puolesta otettavasta edeltä ilmenevästä kysymyksestä, asianosaisille on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua siitä.
Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan pääasiasta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.
Oikeusneuvos Mansikkamäki:
Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Huovila.