§:n perusteella. Kohdassa 1 mainittu käännetty verovelvollisuus (= ostaja on velvollinen suorittamaan arvonlisäveron myyjän sijasta) koskee seuraavia myyntejä: verollisen sijoituskullan myynti (AVL 8 a §) päästöoikeuksien myynti (AVL 8 b §) rakentamispalvelujen myynti sekä työvoiman vuokraus rakentamispalveluja varten (AVL 8 c §) metalliromun ja -jätteen myynnin käännetty arvonlisäverovelvollisuus (AVL 8 d §) sellaisen ulkomaisen elinkeinonharjoittajan suorittama myynti, jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa ja joka ei ole Suomessa hakeutunut verovelvolliseksi (AVL 9 §). Palautusoikeus ei perustu vastavuoroisuuteen: oikeus koskee myös sellaisten maiden yrityksiä, joissa ei ole käytössä vastaavaa palautusjärjestelmää. Myös tavaran maahantuonnin yhteydessä maksettu arvonlisävero voidaan palauttaa. Tilanteet, joissa ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla on kiinteä toimipaikka toisessa EU-maassa EU:n ulkopuolelle sijoittautuneella elinkeinonharjoittajalla voi olla kiinteä toimipaikka muussa EU-maassa kuin Suomessa. Jos tällaiselle kiinteälle toimipaikalle on aiheutunut kuluja Suomessa, kuluihin sisältyvän arvonlisäveron palautusta on haettava kiinteän toimipaikan sijoittautumisvaltion ylläpitämän verkkopalvelun kautta. Kiinteän toimipaikan oikeudesta tehdä palautushakemus saa lisätietoa kyseisen EU-maan veroviranomaiselta. Elinkeinonharjoittaja, jolla on yhteisömyyntejä tai yhteisöhankintoja Suomessa Yhteisömyynnillä tarkoitetaan irtaimen esineen myyntiä, jos myyjä, ostaja ja tai joku muu heidän puolestaan kuljettaa esineen ostajalle Suomesta toiseen EU-maahan. Yhteisöhankinnalla tarkoitetaan irtaimen esineen vastikkeellista hankintaa, jos myyjä, ostaja tai joku muu heidän puolestaan kuljettaa esineen ostajalle EU-maasta toiseen. Suomessa yhteisömyyntejä suorittavat tai täällä yhteisöhankintoja tekevät ulkomaalaiset ovat Suomessa ilmoituksenantovelvollisia. Heidän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ilmoituksenantovelvollisiksi ja annettava Suomen Verohallinnolle arvonlisävero- ja yhteenvetoilmoitukset. Suomessa yhteisömyyntejä suorittavat elinkeinonharjoittajat eivät siis ole oikeutettuja ulkomaalaispalautukseen. Näiden elinkeinonharjoittajien on ilmoitettava hankintoihinsa sisältyneet arvonlisäverot arvonlisäveroilmoituksella kuten suomalaistenkin elinkeinonharjoittajien. Yhteisöhankintoja tekevällä ulkomaalaisella on oikeus ulkomaalaispalautukseen, jos hän ei ole verovelvollinen Suomessa harjoittamastaan myynnistä eikä hänellä ole täällä kiinteää toimipaikkaa. Jos yhteisöhankintoja tekevällä ulkomaalaisella elinkeinonharjoittajalla on vähennyskelvottomaan käyttöön tulevia yhteisöhankintoja, tulee elinkeinonharjoittajan rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi ostajana tai omasta käytöstä. Tällöin elinkeinonharjoittajan tulee ilmoittaa hankinnoista suoritettava arvonlisävero ja maksaa se. Lue lisää ilmoituksenantovelvollisuudesta (Verohallinnon ohje: Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa). 3 Mikä liiketoiminta oikeuttaa palautukseen? Palautusoikeus edellyttää, että hankinnat on tehty sellaista muualla harjoitettua toimintaa varten, joka oikeuttaisi vähennykseen tai palautukseen Suomessa, jos toimintaa olisi harjoitettu täällä (tätä käsitellään luvussa 3.1). Jos elinkeinonharjoittajan sijoittautumisvaltiossa on arvonlisäverojärjestelmä, palautusoikeuden toisena edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittaja on hankkinut tavarat ja palvelut sijoittautumisvaltiossa vähennykseen oikeuttavia liiketoimia varten (tätä käsitellään luvussa 3.2). 3.1 Toiminta, joka oikeuttaisi vähennykseen tai palautukseen Suomessa Palautusoikeuden perusedellytys on, että hakija on tehnyt hankinnat sellaista muualla harjoittamaansa toimintaa varten, joka oikeuttaisi vähennykseen Suomessa, jos toimintaa olisi harjoitettu täällä. Oikeus palautukseen määräytyy Suomen lainsäädännön mukaan. Perusteena ovat säännökset, jotka koskevat toiminnan verollisuutta, osittaista vähennysoikeutta ja vähennysrajoituksia. Vähennysrajoituksia käsitellään tämän ohjeen luvussa 4. Arvonlisäveron palautus edellyttää siis, että jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy: hankinta liittyy hakijan ulkomailla harjoittamaan liiketoimintaan, joka Suomessa harjoitettuna olisi aiheuttanut arvonlisäverovelvollisuuden hankinta liittyy hakijan ulkomailla harjoittamaan liiketoimintaan, joka Suomessa harjoitettuna olisi oikeuttanut arvonlisäverolaissa tarkoitettuun palautukseen (niin sanottu nollaverokannan alainen toiminta, katso alaluvut 3.1.1 ja 3.1.2) hankinta liittyy ulkomaalaisen Suomessa harjoittamaan kuljetuspalvelujen ja niiden liitännäispalvelujen myyntiin, joka on verotonta AVL 71,
§:n perusteella (katso alaluku 3.1.1) hankinta liittyy sellaiseen ulkomaalaisen Suomessa harjoittamaan tavaroiden ja palvelujen myyntiin, johon sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta (katso alaluku 3.1.3) hankinta liittyy sellaiseen ulkomaalaisen Suomessa harjoittamaan tavaroiden ja palvelujen myyntiin, jossa ostajana on Suomen valtio. 3.1.1 Nollaverokannan alainen toiminta Jos hankinta liittyy elinkeinonharjoittajan ulkomailla harjoittamaan toimintaan, joka olisi Suomessa harjoitettuna niin sanotun nollaverokannan alaista, hänellä on oikeus saada palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero. Nollaverokannan alaisella toiminnalla tarkoitetaan sellaista arvonlisäverotonta tavaroiden tai palvelujen myyntiä, johon kohdistuvien hankintojen sisältämät arvonlisäverot ovat vähennyskelpoisia. Jos hankinta liittyy ulkomaisen elinkeinonharjoittajan Suomessa harjoittamaan tiettyjen verottomien tavaran kuljetuspalvelujen ja niiden liitännäispalvelujen myyntiin, elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada ulkomaalaispalautuksena hankintaan sisältyvä arvonlisävero. Jos hankinta liittyy johonkin muuhun nollaverokannan alaiseen toimintaan Suomessa (esimerkiksi verottomaan kansainväliseen kauppaan, verottomiin vesialuksiin tai niihin kohdistuvien työsuoritusten myyntiin), ulkomainen elinkeinonharjoittaja ei ole oikeutettu ulkomaalaispalautukseen. Saadakseen hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot hyväkseen ulkomaalaisen on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Palautukset maksetaan arvonlisäveroilmoitusten perusteella samalla tavoin kuin muillekin Suomessa arvonlisäverovelvollisille. Lue lisää ulkomaalaisen rekisteröitymisestä arvonlisäverovelvolliseksi Verohallinnon ohjeesta Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa. 3.1.2 Sijoituskulta, kulta-aines ja kultapuolivalmiste Jos hankinta liittyy ulkomaisen elinkeinonharjoittajan ulkomailla harjoittamaan toimintaan, joka olisi Suomessa harjoitettuna verotonta sijoituskullan myyntiä, elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada ulkomaalaispalautuksena seuraavat arvonlisäverot: sijoituskullasta suoritettava vero, kun kulta on ostettu verovelvolliselta myyjältä sijoituskullaksi elinkeinonharjoittajan toimesta tai toimeksiannosta muunnettavan muun kullan hankintaan sisältyvä vero sijoituskullan tai muun kullan muodon, painon tai pitoisuuden muuttamiseksi ostetusta palvelusta suoritettava vero. Lue lisää sijoituskullan arvonlisäverotuksesta Verohallinnon ohjeesta Sijoituskullan sekä kulta-aineksen ja kultapuolivalmisteen arvonlisäverotus. 3.1.3 Käännetty verovelvollisuus Yleinen käännetty verovelvollisuus Käännettyä verovelvollisuutta sovelletaan, kun tavaran tai palvelun myyjänä on ulkomaalainen, jolla ei ole Suomessa myyntiin osallistuvaa kiinteää toimipaikkaa ja joka ei ole hakeutunut Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Tällaisen ulkomaisen elinkeinonharjoittajan myynneistä veron suorittaa ostaja käännetyn verovelvollisuuden mukaisesti. Jos ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla on Suomessa vain tällaisia myyntejä, hänellä on oikeus arvonlisäveron palautukseen Suomessa tekemistään hankinnoista ulkomaalaispalautuksena. Seuraavissa tilanteissa käännettyä verovelvollisuutta ei kuitenkaan sovelleta, ja ulkomaalainen on myyjänä aina verovelvollinen: myös ostajana on ulkomaalainen, jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa ja jota ei ole merkitty Suomessa arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ostajana on yksityishenkilö kyse on toisesta EU-maasta Suomeen suuntautuvan tavaran etämyynnistä yksityishenkilöille tai näihin rinnastettaville tahoilleLue lisää etämyynnin arvonlisäverotuksesta (Verohallinnon ohje: Tavaran etämyynnin arvonlisäverotus) kyse on henkilökuljetuspalveluista tai oikeuden luovuttamisesta pääsyyn opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- tai urheilutilaisuuteen, messuille, näyttelyyn tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen. Jos ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla on tällaisia myyntejä Suomessa, hän ei ole oikeutettu ulkomaalaispalautukseen miltään osin. Saadakseen hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot hyväkseen ulkomaalaisen on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Palautukset maksetaan arvonlisäveroilmoitusten perusteella samalla tavoin kuin muillekin Suomessa arvonlisäverovelvollisille. Lue lisää ulkomaalaisen rekisteröitymisestä arvonlisäverovelvolliseksi (Verohallinnon ohje: Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa) Rakennusalan käännetty verovelvollisuus Tiettyihin rakentamispalveluihin sekä niihin liittyvään työvoiman vuokraukseen sovelletaan Suomessa käännettyä verovelvollisuutta. Rakennusalan käännettyä verovelvollisuutta sovelletaan, kun molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät: palvelu on rakentamispalvelua tai työvoiman vuokrausta rakentamispalvelua varten,ja ostajana on elinkeinonharjoittaja, joka toiminnassaan muutoin kuin satunnaisesti myy rakentamispalvelua tai vuokraa työvoimaa rakentamispalvelua varten. Rakentamispalvelun käännetty verovelvollisuus ei sovellu rakentamispalveluun, joka kohdistuu kiinteistöllä harjoitettavaa erityistä toimintaa palvelevaan koneeseen, laitteeseen tai kalusteeseen. Näissä tilanteissa myynnistä verovelvollinen on myyjä, ellei myyntiin sovelleta yleistä käännettyä verovelvollisuutta. Myyntiin sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta, jos suomalainen tai ulkomainen elinkeinonharjoittaja myy rakentamispalvelua ulkomaiselle elinkeinonharjoittajalle, joka muutoin kuin satunnaisesti myy rakentamispalvelua. Jos ulkomaisella ostajalla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa eikä hän ole hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa, hänen on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi ja annettava arvonlisäveroilmoitukset Suomen Verohallinnolle. Arvonlisäveroilmoitukset annetaan koskien kaikkea elinkeinonharjoittajan Suomessa harjoittamaa toimintaa. Palautukset maksetaan arvonlisäveroilmoitusten perusteella samalla tavoin kuin muillekin Suomessa arvonlisäverovelvollisille. Lue lisää rakennusalan käännetystä verovelvollisuudesta (Verohallinnon ohje: Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus) Metalliromun ja -jätteen myynnin käännetty arvonlisäverovelvollisuus Romualalla käännettyä verovelvollisuutta metalliromun ja -jätteen myynnissä sovelletaan, kun molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät: ostaja on arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja myyty tavara on listattu kuuluvaksi arvonlisäverolaissa luokiteltuihin tullitariffin mukaisiin CN nimikkeistön mukaisiin metalliromuihin tai -jätteisiin. Kun sekä metalliromun myyjä että ostaja ovat ulkomaisia elinkeinonharjoittajia, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisten rekisterissä Suomessa, käännettyä verovelvollisuutta (AVL 9 §) ei sovelleta metalliromun ja -jätteen myyntiin. Ulkomaalainen myyjä on tällöin velvollinen suorittamaan myynnistä arvonlisäveron ja veron suorittamiseksi myyjän tulee rekisteröityä liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Myyjä ei tässä tapauksessa ole oikeutettu saamaan arvonlisäveroa takaisin ulkomaalaispalautuksena miltään osin. Palautukset maksetaan arvonlisäveroilmoituksen perusteella samalla tavoin kuin muillekin Suomessa arvonlisäverovelvollisille. Lue lisää metalliromun ja -jätteen käännetystä verovelvollisuudesta (Verohallinnon ohje: Metalliromun ja -jätteen myynnin käännetty arvonlisäverovelvollisuus). Päästöoikeuden ostajan käännetty verovelvollisuus Suomessa on pakollinen käännetty verovelvollisuus myös kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien myynnissä. Päästöoikeus on päästökauppadirektiivissä (2003/87/EY) tarkoitettu oikeus päästää kasvihuonekaasuja ilmaan yhtä hiilidioksiditonnia vastaava määrä tiettynä ajanjaksona. Verovelvollinen päästöoikeuden myynnistä on ostaja, jos ostaja on merkitty Suomessa arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Jos päästöoikeuden ostajaa ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, myyjä on normaalisti arvonlisäverovelvollinen päästöoikeuden myynnistä. Silloin ulkomainen myyjä ei ole oikeutettu saamaan arvonlisäveroa takaisin ulkomaalaispalautuksena miltään osin. Saadakseen hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot hyväkseen ulkomaalaisen on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Palautukset maksetaan arvonlisäveroilmoituksen perusteella samalla tavoin kuin muillekin Suomessa arvonlisäverovelvollisille. Kullan ostajan käännetty verovelvollisuus Elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero, jos hankinta liittyy hänen Suomessa tai ulkomailla harjoittamaansa verollisen sijoituskullan, kulta-aineksen tai kultapuolivalmisteen myyntiin, johon sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta. Palautusoikeuden edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittajan ulkomailla harjoittama toiminta olisi oikeuttanut verollisuuden valitsemiseen, jos toimintaa olisi harjoitettu Suomessa. Palautusoikeus koskee myös sellaisia tavaroita ja palveluita, jotka on hankittu verollisen sijoituskullan verollisen välityspalvelun myyntiin. 3.1.4 Arvonlisäveron erityisjärjestelmää käyttävä elinkeinonharjoittaja Tiettyjen palvelujen ja tavaroiden kuluttajamyyntien veron ilmoittamiseksi ja maksamiseksi elinkeinonharjoittajan on mahdollista rekisteröityä arvonlisäveron erityisjärjestelmän käyttäjäksi. Erityisjärjestelmässä myyjä hoitaa kyseisen erityisjärjestelmän soveltamisalaan kuuluvien myyntien arvonlisäverovelvoitteet koko EU:ssa yhden EU-maan, tunnistamisjäsenvaltion, kautta. Näin elinkeinonharjoittaja välttää arvonlisäverorekisteröinnin kaikissa muissa EU-maissa, joissa sillä on tällaisia myyntejä. Erityisjärjestelmää käyttävällä verovelvollisella, jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin Suomessa, on edellytysten täyttyessä oikeus saada AVL 122 §:ssä tarkoitettu palautus tähän toimintaan liittyvistä hankinnoista. Erityisjärjestelmää käyttävällä verovelvollisella, jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin Suomessa, on oikeus AVL 122 §:ssä tarkoitettuun palautukseen, vaikka hänellä on Suomessa kiinteä toimipaikka, josta hän suorittaa liiketoimia, ja vaikka hän harjoittaa Suomessa liiketoiminnan muodossa muuta tavaroiden tai palvelujen myyntiä kuin myyntiä, josta ostaja on AVL 9 §:n nojalla verovelvollinen tai jossa ostajana on valtio ja kuljetuspalvelujen ja niiden liitännäispalvelujen myyntiä, joka on AVL 71,
§:n nojalla verotonta. Lue lisää erityisjärjestelmistä (Verohallinnon ohje: Arvonlisäveron erityisjärjestelmät). 3.1.5 Rahoituspalvelu, vakuutuspalvelu ja verottomien seteleiden ja kolikoiden myynti Elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada ulkomaalaispalautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero, jos hankinta liittyy arvonlisäverolaissa tarkoitetun rahoituspalvelun, vakuutuspalvelun tai verottomien seteleiden ja kolikoiden myyntiin. Edellytyksenä on, että ostajana on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa EU:n alueella tai myynti liittyy välittömästi EU:n ulkopuolelle vietäväksi tarkoitettuihin tavaroihin. 3.2 Toiminta oikeuttaa vähennykseen sijoittautumisvaltiossa Jos elinkeinonharjoittajan sijoittautumisvaltiossa on arvonlisäverojärjestelmä, palautukseen liittyy myös sitä koskevia ehtoja. Palautusoikeuden edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittaja on hankkinut tavarat ja palvelut sijoittautumisvaltiossa vähennykseen oikeuttavia liiketoimia varten. Palautuksena voi saada verosta enintään sen osuuden, joka oikeuttaisi palautukseen sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan. Sijoittautumisvaltiolla tarkoitetaan valtiota, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka tai kiinteä toimipaikka, josta hän harjoittaa myyntiä. Arvonlisäveron ulkomaalaispalautuksen hakija saattaa harjoittaa sijoittautumisvaltiossaan sekä sellaista tavaroiden ja palveluiden myyntiä, joka oikeuttaa vähennykseen, että sellaista myyntiä, joka ei oikeuta vähennykseen sijoittautumisvaltiossa. Ulkomaalaispalautuksen määrään vaikuttavat ensisijaisesti Suomen arvonlisäverolain säännökset toiminnan verollisuudesta, osittaisesta vähennysoikeudesta ja vähennysrajoituksista. Vaikka palautus määräytyy Suomen säännösten mukaan, hakija saa palautuksena kuitenkin enintään sen osuuden, joka liittyy sijoittautumisvaltiossa vähennykseen oikeuttaviin liiketoimiin. Jos tavara tai palvelu on hankittu vain osittain vähennykseen oikeuttavaan käyttöön, tämä on ilmoitettava palautushakemuksessa. Hakijan on jokaisen laskun ja tuontiasiakirjan kohdalla ilmoitettava vähennyskelpoinen osuus prosenttilukuna sekä euroina. 4 Millaisista hankinnoista palautusta maksetaan? Ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada arvonlisäveron palautus muun muassa seuraavista verollisista hankinnoista: hotellimajoitus, matkustus Suomessa auton poltto- ja voiteluaineet sekä varaosat, auton lyhytaikainen vuokra ja pysäköinti kokouksiin sekä näyttelyihin ja messuihin liittyvät hankinnat tavaranäytteet toimistotarvikkeet, valokopiot, kartat ja ammattikirjallisuus. Palautusoikeus vastaa laajuudeltaan Suomessa arvonlisäverovelvollisten elinkeinonharjoittajien vähennysoikeuksia. Arvonlisäverolaissa säädetyt vähennysoikeuden rajoitukset koskevat myös ulkomaalaiselle maksettavaa arvonlisäveron palautusta. Arvonlisäveron palautusta ei saa esimerkiksi seuraavista hankinnoista: kiinteistö, jota verovelvollinen tai hänen henkilökuntansa käyttää asuntona, lastentarhana, harrastustilana tai vapaa-ajanviettopaikkana, sekä tällaiseen kiinteistöön tai sen käyttöön liittyvät tavarat ja palvelut tavarat ja palvelut, jotka liittyvät verovelvollisen tai hänen henkilökuntansa asunnon ja työpaikan väliseen kuljetukseen hankinnat, jotka on tarkoitettu elinkeinonharjoittajan tai hänen henkilökuntansa yksityiskäytössä kulutettaviksi (Tällainen hankinta on esimerkiksi hotellimajoitukseen liittyvä aamiainen.) edustustarkoitukseen käytettävät tavarat tai palvelut henkilöauton hankinta sekä henkilöautoon ja sen käyttöön liittyvien tavaroiden ja palvelujen ostot, jos henkilöautoa ei ole hankittu yksinomaan vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Palautusta ei saa, jos henkilöautoa on vähäisessäkin määrin käytetty vähennyskelvottomassa käytössä. verottoman sijoituskullan myyntiin liittyvät kustannukset (Ks. kohta 3.1.2 Palautusoikeus ei koske esimerkiksi myyntiin liittyviä yleis- ja kuljetuskustannuksia.) tavarat ja palvelut, jotka ulkomainen matkanjärjestäjä on ostanut omissa nimissään muilta elinkeinonharjoittajilta ja jotka käytetään välittömästi matkustajan hyväksi. Matkatoimistopalveluihin sovelletaan marginaaliverotusmenettelyä, joten tällaisten tavaroiden ja palvelujen hintoihin sisältyvä vero ei ole arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoinen eikä siis myöskään palautuskelpoinen. Lue lisää matkatoimistopalvelujen marginaaliverotuksesta(Verohallinnon ohje: Matkatoimistopalvelujen marginaaliverotusmenettely) Palautusta ei saa verottomista hankinnoista, kuten ulkomaan lennoista. Palautusta ei myöskään makseta, jos laskun kuuluisi olla veroton mutta se on virheellisesti verollinen. Jos myyjä on virheellisesti laskuttanut myyntinsä verollisena, vaikka sen arvonlisäverolain säännösten mukaan tulisi olla veroton, ostajan on otettava yhteyttä myyjään saadakseen takaisin virheellisesti veloitetun arvonlisäveron. 5 Miten arvonlisäveron palautusta haetaan? 5.1 Hakemusjakso Hakemuksen tulee koskea vähintään kolmea peräkkäistä samaan kalenterivuoteen kuuluvaa kalenterikuukautta ja enintään yhtä kalenterivuotta (eli 3–12 kuukautta saman kalenterivuoden aikana). Hakemusjakso voi koostua vain täysistä kalenterikuukausista. Kalenterivuoden loppua koskeva hakemus voi kohdistua kolmea kuukautta lyhyempäänkin ajanjaksoon, esimerkiksi vain joulukuuhun. Hakemusjakson on oltava menneisyydessä. Esimerkiksi hakemusta, joka lähetetään 15.6., ei voi kohdistaa saman vuoden kesäkuulle eikä se siis voi sisältää kesäkuun laskuja. Hakemusta ei voi tehdä pelkästään sillä perusteella, että hakija on saanut laskun. Laskun lisäksi edellytetään, että tavara on toimitettu, palvelu on suoritettu tai vastike on maksettu. Hankinta kohdistetaan sille hakemusjaksolle, jonka aikana on toteutunut myöhempi seuraavista tapahtumista: tavara toimitettiin, palvelu suoritettiin tai vastike tai sen osa maksettiin ennen tavaran toimitusta tai palvelun suoritusta tavarasta tai palvelusta laskutettiin. Maahantuodun tavaran arvonlisäveroon liittyvä palautushakemus kohdistetaan tullauskuukaudelle. Jos hakija on unohtanut jonkin laskun kalenterivuoden aiemmalta jaksolta tekemästään hakemuksesta, unohtunut lasku voidaan sisällyttää saman kalenterivuoden myöhempään hakemukseen. Jos esimerkiksi tammi-huhtikuun hakemuksesta on jäänyt pois tammikuussa tapahtunut hankinta, sitä koskevan veron voi sisällyttää loppuvuoden hakemukseen. Tässä tapauksessa myöhemmän hakemuksen jaksoksi merkitään tammi-joulukuu. Esimerkkejä: A osallistuu seminaariin, joka järjestetään helmikuussa 2024. A:ta laskutetaan seminaariin osallistumisesta 15.11.2023 päivätyllä laskulla. A maksaa laskun 7.1.2024. A sisällyttää laskun vuoden 2024 palautushakemukseen. B tekee toukokuussa 2023 palautushakemuksen, joka koskee ajanjaksoa 1.1.–31.3.2023. Heinäkuussa 2023 B huomaa, että yksi helmikuulle päivätty lasku jäi pois hakemuksesta. B tekee 31.8.2023 seuraavan palautushakemuksen, joka koskee ajanjaksoa 1.4.–30.6.2023. B saa sisällyttää tähän uuteen hakemukseen helmikuun unohtuneen laskun, joten B ilmoittaa hakemusjaksoksi 1.2.–30.6.2023. Tammikuussa 2024 B tekee vielä yhden hakemuksen vuodelle 2023. Tämä hakemus sisältää laskut ajalta 1.7.–31.12.2023. C tekee heinäkuussa 2023 palautushakemuksen, joka koskee ajanjaksoa 1.1.–30.6.2023. Helmikuussa 2024 C huomaa, että kaksi toukokuulle 2023 päivättyä laskua jäivät pois hakemuksesta. Unohtuneiden laskujen perusteella palautettava arvonlisäveron määrä olisi 40 euroa. C:llä ei ole muita laskuja hakematta vuodelta 2023. Koska pienin palautettava määrä on 50 euroa, ei C:llä ole oikeutta palautukseen unohtuneista laskuista. 5.2 Palautuksen vähimmäismäärä Jos palautushakemus koskee koko kalenterivuotta tai sen loppuosaa, palautusta ei makseta, jos palautettava määrä olisi alle 50 euroa. Jos palautusta haetaan kalenterivuoden aikana, pienin palautettava määrä on 400 euroa. 5.3 Palautushakemuksessa annettavat tiedot Palautusta haetaan kirjallisesti Verohallinnolta. Hakemus tehdään Verohallinnon vahvistamalla lomakkeella
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.