2019 false KKO:2019:39 A oli vaatinut lainvastaisiksi väittämiensä verkkoviestien poistamista yleisön saatavilta ja hävittämistä. Käräjäoikeus oli tutkinut vaatimuksen ja hyväksynyt sen osittain. Hovi

§:n 3 momentti sisälsi verkkoviestiä koskevan erityissäännöksen, joka syrjäytti rikoslain 10 luvun yleiset säännökset menettämisseuraamuksen tuomitsemisesta. Hovioikeus on katsonut, että verkkoviestin hävittämismääräystä koskeva vaatimus voitiin tutkia, vaikka verkkoviestin sisältöön perustuvaa rikosasiaa ei ollutkaan vireillä. 4. Asian palauduttua käräjäoikeuteen A on edelleen vaatinut, että käräjäoikeus

§:n 3 momentin nojalla määrää hakemuksessa yksilöidyt verkkoviestit poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi. A on katsonut verkkoviestien olevan sisällöltään ilmeisen lainvastaisia vedoten rikoslain kunnianloukkausta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskeviin säännöksiin.

1. Käräjäoikeus on 31.3.2016 antamassaan päätöksessä määrännyt osan vaatimuksessa yksilöidyistä verkkoviesteistä poistettavaksi ja hävitettäväksi sekä hylännyt vaatimuksen muilta osin.
2. A ja B ovat valittaneet hovioikeuteen. Hovioikeus on kehottanut A:ta täydentämään valitustaan toimittamalla hovioikeudelle valituksen kohteena olleita verkkoviestejä koskevan päätöksen esitutkinnan toimittamatta jättämisestä tai lopettamisesta taikka päätöksen syyttämättä jättämisestä uhalla, että asia voitiin ratkaista, vaikka täydennystä ei toimitettaisi.
3. Kun A ei ollut määräajassa noudattanut valituksen täydentämistä koskevaa kehotusta, hovioikeus on 24.11.2016 antamallaan päätöksellä kumonnut käräjäoikeuden päätöksen siltä osin, kuin käräjäoikeus oli tutkinut A:n vaatimukset verkkoviestien poistamisesta ja hävittämisestä, ja jättänyt A:n vaatimukset tutkimatta.
4. Hovioikeus on päätöksessään katsonut, että verkkoviestin hävittämismääräyksessä oli kysymys rikosoikeudellisesta seuraamuksesta, joka voitiin rinnastaa menettämisseuraamukseen. Asianomistaja voi ajaa verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräystä myös omana asianaan syytettä nostamatta, mutta tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta siihen, että asianomistajan oikeus esittää vaatimus oli rikoslain 10 luvun 9 §:ssä säädetyllä tavalla toissijainen. Kysymyksenasettelu
5. Korkeimmassa oikeudessa on ensin kysymys siitä, onko hovioikeus voinut jättää verkkoviestien hävittämistä koskevan A:n vaatimuksen tutkimatta katsottuaan aiemmassa 11.11.2015 antamassaan päätöksessä, ettei vaatimuksen tutkimiselle ollut estettä.
6. Sikäli kuin estettä vaatimuksen tutkimatta jättämiselle ei sanotulla perusteella ole ollut, asiassa on arvioitava, onko hovioikeus voinut jättää A:n vaatimuksen tutkimatta sillä perusteella, että A ei ollut esittänyt selvitystä verkkoviestejä koskevan esitutkinnan toimittamatta jättämisestä, keskeyttämisestä tai lopettamisesta taikka syyttäjän päätöksestä jättää niitä koskeva syyte nostamatta. Hovioikeuden aikaisemman palauttamispäätöksen merkitys
7. A on valituksessaan esittänyt, että hovioikeuden päätös jättää vaatimus tutkimatta oli ristiriidassa hovioikeuden aikaisemman päätöksen kanssa, jonka mukaan A:n vaatimus oli voitu tutkia. Hovioikeus ei ole voinut muuttaa aikaisempaa, lainvoimasta ratkaisuaan.
8. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeuden aikaisemman palautusratkaisun mukaan verkkoviestin hävittämistä koskevan vaatimuksen tutkimista ei estänyt se, että verkkoviestien sisältöä koskevaa rikosasiaa ei ollut vireillä. Hovioikeus on tämän päätöksensä estämättä voinut arvioida verkkoviestin hävittämisvaatimuksen tutkimisen edellytyksiä ja myös sitä, edellyttikö tutkiminen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 1 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettua selvitystä syyttämättä jättämisestä tai esitutkinnan toimittamatta jättämisestä, keskeyttämisestä taikka lopettamisesta. Verkkoviestin hävittämisvaatimuksen tutkimisen edellytyksistä Sovellettavat säännökset
9. Sananvapauslain 1 §:n 1 momentin mukaan mainitulla lailla annetaan tarkempia säännöksiä perustuslaissa turvatun sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Pykälän 2 momentin mukaan sananvapauslakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. 14.

§:ssä säädetään verkkoviestin menettämisseuraamuksesta ja hävittämismääräyksestä. Pykälän 1 momentin mukaan julkaistun viestin sisältöön perustuvaan rikokseen liittyvää menettämisvaatimusta käsiteltäessä on noudatettava, mitä rikoslain 10 luvussa säädetään. Menettämisseuraamus voidaan määrätä myös, vaikkei viestin sisältöön perustuvan rikoksen tekijää saada selville. 15.

§:n 3 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä sisällöltään lainvastaiseksi todetun verkkoviestin poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi. Asian käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin, mitä menettämisvaatimuksen käsittelystä säädetään.

1. Oikeudesta vaatia menettämisseuraamusta on säädetty rikoslain 10 luvun 9 §:ssä. Vaatimuksen esittämisajankohtana voimassa olleen 1 momentin (875/2001) mukaan menettämisseuraamus määrätään syyttäjän vaatimuksesta, mutta myös asianomistaja voi esittää vaatimuksen ajaessaan yksin syytettä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun mukaisesti. Asiallisesti samansisältöinen säännös on 1.9.2016 voimaan tulleessa rikoslain 10 luvun 9 §:n (356/2016) 3 momentissa.
2. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan asianomistaja saa itse nostaa syytteen rikoksesta vain, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta taikka että se keskeytetään tai lopetetaan. Mainitun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan asianomistajan on nostaessaan itse syytteen esitettävä selvitys päätöksestä, jolla syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta taikka että se keskeytetään tai lopetetaan.
3. Niitä tilanteita varten, joissa sisällöltään lainvastaisen verkkoviestin jakelu on turvaamistoimen luonteisesti tarpeen keskeyttää, on sananvapauslain 18 §:ssä säädetty verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksestä. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin voi syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
4. Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräys raukeaa, jollei kolmen kuukauden kuluessa sen antamisesta nosteta syytettä määräyksen kohteena olevan viestin sisältöön perustuvasta rikoksesta, esitetä 22 §:ssä tarkoitettua vaatimusta tai nosteta kannetta viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Pykälän 5 momentin mukaan tuomioistuin voi syyttäjän tai asianomistajan vaatimuksesta antaa 1 momentissa tarkoitetun määräyksen myös käsitellessään julkaistun viestin sisältöön perustuvaa syytettä, 22 §:n mukaisen seuraamuksen määräämistä tai kannetta viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Korkeimman oikeuden arviointi
5. Korkein oikeus toteaa, että

§:n 1 momentin mukaisen menettämisseuraamuksen edellytykset eroavat 3 momentin mukaisesta hävittämismääräyksestä ensinnäkin siltä osin, että menettämisseuraamusta voi vaatia vain rikokseen liittyen, kun hävittämismääräyksen edellytyksenä on 3 momentin sanamuodon mukaan verkkoviestin sisällön toteaminen lainvastaiseksi. 21.

§:n 1 ja 3 momentin säännökset eroavat sanamuodoltaan toisistaan myös vaatimusten käsittelyssä noudatettavan menettelyn osalta. Menettämisseuraamusta koskevan 1 momentin mukaisesti käsittelyssä on noudatettava, mitä rikoslain 10 luvun 9 §:ssä säädetään. Hävittämismääräystä koskevan 3 momentin mukaan asian käsittelyssä noudatetaan ainoastaan soveltuvin osin, mitä menettämisvaatimuksen käsittelystä säädetään.

1. Menettämisseuraamusta koskevan rikoslain 10 luvun esitöissä (HE 80/2000 vp s. 33) on syyttäjän ensisijaista vaatimisoikeutta perusteltu muun ohella sillä, että syyttäjä valvoo julkista kannevaltaa ja yleistä etua ja siksi menettämisvaatimuksen esittämisestä päättäminen kuuluu luontevasti syyttäjälle. Asianomistajalla ei ole vastaavaa aihetta vaatia menettämisseuraamusta, koska yksityinen etu ei lähtökohtaisesti liity menettämisseuraamukseen. Esitöiden mukaan tuomitsemisella voi kuitenkin olla välillistä merkitystä myös asianomistajalle. Jos esimerkiksi kunniaan kohdistuva rikos on toteutettu kuvallisella tai kirjallisella esityksellä, myös asianomistajan etu saattaa edellyttää, että esitykset ja niiden valmistamiseen käytetyt esineet konfiskoidaan.
2. Tässä asiassa sovellettavan

§:n 3 momentin esitöissä (HE 54/2002 vp s. 87-88) on todettu, että jos tuomioistuin esimerkiksi keskeyttämismääräystä tai rikosasiaa käsitellessään toteaisi viestin olevan sisällöltään lainvastainen, sillä tulisi olla tehokas keino estää viestin laajempi levittäminen. Oikeustilaa selkeyttävää hävittämismääräystä koskevaa sääntelyä on pidetty tarpeellisena siksi, että rikoslain menettämisseuraamussäännösten soveltaminen hävittämismääräyksiin sellaisenaan voisi aiheuttaa tulkintaongelmia. Viittaussäännöksen perusteella asian käsittelyn osalta sovellettavaksi tulisivat lähinnä rikoslain 10 luvun 9 §:n 1 momentin (875/2001), nykyisin 3 momentin (356/2016), säännös menettämisseuraamuksen vaatimisesta sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 8 b §:n säännös niistä tilanteista, jolloin syyttäjä saa jättää menettämisvaatimuksen esittämättä. Esitöiden mukaan sovellettaessa näitä säännöksiä verkkoviestin hävittämiseen olisi kuitenkin erityistä huomiota kiinnitettävä tarpeeseen estää viestin levittäminen.

1. Sananvapauslain 18 §:ssä tarkoitetulla verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksellä pyritään estämään verkkoviestien levittäminen, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Keskeyttämismääräys voidaan kuitenkin antaa vain väliaikaisesti turvaamistoimen luonteisesti, ennen verkkoviestejä koskevien vaatimusten lopullista ratkaisua. Säännöksessä on nimenomaisesti annettu asianomistajalle syyttäjästä itsenäinen oikeus hakea määräystä jakelun keskeyttämisestä. Tätä asianomistajan itsenäistä vaatimisoikeutta on keskeyttämismääräyksen osalta sananvapauslain valmistelua varten asetetun sananvapaustoimikunnan loppumietinnössä (komiteanmietintö 1997:3 s. 140) perusteltu sillä, että asianomistajalla on etenkin kunnian ja yksityiselämän loukkaamista tarkoittavien rikosten osalta erityinen syy saada viestin jakelu keskeytetyksi.
2. Sananvapauslain 18 §:n 1 ja 5 momenteista ilmenee myös edellä kohdissa 18 ja 19 selostetulla tavalla, että verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräys voidaan käsitellä paitsi erillisessä, kyseistä vaatimusta koskevassa menettelyssä, myös sellaisen oikeudenkäynnin yhteydessä, jonka kohteena on julkaistun viestin sisältöön perustuva syyte,

§:n mukainen hävittämisvaatimus tai kanne viestin sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Edelleen sananvapauslain 18 §:n 3 momentin mukaan verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräyksen raukeamisen estää viestin sisältöön perustuvaa rikosta koskevan syytteen nostamisen lisäksi myös erillisen,

§:ään perustuvan vaatimuksen tai vahingonkorvauskanteen vireille tulo. Korkein oikeus toteaa, ettei olisi johdonmukaista, mikäli hakijalla olisi itsenäinen oikeus vaatia sananvapauslain 18 §:n mukaista lainvastaisen verkkoviestin jakelun keskeyttämismääräystä, muttei lain 22 §:n 3 momentin mukaista hävittämismääräystä, varsinkin kun keskeyttämismääräyksen voimassaolon jatkuminen on säännöksessä kytketty muunkin asian kuin syyttäjän ajaman rikosasian vireilletuloon. 26. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus toteaa, että vaatimus lainvastaisen verkkoviestin jakelun keskeyttämisestä ja hävittämisestä voi tulla tuomioistuimen arvioitavaksi myös oikeudenkäynneissä, joissa syyttäjällä ei ole lainkaan asianosaisasemaa. Johtopäätökset 27.

§:n 3 momentin sanamuodosta ei suoraan ilmene, onko muun kuin syyttäjän oikeus esittää verkkoviestin hävittämisvaatimus tarkoitettu rikoslain 10 luvun 9 §:n mukaisesti toissijaiseksi ja onko sen tutkimisen edellytykseksi siten asetettu oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisen selvityksen esittäminen. 28. Tämä on tulkinnanvaraista siksi, että menettämisseuraamusta koskevia rikoslain 10 luvun säännöksiä sovelletaan verkkoviestin hävittämistä koskevaan asiaan vain soveltuvin osin. Verkkoviestin poistamiseen yleisön saatavilta tai hävittämiseen ei aina liity sellaista julkista etua, jota syyttäjän olisi valvottava. Verkkoviestin hävittämismääräyksen antaminen ei, toisin kuin menettämisseuraamuksen määrääminen, edellytä rikosta vaan sitä, että viesti todetaan lainvastaiseksi. Juuri tästä syystä menettämisseuraamusta koskevan sääntelyn soveltamista verkkoviestin hävittämisvaatimuksen käsittelyyn on

§:n 3 momentin esitöissä pidetty ongelmallisena. Hävittämisvaatimus voidaan esittää myös riita-asiana käsiteltävässä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä tai erillisenä asiana, jossa syyttäjällä ei ole asianosaisasemaa, ja vaatimus voi myös liittyä yksityisyyden ja henkilötietojen suojaa koskevaan perusteeseen. Hävittämismääräys ei näissä tilanteissa rinnastu menettämisseuraamuksen tavoin rikosoikeudelliseen seuraamukseen. 29. Mikäli verkkoviestin hävittämisvaatimus koskee hävittämistä vaativan henkilön henkilötietoja, joita hänen mukaansa on verkkoviestissä käsitelty lainvastaisesti, tulee verkkoviestin laillisuuden edellytyksiä arvioida muun muassa luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (tietosuoja-asetus) nojalla. Tietosuoja-asetuksen 79 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella rekisteröidyllä on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, jos hän katsoo, että hänen tähän asetukseen perustuvia oikeuksiaan on loukattu sen takia, ettei hänen henkilötietojensa käsittelyssä ole noudatettu kyseistä asetusta. Kansallisessa laissa säädettävät oikeussuojakeinot ovat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan määritettävä siten, että ne vastaavat perusoikeuskirjan 47 artiklaa (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2017, Puškár, C-73/16, EU:C:2017:725). Korkein oikeus toteaa, että

§:n tulkitseminen siten, että verkkoviestin hävittämistä koskevan vaatimuksen vireille saaminen edellyttäisi selvityksen esittämistä esitutkinnan lopettamisesta tai syyttämättä jättämisestä, saattaisi aiheuttaa asian käsittelyn viivästystä henkilötietojen käsittelyä koskevien sääntöjen ja unionin perusoikeuskirjan vaatimusten vastaisesti. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat tukevat edellä

§:n 3 momentista omaksuttua tulkintaa. 30. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei

§:n 3 momentin säännöstä ole perusteltua tulkita siten, että hävittämismääräystä koskevan asian tutkiminen edellyttäisi hovioikeuden mainitsemaa selvitystä. A:n vaatimusta ei siksi olisi tullut jättää tutkimatta sillä perusteella, ettei hän ollut esittänyt selvitystä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 2 §:n 6 kohdassa tarkoitetusta esitutkintaviranomaisen tai syyttäjän päätöksestä. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hovioikeus on jättänyt tutkimatta verkkoviestien poistamista ja hävittämistä koskevat A:n vaatimukset. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava sen käsittelyä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Ari Kantor, Tuula Pynnä ja Mika Huovila. Esittelijä Sanna Holkeri.