2026 false KKO:2026:5 A oli Pääesikunnassa Puolustusvoimien tilaturvallisuuspäällikkönä säilyttänyt ja käsitellyt Puolustusvoimien salassa pidettäviä ja turvallisuusluokiteltuja asiakirjoja palvelukse

§:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Myös epävirallinen seuraus kuten rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus kuuluu säännöksen piiriin. Säännönmukainen mediajulkisuus ei itsessään yleensä riitä lievennyksen perustaksi, mutta jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomitun ja usein jo epäillyn elämään, kyseiset seuraukset voidaan ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta määrättäessä. Kelvatakseen lieventämisperusteeksi sanktiokumulaation tulee olla keskimääräistä huomattavasti tuntuvampaa. Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oikeuta soveltamaan säännöstä. (HE 44/2002 vp s. 199-200.)

1. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen (ks. esim. KKO 2018:32, kohta 26 ja KKO 2025:46, kohdat 15-16).
2. Korkein oikeus katsoo, että A:n aseman ja tehtävien vuoksi ei ole ollut odottamatonta, että rikostuomiosta on uutisoitu. Asiassa ei ole osoitettu, että A:n rikoksen saama julkisuus olisi ollut poikkeuksellista tai tekoon nähden ennakoimatonta siten, että rangaistusta olisi aihetta lieventää. Tätä johtopäätöstä ei muuta se, että asialla ja sen saamalla julkisuudella on voinut olla vaikutuksia A:n työllistymiselle. Rangaistuksen kohtuullistaminen rikoksen tekemisestä kuluneen ajan perusteella 27.

§:n 3 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. 28. Mainitun säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä tarkoitetun kohtuullistamisperusteen soveltaminen tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa. 29.

§:n perustelujen mukaan kohtuullistamisen taustasyyt ovat samoja, joilla perustellaan rikosoikeudellisen vanhentumisen vastuusta vapauttava vaikutus. Rikoksen muiston hälvetessä yleisestävyys ei enää vaadi samassa määrin rikoksen täyttä rankaisemista. (HE 44/2002 vp s. 200.)

1. Arvioitaessa pitkän ajan kulumisen merkitystä on otettava huomioon, että syyteoikeuden vanhentuminen on rikoslain 8 luvussa porrastettu rikosten vakavuuden perusteella. Mitä vakavammasta rikoksesta on kysymys, sitä pidempi syyteoikeuden vanhentumisaika on lainsäätäjän toimesta arvioitu perustelluksi. Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika tai rankaiseminen rikoksen vanhentumisen lähestyessä voivat kuitenkin yksittäistapauksessa johtaa rikoksentekijän kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Arvioitaessa rangaistuskäytännön mukaisen seuraamuksen kohtuuttomuutta ja poikkeuksellista haitallisuutta on ajan kulumisen ja rikokselle säädetyn vanhentumisajan läheisyyden ohella tarkasteltava tekijän elämäntilannetta ja siinä mahdollisesti tapahtuneita merkittäviä muutoksia. (KKO 2014:87, kohdat 17, 19 - 20 ja 22.)
2. A on syyllistynyt törkeään palvelusrikokseen 1.12.2010 - 30.9.
3. Rikoksen tekemisestä on kulunut lähes 10 vuotta ennen rikosasian vireille tuloa 11.8.2022 käräjäoikeudessa, ja syyte on siten nostettu lähellä syyteoikeuden vanhentumista. Kuten hovioikeus on todennut, rikoksen tekemisestä kulunut pitkä aika on johtunut siitä, ettei A:ta ole osattu aiemmin epäillä teosta, joka on paljastunut sattumalta toisen rikostutkinnan yhteydessä. Asiassa ei ole kuitenkaan selvitetty, että A:n elämäntilanteessa olisi tapahtunut sellaisia merkittäviä muutoksia rikoksen tekohetkeen nähden, joilla olisi merkitystä rangaistuksen lieventämisperusteena. Arvioitaessa rangaistuskäytännön mukaisen seuraamuksen kohtuuttomuutta ja poikkeuksellista haitallisuutta on lisäksi otettava huomioon, että A on jatkanut syytteessä tarkoitetun tietoaineiston oikeudetonta säilyttämistä rikoksen tekoajan päättymisen jälkeen häneen kohdistettuihin rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin saakka. Vaikka palvelusrikoksen tekoaika on päättynyt A:n viranhoidon päättyessä, rikoksesta aiheutunut potentiaalinen vaara on jatkunut tietoaineiston takavarikoimiseen asti. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, että vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus ei tässä tapauksessa johda kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Rangaistusta ei ole aihetta alentaa rikoksen tekemisestä kuluneen ajan perusteella. Väite oikeudenkäynnin viivästymisestä
4. A on vaatinut, että rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon oikeudenkäynnin viivästyminen.
5. Korkein oikeus toteaa, että rangaistusta voidaan

§:n 3 kohdan nojalla lieventää myös oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi.

1. Rikos on tehty 1.12.2010 ja 30.9.2012 välisenä aikana. Rikosasian keston kannalta merkitykselliset A:han kohdistuneet toimenpiteet ovat alkaneet, kun hänen kotiinsa on suoritettu kotietsintä maaliskuussa
2. Asia on tullut käräjäoikeudessa vireille elokuussa 2022, ja käräjäoikeuden tuomio on annettu helmikuussa
3. Pääkäsittely hovioikeudessa on toimitettu tammikuussa 2024, ja hovioikeuden tuomio on annettu kesäkuussa
4. Korkeimman oikeuden annettua tuomionsa asian kokonaiskäsittelyaika on ollut kuusi vuotta yhdeksän kuukautta.
5. Asian kokonaiskäsittelyaikaa esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä ei ole pidettävä asian laatuun ja laajuuteen nähden kohtuuttomana ottaen huomioon A:n kotoa takavarikoidun tietoaineiston laajuus, siihen sisältyneiden Puolustusvoimien salassa pidettävien ja turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen määrä sekä voimassa olevien tietoturvallisuusvaatimusten vaikutus aineiston käsittelyyn. Asian käsittelyyn ei myöskään ole missään vaiheessa selvitetty liittyneen merkityksellisiä passiivisia vaiheita. Asian käsittely ei näin ollen ole viivästynyt niin, että A:n rangaistusta olisi sen perusteella alennettava. Rangaistuslajin valinta
6. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet.
7. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistuksissa lähtökohtana on rangaistuksen ehdollisuus, elleivät säännöksessä mainitut seikat edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (esim. KKO 2018:91, kohta 21). Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kuitenkin kokonaisharkintaa (KKO 2023:30, kohta 16 ja siinä viitatut ratkaisut).
8. A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Toisaalta A:lle tuomittavan vankeusrangaistuksen 1 vuoden 10 kuukauden pituus puoltaa rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. A:n tekoon ja hänen syyllisyyteensä ei muutoinkaan liity moitittavuutta vähentäviä piirteitä, jotka puoltaisivat vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdollisena. Korkein oikeus katsoo, että rangaistuksen pituus, rikoksen vakavuus ja A:n menettelyn moitittavuus edellyttävät vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. A tuomitaan siten 1 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Sotilasarvon menettäminen
9. A on tuomittu alle kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Häntä ei siten ole tuomittava menettämään sotilasar­voaan. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti: A:lle tuomittu vankeusrangaistus alennetaan 1 vuoden 10 kuukauden ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Vaatimus sotilasarvon menettämisestä hylätään. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Eva Tammi-Salmi­nen, Pasi Pölönen, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander sekä sotilasjäsenet kenraaliluutnantti Jari Mikkonen ja prikaatikenraali Tero Ylitalo. Esittelijä Marja Reijonen-Schofield.