2026 false KKO:2026:17 A:n syyksi oli luettu törkeä huumausainerikos, josta hänet olisi lähtökohtaisesti tullut tuomita 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. A oli edistänyt rikoksensa selvittäm

§:n 3 kohdan perusteella. Lieventämisperusteen soveltaminen olisi oikeuskäytännön mukaan johtanut rangaistuksen alentamiseen vähintään neljänneksellä. Tällainen rangaistuksen lieventäminen olisi kuitenkin edellyttänyt törkeän huumausainerikoksen vähimmäisrangaistuksen alittamista. Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla katsottiin, ettei asiassa ollut rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä määrätä rangaistusta noudattaen rikoslain 6 luvun 8 §:n 2 momentissa säädettyä lievennettyä rangaistusasteikkoa. A:lle törkeästä huumausainerikoksesta tuomittua 1 vuoden vankeusrangaistusta ei alennettu. RL 6 luku 6 § 3 kohta RL 6 luku 8 § 1 mom 5 kohta Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Helsingin käräjäoikeuden tuomio 20.12.2023 nro 23/152440 Käräjäoikeus luki A:n syyksi 14.-21.6.2021 tehdyn törkeän huumausainerikoksen. A oli yhdessä B:n kanssa laittomasti ja levittämistarkoituksessa pitänyt hallussaan 150 grammaa amfetamiinia. B oli ostanut noin 50 grammaa amfetamiinia, minkä A ja B olivat yhdessä jatkaneet 150 grammaksi amfetamiinia, joka heidän oli ollut tarkoitus myydä eteenpäin. A oli kiinniotettaessa yrittänyt myydä 10 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuus oli ollut 19 painoprosenttia ja joka oli ollut peräisin mainitusta 150 gramman amfetamiinierästä. Teon kohteena oli ollut suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Käräjäoikeus totesi, että laskennallisesti keskimääräiseen 25 prosentin käyttövahvuuteen muunnettuna amfetamiinia olisi ollut 114 grammaa. Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti huomioon, että amfetamiinin pitoisuus oli ollut lähellä keskimääräisen pitoisuuden vaihteluvälin alarajaa. Amfetamiinia oli jatkettu, se oli tarkoitettu kokonaisuudessaan myyntiin ja sitä oli myös yritetty myydä 10 grammaa. Käräjäoikeus katsoi, että teosta tuli lähtökohtaisesti tuomita noin 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistus. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa tuli soveltaa

§:n 3 kohdan mukaista rikoksen selvittämisen edistämistä koskevaa rangaistuksen lieventämisperustetta, koska huumausaineen hallussapidon syyksilukeminen oli suurelta osin perustunut A:n tunnustukseen. Rangaistusasteikon lieventämiseen ei kuitenkaan ollut rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä ottaen huomioon asiassa kateisiin jäänyt huumausaine. Rangaistuksen lieventämisperusteen huomioon ottaen käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeän huumausainerikoksen vähimmäisrangaistukseen eli 1 vuodeksi vankeuteen. A:n aikaisempi rikollisuus huomioon ottaen vankeus tuomittiin ehdottomana. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Tatu Nissinen ja lautamiehet. Helsingin hovioikeuden tuomio 4.7.2024 nro 24/128542 A valitti hovioikeuteen vaatien rangaistuksen alentamista. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hovioikeus katsoi, että asiassa olisi lähtökohtaisesti edellytykset A:n rangaistuksen alentamiseen vähintään neljänneksellä rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan

§:n 3 kohdan lieventämisperusteen perusteella. Hovioikeus katsoi, että vaikka A oli tunnustanut laajemman huumausaine-erän hallussapidon ja levittämistarkoituksen kuin mistä häntä oli alkuun epäilty, yksin A:n pyrkimystä edistää rikoksensa selvittämistä ei voitu pitää sellaisena erityisenä syynä, jonka vuoksi rangaistus tulisi määrätä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa. Hovioikeuden mukaan säädetyn rangaistusasteikon soveltaminen merkitsisi tässä asiassa sitä, että rikoksen selvittämiseen perustuvan lieventämisperusteen rangaistusta alentava vaikutus olisi jonkin verran vähäisempi kuin mitä se oikeuskäytännössä oli vastaavissa tilanteissa ollut. A:lle tuomittava rangaistus olisi myös jossain määrin ankarampi kuin mitä hänelle tunnustamisoikeudenkäynnissä todennäköisesti tuomittaisiin ottaen huomioon, että hän oli tunnustanut syykseen luetun menettelyn esitutkinnan aikaisessa vaiheessa ja että syytteen teonkuvaus oli huumausaineen määrän osalta perustunut lähes yksinomaan hänen kertomaansa. Nämä seikat puhuivat lievennetyn rangaistusasteikon soveltamisen puolesta. Toisaalta hovioikeus totesi, ettei rangaistusasteikon lieventämistä koskevaa lainkohtaa ollut tarkoitettu sovellettavaksi siten, että sitä voitaisiin käyttää yleisesti keinona poiketa lain osoittamasta rangaistusasteikosta tilanteissa, joissa sovellettavaksi tulevan koventamis- tai lieventämisperusteen vaikutus rangaistusseuraamukseen matemaattisesti sovellettuna johtaisi rangaistusasteikosta poikkeamiseen. Hovioikeus totesi, että A:lle oli mitattu rangaistus törkeän huumausainerikoksen rangaistusasteikon alaosasta. A:lle lievennettyä asteikkoa soveltaen määrättävä rangaistus ei merkitsisi merkittävää lievennystä hänelle käräjäoikeudessa määrättyyn rangaistukseen nähden. Rangaistuksen mittaamista normaalia rangaistusasteikkoa soveltaen ei näistä syistä voitu pitää A:n kannalta kohtuuttomana. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden tavoite tai yhdenvertaisuusperiaate eivät muodostaneet yhdessäkään sellaista erityistä syytä, jonka vuoksi rangaistus tulisi

§:n 3 kohdan soveltumisen perusteella määrätä lievennettyä rangaistusasteikkoa soveltaen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Terhi Mattila ja Mirjami Paso sekä asessori Laura Kirvesniemi. Esittelijä Totti Hämäläinen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on luettu törkeä huumausainerikos hänen pidettyään yhdessä kanssavastaajan kanssa levittämistarkoituksessa hallussaan 150 grammaa amfetamiinia. A oli otettu kiinni tilanteessa, jossa hän oli yrittänyt myydä 10 grammaa amfetamiinia, jonka huumausainepitoisuus oli 19 painoprosenttia. A oli esitutkinnassa tunnustanut, että hän oli pitänyt yhdessä kanssavastaajan kanssa hallussaan yhteensä 150 grammaa amfetamiinia ja että hänen hallustaan löydetty 10 gramman amfetamiinimäärä oli peräisin mainitusta huumausaine-erästä. A:n hallusta löydetyn määrän ylittävä osa amfetamiinierästä oli jäänyt kateisiin.
2. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n syyksi luetusta teosta olisi lähtökohtaisesti tullut tuomita 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistus. Koska syyksilukeminen oli huumausaineen hallussapidon osalta perustunut suurelta osin A:n tunnustukseen, käräjäoikeus on soveltanut

§:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä huumausainerikoksesta säädettyyn vähimmäisrangaistukseen eli 1 vuoden vankeusrangaistukseen, joka on A:n aikaisempi rikollisuus huomioon ottaen tuomittu ehdottomana. Käräjäoikeus on katsonut, että asiassa ei ollut erityisiä syitä rangaistusasteikon alittamiseen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. 3. Korkein oikeus katsoo alempien tuomioistuinten tavoin, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tullut tuomita hänen syykseen luetusta teosta 1 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen ja että hänelle tuomittavan rangaistuksen mittaamisessa on sovellettava

§:n 3 kohdan mukaista lieventämisperustetta. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden arvion, että lähtökohtaisesti asiassa olisi lieventämisperusteen soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaiset edellytykset alentaa A:lle tuomittavaa rangaistusta vähintään neljänneksellä.

1. Korkeimmassa oikeudessa on tämän jälkeen kysymys siitä, tuleeko A:lle tuomittua rangaistusta rangaistusasteikon lieventämistä koskevan rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla alentaa alle törkeän huumausainerikoksen vähimmäisrangaistuksen. Rangaistusasteikon lieventämistä koskeva sääntely
2. Rikoslain 6 luvun 2 §:n mukaan rangaistus määrätään noudattaen rikoksesta säädettyä rangaistusasteikkoa. Rangaistusasteikosta voidaan poiketa siten kuin saman luvun 8 ja 8 a §:ssä säädetään. 6.

§:ssä säädetään perusteista, joilla rangaistusta voidaan lieventää rangaistusasteikon sisällä. Pykälän 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. 7.

§:n 3 kohdan mukaisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista rikoksentekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Kuten lain esitöissä on todettu, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

1. Luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos siihen on luvun 6 tai 7 §:ssä mainituilla tai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuomiossa mainittavia erityisiä syitä. Pykälän 2 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta pykälän 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän.
2. Voimassa oleva rangaistusasteikon lieventämistä koskeva pykälä on säädetty 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003). Aikaisemmin asiasta säädettiin rikoslain 3 luvun 5 §:n 2 momentissa (613/1974). Sen mukaan jos rangaistussäännöksessä oli säädetty vankeudelle erityinen vähimmäisaika, tuomioistuin sai, ellei yleinen etu muuta vaatinut, erityisistä syistä, jotka oli mainittava tuomiossa, tuomita vähimmäisaikaa lyhyempään rangaistukseen tai, milloin ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta määräajaksi ei ollut säädetty, tuomita sakkoon.
3. Kohdassa 9 selostettua aiempaa säännöstä koskevissa lain perusteluissa todettiin, että kohtuuttomien rangaistusten estäminen myös sellaisissa tapauksissa, joissa tuomitsematta jättämistä ei voida käyttää, edellytti, että rikoslakiin sisällytetään säännös, joka oikeuttaa tuomioistuimen menettelemään säännöksessä sanotulla tavalla. Lain perusteluiden mukaan säännöstä oli käytettävä vain silloin, kun lievimmänkin asteikon mukaisen rangaistuksen tuomitseminen ei vastaisi yleistä käsitystä teon vahingollisuudesta tai kun rikoksentekijän henkilökohtaiset ominaisuudet tai olot ovat huomattavan poikkeukselliset. Säännöstä soveltaessaan tuomioistuimella oli kuitenkin vapaampi harkintavalta kuin päättäessään rangaistukseen tuomitsematta jättämisestä. (HE 23/1972 vp s. 4-5.)
4. Nykyisin voimassa olevan rikoslain 6 luvun 8 §:n säätämiseen johtaneissa lain esitöissä on todettu, että pykälässä säädetyt perusteet vastaavat pienin poikkeuksin tuolloin voimassa olleita vähentämisperusteita ja asteikosta poikkeamista koskevaa säännöstä (HE 44/2002 vp s. 24 - 25). Pykälän 1 momentin 5 kohdassa on viitattu

ja 7 §:ssä mainittuihin lieventämisperusteisiin, joiden vaikutuksesta asteikon sisällä on säädetty mainituissa pykälissä. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan luonteensa puolesta nämä syyt ovat sellaisia, että ne voivat perustella myös vastuusta vapauttamisen tai tuomitsematta jättämisen, minkä vuoksi on perusteltua säätää väliin jääväksi mahdollisuudeksi mahdollisuus tuomita säädettyä rangaistusta lievempään seuraamukseen. Momentin 5 kohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä voi lain perusteluiden mukaan olla käsillä muun muassa silloin, kun liikutaan rikoksen yleisten vastuuedellytysten toteutumisen raja-alueella. Esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa passiiviseksi jättäytyneen tekijän menettely hädin tuskin on ylittänyt rangaistavalle laiminlyönnille asetetut edellytykset ja jossa teon hyväksyttävät piirteet tekevät siitä lähes oikeudenmukaisen. (HE 44/2002 vp s. 203.) Rangaistuksen määräämisestä tunnustamisoikeudenkäynnissä 12. Vuoden 2015 alusta voimaan tulleen rikoslain 6 luvun 8 a §:n 1 momentin mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos tekijä on myötävaikuttanut rikoksensa selvittämiseen siten kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 10 ja 10 a §:ssä ja 5 b luvussa sekä esitutkintalain 3 luvun 10 a §:ssä säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan tekijälle saa tällöin tuomita enintään kaksi kolmannesta rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Sillä, että pykälässä säädetään suuremmasta lievennyksestä kuin rikoslain 6 luvun 8 §:ssä, on lain esitöiden mukaan pyritty siihen, että syyteneuvottelu ja tunnustamisoikeudenkäynti olisivat vastaajan kannalta varteenotettava vaihtoehto tavalliseen rikosprosessiin verrattuna (HE 58/2013 vp s. 37). 13.

§:n 3 kohtaa tai 8 §:ää ei ole muutettu syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevan lainsäädännön säätämisen yhteydessä. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisukäytännössään ottanut huomioon vastaajalle tunnustamisoikeudenkäynnissä rikoslain 6 luvun 8 a §:n mukaan tulevan rangaistuksen alennuksen arvioidessaan

§:n 3 kohdassa säädetyn lieventämisperusteen vaikutusta rangaistuksen mittaamiseen rangaistusasteikon sisällä (ks. KKO 2023:19, kohta 11 ja siinä mainitut ratkaisut). Korkein oikeus on pitänyt yhdenvertaisuuden kannalta tärkeänä sitä, ettei vastaajan asiallisesti samanlainen toiminta rikoksen selvittämiseksi johda merkittävästi erilaiseen rangaistukseen pelkästään sillä perusteella, onko asiaa käsitelty tunnustamisoikeudenkäynnissä vai ei. Tästä on katsottu seuraavan, että rikoksen selvittämistä koskevan lieventämisperusteen vaikutus voi yksittäistapauksessa olla samaa suuruusluokkaa kuin rangaistuksen alennus tunnustamisoikeudenkäynnissä. (KKO 2023:19, kohta 13.) Korkein oikeus on toisaalta vastaavasti katsonut, ettei tunnustamisoikeudenkäynnissä määrättyjen rangaistusten tule liiallisesti poiketa rangaistuksista, joita vastaavista rikoksista tuomittaisiin tavallisessa rikosprosessissa (KKO 2018:23, kohta 36). Rangaistusasteikon lieventämistä koskeva Korkeimman oikeuden arviointi 14. Korkein oikeus toteaa, että rangaistuksen määräämisen lähtökohtana on sovellettavassa rangaistussäännöksessä säädetty rangaistusasteikko. Rangaistusasteikot ovat yleensä niin laajoja, että niitä voidaan soveltaa vakavuudeltaan hyvin erilaisiin tekoihin. Rikoksen selvittämisen edistäminen on ensisijaisesti otettava huomioon lieventämällä rangaistusta rangaistusasteikon sisällä

§:n 3 kohdan nojalla. Rikoksen selvittämisen edistäminen voi kuitenkin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella johtaa myös rangaistuksen määräämiseen lievennetyltä rangaistusasteikolta, mutta tämä edellyttää säännöksen mukaan sitä, että siihen on erityisiä syitä. 15. Lainsäädäntöhistoriasta ja esitöistä ilmenevin tavoin viimeksi mainitulla säännöksellä pyritään kohtuuttomien rangaistusten estämiseen. Säännöksen tarkoituksena on ollut mahdollistaa rangaistusasteikon lieventäminen tilanteissa, joissa rangaistuksen tuomitseminen rikoksesta säädetyltä rangaistusasteikolta johtaa kohtuuttoman ankaraan rangaistukseen, mutta rangaistukseen tuomitsematta jättämisen edellytykset eivät täyty. Säännöksessä mainittu lisäedellytys ”erityisiä syitä” osoittaa jo sinänsä, että säännöksen soveltamiskynnys on tarkoitettu selvästi korkeammaksi kuin rangaistuksen lieventämisen kynnys

§:n perusteella. 16. Rikoslain 6 luvun 8 §:n säätämisen jälkeen on säädetty syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskevasta menettelystä sekä siitä, että asian käsittely tässä menettelyssä merkitsee aina rangaistuksen määräämistä erityiseltä lievennetyltä rangaistusasteikolta.

§:n 3 kohdan lieventämisperustetta koskevassa oikeuskäytännössä on kohdasta 13 ilmenevin tavoin otettu huomioon syyteneuvottelua ja tunnustamisoikeudenkäyntiä koskeva sääntely ja pidetty yhdenvertaisuuden kannalta tärkeänä, ettei vastaajan asiallisesti samanlainen toiminta rikoksen selvittämiseksi johda merkittävästi erilaiseen rangaistukseen pelkästään sillä perusteella, onko asiaa käsitelty tunnustamisoikeudenkäynnissä vai ei. Korkeimman oikeuden aikaisemmat ratkaisut ovat kuitenkin koskeneet rangaistuksen lieventämistä rangaistusasteikon sisällä, eikä niistä siten voi tehdä suoria johtopäätöksiä rangaistusasteikon lieventämisen suhteen.

1. Vastaajien yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta voidaan pitää ongelmallisena rikoslain 6 luvun sääntelyä, jonka mukaan luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohtaan perustuva rangaistusasteikon lieventäminen tavanomaisessa rikosasian oikeudenkäynnissä edellyttää erityisiä syitä, vaikka luvun 8 a §:ssä säädetään rangaistusasteikon automaattisesta lieventämisestä silmällä pitäen periaatteessa samankaltaisia vastaajan rikoksensa selvittämiseen perustuvia, mutta tunnustamisoikeudenkäynnissä käsiteltäviä tapauksia. Kysymys on kuitenkin lain nimenomaisiin säännöksiin perustuvasta lainsäätäjän ratkaisusta, eikä lakia tulkitsemalla ole mahdollista päätyä siihen, että rikoksen selvittämisen edistäminen voisi luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla johtaa rangaistusasteikon lieventämiseen ilman, että käsillä on erityisiä syitä.
2. Korkein oikeus katsoo säännöksen tarkoituksen huomioon ottaen, että erityisten syiden olemassaoloa on arvioitava tapauskohtaisesti. Tällaisena erityisenä syynä ei lähtökohtaisesti voida pitää yksinomaan sitä, että rangaistusasteikon alaosasta mitattavan rangaistuksen suhteellinen lievennys voi jossain tapauksissa jäädä vähäisemmäksi kuin ylempää asteikolta mitattavan rangaistuksen lievennys. Arvioinnissa keskeistä on se, johtaako rangaistuksen tuomitseminen säädetyltä rangaistusasteikolta kyseisessä yksittäistapauksessa kohtuuttoman ankaraan rangaistukseen teko ja sen selvittäminen huomioon ottaen. Tässä arviossa voidaan huomiota kiinnittää muun ohella siihen, onko ja missä määrin rikoksen selvittämistä voitu ottaa huomioon rangaistusasteikon sisällä. Arviointi tässä tapauksessa
3. Kuten edellä kohdassa 3 on todettu, asiassa olisi lieventämisperusteen soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaiset edellytykset A:lle tuomittavan rangaistuksen alentamiseen vähintään neljänneksellä eli käytännössä todennäköisesti noin neljällä kuukaudella, jos törkeän huumausainerikoksen rangaistusasteikko tämän mahdollistaisi.
4. A:n syyksi luetusta teosta on mitattu rangaistus törkeän huumausainerikoksen asteikon alaosasta. Rikoksen selvittäminen on voitu ottaa huomioon rangaistusasteikon sisällä alentamalla rangaistusta kahdella kuukaudella. Pelkästään siitä seikasta, että tämä rangaistuksen lievennys jää jonkin verran vähäisemmäksi kuin oikeuskäytännön mukainen tyypillinen

§:n 3 kohdan nojalla rangaistusasteikon sisällä rangaistuksesta tehtävä suhteellinen lievennys, ei seuraa, että törkeän huumausainerikoksen 1 vuoden vähimmäisrangaistusta olisi pidettävä kohtuuttoman ankarana A:n syyksi luetusta teosta rikoksen selvittäminenkin huomioon ottaen. Näin ollen rangaistusasteikon alittamiseen ei ole rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Tuomo Antila, Juha Mäkelä ja Heli Melander. Esittelijä Laura Stenberg.