Eläketulon verotus - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Eläketulon verotus Syventävä vero-ohje Huomio alkaa. Tämä syventävä vero-ohje on tarkoitettu
§:n 1 ja 2 kohta). Verovapaita lisiä ovat lapsikorotus, rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä. Eläkkeensaajan hoitotuesta säädetään vammaisetuuksista annetussa laissa (570/2007). Eläkettä saavan hoitotuki on verovapaata tuloa (
§:n 6 kohta). Eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain (571/2007) mukainen asumistuki on verovapaata tuloa (
§:n 15 kohta). Pakollisen tapaturmavahinkoturvan nojalla ennen 1.1.1982 sattuneen vakuutustapahtuman perusteella maksettu päiväraha, elinkorko ja huoltoeläke tai niihin liittyvät lisät, ovat verovapaata myös silloin, kun ne on saatu työnantajalta palkkana tai ennakkona, ei kuitenkaan siltä osin kuin elinkoron tai huoltoeläkkeen vuotuinen määrä ylittää 3 400 euroa (TVL 80 §:n 2 kohta). Verovapaata tuloa on myös tasavallan presidentin toimen hoitamisesta saatu eläke ja perhe-eläke (TVL 87 §). Perhe-eläkelain mukainen perhe-eläke, joka suoritetaan ennen 1.7.1990 tapahtuneen vakuutustapahtuman perusteella (TVL 1240/1988 164 § ja TVL 143 §:n 3 momentin siirtymäsäännös) on verovapaata tuloa. Verovapaata tuloa on valtion tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi taikka muusta ansiokkaasta toiminnasta ennen 1.1.1984 myöntämä eläke tai tällaiseen eläkkeeseen liittyvä perhe-eläke (TVL 82 §:n 1 momentin 3 kohta). Tällaisia eläkkeitä ovat esimerkiksi valtion taiteilijaeläke ja sanomalehtimieseläke. Verovapaata tuloa on myös korvaus, joka on maksettu kertakaikkisena tai jatkuvana sotapalveluksessa taikka muuten sotatoimessa aiheutuneen ruumiinvamman, sairauden tai kuolemantapauksen johdosta valtion tai yleishyödyllisen yhteisön varoista joko vahingoittuneelle tai sairastuneelle itselleen taikka hänen omaiselleen (TVL 80 §:n 3 kohta). Säännös koskee muun muassa sotilasvammalain (404/1948) nojalla suoritettavaa elinkorkoa. 3 Verotettavan eläketulon laskeminen 3.1 Yleistä Verotettavan ansiotulon laskemista on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa. Eläketulon verotus poikkeaa joiltain osin muiden ansiotulojen (kuten esimerkiksi palkkatulon) verotuksesta. Seuraavassa on esitetty verotettavan tulon laskemisen erityispiirteitä, kun henkilöllä on ainoastaan eläketuloa. Puhdas ansiotulo on henkilön ansiotulojen määrä, josta on vähennetty luonnolliset vähennykset eli tulon hankkimisesta aiheutuneet menot (TVL 30 §:n 3 momentti). Eläketuloon ei pääsääntöisesti kohdistu tulonhankkimismenoja. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että TVL 31 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiset tieteellisestä työstä tai taiteen harjoittamisesta johtuvat luonnolliset vähennykset voidaan tehdä myös eläketulosta (KHO 2009:106 ja KHO 2010:4). Jos henkilöllä ei ole muuta tuloa kuin eläketuloa, puhdas ansiotulo on siten pääsääntöisesti eläketulojen määrä. Eläkkeensaaja voi olla joissain tilanteissa oikeutettu TVL 98 §:n mukaiseen veronmaksukyvyn alentumisvähennykseen. Erityisiä vähennysperusteita ovat lain esimerkkiluettelon mukaan elatusvelvollisuus, työttömyys ja sairaus. Näissäkin tapauksissa on tutkittava, onko vähennyksen myöntäminen kohtuullista henkilön tuloihin ja varallisuuteen nähden. Eläkkeensaajan ikää sellaisenaan ei katsota veronmaksukykyä vähentäväksi tekijäksi. Myöskään eläkkeen pienuus ei yksin oikeuta vähennykseen, koska eläketulovähennysjärjestelmän tarkoituksena on turvata erityisesti pienituloisten eläkeläisten asema. Invaliditeettia ei myöskään mainita laissa veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen myöntämisen erityisenä perusteena. Veronmaksukyvyn alentumisvähennystä on tarkasteltu lähemmin Verohallinnon ohjeessa Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa. Eläkkeensaajan puhtaasta ansiotulosta vähennetään viran puolesta perusvähennys ja eläketulovähennys. Perusvähennyksen saa sekä kunnallis- että valtionverotuksessa ja eläketulovähennys on saman suuruinen kunnallis- ja valtionverotuksessa. Viranpuolesta tehtävien vähennysten jälkeen eläketulosta vähennetään vielä aiemmilta vuosilta vahvistetut ansiotulolajin tappiot, jonka jälkeen saadaan verotettava tulo. Eläketuloa verotetaan valtionverotuksessa progressiivisen taulukon mukaan ja kunnallisverotuksessa suhteellisen veroasteikon mukaan. Kunnallisveroprosentti vahvistetaan kunnittain joka vuosi. Jos eläkkeensaaja on evankelisluterilaisen tai ortodoksisen seurakunnan jäsen ja maksaa kunnallisveroa, hänen on maksettava myös kirkollisveroa. Eläketulosta ei peritä työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua eikä sairausvakuutuksen päivärahamaksua kuten palkasta. Eläketulosta peritään ainoastaan sairaanhoitomaksu, joka on 1,49 % vuonna
- Sairaanhoitomaksua peritään kunnallisverotuksessa verotettavan ansiotulon perusteella. Yrittäjän ja joissakin tapauksissa myös apurahansaajan sairaanhoitomaksun perusteena ovat eläkelain mukaiset työtulot. 3.2 Eläketulovähennys Eläketuloa saavat henkilöt voivat saada eläketulovähennyksen, jos vähennyksen edellytykset täyttyvät. Eläketulovähennys myönnetään TVL 100 §:n mukaan saman suuruisena ja samoin perustein valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa. Eläketulon erottaminen muista vakuutuskorvauksista ja toistuvaissuorituksista on tärkeää erityisesti eläketulovähennyksen vuoksi. Oikeutta eläketulovähennykseen ei esimerkiksi ole TVL 112 a §:n 3 momentin tarkoitus ja sanamuoto huomioiden, jos aikanaan maksettu työttömyyspäiväraha katsotaan taannehtivasti eläketuloksi siten, että eläkelaitokset maksavat taannehtivasti eläkkeen määrän aikaisemman veronalaisen työttömyyspäivärahan maksajalle (KHO 2011:71). Eläketulovähennyksen määräytymisestä on kerrottu tarkemmin ohjeessa Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa, jossa on myös esimerkkejä aiheesta. 3.3 Valtion tulovero eläkkeensaajalla Eläkkeensaajan on suoritettava valtiolle tuloveroa verotettavasta ansiotulostaan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella. Eläkkeensaajan on suoritettava eläketulosta valtiolle myös eläketulon lisäveroa 5,85 % siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 60 000 euroa (TVL 124 §:n 4 momentti). TVL 124 §:n 4 momentissa tarkoitettu eläketulo vastaa TVL 100 §:ssä tarkoitettua eläketuloa (HE 87/2012). Eläketulon lisävero koskee vain eläketuloja, eikä sitä peritä eläkkeensaajan muista ansiotuloista. Huomio osio alkaa Esimerkki 1: Ansiotulona verotettava eläketulo on 64 000 euroa vuonna
- Eläketulovähennystä ei ole. Eläketulon lisävero lasketaan seuraavasti: 64 000 euroa – 60 000 euroa = 4 000 euroa, josta 5,85 % on 234 euroa. Huomio osio päättyy Päätöksessään KHO 2016:180 korkein hallinto-oikeus totesi, että eläketulon lisäveroa koskevan sääntelyn soveltaminen ei ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Lisäksi korkein hallinto-oikeus totesi, saatuaan asiasta Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun, että unionin oikeuden mukainen yhdenvertaisuussääntely ei tullut asiassa sovellettavaksi. 3.4 Kunnallisveron määräytyminen Eläkkeensaajan on suoritettava kunnallisverotuksen verotettavasta tulostaan tuloveroa kunnalle kuntalain (410/2015) 111 §:n perusteella vahvistetun tuloveroprosentin mukaisesti. Henkilön tuloistaan maksama kunnallisvero määräytyy hänen kotikuntansa vahvistaman veroprosentin mukaan. Verohallinto tilittää kertyneen kunnallisveron verovelvollisen kotikunnalle. Henkilön kotikuntana pidetään pääsääntöisesti kuntaa, jossa hänellä on verovuotta edeltäneen vuoden lopussa (31.12.) katsottava olleen kotikuntalaissa tarkoitettu asuinpaikka. Kotikunnan määräytymistä ja merkitystä on tarkasteltu Verohallinnon ohjeessa Kotikunnan merkitys verotuksessa. 3.5 Kirkollisvero Jos henkilö on evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen seurakunnan jäsen ja maksaa kunnallisveroa, tämän on maksettava myös kirkollisveroa. Kirkollisveron määrä lasketaan seurakunnan tuloveroprosentin (kirkollisveroprosentin) perusteella. Kirkollisveroprosentti vaihtelee seurakunnittain. Kirkollisveron kannalta ratkaisevaa on, onko henkilö kuulunut kirkkoon edellisen vuoden lopussa (31.12.). Eroamisilmoitus on siis tehtävä viimeistään vuoden viimeisenä päivänä, jotta seuraavalta vuodelta ei tarvitse maksaa kirkollisveroa. Kirkkoon kuulumista ja siinä tapahtuvia muutoksia ei tarvitse ilmoittaa erikseen Verohallinnolle. 3.6 Yleisradiovero Yleisradiovero määrätään vuosittain muun tuloverotuksen yhteydessä. Vero on henkilökohtainen, ja sitä maksavat kaikki 18 vuotta täyttäneet. Yleisradioveroa eivät kuitenkaan maksa henkilöt, joiden kotikunta on Ahvenanmaan maakunnassa. Yleisradiovero on 2,5 % tuloverolaissa tarkoitetun verovuoden puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärän tai sitä korkeamman verovelvolliselle YEL:n ja MYEL:n mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärän 15 150 euroa ylittävästä osasta. Yleisradioveroa ei kuitenkaan ole suoritettava 160 euroa enempää (laki yleisradioverosta 2 §) . Yleisradiovero lasketaan eri perusteesta kuin tulovero, joten veroa voi tulla maksettavaksi, vaikka vähennysten johdosta eläketulosta ei tarvitse maksaa lainkaan tuloveroa. 3.7 Ahvenanmaan mediamaksu Ahvenanmaan mediamaksu määrätään vuosittain muun tuloverotuksen yhteydessä. Vero on henkilökohtainen ja sitä maksavat kaikki 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla on kotikunta Ahvenanmaan maakunnassa. Henkilön mediamaksua suoritetaan valtionverotuksen puhtaan pääomatulon ja puhtaan ansiotulon yhteismäärän tai sitä korkeamman YEL:n tai MYEL:n mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärän ylittäessä 14 000 euroa. Mediamaksu on 128 euroa. Yleisradioverosta poiketen maksun määrä on kiinteä silloin kun maksu määrätään. Mediamaksu lasketaan eri perusteesta kuin tulovero, joten veroa voi tulla maksettavaksi, vaikka vähennysten johdosta eläketulosta ei tarvitse maksaa tuloveroa. 4 Erityistilanteet 4.1 Takautuvasti maksettu eläke 4.1.1 Yleistä Jos eläke on kertynyt aiemmilta verovuosilta mutta se maksetaan yhdellä kertaa, verotusta voidaan lieventää verrattuna siihen, että koko eläketulo verotettaisiin kerralla normaalisti maksuvuoden tulona. Takautuvasti maksettava lakisääteinen eläke voidaan jaksottaa TVL 112 §:n mukaisesti tai siihen voidaan soveltaa TVL 128 ja 129 §:ssä säädettyä tulontasausta eläkkeensaajan vaatimuksesta. Toisin kuin jaksotussäännöstä tulontasausta voidaan soveltaa myös muuhun eläketuloon kuin lakisääteiseen eläkkeeseen. Tulontasauksen kohteena voi siten olla esimerkiksi (5.5.2004 tai sitä ennen) itse otetun vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen takaisinoston ansiotuloa oleva osuus tai sellaisen työnantajan ottaman eläkevakuutuksen takaisinostoarvo, jonka omistusoikeus on siirretty työntekijälle. Edellytyksenä jälkimmäisessä tilanteessa on, että työnantaja on maksanut vakuutuksen maksuja useana vuonna. Sama lakisääteinen eläketulo voi täyttää sekä eläketulon jaksotuksen että tulontasauksen edellytykset. Molempia menettelyjä ei voida kuitenkaan soveltaa samaan tuloon. Jos takautuvaan lakisääteiseen eläketuloon on ennakkoperinnässä sovellettu eläkkeen jaksottamista tai tulontasausta, toimitettavassa verotuksessa voidaan tästä huolimatta soveltaa eläkkeensaajan vaatimuksesta toista menettelyä, jos se on verovelvolliselle edullisempaa. Jos samalla henkilöllä on samana vuonna eri maksajilta sekä tulontasaukseen oikeuttavaa kertatuloa että jaksotukseen oikeuttavaa eläketuloa, jaksotus lasketaan ennen tulontasausta. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi, kun henkilö saa takautuvaa eläkettä ja kertakorvausta muulta maksajalta. 4.1.2 Eläkkeen jaksottaminen Takautuvasti maksettu lakisääteinen eläketulo voidaan jaksottaa TVL 112 §:n mukaisesti sen vuoden ansiotuloksi, johon eläke kohdistuu. Edellytyksenä on, että vuoden aikana saatu takautuva eläke on vähintään 500 euroa ja kohdistuu vähintään kolmen kuukauden ajalta verovuotta edeltäneeseen aikaan. Jos eläketulo kohdistuu useampaan vuoteen kuin verovuoteen ja kahteen verovuotta edeltäneeseen vuoteen, se jaksotetaan kolmeksi yhtä suureksi eräksi verovuodelle ja kahdelle sitä edeltäneelle vuodelle. Aiempien vuosien vero lasketaan tuolloin voimassa olleiden veroperusteiden mukaan ottaen huomioon myös kyseisten vuosien muut tulot. Tällä tavoin koko eläketulolle laskettu vero maksuunpannaan sen vuoden verona, jona takautuva eläke on maksettu. Eläketulon jaksotus tehdään eläkkeensaajan vaatimuksesta. Vaatimus jaksottamisesta on tehtävä ennen eläkkeen maksuvuodelta toimitettavan verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä. Jaksottamismahdollisuus koskee kaikkia lakisääteisiä eläkkeitä ja siten esimerkiksi pakollisia tapaturma- ja liikennevakuutusturvaan perustuvia eläkkeitä. 4.1.3 Tulontasaus Tulontasauksella voidaan lieventää valtionveron progressiivisen tuloveroasteikon vaikutusta, kun henkilö on saanut kerralla suurehkon ansiotulon, joka on kertynyt etu- tai jälkikäteen kahdelta tai useammalta vuodelta. Tulontasausmahdollisuus ei koske kunnallisverotusta eikä pääomatuloja. Tulontasaukseen oikeuttavana tulona voidaan TVL 128 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella pitää verovuodelta ja sitä edeltäneeltä vuodelta saatua eläkettä. Tulontasauksen soveltaminen edellyttää kuitenkin lisäksi, että kertatulo on kertynyt yli vuoden pituiselta ajanjaksolta. Riittävää ei siten ole pelkästään, että tulo on peräisin kahdelta eri kalenterivuodelta. Tulontasaus voidaan TVL 128 §:n perusteella toimittaa, jos henkilön verovuonna saaman kertatulon määrä on vähintään 2 500 euroa. Kertatulon tulee lisäksi olla vähintään neljäsosa henkilön verovuonna saaman puhtaan ansiotulon yhteismäärästä. Myös tulontasauksen kohteena oleva kertatulo lasketaan mukaan tähän yhteismäärään. Jos eläkkeensaajalla on vain eläketuloa, puhdas ansiotulo on pääsääntöisesti eläkkeen määrä. Huomio osio alkaa Esimerkki 2: Eläkkeensaajan verovuoden 10 000 euron eläketuloon (ei muita tuloja) sisältyy 2 500 euron kertatulo. Koska kertatulo on 25 % verovuoden eläketulosta, kertatulolle asetettu vaatimus vähintään neljäsosasta puhtaan ansiotulon määrästä täyttyy. Huomio osio päättyy Kertatulosta menevä vero määrätään maksettavaksi kokonaan sen verovuoden verona, jona henkilö on saanut kertatulon. Valtionveron määrän on kuitenkin aina oltava vähintään 15 % kertatulosta. Tulontasausta toimitettaessa TVL 61 a §:n mukaisen viivästyskorotuksen kertymäaikana pidetään pääsuorituksen kertymäaikaa (katso edellä luku 3.2). Tulontasaus tehdään vain vaatimuksesta, ja vaatimus on esitettävä ennen kertatulon saamisvuodelta toimitettavan verotuksen verovelvolliskohtaista päättymistä. Tulontasaus on kuitenkin hyväksytty, kun henkilö ei ollut saanut ennen verotuksen päättymistä eläkevakuutusyhtiön erehdyksen vuoksi tietoa hänelle verovuonna takautuvasti maksetun eläkkeen määrästä ja ajasta, jolta eläke oli kertynyt. Eläketuloon sovellettiin tällöin tulontasaussäännöstä, vaikka tulontasausvaatimus oli tehty vasta verotuksen päättymisen vuoksi. (KHO 21.8.1987 taltio 3130) Tulontasausta ja sen laskemista on tarkasteltu lähemmin Verohallinnon ohjeessa Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa. 4.2 Eläkkeen takaisinperinnän vaikutus verotukseen Eläkettä voidaan periä takaisin eläkkeensaajalta, jos tämä on esimerkiksi saanut virheellisesti liian suuren suorituksen, eläkkeen maksu on tapahtunut väärin perustein tai eläkkeensaaja on saanut takautuvasti muuta etuutta samalta ajalta, jolta hän on aiemmin jo saanut eläkettä (HE 57/2004). Takaisinperintää on käsitelty lähemmin Verohallinnon ohjeessa Eläkkeiden ja etuuksien takaisinperintä. 4.3 Eläkkeensaajan palkkatulon ja työkorvauksen verotus Eläkkeensaaja voi tehdä työtä eläkkeellä ollessaan. Vanhuuseläkkeen (työeläke sekä kansaneläke) aikana henkilö voi työskennellä vapaasti, koska palkkatulo ei vaikuta vanhuuseläkkeeseen. Eläkkeensaajan pääomatulot eivät myöskään vaikuta eläkkeeseen. Sen sijaan esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeseen liittyy työskentelyä koskevia rajoituksia. Eläkkeensaajan tulee olla aina etukäteen yhteydessä eläkkeenmaksajaan (työeläkelaitokseen tai Kelaan) ja selvittää, miten työskentely vaikuttaa eläkkeeseen. Eläkkeensaajan saama palkkatulo tai työkorvaus vaikuttaa myös eläkkeiden verotukseen. Koska eläkkeensaajan palkkatuloa verotetaan lähtökohtaisesti kuten palkkatuloa yleensä, siitä myönnetään myös samat vähennykset kuin muustakin palkkatulosta. Eläkkeensaajan saamasta palkkatulosta voidaan siten myöntää myös tulonhankkimisvähennys (TVL 95 §:n 1 momentin 1 kohta). Eläkkeensaaja voi myös saada palkkatulon ja työkorvauksen perusteella työtulovähennyksen, joka vähennetään valtiolle ansiotulosta suoritettavasta tuloverosta. Jos valtion tulovero ei riitä vähennyksen tekemiseen, vähennys tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa (TVL 125 §). Eläkkeensaajan saamat palkkatulot pienentävät eläketulovähennystä. Eläketulovähennyksen laskemista on tarkasteltu lähemmin ohjeessa Verotettavan tulon laskeminen henkilöverotuksessa. Eläkkeensaajan saamasta palkkatulosta ei välttämättä peritä kaikkia sosiaalivakuutuksen maksuja. Palkkatuloista peritään työttömyysvakuutusmaksu siihen asti, kun henkilö täyttää 65 vuotta. Työeläkemaksua ja sairausvakuutuksen päivärahamaksua ei puolestaan peritä 68 vuotta täyttäneelle maksetusta palkasta. johtava veroasiantuntija Tero Määttä johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Sivu on viimeksi päivitetty 19.12.2025