2019 false KKO:2019:40 A oli luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä huolimattomuudesta ampunut naarashirven, jota seurasi vuotta nuorempi vasa. Tekohetkellä voimassa olleen metsästysasetuksen säännö

§:n 4 momentin perusteella tekoon oli sovellettava tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä.

1. Näillä perusteilla käräjäoikeus on tuominnut A:n metsästysrikkomuksesta sakkoon ja velvoittanut hänet suorittamaan valtiolle metsästämänsä aikuisen hirven pyyntilupamaksun.
2. A:n haettua muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeus on todennut, että metsästysrikkomusta koskeva metsästyslain 74 §:n 1 momentti saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä. Tällaisen rikossäännöksen ajallista soveltuvuutta on arvioitava

§:n 4 momentin nojalla. Hovioikeus on todennut, että asiassa sovellettavaa rangaistussäännöstä ei ollut lievennetty. Sen sijaan hirvinaaraan vasasuojaa koskevaa metsästysasetuksen sääntelyä oli käräjäoikeuden toteamalla tavalla lievennetty. Hirvinaaraan vasasuojaa ei kuitenkaan ollut kokonaan poistettu. Lievennyksen taustalla olivat esitetyn selvityksen perusteella olleet yhtäältä kannanhoidolliset syyt ja toisaalta pyrkimys suhtautua lievemmin sellaisiin metsästystilanteisiin, joissa hirvinaaras oli ammuttu tietämättä sitä seuranneesta vasasta. Tällaisesta menettelystä ei hovioikeuden mukaan nyt ollut ollut kysymys, sillä A oli ollut tietoinen vasasta. Muutoinkaan puheena oleva hirven vasasuojan lyhentäminen ei hovioikeuden mukaan ilmentänyt muuttunutta suhtautumista siihen käyttäytymissäännökseen, jonka mukaan riistaeläintä ei saa sen rauhoitusaikana metsästää. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa 5. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa sovellettava tekoaikana voimassa ollutta metsästysasetuksen säännöstä, jonka mukaan A:n syyksi luettu menettely on ollut rangaistavaa, vai tuomitsemishetkellä voimassa olevaa säännöstä, jonka perusteella arvioituna hänen menettelynsä ei ole rangaistavaa. Rikoslain ajallinen soveltuvuus ja lievemmän lain periaate 6.

§:ssä säädetään rikoslain ajallisesta soveltuvuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentissa säädetään niin sanotusta lievemmän lain periaatteesta. Sen mukaan silloin, kun tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 1 momentista poiketen uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. 7. Lievemmän lain periaate on kansainvälisesti hyväksytty rikosoikeudellinen periaate. Se sisältyy muun muassa Suomea velvoittavaan Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (KP-sopimus), jonka 15 artiklan mukaan, jos rikoksenteon jälkeen lailla säädetään sovellettavaksi lievempi rangaistus, rikoksentekijän tulee päästä tästä osalliseksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lievemmän lain periaatetta ei nimenomaisesti mainita. Vastaavan periaatteen on kuitenkin katsottu tulkinnallisesti sisältyvän myös ihmisoikeussopimuksen 7 artiklan vaatimuksiin (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Scoppola v. Italia No. 2, suuri jaosto 17.9.2009, kohta 109). Myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa säädetään, että lievempää rangaistusta on sovellettava, jos rikoksen teon jälkeen laissa säädetään lievemmästä rangaistuksesta (ks. esim. unionin tuomioistuimen tuomio Clergeau ym. 7.8.2018, C-115/17, EU:C:2018:651, kohdat 33-40). Nyt arvioitavana oleva asia ei kuitenkaan koske unionin oikeutta eikä siksi kuulu perusoikeuskirjan soveltamisalan piiriin. 8.

§:ssä on säädetty kaksi poikkeusta lievemmän lain periaatteesta. Pykälän 3 momentin mukaan, jos laki on tarkoitettu olemaan voimassa vain määrättynä aikana, sovelletaan sinä aikana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassa ollutta lakia, jollei toisin ole säädetty. Pykälän 4 momentti koskee niin sanottuja blankorangaistussäännöksiä eli tilanteita, joissa lakiin sisältyvä rikossäännös saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä. Tällöin teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräysten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. 9.

§:n 4 momentti on saanut edellä kuvatun sisältönsä eduskunnan lakivaliokunnan tekemän, hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) ehdotetusta säännöksestä poikenneen ehdotuksen perusteella. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa on todettu, että käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä osoita muuttunutta käsitystä käyttäytymisnormien rikkomisen rangaistavuudesta. Esimerkiksi liikennesääntöjen tai verolainsäädännön noudattaminen on tärkeää niiden sisällöstä riippumatta. Joissakin tapauksissa käyttäytymissääntöjen muuttaminen voi kuitenkin osoittaa muuttunutta suhtautumista käyttäytymissäännön rikkomiseen, jolloin teon rangaistavuutta ei ole perusteltua arvioida tekohetkellä voimassa olleiden sääntöjen perusteella. Siksi lakivaliokunta ehdotti 4 momenttiin lisättäväksi tällaista tilannetta koskevan poikkeuksen (LaVM 28/2002 vp s. 8). 10. Ennen nykyisiä, 1.1.2004 voimaan tulleita

§:n säännöksiä rikosoikeuden ajallisesta ulottuvuudesta säädettiin rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:ssä (770/1990). Pykälään ei sisältynyt nykyistä

§:n 4 momenttia vastaavaa säännöstä. Kuten ennakkopäätöksessä KKO 1996:112 on todettu, oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä lähdettiin vakiintuneesti siitä, että lievemmän lain periaatetta ei noudateta tilanteessa, jossa avoimelle rangaistussäännökselle sisältöä antavaa käyttäytymissäännöstä muutetaan tekoajan jälkeen, mutta ennen tuomitsemishetkeä.

1. Mainitussa vanhan lain aikaisessa ennakkopäätöksessä oli arvioitavana tapaus, jossa vastaaja oli osakeyhtiön toimitusjohtajana harjoittanut luvanvaraista tavaraliikennettä eri puolilla Suomea, vaikka yhtiölle myönnetty liikennelupa oli oikeuttanut kuljetuksiin vain tietyn läänin alueella. Tekohetken jälkeen voimaan tulleiden uusien liikennelupasäännösten mukaan kotimaan liikenteeseen myönnetty liikennelupa oikeutti harjoittamaan liikennettä koko maassa. Korkein oikeus ei pitänyt lainmuutosta sellaisena rikoslainsäädännön lievennyksenä, jonka mukaan vastaajan tekoon olisi tekohetken lain soveltamista koskevasta pääsäännöstä poiketen pitänyt soveltaa uutta lakia. Lainmuutos ei siten vaikuttanut teon rangaistavuuteen.
2. Ennakkopäätöksessä KKO 2018:49 (kohta 5) Korkein oikeus on arvioinut

§:n 4 momentin soveltamista alkoholirikosta koskevassa asiassa. Alkoholin luvatonta myymistä koskeva sääntely oli tekoajan jälkeen muuttunut uuden alkoholilain (1102/2017) tullessa voimaan. Korkein oikeus totesi, että myös uuden lain mukaan alkoholijuomien vähittäismyynti on edelleen joko valtion kokonaan omistaman alkoholiyhtiön yksinoikeutena tai edellyttää eräiden mietojen alkoholijuomien kohdalla erityistä lupaa. Korkein oikeus katsoi, että uusi sääntely ei osoittanut suhtautumisen alkoholin luvattoman myymisen rangaistavuuteen muuttuneen. Näin ollen vastaajan menettelyn rangaistavuutta oli arvioitava tekoaikana voimassa olleiden säännösten perusteella. Hirvinaaraan metsästystä koskevat säännökset tekoaikana ja tuomitsemishetkellä

1. Metsästyslain 74 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään metsästysrikkomuksena rangaistavaksi muun muassa se, että joku tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää lain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna rauhoitusaikana, jollei teko ole rikoslain 48 a luvun 1 tai 1 a §:n nojalla rangaistava tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.
2. Metsästyslain 37 §:n 1 momentin mukaan riistaeläinlaji on rauhoitettava määräajaksi tai toistaiseksi, jos riistaeläimen kannan säilymisen tai riistaeläinlajin häiritsemättömän lisääntymisen turvaaminen sitä edellyttää. Rauhoitettavista riistaeläinlajeista ja niiden rauhoitusajoista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä.
3. Edellä mainitun valtuutuksen nojalla metsästysasetuksen 24 §:ssä säädetään yleisistä rauhoitusajoista eli muun ohella siitä, että hirvi on rauhoitettu muulloin kuin pykälästä ilmenevinä metsästysaikoina. Lisäksi asetuksen 25 §:ssä on säädetty erityisistä rauhoitusajoista. Tekoaikana 7.11.2015 sanotun pykälän (816/2014) 2 momentissa säädettiin, että hirven naaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, on aina rauhoitettu. Pykälää on muutettu 6.9.2016 voimaan tulleella valtioneuvoston asetuksella. Nykyisen 25 §:n 3 momentin (759/2016) mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu syyskuun 1 päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Hirvinaaraan vasasuoja ei siis aikaisemmasta sääntelystä poiketen ole enää voimassa lokakuun toisena lauantaina alkavalla ja vuoden loppuun jatkuvalla varsinaisella hirvenmetsästyskaudella.
4. Metsästysasetuksen 25 §:n muutos on hyväksytty valtioneuvoston yleisistunnossa 1.9.
5. Samalla muutettiin myös eräitä muita metsästysasetuksen säännöksiä. Valtioneuvoston esittelylistan liitteenä olevassa valtioneuvoston esittelijän muistiossa (jäljempänä valtioneuvoston esittelymuistio) on todettu, että esitetyn asetusmuutoksen tavoitteena oli erityisesti parantaa hirvikannan suunnitelmallista hoitoa sekä edistää hirvikannan rakenteen ja sukupuolijakauman tasapainottamista. Samalla esityksen tavoitteena oli vähentää hirvenmetsästykseen liittyvää sääntelyä. Sääntelyä ehdotettiin purettavaksi muun muassa siten, että metsästyksen käytännön suorittamiseen vaikuttavaa sääntelyä siirretään osittain lainsäädännön piiristä eettisen ja vastuullisen toiminnan ohjeistuksen avulla varmistettavaksi. Tarkoituksena oli, että eettisellä ohjeistuksella ja neuvonnalla sekä metsästyksen johtajien koulutuksella varmistetaan, että naarashirviä, joita vasa seuraa, ei tahallaan ammuta jatkossakaan (valtioneuvoston esittelymuistio s. 6).
6. Muistiossa arvioitiin, että esitetty asetuksen 25 §:n pykälän muuttaminen toteuttaisi osaltaan vuonna 2014 vahvistetun Suomen hirvikannan hoitosuunnitelman linjausta, jonka mukaan hirvieläinten naaraan ampuminen ei johtaisi saaliin tai sen arvon menettämiseen tilanteessa, jossa vasaa ei ole voitu metsästystilanteessa havaita. Muutos edistäisi osaltaan hirvikannan rakenteen ja sukupuolijakauman tasapainottamista. Tämä johtuu siitä, että vasallisen naaraan rauhoituksen takia myös vasattomien naaraiden ampumista vältetään, koska seuraamukset säännöksen rikkomisesta on koettu kohtuuttomiksi (valtioneuvoston esittelymuistio s. 9-10 ja 14).
7. Muutoksen arvioitiin myös vähentävän valvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen resurssien tarvetta tähän sääntelyyn liittyvien metsästysrikosasioiden käsittelyssä. Lokakuun toisen lauantain jälkeen ei ole enää rangaistavaa sellaisen hirviemän ampuminen, jota vasa seuraa. Rangaistusvaatimuksia ja menettämisseuraamusvaatimuksia ei esitetyn päivämäärän jälkeen siten enää tarvitsisi tehdä. Muistiossa on vielä todettu, että muutoksella vähennetään johdettuun hirvenmetsästykseen liittyvää sääntelyä, jonka on yhtäältä koettu vaikeuttavan käytännön metsästystä kohtuuttomalla tavalla ja toisaalta kuormittavan valvontaviranomaisia ja oikeuslaitosta (valtioneuvoston esittelymuistio s. 10 ja 14).
8. Myös tässä asiassa alemmissa oikeusasteissa esitetystä maa- ja metsätalousministeriön 1.9.2016 päivätystä tiedotteesta käyvät pääpiirteittäin ilmi samat edellä selostetut valtioneuvoston esittelymuistiossa todetut seikat.
9. Muissa nyt sovellettaviksi tulevissa metsästyslain tai -asetuksen säännöksissä ei teko- ja tuomitsemishetken välisenä aikana ole tapahtunut muutoksia. Korkeimman oikeuden arviointi
10. Korkein oikeus toteaa, että metsästyslain metsästysrikkomusta koskevassa säännöksessä on kyse

§:n 4 momentissa tarkoitetusta blankorangaistussääntelystä. Metsästysrikkomus saa täsmällisen sisältönsä metsästyslain ja -asetuksen säännöksistä, joissa määritellään muun ohella riistaeläinlajien rauhoitusajat. Asiassa on näin ollen ratkaistavana se, osoittaako edellä selostettu metsästysasetuksen 25 §:n muutos muuttunutta suhtautumista kysymyksessä olevan teon rangaistavuuteen. Rikosoikeudellinen arviointi kohdistuu tässä tapauksessa huolimattomuudesta tehtyyn vasallisen hirvinaaraan metsästykseen, joka on ajoittunut lokakuun toisena lauantaina alkaneelle varsinaiselle hirvenmetsästyskaudelle. 22. Korkeimman oikeuden aikaisemmissa ennakkopäätöksissä ei ole arvioitu nyt kysymyksessä olevan kaltaista sääntelymuutosta

§:n 4 momentin näkökulmasta. Edellä selostettu ennakkopäätös KKO 1996:112 on annettu ennen mainitun säännöksen säätämistä, eikä ratkaisussa ole arvioitu sitä, osoittiko uusi sääntely suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Ennakkopäätöksessä KKO 2018:49 arvioitu menettely oli puolestaan sekä uuden että vanhan sääntelyn mukaan kiellettyä. 23. Edellä kohdassa 9 selostettujen esityölausumien mukaan käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä osoita muuttunutta suhtautumista käyttäytymisnormien rikkomisen rangaistavuuteen. Esitöissä on kuitenkin todettu, että tästä pääsäännöstä voi olla poikkeuksia, mikä ilmenee myös

§:n 4 momentin sanamuodosta. Näin ollen tuomioistuimen on tapauskohtaisesti arvioitava, voidaanko käyttäytymisnormin muuttamisen katsoa samalla poikkeuksellisesti osoittavan myös muuttunutta suhtautumista siihen, pitääkö käyttäytymisnormin rikkomisen olla rangaistavaa.

1. Korkein oikeus toteaa, että asiaa arvioitaessa keskeinen merkitys on sillä, miten kysymyksessä olevan käyttäytymisnormin muuttamista on muutokseen johtaneissa valmisteluasiakirjoissa perusteltu. Jos normin muuttamisen taustalla ovat esimerkiksi olleet yksinomaan sääntelyn kohteena olevaan ilmiöön liittyvät luonnontieteelliset, tekniset tai taloudelliset seikat, normin sisällön muuttaminen ei osoita muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen. Jos käyttäytymisnormin muuttamista on sen sijaan perusteltu esimerkiksi sillä, että muuttuneiden yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena tietynlainen aikaisemmin kielletty käyttäytyminen on jatkossa syytä sallia, normin muuttamisen voidaan katsoa osoittavan myös muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen.
2. Edellä selostetusta valtioneuvoston esittelymuistiosta käy ilmi, että metsästysasetuksen 25 §:n muutoksella on pyritty saavuttamaan tiettyjä riistanhoidollisia tavoitteita. Siltä osin kuin asetusmuutos on perustunut tällaisiin seikkoihin, sen ei voida katsoa osoittavan muuttunutta suhtautumista säännöksen rikkomisen rangaistavuuteen. Asetusmuutosta on kuitenkin perusteltu myös halulla purkaa sääntelyä ja siirtää hirvinaaraan vasasuoja rikosoikeudellisen järjestelmän piiristä metsästyksen eettisten ohjeiden ja niitä koskevan neuvonnan ja koulutuksen varaan. Korkein oikeus katsoo, että asetusmuutoksen perusteet liittyvät tältä osin riittävän yksilöidysti rikosoikeudellisesti moitittavan menettelyn arviointiin ja ne ilmentävät muuttunutta suhtautumista siihen, tuleeko vasasuojan rikkomisen varsinaisella metsästyskaudella olla rangaistavaa. Nämä perusteet osoittavat kokonaisuutena arvioiden, että sääntelymuutos on perustunut muuttuneeseen käsitykseen rikosoikeudellisesti moitittavasta menettelystä.
3. Tällaisessa tilanteessa, jossa käyttäytymisnormin muuttamiselle on esitetty useita luonteeltaan erilaisia perusteita, on perusteltua soveltaa

§:n 4 momenttia syytetylle edullisempaan tulokseen johtavan vaihtoehdon pohjalta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että metsästysasetuksen muuttunut sääntely osoittaa suhtautumisen käsillä olevan teon rangaistavuuteen muuttuneen, eikä teon rangaistavuutta arvioida

§:n 4 momentin perusteella. Asiassa on siten

§:n 2 momentin nojalla sovellettava tuomitsemishetkellä voimassa ollutta, lievempään lopputulokseen johtavaa sääntelyä, eli 6.9.2016 voimaan tullutta metsästysasetuksen 25 §:n 3 momenttia, jonka mukaan A:n menettely ei ole ollut rangaistavaa. 27. Koska rangaistukseen tuomitsemisen edellytykset siten puuttuvat, myöskään pyyntilupamaksun tuomitsemiselle ei ole perusteita. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että syyte metsästysrikkomuksesta hylätään, ja A vapautetaan tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä velvollisuudesta suorittaa valtiolle pyyntilupamaksu. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo (eri mieltä), Tuomo Antila, Tatu Leppänen (eri mieltä), Juha Mäkelä ja Jussi Tapani. Esittelijä Jenny Öberg. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Leppänen: Olen samaa mieltä kuin enemmistö perustelujen 1-23 kohtien osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavaa: Arvioitaessa puheena olevan poikkeuksen soveltumista keskeisin merkitys on sillä, miten käyttäytymisnormin asettavia säännöksiä on muutettu ja osoittaako uusi sääntely suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Arvioinnissa merkitystä voidaan antaa myös sille, mitkä ovat olleet käyttäytymisnormin muutoksen lähinnä valmisteluasiakirjoista ilmenevät perusteet ja tavoitteet. Jos normin muuttamisen taustalla ovat esimerkiksi olleet yksinomaan sääntelyn kohteena olevaan ilmiöön liittyvät luonnontieteelliset, tekniset tai taloudelliset seikat, normin sisällön muuttaminen ei osoita muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen. Jos käyttäytymisnormin muuttamisen perusteena on sen sijaan ollut esimerkiksi se, että muuttuneiden yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena tietynlainen aikaisemmin kielletty käyttäytyminen on jatkossa syytä sallia, normin muuttamisen voidaan katsoa osoittavan myös muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen. Tässä tapauksessa rangaistussäännös on tekohetken jälkeen muuttumattomana pysynyt metsästyslain 74 §:n 1 momentti, jonka mukaan metsästysrikkomuksena rangaistavaa on tahallaan tai huolimattomuudesta tapahtuva metsästäminen rauhoitusaikana. Erityisiä rauhoitusaikoja koskevaa metsästysasetuksen 25 §:ää on muutettu tekohetken jälkeen, mutta myös nykyisin voimassa olevan säännöksen mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on tiettynä aikana rauhoitettu, ja naaraan metsästäminen on siten rangaistavaa. Ainoa muutos, joka sääntelyyn on tehty, on se, että rauhoitusta on nyt loppuvuoden osalta ajallisesti rajoitettu, kun rauhoitus aikaisemmin koski koko vuotta. Uusi sääntely ei osoita, että suhtautuminen rauhoitetun vasallisen hirvinaaraan metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut. Myöskään metsästysasetuksen mainitun muutoksen perusteet ja tavoitteet eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Valtioneuvoston esittelymuistiossa mainitut tavoitteet liittyvät lähinnä riistanhoitoon, metsästyksen käytännön suorittamisen helpottamiseen ja viranomaisten resurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Esittelymuistiolle ei muutoinkaan voida antaa ratkaisevaa merkitystä teon rangaistavuuden alaa määritettäessä. Muitakaan perusteita ei ole sille päätelmälle, että suhtautuminen puheena olevan rauhoitetun riistaeläimen metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut. Katson siten, ettei asiassa ole perusteita poiketa siitä

§:n 1 ja 4 momentin mukaisesta pääsäännöstä, että tekoon sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Hylkään näin ollen valituksen ja pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Oikeusneuvos Sippo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Leppänen.