2022 false KKO:2022:13 A oli syyllistynyt alentuneesti syyntakeisena murhaan sekä eräisiin muihin rikoksiin. Korkein oikeus katsoi, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen alentuneesti s

§:n 1 momentissa säädetään tilanteista, joissa rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Pykälän 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisi seurata elinkautinen vankeus, enimmäisrangaistus sen sijasta on kaksitoista vuotta vankeutta ja vähimmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta. 8. Saman pykälän 3 momentin mukaan mitä 2 momentissa säädetään, sovelletaan myös määrättäessä rangaistusta rikoksen alentuneesti syyntakeisena tehneelle. Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen. 9.

§:n 3 momentti on tullut voimaan rikoslain uudistuksen yhteydessä 1.1.

1. Lain esitöissä todetaan, että alentuneesti syyntakeisten kategoria on saanut osakseen arvostelua yhteiskunnan suojelutarvetta korostavissa puheenvuoroissa. Tällöin säännöksen suurimpana epäkohtana on pidetty sen tuomaa mekaanista lievennystä tuomittavaan rangaistukseen. Käytännössä tällä on ollut merkitystä varsinkin murhasta tuomittaessa, jolloin elinkautisrangaistuksen sijasta on tuomittu enintään 12 vuoden vankeusrangaistus. (HE 44/2002 vp s. 60.)
2. Edelleen esitöissä on todettu (HE 44/2002 vp s. 204), että tarve käyttää alentuneesti syyntakeiseenkin joskus normaalia rangaistusasteikkoa liittyy ennen muuta tapauksiin, joissa rangaistukseksi on säädetty elinkautinen vankeusrangaistus ja joissa asteikon lievennyksellä sen vuoksi on erityisen suuri vaikutus. Käytännössä tämä tarkoittaa murhaa. Näissäkin tapauksissa alentunut syyntakeisuus yleensä tekee perustelluksi teosta normaalisti säädettyä elinkautista lievemmän rangaistuksen. Esitöiden mukaan saattaa kuitenkin esiintyä tapauksia, joissa rikos on tekotapaan, teon olosuhteisiin ja vaikkapa uhrien lukumäärään nähden murhaksikin aivan poikkeuksellisen törkeä. Silloin voi katsoa, että nämä erityisen raskauttavat piirteet painavat seuraamusharkinnassa niin paljon, että tekijän alentunut syyntakeisuuskaan ei riittävästi perustele elinkautista lievemmän rangaistuksen käyttöä. Yleiset lähtökohdat määrättäessä rangaistusta alentuneesti syyntakeiselle
3. Murhan tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että nimenomaisen kvalifiointiperusteen täyttymisen lisäksi tappoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

§:n 3 momentti on soveltamisalaltaan yleinen, mutta edellä todetulla tavalla lain esitöistä ilmenee, että säännös on nähty tarpeelliseksi pääasiassa sellaisissa tilanteissa, joissa on kyse murhanakin poikkeuksellisen törkeistä teoista. Korkein oikeus katsoo, että enimmäisrangaistuksen soveltamisala on siten tarkoitettu varsin suppeaksi.

1. Korkein oikeus toteaa, että alentunut syyntakeisuus lieventää rikoksentekijään kohdistettua syyllisyysmoitetta, mikä on puolestaan keskeinen peruste rangaistuksen määräämistä koskevassa harkinnassa. Alentuneesti syyntakeisen tekijän syyllisyys on siten vähäisempää kuin syyntakeisen, ja rikoksen moitittavuus on vastaavasti pienempi. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että alentunut syyntakeisuus lieventää kaikissa tilanteissa sovellettavana olevalle rikossäännökselle säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärää. Murhan enimmäisrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tarkoittaa kuitenkin sitä, että alentuneesti syyntakeista rangaistaan samalla tavalla kuin syyntakeista. Tällaisen rangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle merkitsee poikkeusta yleisistä rangaistuksen määräämisen periaatteista. Myös tämä seikka tukee enimmäisrangaistuksen hyvin suppeaa soveltamisalaa.
2. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tulee kysymykseen vain poikkeuksellisesti. Tällaisia voivat olla lähinnä teot, jotka ovat tekotavan ja teko-olosuhteiden osalta täysin poikkeuksellisia ja selvästi törkeämpiä kuin murhaksi arvioidut henkirikokset yleensä. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi poikkeuksellisen raakaa tai kidutustyyppistä väkivaltaa sisältävät teot, erityisen pitkäkestoiset, monivaiheiset tai useisiin henkilöihin kohdistuneet teot taikka teot, jotka kohdistuvat erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin uhreihin.
3. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaisesti rikoksen moitittavuus perustuu teon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Korkein oikeus toteaa, että poikkeuksellisen törkeiden murhien osalta on mahdollista katsoa teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden ilmentämän erityisen moitittavuuden painavan enimmäisrangaistusta koskevassa harkinnassa enemmän kuin vastaajan syyntakeiseen tekijään verrattuna vähäisempi syyllisyys. Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa
4. Käräjäoikeuden selvitetyksi katsomien seikkojen perusteella X:n surmaamiseen on ryhdytty A:n aloitteesta. A on jo aikaisemmassa hänen ja toisen henkilön välisessä viestittelyssä viitannut X:ään ja tuonut esiin ns. ”Plan B:n”. Surmaan johtaneet tapahtumat ovat käynnistyneet A:n ehdotettua ”Plan B:n” toteuttamista ja saavuttua X:n kanssa toisen henkilön luo.
5. Korkein oikeus katsoo asiassa jääneen käräjäoikeuden tuomion perusteella jossain määrin epäselväksi se, mitä nimenomaisia väkivallantekoja A on X:ään kohdistanut. A on myöntänyt lyöneensä X:n kuolemaan johtaneessa tilanteessa X:ää veitsellä kolme kertaa, mitä käräjäoikeus on pitänyt uskottavana todeten lisäksi, että X:ää oli tässä vaiheessa jo lyöty veitsellä. A on joka tapauksessa ollut osallisena X:n kuolemaan johtaneen tapahtumainkulun kaikissa eri vaiheissa.
6. Arvioitavana olevassa tapauksessa murha on tehty sekä vakaasti harkiten että erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, mikä osaltaan puhuu teon erityisen vakavuuden puolesta. X:ään on kohdistettu eri välinein tehtyä ruumiillista väkivaltaa, ja häntä on kuljetettu väkivallantekojen välillä sidottuna auton takakontissa. X on ennen surmaamistekoa ollut loukkaantuneena ja liikkumiskyvyttömänä useiden tuntien ajan, ja hän on ollut puolustuskyvytön häneen kohdistetulta väkivallalta. Tapahtumat ovat kestäneet kokonaisuudessaan useita tunteja.
7. Rikoksen moitittavuutta on edellä todetuin tavoin lisännyt teon suunnittelu sekä A:n tähän liittyvä aloitteellisuus. Asiassa on kuitenkin katsottu, että ensimmäiset konkreettista tappamistarkoitusta ilmentävät viestit on lähetetty samana päivänä, kun teon toteutus on aloitettu, ja myös syyksiluetun rikoksen tekoaika on alkanut tästä päivästä. Kokonaisuutena arvioiden teon suunnittelu ei siis vaikuta olleen erityisen pitkäjänteistä, yksityiskohtaista tai järjestelmällistä.
8. X:ään on kohdistettu erityistä raakuutta ja julmuutta koskevan kvalifiointiperusteen mukaista väkivaltaa. Teossa käytetty väkivalta ei ole ollut kuitenkaan laadultaan ja voimakkuudeltaan aivan poikkeuksellista verrattuna siihen, mikä murhan tunnusmerkistön täyttävissä teoissa on tyypillistä. X:ään ei ole kohdistettu äärimmäisen vakavaa väkivaltaa ennen surmaamistekoa, eikä kuolemaan johtaneen väkivallan käyttö ole kestänyt erityisen pitkään. Korkein oikeus katsoo, että tekoa ja siinä käytettyä väkivaltaa ei voida pitää niin olennaisesti murhiksi tyypillisesti katsottavista rikoksista poikkeavana, että enimmäisrangaistuksen tuomitseminen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi perusteltua.
9. A on ollut rikoksen tekohetkellä 19-vuotias. Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään todennut, että nuori rikoksentekijä on rangaistusta määrättäessä eri asemassa kuin aikuinen ja että alle 21-vuotiaiden rikoksentekijöiden rangaistusseuraamusta on harkittava tavanomaista kokonaisvaltaisemmin (KKO 2021:22, kohta 18 ja KKO 2020:55, kohta 13 sekä siinä mainitut ratkaisut). Ottaen huomioon, että alle 18-vuotiaana tehdystä murhasta voidaan tuomita enintään 12 vuoden vankeusrangaistus, Korkein oikeus katsoo, että A:n iälle voidaan antaa jossain määrin painoarvoa harkittaessa enimmäisrangaistuksen tuomitsemisen edellytyksiä. Johtopäätökset murhasta tuomittavasta rangaistuksesta
10. A:n syyksi luetussa murhassa on edellä kohdassa 18 kuvattuja piirteitä, jotka korostavat rikoksen moitittavuutta. Lähtökohtana on kuitenkin se, että jo henkirikoksen syyksilukeminen murhana edellyttää, että rikos on tappoon verrattuna selvästi törkeämpi. Rikoksen törkeydestä ja moitittavuudesta huolimatta murhaa ei tässä tapauksessa voida pitää niin poikkeuksellisena, että elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen alentuneesti syyntakeiselle tekijälle olisi edellytyksiä. Näin ollen A on tuomittava määräaikaiseen vankeusrangaistukseen. 23.

§:n 2 momentin nojalla A:lle voidaan tuomita määräaikaisena vankeusrangaistuksena murhasta vähintään 2 vuotta ja enintään 12 vuotta vankeutta.

1. Korkein oikeus on edellä katsonut, että A:n syyksi luettuun murhaan on liittynyt piirteitä, jotka ovat puoltaneet elinkautisen vankeusrangaistuksen tuomitsemista alentuneesta syyntakeisuudesta huolimatta. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan X:ssä erityistä kauhua ja kärsimystä, ja A on johdattanut X:n rikoksen uhriksi käyttämällä hyväkseen X:n häneen kohdistamaa luottamusta.
2. Korkein oikeus katsoo, että A:lle olisi tuomittava alentuneesti syyntakeisena tehdystä murhasta 12 vuoden vankeusrangaistus. Yhteisen rangaistuksen mittaaminen
3. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.
4. A:lle tuomittava yhteinen vankeusrangaistus voi rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella olla enintään 15 vuotta vankeutta.
5. A on murhan lisäksi syyllistynyt alentuneesti syyntakeisena törkeään vapaudenriistoon, törkeään ryöstöön, lievään maksuvälinepetokseen, hautarauhan rikkomiseen ja vahingontekoon. Näistä rikoksista erityisesti törkeä vapaudenriisto ja törkeä ryöstö ovat luonteeltaan vakavia. Kaikki rikokset ovat kuitenkin liittyneet samaan tekokokonaisuuteen, ja ne ovat osin tulleet arvioitavaksi jo murhaa koskevan syytekohdan yhteydessä. Näin ollen rikosten keskinäisen yhteyden kokonaisrangaistusta lisäävä vaikutus on tässä tapauksessa vähäisempi kuin tilanteessa, jossa rikoksilla ei ole mitään keskinäistä yhteyttä.
6. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että A on tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen. Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani. Esittelijä Heikki Kemppinen.