KKO/2016/81

2016 false KKO:2016:81 Kysymys reformatio in peius- eli huonontamiskiellosta osakeyhtiön hallituksen jäsenen korvausvelvollisuutta koskevassa asiassa. Alempien oikeuksien ratkaisut Helsingin käräjäoikeuden tuomio 27.5.2014 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 27.3.2015 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Pasi Lilja ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Juha Saarenvirta ja Johanna Jylhä. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että kanne 26 500,43 euroa ylittävältä osin hylätään. X Oy:n konkurssipesä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja käsittely alemmissa tuomioistuimissa

1. X Oy:n konkurssipesä on käräjäoikeudessa vaatinut, että A velvoitetaan yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa suorittamaan konkurssipesälle 41 121,21 euroa korkoineen. Kanteen mukaan A oli yhtiön hallituksen jäsenenä vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpito oli ollut asianmukaisesti hoidettu ja että yhtiön varoja oli käytetty liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. A oli vastoin osakeyhtiölain säännöksiä myötävaikuttanut siihen, että yhtiöstä oli jaettu varoja yhtiön vahingoksi. Kysymys oli yhtiön erityistilintarkastuksen selvittelytilille kirjatuista, pääosin luottokorttiveloituksista koostuvista eristä, joiden osalta kirjanpitoon ei ollut ollut liitetty selvitystä menojen yhteydestä liiketoimintaan.
2. A on kiistänyt kanteen ja todennut menojen kohdistuneen yhtiön liiketoimintaan. Hän oli toiminut hallituksen jäsenenä huolellisesti. A:n mukaan vahingonkorvausta tuli joka tapauksessa sovitella.
3. Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa katsonut A:n toimineen hallituksen jäsenenä tuottamuksellisesti. Vaadituista 41 121,21 eurosta on 5 000 euron suuruinen luottokorttiveloituksiin liittyvä määrä käräjäoikeuden arvion mukaan liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Muilta osin selvittelytilillä mainitut varat oli nostettu vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. Korvauksen sovittelulle ei ollut perustetta. Käräjäoikeus on tuomiossaan velvoittanut A:n suorittamaan asiassa aikaisemmin korvausvelvolliseksi tuomitun henkilön kanssa yhteisvastuullisesti konkurssipesälle 36 121,21 euroa korkoineen.
4. A on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja konkurssipesän kanne hylätään 2 634 euron ylittävältä osalta. Hänen mukaansa kaikki selvittelytilin menot 2 634 euron erää lukuun ottamatta olivat olleet liiketoimintaan liittyneitä kuluja.
5. Konkurssipesä ei ole valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Vastauksessaan se on vaatinut valituksen hylkäämistä ja todennut hyväksyneensä käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin 5 000 euron on katsottu liittyneen yhtiön liiketoimintaan. Konkurssipesä on katsonut tämän riittävän vastuun rajoittamiseksi.
6. Hovioikeus on katsonut, että asiassa oli kysymys siitä, onko A velvollinen maksamaan konkurssipesälle yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa yhteisvastuullisesti aikaisemmin maksuvelvolliseksi velvoitetun toisen hallituksen jäsenen kanssa. Vaadittu määrä koostui hovioikeuden mukaan A:n ja muiden kortinhaltijoiden luottokorttiveloituksista sekä "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimisistä eristä.
7. Hovioikeus on arvioinut A:n itse käyttämän luottokortin veloitusten osalta hänen vastuutaan osakeyhtiölain varojenjakoa ja -palautusvelvollisuutta koskevien säännösten pohjalta ja katsonut hänen olevan velvollinen palauttamaan maksut. Muiden henkilöiden hallussa olleiden luottokorttien veloitusten osalta hovioikeus on katsonut, että A on hallituksen jäsenenä velvollinen korvaamaan huolimattomasta menettelystään aiheutuneen vahingon. Perustetta korvauksen sovittelulle ei ollut. Muiden, yhteensä 9 620,78 euron suuruisten erien osalta ei hovioikeuden mukaan ollut esitetty selvitystä siitä, että A olisi laiminlyönyt huolellisuusvelvoitteensa.
8. Hovioikeus on tuomiossaan alentanut A:n maksettavaksi tuomitun määrän 31 890,61 euroksi korkoineen. Muilta osin hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa
9. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään 26 500,43 euron ylittävältä osalta. A:n mukaan käräjäoikeuden hylkäämä 5 000 euron määrä on koskenut nimenomaisesti yhtiön liiketoimintaan liittyneitä luottokorttilaskuja. Sen sijaan hovioikeudessa hylätyksi tullut 9 620,78 euron määrä on liittynyt muihin kuin luottokorttiveloituksiin. A:n mukaan hovioikeuden olisi tullut vähentää mainittu summa käräjäoikeuden tuomitsemasta määrästä eikä alkuperäisen kanteen tarkoittamasta määrästä. Hovioikeuden menettely on ollut selvästi virheellistä ja johtanut huonontamiskiellon vastaiseen lopputulokseen.
10. Konkurssipesä on vaatinut valituksen hylkäämistä ja katsonut, että hovioikeuden vähentämään määrään ovat sisältyneet käräjäoikeuden vähentämät 5 000 euroa. Hovioikeuden ratkaisu ei ole huonontamiskiellon vastainen. Kysymyksenasettelu
11. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, rajoittiko hovioikeuden tutkimisvaltaa reformatio in peius- eli huonontamiskieltona se, että käräjäoikeus oli ratkaisussaan hylännyt osan korvausvaatimuksesta ja olisiko hovioikeuden tullut korvausvelvollisuutta alentaessaan pitää lähtökohtana käräjäoikeuden tuomitsemaa määrää vai alkuperäistä kannevaatimusta. Yleistä reformatio in peius - eli huonontamiskiellosta
12. Huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen (KKO 2011:109, kohta 20).
13. Huonontamiskiellon katsotaan olevan voimassa Suomessa, mutta sen tarkempi sisältö ja soveltaminen erilaisissa muutoksenhakutilanteissa on sääntelemättä ja oikeuskäytännön varassa. Riita-asiassa kiellon soveltaminen voi käytännössä tulla esille silloin, kun alemmassa tuomioistuimessa toinen osapuoli on voittanut asian osittain ja vain hän hakee tuomioon muutosta.
14. Korkein oikeus on aikaisemmassa oikeuskäytännössään katsonut muun muassa, että huonontamiskieltoa on arvioitava kunkin itsenäisenä pidettävän kannevaatimuksen osalta erikseen (KKO 1969 II 59). Mikäli alemman tuomioistuimen tuomiosta ei ole itsenäisenä pidettävän kannevaatimuksen osalta valitettu, tuomio ei voi tältä osin edes tulla muutoksenhakutuomioistuimen tutkittavaksi. Tällaisessa tilanteessa alemman tuomioistuimen tuomio saa myös osittaisen lainvoiman.
15. Toisaalta yhteen kannevaatimukseen voi liittyä useita osia tai eriä, joita ei voida kanteen oikeudellinen ja tosiasiallinen peruste huomioon ottaen pitää itsenäisinä kannevaatimuksina. Tässä tilanteessa huonontamiskieltoa on perusteltua arvioida kannevaatimusta kokonaisuutena tarkastellen ja ratkaisun lopputuloksesta käsin. Huonontamiskielto suojaa muutoksenhakijaa siltä, ettei ylempi tuomioistuin muuta ratkaisun lopputulosta hänelle epäedulliseen suuntaan. Merkitystä huonontamiskiellon kannalta ei ole sillä, miten alempi tuomioistuin on ratkaisunsa perusteluissa arvioinut itsenäisen kannevaatimuksen eri osatekijöitä.
16. Korkein oikeus toteaa, että tuomion perustelut eivät muutoinkaan saa sellaisinaan lainvoimaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ylempi tuomioistuin voi muuttaa tuomion perusteluja, vaikka muutoksenhakija pitäisi muutettuja perusteluja itselleen epäedullisina. Arviointi tässä tilanteessa
17. Käräjäoikeus on tuomionsa lopputuloksena hylännyt konkurssipesän vaatimuksen 5 000 euron osalta. Hovioikeus on A:n valitettua käräjäoikeuden tuomiosta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota siten, että tuomion lopputulos on A:lle edullisempi kuin käräjäoikeuden tuomio olisi ollut. Hovioikeus ei siten ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota huonontamiskiellon vastaisesti, mikäli vertailun lähtökohdaksi otetaan kanteen kohteena ollut vaatimus kokonaisuudessaan.
18. Asiassa on kuitenkin arvioitava, onko käräjäoikeuden hylkäämää 5 000 euroon perustuvaa erää pidettävä siten itsenäisenä, että huonontamiskieltoa olisi arvioitava sen osalta erikseen riippumatta siitä, että hovioikeuden ratkaisu on kokonaisuudessaan ollut A:lle edullinen.
19. Korkein oikeus toteaa, että konkurssipesän kanne on perustunut A:n asemaan ja vastuuseen yhtiön hallituksen jäsenenä. Asiassa on ollut kysymys siitä, onko A rikkonut osakeyhtiölain säännöksiä siten, että hän on ollut vastuussa erityistarkastuksessa selvittelytilille kirjatusta liiketoimintaan liittymättömästä yhteensä 41 121,12 euron varojen käytöstä. Lisäksi kysymys on ollut siitä, onko A:n korvausvastuuta soviteltava.
20. Vaikka tämänkaltaisessa asiassa jokaista selvittelytilin tapahtumaa voidaan tarkastella erikseen, ne eivät tässä asiassa ole olleet erillisten kannevaatimusten kohteena. Kanteen menestyminen on riippunut siitä, onko A:n katsottava toimineen osakeyhtiölain velvoitteiden mukaisesti. Tässä arviossa merkitystä on selvittelytilin yksittäisten erien käyttötarkoituksen lisäksi A:n toiminnalla yhtiön hallituksessa yleisemmin. Myöskään käräjäoikeus ei ole eritellyt niitä 5 000 euroon sisältyviä tapahtumia, joiden se on arvioinut kuuluneen yhtiön liiketoimintaan, muutoin kuin tuomion perusteluihin sisältyvällä maininnalla, että kyseessä olevalta osalta luottokorttiveloitusten voidaan katsoa liittyneen yhtiön edustustoimintaan.
21. Korkein oikeus katsoo, että konkurssipesän kanteessa on ollut kysymys yhdestä kannevaatimuksesta. Hovioikeus ei ole rikkonut huonontamiskieltoa tuomiossaan, joka on kokonaisuutena arvioiden ollut A:lle lopputulokseltaan käräjäoikeuden tuomiota edullisempi. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko, Tuula Pynnä ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Ilkka Lahtinen (mietintö). Esittelijän mietintö Esittelijäneuvos Lahtinen: Korkein oikeus lausunee seuraavan. Asian tausta ja kysymyksenasettelu X Oy:ssä oli suoritettu konkurssiasiamiehen toimeksiannosta erityistarkastus. Erityistarkastuksen selvittelytilin saldosta (187 854 euroa) tuli erityistarkastukseen kirjatun mukaan 41 121,21 euroa huomioida yhtiön lainasaamisena läheishenkilöiltään. Edellä kerrottu määrä oli koostunut pääosin luottokorttiveloituksista, joista ei ollut saatu erityistarkastuksessa selvitystä. Luottokorttiveloitusten lisäksi selvittelytilille oli merkitty eriä, jotka oli nimetty "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimisiksi eriksi. Näiden viimeksi mainittujen erien osuus selvittelytilin edellä kerrotusta saldosta oli ollut 9 620,78 euroa. Konkurssipesä on kanteessaan vaatinut, että A velvoitetaan yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa maksamaan konkurssipesälle yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa, joista ei ollut tehty selvitystä niiden käyttämisestä yhtiön liiketoimintaan. Kanteen mukaan A ja toinen henkilö olivat yhtiön hallituksen jäseninä osakeyhtiölain mukaisessa vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpito oli asianmukaisesti hoidettu ja että yhtiön varoja oli käytetty liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. A ja toinen henkilö olivat ottaneet yhtiöstä varoja vastoin osakeyhtiölain säännöksiä ja myötävaikuttaneet siihen, että varoja oli yhtiöstä annettu yhtiön vahingoksi. Tämän vuoksi he olivat yhtiölle velkaa vaaditut summat. A on kiistänyt kanteen. Kanteessa tarkoitetut varat oli käytetty X Oy:n liiketoimintaan. A oli toiminut hallituksen jäsenenä huolellisesti ja täyttänyt osakeyhtiölain mukaiset velvollisuutensa. Käräjäoikeus on lausunut, että A:lla on osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:n mukaisesti todistustaakka siitä, ettei hän ollut toiminut osakeyhtiölain vastaisesti ja katsonut, että A oli toiminut hallituksen jäsenenä huolimattomasti. Toisaalta käräjäoikeus on arvioinut, että luottokorttiveloitusten voitiin 5 000 euron osalta katsoa liittyneen X Oy:n liiketoimintaan. Sen sijaan muilta osin käräjäoikeus on katsonut, että kanteessa vaaditut varat oli nostettu yhtiöstä vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. Näin ollen käräjäoikeus on velvoittanut A:n yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa maksamaan konkurssipesälle 36 121,21 euroa korkoineen. A on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaatinut, että kanne hylätään 2 634 euroa ylittävältä osalta. Hänen mukaansa kaikki selvittelytilin menot olivat sanottua 2 634 euron erää lukuun ottamatta olleet liiketoimintaan liittyneitä. Konkurssipesä ei ole valittanut käräjäoikeuden tuomiosta eikä myöskään käyttänyt sillä ollutta oikeutta vastavalituksen tekemiseen. Vastauksessaan hovioikeudelle konkurssipesä on kiistänyt A:n muutosvaatimukset, mutta todennut hyväksyvänsä käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, että 5 000 euroa oli liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Konkurssipesä on katsonut tämän riittävän vastuun rajoittamiseksi. Hovioikeuden tuomioon kirjatun mukaan asiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko A velvollinen maksamaan konkurssipesälle yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa. Hovioikeus on todennut vaaditun määrän koostuvan A:n ja muiden kortinhaltijoiden yhteensä 31 390,61 euron luottokorttiveloituksista sekä "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimisistä eristä. Hovioikeus on arvioinut konkurssipesän kannetta yhtäältä A:n hallussa olleen luottokortin veloitusten osalta, toisaalta muiden hallussa olleiden luottokorttien veloitusten osalta sekä lisäksi muiden selvittelytilille kirjattujen erien osalta. Luottokorttiveloitusten osalta hovioikeus on katsonut, että A on osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n nojalla velvollinen palauttamaan yhtiölle hallussaan olleella luottokortilla tehdyt veloitukset ja osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:n nojalla korvaamaan yhtiölle muiden hallussa olleilla luottokorteilla tehdyt veloitukset. Sen sijaan "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimisiä eriä koskien hovioikeus on hylännyt kanteen katsoen, ettei asiassa ollut esitetty selvitystä siitä, että A olisi tältä osin laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa. Hovioikeus on siten alentanut A:n konkurssipesälle yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa suoritettavan määrän 31 890,61 euroksi korkoineen. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että kanne hylätään 26 500,43 euroa ylittävältä osalta, koska hovioikeus ei ollut ottanut tuomiossaan huomioon sitä, että käräjäoikeus oli jo hylännyt konkurssipesän kanteen 5 000 euron osalta. Käräjäoikeuden hylkäämä 5 000 euron määrä oli koskenut nimenomaisesti yhtiön liiketoimintaan liittyneitä luottokorttilaskuja. Hovioikeuden hylkäämä määrä 9 620,78 euroa oli sen sijaan liittynyt muihin kuin luottokorttiveloituksiin. Konkurssipesä on vaatinut valituksen hylkäämistä ja katsonut, että käräjäoikeuden vähentämä 5 000 euroa sisältyi hovioikeuden vähentämään 9 620,78 euron määrään. Korkeimmassa oikeudessa on edellä kerrotun johdosta kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta ja siitä, onko hovioikeus voinut hylätessään kanteen "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimisiä eriä koskien hyväksyä kanteen siltä osin kuin käräjäoikeus oli sen luottokorttiveloituksia koskien 5 000 euron osalta hylännyt. Kysymys on siten reformatio in peius- eli huonontamiskiellosta. Huonontamiskiellosta Ratkaisussa KKO 2011:109 (kohta 20) on todettu, että huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen. Huonontamiskiellon katsotaan olevan voimassa Suomessa, mutta sen tarkempi sisältö ja soveltaminen erilaisissa muutoksenhakutilanteissa on sääntelemättä ja oikeuskäytännön varassa. Nykyään periaate voidaan päätellä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:stä. Kieltoa noudatetaan sekä säännönmukaisessa että ylimääräisessä muutoksenhaussa. Huonontamiskielto liittyy muutoksenhakutilanteisiin, joissa tuomio on tullut vastapuolen osalta lainvoimaiseksi tämän tyydyttyä annettuun tuomioon. Muutoksenhakutuomioistuin tutkii alemman tuomioistuimen ratkaisun yleensäkin vain valituksessa vaaditussa laajuudessa ja vain valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedottujen seikkojen osalta (KKO 2011:109, kohta 21). Ratkaisussa KKO 1969 II 59 on katsottu, ettei hovioikeus käräjäoikeuden velvoitettua A:n maksamaan B:lle palkkaa ja vuosiloman korvausta vähennettynä kuittaamiseen käytetyllä A:n saatavalla B:ltä, ja B:n yksinään haettua käräjäoikeuden päätökseen muutosta, olisi saanut alentaa käräjäoikeuden määräämää vuosiloman korvausta, vaikka A:n B:lle suoritettavaa kokonaismäärää korotettiin. Oikeuskirjallisuudessa huonontamiskieltoa riita-asioissa on tarkasteltu siihen liittyen, riittääkö kiellon noudattamiseksi se, ettei asian lopputulos kokonaisuutena tarkastellen muutu muutoksenhakijan vahingoksi. Tältä osin oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että jos riita-asiassa esitetty vaatimus koostuu useammasta tili- tai laskuerästä, ei ole estettä muuttaa jotakin erää muutoksenhakijan vastapuolen eduksi, jollei tuomio muutu sen johdosta kokonaisuudessaan muutoksenhakijan vahingoksi. Jos sitä vastoin tuomiolla on ratkaistu useampia kanteessa esitettyjä itsenäisiä vaatimuksia, ei tuomion osittaista muuttamista muutoksenhakijan vahingoksi ole katsottu mahdolliseksi. Tuomio on saanut tältä osin lainvoiman, eikä sen muuttaminen siten ole enää mahdollista (ks. tältä osin Jyrki Virolainen, Reformatio in peius -kiellosta, 1977, s. 86 - 87, Tauno Tirkkonen, Suomen siviiliprosessioikeus II, 1977, s. 321 ja Antti Jokela, Hovioikeusmenettely, 2010, s. 294 - 296). Arviointi tässä tapauksessa Hovioikeuden tutkimisvaltaa koskevan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Tutkittavana on, onko ja miten käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen 5 000 euron osalta katsoen, että sanotuilta osin luottokorttiveloitusten voitiin katsoa liittyneen X Oy:n liiketoimintaan. Konkurssipesä on puolestaan hovioikeudelle antamassaan vastauksessa ilmoittanut hyväksyneensä käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin oli katsottu, että 5 000 euroa oli liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Konkurssipesä on katsonut tämän riittävän vastuun rajoittamiseksi. Hovioikeuden tuomioon on edellä kerrotusta huolimatta kirjattu, että asiassa oli hovioikeudessa kysymys siitä, oliko A velvollinen maksamaan konkurssipesälle yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa yhteisvastuullisesti aikaisemmin tuomitun toisen henkilön kanssa. Hovioikeuden oikeudenkäynnin kohdetta ja tutkimisvaltaansa koskenut lausuma on siten ollut virheellinen. Konkurssipesä on kanteessaan vaatinut, että A velvoitetaan yhteisvastuullisesti toisen henkilön kanssa maksamaan sille yhtiön varoista käytetyt 41 121,21 euroa, joista ei ollut tehty selvitystä niiden käyttämisestä yhtiön liiketoimintaan. Sanottu 41 121,21 euroa on kanteen mukaan muodostunut pääosin luottokorttiveloituksista. Kanteessa on vedottu A:n ja toisen henkilön asemaan osakeyhtiön hallituksen jäseninä ja katsottu, että he olivat asemansa perusteella vastuussa siitä, että yhtiön kirjanpito oli asianmukaisesti hoidettu ja yhtiön varoja käytetty liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Kanteessa on myös katsottu, että A ja toinen henkilö olivat ottaneet yhtiöstä varoja vastoin osakeyhtiölain säännöksiä ja myötävaikuttaneet siihen, että varoja oli yhtiöstä annettu yhtiön vahingoksi. Pelkästään A:n asemaan osakeyhtiön hallituksen jäsenenä ja hallituksen jäsenen osakeyhtiölain mukaiseen vastuuseen perustuvana konkurssipesän kanteen voidaan katsoa koostuneen yhdestä itsenäisestä vaatimuksesta. Tähän nähden hovioikeuden ratkaisua velvoittaa A palauttamaan ja korvaamaan kanteen mukaiset luottokorttiveloitukset kokonaisuudessaan voitaisiin pitää sinällään hyväksyttävänä, kun hovioikeus on samalla hylännyt kanteen muilta osin. Asian lopputulos ei ole siten muodostunut hovioikeudessa kokonaisuutena arvioiden A:n kannalta huonommaksi. Konkurssipesän kannevaatimuksen perusteena on kuitenkin luottokorttiveloitusten lisäksi ollut käräjä- ja hovioikeuden tuomioista ilmenevällä tavalla kolme erityistarkastuksen selvitystilin tilierää eli "Sampo-kuittaukset", "052009 ei tositetta" ja "Smart"-nimiset erät. Näistä suurimman eli luottokorttiveloitusten osalta kannevaatimuksen perusteena oleva oikeustosiseikasto on liittynyt yhtiön luottokortin eri tavoin tapahtuneeseen selvittämättömään käyttöön muiden erien perustuessa muulla tavalla tapahtuneeseen väitettyyn yhtiön varojen väärinkäyttöön. Tähän nähden konkurssipesän kannevaatimuksen voidaan katsoa perustuneen useampaan itsenäiseen oikeustosiseikastoon. Konkurssipesän kanne olisi myös ollut mahdollista jakaa useampaan kannevaatimukseen niin, että kukin eri tavoin tapahtunut osakeyhtiön varojen osakeyhtiölain vastainen käyttö olisi muodostanut oman vaatimuskohtansa, joka olisi lisäksi ollut itsenäisesti täytäntöönpantavissa. Näin tulkiten hovioikeus ei olisi saanut kanteen kolmen muun erän osalta hylätessäänkään hyväksyä kannetta luottokorttiveloitusten osalta kokonaisuudessaan. Viimeksi mainittua johtopäätöstä tukee lisäksi se jo edellä kerrottu seikka, että käräjäoikeus on hylännyt kanteen 5 000 euron osalta ja että yhtiön konkurssipesä on hovioikeudelle antamassaan vastauksessa ilmoittanut hyväksyvänsä käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, että 5 000 euroa on liittynyt yhtiön liiketoimintaan. Hovioikeus on siten tutkinut asian laajemmin kuin valituksessa ja vastauksessa oli vedottu. Johtopäätös Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsonee, että hovioikeus on menetellyt virheellisesti hyväksyessään kanteen siltä osin kuin käräjäoikeus oli sen luottokorttiveloituksia koskien 5 000 euron osalta hylännyt. Tämän vuoksi hovioikeuden tuomiota muutettaneen ja A:n maksuvelvollisuus alennettaneen 26 500,43 euroon korkoineen.