2024 false KKO:2024:22 Osakeyhtiön johtoon kuulunut C oli vuosina 1996, 2001 ja 2002 luovuttanut vastikkeetta aviopuolisolleen B:lle merkintäoikeutensa yhtiön vaihtovelkakirjalainaan ja optio-oikeuten

§:n 3 momentissa säädetään, että jos palautettava omaisuus ei ole tallella tai muuten palautettavissa, sen arvo on korvattava. Jos tietyn omaisuuden palauttaminen tuottaisi siihen velvolliselle haittaa, tuomioistuin voi oikeuttaa hänet maksamaan omaisuuden palauttamisen sijasta omaisuuden arvon mukaisen korvauksen. Arvon korvauksen määräytymisen perusteet

1. Takaisinsaantilaissa ei ole säännöksiä siitä, minkä ajankohdan mukaan ja miten arvon korvaus on määritettävä. Lain perustelujen (HE 102/1990 vp s. 7, 22 ja 63) mukaan keskeisenä periaatteena takaisinsaannissa on, että tilanne on palautettava ennalleen eli sellaiseksi kuin se oli ennen peräytyvää oikeustointa. Tämä edellyttää, että takaisinsaantivastaaja luovuttaa konkurssipesälle velalliselta saamansa omaisuuden ja vastaavasti konkurssipesä palauttaa sopimuskumppanin velalliselle ehkä antaman vastikkeen. Oikeustoimen peräytymisestä aiheutuva palautusvelvollisuus on aiempaa käytäntöä vastaavasti edelleenkin aina ensisijaisesti esinekohtainen.
2. Palautusvelvollisuus täytetään omaisuuden arvon korvaamisella, jollei omaisuus ole tallella tai muusta syystä palautettavissa. Omaisuus ei ole tallella silloin, kun se on hävinnyt tai tuhoutunut tai luovutettu edelleen kolmannelle henkilölle (HE 102/1990 vp s. 22 ja 64).
3. Palautettavaksi tai korvattavaksi ei

§:n perusteella sen sijaan tule takaisinsaantivastaajan peräytyvästä oikeustoimesta saama etu tai hyöty. Omaisuudesta saatu tuotto tai hyöty voi sen sijaan tulla korvattavaksi takaisinsaantilain 17 §:ssä säädetyillä perusteilla (HE 102/1990 vp s. 22-23 ja 66-67). Tässä asiassa ei ole kuitenkaan vedottu takaisinsaantilain 17 §:ssä tarkoitettuihin seikkoihin eikä säännös siten tule sovellettavaksi.

1. Takaisinsaantilain perusteluissa on vielä lausuttu, että arvon korvauksen laskeminen määräytyy edelleen yleisten korvausoikeudellisten periaatteiden mukaan (HE 102/1990 vp s. 65).
2. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole ollut nimenomaisesti ratkaistavana, minkä ajankohdan mukaan arvon korvaus on

§:n 3 momentin nojalla määritettävä. Ratkaisuissa KKO 1997:177, KKO 2004:69 ja KKO 2004:77 arvon korvausta on kuitenkin tuomittu siten, että korvaus on määräytynyt omaisuudella peräytyvän oikeustoimen tai järjestelyn tekemisen hetkellä olleen arvon mukaan. 39. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2021:48 ottanut kantaa

§:n 1 ja 3 momentin tulkintaan katsoessaan, ettei takaisinsaantivastaajalla ole oikeutta täyttää 1 momentin mukaista palautusvelvollisuuttaan eikä 3 momentin mukaista korvausvelvollisuuttaan luovuttamalla konkurssipesälle velalliselta saatua omaisuutta vastaavia tavaroita. Ratkaisun perusteluissa (kohta 8) on lausuttu, että pykälän sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan palautuksen kohteena on vain nimenomaisesti velalliselta saatu omaisuus. Lain perusteluissa onkin erityisesti korostettu palautusvelvollisuuden esinekohtaisuutta. Korkein oikeus on jatkanut (kohta 9), että takaisinsaannilla voidaan peräyttää monenlaisia oikeustoimia ja järjestelyjä. Lainsäädännössä ennallistamisen ensisijaiseksi keinoksi on valittu luontoissuoritus, jolla voidaan kattaa erityyppisten varallisuusoikeuksien molemminpuolinen palauttaminen.

§:ssä mainitaan vain kaksi palauttamisvelvollisuuden toteuttamistapaa - saadun omaisuuden palauttaminen ja sen arvon korvaaminen - ja lainkohdassa säädetään niiden soveltamisedellytykset ja keskinäinen järjestys.

1. Edellä selostetut takaisinsaannin vaikutuksia koskevat säännökset perustuvat siis varallisuustilanteen ennalleen saattamisen ja esinekohtaisen eli luontoispalautuksen periaatteille. Tämän lähtökohdan kanssa johdonmukaista on, että arvonmääritys tulisi tehdä pääsääntöisesti takaisinsaantioikeudenkäynnin ajankohdan eli takaisinsaantihetken mukaan.
2. Vastaavanlainen kanta takaisinsaantihetken ratkaisevuudesta on omaksuttu myös Ruotsissa, jossa takaisinsaannista on konkurssin osalta säädetty olennaisilta osin samoin kuin Suomessa

§:ssä (ks. konkurslagen 4 kap. 14 §). Ruotsin korkein oikeus on osakeluovutuksen peräyttämistä koskevassa ratkaisussaan NJA 2010 s. 709 (kohta 8) katsonut, että omaisuuden arvon korvaus on määritettävä takaisinsaantiasian ratkaisuhetken mukaan, silloin kun se on mahdollista. 42. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että

§:n 3 momentin mukainen arvon korvaus määräytyy peräytyvän oikeustoimen kohteena olevalla omaisuudella takaisinsaantiasian ratkaisemisen hetkellä olevan arvon mukaan, mikäli arvon määrittäminen tällä tavoin on mahdollista. Arvon korvauksen määrittäminen tässä tapauksessa

1. Tässä asiassa takaisinsaannin kohteena on vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta koskeva lahjoitus. Esitetyn selvityksen perusteella vaihtovelkakirjalainassa on ollut kysymys X Oy:n johdon kannustin- ja sitouttamisjärjestelystä, jossa johdolla on ollut merkintäoikeus. Järjestelyn myötä johdolla on ollut mahdollisuus päästä hyötymään edullisesti osakkeiden mahdollisesta arvonnoususta. Kyseessä on siten johdon kannalta ollut osakkeiden lähtökohtaisesti edulliseen hintaan tapahtuvaan hankintaan tähtäävä järjestely. Tämä järjestelyn tarkoitus on myös tässä asiassa toteutunut.
2. Vaihtovelkakirjalaina on ollut merkittävissä jo merkintäoikeuden lahjoittamisen hetkellä. B on siten heti lahjoituksen jälkeen voinut merkitä lainan ja näin saada 100 000 markan arvoiset velkakirjat eli saatavat X Oy:ltä sekä mahdollisuuden myöhemmin velkakirjojen vaihtoon osakkeiksi. Tämä vaihto-oikeus on lainan ehtojen mukaan ollut käytettävissä vasta noin kuusi vuotta lahjoituksen jälkeen. Vaikka merkintähetken ja velkakirjojen osakkeisiin vaihdon välillä on ollut useita vuosia, Korkein oikeus katsoo, että vaihtovelkakirjalainan luonne huomioon ottaen palautusvelvollisuuden arvoa on perusteltua arvioida osakkeiden arvon perusteella. Merkittävin potentiaalinen taloudellinen etu on liittynyt juuri osakkeiden edulliseen hankintahintaan ja osakkeiden arvonnousuun. Muunlainen tulkinta johtaisi velkojien suojan kannalta epätyydyttävään lopputulokseen.
3. Kun X Oy on yhä edelleen toimiva yhtiö, osakkeen arvo on mahdollista arvioida takaisinsaantihetken mukaan. Edellä kohdassa 42 todetulla tavalla korvaus määräytyy tällaisessa tilanteessa omaisuuden takaisinsaantihetken arvon mukaan, eikä B:n osakkeista saaman myyntihinnan mukaisesti. Myyntihinta on ollut lahjoituksen kohteen sijaan tullutta omaisuutta.
4. A Oy on esittänyt arvon määrityksen perusteeksi X Oy:n tilinpäätöstietoja. Korkeimmassa oikeudessa yhtiö on katsonut, että takaisinsaantihetken mukaisena arvona tulee pitää viimeisimmän vahvistetun tilinpäätöksen perusteella tehdyn laskelman mukaista arvoa, jonka perusteella B:n korvausvastuun vähimmäismäärä on 831 000 euroa.
5. B on kiistänyt A Oy:n esittämän laskelman sillä perusteella, että A Oy oli myynyt X Oy:n osakkeet vuonna 2016 tappiollisesti, koska A Oy oli kaupan yhteydessä tehnyt sijoituksen X Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon (SVOP-sijoitus). Sijoitus ylitti arvoltaan selvästi X Oy:n osakkeiden kauppahinnan. Sijoituksella on ollut olennainen vaikutus osakkeiden arvoon osakekaupan jälkeen. Tämän seurauksena tilinpäätöstietojen mukaan määräytyvästä arvosta on vähennettävä SVOP-sijoituksen määrä, jolloin X Oy:n arvo muodostuu negatiiviseksi.
6. Korkein oikeus katsoo, että A Oy:n X Oy:n aiempana omistajana yhtiön osakkeiden kaupan yhteydessä tekemällä sijoituksella on tosiasiallisesti parannettu X Oy:n taloudellista tilannetta. Se, että kauppa on mahdollisesti ollut A Oy:lle tappiollinen, ei ole merkityksellinen seikka. Asiassa ei ole näytetty osakkeen arvoon vaikutetun sellaisilla epäasiallisilla järjestelyillä, joiden vaikutuksesta yhtiön tilinpäätöstiedosta ei saataisi luotettavaa kuvaa yhtiön tosiasiallisesta tilanteesta.
7. Mainituilla perusteilla osakkeiden takaisinsaantihetken mukaisena arvona on pidettävä A Oy:n esittämän laskelman mukaisesti 831 000 euroa. IV Sovittelu Sovellettava säännös ja sen tulkinta
8. Ulosottokaaren 3 luvun 84 §:n viittaussäännöksen nojalla sovellettavaksi tulevassa takaisinsaantilain 22 §:ssä säädetään, että muulle kuin konkurssipesälle takaisinsaannin johdosta tämän lain mukaan syntyvää velvollisuutta voidaan painavasta syystä sovitella.
9. Takaisinsaantilain perustelujen (HE 102/1990 vp s. 24 ja 50) mukaan sovittelusäännöksen tarkoituksena on erityisesti estää se, että vilpittömässä mielessä oleva takaisinsaantivastaaja voisi joutua takaisinsaannin johdosta kohtuuttomaan tilanteeseen. Kun takaisinsaantiperusteet ovat enimmäkseen objektiivisia, sovittelumahdollisuuden tarvetta korostaa erityisesti takaisinsaantiaikojen pidentyminen. Tilanteessa, jossa lahjailmoitusta ei ole tehty ja lahjoituksen täyttymisestä olisi kulunut ehkä jo lukuisia vuosia, lahjoitus peräytyy. Jos lahjoituksella ei ole tällöin mitään yhteyttä lahjanantajan konkurssiin, ja lahjan palauttaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen, palautusvelvollisuutta on mahdollista sovitella.
10. Sovittelun edellytyksiä arvioitaessa tulee ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, erityisesti oikeustoimen luonne ja ajankohta, vastaajan tietoisuus oikeustoimeen liittyvistä seikoista, vastaajan peräytyvästä oikeustoimesta saama hyöty samoin kuin se suhde, mikä vastaajan ja velallisen välillä vallitsee. Painava syy sovitella oikeustoimen peräytyessä syntyviä velvollisuuksia olisi erityisesti silloin, kun palautusvelvollinen joutuisi takaisinsaannin vuoksi huonompaan asemaan kuin jos peräytyvää oikeustointa ei olisi lainkaan tehty. Myös muunlaiset kohtuussyyt voivat olla painava syy sovittelemiseen. Sovittelu voi siten tulla kysymykseen esimerkiksi, jos palautusvelvollinen muutoin joutuisi taloudelliseen ahdinkoon. Vastaajan tehtävänä on näyttää, että sovitteluun on edellytykset (HE 102/1990 vp s. 70-71). Arviointi ja johtopäätös
11. Korkein oikeus toteaa, että sovittelusäännös voi tyypillisesti tulla sovellettavaksi lahjan takaisinsaannissa, kun lahjailmoituksen tekeminen on laiminlyöty ja kauan sitten annetun lahjan peräyttämistä koskeva takaisinsaantiaika ei ole tästä syystä kulunut lainkaan. Tässä tapauksessa lahjoituksista on kulunut takaisinsaantioikeudenkäynnin alkamiseen mennessä noin 17 ja 22 vuotta, mikä puoltaa sovittelua.
12. B on sovitteluvaatimuksensa tueksi vedonnut lisäksi siihen, että A Oy olisi X Oy:n siirronsaajana ollut tietoinen tarkoituksesta loukata lahjoituksilla C:n aikaisempia ulosottovelkojia. Korkein oikeus toteaa, että pelkkä velkojan tietoisuus lahjoituksesta ei ole merkinnyt velkojan tietoisuutta velkojien loukkaustarkoituksesta. Lahjoitus on voitu myös velkojia sitovasti tehdä, mutta se olisi edellyttänyt lahjailmoitusta velkojien etujen turvaamiseksi. Kun X Oy on tullut C:n velkojaksi vasta vuonna 2017, Korkein oikeus katsoo, että X Oy:n tietoisuudelle ei ole annettava merkitystä myöskään sovittelun edellytyksiä arvioitaessa.
13. B ei ole riitauttanut sitä, että hän on tiennyt lahjoitusten tarkoituksesta saattaa puolisonsa C:n omaisuutta tämän velkojien ulottumattomiin. B on saanut merkittävää hyötyä lahjoitusten myötä. Hän ei ole myöskään väittänyt, että hän joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin korvausvelvollisuutensa seurauksena. Lahjoitusten peräytymisestä seuraava täysimääräinen korvausvelvollisuus ei siten ole kohtuutonta.
14. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole painavaa syytä sovitella B:lle takaisinsaannin johdosta syntyvää velvollisuutta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. C:n B:lle vuonna 1996 tekemä X Oy:n vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden lahjoitus peräytetään ja B velvoitetaan luovuttamaan ulosottomiehelle edellä todetun lahjoitetun omaisuuden arvon korvauksena 831 000 euroa. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Pasi Pölönen. Esittelijä Kaisa Kuparinen (mietintö). Esittelijän mietintö Esittelijäneuvos Kuparinen: Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1-42 ja 50-56 osalta. Muilta osin Korkein oikeus lausunee seuraavaa. Arvon korvauksen määrittäminen tässä tapauksessa Peräytyvän lahjoituksen kohteena oleva omaisuus on siis vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeus. Kuten edellä kohdissa 1 ja 13 on selostettu, C on lahjoittanut B:lle sanotun oikeuden sen jälkeen, kun X Oy:ssä on 29.3.1996 päätetty vaihtovelkakirjalainan ottamisesta. B on merkinnyt 100 000 markan lainan sen merkintäaikana 1.4.-31.5.
15. Kuuden vuoden laina-aika on alkanut tuolloin merkintäajan päätyttyä. Laina-ajan viimeisten kahden kuukauden aikana 1.4.-31.5.2002 velkakirjat ovat olleet vaihdettavissa yhtiön osakkeiksi. B on tuolloin vaihtanut velkakirjansa 1 000 osakkeeseen, joiden nimellisarvo on ollut sama kuin velkakirjojen nimellisarvo eli 100 000 markkaa. B on myynyt osakkeet 1 856 290 euron kauppahinnalla edelleen 31.10.
16. X Oy on yhä tätä takaisinsaantiasiaa käsiteltäessä toimiva yhtiö. Esitetyn selvityksen perusteella vaihtovelkakirjalainassa on ollut kysymys X Oy:n johdon kannustinjärjestelmästä, jossa johto pääsee hyötymään edullisesti osakkeiden mahdollisesta arvonnoususta. B:lle sijoitus onkin ollut tuottoisa. X Oy:n arvon kehityksestä on riippunut, onko B:n kannattanut pitäytyä saamaan velkakirjojen pääoma vuotuisine korkoineen vai korkojen saamisen ohella vaihtaa velkakirjojen pääoma lopulta osakkeiksi. Jälkikäteen voidaan todeta, että B:n saamien osakkeiden arvonnousu on ollut merkittävän suuri ja B on muuttanut tämän arvonnousun rahaksi tehden voittoa 1 839 471,26 euroa. Toisaalta vaihtovelkakirjalainajärjestelyyn on sisältynyt myös riskiä, mikä B:lle olisi tarkoittanut viime kädessä velkakirjojen pääoman menettämistä. X Oy:n tilinpäätöstiedoista vuosilta 1996 ja 1997 ilmenee, että yhtiö on tehnyt liikevoittoa mutta ollut tappiollinen rahoitustuottojen ja -kulujen huomioon ottamisen jälkeen. Kummallakin tilikaudella X Oy on saanut huomattavassa määrin konserniavustusta, jonka myötä tilikaudet ovat olleet lopulta voitolliset. Samaan aikaan X Oy:n emoyhtiö Y Oyj on ollut yrityssaneerauksessa. Riidatonta on, että C on ollut ylivelkainen vuosina 1992-
17. Hänen velkansa ovat tuolloin olleet perittävinä ulosotossa. Vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden ja optio-oikeuksien lahjoittaminen B:lle onkin perustunut siihen, että C on tällä tavoin voinut saattaa omaisuuttaan velkojiensa ulottumattomiin. Siltä osin kuin A Oy on vedonnut siihen, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvonmääritys tulisi perustaa takaisinsaantihetken mukaiseen B:n saaman myyntivoiton määrään tai X Oy:n osakkeiden arvoon, Korkein oikeus todennee seuraavan. Lahjoitusjärjestelyn tarkoitus puoltaisi A Oy:n kannan ottamista lähtökohdaksi arvonmääritykselle, vaikka peräytyksen kohteena oleva omaisuus ei ole osakkeita eikä osakkeiden myynnistä saatu kauppahinta vaan vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeus.

§:n 3 momentin mukaista arvon korvausta määrättäessä takaisinsaantivastaajan vilpillisellä tai vilpittömällä mielellä ei kuitenkaan ole merkitystä. Lisäksi enemmän ja vähemmän sattumanvaraista on ollut, että järjestely on lopulta noin kymmenen vuotta lahjoituksen jälkeen osoittautunut hyvin tuottoisaksi ja ettei B ole joutunut takaisinsaantivastaajaksi jo aiemmin, kun otetaan huomioon C:hen kohdistunut pitkäkestoinen ulosottoperintä.

§:n 3 momentin perusteella korvattavaksi tuleekin vain peräytetyllä oikeustoimella saadun omaisuuden arvo, ei enempää eikä vähempää. Korvattavaksi ei siis tule myöskään saadun omaisuuden sijaan tulleen omaisuuden arvo (niin kutsuttu surrogaatti). Arvoa ei siten voida laskea B:n osakkeiden edelleenluovutuksesta saamaan kauppahintaan perustuen. Korkein oikeus kiinnittänee huomiota siihen, että vaihtovelkakirjalaina on ollut merkittävissä jo merkintäoikeuden lahjoittamisen hetkellä. B on siten heti lahjoituksen jälkeen voinut merkitä lainan ja näin saada 100 000 markan arvoiset velkakirjat eli saatavat X Oy:ltä. Lahjoitushetkellä B:llä ei sen sijaan ole ollut oikeutta velkakirjojen vaihtoon osakkeiksi. Tämän oikeuden hän on saanut vasta noin kuusi vuotta lahjoituksen jälkeen. Korkein oikeus katsonee, että koska vaihto-oikeutta osakkeiksi ei ole merkintäoikeuden lahjoitushetkellä ollut, arvon korvausta ei voida laskea osakkeiden arvon perusteella siitäkään huolimatta, että X Oy on toimiva yhtiö ja sen osakkeen arvo olisi määritettävissä takaisinsaantihetken mukaiseen arvoon (ks. KKO 2004:77 osakkeen arvon määrityksestä). Vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeutta ei ole ollut enää takaisinsaantioikeudenkäynnin aikaan olemassa, eikä sille voida siten laskea arvoa tämän ajankohdan mukaan. Korkein oikeus katsonee, että vaihtovelkakirjalainan merkintäoikeuden arvona on pidettävä, kun takaisinsaantihetken mukainen arvon määritys ei ole mahdollinen, lahjoitushetken arvoa. Se on velkakirjojen pääomaa vastaava 100 000 markkaa eli 16 820 euroa.