← Suomi

KVL:004/2022

KVL:004/2022 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2022/4 Antopäivä 28.1.2022 Diaarinumero VH/5280/02.05.04/2020 Avainsanat Elinkeinotulon verotu

§:n 6 momentissa tarkoitetulla tavalla konsernisuhteessa lainanantajiinsa C S.A:een ja D S.à r.l:hen. Keskusverolautakunta totesi, että lainasaatavan siirto velkojalta toiselle voi lähtökohtaisesti tapahtua velkojan yksipuolisella ilmoituksella, eikä elinkeinotulon

§:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan säännöksen sanamuodossa tai säännöstä koskevissa lain esitöissä viitata saatavan siirtoon säännöksen soveltumisen estävänä tapahtumana. Tämän perusteella hakijan alun perin F S.à r.l:ltä sekä C S.A:ltä samalla lainasopimuksella nostamia lainoja ei tullut säännöstä sovellettaessa arvioida uusina lainoina pelkästään sen johdosta, että toinen lainasopimuksen velkojista oli vaihtunut vuonna 2017 solmitun sopimuksen myötä. Kun A Oy:lle alun perin vuonna 2014 laaditulla lainasopimuksella myönnettyjen lainojen ehtoihin ei ollut tehty lainamäärän tai laina-ajan lisäykseen johtavia lainaehtojen muutoksia 17 päivänä kesäkuuta 2016 tai sen jälkeen, keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa kyseisistä lainoista kertyviin nettokorkomenoihin voitiin soveltaa elinkeinotulon

§:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan säännöstä. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2021. Laki elinkeinotulon verottamisesta 18 a § 4 mom. 2 kohta a alakohta KHO 6.4.2023 taltionumero 1098 (ei muutosta) Sivu on viimeksi päivitetty 9.3.2022

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.