2025 false KKO:2025:101 A oli päättänyt huolehtia itse puolustuksestaan asiassa, jossa käräjäoikeus oli tuominnut hänet muun ohessa useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä 4 vuoden vankeusranga

§:n 3 momentti lisättiin lakiin eduskuntakäsittelyssä lakivaliokunnan ehdotuksesta. Lakivaliokunta piti yhtäältä periaatteellisesti tärkeänä pykälän 1 momentiksi ehdottamaansa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohtaa vastaavaa säännöstä siitä, että rikoksesta epäillyllä on niin halutessaan oikeus huolehtia itse omasta puolustuksestaan, mutta katsoi toisaalta, ettei syytetty aina kykene puolustautumaan henkilökohtaisesti, vaikka hänellä on siihen periaatteessa oikeus. Tällöin tuomioistuimen on viran puolesta huolehdittava siitä, että oikeudenkäynnin eri osapuolilla on tasavertaiset mahdollisuudet toimia oikeudenkäynnissä. (Ks. LaVM 17/1997 vp s. 7 - 8.)

1. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:32 katsonut, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti laiminlyödessään määrätä viran puolesta puolustajan vastaajalle, jolle oli vaadittu rangaistusta törkeästä veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta, väärennyksestä ja törkeästä petoksesta ja jota oli vaadittu suorittamaan vahingonkorvausta yli 60 000 euroa. Asian oikeudenkäyntiaineistosta ei ilmennyt, että vastaaja olisi suhtautunut kielteisesti puolustajan määräämiseen tai että hänelle olisi selvitetty hänen oikeutensa saada sellainen. Esillä olleet tosiasia- ja oikeuskysymykset olivat olleet laadultaan monimutkaisia. Vastaaja oli ilman avustajaa oikeudenkäynnissä vahingokseen tunnustanut suurimman osan niistä teoista, joista hänelle on vaadittu rangaistusta. Korkein oikeus katsoi, että vastaaja ei ollut selvästikään kyennyt yksin valvomaan etuaan asian käsittelyssä. (Kohdat 15-18.) Muu asiaan vaikuttava sääntely
2. Suomen perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista. Vakiintuneen käsityksen mukaan Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat ihmisoikeusvelvoitteet asettavat perustuslailla turvattujen oikeuksien vähimmäistason, jonka pohjalta kansallisia perusoikeuksia on tulkittava. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskee 6 artikla, jonka edellä mainitun 3 kappaleen c alakohdan mukaan jokaisen rikoksesta syytetyn vähimmäisoikeuksiin kuuluu oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Vastaava periaate on ilmaistu myös Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklassa.
3. Ihmisoikeussopimuksen määräykset eivät estä vastaajaa puolustautumasta itse niin halutessaan. Euroopan ihmisoike­ustuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu välttämättömäksi asettaa erityisiä vaatimuksia sen suhteen, missä olosuhteissa epäillyn tai syytetyn voidaan katsoa pätevästi luopuneen oikeudesta avustajaan. Luopumisen tulee olla yksiselitteistä ja vapaaehtoista sekä perustua riittävään tietoon ja ymmärrykseen sen merkityksestä (Esim. Simeonovi v. Bulgaria 12.5.2017, kohta 115 ja siinä mainitut ratkaisut).
4. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/48/EU oikeudesta käyttää avustajaa muun muassa rikosoikeudellisissa menettelyissä sisältää myös säännöksiä vastaajan oikeudesta avustajaan direktiivin tarkoittamissa menettelyissä sekä tästä oikeudesta luopumisesta ja luopumisen peruuttamisesta. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus käyttää avustajaa sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että hän voi käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että luovuttaessa muun muassa 3 artiklassa tarkoitetusta oikeudesta: a) epäilty tai syytetty on saanut suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä kyseisen oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista; ja b) luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäilty tai syytetty voi myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa ja että hänelle ilmoitetaan tästä mahdollisuudesta.
5. Direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä ja jäsenvaltiot voivat laajentaa direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi. Direktiivin ei ole katsottu edellyttävän

§:n muuttamista. (HE 99/2016 vp s. 4 ja 10.) Direktiivin 9 artiklan edellä selostettujen säännösten täytäntöönpanemiseksi esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 2 momentissa säädetään, että jos epäilty ei halua käyttää oikeuttaan avustajaan, esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa varmistettava, että epäillyllä on riittävät tiedot häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä, hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen ja oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Epäillylle on ilmoitettava, että hänellä on oikeus myöhemmin peruuttaa avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen. Arvioinnin lähtökohdat 17. Rikosasian vastaajalla on pääsääntöisesti

§:n 1 momentista ilmenevällä tavalla oikeus itse päättää siitä, kuinka hän järjestää puolustuksensa. Jos rikosasian vastaaja esiintyy oikeudenkäynnissä vailla oikeudellista apua, tuomioistuimen on kuitenkin oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden takaamiseksi riittävällä tavalla varmistuttava siitä, että vastaaja on tietoinen avustamiseensa liittyvistä oikeuksistaan, kuten mahdollisesta

§:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan pyytää puolustajan määräämistä, ja että hän ymmärtää tästä oikeudesta luopumisen mahdolliset seuraukset. Lisäksi oikeudesta luopumisen pitää tapahtua vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen on varmistuttava näistä seikoista kulloisetkin tapauskohtaiset erityispiirteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla ja riittävässä laajuudessa.

1. Jos vastaaja avustamistaan koskevista oikeuksista tietoisena ja niistä luopumisen seuraukset ymmärtäen vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti ilmaisee haluavansa huolehtia puolustuksestaan itse, luopuminen on katsottava päteväksi, eikä asian käsittely ilman että vastaaja saa oikeudellista apua lähtökohtaisesti loukkaa hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Arvioidessaan oikeudelliseen apuun turvautumista vastaajan on mahdollista ottaa harkinnassaan huomioon muun ohessa tästä aiheutuvat kustannukset, jotka voivat jäädä hänen kannettavakseen.
2. Tuomioistuimen on kuitenkin määrättävä puolustaja viran puolesta ja viime kädessä vastoin vastaajan tahtoa, jos

§:n 3 momentissa mainitut edellytykset täyttyvät. Nyt käsiteltävässä asiassa arviointi kohdistuu näistä edellytyksistä vastaajan kykenemättömyyteen puolustaa itseään (1 kohta) ja muuhun erityiseen syyhyn (4 kohta).

1. Vastaajan kykyä puolustaa itseään on arvioitava kokonaisharkinnan perusteella ottaen huomioon tapauskohtaiset erityispiirteet. Korkein oikeus toteaa, että arvioinnin lähtökohtana on asian laatu. Mitä ankarampi seuraamus rikoksesta on odotettavissa, sitä korostuneempaa on tarve varmistua vastaajan puolustautumismahdollisuuksien täysimääräisestä toteutumisesta. Merkitystä on ennen kaikkea rangaistusseuraamuksella, mutta arvioinnissa on annettava painoarvoa myös muille vaikutuksiltaan merkittäville oikeudellisille seuraamuksille. Vastaajan kykyä puolustaa itseään on harkittava ottaen huomioon myös se, millaisia oikeudellisia tai näytöllisiä kysymyksiä asiassa käsitellään. Merkitystä voi olla esimerkiksi sillä, onko vastaaja jo esitutkinnassa tunnustanut teon ja ovatko tapahtumat riidattomasti selvitettyjä.
2. Korkein oikeus toteaa edelleen, että myös vastaajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla voi olla merkitystä harkittaessa hänen kykyään puolustautua itse. Tämän kaltaiset seikat voivat olla pääteltävissä esimerkiksi teon laadusta tai muutoin ilmetä asiassa esitetystä selvityksestä. Edelleen vastaajan omalla osaamisella, kuten oikeudellisella osaamisella tai kielitaidolla, voi olla merkitystä arvioinnissa. Vastaajan aktiivisuus ja tapa osallistua asian käsittelyyn voi myös antaa viitteitä siitä, miten hän kykenee puolustamaan itseään. Esimerkiksi selkeän kirjallisen vastauksen toimittaminen ennen pääkäsittelyä voi puoltaa sellaista arviota, että vastaaja kykenee puolustamaan itseään, kun taas asiaan täysin passiivisesti suhtautuvan vastaajan kohdalla on herkemmin todettavissa, ettei hän kykene puolustamaan itseään asianmukaisella tavalla.
3. Puolustajan määräämiseen viran puolesta voi olla edellä käsitellyn kykenemättömyysperusteen lisäksi muu erityinen syy. Kysymys voi ensinnäkin olla siitä, että vastaajan oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen selvästi edellyttää puolustajan määräämistä, mutta kysymys ei ole muiden lainkohdassa lueteltujen edellytysten sanamuodon mukaisesta tilanteesta. Vastaajan omista kyvyistä riippumatta jo asian vakavuus ja mahdollisen seuraamuksen ankaruus itsessään voivat joissakin tilanteissa edellyttää puolustajan määräämistä viran puolesta. Harkintaan voivat lisäksi vaikuttaa myös muut kuin pelkästään vastaajan oikeusturvaan liittyvät seikat. Esimerkiksi prosessinjohdolliset ja käsittelyn häiriöttömän kulun varmistamiseen liittyvät syyt voivat yksittäistapauksessa edellyttää puolustajan määräämistä viran puolesta. Tämän asian arviointi
4. A:lla on ollut

§:n 2 momentin 1 kohdan nojalla oikeus pyynnöstään saada puolustaja käräjäoikeudessa. Hän ei kuitenkaan ole halunnut käyttää tätä oikeuttaan. Arvioitavaksi tulee siten ensiksi se, onko A pätevällä tavalla luopunut oikeudestaan puolustajaan.

1. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus on useaan kertaan ennen pääkäsittelyä ja vielä pääkäsittelyn alussa tilanteessa, jossa haastehakemukset ja asianomistajien korvausvaatimukset ovat olleet yhdessä käsiteltävinä ja asian laajuus tiedossa, kehottanut A:ta hankkimaan itselleen puolustajan. Käräjäoikeus on pääkäsittelyn pöytäkirjaan kirjatun mukaan varmistunut siitä, että A oli ymmärtänyt häntä kohtaan esitetyn rangaistusvaatimuksen vakavuuden ja korvausvaatimusten yhteismäärän. A oli tästä huolimatta ehdottomasti vastustanut puolustajan hankkimista.
2. Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden varmistuneen riittävällä tavalla siitä, että A on ymmärtänyt puolustajaa koskevan oikeuden sisällön ja siitä luopumisen mahdolliset seuraukset. Luopuminen kyseisestä oikeudesta on tapahtunut yksiselitteisesti, eikä asiassa ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi siihen, ettei luopuminen ole tapahtunut vapaaehtoisesti. A:n on näin ollen katsottava pätevästi luopuneen oikeudestaan pyytää puolustajan määräämistä

§:n 2 momentin nojalla. 26. Arvioitavaksi tulee seuraavaksi se, olisiko käräjäoikeuden kuitenkin tullut määrätä A:lle

§:n 3 momentin mukaisesti puolustaja viran puolesta, koska A ei ole kyennyt puolustamaan itseään tai koska puolustajan määräämiseen on ollut muu erityinen syy.

1. A on ollut syytettynä laajahkossa ja vakavassa rikoskokonaisuudessa, jossa on vaadittu ankaraa vankeusrangaistusta ja myös hänen vangitsemistaan. Pääkäsittelyn on ollut tarkoitus kestää viisi päivää, ja siinä on nimetty huomattava määrä todistelua. Nämä seikat puoltavat sitä johtopäätöstä, että A:n ei voitaisi katsoa olleen kykenevä riittävällä tavalla puolustamaan itseään.
2. A on kuitenkin ennen pääkäsittelyä toimittanut käräjäoikeudelle itse laatimansa kirjallisen vastauksen, jossa hän on kiistänyt haastehakemusten mukaiset teot ja vastustanut asianomistajien korvausvaatimuksia sekä ymmärrettävällä tavalla esittänyt kiistämisensä perusteet ja vetoamansa vaihtoehtoisen tapahtumienkulun. Vastauksen perusteella on ollut arvioitavissa, mitkä seikat asiassa ovat olleet riitaisia, eivätkä ratkaistavat kysymykset ole olleet asian laatuun nähden erityisen monimutkaisia. Vaikka asiassa on esitetty runsaasti syyttäjän todistelua, kysymys on kuitenkin ollut sisällöltään yksinkertaisesta kirjallisesta todistelusta ja asianomistajien kuulusteluista tehdyistä videotallenteista. A:n kiistäminen ei ole osaksikaan perustunut asianomistajien kertomusten uskottavuuden riitauttamiseen, eikä asiassa ole ollut tarpeen esimerkiksi kuulustella todistajia. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on hovioikeudelle antamassaan lausumassa katsonut, että pääkäsittely oli onnistuttu viemään läpi suuremmitta ongelmitta, ja A oli kyennyt lausumaan tarpeellisessa määrin kaikesta todistelusta. Korkein oikeus toteaa näiden seikkojen kokonaisuutena arvioiden osoittavan, että käräjäoikeus on huolimatta siitä, mitä edellisessä kohdassa on asian laadusta ja laajuudesta todettu, voinut katsoa A:n olevan kykenevä puolustamaan itseään.
3. Asiassa ei sen edellä kuvatusta vakavuudesta huolimatta ole ilmennyt myöskään erityistä syytä, jonka vuoksi puolustajan määrääminen viran puolesta olisi ollut esimerkiksi A:n oikeusturvan vuoksi tai oikeudenkäynnin asianmukaisen kulun turvaamiseksi välttämätöntä. Johtopäätös ja asian jatkokäsittely
4. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus ei ole menetellyt virheellisesti salliessaan A:n huolehtia itse omasta puolustuksestaan. Hovioikeuden ratkaisu on siten kumottava ja asian käsittelyä jatkettava hovioikeudessa. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Jussi Tapani, Pekka Pulkkinen ja Heli Melander. Esittelijä Kristian Sjöblom.