2018 false KKO:2018:65 X Oy oli tuottanut kuntayhtymän kanssa tekemänsä ostopalvelusopimuksen perusteella tehostetun palveluasumisen palveluja kuntayhtymän vuokraamissa tiloissa. A oli työskennellyt p

§:ssä tarkoitettu perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi X Oy sai pitää oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta-Liisa Rautsi, Juha Halijoki ja Harri Hyvärinen. Esittelijä Minna Iivanainen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Kuntayhtymälle ja X Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan kuntayhtymä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Valituksessaan X Oy vaati, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Vastauksessaan A vastusti vaatimuksia ja vaati valitusten hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta

1. Kuntayhtymä ja X Oy ovat vuonna 2007 tehneet ostopalvelusopimuksen, jonka mukaan kuntayhtymä on ostanut X Oy:ltä vanhusten tehostettua palveluasumista Lappeenrannassa sijaitsevassa tehostetun palveluasumisen yksikössä, joka ostopalvelusopimuksen keston ajan on ollut nimeltään "M"-koti. A on työskennellyt "M"-kodissa sairaanhoitajana ja varavastaavana vuodesta 2011 lähtien.
2. Kuntayhtymä on keväällä 2013 ilmoittanut X Oy:lle osapuolten välisen ostopalvelusopimuksen päättymisestä 31.12.2013 ja siitä, että kuntayhtymä ottaa 1.1.2014 alkaen "M"-kodissa harjoitetun toiminnan suoritettavakseen. Kuntayhtymä on jatkanut tehostetun palveluasumisen järjestämistä samoissa, lappeenrantalaisen yrityksen omistamissa tiloissa ja samoille asiakkaille 1.1.2014 lukien. X Oy:n työntekijöitä ei ole siirtynyt kuntayhtymän palvelukseen.
3. X Oy on 18.10.2013 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 31.12.
5. A on kanteessaan katsonut, että kyse on ollut liikkeen luovutuksesta, sekä vaatinut kuntayhtymältä ja X Oy:ltä yhteisvastuullisesti korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen. Hovioikeus on tuomiossaan hylännyt kanteen X Oy:hyn kohdistettuna sekä hylännyt oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
6. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kuntayhtymän valituksen johdosta kysymys siitä, onko X Oy:n ja kuntayhtymän välillä tapahtunut tehostetun palveluasumisen tuottamisen osalta liikkeen luovutus ja onko kuntayhtymä tällä perusteella velvollinen suorittamaan A:lle korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Asiassa on myös kysymys X Oy:n valituksen johdosta tälle aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö
7. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu.
8. Liikkeen luovutusta koskevalla työsopimuslain 1 luvun 10 §:llä on osaltaan pantu täytäntöön liikkeen luovutusta koskeva neuvoston direktiivi 77/187/ETY ja sen muutosdirektiivi 98/50/EY, jotka on sittemmin kodifioitu 12.3.2001 annetuksi neuvoston direktiiviksi 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä eli liikkeenluovutusdirektiiviksi. Mainitut direktiivit ja niitä koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on siten otettava huomioon työsopimuslain asianomaisia säännöksiä tulkittaessa.
9. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momenttiin sisältyvä edellytys siitä, että luovutettava liike pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena, vastaa liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 b kohtaa. Sen mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.
10. Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään katsonut, että arvioitaessa, täyttyykö tosiasiallisesti liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 b kohdan edellytys, on huomioitava kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat. Näiden seikkojen arviointiperusteita ja niitä koskevaa unionin tuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden aikaisempaa oikeuskäytäntöä on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:64 (kohdat 8 - 14). Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa liikkeen luovutuksen osalta
11. Korkein oikeus toteaa, että arvioinnin siitä, onko luovutettu liike pysynyt luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena, on perustuttava kokonaisharkintaan, jossa otetaan huomioon kaikki liiketoimea kuvaavat tosiseikat.
12. Kuntayhtymän keskeinen väite on, että X Oy ei ole harjoittanut palveluasumistoimintaa vaan kysymys on ollut henkilöstön vuokrauksesta, koska ainoa tuotannontekijä, jonka X Oy on ostopalvelusopimuksen perusteella toimittanut, on ollut palvelukodissa työskennelleet työntekijät. Kuntayhtymä on vedonnut myös siihen, ettei kuntayhtymä ole toiminnassaan tavoitellut voittoa, mikä puolestaan on ollut X Oy:n toiminnan päämäärä. X Oy on myös harjoittanut samankaltaista toimintaa lukuisissa muissa toimipaikoissa, ja kyseinen "M"-kodin muodostama yksikkö on ollut vain vähämerkityksellinen osa sen liiketoimintaa.
13. Kuntayhtymällä on ollut sosiaalihuoltolainsäädäntöön perustuva velvollisuus järjestää asumispalveluja niitä tarvitseville henkilöille. Kuntayhtymä on huolehtinut muun ohella toiminnan valvonnasta ja hallinnoinnista, asiakasvalinnoista, asiakasmaksujen perinnästä ja lääkäripalveluiden tarjoamisesta. Nämä muodostavat kuntayhtymän mukaan olennaisen osan palveluasumistoiminnasta.
14. Korkein oikeus toteaa, että ostopalvelusopimuksen mukaan kuntayhtymä on ostanut X Oy:ltä vanhusten tehostettua palveluasumista, johon on kuulunut muun muassa velvollisuus huolehtia siitä, että apua on saatavissa ympärivuorokautisesti ja että henkilöstöä on aina läsnä. X Oy:n on sopimuksen mukaan tullut huolehtia siitä, että palvelutoiminta on jatkuvaa. Sen tehtäviin on kuulunut laatia kullekin asukkaalle palvelu- ja hoitosuunnitelma. Sopimuksen mukaan palvelujen tavoitteena on mahdollistaa asukkaiden asuminen ja selviytyminen mahdollisimman pitkään kodinomaisissa olosuhteissa ylläpitämällä asukkaiden päivittäistä toimintakykyä kuntouttavan työotteen avulla ja turvaamalla laadukkaiden palvelujen avulla heidän tarvitsemansa hoiva, hoito, turva ja huolenpito. Sopimukseen johtaneessa tarjouspyynnössä on todettu, että sopimuksen kohteena on ollut palvelukokonaisuus.
15. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään todennut, että taloudellisen toiminnan käsite kattaa kaiken toiminnan, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla. Taloudelliseksi toiminnaksi ei lähtökohtaisesti luokitella toimintaa, johon liittyy julkisen vallan käyttöä, mutta sellaiset palvelut, joilla edistetään yleistä etua ja joilla ei tavoitella voittoa mutta joilla kilpaillaan sellaisten toimijoiden tarjonnan kanssa, jotka tavoittelevat voittoa, voidaan luokitella liikkeenluovutusdirektiivissä tarkoitetuksi taloudelliseksi toiminnaksi (tuomio 20.7.2017, Piscarreta Ricardo, C-416/16, EU:C:2017:574, 34 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).
16. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että X Oy:n toiminta ei ole rajoittunut kuntayhtymän väittämin tavoin vain henkilöstön vuokraukseen vaan se on käsittänyt edellä kohdassa 13 kuvatun asumispalvelujen tuottamista sisältävän kokonaisuuden. Edellä kohdassa 14 kerrotulla tavalla asiassa ei ole merkitystä sillä, että kuntayhtymä ei ole voittoa tavoitteleva yhteisö, koska kuntayhtymä on ottanut hoitaakseen X Oy:n suorittamat toiminnot. Palveluasumispalveluiden tuottamisessa on ollut kyse liikkeenluovutusdirektiivissä tarkoitetusta taloudellisesta toiminnasta.
17. Palveluasumispalveluiden tuottamisen kannalta olennainen ja välttämätön aineellinen omaisuus eli erityisesti tähän tarkoitukseen suunnitellut toimitilat ovat olleet koko ajan kuntayhtymän hallinnassa mutta toimintaa on jatkettu samoissa tiloissa ja samoilla laitteistoilla. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan merkitystä ei tällaisessa tilanteessa ole sillä, että kyse on toimeksiantajan omistamasta omaisuudesta, jonka se on antanut kulloisenkin palveluntarjoajan käytettäväksi (ks. tuomio 26.11.2015, Aira Pascual ym., C-509/14, EU:C:2015:781, 39 kohta ja tuomio 20.11.2003, Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 42 kohta). Palveluntarjoajalla tarkoitetaan myös toimeksiantajaa itseään, kun se ryhtyy harjoittamaan aiemmin ulkoistettua toimintaa (ks. tuomio 20.1.2011, CLECE SA, C-463/09, EU:C:2011:24, 31 kohta).
18. Lisäksi X Oy:ltä on sen toiminnan päätyttyä siirtynyt kuntayhtymälle palvelukodissa sijainnut piano, sähkösänkyjä sekä muuta aineellista omaisuutta yhteensä noin 9 000 euron arvosta.
19. X Oy:n henkilökunta on ennen toiminnan siirtymistä perehdyttänyt kuntayhtymän henkilökuntaa välittämällä heille tietoa palvelukodin asukkaiden yksilöllisistä hoito- ja hoivatarpeista sekä opastamalla näiden tarpeiden vaatimien toimenpiteiden suorittamisessa. Näin ollen myös aineetonta omaisuutta on katsottava siirtyneen ainakin vähäisessä määrin X Oy:ltä kuntayhtymälle.
20. Asiassa on riidatonta, ettei kuntayhtymä ole ottanut yhtään X Oy:n palveluksessa ollutta henkilöä palvelukseensa. Riidatonta on myös, ettei palvelukodin asiakaskunta ole muuttunut, kun palvelua on ryhtynyt antamaan kuntayhtymän oma henkilökunta. Palvelukodin toiminta on jatkunut yhtäjaksoisesti.
21. Yhteenvetonaan Korkein oikeus toteaa, että kuntayhtymä on ryhtynyt harjoittamaan palveluasumispalvelujen tuottamista samoissa tiloissa sekä samoilla laitteilla kuin X Oy oli toimintaa harjoittanut, eikä asiakaskunta ole muuttunut. Toiminta on ollut samanlaista ennen ja jälkeen toiminnanharjoittajan vaihtumisen eikä toiminta ole ollut keskeytyneenä. Toisaalta X Oy on siirtänyt kuntayhtymälle toiminnan laajuuteen nähden vain vähäistä aineellista ja aineetonta omaisuutta eikä kukaan X Oy:n henkilöstöstä ole siirtynyt kuntayhtymän palvelukseen.
22. Seuraavaksi asiassa on arvioitava, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, jotta erilaisten liikkeen luovutuksen edellytyksiä kuvaavien tosiseikkojen painoarvoa voidaan arvioida.
23. Korkein oikeus toteaa tältä osin, että palveluasumistoiminta edellyttää siihen tarkoitukseen erityisesti suunniteltua rakennusta, erityisiä apuvälineitä ja muita laitteita. Kyse ei siten ole sellaisesta työvoimavaltaisesta taloudellisesta yksiköstä, jonka identiteetti perustuisi olennaisella tavalla työvoimaan. Näin ollen ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa sille, että kuntayhtymä ei ole ottanut palvelukseensa pääosaa X Oy:n henkilöstöstä. (Vrt. tuomio 11.3.1997, Süzen, C-13/95, EU:C:1997:141, 21 kohta; tuomio 10.12.1998 yhdistetyissä asioissa Hernández Vidal ym., C-127/96, C-229/96 ja C-74/97, EU:C:1998:594, 32 kohta ja edellä mainittu tuomio asiassa CLECE SA, 36 kohta.)
24. Korkein oikeus katsoo liiketoimea kuvaavia tosiseikkoja kokonaisuutena arvioiden ja ottaen huomioon, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on ollut kysymys, että luovutettu palveluasumispalvelujen tuottamista harjoittanut yksikkö on pysynyt niin samankaltaisena, että kysymyksessä on ollut liikkeen luovutus. Korvaus
25. Liikkeen luovutuksessa työntekijät siirtyvät liikkeen luovuttajan palveluksesta luovutuksensaajan palvelukseen ja heidän työsuhteidensa ehdot säilyvät entisinä liikkeen luovutuksesta huolimatta. A:n työsopimuksen on katsottava päättyneen sen vuoksi, että kuntayhtymä ei ole liikkeen luovutuksessa ottanut häntä palvelukseensa, vaikka hänen työsuhteensa olisi tullut jatkua liikkeen luovutuksesta riippumatta. Kuntayhtymä on näin ollen vastuussa A:n työsopimuksen perusteettomasta päättymisestä ja velvollinen suorittamaan hänelle korvausta hovioikeuden tuomitsemat määrät. X Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus
26. Hovioikeus on hylännyt A:n kanteen X Oy:hyn kohdistettuna. Se on kuitenkin tuomiossaan katsonut, että asia on liikkeen luovutuksen ja korvausvelvollisen tahon osalta ollut niin epäselvä, että asianosaisilla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi asianosaiset ovat saaneet pitää oikeudenkäyntikulut asiassa vahinkonaan.
27. X Oy on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista tältä osin ja A:n velvoittamista korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikulut asiassa. X Oy:n mukaan työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentin ja ennakkopäätöksen KKO 2008:88 nojalla on ollut oikeudellisesti selvää, että liikkeen luovutushetkellä voimassa olleista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle ja että luovuttaja on vastuussa ainoastaan, mikäli luovuttaja on ennen luovutusta irtisanonut työsopimuksen perusteettomasti tai työsuhdesaatava on erääntynyt jo ennen luovutusta. Näin ollen X Oy ei ole voinut olla vastuussa A:n työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. X Oy on todennut, että se on alusta asti ollut siinä käsityksessä, että kyseessä on ollut liikkeen luovutus ja että kuntayhtymän olisi tullut ottaa X Oy:n työntekijät palvelukseensa. X Oy:n ei olisi jälkikäteenkään arvioiden ollut missään prosessin vaiheessa mahdollista toimia toisin.
28. A on vastauksessaan katsonut, että hovioikeuden ratkaisu on ollut oikea. Kysymys liikkeen luovutuksen kriteeristön täyttymisestä ja oikeasta vastuutahosta on runsaan ja hajanaisen oikeuskäytännön valossa ollut tulkinnanvarainen ja oikeudellisesti epäselvä. X Oy on toiminut aktiivisesti tapahtumaketjussa, joka on johtanut työsuhteiden päättymiseen esimerkiksi kouluttamalla kuntayhtymän henkilökuntaa palveluasumistoimintaa varten. X Oy on myös irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään ennen luovutusta.
29. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaisen pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. 29.

§:n mukaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista. Kuten säännöksen esitöistä ilmenee (HE 107/1998 vp s. 19 - 20), säännös on tarkoitettu poikkeukseksi ja kuluvastuun alentamiselle riittävän oikeudellisen epäselvyyden kynnyksen tulee olla suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi esiintyä tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa.

1. Korkein oikeus toteaa, ettei X Oy ole voinut vaikuttaa kuntayhtymän päätökseen irtisanoa palvelusopimus päättymään tai siihen, että kuntayhtymä ottaisi sen henkilökunnan liikkeen luovutuksen seurauksena palvelukseensa, kuten X Oy oli sitä kehottanut tekemään. X Oy on tarjonnut työntekijöille töitä muilta paikkakunnilta, mutta kukaan työntekijä ei ole ollut halukas siirtymään. X Oy:llä on katsottava olleen laillinen syy irtisanoa A:n työsopimus liiketoiminnan päättymisen johdosta.
2. Liikkeen luovutuksen kriteereiden täyttymistä kussakin tapauksessa voidaan sinänsä pitää osin tulkinnanvaraisena. Ottaen kuitenkin huomioon, että luovuttajan ja luovutuksensaajan välisestä vastuunjaosta on säädetty työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentissa ja että mainitun säännöksen tulkinnasta on annettu Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu KKO 2008:88, ei tästä kysymyksestä voida katsoa vallitsevan sellaista

§:n mukaista oikeudellista epäselvyyttä, että sen perusteella A:lla voitaisiin katsoa olleen perusteltu syy oikeudenkäyntiin X Oy:n osalta. Korkein oikeus katsoo siten, ettei asiassa ole perusteita määrätä X Oy:tä osaksi tai kokonaan vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan

§:n nojalla.

1. A on lisäksi vaatinut, että häntä ei tuomita kuluvastuuseen tai hänen maksettavakseen tuomittavia oikeudenkäyntikuluja ainakin alennetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n perusteella. Hän on vedonnut siihen, että hän on työntekijänä ollut heikommassa asemassa kuin X Oy työnantajana, asialla on ollut suuri merkitys hänelle ja kyse on ollut oikeudellisesti epäselvästä kysymyksestä.
2. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan ilmeisen kohtuuttomuuden kokonaisarvioinnissa tulee punnita kaikkia laissa mainittuja edellytyksiä. Mikään niistä ei sinällään voi yksin synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta. Oikeudenkäyntiin johtaneita seikkoja pohdittaessa merkitystä on annettava muun ohella asian tulkinnanvaraisuudelle sekä sille, onko hävinneellä osapuolella ollut riittävän perusteltu syy oikeudenkäyntiin. (HE 107/1998 vp s. 20 - 21.)
3. Korkein oikeus toteaa, että A:n asema työntekijänä verrattuna X Oy:n asemaan työnantajana ja liikeyrityksenä sekä asian merkitys A:lle sinänsä puoltaisivat oikeudenkäyntikulujen alentamista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla. Kuitenkaan edellä kohdassa 31 selostetulla tavalla kysymystä siitä, voidaanko X Oy:n katsoa olevan vastuussa A:n työsuhteen päättymisestä, ei voida pitää tulkinnanvaraisena. X Oy:n omassa toiminnassa ei myöskään ole ollut mitään sellaista, joka olisi antanut perustellun aiheen oikeudenkäyntiin sitä kohtaan. X Oy:n oikeudenkäyntikulut ovat lisäksi jakautuneet useiden samanlaisia asioita ajaneiden kantajien kesken, minkä johdosta A:han kohdistetut kuluvaatimukset ovat määrältään olennaisesti alhaisemmat kuin asian laatuun ja laajuuteen nähden olisi tavanomaista. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei A:n velvoittaminen korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikulut vaatimusten mukaisesti ole kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin X Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset on hylätty. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. A velvoitetaan korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 1 147,86 eurolla, hovioikeudessa 768,20 eurolla ja Korkeimmassa oikeudessa 909,89 eurolla, kaikki määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ari Kantor, Tuomo Antila, Tatu Leppänen ja Mika Ilveskero. Esittelijä Outi Anttila.