2022 false KKO:2022:43 Käräjäoikeus oli tuominnut A:n 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavana käräjäoikeus oli ottanut huomioon A:lle aikaisemmin tuomitun ehdottoman vanke

§:n nojalla rangaistusta alentavana seikkana huomioon Lapin käräjäoikeuden 2.12.2019 antaman tuomion, jolla A oli tuomittu 11 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 25.11.2018 tehdyistä rikoksista. 2. A on valittanut hovioikeuteen vaatien muun ohella vankeusrangaistuksen alentamista ja määräämistä ehdolliseksi. Hovioikeus on A:n valituksen johdosta määrännyt vankeusrangaistuksen ehdolliseksi. Hovioikeus on samalla korottanut rangaistuksen pituuden kolmeksi kuukaudeksi. Koska rangaistus määrättiin ehdolliseksi, asiassa ei ollut hovioikeuden mukaan enää perustetta ottaa

§:n nojalla aikaisemmin tuomittua ehdotonta vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana huomioon. Hovioikeus on lisäksi todennut, että rangaistuksen pituuden korottaminen edellä todetusta syystä ja nyt kysymyksessä olevalla määrällä ei merkitse käräjäoikeuden tuomion muuttamista A:n vahingoksi, koska A hovioikeudessa tuomitaan ehdottoman vankeuden sijasta ehdolliseen vankeuteen eli lähtökohtaisesti lievempään rangaistukseen. Ratkaistavat kysymykset 3. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana ensinnäkin kysymys siitä, onko aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus otettava

§:n nojalla huomioon rangaistusta alentavana seikkana, kun vastaaja tuomitaan hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemistään rikoksista ehdolliseen vankeuteen. Mikäli vastaus tähän kysymykseen on kieltävä, ratkaistavana on myös kysymys siitä, onko hovioikeus rikkonut reformatio in peius -kieltoa, kun se on määrätessään vankeusrangaistuksen vastaajan valituksen johdosta ehdolliseksi samalla korottanut sen pituutta. Kysymys rangaistuslajin valinnasta ei ole Korkeimman oikeuden ratkaistavana. Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottaminen ehdolliseen vankeuteen tuomittaessa Sovellettava säännös ja sitä koskevat esityölausumat 4.

§:n 1 momentissa säädetään, että jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai yhdistelmärangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus tai yhdistelmärangaistus ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Uudesta rikoksesta voidaan myös tuomita laissa sille säädettyä vähimmäisaikaa lyhyempään vankeusrangaistukseen tai katsoa aikaisempi rangaistus riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta. 5. Pykälän säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena on ollut jättää tuomioistuimelle harkintavaltaa kohtuullistaa myöhempää rangaistusta, jotta aikaisemman ja uuden rangaistuksen kokonaisuus ei olisi ankarampi kuin jos rikokset olisi tuomittu samalla kertaa. Säännös antaa kuitenkin tuomioistuimelle laajemmankin harkintavallan ja mahdollisuuden tuomita myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta muiden edellytysten täyttyessä muunkin seuraamuksen kuin ehdottoman vankeusrangaistuksen, esimerkiksi sakkoa tai ehdollista vankeutta (HE 48/1997 vp s. 7). Sama tarkoitus on ilmaistu myös hallituksen esitystä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 8/1997 vp s. 2). Arvioinnin lähtökohdat 6.

§:n 1 momentin mukaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa lainkohdassa säädetyllä tavalla kohtuullistavana huomioon uutta rangaistusta määrättäessä, jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta. Lainkohdan sanamuoto ”voidaan ottaa huomioon” jättää avoimeksi sen, millä edellytyksillä uutta rangaistusta on kohtuullistettava. Sitä, onko ehdollista vankeutta kohtuullistettava säännöksen nojalla, on sen vuoksi arvioitava muiden oikeuslähteiden perusteella. 7.

§:n perustelujen mukaan aikaisempia ehdollisia vankeusrangaistuksia ei ole tarpeen ottaa kohtuullistamisharkinnassa huomioon, koska tarpeellinen kohtuullistaminen voidaan tehdä siinä vaiheessa, kun ehdollinen vankeusrangaistus määrätään pantavaksi täytäntöön joko kokonaan tai osittain ja täytäntöönpantavaksi määrätystä rangaistuksesta ja uudesta rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta samalla yleensä määrätään rikoslain 7 luvun säännöksiä soveltaen yhteinen ehdoton vankeusrangaistus (HE 48/1997 vp s. 8). Vaikka sanottu perustelulausuma koskee aikaisemman rangaistuksen lajia, asiasisällöltään se soveltuu myös nyt käsillä olevaan harvinaisempaan tilanteeseen, jossa myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta tuomitaan ehdollinen vankeusrangaistus. 8. Korkein oikeus ei ole aikaisemmin antanut ennakkopäätöstä siitä, onko ehdollista vankeutta kohtuullistettava

§:n nojalla. Ehdottoman vankeusrangaistuksen kohtuullistamista koskevassa ratkaisussaan KKO 2009:77 Korkein oikeus on todennut, että tuomioistuimen on kohtuullistettava uutta rangaistusta yleensä aina, jos aikaisemman ja uuden rangaistuksen kokonaisuus ilman kohtuullistamista olisi ankarampi kuin jos rikoksista olisi tuomittu rangaistus samalla kertaa (kohta 8). 9. Sakon kohtuullistamista koskevassa ratkaisussaan KKO 2003:8 Korkein oikeus on sen sijaan katsonut, että kynnys sakkorangaistuksen kohtuullistamiseen on varsin korkea. Sakkorangaistuksen kohtuullistaminen

§:n nojalla tulee ratkaisun mukaan kysymykseen lähinnä silloin, kun sovellettavien mittaamisperusteiden mukainen lieventämisvaikutus on huomattava. Ratkaisussa KKO 2020:90 Korkein oikeus on oikeustilan kehityksen johdosta täsmentänyt kantaansa sakon kohtuullistamiseen katsoen, että sakkorangaistuksen kohtuullistamiskynnyksen on perusteltua olla matalampi kuin ratkaisussa KKO 2003:8 on katsottu (kohta 17). 10. Mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ei voida päätellä, onko uutta ehdollista vankeusrangaistusta kohtuullistettava

§:n nojalla. Olennaista ratkaisuissa on tämän kysymyksen arvioinnin kannalta se, että niissä on arvioitu yhtäältä ehdottoman vankeuden ja toisaalta sakon kohtuullistamista näitä rangaistuslajeja koskevan sääntelyn pohjalta hyvin eri tavoin. Myös ehdollisen vankeuden kohtuullistamista arvioitaessa on sen vuoksi perusteltua ottaa lähtökohdaksi erityisesti ehdollista vankeutta koskeva sääntely. Ehdollisen vankeuden kohtuullistaminen 11. Kuten Korkeimman oikeuden aikaisemmissa ratkaisuissa on todettu,

§:n soveltamisella pyritään siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta uuteen rangaistukseen arvioidaan samojen perusteiden mukaan kuin mitattaessa kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa tuomittavaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltaen (KKO 2009:77, kohta 9, KKO 2017:41, kohta 38, KKO 2017:60, kohta 12, KKO 2018:72, kohta 8 ja KKO 2020:90, kohta 7). Korkeimman oikeuden ratkaisuissa lausutun mukaisesti uuden rangaistuksen kohtuullistamisharkinnassa on arvioitava sitä, mihin rangaistukseen tekijä olisi rikoslain 7 luvun säännösten mukaan tuomittu, jos kaikki rikokset olisi käsitelty samalla kertaa yhdessä oikeudenkäynnissä.

1. Rikoslain 7 luvun säännösten mukaan rikoksentekijää ei voida tuomita samalla kertaa sekä ehdottomaan että ehdolliseen vankeuteen. Mikäli rikoksista, joista myöhemmin tuomitaan ehdollinen vankeusrangaistus, olisi tuomittu rangaistus samalla kertaa aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen kanssa, vankeusrangaistus olisi ollut kokonaisuudessaan ehdoton. Näin ollen rikoslain 7 luvun säännökset eivät mahdollista sellaista tilannetta, jonka pohjalta ehdollisen vankeuden kohtuullistamista aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen perusteella voitaisiin edellä mainittujen Korkeimman oikeuden ratkaisujen mukaisesti arvioida.
2. Rikoslain 2 b luvun 5 §:ssä on sen sijaan ehdollista vankeutta koskeva erityissäännös, jonka nojalla kohtuullistaminen suoritetaan siinä vaiheessa, kun ehdollinen vankeusrangaistus määrätään pantavaksi täytäntöön ja täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta sekä koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus. Jos ehdollista vankeusrangaistusta kohtuullistettaisiin jo tuomitsemisvaiheessa

§:n nojalla, samaa rangaistusta kohtuullistettaisiin näin ollen käytännössä kahteen kertaan, jos ehdollinen rangaistus myöhemmin määrätään täytäntöönpantavaksi. 14. Ehdollisen vankeuden sisältönä on uhka siitä, että vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön koeajalla tehdyn rikoksen johdosta. Ehdollinen vankeus voi siten tulla täytäntöönpantavaksi vain, jos tuomittu tietoisena täytäntöönpanouhasta tekee koeaikana rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeuteen tai yhdistelmärangaistukseen. Se, että tekijän kokonaisrangaistuksen pituus voi tapauskohtaisesti riippua siitä, kohtuullistetaanko ehdollista vankeutta aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeuden perusteella vai vasta täytäntöönpanomääräyksen yhteydessä, ei siten johdu sellaisesta sattumanvaraisesta seikasta, jonka vaikutusta

§:n säännöksellä pyritään estämään. Ehdollisen vankeuden kohtuullistaminen vasta täytäntöönpanomääräyksen yhteydessä on sitä vastoin johdonmukaista ehdollisen vankeuden sisältöön nähden. 15. Edellä lausutun perusteella ehdollisen vankeuden kohtuullistaminen aikaisemmin tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen johdosta olisi ristiriidassa säännöksen tarkoituksen ja rikoslain ehdollista rangaistusta koskevan muun sääntelyn kanssa. Siksi Korkein oikeus pitää perusteltuna tulkita

§:n säännöstä siten, ettei aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta oteta huomioon rangaistusta alentavana seikkana, kun vastaaja tuomitaan hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tehdyistä rikoksista ehdolliseen vankeuteen. Johtopäätös tässä asiassa 16. Edellä todetusta seuraa, että Lapin käräjäoikeuden 2.12.2019 antamaa tuomiota ei ole otettava

§:n nojalla uutta vankeusrangaistusta määrättäessä huomioon rangaistusta alentavana seikkana, kun uusi vankeusrangaistus on määrätty ehdolliseksi. Hovioikeuden ratkaisu on siis tältä osin oikea. Onko hovioikeus rikkonut reformatio in peius -kieltoa?

1. Reformatio in peius -kiellolla eli huonontamiskiellolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut muutosta. Kiellon yleisenä tarkoituksena on turvata asianosaisen mahdollisuus hakea muutosta ilman vaaraa siitä, että hänen oma muutoksenhakunsa voisi johtaa hänen kannaltaan huonompaan lopputulokseen. Kiellon tarkempi sisältö ja soveltaminen erilaisissa muutoksenhakutilanteissa ovat sääntelemättä ja oikeuskäytännön varassa (KKO 2021:25, kohta 29 ja siinä viitatut ratkaisut).
2. Arvioitaessa rikosasiassa sitä, onko kysymyksessä muutos vastaajan vahingoksi, on oikeuskäytännön mukaan ratkaisevana pidettävä rikosten seuraamuksia eli lähinnä tuomittuja rangaistuksia. Merkitystä saa tällöin se, miten eri rangaistusten ankaruutta on arvioitava toisiinsa verrattuna (KKO 2008:38, kohta 3).
3. Ehdollinen vankeus on ehdotonta vankeutta lievempi rangaistuslaji. Mikäli ehdollinen vankeus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, vankeusrangaistuksen kohtuullistamisen tosiasiallisesti sisältävä yhteisen vankeusrangaistuksen määrääminen tapahtuu siinä yhteydessä, kun täytäntöönpantavasta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus.
4. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on voinut korottaa vankeusrangaistuksen pituutta, kun se on määrännyt käräjäoikeuden A:lle tuomitseman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi ja kun tämän vuoksi ei ole ollut enää perustetta kohtuullistaa vankeusrangaistusta

§:n nojalla.

1. Hovioikeus on korottanut vankeusrangaistusta 60 päivästä kolmeksi kuukaudeksi. Jos hovioikeuden määräämä ehdollinen vankeusrangaistus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, sen osuus tällöin määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta ei todennäköisesti ylitä 60 päivää.
2. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole asiassa rikkonut reformatio in peius -kieltoa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Mika Huovila, Tuomo Antila ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Karri Tolttila.