2017 false KKO:2017:56 A oli liittynyt palveluun, jossa välitettiin henkilökuljetuksia mobiilisovelluksen (Uber-sovellus) avulla, ja ajanut henkilöautollaan palvelun kautta tietoonsa saamia kuljetuksi

§:n 1 momentin (875/2001) mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Jos hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on pykälän 2 momentin mukaan arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet. Menettämisseuraamusta voidaan luvun 10 §:ssä säädetyin edellytyksin kohtuullistaa.

§:n hyödyn menettämistä koskevaa säännöstä oli muutettu lailla 356/2016. Uusi säännös ei kuitenkaan johtanut lievempään lopputulokseen, joten sovellettavaksi tuli tekoajankohtana voimassa ollut säännös. Laissa ei ollut säännöksiä siitä, miten hyöty on laskettava. Esitöistä ilmeni kuitenkin, että menetettäväksi on lähtökohtaisesti tarkoitettu vain todellinen nettohyöty. Silti esitöissä oli todettu, että vähennyksenä ei tulisi ottaa huomioon rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia, kuten tiirikan valmistamiskustannuksia tai huumausaineen valmistamiseen käytettyjen kemikaalien ostohintaa. Toisaalta laittomassa alkoholikaupassa hyöty olisi myyntihinnan ja alkoholiliikkeestä ostetun tuotteen hankintahinnan erotus, koska tällainen hankintakustannus ei ole aiheutunut rikollisesta toiminnasta (HE 80/2000 vp s. 15 - 16 ja 21 - 22). Ennakkoratkaisuissaan KKO 2004:73 ja KKO 2007:1 Korkein oikeus oli huumausainerikosten tuottamaa taloudellista hyötyä arvioidessaan katsonut, että nettohyötyperiaatetta oli syytä noudattaa ainoastaan silloin, kun rikoshyödystä vähennettäväksi vaaditut kustannukset eivät ole liittyneet muuhun rikolliseen toimintaan. Ratkaisussa KKO 2005:71 parituksesta saatua rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä määrättäessä vähennyksenä otettiin huomioon sellaiset välittömät asunnon hoitokulut, jotka aiheutuvat asunnon omistajalle muissakin kuin rikokseen liittyvissä tilanteissa. Alkoholin laitonta välittämistä koskevassa ratkaisussaan KKO 2011:61 Korkein oikeus on katsonut, että

§:n 1 momentissa tarkoitettua menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä on nettohyöty eli alkoholijuomien myyntihinnan ja hankintahinnan välinen erotus, kun alkoholin ostaminen Alko Oy:n vähittäismyynnistä ei sinänsä ollut rangaistava teko. A:n palkkiot oli kokonaisuudessaan saatu lainvastaisella toiminnalla. Lähtökohtaisesti tällöin ei tule tehtäväksi sellaisia vähennyksiä, joita laillisen liiketoiminnan yhteydessä on mahdollista tehdä (ks. KKO 2004:73 ja KKO 2007:1). Asiassa oli kuitenkin vielä arvioitava, tuleeko kuljetuksista saaduista palkkioista tehdä A:n vaatimat vähennykset ottaen huomioon, ettei menettämisseuraamuksella tule olla rangaistuksellisia tavoitteita. Auton pääoma-, polttoaine- ja huoltokulujen sekä ajoneuvoveron huomioon ottaminen taloudellisen hyödyn määräämisessä A oli käyttänyt kuljetuksissa omistamaansa autoa ja katsonut, että rikoshyödystä tulisi vähentää auton pääomakulut, käyttökustannuksina polttoaine- ja huoltokulut sekä ajoneuvoveron osuus. Hovioikeus totesi, että menettämisseuraamuksella pyritään siihen, että rikokseen syyllistyminen ei olisi tekijälle kannattavaa. Toisaalta tarkoituksena ei ole, että rikoshyödyn menettäminen muodostuisi miltään osin rangaistuksen luonteiseksi. Menettämisseuraamus oli siten tarkoitettu koskemaan vain todellista nettohyötyä. Kuitenkin sekä lain esitöiden että Korkeimman oikeuden asiaa koskevan ennakkoratkaisukäytännön perusteella voitiin todeta, että itse rikolliseen toimintaan liittyviä rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia ei voida vähentää menetettävästä hyödystä. Polttoaineen ostaminen ei ollut sinänsä rangaistava teko. Tämä puoltaisi sitä, että

§:n 1 momentissa tarkoitettua menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä on vain nettohyöty eli palkkioiden ja polttoaineen hankintahinnan välinen erotus. Polttoainekulut olivat kuitenkin liittyneet suoraan rikoksen eli luvattoman taksiliikenteen harjoittamisen täytäntöönpanoon. A ei olisi voinut toteuttaa kuljetuksia ilman polttoainetta. Hovioikeus katsoi, ettei polttoainekuluja tullut vähentää rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä laskettaessa. Ajoneuvon omistaja oli vastuussa ajoneuvoverosta siitä riippumatta, käyttääkö hän ajoneuvoa omiin yksityisajoihinsa vai luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen. Ajoneuvovero oli siten tavanomainen ajoneuvon omistajalle aiheutuva kustannus. Tällaista kustannusta tai edes osaa siitä ei voitu vähentää saadusta palkkiosta. A oli lisäksi ilmoittanut hankkineensa puheena olevan ajoneuvonsa alun alkaen nimenomaan Uber-kuljetuksia varten. Tällaisessa tilanteessa ajoneuvoveron maksusta aiheutuneita kuluja voitiin pitää rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvina kustannuksina, eikä tämänkään perusteella niitä tullut vähentää rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä laskettaessa. Ajoneuvoon kohdistuvissa pääoma- ja huoltokuluissa oli puolestaan kysymys omaisuuden ostamiseen tai kunnostukseen liittyvistä kuluista, joiden tarkoituksena oli lisätä omaisuutta tai korjaustoimenpiteiden avulla säilyttää tai korottaa sen arvoa. Hovioikeus katsoi, että nämä kustannukset eivät liittyneet rikoksella saatuun hyötyyn eikä niitä siten voitu vähentää palkkioista. Pääomakulujen vähentäminen olisi johtanut myös siihen, että rikollisella toiminnalla pystyttäisiin rahoittamaan ajoneuvon hankkiminen ja sen ylläpitäminen. Ansiotuloveron huomioon ottaminen taloudellisen hyödyn määräämisessä A:n toiminta oli katsottu taksiliikennelain 28 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseksi. Toiminnasta saatu ansiotulo oli edellä todetuin tavoin kokonaisuudessaan rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun KKO 2005:17 oikeusohjeesta ilmeni, että kun rikoshyöty tuomitaan kokonaisuudessaan valtiolle menetettäväksi, ei tekijälle jää sellaista tuloa, jonka perusteella ylipäänsä voitaisiin määrätä veroa. Näin ollen A:n maksamia veroja tai niiden arvioitua määrää ei voitu tällaisessa tilanteessa ottaa huomioon laskettaessa valtiolle menetettäväksi tuomittavan rikoshyödyn määrää. Hovioikeus totesi, että verovelvollisen mahdollisuus hakea oikaisua verotukseensa oli tavanomainen verotuksellinen toimenpide, eikä siinä ollut kysymys rangaistuksen luontoisesta menettelystä. Hovioikeus katsoi, että A:n valtiolle menetettäväksi tuomittavan rikoshyödyn määrä oli kertynyttä todellista ansiotuloa vastaavat 2 800 euroa. Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen A oli vaatinut, että hänen taloudellisen tilanteensa ja muun elämäntilanteensa johdosta menettämisseuraamusta kohtuullistetaan. A oli ilmoittanut, että hän aloittaisi syksyllä opinnot ja että hänen kuukausittaiset tulonsa olivat noin 600 euroa. Lisäksi A oli vedonnut siihen, ettei asiassa ollut ollut kysymys laajamittaisesta toiminnasta eikä hänen menettelyään voitu vireillä oleva liikennekaariluonnos huomioon ottaen pitää kovinkaan moitittavana. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan menettämisseuraamusta voidaan kohtuullistaa, jos menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Hovioikeus katsoi, etteivät A:n esittämät perusteet olleet sellaisia, jotka antaisivat aiheen menettämisseuraamuksen kohtuullistamiseen. Lopputulos Hovioikeus alensi menettämisseuraamuksen määrän 2 800 euroon. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Petri Leskinen ja Arja Mäki. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte ja menettämisseuraamusta koskeva vaatimus hylätään. Toissijaisesti hän vaati, että rangaistusta alennetaan ja menetetyksi tuomitun rikoshyödyn määrää alennetaan tai kohtuullistetaan. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Syyksilukeminen ja rangaistus 1. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion perustelut niiltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että hovioikeuden tuomiossa selostettu A:n menettely täyttää luvattoman taksiliikenteen harjoittamisen tunnusmerkistön ja että A:ta ei ole vapautettava rangaistusvastuusta kieltoerehdystä koskevan säännöksen perusteella. Aihetta A:lle tuomitun sakkorangaistuksen alentamiseen ei ole. Kysymyksenasettelu menettämisseuraamuksen osalta 2. Hovioikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä hänen luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta saamiensa palkkioiden määrän kokonaisuudessaan. Palkkioiden kokonaismääräksi hovioikeus on katsonut 2 800 euroa. 3. A on valituksessaan katsonut, että menetetyksi voidaan tuomita vain rikoksen tuottama nettohyöty. Muutoin menettämisseuraamuksesta tulee asiassa luonteeltaan rangaistus. Sen vuoksi sanotusta palkkioiden kokonaismäärästä on hänen mukaansa vähennettävä kysymyksessä olevista kuljetuksista aiheutuneet polttoainekulut. Lisäksi tulee vähentää rikoksen tekoaikaa vastaava osuus auton pääomakustannuksista, ajoneuvoverosta ja huoltokustannuksista. Vielä palkkioista on A:n mukaan vähennettävä hänen niistä maksamansa tulovero. 4. Syyttäjä on vastauksessaan pitänyt hovioikeuden tuomiota oikeana. Sovellettava säännös ja sen esityöt 5. Tekoaikana voimassa olleen

§:n 1 momentin (875/2001) mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Säännöstä on muutettu lailla 356/2016, joka on tullut voimaan 1.9.

1. Uuden säännöksen mukaan valtiolle on tuomittava menetetyksi rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, jolla tarkoitetaan muun muassa rikoksella välittömästi saatua omaisuutta. Korkein oikeus toteaa, ettei uuden säännöksen soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen kuin tekoaikana voimassa olleen säännöksen soveltaminen. Menettämisseuraamuksen tuomitsemista on näin ollen arvioitava tekoaikana voimassa olleen säännöksen perusteella.
2. Menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseen johtaneen hallituksen esityksen yleisperusteluissa on todettu, että rikokseen perustuvana seuraamuksena konfiskaatio tulee kysymykseen nimenomaan turvaamistoimenpiteenä, joten menettämisseuraamusta ei pidä käyttää rangaistuksen luonteisena seuraamuksena (HE 80/2000 vp s. 15). 7.

§:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että menetettäväksi on tarkoitettu vain todellinen nettohyöty. Esimerkiksi laittomassa alkoholikaupassa hyötyä olisi vain myyntihinnan ja alkoholiliikkeestä ostetun tuotteen hankintahinnan erotus, koska edellä mainittu kustannus ei sinänsä aiheudu rikollisesta toiminnasta. Sitä vastoin vähennyksenä ei tulisi ottaa huomioon rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia, kuten tiirikan valmistamiskustannuksia tai huumausaineen valmistamiseen käytettyjen kemikaalien ostohintaa. (HE 80/2000 vp s. 21) Korkeimman oikeuden aikaisemmat ennakkopäätökset

1. Asiassa sovellettava hyödyn menettämistä koskeva säännös on tullut voimaan 1.1.
2. Jäljempänä selostettavalla tavalla osassa sen jälkeen annetuista Korkeimman oikeuden ratkaisuista on poikettu siitä esitöiden mukaisesta lähtökohdasta, jonka mukaan menetettäväksi olisi tuomittava vain todellinen nettohyöty. Osassa ratkaisuista tätä lähtökohtaa on noudatettu.
3. Ratkaisu KKO 2004:73 koski lääkerikosta, jossa oli kysymys laittomasti maahan tuotujen lääkevalmisteiden myymisestä samalla hinnalla, jonka myyjä oli itse niistä maksanut. Ratkaisun perustelujen mukaan (kohta 12) rikoshyödyn menettämistä koskevia säännöksiä oli perusteltua tulkita niin, että rikoksen tekemisestä rikoksentekijälle aiheutuneet kulut on aina jätettävä rikoksentekijän itsensä vastattaviksi. Perusteluissa viitattiin tältä osin myös ratkaisuun KKO 1999:
4. Perusteluissa todettiin, että nettohyötyperiaatetta on siten rikoshyötyä laskettaessa syytä noudattaa ainoastaan silloin, kun rikoshyödystä vähennettäväksi vaaditut kustannukset eivät ole liittyneet muuhun rikolliseen toimintaan. Korkein oikeus päätyi kyseisessä tapauksessa siihen, että rikoksen tekijälleen tuottamaa ja valtiolle menetettävää taloudellista hyötyä laskettaessa ei ollut otettava vähennyksenä huomioon lääkevalmisteiden hankintahintaa.
5. Ratkaisussa KKO 2005:71 oli kysymys paritusrikoksen tuottaman hyödyn laskemisesta. Vastaajan omistama asunto oli ollut tietyn ajanjakson vuokrattuna prostituoiduille. Menetettäväksi tuomittavaa rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä määrättäessä vastaajan prostituoiduilta saamasta vuokratulosta vähennettiin asunnon hoitokulut, mutta ei asuntoon kohdistuneesta lainasta aiheutuneita korkoja ja kuluja.
6. Ratkaisun KKO 2007:1 kohteena olleessa tapauksessa vastaaja oli myynyt lukuisissa erissä huumausainetta ja tuomittu rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta. Korkein oikeus katsoi, että edellä selostetusta ratkaisusta KKO 2004:73 ilmenevät rikoshyödyn laskemisperiaatteet soveltuvat myös tapauksiin, joissa on kysymys laittomasti hankittujen huumausaineiden myymisestä. Näin ollen Korkein oikeus päätyi siihen, että tuomittaessa menetetyksi huumausainerikoksen tuottama taloudellinen hyöty huumausaineen myyjä menettää saamansa myyntivoiton lisäksi huumausaineen hankintaan käyttämiensä varojen arvon. Tästä lähtökohdasta huolimatta menettämisseuraamusta määrättäessä oli ensisijaisesti pyrittävä selvittämään hyödyn todellinen määrä. Saman rikoksentekijän peräkkäisissä kaupoissa myyntihintojen yhteenlaskeminen saattaa johtaa hyödyn moninkertaiseen menettämiseen. Kun toiminnan rahoituksesta ei ollut esitettävissä selvitystä, menettämisseuraamuksen kertautuminen oli pyrittävä estämään arvioimalla rikoksen tuottama kokonaishyöty.
7. Ratkaisussa KKO 2011:61 oli kyse asiasta, jossa vastaaja oli laittomasti myynyt 4 000 pulloa alkoholiliikkeestä hankittuja alkoholijuomia. Ottaen huomioon, että alkoholin ostaminen alkoholiliikkeestä ei sinänsä ole rangaistava teko, Korkein oikeus katsoi, että menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä on nettohyöty eli alkoholijuomien myyntihinnan ja hankintahinnan välinen erotus.
8. Rikoksentekijän saaman todellisen nettohyödyn on katsottu olleen menettämisseuraamuksen määräämisen lähtökohtana myös ratkaisuissa KKO 2015:74 ja KKO 2016:
9. Korkeimman oikeuden arviointi ratkaisuperusteiden osalta
10. Lain esitöistä ilmenevän tarkoituksen mukaisesti

§:n 1 momenttia (875/2001) tulkittaessa voidaan lähtökohtana pitää sitä, että menetettäväksi tulisi pääsääntöisesti määrätä vain todellinen nettohyöty. Tätä lähtökohtaa noudattamalla voidaan turvata sen tavoitteen toteutuminen, että menettämisseuraamus ei muodostu rangaistuksen luonteiseksi seuraamukseksi. Edellä kohdassa 7 selostetulla tavalla esitöissä on kuitenkin toisaalta lausuttu, että vähennyksenä ei tulisi ottaa huomioon rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia. Tämä poikkeus ei saa tukea säännöksen sanamuodosta eikä se ole kaikissa tapauksissa ennakoitavalla ja yhdenmukaisella tavalla sovellettavissa.

1. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2004:73, KKO 2007:1 ja KKO 2011:61 on kaikissa ollut kysymys siitä, oliko menettämisseuraamusta määrättäessä laittomasti myydyn hyödykkeen myyntihinnasta vähennettävä sen ostohinta. Ratkaisujen perustelujen mukaan ostohintaa ei ole hyväksytty vähennykseksi silloin, kun hyödykkeen hankkiminen itsessään on ollut lainvastaista. Myös ratkaisussa KKO 2005:71 on vähennettäviksi hyväksytty asunnon hoitokulut, joiden maksaminen on sinänsä ollut laillista.
2. Korkein oikeus katsoo, että lain sanamuodon, esitöiden sekä Korkeimman oikeuden aikaisempien ennakkopäätösten perusteella ei ole perusteltua tehdä sellaista yleistä johtopäätöstä, jonka mukaan rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia ei voitaisi milloinkaan ottaa vähennyksenä huomioon menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä laskettaessa. Perustellumpana voidaan pitää tulkintaa, jonka mukaan tällaisetkin kustannukset voidaan pääsääntöisesti vähentää, jos niiden aiheutumiseen ei sinänsä liity rangaistavaa menettelyä. Arviointi tässä tapauksessa
3. Polttoaineen ostaminen henkilöautoon ei sinänsä ole rangaistava teko. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A:n suorittamista laittomista henkilökuljetuksista aiheutuneet polttoainekulut on vähennettävä hänen saamistaan palkkioista menetettäväksi tuomittavaa taloudellista hyötyä laskettaessa. Samalla perusteella palkkioista tulee vähentää myös kysymyksessä olevia kuljetuksia vastaava arvionvarainen osuus sellaisista henkilöauton huoltamisesta aiheutuvista säännönmukaisista kustannuksista, joiden syntyminen riippuu siitä, kuinka paljon autolla ajetaan.
4. Auton hankkimisesta aiheutuneiden pääomakustannusten ja autosta suoritettavan ajoneuvoveron määrä ei sitä vastoin ole riippunut siitä, kuinka paljon A on ajanut laittomia kuljetuksia. Jos nämä kustannukset hyväksyttäisiin osaksikaan vähennettäviksi, A voisi rikollisella toiminnalla rahoittaa ajoneuvon hankkimisesta ja omistamisesta aiheutuvia kiinteitä kustannuksia. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että pääomakustannuksia ja ajoneuvoveroa ei voida ottaa vähennyksinä huomioon. Hovioikeuden tuomiossa lausutuin tavoin ratkaisusta KKO 2005:17 ilmenee, että tuomittaessa rikoksen tuottama hyöty menetetyksi rikoksentekijälle ei jää sellaista tuloa, josta tulisi määrätä veroa. Tästä syystä tuloveron määrää ei vähennetä menetettäväksi tuomittavasta rikoksen tuottamasta taloudellisesta hyödystä.
5. Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:lle aiheutuneiden polttoaine- ja huoltokulujen määrästä eikä edes hänen ajamastaan kilometrimäärästä. Selvityksen puuttuessa Korkein oikeus arvioi vähennettävien kustannusten määräksi neljäsosan A:n saamista palkkioista eli 700 euroa. Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
6. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion perustelut siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A:lle tuomittua menettämisseuraamusta ei ole aihetta kohtuullistaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu menettämisseuraamus alennetaan 2 100 euroon. Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Pekka Koponen ja Tuomo Antila. Esittelijä Pia Haga.