2011 78/2011 Valtioneuvoston asetus ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisista valvontaohjelmista Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä, säädetään terveydensuojelulain (763/1994) 4 a §:n 3 momentin, elintarvikelain (23/2006) 47 §:n 3 momentin, eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 8 §:n 2 momentin, kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain (75/2004) 14 §:n 2 momentin, tupakkalain (693/1976) 14 §:n 5 momentin sekä kemikaalilain (744/1989) 7 a §:n 6 momentin, sellaisena kuin niistä ovat terveydensuojelulain 4 a §:n 3 momentti laissa 285/2006, tupakkalain 14 §:n 5 momentti laissa 1538/2009 ja kemikaalilain 7 a §:n 6 momentti laissa 491/2008: 1 § Soveltamisala Tässä asetuksessa säädetään ympäristöterveydenhuollon yhteisestä valtakunnallisesta valvontaohjelmasta ja ympäristöterveydenhuollon lainsäädännössä tarkoitetuista toimialakohtaisista valtakunnallisista valvontaohjelmista. 2 § Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan: 1) ympäristöterveydenhuollon lainsäädännöllä kansanterveyslain (66/1972) 1 §:ssä mainittuja lakeja; 2) keskusviranomaisella ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisia, jotka ovat Elintarviketurvallisuusvirasto, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto; 3) ympäristöterveydenhuollon yhteisellä valtakunnallisella valvontaohjelmalla keskusviranomaisten yhteisesti laatimaa ohjelmaa, jossa määritellään yhteiset periaatteet kunkin keskusviranomaisen toimialakohtaisen valtakunnallisen valvontaohjelman laatimiselle; 4) toimialakohtaisella valtakunnallisella valvontaohjelmalla terveydensuojelulain 4 a §:n, elintarvikelain 47 §:n, eläinlääkintähuoltolain 8 §:n, kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 14 §:n, tupakkalain 14 §:n ja kemikaalilain 7 a §:n mukaista keskusviranomaisen valtakunnallista valvontaohjelmaa; 5) kunnan valvontasuunnitelmalla terveydensuojelulain 6 §:n, elintarvikelain 48 §:n, kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 15 §:n, tupakkalain 14 a §:n ja kemikaalilain 7 b §:n mukaista kunnan valvontasuunnitelmaa; 6) tarkastuksella valvontaviranomaisen tai tämän valtuuttaman ulkopuolisen asiantuntijan säännöllisesti ja ennalta suunnitellusti tekemää valvontakohteen tarkastusta, jossa arvioidaan valvontakohteen vaatimustenmukaisuus; tarkastus voi sisältää myös näytteiden ottoa ja mittauksia kohteen, kohteessa harjoitettavan toiminnan tai siellä valmistettavien tuotteiden taikka tarjottavien palveluiden terveyshaittojen, turvallisuuden ja määräystenmukaisuuden arvioimiseksi; 7) valvontakohdetyypillä valvontakohteita, joiden toiminnot vastaavat luonteeltaan ja laajuudeltaan toisiaan; 8) riskiluokalla luokkaa, johon valvontakohdetyyppi luokitellaan siinä harjoitettavasta toiminnasta ja siellä valmistettavista tuotteista mahdollisesti aiheutuvan terveydellisen ja taloudellisen riskin perusteella; sekä 9) tarkastustiheydellä sitä, kuinka monta kertaa vuodessa valvontakohdetyyppiin kuuluvia kohteita tarkastetaan. 3 § Ympäristöterveydenhuollon yhteisen valtakunnallisen valvontaohjelman laatiminen ja sisältö Keskusviranomaisten tulee laatia ympäristöterveydenhuollon lainsäädännössä edellytetyn valvonnan kattava yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma. Yhteisessä valtakunnallisessa valvontaohjelmassa määritellään ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisten yhteiset periaatteet: 1) tarkastusten sisällöstä; 2) valvontakohdetyyppien riskinarvioinnista ja riskiluokituksesta sekä tarkastustiheydestä; 3) tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta; 4) näytteenoton ja valvontaprojektien ohjauksesta; 5) kunnan valvontasuunnitelman toteutumisen arvioinnista; sekä 6) raportoinnista. 4 § Toimialakohtaisen valtakunnallisen valvontaohjelman laatiminen Toimialakohtaista valtakunnallista valvontaohjelmaa laadittaessa keskusviranomaisen on kuultava kuntia ja aluehallintovirastoja. 5 § Toimialakohtaisen valtakunnallisen valvontaohjelman vähimmäissisältö Toimialakohtaisessa valtakunnallisessa valvontaohjelmassa tulee ainakin määritellä: 1) tarkastusten yleinen sisältö; 2) valvontakohdetyyppien riskinarvioinnin perusteet ja riskiluokitus sekä tarkastustiheys; 3) valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävä aika; 4) näytteenoton ja valvontaprojektien ohjaus; 5) ohjeet kunnan valvontasuunnitelman toteutumisen arvioimiseksi; sekä 6) raportointiohje. Valvontaohjelmasta tulee käydä ilmi, mitkä ohjelman osat ovat lakisääteisiä ja mitkä ohjeellisia. 6 § Tarkastuksen yleinen sisältö Tarkastuksen sisällön yleisen määrittelyn tulee sisältää erityyppisten tarkastusten tavoitteet ja siitä tulee käydä ilmi, mitä kuhunkin valvontakohdetyyppiin kuuluvan valvontakohteen tarkastukseen tulee ainakin sisältyä. 7 § Valvontakohdetyypin riskiluokitus ja tarkastustiheys Riskiluokan määrittelyssä tulee ottaa huomioon valvontakohdetyyppiin kuuluvien kohteiden toiminnan laajuus ja luonne. Kuhunkin valvontakohdetyyppiin kuuluvien kohteiden tarkastustiheys tulee määritellä riskiluokan perusteella. 8 § Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävä aika Valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävän ajan määrittelyssä tulee ottaa huomioon tarkastuksen tarkoitus, tarkastuksen valmistelu, tarkastuksen sisältö sekä tarkastuskertomuksen laatiminen. 9 § Ohjeet kunnan valvontasuunnitelman toteutumisen arvioimiseksi Kunnan valvontasuunnitelman toteutumisen arvioimiseksi laadittavissa ohjeissa on kuvattava keinot valvonnan kattavuuden ja kohdentumisen arvioimiseksi. 10 § Raportointiohje Raportointiohjeesta on käytävä ilmi, kuinka kunnan tulee toimittaa valvontasuunnitelman toteutumisen arvioinnista tulokset aluehallintovirastolle ja keskusviranomaiselle. 11 § Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 3 päivänä helmikuuta 2011. Tällä asetuksella kumotaan ympäristöterveydenhuollon valtakunnallisista valvontaohjelmista annettu valtioneuvoston asetus (664/2006). Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2011 Peruspalveluministeri Paula Risikko Hallitussihteeri Helena Korpinen
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.