KVL:003/2016 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2016/3 Antopäivä 15.1.2016 Diaarinumero A73/8210/2015 Avainsanat elinkeinotulon verotus, osakesarjojen yhdistäminen, osakkaan verotus X Oy:llä oli yhtiöjärjestyksensä mukaan kaksi erilaista osakesarjaa. Osakesarjat oli tarkoitus yhdistää yhdeksi osakesarjaksi, jolloin yhtiön kaikilla osakkeilla olisi yhtäläiset oikeudet. Ennen osakesarjojen yhdistämistä X Oy:n osakkaat omistivat kummankin osakesarjan osakkeita samassa suhteessa. Kun osakesarjojen yhdistäminen ei muuttanut osakkaiden omistussuhteita X Oy:ssä ja sillä ei muutoinkaan ollut vaikutusta osakkeiden osakkaalleen tuottamiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, ei osakesarjojen yhdistämistä katsottu luovutukseksi, josta syntyisi osakkeen omistajalle verotettavaa tuloa. Ennakkoratkaisu vuosille 2015 ja 2016. Laki elinkeinotulon verottamisesta 4 § ja 5 § 1 kohta Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 26.2.2016
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.