2020 false KKO:2020:47 A oli kutsuttu hovioikeuden pääkäsittelyyn valittajana henkilökohtaisesti uhalla, että valitus hänen poissa ollessaan voidaan jättää sillensä. A:n jäätyä pois pääkäsittelystä ho

§:ssä tarkoitetulla tavalla. Muutoksenhakua hovioikeuden ratkaisuun säännellään yleisesti oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa. Luvun 1 §:n mukaan hovioikeuden tuomioon ja päätökseen haetaan muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä Korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ja oikeuskirjallisuuden kannanotot

1. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä KKO 2000:44 ratkaisemassa asiassa hovioikeuden pääkäsittelystä pois jäänyt valittaja, jonka valituksen hovioikeus oli jättänyt hänen poissaolonsa vuoksi sillensä, oli hakenut hovioikeuden päätökseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun mukaisella valituksella. Hän oli valituksessaan esittänyt, että hovioikeuden olisi tullut tutkia hänen valituksensa niiltä osin kuin sen käsitteleminen ei edellyttänyt hänen henkilökohtaista läsnäoloaan. Korkein oikeus on ratkaissut asian säännönmukaisessa muutoksenhakumenettelyssä.
2. Ennakkopäätöksessä KKO 2004:22 on ollut kysymys muutoksenhakukeinosta silloin, kun hovioikeus oli jättänyt valituksen sillensä valittajan poissaolon vuoksi, mutta valittaja oli pitänyt hovioikeudelle juuri ennen pääkäsittelyn alkamista ilmoittamaansa estettä laillisena ja oli vaatinut saada valituksensa käsitellyksi hovioikeudessa. Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että päätökseen, jolla hovioikeus oli jättänyt pääkäsittelystä pois jääneen valittajan valituksen sillensä, ei voida hakea muutosta valitusteitse. Korkein oikeus on tutkinut muutoksenhakemuksen kanteluna ja oikeudenkäyntivirheen vuoksi palauttanut asian hovioikeuteen, jonka tuli antaa uusi sillensäjättämispäätös ja liittää siihen

§:n mukainen ohjaus mahdollisuudesta saattaa valitus uudelleen hovioikeudessa käsiteltäväksi.

1. Ennakkopäätöksessä KKO 2004:22 todettua oikeusohjetta, jonka mukaan valituksen sillensä jättämistä koskevaan hovioikeuden päätökseen ei voida hakea muutosta valitusteitse, vaan muutoksenhakukeino on kantelu ylimääräisenä muutoksenhakuna, on tämän jälkeen noudatettu Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä. Sitä on ratkaisusta KKO 2004:94 lähtien sovellettu myös tapauksissa, joissa valitus ei ole perustunut väitteeseen laillisen esteen olemassaolosta vaan johonkin muuhun seikkaan, kuten siihen, että hovioikeuden olisi tullut valittajan poissaolosta huolimatta tutkia valitus joko kokonaan tai joiltakin osin (ks. myös KKO 2011:30, KKO 2012:22, KKO 2012:49, KKO 2012:76 ja KKO 2015:15).
2. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen mukaan asian jättäminen sillensä ei käsitä valituskelpoista päätöstä, vaan merkitsee, että asian vireilläolo ja käsittely tuomioistuimessa päättyy välittömästi. Asian sillensä jättämiseen ei ole katsottu liittyvän oikeusvoimavaikutusta eikä se siten estä panemasta samansisältöistä vaatimusta uudelleen vireille. (Esim. Tauno Tirkkonen: Suomen siviiliprosessioikeus II,
3. p., 1977, s. 65 ja 236-237; Tatu Leppänen - Asko Välimaa: Muutoksenhaun pääpiirteet,
4. p., 1998, s. 22; Juha Lappalainen: Siviiliprosessioikeus II, 2001, s. 350 ja 414; Antti Jokela: Oikeudenkäynti III, 2015, s. 575).
5. Toisaalta kirjallisuudessa on esitetty myös käsitys, jonka mukaan silloin, kun juttu jätetään sillensä, vaikka asianosainen on tätä vastustanut ja vaatinut käsittelyn jatkamista, on syytä nimenomaisella sillensäjättämispäätöksellä hylätä vaatimus prosessin jatkamisesta ja todeta jutun jääminen sillensä. Tällaiseen päätökseen asianosainen voi hakea muutosta kuten tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseenkin (Lappalainen mts. 350, Lappalainen ja Tuomas Hupli teoksessa Prosessioikeus 2017,
6. p., s. 740). Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätös
7. Ennakkopäätösten KKO 2004:22 ja KKO 2004:94 kohteena olleissa tapauksissa oli hovioikeudessa ollut sovellettavana oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 § alkuperäisessä muodossaan (165/1998), joka oli varsin ehdoton. Jos valittaja jäi ilman laillista estettä pois hovioikeuden pääkäsittelystä, valitus oli jätettävä kokonaisuudessaan sillensä. Oikeustila on sittemmin muuttunut, kun hovioikeuden tutkimisvelvollisuutta poissaolotilanteissa on sekä lainsäädännössä että oikeuskäytännössä laajennettu (lainmuutokset 381/2003 ja 422/2018 sekä erityisesti ennakkopäätökset KKO 2012:22, KKO 2012:49 ja KKO 2015:14). Tapahtunut kehitys on vahvistanut muutoksenhakijan oikeutta saada valitukseensa aiempaa useammin hovioikeuden asiaratkaisu.
8. Edellä kuvattu oikeustilan kehitys on merkinnyt samalla sitä, että ratkaisuun siitä, milloin ja miltä osin valitus voidaan hovioikeudessa tutkia valittajan jäätyä saapumatta pääkäsittelyyn, liittyy nyt aikaisempaa enemmän oikeudellista harkintaa. Tämän harkinnan tuloksella on olennainen vaikutus valittajan oikeusturvan toteutumiseen, sillä päätös valituksen jättämisestä sillensä merkitsee, että muutoksenhaun kohteena oleva käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi, jollei valittaja kykene

§:ssä tarkoitetulla tavalla näyttämään toteen laillista estettä. Hovioikeuden päätös valituksen sillensä jättämisestä ei sen vuoksi ole suoraan rinnastettavissa edellä selostetuissa oikeuskirjallisuuden kannanotoissa tarkoitettuihin alioikeudessa tapahtuviin sillensä jättämisiin, jotka eivät pääsääntöisesti estä panemasta asiaa uudelleen vireille. Korkein oikeus katsoo, että valittajan oikeussuojan tarve hovioikeuden sillensäjättämispäätöksen yhteydessä puoltaa vahvasti päätöksen valituskelpoisuutta.

1. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta turvataan lailla. Perustuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on ylimpien tuomioistuinten tehtäviä koskevan 99 §:n perusteluissa todettu, että valituskielloista tulee säätää lailla (HE 1/1998 vp s. 156). Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2019:15 (kohta 11) katsonut perustuslain 21 §:stä seuraavan, että asianosaiselle lain mukaan kuuluvaa muutoksenhakuoikeutta ei voida rajoittaa, jollei rajoitukselle ole laissa säädettyä perustetta.
2. Laissa ei ole nimenomaisesti säädetty, että valittaja, jonka valitus on hovioikeudessa jätetty hänen poissaolonsa vuoksi sillensä, ei saisi hakea päätökseen muutosta valitusteitse silloin, kun muutoksenhaku perustuu muuhun seikkaan kuin lailliseen esteeseen.

§:n säännös samoin kuin vastaavanlainen, kantajan poissaoloa käräjäoikeudessa koskeva 12 luvun 22 §:n säännös antavat lailliseen esteeseen vetoavalle mahdollisuuden saattaa asia yksinkertaisella menettelyllä uudelleen arvioitavaksi, mikäli hän pystyy näyttämään laillisen esteen. Tämän vuoksi ja edellä kohdassa 17 mainituista syistä

§:n säännöstä ei voida pitää valituskieltona, joka koskisi muuta valitusperustetta kuin laillisen esteen arviointia.

1. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 1 §:n yleissäännöstä oikeudesta hakea valittamalla muutosta hovioikeuden ratkaisuihin on edellä esitettyjen näkökohtien vuoksi ja perustuslain 21 §:n valossa perusteltua tulkita siten, että hovioikeuden päätökseen valituksen sillensä jättämisestä voidaan nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa hakea valitusteitse muutosta.
2. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että A:lla on oikeus hakea valitusteitse muutosta hovioikeuden päätökseen siltä osin kuin hänen muutoksenhakemuksensa perustuu siihen, että hovioikeuden olisi tullut tutkia valitus kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeuden antama muutoksenhakuosoitus on siten ollut oikea. A:n valituksen tutkiminen edellyttää kuitenkin, että Korkein oikeus myöntää hänelle valitusluvan. Päätöslauselma Kysymys valitusluvan myöntämisestä siirretään oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 9 §:n 3 momentin nojalla käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi kokoonpanossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Tuomo Antila, Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.