KKO/2023/65
2023 false KKO:2023:65 Poliisi oli lainvoimaisella sakkomääräyksellä määrännyt A:lle sakkorangaistuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun tämä oli ajanut autollaan mereen. Syyttäjä vaati sakkomääräyksen purkamista katsoen, että uudessa esitutkinnassa oli käynyt ilmi, että kysymys oli auton matkustajiin kohdistuneesta henkirikoksen yrityksestä, ja asia olisi pitänyt käsitellä rikosasiana tuomioistuimessa.
Korkein oikeus katsoi, että kysymys oli samasta menettelystä, jonka perusteella sakkomääräys oli annettu. Uuden syytteen tutkiminen edellytti sakkomääräyksen purkamista. Purkuhakemuksessa esitettyjen uusien seikkojen ja todisteiden perusteella A:n rikokseen ei kuitenkaan todennäköisesti olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, ja hakemus hylättiin. (Ään.) Asian aikaisempi käsittely Hakemuksen kohteena oleva Helsingin poliisilaitoksen poliisimiehen 6.10.2021 antama sakkomääräys kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Syyttäjät vaativat, että sakkomääräys puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Sakkomääräyksen antamisen jälkeen oli ilmennyt seikkoja ja todisteita, jotka eivät olleet olleet aikaisemmin tiedossa ja joiden perusteella rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Asia olisi pitänyt käsitellä rikosnimikkeen ja seuraamuksen muuttuessa rikosasiana tuomioistuimessa.
A vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään.
Syyttäjät antoivat pyydetyn lausuman A:n vastauksen johdosta ja A antoi pyydetyn lausuman syyttäjien lausuman johdosta.
Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta 1. Helsingin poliisilaitos on 6.10.2021 antanut A:lle liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 536 euron suuruisen sakkomääräyksen, joka koostuu 16 päiväsakosta sekä 40 euron rikosuhrimaksusta. Sakkomääräyksen mukaan A oli 19.8.2021 kuljettanut koeajossa ollutta henkilöautoa Helsingissä Vironaltaan reunalle. Ajoneuvossa oli A:n lisäksi kyydissä viisi henkilöä. A oli pysähtynyt autolla siten, että ajoneuvon keula oli ollut muutaman metrin päässä altaan reunasta. A oli ollut lähdössä peruuttamaan ajoneuvolla, mutta ajoneuvossa oli ollut vaihde eteenpäin peruutusvaihteen sijasta, ja auto oli lähtenyt eteenpäin pudoten mereen. Kaikki ajoneuvossa olleet pääsivät poistumaan ja heidät pelastettiin merestä. Kukaan ei loukkaantunut. Sakkomääräys on tullut lainvoimaiseksi 5.11.2021.
Ylimääräinen muutoksenhakemus 2. Syyttäjät ovat Korkeimmalle oikeudelle 29.3.2023 toimitetussa hakemuksessa vaatineet, että sakkomääräys puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Vireillä olevassa esitutkinnassa oli ilmennyt olennaisia seikkoja ja todisteita, joita ei ollut aiemmin ollut tiedossa ja joita sen johdosta ei ollut esitetty. Lisäselvitystä on saatu A:n tekemäksi 16.12.2022 epäillyn henkirikoksen tutkinnan yhteydessä, mihin nähden jo aiemmin käytössä olleita valvontakameratallenteita ajoneuvon mereen ajosta on katsottava uudessa valossa. Uusien seikkojen ja todisteiden perusteella auton veteen ajamisessa oli ollut todennäköisesti kyse tahallisesta henkirikoksen yrityksestä tai muusta vakavasta henkeen tai terveyteen kohdistuneesta rikoksesta.
Syyttäjien purkuhakemuksen tutkiminen 5. Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain nojalla annettu poliisin sakkomääräys on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 16 §:n perusteella lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu. Hakemuksen kohteena oleva sakkomääräys on lainvoimainen.
Sovellettava säännös ja Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana olevat kysymykset 8. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.
Ne bis in idem -kielto 11. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (niin sanottu ne bis in idem -kielto). Samankaltainen säännös on kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleessa.
Ne bis in idem -kiellon soveltaminen tässä asiassa 15. A:lle 6.10.2021 liikenneturvallisuuden vaarantamisesta annetun sakkomääräyksen perusteena on ollut henkilöauton ajaminen mereen Helsingissä 19.8.2021. Syyttäjien hakemuksen mukaan uudet seikat ja todisteet osoittavat, että A oli ajanut auton mereen tahallaan ja että kyse oli auton matkustajina olleisiin henkilöihin kohdistuneen henkirikoksen yrityksestä tai muusta vakavasta henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta.
Prekluusio 18. Sakkomääräyksen purkaminen edellyttää sitä, että uusiin seikkoihin tai todisteisiin ei ole voitu vedota aikaisemmassa prosessissa taikka että vetoamatta jättämiseen on ollut pätevä syy.
Olennaisesti ankarampien rangaistusäännösten soveltaminen 24. Asiassa on vielä arvioitava sitä, olisiko syyttäjien hakemuksessa viitatun selvityksen esittäminen todennäköisesti johtanut siihen, että A:n rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.
Purkuedellytysten arviointi tässä tapauksessa 32. Nyt käsiteltävässä tapauksessa konkreettinen tapahtumainkulku eli auton ajaminen laiturilta mereen on selvä. Riitaista on A:n tahallisuus, eli tapahtuiko mereen ajaminen vahingossa vai yrittikö A aiheuttaa matkustajien vahingoittumisen tai jopa kuoleman. A:n tahdon suuntautuminen on pääteltävä sen perusteella, mitä selvitystä A:n toiminnasta on esitetty.
Päätöslauselma Hakemus hylätään.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Timo Ojala, Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä), Tuija Turpeinen, Kaarlo Hakamies (eri mieltä) ja Pasi Pölönen (eri mieltä). Esittelijä Heikki Kemppinen.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Pölönen:
Olen samaa mieltä enemmistön kanssa perustelujen kohdista 1-28. Sen jälkeen lausun asiassa seuraavaa.
Lainvoiman saaneet tuomiot ja lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavat oikeudelliset ratkaisut on tarkoitettu pysyviksi. Niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa tarkoin määritellyin painavin perustein. Tuomion purkamiselle asetettua todennäköisyyskynnystä tulee arvioida mahdollisuuksien mukaan tavanomaisen tulkintakäytännön mukaisesti. Edellä kohdissa 27-28 mainituista tekijöistä johtuen sakkomääräystä koskevan purkuhakemuksen ratkaisutilanteessa on kuitenkin tiettyjä erityispiirteitä.
Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan purkamisen edellytyksenä on todennäköisyys ankaramman rangaistussäännöksen soveltamiselle. Uuden selvityksen vaikuttavuudelta edellytetään todennäköistä vaikutusta asian rikosoikeudellisen arvioinnin lopputulokseen. Arvioinnin kohteena on nyt se, olisiko A uuden selvityksen perusteella todennäköisesti tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisen sijasta tai ohella henkirikosten yrityksestä tai muista vakavista henkeen tai terveyteen kohdistuneista rikoksista. Tässä todennäköisyysarviossa tuomioistuimen on arvioitava purkuhakemuksen yhteydessä esitetyn uuden selvityksen merkitystä suhteessa aikaisemmassa rangaistukseen johtaneessa menettelyssä esitettyyn selvitykseen.
Lainvoimaisen sakkomääräyksen purkamisen todennäköisyysarvioinnissa on otettava huomioon, miten kattavaan ja oikeusvarmaan selvitykseen sakkomääräyksellä päätetty asia on perustettu, ja missä määrin purkuhakemuksessa esille tuodut seikat antavat aihetta epäillä sitä, että ensiprosessin lopputulos ei vastaa aineellista totuutta. Tässä suhteessa merkitystä on myös uuden rikosepäilyn tutkintaintressin painavuudella.
Sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisen rikkomuksen selvittämiseksi saadaan toimittaa pelkästään esitutkintalain 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettu suppea esitutkinta. Suppea esitutkinta eroaa normaalista esitutkinnasta muun muassa siinä, että siinä ei ole tutkinnanjohtajaa, asiasta ei ilmoiteta syyttäjälle ja asiassa ylipäätään selvitetään vain ne seikat, jotka ovat välttämättömiä sakkomääräyksen antamiseksi. Suppea esitutkinta on kattavuudeltaan normaalia esitutkintaa suppeampi. Tästä syystä menettelyyn liittyy suurempi väärän lopputuloksen riski. Mitä enemmän rikosepäilyjen selvittämistä siirretään summaarisiin menettelyihin ja pois tuomioistuimilta, sitä suuremmaksi riski vääristä tuomioista kasvaa.
Käsillä olevassa asiassa on suoritettu sinänsä normaalimuotoinen esitutkinta, mutta ilmoitusta syyttäjälle ei ole tehty.
Nyt syyttäjien purkuhakemus perustuu sakkomääräyksellä rangaistuun tekoon verrattuna täysin poikkeavaan ja olennaisesti vakavampaan rikosepäilyyn, jonka selvittämisintressi on suuri. Sakkomääräyksen oikeusvoiman pysyvyydellä on tässäkin tilanteessa tärkeä arvo. Sakkomääräyksen oikeusvoiman poistamiseen liittyvien haittojen voidaan kuitenkin katsoa olevan jossain määrin vähäisemmät kuin jos asiaa olisi alun perin käsitelty tuomioistuinprosessissa. Tuomion purkamista syytetyn vahingoksi tarkoittava säännös on alun perin säädetty siitä lähtökohdasta, että myös lainvoimaisen tuomion veroisen oikeudellisen ratkaisun eli silloisen rangaistusmääräyksen on antanut tuomioistuin (ks. HE 4/1934 vp s. 3).
Kun asia on nyt alun perin selvitetty ja päätetty sakkomääräysmenettelyssä, eikä purettavaksi haettu lopullinen oikeudellinen ratkaisu ole tuomioistuimen antama, ei oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 momentin kriteeri olennaisesti ankarampien rangaistussäännösten soveltamisen todennäköisyydestä ole sovellettavissa tavalla, johon purkusäännös on aikanaan sitä säädettäessä laadittu.
Joka tapauksessa sekä purkusäännöksen tavanomaisessa että nyt käsillä olevassa poikkeuksellisessa soveltamistilanteessa Korkeimman oikeuden todennäköisyysarviointi kohdistuu lainkohdan tarkoittaman purkuperusteen täyttymiseen, eikä ole ennakollinen kannanotto vireillä olevan esitutkinnan tai mahdollisesti tulevan syyteasian näytön arviointiin. Tuomion purkaminen tarkoittaa oikeusvoiman poistamista asian uuden tutkinnan mahdollistamiseksi. Olen samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että sakkomääräystä koskevan tuomionpurun todennäköisyyskynnyksen ei tule olla normaalia purkukynnystä matalampi. Edeltävän käsittelyn summaarisuudesta voi kuitenkin johtua, että myöhempi uusi selvitys voi tosiasiassa helpommin täyttää purkusäännöksen edellyttämän todennäköisyyden.
Katson, että asiassa esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioiden syyttäjät ovat tässä epätyypillisessä ratkaisutilanteessa saattaneet purkukynnyksen ylittävin tavoin todennäköiseksi, että A:n rikokseen olisi ollut uusien seikkojen ja todisteiden perusteella todennäköisesti sovellettava lainkohdassa edellytettyjä olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Näin ollen määrään Helsingin poliisilaitoksen 6.10.2021 antaman sakkomääräyksen purettavaksi.
Oikeusneuvos Hakamies:
Olen samaa mieltä enemmistön kanssa perustelujen kohdista 1-9. Syyttäjän purkuhakemuksen tutkimisen osalta totean kuitenkin lisäksi, että tutkimisen edellytykset riippuvat siitä, estääkö aikaisemman ratkaisun oikeusvoimavaikutus uuden syytteen nostamisen sen vuoksi, että niissä on kyse olennaisesti samoista tosiseikoista. Mikäli näin ei ole, uuteen rikosepäilyyn liittyvät uudet todisteet eivät muodosta perustetta syyttäjän purkuhakemuksen tutkimiselle. Tässä asiassa A:lle 6.10.2021 annettu sakkomääräys ja nyt käsillä oleva rikosepäily koskevat samoja tosiseikkoja perustelujen kohdista 1-2 ilmenevin tavoin, joten syyttäjillä on tästäkin syystä oikeus hakea sakkomääräyksen purkamista. Prekluusion ja sakkomääräyksen purkamisen edellytysten osalta lausun asiassa seuraavaa:
Prekluusio Asiassa on ratkaistavana, ovatko syyttäjät saattaneet todennäköiseksi, että heidän nyt vetoamiinsa uusiin seikkoihin ja todisteisiin ei ole voitu vedota aiemmassa prosessissa tai että vetoamatta jättämiseen on ollut pätevä syy.
Purkuhakemuksen kohteena on poliisiviranomaisen antama sakkomääräys. Sakkomenettelyssä poliisiviranomainen on itse suorittanut esitutkintatoimenpiteet tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa, määritellyt tietyt tosiseikat rangaistusvastuun perustaksi, tehnyt näiden tosiseikkojen oikeudellisen arvion ja päätynyt soveltamaan liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevaa rikostunnusmerkistöä sekä määrännyt 16 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen. Nyt poliisiviranomainen on tutkinut samoja tapahtumia uudelleen. Koska poliisiviranomaisella on ollut vastaavat mahdollisuudet tutkia tapahtumia jo sakkomääräyksen antamiseen johtaneessa menettelyssä, asiassa ei ole perusteita katsoa, etteikö nyt esitettyihin uusiin seikkoihin ja todisteisiin olisi voitu vedota jo aikaisemmassa prosessissa. Asiassa on sen vuoksi arvioitavana vain, onko näihin vetoamiseen vasta purkuhakemuksen yhteydessä ollut pätevä syy. Keskeistä tässä pätevän syyn arvioinnissa on, voidaanko poliisiviranomaisen katsoa suorittaneen esitutkintatoimenpiteet sakkomääräykseen johtaneessa menettelyssä tuolloin käytettävissä olleiden tietojen perusteella asian laatuun nähden riittävän huolellisesti.
Poliisilla oli jo aikaisemmassa esitutkinnassa käytettävissään videotallenteita tapahtumista, joista tapahtumien ulkoinen kulku on nähtävissä. Näytön osalta asiassa on sen vuoksi ollut epäselvää ainoastaan kysymys siitä, onko A:n menettely ollut huolimattomuudesta aiheutunut vahinko vai tahallinen teko.
Aikaisemmassa esitutkinnassa oli kuultu autoa kuljettanutta A:ta sekä hänen sittemmin menehtynyttä puolisoaan, joka oli istunut tapahtumahetkellä A:n vieressä etupenkillä ja jolla oli ollut siten hyvät mahdollisuudet havainnoida A:n toimintaa. Esitutkinnassa molemmat olivat kertoneet A:n erehtyneen koeajossa olleen uuden auton vaihteista, minkä vuoksi A oli peruuttamisen sijasta vahingossa ajanut autoa eteenpäin mereen. Kyseinen puoliso oli ilmoittanut, ettei hänellä eikä auton kyydissä olleella hänen alaikäisellä lapsellaan ollut asiassa vaatimuksia. Toinen auton kyydissä ollut täysi-ikäinen matkustaja oli ilmoittanut, ettei hän halunnut tulla kuulluksi asiassa eikä hänellä ollut vaatimuksia asiassa. Autossa oli lisäksi kaksi muuta alaikäistä lasta, joiden huoltaja oli ilmoittanut poliisille, ettei hänellä ollut alaikäisten lastensa puolesta vaatimuksia asiassa.
A:n sittemmin menehtyneen puolison kertomus tapahtumista on ollut yhdenmukainen A:n oman kertomuksen kanssa. Katson, että erityisesti tämän vuoksi poliisi on voinut pitää selvitettynä, että A on ollut tottumaton käyttämään uuden koeajossa olleen auton hallintalaitteita ja ajanut auton vahingossa mereen eikä kyse ole ollut tahallisesta teosta. Koska kaikkien asianosaisten osalta oli ilmoitettu, ettei heillä ollut asiassa vaatimuksia, poliisilla ei ole ollut muutoinkaan aihetta pitää tapahtumaa muuna kuin vahinkona. Asiassa ei ole ollut tuolloin syytä olettaa, että A:n tahallisuuden arvioinnin osalta olisi ollut saatavissa parempaa ja luotettavampaa näyttöä. Käytettävissä olleisiin tietoihin ja asian laatuun nähden esitutkinta on syksyllä 2021 tehty tarkoituksenmukaisessa laajuudessa ja riittävän huolellisesti. Tämän vuoksi uusiin seikkoihin ja todisteisiin vetoamiselle vasta purkuhakemuksen yhteydessä on ollut pätevä syy, joten asiassa on vielä arvioitava, täyttyvätkö sakkomääräyksen purkamisen edellytykset nyt käsillä olevassa asiassa syyttäjän vetoamien uusien seikkojen ja todisteiden vuoksi.
Sakkomääräyksen purkamisen edellytykset Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa muun ohella silloin, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta tai josta voi seurata viraltapano, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Tässä asiassa on siten kysymys siitä, ovatko syyttäjät saattaneet uuden selvityksen perusteella todennäköiseksi, että A:n rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.
Totean, että tätä todennäköisyysarviota tehtäessä on otettava huomioon, että lainvoiman saaneet tuomiot ja lainvoimaiseen tuomioon rinnastettavat oikeudelliset ratkaisut on tarkoitettu pysyviksi. Niihin voidaan puuttua vain poikkeuksellisesti laissa tarkoin määritellyin painavin perustein (KKO 2008:24, kohta 7). Tuomio on kuitenkin mahdollista purkaa, kun esitetyn uuden selvityksen perusteella lainvoimaisen tuomion kohteena ollutta tekoa tulisi arvioida toisen lainkohdan nojalla, jonka rangaistusasteikko on purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun rangaistussäännöksen mukaista rangaistusasteikkoa olennaisesti ankarampi (KKO 2022:19, kohta 11). Lain sanamuodosta seuraa, että tämän toisen lainkohdan säännöllisen rangaistusasteikon on oltava ankarampi kuin kaksi vuotta vankeutta.
Jotta sakkomääräys voitaisiin purkaa, uuden selvityksen vaikuttavuudelta edellytetään siten todennäköistä vaikutusta asian rikosoikeudellisen arvioinnin lopputulokseen. Tällöin tuomioistuimen on arvioitava purkuhakemuksen yhteydessä esitetyn uuden selvityksen merkitystä suhteessa aikaisemmassa rangaistukseen johtaneessa menettelyssä esitettyyn selvitykseen, jonka jälkeen on tehtävä johtopäätös, olisiko A uuden selvityksen perusteella todennäköisesti tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisen sijasta tai ohella henkirikosten yrityksestä tai muista vakavista henkeen tai terveyteen kohdistuneista rikoksista. Tässä todennäköisyysarviossa Korkeimman oikeuden kirjallisessa menettelyssä tekemä todennäköisyysarviointi koskee kuitenkin vain lainkohdassa mainitun purkuperusteen täyttymistä eikä merkitse kannanottoa siihen, miten näyttöä olisi kysymyksessä olevassa rikosasiassa kokonaisuudessaan arvioitava. Mikäli sakkomääräys purettaisiin ja asiassa nostettaisiin syyte, näytön arviointi eli muun ohella henkilötodistelun sekä erilaisten aihetodisteiden luotettavuuden ja merkityksen arviointi tapahtuu pääasiaa käsittelevässä tuomioistuimessa suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä.
Nyt käsiteltävässä tapauksessa konkreettinen tapahtumainkulku eli auton ajaminen laiturilta mereen on selvä. Edellä todetuin tavoin epäselvä näyttökysymys on, oliko A:n menettely ollut huolimattomuudesta aiheutunut vahinko vai tahallinen teko.
A on vuonna 2021 esitutkinnassa kuultuna kertonut, että koeajossa ollut Volvo XC 90 -mallinen auto ja auton vaihteisto olivat hänelle täysin uusia. Hänen nyttemmin edesmennyt puolisonsa on puolestaan tuolloin kertonut, että koeajossa ollut auto oli A:lle tuntematon.
Nyt suoritetussa esitutkinnassa on selvinnyt, että A oli ennen elokuussa 2021 tapahtunutta koeajoa jo entuudestaan omistanut Volvo XC 60 -mallisen auton. Autoliikkeestä esitutkintaan nyt saadun selvityksen mukaan näiden autojen hallintalaitteet olivat kaikilta osiltaan identtiset. Katson, että tällä seikalla on käsillä olevan tapauksen olosuhteista muutoinkin esitetty selvitys huomioon ottaen olennainen merkitys arvioitaessa, oliko kysymyksessä huolimattomuudesta aiheutunut vahinko vai tahallinen teko.
Enemmistön perusteluissa (kohdat 33-34) tarkemmin selostetuin tavoin syyttäjät ovat vedonneet purkuhakemuksen yhteydessä myös muihin seikkoihin ja todisteisiin, joiden voidaan arvioida osaltaan tukevan johtopäätöstä, että A olisi menetellyt tahallisesti. Toisaalta A on puolestaan tuonut esille seikkoja ja todisteita, joiden voidaan arvioida horjuttavan syyttäjän esittämien seikkojen ja todisteiden näyttöarvoa. A ei ole kuitenkaan kiistänyt sitä, että hän oli tuolloin omistanut hallintalaitteiltaan identtisen Volvo XC 60 -mallisen auton.
Katson, että edellä esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioiden syyttäjä on saattanut purkukynnyksen ylittävin tavoin todennäköiseksi, että A:n rikokseen olisi ollut uusien seikkojen ja todisteiden perusteella todennäköisesti sovellettava lainkohdassa edellytettyjä olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Näin ollen määrään Helsingin poliisilaitoksen 6.10.2021 antaman sakkomääräyksen purettavaksi.
Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski:
Olen samaa mieltä Korkeimman oikeuden enemmistön kanssa asian lopputuloksesta sekä perustelujen kohdista 1-29 sekä 31-35. Siltä osin kuin kysymys on siitä, täyttyykö asiassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan vaatimus, jonka mukaan asiassa esitetyn seikan tai todisteen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, lausun enemmistön kohdassa 30 lausuman asemesta seuraavan:
Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2022:19 (kohta 16 ja siinä viitattu ratkaisu) katsonut, on arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia tuomionpurun edellytyksiä syytetyn vahingoksi tulkinnan perustuttava säännöksen sanamuotoon. Sanotussa ratkaisussa oli kysymys purkuhakemuksesta, joka kohdistui saman rangaistussäännöksen soveltamiseen kuin mistä purettavaksi vaaditussa ratkaisussa oli ollut kysymys. Kun mainittu purkusäännös sanamuotonsa mukaan edellyttää, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, ei saman rangaistussäännöksen mukaiseen ankarampaan rangaistukseen perustuva purkuhakemus voinut menestyä. Tulkinnalle oli saatavissa tukea purkusäännöstä koskevista perusteluista (HE 14/1958 vp s. 9-10).
Purkusäännöksen sanamuoto tai sitä koskevat perustelut eivät anna vastaavaa tulkinta-apua sen arvioimiseen, mitä tarkoitetaan purkamisen edellytyksenä olevalla todennäköisyydellä siitä, että asiassa olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Säännöksen sanamuoto mahdollistaisi tulkinnan, jonka mukaan arvioitavana olisi se, olisiko asiassa ollut purkuhakemuksessa esitetyn seikan tai todisteen nojalla sovellettava ankarampaa rangaistussäännöstä. Tällöin todennäköisyysarvioinnin kohteena ei olisi tällaisen seikan tai todisteen mahdollinen vaikutus asian rikosoikeudellisen arvioinnin lopputulokseen, vaan ylipäätään se, olisiko asiaan ollut sovellettava ankarampia rangaistussäännöksiä kuin mistä purkuhakemuksen kohteena olevassa ratkaisussa on ollut kysymys. Tällaista tulkintaa voidaan katsoa puoltavan se, että tällöin purkuhakemusta käsiteltäessä ei ennakollisesti ja mahdollista purkuhakemuksen jälkeistä rikosoikeudenkäyntiä prejudisoivasti otettaisi kantaa tuon arvioinnin lopputulokseen. Tulkintaa voidaan sikäli pitää vastaajaystävällisenä.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole nimenomaisesti otettu kantaa purkusäännöksen todennäköisyysarvioinnin kohteeseen. Ratkaisussa KKO 2022:19 on kuitenkin välillisesti ilmaistu, että purkusäännöksen soveltaminen edellyttää sen arviointia, olisivatko säännöksen mukaiset seikat ja todisteet todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen tai syyttäjän esittämään syyksilukemiseen (kohdat 6 ja 17). Sanottu tulkinta saa tukea myös Ruotsin korkeimman oikeuden mainittua purkusäännöstä vastaavaa rättegångsbalkenin 58 luvun 3 §:ää koskevasta ratkaisukäytännöstä, jossa todennäköisyysarvioinnin kohteena on asian lopputulos ja jossa syytetyn vastaisesti tapahtuvan purun on edellytetty muun ohella perustuvan asian arvioinnin kannalta keskeisempiin uusiin todisteisiin kuin syytetyn eduksi tapahtuva purku ja jossa arvioitavana on, mikä merkitys tällaisilla uusilla todisteilla olisi ollut asiaa aiemmin käsiteltäessä. Korkein oikeus ei purkuasiaa arvioidessaan tee uusien todisteiden itsenäistä uudelleenarviointia kulloinkin kysymyksessä olevassa rikosasiassa (esimerkiksi ”Mordet i Husum” NJA 2022 s. 424 kohdat 29 ja 30 sekä 44-48).
Katson edellä esitetyillä perusteilla, että asiassa on arvioitavana, olisiko A:n rikokseen uuden selvityksen perusteella todennäköisesti ollut sovellettava liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan säännöksen asemesta henkirikoksen yritystä tai muita vakavia henkeen tai terveyteen kohdistuneita rikoksia koskevia säännöksiä. Purku syytetyn vahingoksi edellyttää nähdäkseni, että tällainen selvitys on asian todennäköisen lopputuloksen kannalta oikeudellisesti erityisen keskeistä. Pelkkä välillinen purkuhakemuksen kohteena olevan ratkaisun lopputuloksen horjuttaminen ei nähdäkseni tähän riitä.