KKO/2017/19

2017 false KKO:2017:19 A oli käräjäoikeudessa tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdystä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, ryöstön yrityksestä ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja että hänet vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta. Lisäksi A pyysi, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn näytön uudelleen arvioimiseksi. Hovioikeus, joka ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa, koska näyttö perustui asianomistajien ja vastaajan vastakkaisten kertomusten uskottavuuden arvioimiseen. Lisäksi asian laatu ja merkitys vastaajalle edellyttivät pääkäsittelyn toimittamista. (Ään.) OK 26 luku 14 § 2 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden välituomio 11.11.2013 ja tuomio 27.6.2014, muutoksenhaku Vaasan hovioikeuteen ja hovioikeuden tuomio 13.3.2015 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Jorma Isotalo ja lautamiehet. Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Osmo Hänninen, Petteri Korhonen ja Pasi Vihla. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Syyttäjä ei vastauksessaan vastustanut A:n vaatimusta asian palauttamisesta hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B, C, D ja E vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n yhteiseen 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja valvontaan alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdyistä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon (syytekohta 1), ryöstön yrityksestä (syytekohta 3) ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohta 4). Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan asianomistajille korvaukseksi kärsimyksestä yhteensä 7 000 euroa, kivusta ja särystä 500 euroa ja matkakuluista 592,20 euroa sekä ansionmenetyksestä 255 euroa.
2. Syytekohdassa 1 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 1.11.2011 - 20.12.2011 väkivaltaa käyttäen ja sillä uhaten pakottanut 15-vuotiaan B:n alistumaan seksuaaliseen tekoon tarttumalla tätä kiinni kurkusta ja kiskomalla tämän housuja alas sekä vaatimalla sukupuoliyhdyntää. Käräjäoikeus on katsonut, että B:n, hänen isänsä F:n ja todistaja G:n kertomusten perusteella oli tullut varmuudella näytetyksi toteen, että A oli syyllistynyt syytteessä kuvattuun tekoon ja että A:n väite, ettei mitään olisi tapahtunut, oli valheellinen.
3. Syytekohdassa 3 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 14.11.2012 käynyt käsiksi 14-vuotiaaseen C:hen takaa päin uhaten tätä väkivallalla ja pitäen tämän kaulalla kovaa esinettä vaatien rahaa. Käräjäoikeus on katsonut ryöstön yrityksen tulleen varmuudella toteen näytetyksi A:n jo aikaisemmin tunteneen C:n tekijän vaatetuksesta antamien tuntomerkkien ja tunnistuksen perusteella sekä siksi, että A:n oli selvitetty olleen tapahtuma-aikaan liikkeellä tapahtumapaikan tienoilla.
4. Syytekohdassa 4 A:n syyksi luettiin se, että hän oli 25.3.2013 käynyt käsiksi takaapäin 8-vuotiaaseen E:hen työntämällä avunhuutojen estämiseksi sormensa tämän suuhun ja toisen kätensä tämän housuihin sekä kosketellut asianomistajaa intiimeiltä alueilta. Käräjäoikeus on katsonut lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön näytetyksi asianomistajan tekijästä heti tuoreeltaan antamien tarkkojen tuntomerkkien ja tunnistuksen sekä asianomistajan kertomuksen vahvistavien DNA-tutkimusten perusteella.
5. A vaati valituksessaan hovioikeudelle, että syytteet ja korvausvaatimukset hylätään. Toissijaisesti kohdan 1 osalta hän katsoi kyseessä olleen enintään lievän pahoinpitelyn tai pahoinpitelyn ja että tällöinkin hänet tulisi vapauttaa korvausvelvollisuudesta. Joka tapauksessa A vaati rangaistuksen alentamista.
6. Valituksensa perusteluissa A katsoi, että käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin ja vaati pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Syytekohdassa 1 esitetyt tekoajat olivat vaihdelleet esitutkinnan ja oikeuskäsittelyn aikana ja rikosilmoitus vuonna 2011 väitetyksi tapahtuneesta teosta oli tehty vasta
7. Ainoa ulkopuolisena kuultu todistaja G ei myöskään ollut havainnut, että kyseessä olisi ollut seksuaalissävytteinen tapahtuma. Syytekohdassa 3 A ei ollut ollut tapahtumapaikalla. Hänen bussiaikataulun mukainen saapumisensa Kurikkaan ja asianomistajan kohtaaminen ei ajallisesti tai kulkureiteiltään ollut osunut samaan ajankohtaan ja paikkaan. Syytekohdassa 4 DNA-lausunnossa kyse oli ollut sekoitustuloksista, jotka eivät varmuudella osoittaneet, että hän olisi ollut tekemisissä asianomistajan kanssa. Syytekohdista 1 ja 3 A nimesi kuultavaksi itsensä ja syytekohdasta 3 kaksi käräjäoikeudessa kuultua todistajaa. A katsoi, että tuomittu rangaistus oli joka tapauksessa liian ankara ja hänen alentunutta syyntakeisuuttaan ja ikäänsä ei ollut otettu riittävästi huomioon.
8. Syyttäjä ja asianomistajat katsoivat vastauksissaan käräjäoikeuden arvioineen näytön oikein ja vaativat valituksen hylkäämistä.
9. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan hylännyt vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta näytön uudelleen arvioimiseksi. Ratkaisun johdosta hovioikeus on vielä tiedustellut A:lta, pyytääkö hän pääkäsittelyn toimittamista muusta syystä. A:n ilmoitettua, ettei niin sanottuun pienimuotoiseen pääkäsittelyyn ollut tarvetta, hovioikeus on katsonut, että tämän vuoksi ja koska asiassa ei ollut pääasiaratkaisun perusteluista ilmenevästi muutakaan syytä pääkäsittelyn toimittamiselle, asia voitiin ratkaista pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisen aineiston perusteella.
10. Pääasian osalta hovioikeus on katsonut, että käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen eikä ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
11. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa pääkäsittely. Pääkäsittelyn toimittamista koskevat säännökset ja niiden esityöt
12. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.
13. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatun 26 luvun 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.
14. Säännöksiä koskevien esitöiden mukaan arvioitaessa sitä, onko perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, on ratkaisevaa se, millä perusteella käräjäoikeus on tehnyt uskottavuusarvionsa. Jos käräjäoikeuden näytön uskottavuuden arviointia koskevat perustelut ovat seikkaperäiset, voidaan päätyä siihen, ettei valittajan väitteestä huolimatta perusteltua syytä epäilyyn ole (HE 105/2009 vp s. 62). Pääsääntönä sääntelyn esitöiden mukaan kuitenkin on, että pääkäsittely toimitetaan asianosaisen sitä vaadittua ja että näin menetellään silloinkin, kun kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista (HE 105/2009 vp. s. 68). Pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta vain, jos asiassa ei ole otettava vastaan suullista todistelua ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta ottaen huomioon asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Asianosaisen pääkäsittelypyyntö voidaan hylätä vain, jos nämä kaikki oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät (HE 105/2009 vp s. 38 ja 67). Lain esitöissä korostetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä, jossa painotetaan valittajan oikeutta tulla kuulluksi henkilökohtaisesti muutoksenhakutuomioistuimessa silloin, kun tuomioistuimella on toimivalta tutkia sekä näyttö- että oikeuskysymyksiä (HE 105/2009 vp s. 67).
15. Hallituksen esityksen mukaan pääkäsittelyn toimittamista voitaisiin pitää selvästi tarpeettomana asian laadun perusteella ainakin silloin, jos ratkaistavana olisi vain oikeudenkäyntiä koskeva kysymys, valitus olisi selvästi perusteeton tai riidaton, taikka kysymyksessä olisi yksinkertainen ja selväpiirteinen rangaistuksen määräämistä koskeva asia, kuten esimerkiksi sakon muuntorangaistuksen määräämistä tai yhdyskuntapalvelun muuntamista vankeudeksi koskeva valitus. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan taas pitää asiaa, jossa taloudellinen intressi on vähäinen ja joka ei liity merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. Esimerkiksi rikoksen törkeys, rangaistuksen ankaruus, vahingonkorvauksen määrä, rangaistuslajin muuttuminen ehdollisesta vankeudesta ehdottomaksi vankeudeksi tai merkittävä rangaistuksen koventaminen olisivat huomioon otettavia tekijöitä arvioitaessa asian merkitystä asianosaiselle. Se, että kysymyksessä on nuori henkilö tai henkilö, jota ei aiemmin ole tuomittu rangaistukseen, olisi myös otettava huomioon arviointia tehtäessä. Vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan tietyn tyyppisiä asioita pitää laatunsa ja luonteensa puolesta sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen usein voisi olla tarpeen. Tällaisia asioita voisivat olla esimerkiksi perheväkivalta-asiat, seksuaalirikokset ja lapsen huoltoon ja asumiseen liittyvät asiat. (HE 105/2009 vp s. 68) Näytön arvioinnista ja varteenotettavasta epäilystä
16. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2013:96 koonnut yleisiä näytön arvioinnin lähtökohtia asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista seksuaalirikoksissa. Korkein oikeus on todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa (kohta 5). Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa (kohta 6).
17. Korkein oikeus on viitatussa ratkaisussaan lisäksi todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa (kohta 7). Rikosasiassa vastaaja voi kertomuksellaan ja väitteillään sekä näitä koskevilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan käsitystä asianomistajan kertomuksen oikeellisuudesta taikka vastaaja voi kertomuksellaan tarjota vaihtoehtoisen tapahtumien selityksen. Vastaajan kertomuksen uskottavuuden arvioiminen korostuu silloin, kun asianomistajan kertomusta muuta näyttöä vasten on pidettävä luotettavana. Vastaajan kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumienkulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sen olemassaoloa voida riittävällä varmuudella poissulkea. Lopuksi arvioitavaksi jää, riittääkö näytön todistusarvo kokonaisarvioinnissa ylittämään tuomitsemiskynnyksen (kohta 9).
18. Korkein oikeus toteaa, että edellä selostetulla ennakkopäätöksellä ratkaistussa asiassa Korkein oikeus oli toimittanut suullisen käsittelyn ja ottanut siinä vastaan asianosaisten esittämän suullisen todistelun. Kysymys on siten ollut tilanteesta, jossa Korkein oikeus on voinut arvioida suullisen todistelun uskottavuuden välittömästi asianosaisten ja todistajien suullisten kertomusten perusteella. Myös ratkaisun perusteluissa esitetyt lähtökohdat asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista koskevat siten näytön harkintaa tilanteessa, jossa tuomioistuin on ottanut vastaan myös asiassa esitetyn suullisen näytön. Ratkaisun perusteluista ilmenee, että näytön perustuessa suurelta osaltaan asianosaisten kertomuksiin, näytön asianmukainen harkinta edellyttää yksityiskohtaista ja tarkkaa todisteiden ja muiden asiassa ilmi tulleiden seikkojen arviointia.
19. Korkein oikeus on aiemmin useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen tai valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella (KKO 1999:82, 2000:2, 2000:57, 2000:62, 2001:16 ja 2008:59). Valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä on sittemmin muutettu 1.1.2011 voimaan tulleella lailla 650/2010 muun muassa muuttamalla tässä asiassa sovellettavina olevia oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:ää siten, ettei suullista todistelua tarvitse enää ottaa vastaan hovioikeudessa siinä tapauksessa, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnista voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilyä. Korkein oikeus toteaa, ettei lainmuutoksen yhteydessä tarkoitettu luopua mainituista ennakkopäätöksistä ilmenevästä, suullisen todistelun uskottavuuden arviointia koskevasta keskeisestä lähtökohdasta, joka perustuu oikeudenkäyntimenettelyssämme yleisesti noudatettaviin suullisuus- ja välittömyysperiaatteisiin (ks. HE 105/2009 vp s. 37 - 40 ja 67 - 70).
20. Kuten kohdista 11 ja 12 ilmenee, arvioitaessa käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti huomioon otetaan kirjallinen oikeudenkäyntiaineisto. Tällöin asianosaisten ja todistajien kertomukset voidaan ottaa huomioon sellaisina kuin ne mahdollisesti ilmenevät käräjäoikeuden tuomion perusteluista tai valituksesta taikka vastauksesta. Kun hovioikeus tällaisessa tapauksessa arvioi pääkäsittelyn toimittamisen tarpeellisuutta näytön vastaanottamiseksi, kysymys ei ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta todisteiden ja muiden asian käsittelyssä esiin tulleiden seikkojen perusteella suoritettavasta näytön harkinnasta vaan sen arvioimisesta, jääkö käräjäoikeuden suorittamasta näytön arvioinnista varteenotettavaa epäilystä. Kysymys on siten vain suhteellisen karkeasta arviosta, joka kohdistuu käräjäoikeuden suorittamaan harkintaan ja jossa käräjäoikeuden tuomion perusteluilla ja valituksen tueksi esitetyillä perusteilla on keskeinen merkitys. Kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa (HE 105/2009 vp s. 38).
21. Edellä lausutun johdosta Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen kuten tässä tapauksessa, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi. Korkeimman oikeuden arviointi pääkäsittelyn tarpeellisuudesta
22. Syytekohdassa 1 käräjäoikeus ei pitänyt A:n kertomusta luotettavana, koska väite siitä, ettei minkäänlaista välikohtausta olisi tapahtunut, ei ollut asianomistajan ja todistajien kertomusten perusteella uskottava. Todistajat G ja F eivät kuitenkaan käräjäoikeuden tuomion perustelujen perusteella arvioituna olleet nähneet, mitä tilanteessa oli tapahtunut, sillä he olivat tulleet paikalle vasta sen jälkeen. A:n mukaan ainakaan mitään seksuaalisävytteistä ei ollut tapahtunut ja kyseessä olisi ollut enintään lievä pahoinpitely tai pahoinpitely. Syyte on perustunut B:n esitutkinnassa noin puolitoista vuotta ja käräjäoikeudessa kaksi vuotta tapahtumien jälkeen antamaan kertomukseen, jolloin hän on kertonut A:n seksipuheista ja asianomistajan päällyshousujen alas vetämisestä. Käräjäoikeus ei ole perusteluissaan arvioinut B:n kertomuksen uskottavuutta kertomuksen sisällön perusteella. Sen sijaan käräjäoikeus on ottanut lähtökohdaksi B:n kertoman tapahtumainkuvauksen sellaisenaan ja arvioinut A:n menettelyn tarkoitusperää siitä näkökulmasta, oliko kysymys seksuaaliseen tekoon pakottamisesta vai raiskauksen yrityksestä.
23. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:96 on todettu, näytön perustuessa suurelta osin asianosaisten kertomuksiin, riittävään varmuuteen näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei yleensä voida päätyä vain sillä perusteella, että asianomistajan kertomus katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Käräjäoikeudessa kysymys on ollut asianomistajan ja vastaajan vastakkaisten kertomusten luotettavuuden arvioinnista, mitä hovioikeus ei ole voinut asianmukaisesti suorittaa pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä syytekohdassa 1 väitettyjen tapahtumien osalta siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilyä.
24. Syytekohdassa 3 A on kiistänyt syytteen ja väittänyt, että hän ei ollut tapahtumapaikalla ja hänen ja C:n kulkureitit eivät olleet voineet kohdata tapahtuma-ajankohtana. Käräjäoikeus totesi asianomistajan osanneen ohjata poliisin A:n luo välittömästi tapahtuman jälkeen antamiensa tekijän tuntomerkkien ja tunnistuksen perusteella. Asianomistajan ilmoittama tekijän vaatetus oli myös vastannut sitä, mitä A:lla oli ollut yllään kyseisenä päivänä. Tämä vastasi myös sitä, mitä A:n täti oli esitutkinnassa kertonut vastaajan vaatetuksesta tapahtumailtana. Käräjäoikeus on punninnut tunnistuksen luotettavuutta todistuskeinona ja todennut sen asianomistajan aikaisemman tuntemisen perusteella luotettavaksi. A:n kertomuksen merkitystä käräjäoikeus oli arvioinut todeten hänen joka tapauksessa olleen tapahtuma-aikaan liikkeellä tapahtumapaikan tienoilla. Käräjäoikeus ei ollut kuitenkaan arvioinut A:n esittämän vaihtoehtoisen selityksen todennäköisyyttä tai asianomistajan kertomuksen uskottavuutta siltä osin kuin tämä oli kertonut syytteessä väitetyistä A:n teoista. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä erityisesti väitettyjen tapahtumien osalta siihen, ettei syytekohdassa 3 käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilyä.
25. Syytekohdassa 4 A on katsonut, että DNA-lausunto ei osoittanut hänen syyllistyneen rikokseen. Muu syytekohdassa esitetty näyttö perustui yksinomaan asianomistaja E:n videoituun esitutkintakertomukseen ja tunnistukseen. Riitauttamisellaan A on pyrkinyt horjuttamaan asianomistajan lausunnon luotettavuutta. Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden kyseenalaistamisen vuoksi hovioikeuden olisi tullut ottaa E:n esitutkintakertomuksesta tehty kuvatallenne uudelleen vastaan.
26. Arvioitaessa hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely huomioon on lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. A on käräjäoikeudessa tuomittu alentuneesti syyntakeisena nuorena henkilönä tehdyistä seksuaalirikoksista ja ryöstön yrityksestä. Häntä ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Lisäksi A on nuori opiskelija, jolle on langetettu oloihinsa nähden merkittävä vahingonkorvausvelvollisuus. Asiaa ei vastaajan nuoren iän, alentuneen syyntakeisuuden taustatekijöiden, ensikertalaisuuden sekä vahingonkorvauksen määrän perusteella voida pitää A:n kannalta vähämerkityksellisenä ja myös nämä seikat olisivat edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista.
27. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että asiassa olisi tullut toimittaa pääkäsittely hovioikeudessa näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan A:n syyksi 1, 3 ja 4 kohdissa luettujen pakottamisen seksuaaliseen tekoon, ryöstön yrityksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja tuomitun rangaistusseuraamuksen sekä mainittuihin kohtiin perustuvan korvausvelvollisuuden osalta. Asia palautetaan näiltä osin hovioikeuteen, jonka tulee ottaen huomioon palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Pekka Koponen (eri mieltä), Mika Huovila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Pia Haga. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Koponen: Olen eri mieltä enemmistön perustelujen kohdassa 24 lausutusta syytekohdan 4 arvioinnista. Varsinkin sanotun syytekohdan osalta on enemmän huomiota kiinnitettävä siihen, miten vastaajan valituksessa on käräjäoikeuden näytön arviointi riitautettu. Hovioikeusmenettelyä uudistettaessa on monin tavoin pyritty siihen, ettei oikeudenkäynti hovioikeudessa ole käräjäoikeusmenettelyn toistamista, vaan keskittyy siihen, mitä muutoksia ja millä perusteella käräjäoikeuden tuomioon vaaditaan. Syytekohdan 4 osalta vastaajan valituksessa hovioikeudelle lausutaan syytteen kiistämisen perusteena, että kaikissa DNA-tuloksissa muiden kuin asianomistajan oman DNA:n kohdalla puhutaan sekoitustuloksista, joissa vastaajan ja asianomistajan sekoitustulokset ovat vain yksi mahdollinen vaihtoehto. Tämän syytekohdan osalta valituksessa ei nimetä todistelua. Syytekohdassa 4 hovioikeudessa ja edelleen Korkeimmassa oikeudessa vastaaja on siis riitauttanut vain kirjallisen DNA-tutkimuksesta annetun asiantuntijalausunnon näyttöarvon. Valituksessa hovioikeudelle vastaaja ei ole nimennyt mitään henkilötodistelua eikä ole vaatinut asianomistajan tallennettua kertomusta esitettäväksi hovioikeuden pääkäsittelyssä. Valituksessa ei ylipäätään esitetä mitään huomioita asianomistajan kertomuksesta. Näytön arviointia on pidettävä hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp s. 68) lausutun kaltaisena siltä osin, ettei valituksessa ole esitetty mitään sellaista, joka horjuttaisi käräjäoikeuden arvion oikeellisuutta. Syytekohdassa 4 hovioikeudella ei siten olisi ollut näytön arviointiin liittyvää estettä ratkaista asiaa pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisessa menettelyssä, jossa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n 3 momentin nojalla tarvittaessa voidaan todistelutallenteelta ottaa selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä.