KKO/2026/19
2026 false KKO:2026:19 Asianomistaja oli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta, mutta ei ollut esittänyt tuolloin korvausvaatimuksia. Käräjäoikeudessa asianomistaja yhtyi syyttäjän syytteeseen ja vaati vahingonkorvausta vastaajalta. Asianomistaja vaati hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä ja katsoi viivästyksen alkaneen jo esitutkinnasta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa tuli ottaa huomioon myös aika, joka oli kulunut asian käsittelyyn esitutkinnassa siitä alkaen, kun asianomistaja oli ilmoittanut vaativansa rangaistusta. (Ään.) Ks.
KKO:2020:2 HyvitysL 5 § 1 mom 3 kohta Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 30.10.2023 nro 23/142974 Pahoinpitelyä koskevan asian asianomistaja A vaati käräjäoikeudessa, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa. A katsoi, että oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika oli alkanut 30.10.2019, jolloin häntä oli kuulusteltu esitutkinnassa.
Käräjäoikeus totesi, että A oli esitutkinnassa ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta ja toimittavansa mahdollisen korvausvaatimuksensa käräjäoikeudelle. Näin ollen A ei ollut vielä esitutkinnassa ottanut kantaa siihen, tuleeko hän esittämään asiassa korvausvaatimuksia. Käräjäoikeus katsoi oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettavan ajan alkaneen 2.5.2023, kun A oli toimittanut vaatimuskirjelmänsä käräjäoikeudelle. Asia oli ratkaistu käräjäoikeuden tuomiolla 30.10.2023. Käräjäoikeus katsoi, ettei oikeudenkäynti ollut kestänyt kohtuuttoman pitkään, ja hylkäsi hyvitysvaatimuksen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jaana Lehto.
Helsingin hovioikeuden tuomio 17.4.2024 nro 24/116514 A valitti viivästymishyvityksen osalta hovioikeuteen.
Hovioikeus totesi, että hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä voi rikosasiassa vaatia asianomistaja, jolla on rangaistus- tai korvausvaatimus. Viivästymistä arvioitaessa oikeudenkäynnin keston katsotaan asianomistajan kohdalla alkavan siitä, kun asianomistaja on esitutkinnassa ilmoittanut esittävänsä asiassa vaatimuksia. Hovioikeus katsoi A:n esittäneen esitutkinnassa oikeudenkäynnin viivästymisen arvioinnin kannalta merkityksellisiä vaatimuksia niin, että oikeudenkäynnin keston oli katsottava alkaneen jo kuulustelusta 30.10.2019.
Asian käsittely esitutkinnassa oli kestänyt noin 2 vuotta 3 kuukautta eli varsin pitkään. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei asian kokonaiskäsittelyaikaa voitu pitää niin pitkänä, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa olisi loukattu.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Mirjami Paso ja Antto Orasmaa sekä asessori Noora Suokas.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa.
A toisti valituksessaan oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan vaatimuksensa.
Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
A antoi häneltä syyttäjän vastauksen johdosta pyydetyn lausuman.
Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. A:ta on kuultu 30.10.2019 esitutkinnassa epäillyn pahoinpitelyn asianomistajana. Hän on ilmoittanut kuulustelussa vaativansa epäillylle rangaistusta. Hän on ilmoittanut myös, ettei hän vielä tiennyt, vaatiiko hän asiassa korvausta, mutta että hän toimittaa mahdollisen korvausvaatimuksen viimeistään oikeuteen, kun asiaa käsitellään. Esitutkintapöytäkirja on valmistunut 3.2.2022.
Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevat säännökset 5. Asianosaisen oikeudesta saada valtion varoista hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy, säädetään oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetussa laissa (hyvityslaki).
Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa on poikettu hyvityslain 5 §:n 1 momentin säännösten sanamuodosta 10. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2020:2 poikennut hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuodosta arvioidessaan sitä, oliko asianomistajan korvausvaatimuksen käsittely viivästynyt. Ratkaisussa oikeudenkäynnin keston on katsottu alkaneen siitä, kun asianomistaja oli esitutkinnassa ilmoittanut esittävänsä vahingonkorvausvaatimuksen. Ratkaisu on perustunut keskeisesti siihen, että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännöksen on todettu olevan ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Siten säännös oli Korkeimman oikeuden mukaan ristiriidassa myös hyvityslain 4 §:n 2 momentin kanssa, jonka mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Korkein oikeus on ratkaisussa viitannut siihen, että perustuslain 22 § velvoittaa valitsemaan mahdollisista lain tulkintavaihtoehdoista ihmis- ja perusoikeudet parhaiten turvaavan vaihtoehdon, ja pitänyt perusteltuna tulkita hyvityslain säännöksiä siten, että ne eivät estä ottamasta asianomistajan osalta oikeudenkäynnin kestona huomioon jo vaatimusten vireille tuloa tuomioistuimessa edeltänyttä esitutkintavaihetta. (KKO 2020:2, kohdat 21-25.) 11. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2025:95 vastaavalla tavalla poikennut hyvityslain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodosta. Ratkaisussa on ollut kysymys oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan arvioimisesta tilanteessa, jossa asianosaisen oikeus korvaukseen ratkaistiin ensi vaiheessa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa lunastustoimituksessa, jossa annetusta ratkaisusta vasta voitiin hakea muutosta valittamalla maaoikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan (kohdat 14-15) tällaisessa asiassa hyvityslain 5 §:n tulkitseminen sen 1 momentin 1 kohdan sanamuodon perusteella siten, että oikeutta lunastuskorvaukseen koskevan oikeudenkäynnin katsottaisiin alkaneen vasta asian vireilletulosta maaoikeudessa, olisi johtanut selvään ristiriitaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta koskevan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa. Ristiriita ihmisoikeussopimuksen ja sen tulkintakäytännön ja toisaalta hyvityslain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodon välillä oli mahdollista välttää siten, että hyvityslain 5 §:n säännöksiä tulkittiin yhdessä lain 4 §:n 2 momentin kanssa. Korkein oikeus on katsonut, että oikeudenkäynnin viivästymistä lunastuskorvauksen osalta oli asiassa arvioitava siitä ajankohdasta lähtien, jolloin asia oli lunastustoimituksessa muuttunut riitaiseksi.
Onko A esittänyt korvausvaatimuksen esitutkinnassa?
Voiko pelkästään rangaistusta vaatineella asianomistajalla olla oikeus hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella?
Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika rangaistusvaatimuksen esittäneen asianomistajan osalta 20. Asianomistajan korvausvaatimusta koskevan ratkaisun KKO 2020:2 oikeudelliset perusteet eivät sovellu sellaisinaan asianomistajan rangaistusvaatimukseen, koska se ei pääsääntöisesti kuulu ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalaan (ks. suuren jaoston ratkaisu asiassa Fabbri ym. v. San Marino, 24.9.2024, kohdat 78 ja 84-93). Nyt ratkaistavana on, miten hyvityslain sääntelyä oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavasta ajasta on tulkittava rangaistusvaatimuksen esittäneen asianomistajan osalta.
Oikeudenkäynnin keston arviointi tässä asiassa 27. Oikeudenkäynnin keston alkuhetkenä tässä asiassa on pidettävä asianomistaja A:n kuulustelua 30.10.2019, jolloin hän on ilmoittanut vaativansa rikoksesta epäillylle rangaistusta. Poliisi on kuullut yhtä todistajaa 12.11.2019. Tämän jälkeen poliisi on pyytänyt 25.2.2021 lääkärinlausuntoa epäiltyjen tekojen vaikutuksista asianomistajaan ja kuullut rikoksesta epäiltyä 5.11.2021. Lääkärinlausunto on toimitettu poliisille 21.1.2022. Esitutkinta on päätetty 3.2.2022, ja syyte on tullut vireille käräjäoikeudessa 28.6.2022. Käräjäoikeuden pääasian osalta lainvoimaiseksi jäänyt tuomio on annettu 30.10.2023.
Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.
Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor (eri mieltä), Tuomo Antila, Lena Engstrand (eri mieltä), Eva Tammi-Salminen ja Pasi Pölönen (eri mieltä). Esittelijä Jenna Mansikkamäki (mietintö).
Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Mansikkamäki:
Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1-17 ja 19-20 osalta. Kohdan 20 jälkeen esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavaa:
Hyvityslain säätämisen tavoitteena on ollut parantaa asianosaisten oikeusturvaa sekä panna täytäntöön ihmisoikeussopimuksesta ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä aiheutuvat velvoitteet. Lailla on luotu jälkikäteinen oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä oikeudenkäynnin viivästymistä vastaan. (HE 233/2008 vp s. 1 ja 14.) Hyvityslain 4 §:n 2 momenttiin on säädetty velvollisuus ottaa viivästymistä arvioitaessa huomioon ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, koska näin voidaan ottaa huomioon myös ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön myöhempi kehitys. Lain perusteluissa on todettu tarkoituksena olevan, että viivästymistä arvioidaan vastaavasti kuin ihmisoikeustuomioistuimessa, toisin sanoen, että oikeudenkäynti on lain mukaan viivästynyt niissä tapauksissa, joissa se on myös ihmisoikeussopimuksen mukaan viivästynyt. (HE 233/2008 vp s. 23-24.) Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa asianomistajan vaatimuksen vireilletulosta tuomioistuimessa. Tämä sääntelyratkaisu eroaa momentin 2 kohdassa rikosasian vastaajan osalta säädetystä, jossa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika ulotettiin käytännössä esitutkintaan. Mainitun 5 §:n perustelujen mukaan säännös vastaa ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä. Ihmisoikeussopimuksen kannalta oikeudenkäynti saattaa alkaa jo aikaisemmin kuin kansallisen prosessilain mukaan. (HE 233/2008 vp s. 24-25.) Korkein oikeus todennee, että sääntelyratkaisu ja esityöt osoittavat lainsäätäjän tarkoituksena olleen, että oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika ulotetaan varsinaista oikeudenkäyntiä edeltäviin vaiheisiin vain siltä osin kuin ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön on katsottu sitä edellyttävän. Korkeimman oikeuden edellä kohdissa 10 ja 11 selostetuissa ratkaisuissa KKO 2020:2 ja KKO 2025:95 hyvityslain 5 §:n sanamuodon ohittaminen onkin perustunut ristiriitaan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa ja siten lain 4 §:n 2 momentin kanssa.
Edellä kohdasta 20 ilmenevällä tavalla ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale, jonka mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa, ei pääsääntöisesti anna suojaa asianomistajan esittämälle rangaistusvaatimukselle. Ihmisoikeussopimuksesta ja sitä koskevasta ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei siten ole vastaavasti kuin ratkaisuissa KKO 2020:2 ja KKO 2025:95 johdettavissa perustetta hyvityslain 5 §:n sanamuodon sivuuttamiselle.
Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännös velvoittaa tuomioistuimen valitsemaan perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellaisen, joka parhaiten edistää ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista. Tuomioistuimen on pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen laintulkintaan käyttäessään yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa ja noudattaessaan ihmisoikeusvelvoitteiden asettamia vaatimuksia. Tulkinnan mahdollisuudet vaihtelevat muun muassa säännöksen yksityiskohtaisuuden, joustavuuden ja oikeudenalan mukaan. Kiellettyä on ainakin lain sanamuodon vastainen tulkinta, joka muuttaa säännöksen keskeisen sisällön lainsäätäjän ilmaisemasta tarkoituksesta poikkeavaksi. (Ks. esim. KKO 2015:14, kohdat 29 ja 36 sekä KKO 2021:42, kohta 8 ja KKO 2024:20, kohta 25 ja niissä viitatut ratkaisut.) Korkein oikeus todennee, että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohta on sanamuodoltaan täsmällinen ja lain esitöidenkin valossa yksiselitteinen. Korkein oikeus katsonee, että säännös ei mahdollista sellaista perusoikeusmyönteistä tulkintaa, jonka mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettavan ajan voitaisiin lain selvästä sanamuodosta poiketen katsoa alkaneen jo esitutkinnassa.
Perustuslain 106 §:n mukaan jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että ristiriita on ilmeinen eli perustuslakivaliokunnan toteamin tavoin selvä ja riidaton ja siksi helposti havaittavissa eikä esimerkiksi oikeudellisena kysymyksenä tulkinnanvarainen. Mahdollisen ristiriidan olemassaoloa arvioitaessa merkitystä on perustuslakivaliokunnan kulloinkin kysymyksessä olevan lain säätämisvaiheessa antamalla lausunnolla. (PeVM 10/1998 vp s. 31.) Kansallisessa lainsäädännössä asianomistajalle on säädetty oikeus vaatia tuomioistuimessa rangaistusta rikoksen tekijälle. Asianomistajan syyteoikeus on kuitenkin syyttäjän syyteoikeuteen nähden toissijainen ja asianomistajan esitutkinnassa esittämä rangaistusvaatimus on oikeudelliselta luonteeltaan syyttämispyyntö, joka on eräiden rikosten kohdalla syytteen nostamisen edellytys. Syyttäjän nostettua syytteen asianomistajan ei ole välttämätöntä osallistua oikeudenkäyntiin vaatimalla rangaistusta, vaikka hänelle onkin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n 3 momentissa säädetty muun ohessa oikeus tällöinkin yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan esittämään syytteeseen. Asianomistaja voi jättäytyä rikosoikeudenkäynnin ulkopuolelle tilanteessa, jossa syyttäjä toimii hänen syyttämispyyntönsä mukaisesti nostamalla syytteen, eikä hänellä tällöin ole hyvityslain nojalla oikeutta korvaukseen oikeudenkäynnin viivästymisestä. Toisaalta asianomistaja voi mainitun 1 luvun 14 §:n 3 momentin mukaisesti hakea muutosta asiassa annettuun ratkaisuun siitä riippumatta, onko hän käyttänyt asiassa puhevaltaa ja hänellä on saman luvun 15 §:n 1 momentin nojalla ottaa ajaakseen syyte, jonka syyttäjä tai toinen asianomistaja on peruuttanut. Asianomistaja voi näin ollen osallistua oikeudenkäyntiin myös sen myöhemmissä vaiheissa.
Korkein oikeus katsonee, että asianomistajan syyteoikeuden toissijaisuus ja sitä koskeva sääntelykokonaisuus jossain määrin puoltaa hyvityslaissa tehtyä sääntelyratkaisua siitä, että oikeudenkäynnin kesto rangaistusta vaatineen asianomistajan kohdalla lasketaan alkavaksi vasta siitä, kun asianomistaja on oikeutettu ja myös tosiasiallisesti ryhtyy käyttämään omaa syyteoikeuttaan tuomioistuimessa. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2023:26 (kohta 6) todennut, niin viivästymishyvityksessä on asiallisesti kysymys oikeudenkäynnissä esitettyjen vaatimusten käsittelyn viivästymisestä aiheutuneen haitan hyvittämisestä. Toisaalta asianomistajan syyteoikeuden ollessa edellä todetuin tavoin syyttäjän syyteoikeuteen nähden toissijainen, esitutkinnan kesto vaikuttaa väistämättä myös asianomistajan oikeuteen saada rangaistusvaatimuksensa käsitellyksi tuomioistuimessa ilman aiheetonta viivytystä, mikä yhdessä rikosasian asianosaisten yhdenvertaisuuden kanssa puoltaisi sitä, että esitutkinnan kesto otettaisiin huomioon oikeudenkäynnin kestossa viivästymishyvitystä arvioitaessa.
Perustuslain 22 §:ssä julkiselle vallalle säädetty velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen korostaa pyrkimystä perusoikeuksien aineelliseen turvaamiseen (HE 309/1993 vp s. 75). Hyvityslaki ei itsessään rajoita asianomistajan perustuslain 21 §:ssä turvattua oikeutta saada asiansa käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä oikeudenkäynnissä tai muussakaan viranomaisessa. Kysymys on laista, joka säätää tämän perusoikeuden loukkauksen jälkikäteisestä hyvittämisestä oikeudenkäynnin osalta. Vaikka selvää on, että perusoikeusloukkauksen hyvittäminen jälkikäteen tekee perusoikeuksien tarjoamaa suojaa tehokkaaksi, Korkein oikeus todennee, ettei mainittu perustuslain säännös ainakaan selvästi sisällä millekään taholle velvollisuutta perusoikeusloukkauksen jälkikäteiseen hyvittämiseen tai perusoikeusloukkauksen kohteelle vastaavasti oikeutta rahalliseen hyvitykseen loukkauksen johdosta.
Perustuslakivaliokunta ei ole hyvityslakia säädettäessä kiinnittänyt huomiota siihen, että esitutkintavaihe on rikosasian asianomistajan kohdalla rajattu oikeudenkäynnin keston ulkopuolelle oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa.
Korkein oikeus katsonee, ettei hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohta, jossa oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika on rajattu alkamaan vaatimuksen esittämisestä tuomioistuimessa, ole ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa niin, että säännös tulisi perustuslain 106 §:n nojalla jättää käsillä olevassa asiassa soveltamatta.
Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaisesti julkisen vallan käytön ja siten myös tuomioistuinten lainkäytön tulee perustua lakiin. Säännös estää poikkeamasta hyvityslain selvästä sanamuodosta tilanteessa, jossa hyvityslaki soveltuu asian arviointiin eikä perustuslain 106 §:stä edellä todetuin tavoin ole johdettavissa mahdollisuutta sanamuodon sivuuttamiseen.
Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsonee, että oikeudenkäynnin ei voida katsoa A:n esittämin tavoin alkaneen rangaistusvaatimuksen esittämisestä esitutkinnassa. Oikeudenkäynti on hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti alkanut 2.5.2023, kun A:n korvausvaatimuskirjelmä, jossa hän on myös yhtynyt syyttäjän syytteeseen, on saapunut käräjäoikeuteen. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa on kestänyt noin kuusi kuukautta. Oikeudenkäynti ei siten ole viivästynyt eikä A:lla ole oikeutta hyvitykseen.
Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Oikeusneuvos Pölönen:
Olen ratkaisun lopputuloksen sekä perustelujen kohtien 1-20 ja 27-30 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Kohtien 21-26 asemesta perustelen ratkaisuani seuraavasti:
Hyvityslaki on säädetty Suomen saatua lukuisia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavia tuomioita oikeudenkäyntien viivästymisistä. Hyvityslain säätämisen keskeisin tavoite on ollut täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikloiden vaatimukset. (Ks. HE 233/2008 vp s. 14 ja 23.) Ihmisoikeuksina oikeus kohtuullisessa ajassa tapahtuvaan oikeudenkäyntiin ja oikeus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon oikeudenkäynnin viivästyksiä vastaan ovat erillisiä oikeuksia. Hyvityslaki toteuttaa erityislakina ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan vaatimuksia eli tarjoaa oikeussuojakeinon oikeudenkäynnin viivästyksiä vastaan. Samalla hyvityslaki turvaa perustuslain 21 §:n mukaisten oikeuksien toteutumista.
Lain 3 §:n sisällöllinen kriteeri hyvitysoikeuden syntymiselle (”oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa”) on asiallisesti sama kuin prosessin kestoa koskeva perusoikeus (”ilman aiheetonta viivytystä”) tai ihmisoikeus (”oikeus kohtuullisen ajan kuluessa”). Viivästyshyvitys voi perustua yksin perusoikeutena turvatun oikeuden loukkaukseen eli tarvitsematta lisätukea ihmisoikeussopimuksesta, ja on perustettavissa suoraan lain sanamuotoon ja sen perusoikeusmyönteiseen tulkintaan.
Hyvityslakia säädettäessä on korostettu sekä ihmisoikeusvelvoitteita että oikeusvaltioperiaatetta (ks. PeVL 2/2009 vp s. 2). Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tavoin oikeusvaltioperiaate kiinnittyy paitsi ihmisoikeusvelvoitteisiin, myös perustuslakiin ja perusoikeuksiin. Julkisella vallalla on perustuslain 22 §:n mukainen velvollisuus turvata molempien, eli niin perusoikeuksien kuin ihmisoikeuksienkin toteutuminen.
Perustuslain mukaiset asianomistajan perusoikeudet ovat laajemmat kuin asianomistajan ihmisoikeudet. Ihmisoikeutena rikosuhrille on turvattu oikeus viivytyksettömään oikeudenkäyntiin vain rikokseen perustuvien korvausvaatimustensa osalta ja oikeuttaan hyvään maineeseen koskevissa asioissa. Perustuslain suoja sitä vastoin ulottuu kattavasti myös asianomistajan rangaistusvaatimukseen (KKO 2015:14, kohta 41). Niinpä esittäessään rangaistusvaatimuksen esitutkinnassa asianomistaja käyttää hänelle kuuluvaa perustuslain 21 §:ssä turvattua perusoikeutta. Hyvityslain kannalta asianomistaja käyttää tällöin merkityksellisellä tavalla puhevaltaa rikosprosessissa.
Perusoikeusuudistuksen keskeisenä tavoitteena on ollut turvata perusoikeuksia aineellisesti eikä vain muodollisesti (HE 309/1993 vp s. 75). Perustuslakivaliokunnan mukaan asianomistajan prosessuaalisten keinojen ja oikeuksien tulee olla tasavertaiset ja symmetriset rikoksesta epäillyn kanssa (ks. PeVL 59/2014 vp s. 6). Kannanotto on esitetty jatkokäsittelylupajärjestelmään liittyen, mutta argumenttia on perusteltua soveltaa myös arvioitaessa asianomistajan käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja oikeudenkäynnin viivästystä vastaan.
Asianomistajan rangaistusvaatimus nauttii perusoikeussuojaa yhtä lailla kuin rikoksesta epäillyn oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa ja sitä turvaava viivästyshyvityksen mahdollisuus. Oikeus viivästyshyvitykseen kaiken tyyppisten rikosprosessissa esittämiensä vaatimusten osalta on asianomistajan perusoikeussuojaan kuuluva asiallisesti perusteltu ja rikoksesta epäiltyyn nähden symmetrinen oikeusturvavaatimus. Tulkinta mahtuu hyvityslain 3 §:n sanamuotoon ja toteuttaa lain perustarkoitusta kaikenlaisten oikeudenkäyntien viivästysten estämisestä ja hyvittämisestä. Oikeudenkäynnin viipyminen voi aiheuttaa asianomistajalle lain 6 §:ssä tarkoitettua huolta, epävarmuutta tai muuta haittaa yhtä lailla riippumatta siitä, onko käsiteltävänä tämän rangaistus- tai korvausvaatimus tai molemmat. Tämän valtion vastuulla olevan asian toteuttamiseksi ei myöskään tarvita muiden asianosaisten perusoikeuksia mahdollisesti kaventavaa punnintaa (ks.
KKO 2020:2, kohta 25).
Korkein oikeus on katsonut, että hyvityslain 5 §:n säännös alkamisajankohdasta rajoittaa asianomistajan perusoikeussuojaa tämän korvausvaatimusten osalta (KKO 2020:2). Katson, että näin on myös suhteessa asianomistajan rangaistusvaatimukseen, ja että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan soveltaminen johtaisi ristiriitaan lain 3 §:ssä turvatun asianomistajan oikeuden kanssa.
Oikeusneuvos Engstrand:
Hyväksyn esittelijän mietinnön. Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen ilmoitan olevani viivästymishyvityksen määrästä samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.
Oikeusneuvos Kantor:
Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Engstrand.