KVL:001/2021 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2021/1 Antopäivä 22.1.2021 Diaarinumero VH/4218/02.05.04/2020 Avainsanat Henkilökohtaisen tulon verotus, Johdannaissopimus, Kolmas valtio, EU-oikeus Hakemusasiakirjojen mukaan hakijan oli tarkoitus aloittaa kaupankäynti futuureilla sekä vakioiduilla optioilla yhdysvaltalaisilla markkinapaikoilla. Kyseisten markkinapaikkojen toimintaa säänneltiin laissa, ja markkinapaikat toimivat Yhdysvaltojen hallituksen alaisen viraston sääntelyn ja valvonnan alaisina. Asiassa oli ratkaistavana, olivatko hakemusasiakirjoissa tarkemmin kuvatut johdannaisista aiheutuvat tappiot vähennyskelpoisia hakijan verotuksessa. Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatut Yhdysvalloissa sijaitsevat markkinapaikat rinnastuivat luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitettuun säänneltyyn markkinaan ja että kyseessä olleet tappiot aiheutuivat sellaisesta sijoitustoiminnasta, jota hakija saattoi valintansa mukaan harjoittaa joko Euroopan unionissa tai sen ulkopuolella sijaitsevilla markkinapaikoilla. Kun kotimaisessa pörssissä sekä muussa Euroopan talousalueen valtiossa vastaavalla markkinapaikalla harjoitetussa johdannaiskaupassa aiheutuvat tappiot olivat Suomessa tuloverolain mukaan toimitettavassa verotuksessa vähennyskelpoisia, ja kun otettiin huomioon SEUT 63 artiklan 1 kohdan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, keskusverolautakunta katsoi, että kyseessä olevia tappioita tuli pitää tuloverolain 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuun luovutustappioon rinnastettavina hakijan verotuksessa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2020-2021. Tuloverolaki 50 § 1 mom. sekä 3 mom. 1 kohtaSopimus Euroopan unionin toiminnasta 63 ja 65 artikla Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 23.2.2021
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.