← Suomi

Arvonlisäverovelvollisen opas

Arvonlisäverovelvollisen opas - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Arvonlisäverovelvollisen opas Syventävä vero-ohje Antopäivä 1.1.2026 Versiohistor

§ 1momentti 5 kohta).

Ilma-aluksen, sen varaosan tai varusteen myynnistä taikka tavaran myynnistä ilma-aluksen varustamiseksi sellaisen elinkeinonharjoittajan käyttöön, joka maksua vastaan harjoittaa pääasiassa kansainvälistä lentoliikennettä (

§ 1momentti 6 kohta).

Tavaran myynti ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevan vesialuksen varustamiseksi (

§ 1momentti 8 kohta).

Tavaran myynnistä ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevalla vesi- tai ilma-aluksella tapahtuvaa myyntiä varten sekä tällaisella aluksella tapahtuva myynti ulkomaille matkustaville (

§ 1momentti 7 kohta).

Kuitenkin AVL 63 d §:n mukaisen henkilökuljetuksen, kuten esimerkiksi Helsingistä Tallinnaan tapahtuvan laivamatkan, aikana tavaran myynti tällaisella vesi- tai ilma-aluksella matkatavaroissa mukaan otettavaksi on verollista (

§ 2momentti).

Edellä mainituista myynneistä ei tule suorittaa arvonlisäveroa. Myyjän on kuitenkin liitettävä kirjanpitoonsa selvitys (niin sanottu näyttö) verottomuuden perusteesta. Lue lisää Verohallinnon ohjeesta Vientikaupan arvonlisäverotus. 3.7 Tavaroiden ilmaisluovutukset ja muu tavaroiden oma käyttö 3.7.1 Tavaran siirto yksityiskulutukseen tai muuhun vähennyskelvottomaan käyttöön Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaran myynnistä. Sen lisäksi arvonlisäveroa suoritetaan niin sanotusta tavaran omasta käytöstä. Tavaran oma käyttö tarkoittaa tilannetta, jossa elinkeinonharjoittaja siirtää pois arvonlisäverovähennykseen oikeuttavan liiketoiminnan käytöstä tavaran, jota elinkeinonharjoittaja on käyttänyt liiketoiminnassaan ja tehnyt siitä arvonlisäverovähennyksen tai jonka elinkeinonharjoittaja on valmistanut arvonlisäverollisen liiketoiminnan yhteydessä. Tavaran omaan käyttöön ottamisesta on suoritettava veroa silloin, kun tavara otetaan yksityiseen kulutukseen. Esimerkki 26: Kioskiyrittäjä on uusimassa kylmäkaappejaan. Yrittäjä päättää ottaa yhden yritystoiminnan käytössä olleen vanhan kylmäkaapin mökille omaan yksityiskäyttöönsä. Koska kylmäkaappi on ollut yrittäjän arvonlisäverollisen liiketoiminnan käytössä ja yrittäjä on tehnyt kylmäkaapista arvonlisäverovähennyksen silloin, kun kylmäkaappi on hankittu, yrittäjän on suoritettava kylmäkaapin siirrosta yksityiskulutukseen oman käytön veroa. Tavaran omaa käyttöä on niin ikään tavaran siirtäminen yrityksen sisällä muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Esimerkki 27: Fysioterapeutti tarjoaa fysioterapiaa sekä ihmisille että eläimille. Ihmisille kohdistuva fysioterapia täyttää verottoman terveyden- ja sairaanhoitopalvelun edellytykset, mutta eläinfysioterapia on arvonlisäverollista. Fysioterapeutti on hankkinut tarpeistoa eläinfysioterapiaa varten, kuten tasapainolautoja ja jumppatyynyjä. Näitä tavaroita ei ole käytetty lainkaan ihmisfysioterapiassa. Fysioterapeutti on päättänyt lopettaa eläinfysioterapian kokonaan. Koska eläinfysioterapia on ollut arvonlisäverollista ja vähennyskelpoista liiketoimintaa, fysioterapeutti on voinut vähentää eläinfysioterapiaa varten hankitun irtaimiston hankintahinnan sisältämän arvonlisäveron. Kun eläinfysioterapiaa varten hankitut tarpeistot, kuten jumppatyynyt ja tasapainolaudat, siirretään arvonlisäverottoman ja vähennyskelvottoman ihmisfysioterapian käyttöön, fysioterapeutti suorittaa irtaimiston siirrosta vähennyskelvottomaan käyttöön oman käytön veroa. Oman käytön veroa ei ole suoritettava, jos elinkeinonharjoittaja ottaa vähäisessä määrin tavaroita omaan tai perheensä yksityiseen kulutukseen. Vähäisen oman käytön verottomuussäännös koskee vain luonnollisia henkilöitä, puolisoita, kuolinpesiä ja tuloverolain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja verotusyhtymiä. Lue lisää oman käytön verotuksesta ja veron laskemisesta Verohallinnon ohjeesta Oman käytön ja alivastikkeellisten luovutusten arvonlisäverotus. 3.7.2 Tavaroiden ilmaisluovutukset Tavaroiden oman käytön veroa on suoritettava myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja luovuttaa liiketoiminnassa käyttämänsä tavaran vastikkeetta, ja elinkeinonharjoittaja on aiemmin tehnyt kyseisestä tavarasta arvonlisäverovähennyksen tai valmistanut tavaran arvonlisäverollisen liiketoiminnan yhteydessä. Tyypillinen tilanne on lahjoitustarkoituksessa luovutetut tavarat tai henkilökunnalle ilmaiseksi luovutetut tavarat. Esimerkki 28: Konsulttitoimisto karsii kulujaan ja lopettaa kahdelta paikkakunnalta pysyvät toimistot, koska työntekijät ovat siirtyneet yhä enemmän tekemään etätöitä. Toimistojen lakkauttamisen yhteydessä konsulttitoimisto tarjoaa henkilökunnalleen ilmaiseksi tarpeettomaksi jääviä sähköpöytiä ja työtuoleja sekä arkistointikaappeja. Koska konsulttitoimisto on tehnyt toimistokalusteista arvonlisäverovähennyksen hankintahetkellä, konsulttitoimiston on suoritettava toimistokalusteiden vastikkeettomasta luovutuksesta henkilökunnalle oman käytön veroa. Oman käytön veroa ei ole suoritettava, jos kyseessä on tavaranäyte tai tavanomainen mainoslahja, joka annetaan myynnin edistämiseksi, tai työntekijälle vastikkeetta luovutettu yrityksen toiminnalle tarpeellisen tavaran luovutus, kuten suojavaate. Lue lisää oman käytön verotuksesta ja veron laskemisesta Verohallinnon ohjeesta Oman käytön ja alivastikkeellisten luovutusten arvonlisäverotus. 3.7.3 Arvonlisäverollisen toiminnan lopettaminen Arvonlisäverollisen liiketoiminnan päättyessä elinkeinonharjoittajan on suoritettava oman käytön veroa sen haltuun jäävistä tavaroista ja palveluista, joista on voitu tehdä vähennys tai jotka on valmistettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä. Arvonlisäverollisen toiminnan lopettamisen yhteydessä suoritettavasta oman käytön verosta käytetään usein nimitystä loppuvaraston arvonlisävero tai loppuvaraston vero. Lue lisää arvonlisäverollisen toiminnan lopettamisesta ja veron laskemisesta lopettamistilanteessa Verohallinnon ohjeesta Arvonlisäverollisen toiminnan lopettaminen ja konkurssi. 3.7.4 Myyntiin kelpaamattomien elintarvikkeiden luovutus hyväntekeväisyyteen Myyntiin kelpaamattomien elintarvikkeiden lahjoittamisesta hyväntekeväisyyteen ei suoriteta arvonlisäveroa, jos elintarvikkeet ovat arvottomia (niiden todennäköinen luovutushinta olisi nolla). Myyntiin kelpaamattomilla elintarvikkeilla tarkoitetaan esimerkiksi elintarvikkeita, joiden tuoreustakaraja on umpeutunut tai umpeutumassa, tai elintarvikkeita, joiden pakkaus on rikkoutunut, tai valmistettuja tai paistettuja leipiä tai muita leipomotuotteita, jotka ovat jääneet myymättä leipomon tai myymälän sulkeuduttua. Jotta jälkikäteen on mahdollista todeta, että elintarvikkeet ovat arvottomia ja että ne on luovutettu hyväntekeväisyyteen, Verohallinto suosittelee, että elinkeinonharjoittaja laatii lahjoitetuista tavaroista tositteen. Tositteessa kuvataan lahjoitetut elintarvikkeet ja merkitään niiden määrä sekä se, kenelle tavarat on lahjoitettu. Elinkeinonharjoittaja voi laatia tositteen päivä-, viikko- tai kuukausikohtaisesti. Esimerkki 29: Vähittäiskauppa luovuttaa myyntiin kelpaamattomia elintarvikkeita hyväntekeväisyyteen. Mukana on elintarvikkeita, joiden tuoreustakaraja on umpeutunut tai umpeutumassa tai joiden pakkaus on rikkoutunut. Lisäksi myytäväksi valmistettuja tai paistettuja leipiä, pullia tai muita leipomotuotteita on jäänyt myymättä, kun myymälä on suljettu. Vähittäiskauppa luovuttaa edellä tarkoitetut elintarvikkeet maksutta hyväntekeväisyyttä harjoittavalle järjestölle A ry:lle. Luovutuksesta on sovittu vähittäiskaupan ja A ry:n välillä suullisesti. A ry:n palveluksessa oleva henkilö noutaa elintarvikkeet pakettiautolla vähittäiskaupan toimitiloista hyväntekeväisyyteen luovutettavaksi. Elintarvikkeet jaetaan välittömästi maksutta vähävaraisille yksityisille ihmisille A ry:n toimipaikassa sijaitsevissa tiloissa. Vähittäiskauppa on aikanaan tehnyt vähennyksen kyseisten elintarvikkeiden ostohintojen sisältämästä arvonlisäverosta. Kun vähittäiskauppa luovuttaa elintarvikkeet edellä tarkoitetulla tavalla hyväntekeväisyyteen, se laatii elintarvikkeista yrityksen kirjanpitoon liitettävän juoksevasti numeroidun ja päivätyn tositteen, jossa on luetteloitu elintarvikkeet ja selvitetty ajankohta, milloin ja kenelle kyseiset elintarvikkeet on maksutta luovutettu. Vähittäiskaupan ei ole suoritettava elintarvikkeiden maksutta tapahtuvasta luovutuksesta hyväntekeväisyyteen arvonlisäveroa tavaran omaan käyttöönottona, koska elintarvikkeiden käyväksi arvoksi katsotaan näissä olosuhteissa nolla. Aikanaan ostohintojen sisältämästä verosta tehtyä vähennystä ei tarvitse oikaista. 4 Palvelukaupan arvonlisävero 4.1 Yleistä palvelukaupasta Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta palvelun myynnistä. Lähtökohtaisesti kaikki Suomessa tapahtuneet palvelumyynnit ovat täällä verollisia, ellei myyntiä ole erikseen säädetty verottomaksi. Esimerkki 30: Autokorjaamo myy autojen ja moottoripyörien korjauspalveluja. Autokorjaamon vuotuinen liikevaihto ylittää vähäisen toiminnan rajan. Autokorjaamo on velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa myymistään palveluista. Verotusoikeus palvelun myyntiin määräytyy niin sanottujen myyntimaasäännösten perusteella. Kun myyntimaa on Suomi, myyntiin sovelletaan Suomen arvonlisäverolakia. Kun myyntimaa on jokin muu kuin Suomi, myynnistä ei suoriteta arvonlisäveroa Suomeen ja myynnin arvonlisäverokäsittely sekä mahdolliset verovelvoitteet on selvitettävä kyseisen myyntimaan veroviranomaiselta. Luvussa 4.3 Kansainvälinen palvelukauppa on selvitetty myyntimaasääntöjä tarkemmin. Luvussa 4.2 Kotimaan palvelukaupan poikkeustilanteita oletuksena on, että myyntimaa on Suomi. Lue lisää palvelukaupan myyntimaasäännöksistä Verohallinnon ohjeesta Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus. 4.2 Kotimaan palvelukaupan poikkeustilanteita 4.2.1 Terveyden- ja sairaanhoito Terveyden- ja sairaanhoitopalvelut sekä niiden yhteydessä luovutettujen, hoitoon tavanomaisesti liittyvien tavaroiden ja palvelujen myynti on säädetty arvonlisäverottomiksi tiettyjen edellytysten täyttyessä. Arvonlisäverollisuus määräytyy erityisesti sen perusteella, kuka palvelun suorittaa ja millainen palvelu on luonteeltaan. Jos verottomuuden edellytykset eivät täyty, palvelujen myyjä suorittaa arvonlisäveron myynnistä. Terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen verottomuus koskee vain hoitoa, jonka kohteena on ihminen. Eläinlääkäripalvelut ovat näin ollen verollisia. Lue lisää Verohallinnon ohjeesta Terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotus. 4.2.2 Sosiaalihuolto Sosiaalihuoltona myytävät palvelut ja tavarat on säädetty arvonlisäverottomiksi tiettyjen edellytysten täyttyessä. Sosiaalihuoltopalveluja ovat esimerkiksi varhaiskasvatus tai vanhustenhuolto. Jos verottomuuden edellytykset eivät täyty, palvelujen myyjä suorittaa myynnistä arvonlisäveroa. Lue lisää Verohallinnon ohjeesta Sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotus. Sosiaalihuoltopalvelujen verottomuuden e

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.