2020 false KKO:2020:73 A:n asiamies oli toimittanut valituksen käräjäoikeuden tuomiosta käräjäoikeuteen valitusajan viimeisenä päivänä virka-ajan päättymisen jälkeen. Hovioikeus oli myöntänyt asiassa

§:ssä säädetty vuoden määräaika, jonka kuluessa asianosaisen oli viimeistään haettava menetetyn määräajan palauttamista kanteen tutkimisen edellytyksenä olleen tiedoksiannon tekemiseksi, alkoi kulua vasta siitä, kun kysymys kanteen tutkimisen edellytyksistä ja siten siitä, oliko asianosainen menettänyt asiassa puhevaltansa, oli lopullisesti ratkaistu hovioikeuden lainvoimaisella ratkaisulla.

1. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1983 II 5 katsonut, että tuomiovirhekantelulle asetetun määräajan oli laskettava alkaneen päivästä, jona tuomioistuimen ratkaisu olisi virheellisen valitusosoituksen perusteella saanut lainvoiman, kun tuomioistuin oli virheellisesti antanut asianosaiselle valitusosoituksen asiassa, jossa valitusosoitusta ei olisi tullut antaa. Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa
2. Käräjäoikeuden ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi, kun siihen ei määräajassa ole haettu muutosta. Milloin käräjäoikeuden ratkaisu on lainvoimainen, voi siihen hakea muutosta ainoastaan ylimääräisen muutoksenhaun keinoin. Määräaika hakea menetetyn määräajan palauttamista A:n ilmoittamalla perusteella on päättynyt 20.2.
4. Hovioikeus on kuitenkin valituksen myöhästymisestä huolimatta myöntänyt asiassa A:lle jatkokäsittelyluvan 18.2.2019, mistä seikasta A:n asiamies on saanut tiedon ennen kuin määräaika hakea menetetyn määräajan palauttamista valituksen tekemiseksi hovioikeuteen on päättynyt. Käräjäoikeuden tuomion lainvoimaisuus on tämän vuoksi tullut epäselväksi. A:n asiamies on voinut perustellusti olla käsityksessä, että hovioikeus tutkii valituksen myöhästymisestä huolimatta eikä määräaika menetetyn määräajan palauttamista koskevalle hakemukselle ollut alkanut. Hovioikeuden virheellinen menettely on siksi perusteltua ottaa huomioon määräajan laskemisessa samankaltaisesti kuin ratkaisussa KKO 1983 II
6. Korkein oikeus toteaa, että näissä olosuhteissa

§:ssä tarkoitettu 30 päivän määräaika menetetyn määräajan palauttamista koskevan hakemuksen tekemiselle on laskettava, kuten ratkaisussa KKO 1984 II 50, siitä päivästä, jona hovioikeus on jättänyt valituksen lainvoimaisesti tutkimatta.

1. A:n valitus on jätetty tutkimatta hovioikeuden päätöksellä 13.5.2019, joka on saanut lainvoiman 12.7.2019, kun A ei tältä osin ole hakenut hovioikeuden päätökseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta. Kun määräaika menetetyn määräajan palauttamiselle on näin ollen päättynyt vasta 12.8.2019 ja kun A on tehnyt sanotun hakemuksen 14.3.2019, hän on tehnyt sen määräajassa ja hakemus tulee näin ollen tutkia.
2. Kun A:n hakemus menetetyn määräajan palauttamisesta tulee tutkittavaksi, lausunnon antaminen A:n toissijaisesta vaatimuksesta raukeaa. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin hovioikeus on jättänyt A:n menetetyn määräajan palauttamista koskevan hakemuksen tutkimatta. Asia palautetaan Rovaniemen hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuomo Antila (eri mieltä), Mika Ilveskero ja Asko Välimaa. Esittelijä Saara Ingström. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Antila: A on hakenut hovioikeudelta menetetyn määräajan palauttamista sillä perusteella, että hänen asiamiehensä ei ollut sairauskohtauksen vuoksi kyennyt toimittamaan valitusta käräjäoikeuden tuomiosta käräjäoikeuteen valitusajan viimeisenä päivänä 21.1.2019 ennen virka-ajan päättymistä. Tämä este oli A:n omankin ilmoituksen mukaan lakannut myöhemmin samana iltana, jolloin asiamies oli sairauskohtauksen mentyä ohi toimittanut valituksen käräjäoikeuteen. Menetetyn määräajan palauttamista on haettu 14.3.
3. Hakemus on siten tehty yli 30 päivän kuluttua hakemuksen perusteeksi ilmoitetun esteen lakkaamisesta. A:n valituksessaan esittämien perusteluiden vuoksi on lisäksi tarkasteltava, onko asiassa merkitystä sillä, että valituksen myöhästymistä ei ole käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa heti havaittu vaan hovioikeus on 18.2.2019 myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan. A on katsonut, että hänellä ei ole ollut oikeudellista tarvetta eikä edes oikeudellista mahdollisuutta hakea menetetyn määräajan palauttamista jatkokäsittelyluvan myöntämisen jälkeen. A:n mukaan jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskeva päätös on ollut osa valitusasian käsittelemiseksi aloitettua menettelyä ja tarkoittanut sitä, että valitusasian käsittelyä hovioikeudessa jatketaan. Arvioinnin pohjaksi totean, että Korkeimman oikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianosaiselle ei ole palautettu menetettyä määräaikaa, kun asianosaisen asiamiehenä toiminut asianajaja tai muu lainoppinut avustaja on laiminlyönyt ilmoittaa tyytymättömyyttä tai hakea muutosta määräajassa. Ratkaisuissa on katsottu, että lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti (ks. KKO 2019:85 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). A:ta on muutoksenhaussa avustanut asianajaja, jonka voidaan edellyttää olleen selvillä valitusmääräajasta, sen ylittämisen seurauksista ja menetetyn määräajan palauttamisen edellytyksistä. Jos asiamies olisi toiminut huolellisesti ylitettyään oman sairauskohtauksensa vuoksi valituksen tekemiselle säädetyn määräajan, hänen olisi tullut neuvotella tilanteesta A:n kanssa. Jos A olisi tietoisena valituksen myöhästymisestä tahtonut jatkaa muutoksenhakua, asiamiehen olisi tullut tehdä menetetyn määräajan palauttamista koskeva hakemus hovioikeudelle 30 päivän kuluessa esteen lakkaamisesta ja siis viimeistään 20.2.
4. A:n asiamies ei ole menetellyt näin, vaan hän on toimittanut valituksen myöhässä käräjäoikeuteen. Asiassa ei ole esitetty mitään selitystä sille, miksi asiamies ylipäätään on enää toimittanut valituksen käräjäoikeuteen, kun hän on tiennyt sen jo myöhästyneen. Myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden toimintaa asiassa voidaan sinänsä arvostella, kun valituksen myöhästymistä ei ole heti havaittu ja kun hovioikeus on jopa myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan. Tämän puutteellisen menettelyn merkitystä kuitenkin vähentää olennaisesti se, että A:n asiamies on alusta lähtien tiennyt toimittaneensa valituksen myöhässä. Hänen on täytynyt olla selvillä siitä, että valitus lain mukaan olisi myöhästymisen vuoksi jätettävä tutkimatta, jollei menetettyä valitusmääräaikaa erikseen palauteta. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen ei ole estänyt hakemasta menetetyn määräajan palauttamista, koska käräjäoikeuden tuomio oli saanut lainvoiman jo 21.1.2019 virka-ajan päättyessä, kun valitusta ei ollut siihen mennessä toimitettu. A:n asiamies ei ole voinut perustellusti olettaa, että jatkokäsittelyluvan myöntäminen tarkoittaisi sitovaa ratkaisua siitä, että myöhässä saapunut valitus tutkitaan. Näin ollen ei ole perusteita katsoa, että määräaika hakea menetetyn määräajan palauttamista olisi A:n valituksessaan esittämistä syistä alkanut myöhemmin kuin 21.1.
5. Näillä perusteilla katson, että hovioikeus on soveltanut

§:ää oikein jättäessään menetetyn määräajan palauttamista koskevan hakemuksen tutkimatta. Sen vuoksi hylkään valituksen ja jätän asian hovioikeuden päätöksen varaan. A on Korkeimmassa oikeudessa toissijaisesti vaatinut, että hänelle palautetaan menetetty määräaika hakea hovioikeudelta menetetyn määräajan palauttamista käräjäoikeuden tuomiosta valittamista varten. Koska olen päätynyt hylkäämään valituksen, totean toissijaisen vaatimuksen osalta seuraavan. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2003:20 katsonut, että määräaika lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevan hakemuksen tekemiselle ei ole palautettavissa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla. Ratkaisun perustelujen mukaan mainittua säännöstä on perusteltua tulkita siten, että muutoksen hakemisella tarkoitetaan siinä vain säännönmukaista muutoksenhakua. Ratkaisussaan KKO 2019:68 Korkein oikeus on samoilla perusteilla katsonut, että myöskään määräaika tuomiovirhekantelun tekemistä varten ei ole palautettavissa. Näiden ratkaisujen perusteella katson, että myöskään menetetyn määräajan palauttamista koskevaa määräaikaa ei voida palauttaa mainitun lainkohdan nojalla. Sen vuoksi jätän A:n toissijaisen vaatimuksen tutkimatta.