2023 false KKO:2023:8 Vakuutusyhtiö korvasi kotivakuutuksen perusteella kuluttajalle asunnossa syttyneestä tulipalosta aiheutuneen vahingon. Onnettomuusselosteessa arvioitiin, että tulipalo oli aiheut

§:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan varustamalla sen tavaramerkeillään. TuotevastuuL 5 § 1 mom 4 kohta Tuotevastuudirektiivi (85/374/ETY) 3 art 1 kohta Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta Vakuutusyhtiö korvasi kotivakuutuksesta kuluttajalle tulipalon aiheuttaman vahingon 58 879,10 euroa. Vahinkoa koskevassa onnettomuusselosteessa oli arvioitu, että tulipalo oli aiheutunut kahvinkeittimestä, jonka kuluttaja oli ostanut jälleenmyyjältä tulipaloa edeltäneenä päivänä. Kahvinkeittimen oli valmistanut Romaniassa italialainen yhtiö B, joka oli alankomaalaisen A:n omistama tytäryhtiö. Kahvinkeitin ja sen pakkaus oli varustettu tunnuksilla ”Philips” ja ”Saeco”, jotka olivat A:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Kahvinkeittimessä oli CE-kilpi, jossa oli A:lle tavaramerkiksi rekisteröity tunnus ”Saeco”, osoite Italiaan ja teksti ”Made in Romania”. Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa Vakuutusyhtiö nosti A:ta vastaan kanteen, jossa se vaati korvausta tuotevahingosta. Vakuutusyhtiö oli korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle tulipalosta aiheutuneen vahingon, minkä johdosta kuluttajan oikeus vaatia korvausta tuotevahingosta oli siirtynyt vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiön mukaan A oli vastuussa tuotevahingosta, koska se omisti B:n osakkeet ja koska kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä. Lisäksi kahvinkeitintä oli markkinoitu A:n suomenkielisillä internetsivuilla. A kiisti kanteen. A:n mukaan se ei ollut kahvinkeittimen valmistaja eikä se ollut markkinoinut kahvinkeitintä Suomessa. A kiisti kanteen myös sillä perusteella, että kahvinkeitin ei ollut ollut virheellinen sen liikkeellelaskuhetkellä eikä se ollut aiheuttanut tulipaloa. Käräjäoikeuden tuomio 13.4.2018 nro 18/18714 Käräjäoikeus totesi, että kahvinkeitin oli riidattomasti varustettu A:n tavaramerkeillä. Kahvinkeitintä oli myös markkinoitu osoitteessa www.philips.fi internetsivuilla, joiden tekijänoikeudet olivat A:lla. Lisäksi A:n suomenkielisillä internetsivuilla mainittiin, että Suomesta ostetuilla tuotteilla oli Philipsin kansainvälinen takuu. Käräjäoikeus katsoi, että A oli markkinoinut kyseistä tavaramerkeillään varustettua kahvinkeitintä Suomessa. Se oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. Katsottuaan tuotteen olleen puutteellinen turvallisuudeltaan sekä todettuaan puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välisen syy-yhteyden käräjäoikeus hyväksyi kanteen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Anu Vannassalo, Marita Hattari ja Pekka Jantunen. Helsingin hovioikeuden tuomio 20.12.2019 nro 1613 A haki käräjäoikeuden tuomioon muutosta hovioikeudelta. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että kahvinkeitin oli ollut turvallisuudeltaan puutteellinen ja että kahvinkeittimen puutteellisen turvallisuuden ja tulipalon välillä oli syy-yhteys. Hovioikeus katsoi kuitenkin jääneen näyttämättä, että A olisi markkinoinut kahvinkeitintä omanaan Suomessa. A ei siten ollut vastuussa tuotevahingosta. Kanteen tultua hylätyksi tällä perusteella hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut tarpeen lausua siitä, oliko A saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä. Hovioikeus hylkäsi kanteen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Vilja Kutvonen, Marjut Löfroth ja Arto Perälä. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko A tuotevastuulain nojalla vastuussa sen tavaramerkeillä varustetun ja sen tytäryhtiön valmistaman kahvinkeittimen aiheuttamasta vahingosta. Vakuutusyhtiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A velvoitetaan suorittamaan sille kanteessa vaaditut 58 879,10 euroa korkoineen. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Välitoimet Varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimelle sekä sen sisällöstä Korkein oikeus esitti päätöksellään 22.4.2021 nro 606 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön. Unionin tuomioistuin antoi pyydetyn ratkaisun 7.7.2022 tuomiolla Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia, C-264/21, EU:C:2022:536. Asianosaiset antoivat ennakkoratkaisun johdosta kirjalliset lausumansa. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu 1. Vakuutusyhtiö on korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle asunnossa syttyneestä tulipalosta aiheutuneen vahingon. Palokunnan onnettomuusselosteessa on arvioitu, että tulipalo oli aiheutunut kahvinkeittimestä, jonka kuluttaja oli ostanut edellisenä päivänä. Kahvinkeitin oli varustettu A:lle rekisteröidyillä tavaramerkeillä Philips ja Saeco ja sen oli valmistanut A:n tytäryhtiö. Vakuutusyhtiö on vaatinut A:lta korvausta kahvinkeittimen aiheuttamasta tuotevahingosta. 2. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli markkinoinut sen tavaramerkillä varustettua kahvinkeitintä Suomessa ja että se oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. Hovioikeus on puolestaan katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi markkinoinut kahvinkeitintä omanaan. A ei siten hovioikeuden mukaan ollut vastuussa tuotevahingosta. 3. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A markkinoinut sen tavaramerkeillä varustettua kahvinkeitintä omanaan tuotevastuulaissa tarkoitetulla tavalla. Sovellettavat säännökset ja lainvalmistelu 4.

§:n 1 momentin mukaan tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on ensinnäkin sillä, joka on valmistanut tai tuottanut vahinkoa aiheuttaneen tuotteen (1 kohta). Lisäksi korvausvelvollisuus on muun muassa sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan (4 kohta).

1. Tuotevastuulakia valmistellut työryhmä ehdotti mietinnössään samanlaista vahingonkorvausvelvollisuutta kuin tuotteen valmistajalle jokaiselle, joka on tarjonnut tuotteen omanaan varustamalla tai antamalla varustaa sen nimellään, tavaramerkillään tai muulla niihin verrattavalla tunnuksellaan (Ehdotus tuotevastuulaiksi, Työryhmän mietintö, Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 8/1988, s. 76 ja 86). Laintarkastuskunta katsoi kuitenkin työryhmämietinnöstä antamassaan lausunnossaan, että sana ”markkinoinut” kuvaa paremmin kuin ”tarjonnut” sitä, mistä säännöksessä on kysymys (n:o 1/1989 s. 21).
2. Lakia koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan tavaroiden jakelussa on suhteellisen tavallista, että yritys markkinoi tuotteita omalla nimellään, vaikka tuotteet ovat toisten valmistamia. Tähän on usein syynä se, että myydessään vähemmän tunnettujen valmistajien tekemiä tuotteita yritys haluaa käyttää hyödykseen hyvin vakiinnutetun tavaramerkkinsä ja siihen kohdistuvan yleisön luottamuksen. Sen, joka tällä tavalla haluaa käyttää hyväkseen saavuttamaansa liikearvoa, on kannettava sama tuotevastuu kuin valmistajan, jos hän on antanut valmistajalle tai muulle luvan varustaa tuotteen omalla tunnuksellaan (HE 119/1989 vp s. 25).
3. Tuotevastuuta koskevia säännöksiä on yhdenmukaistettu Euroopan unionissa tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetulla neuvoston direktiivillä 85/374/ETY, jota on muutettu 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY (tuotevastuudirektiivi). Unionin tuomioistuimen mukaan direktiivillä on siinä säänneltyjen kysymysten osalta pyritty toteuttamaan jäsenvaltioiden lainsäädännön täydellinen harmonisointi (tuomio 10.1.2006, Skov ja Bilka, C-402/03, EU:C:2006:6, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
4. Tuotevastuudirektiivin 1 artiklan mukaan valmistaja vastaa vahingosta, joka aiheutuu hänen tuotteensa puutteellisesta turvallisuudesta.
5. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan valmistajalla tarkoitetaan lopputuotteen valmistajaa, raaka-aineen tuottajaa ja osatuotteen valmistajaa sekä sitä, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana.
6. Tuotevastuudirektiivi on saatettu Suomessa voimaan tuotevastuulailla. Tuotevastuulain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 119/1989 vp s. 1-2) mukaan lakiehdotus vastaa direktiiviä vähäisin poikkeuksin. Korkein oikeus toteaa, että nämä poikkeukset eivät ole merkityksellisiä tässä asiassa. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö
7. Korkein oikeus on katsonut olevan tulkinnanvaraista, mitä tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan sillä, että tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan varustanut taho esiintyy tuotteen valmistajana. Kysymys on siitä, edellytetäänkö tavaramerkillä varustamisen ohella joitakin muita kriteerejä, jotta tavaramerkin haltijan katsotaan esiintyneen tuotteen valmistajana. Jos tällaisia lisäkriteerejä edellytetään, tulkintaa tarvitaan myös niiden sisällöstä ja arviointitavasta.
8. Tämän vuoksi Korkein oikeus on esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen: ”Edellyttääkö tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetty valmistajan määritelmä sitä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana?” Unionin tuomioistuimen vastaus ennakkoratkaisupyyntöön
9. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön tuomiollaan 7.7.2022, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, C-264/21, EU:C:2022:536, seuraavasti: ”Tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY, 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu valmistajan käsite ei edellytä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana.” Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat
10. A:n mukaan tuotevastuulain säännökset eroavat tuotevastuudirektiivistä siltä osin kuin on kysymys tuotteen tavaramerkillään varustaneen vastuusta tuotevahingosta, sillä tuotevastuulain mukaan vahingonkorvausvastuun edellytyksenä on, että tavaramerkin haltija on myös markkinoinut tuotetta. Unionin tuomioistuimen tuomioon perustuva tuotevastuulain tulkinta, jonka mukaan tuotteen tavaramerkillään varustaneen ei edellytetä myös markkinoineen tuotetta, johtaisi A:n mukaan tuotevastuulain sanamuodon vastaiseen tulkintaan.
11. Korkein oikeus toteaa, että tuotevastuulakia on tulkittava ja sovellettava huomioon ottaen tuotevastuudirektiivi ja sitä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kansallinen tuomioistuin on velvollinen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutetaan.
12. Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että periaatteella, jonka mukaan kansallista oikeutta on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti, on tietyt rajat. Sen mukaan kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tukeutua unionin oikeuteen, kun se tulkitsee ja soveltaa asiaan liittyviä kansallisen oikeuden säännöksiä, rajoittavat yleiset oikeusperiaatteet, eikä kyseinen velvollisuus voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem -tulkinnalle. Direktiiviin ei voida vedota yksityisten välisessä riita-asiassa jäsenvaltion sellaisen lainsäädännön sivuuttamiseksi, joka on ristiriidassa kyseisen direktiivin kanssa (esim. tuomio 7.8.2018, Smith, C-122/17, EU:C:2018:631, 40 ja 44 kohta).

§:n 1 momentin 4 kohdan tulkinta 17. Tulkittavana olevan

§:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vahingonkorvausvelvollisuus on sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Korkein oikeus toteaa, että markkinoinnin käsite on merkityssisällöltään laaja. Sillä tarkoitetaan erilaisia toimenpiteitä, joilla yritykset pyrkivät edistämään tuotteidensa tai palveluidensa myyntiä. Kun otetaan huomioon, että tavaramerkin nimenomaisena tarkoituksena on ilmaista elinkeinotoiminnassa tuotteen tai palvelun alkuperä ja erottaa markkinoilla tietyn tavaramerkin haltijan tuotteet tai palvelut muiden vastaavista, tuotteen varustamista yleisesti tunnetulla tavaramerkillä on jo sellaisenaan pidettävä markkinointina. Kysymyksessä olevaa lainkohtaa voidaan siten perustellusti tulkita sen sanamuodon perusteella niin, että tuotteen varustaminen tällaisella tavaramerkillä täyttää säännöksen mukaisen vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen myös tuotteen omana markkinoimisen osalta. 18. Tuotevastuudirektiivi on saatettu kansallisesti voimaan tuotevastuulailla direktiivin mukaisena, eräin vähäisin ja tässä vailla merkitystä olevin poikkeuksin. Unionin tuomioistuimen asiassa antaman ennakkoratkaisun mukaan tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitetun valmistajan ei edellytetä esiintyvän jollakin muulla tavalla valmistajana sen lisäksi, että se on varustanut tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Kansallisen tuomioistuimen on tulkittava kansallista lakia mahdollisimman pitkälle yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa.

§:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä on siten tulkittava niin, että tuotteen varustaminen yleisesti tunnetulla tavaramerkillä täyttää kohdassa säädetyn vahingonkorvausvelvollisuuden edellytyksen. Korkeimman oikeuden johtopäätös tässä asiassa 19. Nyt kysymyksessä oleva kahvinkeitin oli varustettu A:n tavaramerkeillä Philips ja Saeco. A on siten markkinoinut tuotevahingon aiheuttanutta kahvinkeitintä omanaan. A on näin ollen

§:n 1 momentin 4 kohdan nojalla vastuussa vakuutusyhtiölle aiheutuneesta vahingosta, jos muut korvausvastuun edellytykset täyttyvät. 20. Kun hovioikeus on hylännyt kanteen sillä perusteella, että

§:n 1 momentin 4 kohdan mukainen vastuuperuste ei ole täyttynyt, se ei ole lausunut siitä, onko A tuotevastuulain 7 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla saattanut todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut ollut vahingon aiheuttanutta puutetta sen liikkeellelaskuhetkellä. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia on tältä osin palautettava hovioikeuteen. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan viipymättä ottaa asia käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Minna Heikinsalmi.